Päivän vitsi

Muuan kaveri oli tutustumassa New Yorkiin ja vietti iltaa eräässä kattoravintolassa. Baaritiskille ilmaantui kaunein nainen, mitä hän oli milloinkaan nähnyt, ja käytös paljasti että maksullinen lempi saattaisi olla mahdollista. Puheille vaan.

"Älä mene asioiden edelle", sai kaveri vastaukseksi kun kyseli panon hintaa. "Aloitan aina käsitöillä ja se maksaa 500 taalaa".

"500! " hämmästeli kaveri, "No way!"

Daami vei hänet terassille ja osoittaa kadulla näkyvää punaista Ferraria. "Tuo on minun ja olen ostanut sen pelkästään tumputuksesta saaduilla rahoilla."

Tuo vakuutti sankarimme ja toimitus tapahtui hotellihuoneessa. Se oli uskomattomin kokemus, mitä hemmolle oli ikinä tapahtunut.

Muutaman illan päästä kuvio toistui, mutta panopuuhin ei päästy vieläkään. "Tarjoan tässä vaiheessa asiakkailleni blow jobin, joka maksaa 2000 dollaria."

Vaikka edellinen kokemus oli ollut ainutkertainen, kaveri piti hintaa järjettömänä. Taas mentiin terassille ja vosu osoitti korkeaa kerrostaloa. "Se on minun ja olen maksanut sen pelkästään poskeen ottamisesta saamillani rahoilla."

Ei auttanut, vaan piti kokeilla ja se oli sanoin kuvaamatonta, aivan ihmeellistä.

Ei mennyt aikaakaan, kun kaveri bongasi tutun hahmon baaritiskiltä, ja oitis kysymään sitä, mitä oli jo pariin kertaan halunnut. Taas terassille ja kaverille osoitettiin suurta aluetta horisontissa, jossa oli kirkkaita ja värikkäitä valoja.

"Se on Manhattan."

"Mitä, et kai väitä..."

"En, mutta omistaisin sen jos minulla olisi pillu."
 
Hoopoille linkeille olisi varmaan muitakin kaatopaikkoja, kuin vitsiketju. Vitsi on fiktiota.
 
Pari pakolaista saapui Helsinkiin, ja he tekivät päätöksen kotoutua kunnolla. Sitä varten erosivat toisistaan, että kieli ja vanhat tavat jäisivät. Sopivat että tapaavat tasan vuoden kuluttua ja katsovat, kumpi on kotoutunut paremmin.

Vuoden kuluttua nähtiin.

- Tsau, kävin just handelissa ja meinasin illalla mennä tsiigaan IFK:n matsii.
- Painu sinä mutakuono vittuun!
 
Kohta ollaan tilanteessa jossa kaikki ovat yksimielisiä ei-mistään, kun konsensusta ei saada aikaan yhtään mistään.
Tuli mieleen johtajan ja asiantuntijan ero.

Johtaja tietää monista asioista hiukan. Ajan kuluessa hän tietää yhä useammista asioista ja yhä vähemmän jokaisesta, kunnes lopulta hän tietää kaikesta ei yhtään mitään.

Asiantuntija tietää harvoista asioista paljon. Ajan kanssa hän tietää yhä harvemmista asioista yhä enemmän, kunnes lopulta hän tietää kaiken ei yhtään mistään.
 
Kuuli ensimmäisen joululaulun radiossa, eikä mikää suomirenkutus.
Vituttanut ilmeisesti loppupäivän.
 
Tuttavan espanjalainen kaveri oli tullut käymään. Olivat menneet ravintolaan, jossa vieras oli annosta maistettuaan viittonut tarjoilijan luokseen.
"Mine halu Tabascoa."
"Täh?"
"MINE HALU TABASCOA!"
"Vessat on tuolla käytävän perällä."
 
Miksi kutsutaan maata, joka on jumittunut autotehtaan ja bensa-aseman väliin? Suomeksi.
 
Rekkamiehen esileikki: "Perruutahan aisaan."
Laiska rekkamies lisää tuohon vielä hetken kuluttua "Sisällä on! Heiluta persettä."
 
Mikä ero on SM-rallilla ja WRC:llä? Ensimmäisessä suomalaiset voittavat Suomessa, jälkimmäisessä suomalaiset voittavat maailmalla.
 
Mikä ero on SM-rallilla ja WRC:llä? Ensimmäisessä suomalaiset voittavat Suomessa, jälkimmäisessä suomalaiset voittavat maailmalla.
Suomalaiset, olisko ollut Kankkusen lisäksi Mäkinen ja Grönholm, ajoivat Jyskälässä samalla erikoiskokeella kymmenyksen tarkkuudella saman ajan, tietenkin nopimman.

Kankkuselta kysyttiin että miten se on mahdollista ja vastaus kuului, että sitä pätkää ei vaan voi ajaa kovempaa.
 
Ladahan hallitsee nimellisesti sähköautomarkkinoita ,
ladattava.:ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:
 
Mosseen tehtiin aikoinaan iso parannus. Neliveto poistettiin. Uudistettuun malliin tuli uudet tiivisteet joka oveen ja veto loppui.
 
Back
Top