vlad
Respected Leader
Tämäkin on loppuleleissä ihan ok, elämmehän demokratiassa. Jos Suomen kansan enemmistö vaatii huollettavia tähän maahan ja ovat tietoisia että itse joutuvat omista rahoistaan maksamaan kulut , niin siitä vaan.
Myöhemmin on sitten turha valittaa.
Olisi suotavaa että lähiaikojen medikirjoittelu keskittyykin valtiolle ja suomalaisille aiheutuviin kustannuksiin ja aikajanaan jolla vielä tuottoja ei ole näkyvissä. Tästä tietoisena kansalaisten on nyt vielä hyvä pohtia kantaansa ja huomioida, että jälkikäteen on sitten turha valittaa.
.
Merkityksellinen kysymys onkin se, että haluaako Suomen kansan enemmistö tätä vai kansalaisten äänekäs osa, joka on onnistunut valjavastamaan median ideologiansa taakse? Tätä pidän juuri sinä ongelmallisimpana kysymyksenä, koska kollektiivisesti kansalta ei äänestyksen muodossa kysytä että "Haluatteko Suomeen 100 000 turvapaikanhakijaa lisää, joiden seurauksena yhteiskunnan on ryhdyttävä säästöihin, leikattava menoja, korotettava veroja" tms.
Ihmisten ymmärrys pakolaisten muodostaman taloudellisen kustannuksen suhteen on vähäinen, ja toisaalta sitten kun ihmiset painottavat eri asioita, niin moni pitää hyvinkin tärkeänä humanismin osoittamista ja pakolaisten vieläkin runsaampaa vastaanottoa ja heidän mielestä Suomella on siihen varaa, koska samanaikaisesti Suomi sijoittaa maanpuolustukseen rahaa - mitä he pitävät järjettömänä sijoituksena, koska rahat menevät tappamiseen eivätkä ihmisten pelastamiseen. Tämä on hyvin suuri ongelma tässä, koska vastapuolella on sitten toisella tapaa realisminsa kadottaneita ihmisiä. Osa heistä ei näe Suomeen kohdistuvan mitään ulkoista uhkaa, joten ei puolustusvoimille ole tarvetta - tai jos on, sen pitäisi olla parin tuhannen miehen/naisen yksikkö, joka keskittyisi lähinnä kriisinhallintaan ja luonnonkatastrofien torjuntaan.
Mukana on sitten paljon muitakin tekijöitä, jotka vääristävät kuvaa. Ja kun maksamiaan veroja ei voi korvamerkitä, niin yhtälailla tämän hullutuksen kustannukset kaatuvat myös minun harteille aivan kuten sen maailman pelastamista hamuilevan idealistinkin. Jos 51 % kansasta sanoo, Kiitos - lisää pakolaisia! niin mitäpä siinä enää sen jälkeen tekisi? Jatkaa purnaamista vaiko muuttaa maasta?
Jaan ajatuksen siitä, että mediassa pitäisi selkeämmin kirjoitella kaikista kustannuksista - niin suorista kuin myös välillisistä. Ja siitä millainen projekti kotouttaminen, se tulee tuottamaan ongelmia kun jo nyt monin paikoin ollaan äärirajoilla resurssien suhteen. Eikä niitä kielen ja kulttuurin opettajia tyhjästä tule. Eikä mamujen kohdalla ryhmäkoko voi olla liian suuri, liian suuri ryhmä tai liian monta samaa etnistä taustaa olevaa samassa ryhmässä aiheuttaa ongelmia. En edes usko, että kaikki tulevat ajatelleeksi tässä huumassa tätä puolta riittävästi. Se kotouttaminen maksaa paljon!
vlad.