Pahkasikaan verrattavat uutiset

Tälle ei pitäisi antaa minkäälaista huomiota mut jostain syystä oikein YLE:n tätä esillä pitää. Ei tuksuista eroa millää tavalla.
Juu, yleensä tuksut ovat olleet kaupallisten kanavien ja roskalehdistön syömähammas. Jos tällä saamelaisasiaa yritetään jotenkin edistää, niin alkaa kohta kääntymään yksipuolisuudessaan viesti tavoitettaan vastaan.
 
Joo’o! Ann Boyleyn oli ”neitsytkuningatar” Elisabeth I äiti ja Henry VIII toinen vaimo, joka sitten mestattiin.
Woke alkaa saada jo raamatulliset mittakaavat. Onkohan elokuvan katsominen woke-uskontunnustuksellinen pakko?

Woke alkaa mennä jo pahasti parodian puolelle. Jo tyhmimmätkin tajuavat että ei tämä voi olla millään totta.
Saatta olla kuitenkin että tämä on tarkoituksellista älyn nöyryyttämistä.
Siis: Häh, häh, hää, meillä on valta ja me voimme väittää vaikka valkoista mustaksi jos niin haluamme.

Tänä aikana oli valtava muutos se että Englanti oli muuttumassa protestanttiseksi valtioksi.

Englantilaista historiaa esittäviä elokuvien ja sarjojen pitäisi olla englantilaisista näyttelijöistä koostuvia.
Hollywoodin amerikkalaisnäyttelijät eivät vain saa uskottavuutta niihin.
Ei edes itse Kevin Costnerkaan onnistunut kovinkaan hyvin Robin Hoodina.
 
Voisiko joku valkoinen näytellä afrikkalaista suurmiestä. Onko sellaisia? Afrikkalaisia suurmiehiä siis.
 
Muuten, jos musta nainen näyttelee valkoista naista, on kyseessä sankariteko. Pekka ja Pätkä neekereinä on sitten paheksuttavaa Black face -juttua. Ja siinä on tuo kauhea n-sanakin.
 
No entäs jos musta mies esittäisi Mannerheimia, mitäs siitä sanottaisiin..?
 
Back
Top