Paikallisjoukkojen taistelu

Osaako joku selittää, minkä takia Maakuntajoukoilla on korkeammat tasovaatimukset kuin sopimussotilailla, vaikka heitä on tarkoitus käyttää vain paikalliseen puolustukseen? Siis ymmärrän kyllä hyvin tämän riskialueilla, mutta eikö ole turhaa haaskuuta jättää niin korkealaatuinen ja motivoitunut joukko toiselle puolelle Suomea kuin missä taistelut ovat? EDIT: kysyn siis oikeastaan tässä, miksi maakuntajoukot ovat vain paikalliseen puolustukseen?

Ja toinen kysymys, miksi ei rauhan aikana tehdä "mekaniikaaleja", eli jotain normaaleja Hiluxeja hieman muunneltu sotilaskäyttöön? Eikö se olisi sen verran halpaa ja kuitenkin tarpeeksi hyödyllistä että kannattaa tehdä jo valmiiksi rauhan aikana, eikä odottaa vasta sitten kun huomataan että ajoneuvoja tarvitaan. Eihän niitä mihinkään etulinjan tankeiksi olla muuttamassa. Miehistönkuljetuksen lisäksi ne ovat aika näppäriä liikuttamaan ihan kaikkea ruuasta panoksiin ja sinkoihin.
Jos ei muuta, voisi ne ainakin maalata mattavärein, jo mattavihreäksi maalattu Hilux olisi jo paljon valmiimpi ottoajoneuvoksi kuin kirkkaan punainen.

31227281.jpg

03.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Mitkä "tasovaatimukset", linkkiä maakuntajoukkolaisen ja sopimussotilaan tasovaatimuksiin?

Eikä se nyt ihan ohjesäännön tasalle ole kirjoitettu, että maakkia saa käyttää vain paikalliseen puolustukseen, mutta...

Yksi maakuntakomppanian ideahan on, että joukko saadaan tarvittaessa nopeasti kokoon, kun henkilöstö koostuu jo valmiiksi alueella asuvista reserviläisistä. Ei tarvitse haalia miehiä kokoon ja siirrellä joukkoa ympäri valtakuntaa. Toisekseen kun henkilöstö on samalta alueelta kuin millä operoidaan, niin joukko on siellä elementissään (toisin kuin jos helsinkiläinen viedään Lappiin tai lappalainen tuodaan Helsinkiin). Kolmanneksi joka puolella maata tarvitaan hyviä ja motivoituneita joukkoja - vaikka taistelut olisivat juuri tällä hetkellä Kakkois-Suomessa, ei se ole mikään tae, etteikö seuraavana päivänä voisi tulla maihinnousu Hankoon ja maahanlasku Rovaniemelle.

Ennen kaikkea, maakkilaiset tulevat kaikista taustoista. Joku voi olla panssarimies, toinen it-mies, kolmas jääkäri, neljäs tykkimies, viides huoltomies, kuudes SPOL, seitsemäs laskuvarjojääkäri... Perusjalkaväkitehtäviin maakuntakomppania saadaan varmasti kykeneväksi pakollisilla ja vapaaehtoisilla harjoituksilla, mutta luunkovan spesialistipumpun rakentaminen vaatiikin sitten jo kuukausien koulutuksen ja harjoittelun... eikä kaikki vapaaehtoiset voi/halua sitoutua sellaiseen. Sellainen vaatisi myös paljon koulutusresursseja PV:n puolesta ja silti joukossa olisi aina uusia tulokkaita, joille asiat pitäisi kouluttaa alusta.

Ja toinen kysymys, miksi ei rauhan aikana tehdä "mekaniikaaleja", eli jotain normaaleja Hiluxeja hieman muunneltu sotilaskäyttöön? Eikö se olisi sen verran halpaa ja kuitenkin tarpeeksi hyödyllistä että kannattaa tehdä jo valmiiksi rauhan aikana, eikä odottaa vasta sitten kun huomataan että ajoneuvoja tarvitaan. Eihän niitä mihinkään etulinjan tankeiksi olla muuttamassa. Miehistönkuljetuksen lisäksi ne ovat aika näppäriä liikuttamaan ihan kaikkea ruuasta panoksiin ja sinkoihin.
Jos ei muuta, voisi ne ainakin maalata mattavärein, jo mattavihreäksi maalattu Hilux olisi jo paljon valmiimpi ottoajoneuvoksi kuin kirkkaan punainen.

Puolustusvoimillahan on Hiluxeja (näkyy mm. tässä SPOL-videossa feat. Tornilogo-Hilux). Miksi niitä ei sitten aseisteta, no, sille voi keksiä useita syitä. Yksi voisi olla juurikin se, ettei kyse ole etulinjan tankista, vaan kuljetusvälineestä. Toinen voisi olla se, että lavaa tarvitaan materiaalin kuljetukseen. Kolmas voisi olla raha, ei vain ole rahaa kaikkeen kivaan ja fantsuun.
 
Osaako joku selittää, minkä takia Maakuntajoukoilla on korkeammat tasovaatimukset kuin sopimussotilailla, vaikka heitä on tarkoitus käyttää vain paikalliseen puolustukseen? Siis ymmärrän kyllä hyvin tämän riskialueilla, mutta eikö ole turhaa haaskuuta jättää niin korkealaatuinen ja motivoitunut joukko toiselle puolelle Suomea kuin missä taistelut ovat? EDIT: kysyn siis oikeastaan tässä, miksi maakuntajoukot ovat vain paikalliseen puolustukseen?

Ja toinen kysymys, miksi ei rauhan aikana tehdä "mekaniikaaleja", eli jotain normaaleja Hiluxeja hieman muunneltu sotilaskäyttöön? Eikö se olisi sen verran halpaa ja kuitenkin tarpeeksi hyödyllistä että kannattaa tehdä jo valmiiksi rauhan aikana, eikä odottaa vasta sitten kun huomataan että ajoneuvoja tarvitaan. Eihän niitä mihinkään etulinjan tankeiksi olla muuttamassa. Miehistönkuljetuksen lisäksi ne ovat aika näppäriä liikuttamaan ihan kaikkea ruuasta panoksiin ja sinkoihin.
Jos ei muuta, voisi ne ainakin maalata mattavärein, jo mattavihreäksi maalattu Hilux olisi jo paljon valmiimpi ottoajoneuvoksi kuin kirkkaan punainen.

31227281.jpg

03.jpg
Hiluxit eivät suomen olosuhteissa ole taisteluajoneuvoja. Ne on miehistön ja kaluston kuljetukseen joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Sotatilanteessa "rintamalla" niiden varustaminen on turhaa. Takajoukoissa, joissa voisi aseistettuna käyttää partiointiin, on aikaa hitsata pari putkea lavalle.

Ja sitten paikallisjoukkojen käyttöön. Kuntovaatimuksista en tiedä mitään. Sen kuitenkin tajuan, että sodan suurtaistelujen alkaessa kaikkia rauhan aikana sodan varalle tehtyjä suunnitelmia tarkastellaan kriittisesti ja muokataan. Otan esimerkiksi sen, että sodan ajan joukkoja on suunniteltu meillä olevan vähimmillään 230 000. Jos ryssä olisi tuossa tilanteessa hyökännyt suomeen 2 000 000 miehen armeijalla, niin meiltä olisi aivan varmasti haluttu nostaa armeijan vahvuus vähintään samaan. Tosin miehiä ei olisi ollut, eikä varusteitakaan. Oltaisiin kuitenkin 100% varmasti pyyhitty perseemme niillä papereilla joilla oli päätetty rajoittaa armeijan vahvuus 230 000 taistelijaan. Ja yhtä varmasti olisimme laittaneet sotaan just niin monta ukkoa kuin on antaa varustusta. Tästä olen puhunut ja kirjoittanut ainakin 22 vuotta. Maakuntakomppanioiden "paikallisuus" on paperia siinä vaiheessa, kun ryssä tulee rajan yli. Kaikkia joukkoja on pyrittävä käyttämään siellä missä niistä saadaan paras hyöty kulloisessakin tilanteessa. Toki maakuntajoukoilla se on lähtökohtaisesti se oma alue, mutta sota on sotaa.
 
Minkälaisella aikataululla organisaatiomuutoksen pitäisi toteutua? Kuulostaa siltä, että ainakin osassa maata on luvassa isojakin muutoksia.

Yhteisten suorituskykyjen määrän ja käytön kasvu kuulostaa järkevältä.
Ehtinyt jo muuttua tämäkin suunta. Kevyt JP muodostus lyötiin jäihin ja palautettiin pöydälle. Syynä arvatenkin Case-Ukrainasta tehdyt havainnot. Jokin uusityyppinen paikallisjoukko lienee olevan tulossa mutta nimi ja kokoonpano alkaa puhtaalta paperilta.
 
Märässä unessani tämä olisi Paikallisprikaati. Niitä olisi yksi per maakunta. Sekoitus jalkaväkiprikaati80 ja jääkäriprikaati90 maakunnan sijainnin eli tarpeen mukaan.
Edit. Prikaatien tarkennus.
 
Kevyen jalkaväen merkitys on kansainvälisesti kasvussa (Light infantry/ranger). Konsepti on varmasti tulossa mutta kehitettävää/muutettavaa havaittiin niin paljon että ei kannattanut laittaa betaversiota KvJP:tä edes kokeilutuotantoon. Ainakin huolto siinä oli jätetty minimiin, jopa sen alle. Erillnen kärkiK - 3x JK jaotus vaikutti hyvältä. Toivottavasti eivät luovu siitä.

Se että lähdetäänkö yhdistämään paikallisalueen joukkoja luomalla uusia välijohtoportaita? En tiedä. Asiassa on kaksi puolta siinäkin.
 
Saattaa tulla merkittäviä muutoksia kun miettii että Paikallisjoukot ovat tällä hetkellä kokonaisvahvuudeltaan noin 20k sotilasta
ja tulevaisuudessa yli 100k sotilasta.
 
Paikallispataljoonia toki vahvennetaan, mutta pääosa tuosta muutoksesta tulee siitä että nykyisistä alueellisista joukoista osa luokitellaan paikallisjoukoksi ja loput nostetaan operatiivisiksi. Tuleva jako tulee olemaan esimerkiksi:

PAIKALLISET:
- paikallisjoukot (RsPaikP, Tstos-pajon, KvJvP)
OPERATIIVISET:
- kynnysjoukot (KvJP, Tstos-Psajon/Teka, MekTstos, RVL joukot)
- ratkaisujoukot (Opyht35 Pr/div/AK kokoinen)
 
Tuollainen artikkeli tuli vastaan.

https://yle.fi/a/3-12149632

Haastateltavana "Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Petri Hulkko"

"Paikallisjoukot liikkuvammaksi​

Maavoimat uudistaa paikallispuolustuksen vuosikymmenen puoliväliin mennessä.

Tällä hetkellä paikallispuolustuksesta vastaavat alueelliset joukot, operatiiviset joukot ja maakuntajoukot. Lähivuosina alueelliset joukot lakkautetaan ja jaetaan osin operatiivisiin joukkoihin, osin paikallisjoukkoihin.

Muutos on osaksi Maavoimien sisäistä organisaatiouudistusta eikä se suoraan vaikuta käytettävissä olevien joukkojen määrään. Uudistuksella pyritään kuitenkin vastaamaan uusiin vaatimuksiin, joista yksi keskeisimmistä on hybridivaikuttamisen lisäksi liikkuvuus.

– Pääosa alueellisista joukoista on ollut hyvin staattisia ja ne on suunniteltu perinteiseen sodankäyntiin. Tulevaisuudessa niillä ei ole edellytyksiä toimia, Hulkko sanoo.

Hulkon mukaan osa alueellisista joukoista on suorituskyvyltään järkevää siirtää operatiivisiin joukkoihin. Suurin osa alueellisista joukoista on kuitenkin hänen mukaansa jäänyt kehityksestä jälkeen.

– Näistä joukoista tehdään uudentyyppisiä paikallisjoukkoja, jotka ovat liikkuvampia, notkeampia ja hajautetumpia."

"Hulkko arvioi, että jatkossa Maavoimien sota-ajan vahvuudessa operatiivisiin joukkoihin kuuluu noin 70 000 sotilasta ja loput noin 130 00 paikallisjoukkoihin. Hulkko lupaa pääosin reserviläisistä koostuville paikallisjoukoille myös lisää kalustoa.

– Kehitämme kevyitä jääkäri- ja jalkaväkipataljoonia, joilla on täysin nykyaikainen varustus."
 
Ja joka liikkuu edelleen taistelukentällä TRAKTORILLA.
Taitaa jäädä paikallisjoukot erittäin kevyiksi jos ovat riippuvaisia panssaroiduista ajoneuvoista. Luulisi myös että niille on enemmän tarvetta operatiivisilla joukoilla.
 
No, ei niille juuri ole maastoautoja tai ottoautoja kummempaa kalustoa ja onneksi nykyään tuota kuljetuskalustoa varataan myös siviiliyhteiskunnan käynnissä pitämiseen.
Kyllä nuo kevyet jääkäripataljoonat jäävät melkoiseksi vitsiksi.
 
Miten niitä pitäisi mielestäsi muuttaa, nykytiedon valossa?
 
Ajoneuvoja pitää olla PV:llä varastoituna paljon enemmän, kuin tällä hetkellä on. Kovia ja pehmeitä.
Nyt maksetaan sitä laiminlyöntiä mitä poliitikot ovat harrastaneet vuosikymmeniä.
Eli ilmeisesti/ehkä nelivetoisen maasturin omistajalla on pika-sijoitus saatavilla kuljettajana omalla ajokillaan jos ei muuta sijoitusta vielä ole ? :unsure:
Tarve ohjaa ?
.
 
Tuollainen artikkeli tuli vastaan.

https://yle.fi/a/3-12149632

Haastateltavana "Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Petri Hulkko"

"Paikallisjoukot liikkuvammaksi​

Maavoimat uudistaa paikallispuolustuksen vuosikymmenen puoliväliin mennessä.

Tällä hetkellä paikallispuolustuksesta vastaavat alueelliset joukot, operatiiviset joukot ja maakuntajoukot. Lähivuosina alueelliset joukot lakkautetaan ja jaetaan osin operatiivisiin joukkoihin, osin paikallisjoukkoihin.

Muutos on osaksi Maavoimien sisäistä organisaatiouudistusta eikä se suoraan vaikuta käytettävissä olevien joukkojen määrään. Uudistuksella pyritään kuitenkin vastaamaan uusiin vaatimuksiin, joista yksi keskeisimmistä on hybridivaikuttamisen lisäksi liikkuvuus.

– Pääosa alueellisista joukoista on ollut hyvin staattisia ja ne on suunniteltu perinteiseen sodankäyntiin. Tulevaisuudessa niillä ei ole edellytyksiä toimia, Hulkko sanoo.

Hulkon mukaan osa alueellisista joukoista on suorituskyvyltään järkevää siirtää operatiivisiin joukkoihin. Suurin osa alueellisista joukoista on kuitenkin hänen mukaansa jäänyt kehityksestä jälkeen.

– Näistä joukoista tehdään uudentyyppisiä paikallisjoukkoja, jotka ovat liikkuvampia, notkeampia ja hajautetumpia."

"Hulkko arvioi, että jatkossa Maavoimien sota-ajan vahvuudessa operatiivisiin joukkoihin kuuluu noin 70 000 sotilasta ja loput noin 130 00 paikallisjoukkoihin. Hulkko lupaa pääosin reserviläisistä koostuville paikallisjoukoille myös lisää kalustoa.

– Kehitämme kevyitä jääkäri- ja jalkaväkipataljoonia, joilla on täysin nykyaikainen varustus."
"- Näistä joukoista tehdään uudentyyppisiä paikallisjoukkoja, jotka ovat liikkuvampia, notkeampia ja hajautetumpia."

Väkisin tulee mieleen operatiivisten joukkojen koulutus tosin pienemmällä resurssilla.
Riittääkö enää alueellisten joukkojen ns.6kk miehistö koulutus vai siirrytäänkö pidempään koulutukseen operatiivisten tapaan jolloin koulutettavien määrät vähenevät vuositasolla mikäli ei lisätä budjettia.

Minne vedettävä tykistö sijoitetaan? . Joka tapauksessa raskaat heittimet taitaa olla vielä mukana näissä kevyissä pataljoonissa .
 
Back
Top