Huonosti hoidettu maahanmuuttopolitiikka on turvallisuusuhka
Jaakko Puuperä | 14.09.2015 |
Artikkeli http://www.suomensotilas.fi/huonosti-hoidettu-maahanmuuttopolitiikka-on-turvallisuusuhka/
Hallitsematon maahanmuutto kertoo maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta, tai siitä että maahanmuuttopolitiikkaa ei ole edes olemassa. On vain sanoja joilla ei ole katetta ja vahva pyrkimys olla näkemättä todellisuutta.
Maahanmuutto on turvallisuuskysymys. Se on sitä siksi, koska se on viimekädessä taloudellinen kysymys. Maahanmuuttopolitiikan täydellinen epäonnistuminen on EU:n yhteinen turvallisuusongelma. Se on turvallisuusongelma erityisesti siksi, että vanheneva iltaruskon maanosa tarvitsee lisää työvoimaa ja nuoria tekijöitä. Onnistuneella maahanmuuttopolitiikalla voidaan saada kansantalouteen uusia resursseja – tekeviä tuottavia käsiä. Epäonnistuneella saadaan vain ongelmia.
Ongelma on siis EU:n yhteinen mutta se tulee olemaan vielä suurempi niille jäsenmaille, joiden maahanmuuttopolitiikka on keskimääräistä EU-tasoa epäonnistuneempi. Suomi on yksi näistä maista. Maahanmuuttopolitiikkamme perusvaluvirhe on siinä, että emme tiedä itsekään mitä haluamme, silloin emme myöskään voi saada mitä haluamme. Ja se on aina myös turvallisuusongelma.
Markkinahintaan
Kuvaavaa koko tämän syksyiselle kaaokselle on täällä Suomessa ollut pyrkimys ensin piilotella tosiasioita ja sitten esittää ne julkisuudessa todellisuudelle vieraassa valossa. Tämä jos mikä lisää rasismia ja ennakkoluuloja ja vain mutkistaa muutenkin vaikeaa tilannetta.
Ensi perjantaina ammattiyhdistysliikkeemme osoittaa mieltään lyömällä kapuloita kansantalouden rattaisiin.
Kysymys on pitkälti siitä, että Suomessa ei olla valmiita toimimaan edustuksellisen demokratian pelisääntöjen mukaan vaan vaaleissa hävinnyt vasemmisto yrittää nyt vaikuttaa asioihin korporatiivisin ja ulkoparlamentaarisin keinoin. Tämä tekee myös ulkomaalaispolitiikan kovin haastavaksi. Kun maassa jätetään moni työ tekemättä koska se on liian kallista, ja kun julkinen sektori on paikoin palkkajohtaja, on kovin vaikeaa työllistää maahanmuuttajia tuottavalla ja yhteiskuntaa rikastuttavalla tavalla, olivatpa he sitten työperäisiä ja haluisia tai eivät. Kotouttamisen kannalta nimittäin työ on se paras lääke ja se on myös meidän kaikkien etu. Ilman työtä ei ole elämää.
Maahanmuuttaja ei ole reppana vaan resurssi. Mutta jos ay-liikkeemme pitää kynsin hampain kiinni saavutetuista eduista, on turha kuvitella että maahanmuuttajien enemmistöä saadaan työllistettyä. Siitä seuraa turvallisuusongelma kahdessa mielessä, se rasittaa ylirasittunutta taloudellista kantokykyämme ja passivoi ja syrjäyttää maahan tulleen työttömän työvoiman. Suomalaisten olisikin nyt viimein aika ymmärtää, että EU:n jäsenvaltiona ja osana globaalia taloutta, me emme voi määritellä itse työn hintaa Suomessa vaikka haluaisimme. Suomalaisen työn hinta määritellään Lontoon pörssissä, Wall Streetillä, Shanghaissa, Tokiossa ja Berliinissä, näin on tykkäsit siitä eli et. Jos emme sitä ymmärrä, se on todella paha turvallisuusongelma.
Vaikka vasemmistomme puhuukin juhlavasti ja kauniista kansainvälisestä solidaarisuudesta, on juuri ay-vöki pitänyt huolen siitä, että suomalaiset työmarkkinat eivät ole auenneet kilpailulle. Solidaarisuus koskeekin todellisuudessa vain liiton maksavia jäseniä, ei työttömiä, olivatpa he koti tai ulkomaisia.
Suuri valhe
Viime viikolla Suomeen tuli 1 683 turvapaikanhakijaa, 46 % enemmän kuin edellisellä viikolla. Heistä irakilaisia oli 1348 eli 80 %. Somalit ja afgaanit seuraavat kaukaa perästä, syyrialaisia tuli vain 26 eli vähemmän kuin albaaneja. Miksi suomalaisessa mediassa annetaan ymmärtää että pakolaiset tulevat Syyriasta?
Irakilaisia ei tulekaan kymmenen kertaa enemmän kuin syyrialaisia, kuten arvelimme aikaisemmin koko vuoden tilastojen perusteella. Heitä tulee tällä viikolla 65 kertaa enemmän kuin syyrialaisia. Kuitenkin uutiskuvamme kertovat yhä Syyrian sodan uhreista ja pakolaisperheistä, jotka etsivät vain turvaa Euroopasta. Viime viikko (vko 37) oli 11. peräkkäinen kasvuviikko ja vauhti kiihtyy. Tuleeko tällä viikolla jo 2 440 turvapaikanhakijaa, kun sana pääministerin vieraanvaraisuudesta leviää Lähi-itään asti? Jo nyt Malmössä on haastateltu irakilaisia, jotka ovat lähteneet syyrialaisten paratiisista Saksasta (ei turvallinen maa?) nuivan Tanskan kautta Ruotsiin (ei sekään turvallinen maa?), mutta suuntaavat nimenomaan Suomeen. Toimittajat voisivat kysellä, ovatko he kotoisin “kalifaatin” hallitsemasta Mosulista, Irakin rauhallisemmista osista vai Syyriasta, jonne Saddam Husseinin kannattajat pakenivat 12 vuotta sitten. Ovatko he kurdeja kuten 1980- ja 1990-luvuilla vai sunniarabeja, onko heillä ennestään sukulaisia Suomessa ja kuinka paljon joukossa on palestiinalaisia tai muista maista tulevia arabeja? Viranomaisilla kestää valitettavasti aikansa ennen kuin päästään turvapaikkapuhuttelujen kautta muodostamaan mielikuvaa tulijoiden profiilista.
Ulkomaalaisvirastossa on tiedetty jo aika päiviä sitten kertoa mikä on maahanmuuton kuva ja mitä on odotettavissa. Jostain syystä tieto ei näytä kuitenkaan tavoittaneen ajoissa päättäjiä ja sittenkin kun se heidät tavoitti näyttää sisäministeriö olleen kovin haluton oikaisemaan mediassa annettua kuvaa.
Suomi on ihmemaa
Niinpä Suomessa ei ole osattu odottaa sitä, että jonain päivänä turvapaikanhakijat siirtyvät Ruotsista joukoittain Suomen puolelle – eivätkä ruotsidemokraatit ole edes vielä nousseet valtaan. MikäSuomessa houkuttaa enemmän kuin Ruotsissa?
Kyse on ennen kaikkea irakilaisista, joita tulee Suomeen nyt kuusikymmentäviisi kertaa enemmän kuin syyrialaisia.
Toisin kuin uutiskuvien ja pakolaisia avustavien ihmisten mielissä kangastelevatsyyrialaisperheet, irakilaiset ovat lähes yksinomaan nuoria miehiä. Suurin osa Irakista ei ole sodassa, joten motiivit eivät ole yhtä selkeät kuin syyrialaisilla. Liekö kyse siis enemmän houkuttelevasta Euroopasta kuin kamalista oloista kotona? Niin tai näin, eivätkö nämä nuoret miehet voisi olla hyvää työvoimaa ja siis tervetulleita?
Varmasti näin mutta joko vika on irakilaisissa tulijoissa tai siinä kuinka heitä kohdellaan, koska he eivät näytä työllistyvän kovin hyvin.
Viime perjantaisistaHelsingin Sanomien haastatteluista ilmenee, että Suomeen tulevissa irakilaisissa on jo pitkään Syyriassa oleskelleita, Saddam Husseinin hallinnon kannattajia. Heille on sanottu ilmeisesti jo Irakissa, ettei pidä pysähtyä Ruotsiin vaan jatkaa Suomeen asti. Ihmissalakuljettajilla on joko pelko siitä, että Ruotsi palauttaisi irakilaisia Suomea tehokkaammin tai jokin muu syy muodostaa Suomeen itselleen uskolliset ja velkojaan maksavat irakilaisyhteisönsä.
Juuri irakilaisten työttömyys on Suomessa suurinta (yli 50 %), eikäole syitä olettaa että uudet irakilaiset maahanmuuttajat työllistyisivät aiempia paremmin, ainakaan jos sosiaali- ja työllisyyspolitiikkamme ei muutu ja jos työn hinta Suomessa ei laske – niin ja se muuten ei ole pienipalkkaisen taskusta pois koska se laskee myös hintoja ja käynnistää taloudellisesti myönteisen syklin.
Muita huonosti työllistyneitä kansallisuuksia ovat olleet afgaanit ja somalit – ja nämä kaksi kansallisuutta ovat nytkin turvapaikanhakutilastoissa irakilaisten jälkeen suurimpia. Ilmeisesti Suomen vetovoimatekijänä heidän parissaan eivät ole ainakaan toimivat työmarkkinat.
Irak, Afganistan ja Somalia ovat pitkittyneiden (viimeistään 1980-luvulla alkaneiden) konfliktien vuoksi niitä maita, joihin laittomia maahanmuuttajia (rikollisiakin) on vaikeinta palauttaa, koska Korkein Hallinto-Oikeus pitää maita yleisesti turvattomina, vaikkei näin edes välttämättä kaikin osin ole.
Ruotsin hyvää
Ruotsi aloitti jo 1960-luvun alussa suurimittaisen suomalaisen, turkkilaisen ja muun vierastyövoiman värväämisen. Myös turvapaikanhakijamäärät ovat olleet yli puoli vuosisataa huomattavasti suuremmat Ruotsissa kuin Suomessa. Niinpä Ruotsilla on jo monipuolista vakiintunutta ulkomaalaisväestöä, josta suuri osa – huolimatta myös isoista ongelmista – on ehtinyt sopeutua, saada maan kansalaisuuden ja syntyäkin Ruotsissa. Suomessa ulkomaalaisten – tai äidinkieleltään vieraskielisten – määrä ylitti vasta hiljattain 200 000:n rajan ja kasvoi vuodessa 6 %. Tänä vuonna turvapaikanhakijoita ennustetaan – maltillisesti arvioiden – tulevan 30 000, ensi vuonna jopa 50 000, ja ennusteet saattavat hyvinkin ylittyä. Ajan kanssa vieraskielinen väestö keskittyy yleensä pääkaupunkiseudulle. Helsingissä asuu yli neljännes maamme vieraskielisistä ja pääkaupunkiseudulla lähes puolet… siis niistä jotka ovat kirjoissa ja kansissa. 13 % helsinkiläisistä on maahanmuuttajataustaisia. Enemmistö heistä on toistaiseksi EU-alueelta. Pääkaupunkiseudun maahanmuuttajista 30 % on ollut tähän asti johtavissa tehtävissä tai asiantuntijoina työskenteleviä henkilöitä. Tilastossa ei tosin näy ihan kaikkia kaduilla autoissaan asuvia, kuten monia bulgarialaisia ja romanialaisia…
Tilanne on muuttumassa. Pelkästään Tornionjoen yli tulee päivittäin 300 turvapaikanhakijaa. Suomen ulkomaalaisväestö kasvaa siis parhaillaan50 %:n vuosivauhtia. Niinpä Suomi tulee kokemaan dramaattisempia muutoksia kuin Ruotsi, Saksa tai muut kokeneemmat maahanmuuttomaat.
Muutaman vuoden päästä Suomi saattaa olla niitä harvoja Euroopan maita, joissa suurin osa vierasperäisestä väestöstä on tuoreeltaan tullutta. Tämä heijastunee kielteisesti myös sopeutumisvaikeuksiin ja valtaväestön asenteisiin.
Suomen ulkomaalaispolitiikka – jos sitä sellaiseksi voi edes kutsua – on suhtautunut Ruotsiin verrattuna nuivasti työperäiseen siirtolaisuuteen, mutta myöntänyt turvapaikanhakijoille samanlaisen käsittelyn ja etuudet.
Viime vuosina Suomeen on muuttanut 32 000 ulkomaalaista vuosittain, heistä tuhatkunta kiintiöpakolaisina ja pari tuhatta oleskeluluvan saaneina tai muuten vain (kielteisistäkin turvapaikkapäätöksistä piittaamatta) Suomeen jättäytyneinä turvapaikanhakijoina. Työn tai avioliiton perässä muuttaneita on kuitenkin ollut kymmenen kertaa enemmän kuin aluksi sosiaaliturvan varaan jääviä maahanmuuttajia. Tämä suhdeluku tulee muuttumaan: jos ensi vuonna maahan tulevista turvapaikanhakijoista yhtä moni jää tänne kuin aiemminkin, kokonaismaahanmuutosta puolet perustuu humanitaarisiin syihin ja vain puolet enää työvoiman tai puolisojen tarpeeseen. Samalla ulkomaalaisista yhä suurempi osa tulee olemaan nuoria miehiä, ellei perheenyhdistämisestä eli vaimojen ja morsiamien maahantuonnista tehdä nopeampaa.
Elättejä vai elättäjiä?
Nykyinen turvapaikkaryntäys sisältää siis useita riskejä. Ulkomaalaispolitiikka kärsi pitkään hyväuskoisuudesta, ammattiyhdistysliikkeen vastustuksesta ja laiminlyönneistä, joiden seurauksena Suomi on täysin on valmistautumaton tilanteeseen. Vaikka kirimmekin umpeen Ruotsin etumatkaa, kokemusmaailmamme on jäänyt jälkeen.
Maahanmuutto saattaa tervehdyttää väestörakennetta kokonaisuudessaan, mutta vinouttaa vakavasti ulkomaalaisväestön omaa jakaumaa: vastikään tulleet, kielitaidottomat, Saddamin ja Assadin arabisosialismia lämmöllä muistelevat, irakilaiset, turvapaikkaprosessissa olevat, vastaanottokeskuksissa asuvat nuoret miehet ovat Ruotsissa ja kaikkialla muualla maailmassa pieni vähemmistö, mutta Suomessa he tulevat hallitsemaan mielikuviamme maahanmuuttajista yleensä. Kuinka se tulee vaikuttamaan asenneilmastoon Suomessa? Kuinka kauan media ja viranomaiset pyrkivät peittelemään tätä tosiasiaa?
Mitä on tehtävissä? Turvapaikanhakijoiden tuloa Suomeen on vaikea estää, mutta entä sitten jos Ruotsi äkillisesti heikentää heidän oikeuksiaan? Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista ja varsinkin rikollisista olisi päästävä eroon tehokkaasti, mutta ulkomaanedustustojaan ja kehitysyhteistyöprojektejaan supistaneella Suomella, joka pelkää astua Venäjän ja sen suojattien varpaille,tuskin on siihen niinkään hyviä resursseja kuin Ruotsilla ja suuremmilla mailla.
Ellei humanitaarisin perustein tai verukkein maahan muuttavien määrää voida ratkaisevasti hillitä ja maasta poistamisia tehostaa, maahanmuuton laadun säilyttämiseksi pitäisi radikaalisti avata Suomea ulkomaisille työnhakijoille japerheenjäsenille. Jos halutaan, että Suomessa olisi vastaisuudessa kymmenen kertaa enemmän työtä tekeviä kuin toimeentulotuella eläviä ulkomaalaisia, Suomeen tarvittaisiin vajaan 30 000 vuotuisen työperäisen maahanmuuttajan sijasta 300 000 työtä tekevää ulkomaalaista vuodessa. Luku on häkellyttävän suuri, mutta se osoittaa, kuinka merkittävän laadullisen haasteen nykyinen turvapaikanhakuryntäys on aiheuttanut ulkomaalaisväestön sisäiselle huoltosuhteelle ja kantokyvylle. Tilanne heittää myös haasteen koko suomalaiselle sosiaalipolitiikalle ja työvoimapolitiikalle. Elämme markkinataloudessa, kun työn tarjonta kasvaa on sen hinnan laskettava. Muuten työlle ei ole kysyntää eikä maksajia. Haluammeko siis elättejä vai elättäjiä?
Aikapommi
Suomalaiseen yhteiskuntaan virittyvä ulkomaalaispoliittinen aikapommi ei johdu niinkään määristä kuin laadusta – ja siitä, kuinka välinpitämättömästi aiempina vuosina on suhtauduttu ulkomaalaisväestömme kasvattamiseen kansainväliselle tasolle.
Kuvittelimme liian kauan, että Ruotsin kyljessä voisi säilyä tyhjiö, johon Ruotsista ei läiky ulkomaalaisia vaikka Ruotsi täyttyisi ääriään myöten. Unohdimme myös, ettei välttämättä olisi viisasta odottaa Ruotsin ylijäämän spontaania tai muualta ohjattua siirtymistä Suomeen, vaan olisi kannattanut omilla ehdoillamme tyydyttää työvoiman tarvetta. Riittävän suuri ja pitkään maassa asunut ulkomaalaisväestö olisi ollut hyvä pohja kotouttamiselle, taannut yhteiskunnalle kokemusta ja kielitaitoa (tulkkejakin) sekä luonut tietynlaisen immuniteetin lieveilmiöitä vastaan. Nykyisellään olemme kuitenkin yhtä alttiita järjestäytyneelle suojelurahan keruulle, huumekaupalle, vakoilulle ja terrorismille kuin eristyksissä elänyt rokottamaton yhteisö on kulkutaudeille. Mutta näin on korporatiivinen, devalvoitavan markan muistoissa yhä rämpivä Suomi asian halunnut olevan, ja nyt tulee maksun paikka. Ja se on iso turvallisuusongelma. Pommi on viritetty.
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Suomen alkaa olla jo vaikea paeta loukusta, johon olemme jääneet edellisten hallitusten saamattomuuden vuoksi. Eikä nykyhallituskaan loista innovaatioillaan. Pääministeri luovuttaa asuntonsa pakolaisten käyttöön – ja ellei hän saa erityiskohtelua, taloon majoitetaan hänen toivomiensa syyrialaisperheiden sijasta parikymmentä irakilaisnuorta – ja EU painostaa Suomea ottamaan vastaan Välimeren ylittäneitä, mutta samalla suomen syyrialaisten sukulaisia kehotetaan varaamaan Ankaran suurlähetystöstä aika perheenyhdistämishaastatteluun joskus vuonna 2016.
Sen sijaan että olisimme Saksan tavoin myöntäneet nopeasti kutsuviisumeja syyrialaisille, joilla olisi Suomessa sukulaisia tarjoamassa majoituksen, muonituksen ja kotouttamisen maan tavoille, olemme jättäneet heidät Syyriaan tai naapurimaihin odottelemaan ja katsomaan kuinka ihmissalakuljettajat toimittavat pakolaisia turvaan jonojen ohitse. Ei ihmekään, jos tällaisesta typeryydestä rangaistaan.
Suomi saa syyttää omia poliitikkojaan, sokeaa mediaansa ja vaitonaisia virkamiehiään aikapommin virittämisestä. Tämä kriisi ei ole maahanmuuttajien vika. Tämä on meidän omaa tyhmyyttämme. Eihän se ole tyhmä joka tulee hakemaan ja pyytää, vaan se joka maksaa ja antaa kyselemättä. Suomineito ei tunnu olevan kovin tarkka tavarastaan.
Placebot
Julkisuudessa puhutaan vain epätoivoisista lääkkeistä oireisiin. Mitään aikomustakaan ei näytä olevan kohdata tosiasiat ja ryhtyä töihin ongelmien syiden ratkaisemiseksi. Jauhetaan palautussopimuksista eräiden maiden kanssa, joita yritetään yhä saada aikaan – valitettavasti näitä on neuvoteltu ainakin jo kuusi vuotta – tuloksetta.
Muista keinoista on puhuttu turvallisten maiden listasta, joka sekin olisi pitänyt hyväksyä jo vuosia sitten (yrityksiä oli jo 1990-luvulla, mutta eivät menestyneet koska oli poliittisia ongelmia eräiden maiden sisällyttämisessä niihin) sekä myönteisen päätöksen saaneiden sosiaalitukien leikkaamisesta.
Ongelmana eivät kuitenkaan ole aidosti myönteiset, vaan sellaiset, joissa oikeasti ei nähdä Geneven pakolaissopimuksen edellyttämää vainoa, mutta ei syystä tai toisesta saada hakijaa poistettua maasta. Nämä pitäisi mieltää kielteisiksi, mutta todellisuudessa on ollut paineita maksimoida “myönteisten” tilastoja.
Ennen kaikkea olisi kuitenkin muistettava, että hallitusohjelmassa tyrmättiin esitys työlupien myöntämisen helpottamiseksi.
Viisumikäytäntö olisi sekin Suomen omassa päätösvallassa ja perheenyhdistämisissä (silloin kun työssä käyvä haluaisi omalla kustannuksellaan kutsua ja elättää vaimon, lapsia tai vaikka mummon) ongelmana on lähinnä se, että Suomen sosiaaliturvalainsäädäntö vaatii turhan korkeita tuloja.
Pitäisi olla mahdollista sitoutua siihen, ettei sukulainen hae sosiaaliturvaa eikä syyllisty rikoksiin, esimerkiksi ottamalla takuuseen paluulipun hinta ja maksamalla yksityiset vakuutukset.
Työn perässä
Niin paradoksaaliselta kuin se äkkiseltään tuntuukin, tässä vaiheessa kun maito on jo maassa, paras ratkaisu olisi rientää tapahtumien edelle ja ottaa maahanmuuton valtaosa uudelleen hallintaan lisäämällä työperäistä siirtolaisuutta. Se vaatii kuitenkin kovia otteita, tinkimättömyyttä maahanmuuton laillisuuden ja kaikkinaisen isäntämaan suvereniteetin vaatimuksissa. Muuten me olemme pian maailman ainoa maa, jossa ei kehdata palkata ulkomaista työvoimaa, vaan valtaosalle ulkomaalaisista markkinoidaan ilmaisia kotouttamispalveluja oikeus- ja sosiaaliturvineen.
Jatkamalla nykymallilla saamme Suomeen maahanmuuttajavirrasta sen toimettomuuteen totutetun väestönosan ja Suomen vetovoima vahvistuu meille vaarallisella ja kielteisellä tavalla. Tällainen kehitys, johon lepsu ulkomaalaispolitiikka, kotimaisen työvoiman suojaaminen ulkomaiselta kilpailulta ja hurskasteleva humanismi on johtanut, ei palvele sen enempää Suomessa jo olevien ulkomaalaisten kuin tänne pyrkivien ahkerien ja rehellisten ulkomaalaisten intressejä. Varsinkaan tästä eivät hyödy suomalaiset, etniseen taustaansa katsomatta.
Jo nyt tiedetään, että maailman pakolaisleireiltä yritteliäimmät ja kyvykkäimmät pyrkivät anglosaksisiin maihin, päästäkseen nopeasti töihin, kun taas pohjoismaita kehutaan niiden työttömyyskorvauksista ja muista etuuksista. Usein esimerkiksi aasialaiset maahanmuuttajat vaihtavat hyvin nopeasti maata jos töitä ei löydy, he kun ovat useimmiten työn perässä. Toisin on monien Afrikasta ja Lähi-idästä tulevien suhteen, todistavat tilastot, ilman sen suurempaa rasismia.
Sitä saa mitä tilaa
Ruotsin ja Sveitsin kaltaisilla, Suomea vain hieman suuremmilla ja vauraammilla mailla on olennaisesti paremmat edellytykset selvitä maahanmuuton äkillisestä lisääntymisestä. Ne nimittäin harjoittivat jo 1960-luvulla Gastarbeiterien värväämistä. Kun syksyn 1973 öljykriisi hillitsi työperäistä siirtolaisuutta Välimeren maista Eurooppaan, samat ihmiset muuttuivat turvapaikanhakijoiksi.
Tänäkin päivänä monet turvapaikanhakijat vaihtuisivat ulkomaiseksi työvoimaksi niin pian kuin työlupia alettaisiin myöntää ilman hidasta, kallista ja turhaan valehteluun tai matkustusasiakirjojen hävittämiseen kannustavaa turvapaikanhakua. Pakolaisjuristit kuitenkin rakastavat heitä elättävää turvapaikkaprosessia ja ovat liittäneet siihen monia yhä oudompia legaalisia fiktioita, joiden vuoksi kielteisenkään päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa ei voida yksinkertaisesti palauttaa kotimaahansa eikä rangaista laittomasta rajanylityksestä.
Tällaisia estoja ei ole siirtolaisten kohtelussa. Se on aika erikoista, ihmiset jotka haluaisivat Suomeen töihin, maksamaan veroja ja rakentamaan tätä maata, joutuvat tiukempaan seulaan kuin työtä välttelevät. Toisaalta, niinhän se tuntuu olevan meidän kotoperäistenkin kohdalla…
Kieltolaki
Kun alkoholin kieltolaki ei raitistanut kansaa, vaan päinvastoin rikastutti salakuljettajia ja murensi yleistä lainkunnioitusta, siitä luovuttiin Suomessa ja eräissä muissakin maissa. Vaihtoehdoksi tuli hallittu tarjoilu ja myynti. Jotain vastaavaa olisi tehtävä ulkomaalaispolitiikassa: työn tai perheen perässä muuttaville ulkomaalaisille pitäisi avata laillisia, hallittuja lupakäytäntöjä.
Sen jälkeen voitaisiin taas tehokkaammin hillitä salakuljetusta ja muita lieveilmiöitä. Niin, maahanmuutto voisi olla resurssi…
Mutta. Suomessapa siirtolaisuuden vapauttamista vastusti jo 1970-luvulla sinnikkäimmin vasemmistolainen ammattiyhdistysliike, joka pelkäsi kilpailua työmarkkinoilla eli vähempään tyytyväisen halpatyövoiman tuontia. Vasemmistolaisilla toimittajilla oli tapanaan arvostella mm. Sveitsiä siirtotyöläisten riistosta. Kun Suomi päätti ottaa Vietnamin venepakolaisia, heitä otettiin hyvin vähän, mieluiten työkyvyttömiä invalideja. Silloin sanottiin, että Suomi osallistuu pakolaiskriisien hoitoon laadulla määrän sijasta. Hienoista asunnoista ja sosiaaliturvasta tehtiin hyveitä, joilla korvattiin se että Suomi otti hyvin vähän pakolaisia. Näin luotiin maine, joka on kantanut näihin päiviin asti. Samalla saatiin pakolaisista ja heidän jälkeläisistään yksi Suomen ahkerimmista väestöryhmistä rakentamaan Suomea. Vietnamilaistaustaisilla kun taitaa useammin olla kaksi työtä kuin ei työtä ollenkaan.
Kahdenlaista kulkijaa
Vasta 1990-luvulla alettiin tajuta, että ulkomaalaisille suunnattujen palvelujen laatu ei välttämättä kohenna ulkomaalaisten laatua, vaan päinvastoin houkuttelee maahan vääränlaisia ihmisiä. Euroopan maat alkoivat kilvan kiristää käytäntöjään – pohjoismaista suuntaa näytti Tanska, jonka onnistuikin saada turvapaikanhakijat suuntautumaan kohti Ruotsia ja Norjaa. Turvapaikanhakijat oppivat “shoppailemaan”.
Vaikka kaikki Euroopan maat tarjoavat pakolaisten kaipaamaa rauhaa, turvaa vainolta ja lähtömaihin verrattuna paratiisilliset olosuhteet uuden elämän aloittamiseen, Turkista pyritään Kreikkaan, Kreikasta Makedoniaan, Makedoniasta Serbian kautta Unkariin, Unkarista Itävallan kautta Saksaan, Saksasta Tanskan kautta Ruotsiin ja jopa Ruotsista Suomeen – motiivina ei voi enää olla sodan tai vainon pakeneminen.
Viimeistään Itämerellä pitäisi jo saada puhua “elintasosurffailusta” leimautumatta epäinhimilliseksi. Voidaan myös sanoa, että nuori mies joka on raivannut tiensä läpi Euroopan Tornioon asti on aika aikaansaava. Eikös heidät pitäisi päästää työmarkkinoille kilpailemaan saavutuista eduista nillittävien, työpaikoiltaan ulosmarssivien, työtä vieroksuvien pullamössöpoikien kanssa? Sehän olisi sitä työvoiman vapaata kilpailua EU-alueella kun maahanmuuttajat on kerran EU-alueelle otettu.
Maa jos ei tarvitse työskennellä
Suomella on ilmeisesti sitkeä maine maana, joka ei passita siirtolaisia töihin, vaan tarjoaa heille passivoivaa sosiaaliturvaa. Toisaalta niinhän teeme tasa-arvoisesti omillemmekin.
Suomessa ei tarvitse tehdä töitä jos ei haluta. Suomi ei kiinnostakaan sotaa pakenevia syyrialaisperheitä, jotka jäävät Ruotsiin vaikka keväästä 2011 alkaen kaikki syyrialaiset turvapaikanhakijat ovat saaneet jäädä Suomeen aivan kuten Ruotsiinkin.
Sen sijaan Suomeen tulee kymmenen kertaa enemmän irakilaisia, pääasiallisesti nuoria miehiä, kuin syyrialaisia. Kun suomalaiset rientävät antamaan apua syyrialaisille, mielessään uutiskuvat rantaan ajautuneesta lapsen ruumiista, he päätyvätkin auttamaan eri ihmisiä.
Onko sillä väliä? Se nähdään ehkä vasta muutaman vuoden päästä kun auttamisesta tuleva hyvä omatunto antaa sijaa uutisille nuorten miesten sopeutumisvaikeuksista. Kuten edellä totesin, irakilaiset ovat olleet pitkään Suomessa vaikeimmin työllistynyt kansallisuus. Siihen miksi näin on, en ota kantaa, kun en tiedä.
Diktatuurien lapset
Ne irakilaiset, joihin pääministeri kertoi aikoinaan tutustuneensa, olivat luultavimmin kurdeja tai mahdollisesti shiia-arabeja, joita Saddam Husseinin hirmuhallinto vainosi. Nykyiset tulijat vaikuttaisivat lehtihaastattelujen perusteella enimmäkseen Saddamin kannattajilta tai näiden lapsilta, joiden perheet pakenivat vuosina 2003-2011 Syyriaan, Assadin hirmuhallinnon suojiin. Joukossa on sunniarabien ohella kristittyjä, ehkä palestiinalaisiakin, jotka ovat menettäneet aiemman suhteellisen suosituimmuusasemansa Saddamin ja Assadin arabisosialististen Baath-puolueiden alaisuudessa. He ovat Venäjän ystäviä ja kokevat länsimaiden vaatimukset vapaudesta, demokratiasta ja ihmisoikeuksista henkilökohtaisten ongelmiensa aiheuttajiksi. Moni aatteellinen ja asenteellinen taipumus yhdistää heitä sekä äärioikeistoon että äärivasemmistoon. Vaikka Baath-puolueiden tiedustelupalvelut yhdistivät voimansa ISIS-terroristijärjestön luomiseksi, maahanmuuttajat tuskin ovat ISISin asiamiehiä.
Antisemitistiset salaliittoteoriat ja putinistinen johtajapalvonta saanevat kuitenkin laajaa kannatusta viimeistään Eurooppaan päässeiden turvapaikanhakijoiden isiltä, veljiltä ja serkuilta, jotka aikanaan tulevat perästä. Tällaisessa tilanteessa olisi toivottavaa, että suomalaisviranomaiset osaisivat hyödyntää Suomeen aiemmin tulleiden asiantuntemusta maanmiestensä poliittisten taipumusten ja työllistymishaasteiden arvioimisessa. Olisi korkea aika saada esimerkiksi luotettavia kurdeja Isänmaan palvelukseen, poliisiin ja maahanmuuttovirastoon, kuntien sosiaalipalveluihin ja median kommentaattoreiksi. Suomi tarvitsee nytkipeästi päteviä tulkkeja ja tiedustelijoita. Ei olisi pahitteeksi, vaikka UM avaisi ulkomaanedustustojaan ja sijoittaisi niihin turvallisuusriskejä uhmaavia asiantuntijoita. Ilmaista se ei ole, mutta vääristä säästöistä on jo kertynyt kallis lasku.
Ennen kaikkea pitäisi hankkiutua kiireesti eroon siitä maineesta, joka saa poliittiset ääriryhmät tai ne vähiten muusta kuin harmaasta tai hämärästä työstä kiinnostuneet ulkomaalaiset kiinnostumaan Suomesta enemmän kuin Ruotsista. Valitettavasti kaikki hyvää tarkoittava humanismi välittää väärää mielikuvaa. Suomen ei pitäisi enää 1970-luvun tapaan mainostaa sitä, kuinka tänne huolitaan vaikeimmin vammaiset ja parantumattomia tauteja potevat kiintiöpakolaiset odottamaan maksansiirtoja, kuinka turvapaikanhakija saa odotella pitkään päätöstä ja valittaa kielteisestä päätöksestä, kuinka ketään väkivaltarikollistakaan ei palauteta maahan jossa hän voisi menehtyä tienvarsipommiin, kuinka työtä vieroksuva voi elellä toimeentulotuella jne…
Ryhtiliike
Mitä äreämmän maineen Suomi onnistuisi saamaan tällaisissa asioissa, sitä helpompi olisi nuhteettomien työtätekevien ulkomaalaisten oleskella maassa. On parempi, jos valtaväestö luottaa viranomaisiin ja rajoihin, säälien ulkomaalaisparkoja, kuin että valtaväestö alkaa epäillä kaikkien ulkomaalaisten olevan samanlaisia hyväntekeväisyyden kohteita, joita rajat eivät pidättele eivätkä viranomaiset uskalla kovistella.
Nykytilanteessa olisi kysyntää uudelle Eila Kännölle, joka kätki lämpimän sydämensä kovan kuoren ja humanistien panettelusta muodostuneen ankaran imagon alle.
Ongelma ei ole maahanmuuttajissa – heidän inhimillisessä pyrkimyksessään maksimoida hyvinvointinsa, heidän uskonnossaan tai kulttuurissaan – vaan suomalaisissa itsessään, meidän kyvyttömyydessämme ilmaista selkeästi millaisia ulkomaalaisia haluamme tekemään töitä ja rahoittamaan yhteisen asuinmaamme kehittämistä. Pelkkä maahanmuuton torjunta tai määrällinen minimointi ei riitä, vaan pitää myös osoittaa vieraanvaraisuutta sellaista maahanmuuttoa kohtaan, joka vastaa arvojamme ja tarpeitamme. Frederikin kiitokset keikkabussinsa tulipalon sammuttaneelle vierasperäiselle bussikuskille olivat paikallaan.
Jos emme jää odottelemaan, sitä että Suomi “löydetään”, vaan lähdemme aloitteellisesti valikoimaan maahanmuuttajia, voimme vaikuttaa kokonaismaahanmuuton laatuun. Voimme valita haluamaamme ainesta ja ammattitaitoja. Voimme perustaa lähtömaihin ja pakolaisleireillekin Suomi-instituutteja, jotka järjestäisivät veronmaksajillemme edullista kieli- ja kotouttamiskoulutusta jo ennen kuin valitsemme hyvät oppilaat perheineen Suomeen. Voimme vaatia, että perheet pitävät jäsenensä kurissa.
Emme enää voi – eikä välttämättä olisi ihanteellisintakaan – estää maahanmuuton määrällistä kasvua Ruotsin ja Sveitsin tasolle, mutta voisimme yrittää edes tasapainottaa sitä laadullisesti. Sveitsissä on ollut puoli vuosisataa joka kuudes asukas ja joka neljäs työtä tekevä ulkomaalainen, mutta ongelmilta on vältytty koska kotouttamiseen on ollut aikaa ja turvapaikanhakijoiden sijasta on suosittutyönhakijoita.
Kun portugalilaiset, espanjalaiset, kreikkalaiset ja turkkilaiset tulivat Sveitsiin ja Ruotsiin, heidän lähtömaansa olivat diktatuureja ja/tai epävakaita. Niiden kansalaisilla saattoi hyvinkin olla poliittisia ongelmia, mutta turvapaikkaperusteiden keksimisen sijasta heitä kannustettiin etsimään töitä ja asunto sekä huolehtimaan itse sukulaisistaan. Myöhemmin tuli entisen Jugoslavian kansallisuuksia, albaaneja, iranilaisia, intialaisia, kiinalaisia ja tamileja. Suomessakin intialaiset ja kiinalaiset kuuluvat nykyisin suurimpiin kansallisuuksiin, vaikka he eivät yleensä tule turvapaikanhakijoina, venäläisistä puhumattakaan. Vainon ja konfliktien uhreja voidaan auttaa, vaikka motiiviksi ilmoitettaisiin humanismin sijasta kansallinen itsekkyys.
Paluu juurille
Ulkomaalaispolitiikastamme olisi kitkettävä puolen vuosisadan aikana kertynyttä rikkakasvustoa ja olisi palattava juurille. Suomi otti vastaan 1921 tuhansia Kronstadtin pakolaisia, 1922 toistakymmentätuhatta Itä-Karjalan heimopakolaista ja 1943-1944 kymmeniä tuhansia inkeriläisiä sekä virolaisia venepakolaisia. Suomi on kotouttanut 150 vuoden kuluessa menestyksellisesti islaminuskoisia tataareja. Kulttuuriimme kuuluvat Sinebrychoffin olut, Pauligin kahvi, Fazerin suklaa, Paciuksen ja Gosczinskyn sävelmät, Rungin ja Klimenkon laulut, Vaalan ja Tulion näytelmät, itäkarjalaisen pakolaispojan Tiilikaisen “sinivalkoiset” urheiluselostukset, Finlaysonin lakanat, italialaiset posetiivarit ja Halvan kreikkalaiset makeistehtailijat…
Suomi oli toiseen maailmansotaan saakka Ruotsia kansainvälisempi. Maahanmuutto ei ole sinänsä uusi ilmiö, mutta se ehdittiin “suomettumisen” kaudella unohtaa ulkopoliittisesti vaarallisena. Loikkareitahan tänne ei haluttu.
Nyt olisi uudelleen löydettävä omat ulko-, sisä-, talous- ja sosiaalipoliittiset intressimme, joiden avulla kansainvälinen liikkuvuus saataisiin kanavoitua järkevällä ja kestävällä tavalla.
Uhkaava hysteria olisi hillittävä ottamalla maahanmuutto tarmokkaasti hallintaan, eikä väistämällä vastuuta kiistämällä uhkakuvat tai sysäämällä vastuu EU:lle, YK:lle saati tuomioistuimille.
Ja syyllinen tähän sotkuun ei ole se rekisteröimätön salaa Suomeen tullut maahanmuuttaja joka etsii parempaa elämää ja kysyy maantieposkessa eksyneenä missä on vastaanottokeskus.
Sitä paitsi nyt ei kaivata syyllisiä, vaan ratkaisuja.
Ps.
Tätä kirjoittaessani toimistollamme häärää kaksi ahkeraa siivoojaa. Molemmat ulkomaalaisia. He niin kuin minäkin ovat töissä myös ensi perjantaina ja viikonloppuisin ilman lisiä. Ihan markkinahintaan.
Julkaistu tänään.
