Pakolaisuus

Black Lives Matter näkyy nyt laajenevan ajatukseksi että patsaat ja muut näkyvät merkit jotka muistuttavat että maassa on joskus asunut pääosin valkoihoista väkeä, pitäisi poistaa katukuvasta. Ehkä myöhemmin ruvetaan historiankirjojakin kirjoittamaan uusiksi.

Myöhemmin?

Historian uudelleenkirjoittaminen tapahtuu populaariviihteen tasolla. Elokuva JFK, lähtökohta että eri identiteettiryhmien pitää olla tasapuolisesti edustettuina elokuvissa ja tv-ohjelmissa, kulttuuriantropologian identiteettipoliittiset - eli lähes kaikki vallitsevat - suuntaukset jne. ovat kirjoittaneet historiaa utopioiden ja satujen varaan jo 10-20 vuotta.

Totuutta ja pätevyyttä on jo kauan korvattu ihan muilla asioilla. Tämä näkyy voimakkaimmin mediassa, viihteessä ja yhteiskuntataiteellisissa tiedekunnissa sekä tietenkin oikeus- ja koulutuspolitiikassa.
 
Mitä enemmän tehdään tyhmiä vaatimuksia, mitä enemmän syyllistetään paikallisia, mitä enemmän kerrotaan onttoja sankaritarinoita ja rasismikokemuksia, niin sitä enemmän ihmiset huomaavat tuon valheellisuuden. Tämä on tietysti nousevaa rasismia ja tällä verukkeella saadaan palkata entistä enemmän rasismin kokemusasiantuntijoita, koordinaattoreita ja projektinvetäjiä. Jokaiseen virastoon, laitokseen, yhdistykseen ja enenevissä määrin myös firmoihin.

Ja kaikki tämä maksatetaan niillä jotka kyseenalaistavat suomalaisten rasistisuuden ja pahuuden.
 
Myöhemmin?

Historian uudelleenkirjoittaminen tapahtuu populaariviihteen tasolla. Elokuva JFK, lähtökohta että eri identiteettiryhmien pitää olla tasapuolisesti edustettuina elokuvissa ja tv-ohjelmissa, kulttuuriantropologian identiteettipoliittiset - eli lähes kaikki vallitsevat - suuntaukset jne. ovat kirjoittaneet historiaa utopioiden ja satujen varaan jo 10-20 vuotta.

Ainakin Islamilla on omat organisaationsa joilla islam pyritään näyttämään positiivisessa valossa elokuvissa ja muussa mediassa. Samaan tapaan kuin suurvalloilla omat organisaatiot tarkkailevat ja muokkaavat mielikuvia miten heidän maansa näkyy mediassa.

Tarkoitin Myöhemmin-sanalla että jossain vaiheessa näitä kouluissa käytettäviä historiankirjojakin muutetaan jotta se on tämän uuden ajattelun mukaista. Paheksuttavia asioita poistetaan tai niistä ei ainakaan kirjoiteta muuten kuin negatiiviseen sävyyn. Internetissä esim. Facebookilla on jo voimassa henkilöitä koskeva mustalista jolla pyritään estämään tietyiltä ihmisiltä medianäkyvyys. Listalla olevan henkilön mainitseminen voi johtaa postauksen poistamiseen, kuten FB:n edustaja myönsi Tanskan TV:n ohjelmassa.

Twitter hiljensi Katie Hopkinsin

Historian uudelleenkirjoittamista tapahtuu myös sosiaalisessa mediassa, yleisönosastokirjoituksissa ja missä vaan ihmiset mielipiteitään tuovat julki.
 
Viimeksi muokattu:
Ja tässä kohtaa muistutan, mitä sana suvaita tarkoittaa. Se ei tarkoita sympatiaa, empatiaa, myötäelämistä tms. Se - samoin kuin englantilainen vastineensa to tolerate - tarkoittaa sietämistä. Suvaitseminen on sitä, että siedetään - lähes aina itsepetoksen avulla - sitä, mikä tiedetään pahaksi, huonoksi, haitalliseksi, vahingolliseksi, rumaksi, inhottavaksi, vaaralliseksi tms.
'”Kun minä käytän sanaa”, Nakkelis Kokkelis sanoi ja nakkeli niskojaan, ”se tarkoittaa täsmälleen sitä mitä minä päätän sen tarkoittavan, ei enempää eikä vähempää.”'

Useimmille on melko selvää, että suvaitseminen ja sietäminen eivät ole synonyymeja.
 
Useimmille on melko selvää, että suvaitseminen ja sietäminen eivät ole synonyymeja.

Voi myös ajatella siltä kantilta, että suvaitsevaiset ovat itse rasisteja.

Eri puolilla maailmaa ihmiset menevät polvilleen ja pyytävät anteeksi. Eli karkeasti suvaitsevaiset jo lähtökohtaisesti ajattelevat, että valkoiset ovat ylivertaisia muihin nähden, joten sitä täytyy pyytää anteeksi.

Eli siltä osin ns. suvaitsevaiset eivät eroa vaikka valkoisen ylivallan kannattajista. Molemmat ajattelevat totuutena, että valkoiset ovat ylivertaisia, mutta toiset vain pyytävät sitä anteeksi.

Eli rasistiset suvaitsevaiset "sietävät" muunlaisia ihmisiä.
 
Lukiessani päivän Kansan Uutisia olin tipauttaa silmälasini.

Petteri Orpon mielipide perussuomalaisten rasismista vaihtui päivässä – ”Paholaisten motiivien arvostelu on rasismia”

Mutta se olikin painovirhepaholainen.

Sisäministeri Petteri Orpo haluaa, että maahanmuutosta puhuttaisiin kokonaisvaltaisesti eikä listaamalla keitä käännytetään. Orpo ei halua, että tulijoita luonnehditaan.
”On kahta kriittisyyttä. Maahanmuuttopolitiikkaan voi suhtautua kriittisesti tai voi olla niin sanotusti maahanmuuttajakriittinen. Esimerkiksi pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.”

Orpo haluaisi, että maahanmuutosta puhuttaisiin kokonaisvaltaisesti eikä listaamalla, keitä käännytetään. Orpo ei halua, että tulijoita luonnehditaan.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3418828-petteri-orpon-mielipide-perussuomalaisten-rasismista-vaihtui-paivassa-pakolaisten-motiivien-arvostelu-on-rasismia

Pistääkö kritiikin kannus maahanmuuttopolitiikkaan vai muuttajaan?
 
Miten mahtaisi asiat yhteiskunnassa toimia jos muillakin elämän alueilla toimittaisiin niin, että ihmisiä ei luonnehdittaisi eikä epäiltäisi? Esim. opiskelu- ja työpaikoista päätettäessä. Paikat valittaisiin täysin randomisti ilman ajatusta että jotkut voisivat olla parempia hakijoita kuin toiset. Vakuutuksia annettaisiin kaikille ihmisille kaikkiin tarkoituksiin. Kaikki tilastoihin pohjautuva päätöksenteko unohdettaisiin vaan kaikki maksaisivat yhtä paljon vakuutusmaksuja on esim. kolaroinut autolla usein tai ei koskaan. Lentokentillä ei tarvittaisi enää metallinpaljastimia koska riittäisi kun tullivirkailija kysyisi onko kiellettyjä matkatavaroita. Kun vastaa ei, niin se tarkoittaa että näin on eikä asiaa tarvi sen kummemmin epäillä tai tarkistaa.
Koska muu olisi rasismia.
 
Varmaan toimisi, näin uskon. Kun sanoo jossain tilanteessa olevansa 17-vuotias niin kaikki uskoisivat. Tai toisaalta kun alaikäinen sanoo alkossa olevansa täysikäinen niin asia on sillä selvä. Miksei muka toimisi..?
 
Minua suoranaisesti vituttaa se, että jokainen turvallisuuteen ja kansan hyvinvointiin osoitettu sana nähdään rasismina. Tämä valitettavasti tulee johtamaan pitkällä kaavalla siihen, että me menetämme oikeuden puhua kokonaan, tai toki aina "Isoveli" valvoo. Tämä on joillekkin sitä parempaa kansanparannusta. Minua ainakin oksetti eilen Hietsussa ollut kulttuuriero. Tumman synkkää juhannusta tämän aatteen tukijoille, parempaa teille muille. Kuitti.
 
Miten mahtaisi asiat yhteiskunnassa toimia jos muillakin elämän alueilla toimittaisiin niin, että ihmisiä ei luonnehdittaisi eikä epäiltäisi? Esim. opiskelu- ja työpaikoista päätettäessä. Paikat valittaisiin täysin randomisti ilman ajatusta että jotkut voisivat olla parempia hakijoita kuin toiset. Vakuutuksia annettaisiin kaikille ihmisille kaikkiin tarkoituksiin. Kaikki tilastoihin pohjautuva päätöksenteko unohdettaisiin vaan kaikki maksaisivat yhtä paljon vakuutusmaksuja on esim. kolaroinut autolla usein tai ei koskaan. Lentokentillä ei tarvittaisi enää metallinpaljastimia koska riittäisi kun tullivirkailija kysyisi onko kiellettyjä matkatavaroita. Kun vastaa ei, niin se tarkoittaa että näin on eikä asiaa tarvi sen kummemmin epäillä tai tarkistaa.
Koska muu olisi rasismia.

Tuota kannattaa kysyä Orpolta. Hänhän osaltaan vastaa maahanmuuttopolitiikasta.

Perussuomalaisilta poliitikoilta saa taas kriittisiä luonnehdintoja maahanmuuttopolitiikasta, mutta positiivisia luonnehdintoja maahanmuuttajista – ainakin Sebastian Tynkkyseltä, herra Hakkaraiselta ja muutamalta muultakin, jos Husun twiitteihin on uskominen.

Teot puhuvat enemmän kuin sanat.
 
Minua suoranaisesti vituttaa se, että jokainen turvallisuuteen ja kansan hyvinvointiin osoitettu sana nähdään rasismina. Tämä valitettavasti tulee johtamaan pitkällä kaavalla siihen, että me menetämme oikeuden puhua kokonaan, tai toki aina "Isoveli" valvoo. Tämä on joillekkin sitä parempaa kansanparannusta. Minua ainakin oksetti eilen Hietsussa ollut kulttuuriero. Tumman synkkää juhannusta tämän aatteen tukijoille, parempaa teille muille. Kuitti.
Menee aivan suunnitelman mukaan. Tämmöiset asiat ei ole sattumaa tai "typeryyttä".
 
Asiaa voi miettiä myös itse omilla aivoilla.

Tuota mieltä oli myös puhemies Watson IBM:llä. Entinen esimies sen sijaan antoi useimmille “ajattelijoille” kehotuksen: älä ajattele. Mutta @Heikki taisi sanoa sen sattuvimmin: "sitä voi ajatella ja kuvitella ihan mitä vaan". https://en.wikipedia.org/wiki/Think_(IBM)

Epäilläkin sopii. Epäilen esimerkiksi, että Maahanmuuttovirasto käsittelee, hylkää ja hyväksyy maahanmuuttajien oleskelulupahakemuksia (siinä missä rajavartijat tarkastavat passeja, lentokentän turvallisuushenkilöstö läpivalaisee matkatavaroita tai vakuutusvirkailijat käsittelevät vakuutushakemuksia).

Jos joku taas yrittäisi uskotella, että Maahanmuuttovirasto ei käsittelisi oleskelulupahakemuksia vaan että oleskeluluvat jaettaisiin täysin “randomisti”, alkaisin epäillä, että joku pyrkii huijaamaan ja manipuloimaan tietämättömiä tai mustamaalaamaan viranomaistoimintaa.

Mutta muitakin mahdollisuuksia on. Viesteistä kun ei aina selviä niiden tarkoitus: mihin pyritään, mitä tavoitellaan, minkälaiseen ongelmaan esitetään ratkaisua, tms.?
 
Viimeksi muokattu:
Totuutta ja pätevyyttä on jo kauan korvattu ihan muilla asioilla. Tämä näkyy voimakkaimmin mediassa, viihteessä ja yhteiskuntataiteellisissa tiedekunnissa sekä tietenkin oikeus- ja koulutuspolitiikassa.

Onneksi sentään suurilta osin ammattikuntia mennään pätevyys ja soveltuvuus edellä, mutta valitettavasti minäkin olen tehnyt havaintoja näistä mainitsemistasi asioista ja nimeonomaan näillä tietyillä sektoreilla.

Yksi hyvä esimerkki tästä on, miten Suomea ja suomalaisia on viime aikoina yritetty joidenkin tahojen toimesta laittaa osallisiksi siirtomaaisäntien aikoinaan harjoittamaan sortoon, orjakauppaan ja muihin vääryyksiin. Ikään kuin vähän samalle viivalle vaikka jonkun Belgian kanssa. Sitten ihmetellään, kun teinit huutavat kaduilla, miten Senaatintori rakennettiin Afrikkalaisella orjatyövoimalla...

Tämä on oikeasti aika pelottavaa, enkä keksi kenen tässä maassa asuvan etua se voisi palvella.
 
Minua suoranaisesti vituttaa se, että jokainen turvallisuuteen ja kansan hyvinvointiin osoitettu sana nähdään rasismina. Tämä valitettavasti tulee johtamaan pitkällä kaavalla siihen, että me menetämme oikeuden puhua kokonaan...

Todennäköisempi tapahtumakulku on se, että turvallisuuden ja kansan hyvinvoinnin korkealle arvostavat alkavat ottaa niistä huolehtimista entistä enemmän omalle vastuulleen jos ja kun siihen, että valtio ja virkajärjestelmä huolehtii, ei voi enää luottaa.

Jos ja kun rikolliset joutuvat oikeuteen vuosien päästä tapahtumista ja pääsevät todennäköisesti ehdonlaiasella tuomiolla eli ilman rangaistusta, niin vietkö itsellesi ja läheisillesi tärkeän, elämää tai sen osa-alueita romuttaneen asian oikeuteen vai hoidatko itse?

Jos ja kun raksamurtoja, polkupyörävarkauksia, ilkivaltaa jne. ei käytännössä tutkita, vakuutus ei korvaa ja kiinni jäänyt selviää sekä ilman tuntuvaa rangaistusta että maksamatta korvauksia, niin mitä teet? Hoidat itse vai jätät järjestelmän unohdettavaksi?

Koko ajan isompi ja isompi osa ihmisistä pohtii, että asiat pitää hoitaa itse jos haluaa että ne tulevat hoidetuiksi. Syynä on joukko rakenteellisia ja poliittisia syitä, joista yksikään ei ole rakenteellinen rasismi, paha patriarkaalisuus tai muu SJW-kaakattamisen lempiaihe.

Läpsäytys ranteelle ei toimi - etenkään jos se tulee vasta kahden vuoden päästä.
 
Tuota mieltä oli myös puhemies Watson IBM:llä. Entinen esimies sen sijaan antoi useimmille “ajattelijoille” kehotuksen: älä ajattele. Mutta @Heikki taisi sanoa sen sattuvimmin: "sitä voi ajatella ja kuvitella ihan mitä vaan". https://en.wikipedia.org/wiki/Think_(IBM)

Epäilläkin sopii. Epäilen esimerkiksi, että Maahanmuuttovirasto käsittelee, hylkää ja hyväksyy maahanmuuttajien oleskelulupahakemuksia (siinä missä rajavartijat tarkastavat passeja, lentokentän turvallisuushenkilöstö läpivalaisee matkatavaroita tai vakuutusvirkailijat käsittelevät vakuutushakemuksia).

Jos joku taas yrittäisi uskotella, että Maahanmuuttovirasto ei käsittelisi oleskelulupahakemuksia vaan että oleskeluluvat jaettaisiin täysin “randomista”, alkaisin epäillä, että joku pyrkii huijaamaan ja manipuloimaan tietämättömiä tai mustamaalaamaan viranomaistoimintaa.

Mutta muitakin mahdollisuuksia on. Viesteistä kun ei aina selviä niiden tarkoitus: mihin pyritään, mitä tavoitellaan, minkälaiseen ongelmaan esitetään ratkaisua, tms.?

Ylempänä tällä sivulla lainasit Orvon tekstiä " pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia "

Mitä tämä arvostelu sitten on? Jos esim. joku väittäisi että kaikki EU-maiden viranomaisille kerrotut tarinat kuten maahanpyrkijän henkilöllisyys ja syyt syynyinmaasta poistumiseen eivät pidä paikkaansa - onko se arvostelua? Jos on ja sitä ei saisi tehdä vaan kaikkiin tarinoihin pitäisi suhtautua kuin ne olisivat totta, eikö silloin olla aika lähellä random-käsittelyä jos hakemuksen käsittely perustuu joskus täysin fiktionaaliseen tarinaan?

Ajattele jos urheilukisassa palkinnot jaettaisiin niiden tulosten perusteella jotka jokainen urheilija itse ilmoittaisi. Kuka tahansa voisi väittää mitä vaan ja palkintoja jaettaisiin huipputuloksin. Piirinmestaruuskisoissa aiemmat SM- ja jopa MM-tulokset lyötäisiin moneen kertaan - kunhan vaan toimitsijat uskoisivat kaikki ilmoitetut tulokset.
 
Minähän huiputin ja manipuloin lukijaa: ”Paholaisten motiivien arvostelu on rasismia”
Kansan Uutiset on totuuden torvi, joka ei milloinkaan valehtele, vääristele tai johda lukijaa harhaan. Se on Suomen Pravda. Lähdekritiikki mukaan.

Viranomaiset käsittelevät maahanmuuttajien oleskelulupahakemukset ja pyytävät tarvittaessa asianosaisilta lisäselvityksiä, mikäli epäilevät, etteivät ilmoitetut tiedot pidä paikkaansa. Joskus haetaan asiantuntijalausuntojakin.

Urheilutapahtumien toimitsijat taas mittaavat kilpailijoiden tuloksia ja valvovat sääntöjen noudattamista. Katsomostakin huudellaan ja heitellään milloin mitäkin, mutta järjestysmiehet hoitavat sen puolen.
 
Viimeksi muokattu:
Koko ajan isompi ja isompi osa ihmisistä pohtii, että asiat pitää hoitaa itse jos haluaa että ne tulevat hoidetuiksi.

Menee ehkä vähän ohi aiheen mistä puhuit, mutta tätä näkee minusta enenevissä määrin muillakin elämän osa-alueilla. Tiedän esim. pari henkilöä, joilla on ollut suuria vaikeuksia saada rakennuttajaa korjaamaan ostamiensa asuntojen selviä virheitä. Mitään tahoa, joka ottaisi ongelman hoitaakseen ei tahdo löytyä, ja asian eteenpäinvieminen on erittäin kuluttavaa ja työlästä, varsinkin kun pitäisi vielä työ ja perhe hoitaa siinä samassa.

Vähän vastaavia tilanteita tulee mieleen muitakin, ehkä pienemmässä mittakaavassa, mutta mitä enemmän näitä tulee sitä enemmän se luo tunnetta, että tuo ja tuokin pitää vaan korjata itse kun ei ketään kiinnosta, ei osata tai ei viitsitä. Soita tekniseen tukeen tai vaikka luottokorttiyhtiön asiakaspalveluun, niin siellä on pahimmillaan joku kehnoa englantia puhuva, asioista vain puoliksi tietävä, valmiita vastauksia ruudulta lukeva, joka ei edes osaa kirjata tapaustasi järjestelmään. Minulla oli yksi tapaus, jossa asiakkaan roolissa jouduin opettamaan asioita erään lentoyhtiön ylimieliselle ja asiakkaan selvästi pelkkänä riesana kokevalle puhelinvirkailijalle, muuten olisi hänen tekemät toimenpiteet menneet pahasti metsään. Tällainen osaamattomuus yhdistettynä välinpitämättömyyteen ja ihmisten ylenkatsomiseen on myös selvästi yleisempää nykyään. Hyvä jos edes pääset puhumaan jonkun vastuussa olevan henkilön kanssa pelkän botin sijaan.
 
Back
Top