Voisiko ajatella niin, että iso määrä karvalakkireserviläisiä nopeasti kokoon kohteensuojaus- sekä partiointitehtäviin, ja kun vihollisen erikoisjoukoiksi epäilemiään kohtaavat niin välitön ilmoitus ja kovempi sakki tulee tarkistamaan tilanteen ja mahdollisesti tuhoaa tai lähtee takaa-ajoon?
Mitä nopeammin saadaan mitä isompi, kohdennetusti koulutettu määrä reserviläisiä kasaan ja toimimaan organisoidusti, sitä enemmän silmäpareja saadaan kentälle ja sitä ahtaammaksi vihollisen erikoisjoukoilla jää mahdollisuus toimia.
Jos jalkaväki kohtaa panssareita niin silloinkin varmaan otetaan yhteys pataljoonan komentajan ja jäädään odottelemaan, että omat panssarivaunut tulee paikalle ja tuhoaa vihollisen vaunut?
Eiköhän se paikallispataljoona ole täysin oikea taho hoitamaan, jos alueella havaitaan erikoisjoukkojen partio.
Ilman muuta lähdetään perään ja yritetään pitää kosketus. Ilman muuta yritetään saada omia joukkoja eteen sulkulinjaksi.
Missä on miesten aloitteellisuus ja vanha periaate, että viholliseen pidetään aina kosketus?