Joka vuosi kerron 8.-luokkalaisille saman (tosi)kertomuksen sodanjälkeisestä ajasta.
Ja miten mies pistää joka raataa metsätöissä joka viikko kuusi päivää viikossa peräsuoli puukonpäätä pitkällä ja lauantaina painuu kotia ja vie sinne tilinsä, että akka ja kersat pysyvät leivässä taas viikon ja hoitaa omalta osaltaan kotihommat kuntoon.
Kuitenkin se pistää aina pikkusen säästöön, eikä puhu akalle mithän. Ja lopulla koittaa kevättalavi ja hankikeli ja yhtenä päivänä äijä jatkaaki kotoa matkaa ja hihtaa Ruottiin ja siellä kauppaan. Ja lappaa kauppiaalle nipun kovalla työllä tienattuja seteleitä ja saapi kokonaisen säkillisen kahavia, vieläpä ihan oikiaa Kevalijjaa!
Sittoo säkin kulumiin narusta lenkit, niin saapi heittää sen selekhän ko repun ja illan hämärän laskeuttua se hihtaapi Tornio-joen poikki ja suunnistaapi kairan poikki kohti kotia.
Mutta jonki ajan perästä se kuuleepi takkaa ääntä. Ja hoksaapi, että siellon tullihurtat peräsä. Ja sillon se miettii, että hän on koko talaven raatanu näitten kahvipapujen takia ja sillon se lähtee hihtamhan ninko ei koskhan ennen. Ja hihtaa. Ja hihtaa. Ja hihtaa. Hihtaa kovampaa ko koskha tiedustelijana partiosa ryssän linjan takan. Jonku kymmenkilometrin. Ja lopulla tajusi, että niitä tullihurttia on kaksi. Eikä niillole reppuja. Ja niillon valamis jäläki ja ne vettää vuoroveoin. Jolloin yksi mies kahvisäkin kans häviää aina.
Mutta sillon tuli vasthan palijas jänkä. Ja sen takana vaaran reuna. Ja sinne äijjä hiihti kovemmin ko ikhän partiossa. Ja ko se pääsi sinne vaarhan, se nousi vähä matkaa ja sitten nakkasi säkin selästä ja kaivo taskusta pistoolin ja painu närhein juurhein maate. Aatteli, että hän tapellu monta vuotta ryssää vasthan ja säästäny koko talaven vähistä tienesteistä. Että tätä säkkiä ei kukhan häneltä vie. Ja ko tullimiehet hihtit siihen jängäle, nin otti etumaisen piikille.
Ja sitte ne tullimiehet pysähtyit. Kattovat kevättalaven kuutamossa sitä paikkaa. Ja sitte toinen sannoopi, että "Jos nyt ois sota, nin tuosa rintheisä oisi asemat." Hiljaisuus. Toinen vastaa. "Mutta nyt ei oo sota." Hiljaisuus. Toteamus. "Mutta kylläpä jälistä näkkeepi, että ei me sitä ennää kiinni saaha."
Ja ne kääntyvät pois ja vaikka toinen vaarasa kuin kuulosteli, ei rahinaa kuulunnu. Ja ko se lopulla rohkeni noussa istulhein ja poltella parikin persetupakkia, niin se mietti vain, että "Kylläpä kummaksi on maalima menny, ko isämmaallinen jätkä meinaapi kaksi virkamiestä yhen kahavisäkin takia ampua."
Ja miten mies pistää joka raataa metsätöissä joka viikko kuusi päivää viikossa peräsuoli puukonpäätä pitkällä ja lauantaina painuu kotia ja vie sinne tilinsä, että akka ja kersat pysyvät leivässä taas viikon ja hoitaa omalta osaltaan kotihommat kuntoon.
Kuitenkin se pistää aina pikkusen säästöön, eikä puhu akalle mithän. Ja lopulla koittaa kevättalavi ja hankikeli ja yhtenä päivänä äijä jatkaaki kotoa matkaa ja hihtaa Ruottiin ja siellä kauppaan. Ja lappaa kauppiaalle nipun kovalla työllä tienattuja seteleitä ja saapi kokonaisen säkillisen kahavia, vieläpä ihan oikiaa Kevalijjaa!
Sittoo säkin kulumiin narusta lenkit, niin saapi heittää sen selekhän ko repun ja illan hämärän laskeuttua se hihtaapi Tornio-joen poikki ja suunnistaapi kairan poikki kohti kotia.
Mutta jonki ajan perästä se kuuleepi takkaa ääntä. Ja hoksaapi, että siellon tullihurtat peräsä. Ja sillon se miettii, että hän on koko talaven raatanu näitten kahvipapujen takia ja sillon se lähtee hihtamhan ninko ei koskhan ennen. Ja hihtaa. Ja hihtaa. Ja hihtaa. Hihtaa kovampaa ko koskha tiedustelijana partiosa ryssän linjan takan. Jonku kymmenkilometrin. Ja lopulla tajusi, että niitä tullihurttia on kaksi. Eikä niillole reppuja. Ja niillon valamis jäläki ja ne vettää vuoroveoin. Jolloin yksi mies kahvisäkin kans häviää aina.
Mutta sillon tuli vasthan palijas jänkä. Ja sen takana vaaran reuna. Ja sinne äijjä hiihti kovemmin ko ikhän partiossa. Ja ko se pääsi sinne vaarhan, se nousi vähä matkaa ja sitten nakkasi säkin selästä ja kaivo taskusta pistoolin ja painu närhein juurhein maate. Aatteli, että hän tapellu monta vuotta ryssää vasthan ja säästäny koko talaven vähistä tienesteistä. Että tätä säkkiä ei kukhan häneltä vie. Ja ko tullimiehet hihtit siihen jängäle, nin otti etumaisen piikille.
Ja sitte ne tullimiehet pysähtyit. Kattovat kevättalaven kuutamossa sitä paikkaa. Ja sitte toinen sannoopi, että "Jos nyt ois sota, nin tuosa rintheisä oisi asemat." Hiljaisuus. Toinen vastaa. "Mutta nyt ei oo sota." Hiljaisuus. Toteamus. "Mutta kylläpä jälistä näkkeepi, että ei me sitä ennää kiinni saaha."
Ja ne kääntyvät pois ja vaikka toinen vaarasa kuin kuulosteli, ei rahinaa kuulunnu. Ja ko se lopulla rohkeni noussa istulhein ja poltella parikin persetupakkia, niin se mietti vain, että "Kylläpä kummaksi on maalima menny, ko isämmaallinen jätkä meinaapi kaksi virkamiestä yhen kahavisäkin takia ampua."
Viimeksi muokattu:
