Hannan, 35, ja irakilaisen Saifin, 28, avioliitossa kulttuurierot näkyvät joskus: ”Siinä suomalainen puoliso on ihmeissään”
Viime vuonna 2198 naista meni naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa
Julkaistu: 20.10. 8:03
Kulttuuritaustoista johtuvista väärinymmärryksistä on selviydytty aina puhumalla, naurava aviopari kertoo.
Hanna Al-Gburi tapasi
Saifinsakaksi vuotta sitten pyörittäessään vapaaehtoisena kansainvälistä kahvilaa Karjaalla.
– Yritin saada mukaan lisää vapaaehtoisia. Saif innostui, että voisi tulla tekemään ruokaa, Hanna muistelee.
Saif oli tullut Suomeen turvapaikanhakijana Irakin Bagdadista.
Kahvilatyössä tapaamisen jälkeen Hanna ja Saif jatkoivat tutustumista. Seuraavana kesänä Saif sai kutsun Hannan äidin luokse juhannukseksi.
– Äitini oli kotimajoittajana pakolaisille, ja vähän kuin itsestään Saifkin siirtyi äidin luokse kotimajoitukseen, Hanna kertoo.
Kesällä myös Hanna tarvitsi tilapäistä asuinpaikkaa siihen asti, että hänen avioeronsa saatiin hoidettua ositusta myöten.
– Minäkin muutin äitini luokse. Se oli kuin kommuunielämää neljä kuukautta. Siellä asuimme äiti, siskoni, minä ja kaksi irakilaista, Hanna nauraa.
Tuona aikana Hannan ja Saifin suhde läheni.
Jouluna pari muutti yhdessä Hannan taloon. Neljä kuukautta myöhemmin vietettiin suomalais-irakilaisia häitä.
Hanna Al-Gburi on ammatiltaan kokki. Makujen maailma avautui hänelle aivan uudella tavalla Saifin myötä. Irakilais-suomalainen pari kokkaa mielellään yhdessä. (KUVA: Aleksi Jalava)
Tällä hetkellä Saif opiskelee pintakäsittelyalan ammattitutkintoa ja odottaa turvapaikkapäätöstä. Pari pyrkii elämään normaalia arkea sekä yhdessä että vuoroviikoin Hannan 7- ja 9-vuotiaiden tyttärien kanssa.
Koen, että Irakissa mentaliteetti on huomattavasti konservatiivisempaa, mutta täällä ihmiset hyväksytään helpommin sellaisina kuin he ovat.
Saifin suurin haaste Suomessa oli aluksi se, että suomalainen kulttuuri piti opetella ihan alusta asti. Hänen äitinsä ja sisarensa kävivät Irakissakin töissä, joten se ei ollut uutta, mutta moni muu asia oli.
– Vastaanottokeskuksessa olin kuin kuplassa. Kun tutustuin paikallisiin, oli helpompi päästä kiinni siihen, miten ihmiset täällä ajattelevat, Saif kuvailee.
Hannalla oli alussa ennakkoluuloja irakilaista kulttuuria kohtaan, mutta nyt ne ovat hälvenneet.
– Koen, että Irakissa mentaliteetti on huomattavasti konservatiivisempaa, mutta täällä ihmiset hyväksytään helpommin sellaisina kuin he ovat.
Arabimaissa on yleistä, että toinen puolisoista lähtee kotoa muutamaksi päiväksi, kun tarvitsee omaa aikaa.
Kulttuuritaustoista johtuvista väärinymmärryksistä on selviydytty puhumalla. Yleensä taustalla on ollut se, että toinen on olettanut puolison toimivan tietyllä tavalla, ja ihmettelee, kun niin ei käykään.
– Arabimaissa on yleistä, että toinen puolisoista lähtee kotoa muutamaksi päiväksi, kun tarvitsee omaa aikaa. Siinä suomalainen puoliso on ihmeissään, että mistä on kyse, Hanna naurahtaa.
Suurin tapaero on se, että Saif viettää Ramadania, mutta Hanna ei. Muuten uskonnollisuus ei pariskunnan mukaan näy arjessa. (KUVA: Aleksi Jalava)
Saifilla taas on ollut tottuminen siihen, että vaimolla voi olla naimisissa ollessaankin tuttavallisia välejä toisiin miehiin.
– Siihen ei Irakissa suhtauduttaisi näin rennosti.
Tämä on pieni paikkakunta. Ymmärrän, että ihmiset saattavat puhua.
Suurin tapaero on se, että Saif viettää ramadania, mutta Hanna ei. Muuten uskonnollisuus ei näy arjessa.
Suhteen myötä Hannan aikakäsitys on muuttunut rennommaksi.
– Suomessa ollaan helposti kellon orjia, mutta arabimaissa ei ole niin tarkkaa. Olen itsekin miettinyt, että tarviiko ajasta ottaa niin kovasti stressiä. Pinnani on pidentynyt myös sen ansiosta, että Saif on niin harkitseva luonne.
Irakissa lapset asuvat vanhempien luona senkin jälkeen, kun he ovat menneet naimisiin.
– Jos saamme omia lapsia, saattaisin haluta, että he asuisivat kotona irakilaiseen tapaan, vaikka antaisinkin heidän valita itse, Saif miettii.
Suhteen suurin ongelma on Saifin turvapaikanhakijastatus, joka Hannan mukaan laittaa parin eriarvoiseen asemaan parisuhteen sisällä.
– Toivoisin, että suomalaisella naisella olisi oikeus valita oma puolisonsa ilman, että valtio puuttuu, holhoaa tai epäilee, ettei ihminen itse ole kykeneväinen päättämään omista asioistaan.
Molempien perheet ovat olleet kannustavia.
– Kukaan ulkopuolinenkaan ei ole tullut sanomaan mitään.
– Tämä on pieni paikkakunta. Ymmärrän, että ihmiset saattavat puhua, Hanna arvelee.
