Päätoimittajalta: Omat ensin ja muista ei väliä
Katsoin jokunen ilta sitten hienon elokuvan. Olin nähnyt Ville Salmisen ohjaaman Evakon (1956) aikaisemminkin ja myös lukenut sen pohjana olevan Unto Seppäsen romaanin.
Talvisotaan sijoittuva, pienestä karjalaiskylästä alkava tarina siis oli tuttu. Siksi elokuvailta minua vähän jännittikin. Mietin, kuinka paljon kyynelehtisin kohdissa, jotka vahvimmin kannattelevat teoksen teemaa.
Niihin kuuluu tarinan keskiössä olevan Nikkasen perheen isän tyrmistynyt katse, kun rintamalta tuodaan omia — haavoittuneita, kuolevia, ehkä jo kuolleitakin. Toinen kohta on hänen ilmeensä, kun hän hammasta purren panee toimeksi saamansa käskyn polttaa kotikylä. Kolmas on perheen pikkutytön touhukkuus: iloksi riittää, kun pääsee samaan kyytiin tuttujen ihmisten kanssa, kissa kainalossa, sillä siihen sisältyy ajatus, että hyvää on luvassa. Perheen aikuinen tytär luulee olevansa mieluisa vieras, kun hän menee rakastamansa miehen vauraaseen varsinaissuomalaiseen kotiin viemään kirjettä. Sitten on monta kohtaa, jotka kaatavat hyistä vettä niskaan: mitä tänne tulitte, uhkaatteko meitä, likaatte paikkamme, syötte leipämme!
Evakon teema rakentuu sodasta, menetyksistä, vierauden ja torjutuksi tulemisen kokemuksista ja uskosta, että elämä sittenkin kantaa, vaikka historian mullistusten lisäksi ihan tavalliset ihmiset nostavat tietä pystyyn.
Suomeen tuli vuonna 2015 runsaat 32 000 turvapaikanhakijaa. Viime vuonna heitä saapui enää vajaat 6 000. Määrä oli silti reilusti suurempi kuin mihin on totuttu.
Maahanmuuttovirasto teki viime vuonna noin 28 000 turvapaikkapäätöstä. Niistä yli puolet oli kielteisiä. Osa raukesi, osa jätettiin tutkimatta. Myönteisiä päätöksiä oli reilu neljännes.
Kunnatkin ovat tehneet asiaan liittyviä ratkaisuja. Esimerkiksi Kotka ja Pyhtää tarjoavat oleskeluluvan saaneille alaikäisille turvapaikanhakijoille niin sanotun kuntapaikan. Haminassa oli sama aikomus, mutta kaupunginhallitus tyrmäsi sen.
Ymmärrän, että maahan pyrkijöiden joukko voi tuntua uhkalta. Mutta tuntuuko uhkalta myös se vähemmistö, joka syynäysten ja selvitysten perusteella saa toivomansa leimat papereihin? Ymmärrän, että kaikki eivät ole vakuuttuneita jokaisen turvapaikanhakijan todellisesta avun tarpeesta. Mutta eikö apua tarvitse lapsi, joka on vieraassa maassa yksin? Suomi — tai Hamina — ei tietenkään voi ratkaista koko maailman ongelmia. Mutta jonkin ongelman voisi.
Jotkut ehkä vetävät herneen nenään, kun vertaan menetetyn Karjalan asukkaiden ja muualla maailmassa olosuhteita pakenevien ihmisten kohtaloa ja kohtelua. Vertaan silti.
Niin vertasi lasteni isomummokin, omaan elämäänsä peilaten.
Evakko itketti. Niin itkettäisi nykypäivästäkin tehty hyvä elokuva, joka osoittaisi, että omat ensin ja muista ei ole väliä sittenkään.
Päivi Taussi
Kirjoittaja on Kymen Sanomien vastaava päätoimittaja.