Päätrendit keskusteluissa?

rehti

Kersantti
Tervehdys kaikille

Jonkin aikaa palstaa passiivisesti seuranneena olen huomannut muutaman päätrendin yleisessä keskustelussa. Oikaiskaa toki, jos olen erehtynyt:

1. Suomalaisessa suunnittelussa ja tavarassa on lähtökohtaisesti oltava jotain pahasti vialla. Jos valmistaja on nimeltään Patria, on asia varma: sutta sen on oltava. Ilahduttava huomio oli tässä taannoin kirjoittajalla, joka totesi Amoksen suuren tulinopeuden haitaksi: vehjehän kuluttaa ammuksensa liian nopeasti. Sama pätee tietysti niin kenttätykkeihin kuin uusiin maastopukuihinkin. Ovat liian keveitä/painavia/sopivia tai niissä on nappi väärässä paikassa. Jokainen kirjoittaja olisi itse suunnitellut paremman. Voi kun saisi takaisin vielä m62 maastopuvun. Ja sitten tietysti kaikkien epäreiluuksien äiti: uutta maastopukua ei puolustusvoimat myy ulkopuolisille!

2. Joskus ymmärretään ostaa myös Suomen ulkopuolelta, mutta voi voi! Aina liian vähän. On se sitten pst-ohjusta tai MLRS-raketinheittimiä niin määrät on täysin mitättömiä. Jos edes vaikka aluksi viisinkertaistettaisiin hankinnat, mutta kun ei!

3. Ylempi upseeristo on epäpätevää - poikkeuksetta. Lähtisivät kaikki vaan ulkomaille töihin niin kyllä sitten pärjättäisiin. Raja taitaa mennä siinä jossain kapteenin/majurin kohdalla.

4. Isoista pomoista on sitten kaksi yli muiden Halonen ja Hägglund. Hägglund vähäksi aikaa unohdettiin, kun hänen poikansa kuoli, eikä oikein kehdattu hirveästi haukkua. Siitä on kuitenkin nyt jo kuitenkin aikaa, joten antaa mennä vaan. Halosen kanssa ei onneksi tarvitse olla varovainen. On hän tietysti puolustusvoimien ylipäällikkö, mutta mitä siitä. Ei tässä mitään esivallalle uskollisia olla, pomot vaihtoon vaan, Halonen sanoo sen ärränkin niin hölmösti.

5. Kaikki puolustusvoimien rahoitusongelmat ratkeavat, jos NH-90 helikoptereita ei olisi hankittu. Tämä ei selittelyjä kaipaa.

6. Hornetit ovat turhat, ja nyt niihin hankitaan pommejakin. Kahdeksalla koneella pärjättäisiin komeasti. Säästyneillä rahoilla pidetään reserviä yllä vanhaan malliin.

7. Jos NH-90 säästöjen jälkeen jotain tarvitaan niin tietysti KAIKKI kansainvälinen toiminta on lopetettava. Tässä kannattaa olla tarkkana: taannoin eräs kirjoittaja innostui tästä ajatuksesta niin, että meni mollaamaan rauhanturvatehtäviin lähtijöitä. Sehän ei ole tietysti millään muotoa sallittavaa, ja kaveri bännättiin heti loppuiäkseen.

8. Kielikeskustelu on vähän hämäävää. Joku erehtyi monen harmiksi pistämään tänne tekstejä ruotsin kielellä (se on se toinen KOTIMAINEN), ja heti muistutettiin aika tiukkaan äänensävyyn, että tämä on suomalainen saitti ja tänne kirjoitetaan suomeksi. Perskules kun unohtui se englanti, jolla kielellä monet postaavat loputtoman pitkiä juttujaan tännekin. Siis tämä on suomalainen saitti, ja kielinä on suomi ja englanti. Ei missään nimessä ruotsi, kun sitä eivät kaikki ymmärrä. Moni voisi tähän tietysti sanoa, että mieluummin lukee ruotsia vaikka ei osaakaan, kuin sen Hejsanin suomea.

9. Yksi asia vielä: mitään ei saa hävittää. Säilytys ei maksa mitään ja mitään ylläpitoa tai huoltoa/koulutusta ei tarvita. Aina panssareille tai mille vaan jonkin katoksen saa rakennettua, ja on sitten jotain kättä pitempää kun ryssän divisioonat hönkivät linjoista läpi. Nythän on joka tapauksessa kaikki menetetty: reservin pitäisi olla vähintään 700000 miestä eikä niitä miinojakaan enää ole!

Hyvää itsenäisyyspäivää :a-grin:
 
Tervetuloa oikomaan keskusteluja ja tekemään parempaa keskustelukulttuuria. Totta sinällään turiset, että hyvä kello kauas kuuluu, mutta huono vielä kauemmaksi. Vaikka foorumi onkin jossain alueissa kirjoittajiensa kaltainen, niin aina sekaan mahtuu kriittisesti ajattelevaa (myös itsekriittisesti ajattelevaa) ihmistä. Hyvää itsenäisyyspäivää ja Tervetuloa!
 
Hyviä havaintoja!

Täällä taidetaan tarkastella asioita riviressujen näkökulmasta ja useimmat kirjoittajat taitavat olla sotilasarvoltaan alle tuon mainitsemasi majuriluokan alapuolella.

Mutta mitenkäs suhtaudut laajaan reserviläisarmeijaan, koko ikäluokan kouluttamiseen ym. yleisen asevelvollisuuden mukanaan tuomiin seikkoihin, jos niitä vanhoja varusteita ei enää olekaan käytettäväksi?

Onko mielestäsi kohtuullista velvoittaa nuorukaiset asevelvollisiksi, jos kolmasosa ei saa minkäänlaista sijoitusta ja sijoitetutkin deletoidaan kolmekymppisinä? Ei se oikein hyvältä vaikuta, näin rivireserviläisen näkökulmasta. Varsinkin kun se vuosi intissä otetaan omasta selkänahasta ja samaan aikaan kenraalit kehuvat kilpaa asevelvollisuusarmeijan halpuutta.
 
:DKielloista huolimatta ;)

Punkt 8 stämmer:D:D
 
Hyviä havaintoja ja varmasti tosia. On ihan terveellistä kuulla "ulkopuolelta" tuntoja, joita keskustelumme on herättänyt. Mutta mikään ei ole kultanauloin peruskallioon taottua: mukaan vain paahtamaan ja vääntämään, näkökulmia tarvitaan varmasti.
 
Tervetuloa Rehti

Tuota onko mun suomi huono??
 
Rehti on erinomaisesti omaksunut niin tälle, kuin muillekin foorumeille tyypillisen asenteen, eli kaikki on joko-tai, harmaita sävyjä ei ole. Ansiokkaasti myös irvailet muita, mutta minkäänlaista rakentavaa mielipidettä ei tekstistä löydy.

Kaikkea ei tietenkään voikaan sisällyttää yhteen viestiin, joten odotamme vesi kielellä panostasi foorumimme vääntöihin. Tervetuloa mukaan remmiin, asetit kylläkin oman rimasi melko korkealle heti lähdössä! :a-grin:
 
1. Suomalaisessa suunnittelussa ja tavarassa on lähtökohtaisesti oltava jotain pahasti vialla. Jos valmistaja on nimeltään Patria, on asia varma: sutta sen on oltava.

Sodankäynnin sääntö numero 1: Vihollisella on aina paremmat aseet. Asia ei muutu, vaikka aseet vaihdetaan päittäin.

Last edited by a moderator:
rehti kirjoitti:
7. Jos NH-90 säästöjen jälkeen jotain tarvitaan niin tietysti KAIKKI kansainvälinen toiminta on lopetettava. Tässä kannattaa olla tarkkana: taannoin eräs kirjoittaja innostui tästä ajatuksesta niin, että meni mollaamaan rauhanturvatehtäviin lähtijöitä. Sehän ei ole tietysti millään muotoa sallittavaa, ja kaveri bännättiin heti loppuiäkseen.
Voisitko valaista mistä tapauksesta on kyse?

rehti kirjoitti:
8. Kielikeskustelu on vähän hämäävää. Joku erehtyi monen harmiksi pistämään tänne tekstejä ruotsin kielellä (se on se toinen KOTIMAINEN), ja heti muistutettiin aika tiukkaan äänensävyyn, että tämä on suomalainen saitti ja tänne kirjoitetaan suomeksi. Perskules kun unohtui se englanti, jolla kielellä monet postaavat loputtoman pitkiä juttujaan tännekin. Siis tämä on suomalainen saitti, ja kielinä on suomi ja englanti. Ei missään nimessä ruotsi, kun sitä eivät kaikki ymmärrä. Moni voisi tähän tietysti sanoa, että mieluummin lukee ruotsia vaikka ei osaakaan, kuin sen Hejsanin suomea.

Kuvittele itsesi ylläpidon housuihin, tässä tapauksessa minun. Tuolla toisella kotimaisella ei ole mitään väliä, se voisi olla vaikka mandariinin kiina, kun en sitä osaa, niin on aika vaikeaa vahtia velikultia että mitä ne tänne kirjoittelee.
 
Tervetuloa Rehti!

Hyviä huomioita ja ah, niin suomalaista tämä keskustelu on.
Eihän tässä mitään uutta ja erikoista ole jos vertaa mihin tahansa keskustelupalstoihin, me suomalaiset osaamme aina kaivaa sen negatiivisimman lähestymistavan joka asiassa. Itsensä vähättely, perusnegatiivisyys ja huono itseluottamus sekä kaikkein ikävimpänä peruskateellisuus, ovat meidän tunnuspiirteitämme. Minusta nämä keskustelut peilaavat hyvin tätä kansamme perusluonnetta.

Toisaalta on todettava että kaiken valituksen ja itsekriitisyyden takaa paljastuu erinomaisia huomioita ja tarkkoja sekä syväluotaavia analyysejä puolustuspolitiikan ja sotilastekniikan alueelta. Foorumilla liikkuu kaikenlaisia mielipiteitä ja henkilöitä. Osalla on erittäin paljon tietoa ja hyviä näkökantoja joista minä olen ainakin oppinut paljon. Osalla taas enemmän niitä vahvoja mielipiteitä (minä itse) ja välillä syntyykin oikein meheviä väittelyitä joka piristävät keskustelua! Ylilyöntejäkin sattuu itsekullekkin, mutta mehän ollaan vaan ihmisiä ja tunteiden ottaessa vallan saattaa välillä vähän roiskua rapatessa!

Keskustelu samanhenkisten ja maanpuolustuksesta kiinnostuneiden ihmisten kanssa on ainakin minun mieltäni suuresti piristävää, minulla kun ei ainakaan kotona eukon kanssa näistä asioista ole puhuttavaa. En tiedä miten muilla on kotiasiat, mutta jotenkin luulen että saan aika kummaksuvia katseita ja keskustelu tyssää minun avauspuheenvuorooni jos alan hakemaan keskustelua jostain sotatekniikan ratkaisusta tai puolustusvoimien uudesta strategiasta. Jos jollain löytyy kotoa ymmärrystä tälle "mielenpinttymälle", niin olen asiasta hivenen kateellinen (suomalainen kun olen).

Jos luonteesi on yhtä käyttäjänimesi kanssa, Rehti, toivon osallistut keskusteluun aktiivisesti jatkossa etkä jää nurkkaan nyhjäämään. On helpompi meinaan piikitellä poliitikkomaisesti varjoista kun ei osallistu aktiivisesti keskusteluun ja ota kantaa. Sillätavoin voi foorumi aueta sinulle myös hieman positiivisemmassa valossa ja näin oppii katsomaan asioita laajemmin. Täältä löytyy myös paljon uutta ja vanhaa tietoa joten kannattaa katsoa asioita myös tuon negatiivisuuden lävitse.

Tervetuloa siis ja hyvää mennyttä itsenäisyyspäivää myös sinulle!
 
Einomies1: :a-smiley:

Rehdille.. Tervetuloa!
 
Kiitos kommenteista

Ensiksi anteeksipyyntö: se mainitsemani bännäys oli ilmeisesti Susi1:n ajalta. Palstalaiset muistanevat tarkemmin.

Toiseksi: Sinänsä mielenkiintoista, että moderaattorin ruotsin taitamattomuus estää toisella kotimaiselle kirjoittamisen. Eikö se sitä maanpuolustushenkeä kohottavaa vasta olisikin, että maan omat kansalaiset saisivat omalla äidinkielellään kirjoitella. Kai nyt jollain valvojalla ruotsin taitoa on? Jos ei, niin eikö sellainen löydy nykyisten kirjoittajien joukosta, jos tosissaan etsii?
Samaan aikaan somali- yms mamuvastaisin kirjoituksia kyllä löytyy aivan liiankin kanssa. Kuka niitä valvoo?

Kolmanneksi: Kritiikki oli ehkä ironian muotoon puettu, mutta kai siitä (ainakin rivien välistä) ehdotuksiakin löytyi: Tasavallan presidentin julkinen arvostelu ei mielestäni sovi Maanpuolustus-aiheiselle sivustolle, eikä oikein puolustusvoimein komentajankaan, edes entisten. Oliko se Virolainen, joka sanoi "päätös on tehty, pulinat pois". Toki vääriäkin päätöksiä on tehty, mutta jokin raja kritiikilläkin menee, kai?

Neljänneksi: kovin vähän minulla on valitettavasti annettava omalta osaltani tälle palstalle. Omista varusmiesajoista on jo melkein 30 vuotta eikä asiatietoa ole muuta kuin netistä luettu. Se täytyy todeta, että RistoJ on se henkilö, jonka mielipiteet ovat asiallisia ja tietoon perustuvia ilman mitään hampaiden kiristelyä mihinkään suuntaan. Kiitokset siitä

Rehti vaikenee!
 
Hejsan varmasti tietää mistä löytyy ruotsinkielinen keskustelupalsta tai useampikin jos on palava halu tuota toista kotimaista vääntää.
Joten Hejsan, auta miestä mäessä!
Kolmanneksi: Kritiikki oli ehkä ironian muotoon puettu, mutta kai siitä (ainakin rivien välistä) ehdotuksiakin löytyi: Tasavallan presidentin julkinen arvostelu ei mielestäni sovi Maanpuolustus-aiheiselle sivustolle, eikä oikein puolustusvoimein komentajankaan, edes entisten. Oliko se Virolainen, joka sanoi "päätös on tehty, pulinat pois". Toki vääriäkin päätöksiä on tehty, mutta jokin raja kritiikilläkin mene
Olen samaa mieltä tässä asiassa.
 
?? Kuka minä autan Einomies?

Kyllä tämä sopii ihan hyvin se suomenkieli foorummi, jos en osaa niin kirjoitan englanniksi tai käyttän google translate.
 
rehti kirjoitti:
Kiitos kommenteista

Ensiksi anteeksipyyntö: se mainitsemani bännäys oli ilmeisesti Susi1:n ajalta. Palstalaiset muistanevat tarkemmin.

Toiseksi: Sinänsä mielenkiintoista, että moderaattorin ruotsin taitamattomuus estää toisella kotimaiselle kirjoittamisen. Eikö se sitä maanpuolustushenkeä kohottavaa vasta olisikin, että maan omat kansalaiset saisivat omalla äidinkielellään kirjoitella. Kai nyt jollain valvojalla ruotsin taitoa on? Jos ei, niin eikö sellainen löydy nykyisten kirjoittajien joukosta, jos tosissaan etsii?
Samaan aikaan somali- yms mamuvastaisin kirjoituksia kyllä löytyy aivan liiankin kanssa. Kuka niitä valvoo?

Kolmanneksi: Kritiikki oli ehkä ironian muotoon puettu, mutta kai siitä (ainakin rivien välistä) ehdotuksiakin löytyi: Tasavallan presidentin julkinen arvostelu ei mielestäni sovi Maanpuolustus-aiheiselle sivustolle, eikä oikein puolustusvoimein komentajankaan, edes entisten. Oliko se Virolainen, joka sanoi "päätös on tehty, pulinat pois". Toki vääriäkin päätöksiä on tehty, mutta jokin raja kritiikilläkin menee, kai?

Neljänneksi: kovin vähän minulla on valitettavasti annettava omalta osaltani tälle palstalle. Omista varusmiesajoista on jo melkein 30 vuotta eikä asiatietoa ole muuta kuin netistä luettu. Se täytyy todeta, että RistoJ on se henkilö, jonka mielipiteet ovat asiallisia ja tietoon perustuvia ilman mitään hampaiden kiristelyä mihinkään suuntaan. Kiitokset siitä

Rehti vaikenee!

Moderaattori vastaa siitä mitä ymmärtää ja sitä mitä ei ymmärrä, niin pyyhkii yli. Erittäin selvä linja.

Ruotsin kieli on Suomessa puhtaasti ruotsinkielisen vähemmistön etuoikeuksien turvaamiseksi, eikä suinkaan merkittävän kielellisen roolinsa takia. Tällainen puhtaasti syrjivään käytäntöön kuuluva kieli ei kuulu maanpuolustusaiheiselle keskustelupalstalle, kuten ei myöskään kuulu uskonnolliset symbolit tai rikollisjengien liivit.
 
JOKO kirjoitti:
Ruotsin kieli on Suomessa puhtaasti ruotsinkielisen vähemmistön etuoikeuksien turvaamiseksi, eikä suinkaan merkittävän kielellisen roolinsa takia.

mitkä v**** etuoikeudet.

asun pääkaupunkiseudulla niin kuin 65 000 muuta ruotsinkielistä.

"etuoikeuksia":

julkista sairaanhoitoa omalla äidinkielellä on turha odottaa muissa kuin kahdessa paikassa, granissa ja yhdessä etelähelsingin arvauskeskuksessa.

virkakoneiston kanssa keskustelu omalla äidinkielellä on oikeus, joka on teoreettinen. koita, niin saat kirveenvartta. tuomioistuinlkaitoksessa, jossatyöväline on kieli, helsingissä ja vantaalla on pajatsoa kuka päättää, jos juttu menee ruotsiksi, muodollisesti pätevä on mutta ei ymmärrä höläyksen pöläystä. espoossa oli järjestetty eri tavalla jokunen vuosi sitten.

näitä "etuoikeuksia" voi jatkaa vaikka kuinkapaljon.

normaalisti tällaisia asioita, jos ne toimisisvat, kutsuttaisiin kielellisksi perusoikeuksiksi.

suomessa on ruotsinkielisiä yhtä paljon kuin asukkaita islannissa ja hieman vähemmän kuin luxemburgissa asukkaita.

ja ei sekoiteta tähän ruotsinkielen opetusta kouluissa. se on puhtaasti suomenkielisten päätettävissä oleva asia. tästä voi ruuotsinkielisellä olla eri mielipiteitä, kuten on, eikä ole kielettyä ilmaista näitä mielipiteitä. itse vain sanoa että olen ambivalentti tämän osalta, koska tätä valtion kustantamaa etua ei oikein arvosteta.

meille 300 000:lle oikeus äidoinkielen käyttöön ja julkisiin palveluihin on merkittävä asia.

Tällainen puhtaasti syrjivään käytäntöön kuuluva kieli ei kuulu maanpuolustusaiheiselle keskustelupalstalle, kuten ei myöskään kuulu uskonnolliset symbolit tai rikollisjengien liivit.

uskomatonta.

kielesi osoittaa tendenssiä eksklusiiviseen suomalaisuuden määrittelyyn. ketkä muut haluat sulkea pois?

vertauksesi ruotsinkieleen ja rikollisjengien liiveihin on aika paksua.

argumentaatiosi aiheuttaa kyllä hämmennystä minussa ja odotin hieman ennen kuin vastasin. lämpimänä on turha vastata.

"argumenttisi" on vähän samaa kuin jos esitettäisiin, että ihan turha EU:ssa hyysätä alle kuuden miljoonan käyttäjän kieliä, kun niillä ei ole mitään kielellistä merkitystä. arvaa mihin viittaan? *retorinen kysymys*

"argumentaatiosi" on kuin 30-luvun kieliriita olisi nostettu pakastimesta. tarvitsemmeko tuollaista tänään? *retorinen kysymys*

en nyt aio tästä jatkaa sen pidempään, vaikka lataisit kuinka paljon "argumentaatiotasi", kysyn nyt vain että miksei ruotsinkieli ja maanpuolustus kuuluisi yhteen ? *retorinen kysymys*

käy katsomassa http://areena.yle.fi/ohjelma/1674912
12 osainen sarja, jossa näet kuinka "erilaista" asevelvollisuus on ruotsiksi suoritettuna (tekstitetty ugriksi). ny tullut eka osa + kahteen ekaan lisämateriaalia, jonka löydät esim sivulta http://www.facebook.com/drakan.fi

ja kun olet maanpuolustuspositiivinen (ei siis kriittinen) on tietenkin pyhä velvollisuutesi tutustua sarjaan ja lisämateriaaliin. mikään ei mene ohi koska sarja on tekstitetty.
 
adam7 kirjoitti:
en nyt aio tästä jatkaa sen pidempään, vaikka lataisit kuinka paljon "argumentaatiotasi", kysyn nyt vain että miksei ruotsinkieli ja maanpuolustus kuuluisi yhteen ? *retorinen kysymys*

No sanotaan nyt vaikka näin- 90 % prosenttia rannikkojääkäreistä on ruotsinkielisiä. Kun reserviläisten riennoissa on rannikkojääkäreitä niin he puhuvat aina keskenään suomea. Kun tarkastelen osallistujien nimilistoja niin 95 % harjoituksiin osallistuvista rannareista on ns. han-suomalaisia.

Johtopäätös on yksinkertaisesti se, ettei ruotsia haastavaa vähemmistöä kiinnosta maanpuolustus pätkääkään! Joitakin poikkeuksia tosin löytyy, mutta lähes poikkeuksetta he ovat laivastoupseereita tms. sakkia.

On selvää, että ns. monikulttuurisuus on uhka maanpuolustukselle. Jokainen ihminen joka ajattelee "Ubi bene ibi patria" on potentiaalinen maanpetturi.

Suositeltavana lukemisena käy vaikka seuraava teos Kulomaa, Jukka: Käpykaartiin? 1941-1944 : sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana. "Köysissä oli urhoja vietävä kohti kunniaa" tai siis ainakin joissakin pitäjissä.
 
Mosuri kirjoitti:
Johtopäätös on yksinkertaisesti se, ettei ruotsia haastavaa vähemmistöä kiinnosta maanpuolustus pätkääkään! Joitakin poikkeuksia tosin löytyy, mutta lähes poikkeuksetta he ovat laivastoupseereita tms. sakkia.

tuohan se on meidän ruotsinkielisten heikkouus, eli jos yksi suomenkielinen liittyy joukkoon, puhuvat muut yhdeksän suomea. mutta älä huolehdi kuomaseni, jos me joskus nähdään ITRW, lupaan puhua SINULLE vain ruotsia ;)

ei kaikkien tarvitse hakea kavereita innokkaista reserviläisistä.

jos ne muutkin pippaloihin osallistujat ovat esittämiesi mielipiteiden mukaisia "avaramielisiä", niin en ihmettele ettei siellä muita löydy ;) pardon my pun

On selvää, että ns. monikulttuurisuus on uhka maanpuolustukselle.

huh huh

mitä mä olen sandikan kantahenkilökunnan kanssa keskustellut, heillä ei ole valitetavaa ulkomaalaistaustan omaavista varusmiehistä. valehtelijoitako he ovat?

mitä itse siellä olen nähnyt, siellä on sekä naisia että eri asteisia tummempia hipiöitä alikessouina ja ressuissa myös vänskinä.

ovatko nämä yksilöt valittu vain poliittisen korrektiuden takia, vaikka "uhkia" ovatkin? *retorinen kysymys* *sarkasm*

Jokainen ihminen joka ajattelee "Ubi bene ibi patria" on potentiaalinen maanpetturi.

ja kuka niin ajattelee?

kaikki muut kuin urhougritko? *retorinen kysymys* *sarkasm*

-----

eikö sun nyt ihan aikuisena pitäs muuttaa tuota ihmeellistä xenofobista maailmankatsomusta ja tunnustaa että ihmiset nyt ovat aika samanlaisia. yksilöitä, joissa on erilaisia ominaisuuksia, osin ympäristön vaikutuksesta mutta myös ihan aivokemiasta johtuen. herrakansaa en ole vielä löytänyt.

paskoista lähtökohdista jos ponnistaa ja maailma paskoo päälle, se tarttuu. ja toisinpäin, usein, muttei aina.
 
Back
Top