http://www.hs.fi/paivanlehti/18102016/a1476675058798Karin Creutz haluaa avata terrorismia ilmiönä – ja saa usein kuulla olevansa maanpetturi
Helsingin yliopiston tutkija haluaa toimia sillanrakentajana valtaväestön ja maahanmuuttajien välillä.
JOIDENKIN mielestä Karin Creutzon tyypillinen, rapuja syövä, korkeasti koulutettu suomenruotsalainen. Mutta Creutzia on yritetty mahduttaa muihinkin stereotyyppeihin.
1970-luvun lopulla viisivuotias suomalaistyttö Karin seisoi lastentarhan pihalla Bollmoran lähiössä, tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Tarhan lapset olivat antaneet hänelle kutsumanimen. He kutsuivat Karinia alkkikseksi.
Ruotsalaisille pikkulapsille Bollmoran tarhassa Suomi oli paikka, jossa juodaan viinaa. Suomesta Ruotsiin muuttanut Karin oli joutunut ennakkoluulojen vangiksi.
KOLMEKYMMENTÄ vuotta myöhemmin Helsingin yliopiston etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskuksessa tutkijana toimiessaan Creutz kohtaa usein ennakkoluulojen yhteiskunnallisen vaikutuksen.
Creutzin mukaan erityisesti islamiin liittyvien aiheiden tutkiminen saa aikaan vihaisia reaktioita.
”Mikään muu aihe ei tuota yhtä paljon aggressiivista palautetta”, hän sanoo.
Usein Creutz saa kuulla olevansa maanpetturi. Creutzin koetaan myötäilevän terrorismia, kun hän haastattelee tutkimusprojektiaan varten Isisiin liittyneiden läheisiä ja terrorismirikoksista tutkinnassa olleita henkilöitä.
TARHAN lasten käytös Creutzin lapsuudessa oli hänen mukaansa esimerkki siitä, miten ennakkoluulot ilmenevät ihmisten arjessa ja tuottavat aseman, josta käsin he tarkastelevat maailmaa. Lapsuudenystäväänsä Sandraa Creutz pitää yhä esikuvanaan.
Kun tarhassa lapset ilkkuivat, ruotsinsuomalainen Sandra toimi sillanrakentajana. Sandra hyväksyttiin, koska hän puhui riikinruotsia. Hän toimi välittäjänä valtaväestön ja suomalaistaustaisten välillä – hänellä oli avain molempiin maailmoihin.
Tutkijana Creutz haluaa olla Sandran tavoin toimia sillanrakentajana. Creutzin motiivina on avata suurelle yleisölle radikalisoitumista yhteiskunnallisena ilmiönä, sillä aiheesta on vähän tietoa, ja siihen liittyy pelkoa ja ennakkoluuloja. Nuori, joka kasvattaa parran tai käy usein moskeijassa, saa nopeasti terroristileiman. Jopa hikoilu julkisessa tilassa voi aiheuttaa epäilyjä.
”Jos harjoitat näkyvästi uskontoa tai otat kantaa yhteiskunnallisissa asioissa muslimina, sinut voidaan tulkita radikalisoituneeksi”, Creutz sanoo.
SYKSYLLÄ 2015 Creutz lähestyi tutkittaviaan sosiaalisessa mediassa haastattelupyyntöineen.
”Uskottavuuttani lisäsi se, että rasistiset äänet olivat haukkuneet minua monessa foorumissa. Pidettiin epätodennäköisenä, että olisin vakooja”, Creutz sanoo. Hän itse oli alkuun epäluuloinen. Hän loi Facebookissa rinnakkaisprofiilin.
Ensimmäinen haastateltava, äiti, kertoi poikansa lähdöstä Isisin joukkoihin. ”Kertomuksen kuunteleminen oli elämäni kivuliaimpia kokemuksia”, Creutz sanoo.
Kokemuksen myötä Creutz koki yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen eettisen puolen korostuvan.
”En voi käyttää haastateltavia pelkkinä informantteina, joita pistän ruotimaan kivuliaita ja arkoja tuntemuksia ja kokemuksia. On selvitettävä, saavatko he tukea ja apua kriisitilanteessa”, Creutz sanoo.
TUTKIMUSPROJEKTINSA edetessä Creutz ymmärsi, ettei ilmiöstä voi saada selkoa pelkästään haastattelemalla, ja päätti selvittää, millainen arki häämöttää radikalisoituneeksi tulkittujen henkilöiden taustalla.
Vuoden 2015 syksyllä Karin Creutz istui erään perheen luona kerrostalon keittiössä juomassa teetä. Kodissa oli tehty kotietsintä. Oli mahdollista, että häntä ja muita huoneistossa läsnäolijoita salakuunneltiin. Creutz tunsi joutuvansa tutkijana hankalaan tilanteeseen.
”Tarkoitukseni ei ole tuottaa tiedustelutietoa vaan ymmärtää ilmiötä. Koska oli mahdollista, että meitä kuunneltiin, päätin olla itsekin avoin – puhuttiin arvoista, kokemuksista ja oman elämän suurista ja pienistä asioista”, Creutz sanoo.
Creutz itse käyttää metodista nimeä molemminpuolinen altistuminen.
Se auttoi Creutzia ymmärtämään todellisuutta, jossa moni elää muslimiyhteisöissä ja miltä tuntuu olla tarkkailun kohteena.
”Se oli epämiellyttävä kokemus. Minä tallennun, elämäni tallentuu”, Creutz sanoo.
VAIKKA aihetta mystifioidaan, on sekä tiedeyhteisössä että viranomaisten keskuudessa myös vilpittömiä pyrkimyksiä ymmärtää, mistä on kyse: Miksi jotkut lähtevät Syyriaan? Miksi jotkut liittyvät ääriryhmiin? Miksi jotkut ovat turhautuneita läntiseen maailmanpolitiikkaan? Miksi jotkut hyväksyvät aseellisen toiminnan?
Creutzin mukaan on tärkeää muistaa, ettei Syyriaan lähteminen itsessään edellytä ääriajattelua tai terrorismin kannattamista.
Ekstremismi ei ole Creutzille mysteeri, joka kumpuaisi yksilön sisäisestä pahuudesta. ”Kuten kaikki muutkin ilmiöt yhteiskunnassa, terrorismi on analyyttisesti ymmärrettävissä”, hän sanoo.
"Sillanrakentajat ajatuksia pakolaistulvan päästyä hyvään vauhtiin..
https://svenska.yle.fi/artikel/2015...tt-rakna-pengar-nar-flyktingars-liv-ar-i-faraKarin Creutz: Mautonta laskea rahoja kun pakolaisten elämä on vaarassa
Se mitä nyt tapahtuu Välimerellä, on suuri ihmisoikeuskatastrofi, sanoo sosiologi ja tutkija Karin Creutz.
– Kuitenkin katastrofia on käsitelty paljolti taloudellisin termein ja on keskusteltu rajavalvonnan tehostamisesta. Sen sijaan pitäisi puhua enemmän ihmisoikeuksista ja että on kyse ihmisistä, jotka etsivät ihmisarvoista elämää. Nämä ihmiset yrittävät paeta konflikteja, sotia ja katastrofeja.
Mikä on Suomen vastuu tässä?
– Suomellahan on globaali vastuu, mutta valitettavasti vain tietyt maat ovat pakotettuja kantamaan raskaimman taakan, sellaisen maat, joilla ei ehkä ole edellytyksiä siihen, kun taas Suomi kantaa kantaa suhteellisesti katsottuna hyvin, hyvin vähän vastuuta.
Monia huolestuttaa, millaista pakolaispolitiikasta tulee tulevalla hallituskaudella. Miten sinä näet tilanteen?
– Välimeren tragedian pitäisi herättää yhteiskunnallista keskustelua, jossa myös poliitikkojen pitäisi kantaa vastuuta. Pitäisi keskustella sitä, kuinka Suomi osallistuu, mutta valitettavasti on käynyt niin, että talousdiskurssi on vallannut koko keskustelun.
Eikö saa ollenkaan puhua, kuinka paljon pakolaiset maksavat?
– Toki saa puhua mistä haluaa, kuten olemme viime aikoina nähneet. On sitten toinen asia, mistä näkökulmasta eri asioita kannattaa käsitellä. Tapa jolla keskustelua on käyty, johtaa itsessään negatiivisiin seurauksiin. Se on johtanut negatiiviseen asenneilmapiiriin, jossa tietyt ihmiset esitetään taakkana, ja meillä on käsityksiä, jotka perustuvat stereotypioihin. Tällainen johtaa rakenteelliseen syrjintään.
– Maahanmuuttajien on tullut vaikeammaksi päästä työelämään, koska yhteiskunnassa on niin paljon ennakkoluuloja. Ja tämä taas johtaa marginalisoitumiseen ja segregoitumiseen, josta tulee pitkällä tähtäimellä taloudellinen rasitus.
–Jos asiaa lähestyy toisesta näkökulmasta, ja puhutaan esimerkiksi huoltosuhteesta, kaikki Suomeen muuttavat ovat voimavara. Suomi yksinkertaisesti tarvitsee enemmän työikäisiä ihmisiä. Kotoutuvat ja työelämään osallistuvat pakolaiset voidaan siis nähdä investointina.
Johtaako pakolaisten vastaanotto plussalle vai miinukselle?
– Ihmisten kustannusten kirjaaminen on varsin mauton näkökulma. Emmehän me puhu myöskään demokratian, oikeudenmukaisten oikeudenkäyntien tai lastensuojelun kustannuksista, vaan kyse on yksinkertaisesti moraalisista ja oikeudenmukaisuuden kysymyksistä. Mutta jos kuitenkin halutaan pohtia, mikä kannattaa ja mikä ei, on kaikessa kyse siitä, kuinka hyvin kotouttaminen onnistuu. Kun onnistutaan hyvin, kotouttaminen voidaan nähdä investointina.
Illan Obs debattissa pakolaispolitiikasta keskustelevat kansanedustajat Pekka Haavisto, vihreät, Peter Östman, KD ja projektipäällikkö Arne Tanner Maahanmuuttovirastosta. Rikhard Husu johtaa keskustelua. (käännös)
Viimeksi muokattu:
