commando kirjoitti:
Onko maa sitten sen arvoinen että omilla rahoilla ja PV:n halveksimana jaksaa jatkaa vapaaehtoista maanpuolustusharrastusta? Itsellä ainakin motiviina on henk. koht. ja läheisten selviytyminen kriisitilanteissa, terveyden tavoittelu liikunnalla ja muutenkin hyvä seura mielekkäiden asioiden parissa.
Suomi ei nykyisenkaltaisena holhousvaltiona ole sellainen, jota haluaisin puolustaa. Motiivini ovat samankaltaiset kuin sinulla ja se, että Puolustusvoimat siitä hyötyy on täysin toissijainen juttu. Teen tätä etupäässä omien taitojen kohentamiseksi ja motiivina on halu hankkia kyky ja keinot, joilla voin puolustaa itseäni ja läheisiäni. Lisäksi on mukava kuunnella, kun toiset purnaavat samoista asioista.
En tarvitse PV:lta siitä kultaista pinssiä. Raha kyllä kelpaisi ja ilmaiset tai halvat ylijäämäammukset jotka sen sijaan räjäytetään ja laitetaan pataan.
Itse en tarvitse persaukiselta armeijalta edes vaivaista kokardia saati kultaista pinssiä. Tai muutakaan ulospäin näkyvää kannustinta.
Minulle riittäisi, että vapaaehtoista panostani arvostettaisiin ja se näytettäisiin käytännön teoin eikä halvoilla pellinpaloilla. Mitskut ja lisänatsat olisivat varmaan ihan kivoja koristeita, mutta niinkauan kun ne eivät vaikuta vuokranmaksukykyyn tai saamiseen niin en niitä erityisemmin kaipaa.
Rahaakaan en varsinaisesti ole vailla, mutta matkakorvaukset ja ruoka olisi mukava saada talon puolesta, vaikken varsinaisesta ”työajasta” korvausta haluakkaan. Tai edes pelkkä ruoka, jonka sponsoroiminen ”isänmaan asialla” oleville ei luulisi olevan kohtuuton menoerä. Sen sijaan sen puuttuminen kertoo kaiken oleellisen Puolustusvoimien suhtautumisesta vapaaehtoisesti sotilastaitoja harjoitteleviin reserviläisiin.
Ei riitä, että olet valmis käyttämään vapaa-aikaasi yhteisen asian puolesta, vaan lisäksi edellytetään, että maksat siitä. Jos asiaa katsoisi pelkästään järkisyin niin ei kuulosta kovinkaan hyvältä diililtä…
Isänmaan rakkaus? No. Yli 90% väestöstä puhuu vielä samaa kieltä mutta rakkaus loppuu perheen, suvun, ystävien ja naapureiden jälkeen, korkeintaan omaan maakuntaan. Kuka oikeasti haluaa puolustaa asein vaikka jätevesilain tai auton gps-paikannuksen kannattajaa, joka ennen kriisiä oli vaikeuttamassa aseiden hankintaan vapaaehtoiseen maanpuolustukseen? Sitä saa mitä tilaa.
Isänmaan rakkaus ei taida olla poliittisesti korrekti ilmaus näinä synkkinä aikoina. En omista neliötäkään maata ja omaisuuskin mahtuu yhteen pakettiautoon, joten mitään materiaalisia etuisuuksia minulla ei ole tässä maassa puolustettavana. Eikä myöskään mitään konkreettista isänmaata.
En myöskään pysty vaikuttamaan itseäni koskeviin päätöksiin oikeastaan mitenkään vaan koen, että hallinto kohtelee minua alamaisenaan, jonka oikeuksia voi sortaa mielivaltaisesti.
En näe sellaista yhteiskuntaa puolustamisen arvoisena, joka on avoimen vihamielinen niille arvoille, joita itse kannatan. Ja ennen kuin joku punavihreää sävyä tunnustava heittää natsikortin, niin täsmennän, että arvoni eivät liity ihmisten joukkotuhontaan tai neekerien pieksemiseen kadulla tai ruotsinkielisten karkottamiseen.
Haluaisin elää vapaana kansalaisena, maassa, jossa yhteiskunta osoittaa pikemminkin luottamusta kuin epäluuloa kansalaisiaan kohtaan. Maassa, jossa yksilönvapaudet esiintyvät muuallakin kuin puheissa ja jossa ymmärretään, että unohtamalla menneisyytensä kansakunta menettää tulevaisuutensa ja identiteettinsä.
En todellakaan ole halukas joutumaan kuolemanvaaraan jonkun yksilönvapauksia rajoittavan punafasistin tai rikkaan herran puolesta, vaan mieluiten jättäisin mahdollisen sodan heidän ongelmakseen, koska hehän yhteiskunnan ovat tähän pisteeseen ajaneet ja sen omistavat. He ovat siis vastuussa ja heillä on jotain etuja ehkä puolustettavana.
Kuten ylempänä sanoin, ainoa motivaattori sellaiseen on omat läheiseni, mutta jos niitä puolustaessa suojelen myös itselleni vitutusta ja mielipahaa aiheuttavaa roskaväkeä niin se menee kaiketi samaan laskuun, vaikkei se olekaan toiminnan ensisijainen tarkoitus.
On sitä maailmalla hienompiakin tasavaltoja, luontotyyppejä, hallintoja, turvallisempia, vapaampia ja parempia paikkoja kasvattaa lapsia kuin Suomi.
Juuri näin.
Kaikista yhteiskunnan ongelmista ja vääryyksistä huolimatta koen kuitenkin omaavani tietynlaisia siteitä ja velvollisuuksia Suomea kohtaan ja pidän sitä omana kotimaanani, joskin siinä olisi hirmu paljon parannettavaa. Toisinaan tunnen voimakasta häpeää suomalaisuudestani ja sen seurauksena huonoa omatuntoa.
Ei ole helppoa
