Pakolaisuus

sisäministeriön virkamiehen lisäksi on Juha Ahvio, jota ehdin täällä sopeliaisuuden rajoja kutkutellen mainostaa. Mutta nytpä on maan toiseksi suurimman puolueen seminaarissa puhujana.
Hieman yllättävää kyllä. Juha Ahvio on ihan miellyttävä persoona ja hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia, vaikka ajatusmaailmamme lähtökohdat poikkeavatkin. Olen itsekin postaillut tänne Ahvion juttuja muutamaan otteeseen, eikä niitä ainakaan vielä ole sensuroitu.
 
Honcho: eli katkeruutta ja pohjaa levottomuuksille ja huliganismille oli jo ennen VOKa? Ei sada puolueiden laariin ei, mutta ei sada myöskään polttopullot puoluetoimistoihin, eikä eduskuntatalon rappusille.....paine purkautuu objektiin, joka on itse vähiten syyllinen siihen, että osaa suomalaisia on vituttanut jo pitkään, eikä meno kotimaassa ole ollut mielekästä. Ei ole pakolaisten vika, että Suomen taloutta on hoidettu kuin suurimmat tahmojokiset, mitä maailmasta voi löytyä. Ei ole pakolaisten vika, että jumalatonta työttömien armeijaa on pidetty reservissä vaikka väkisin.....

Olen varma siitä, että pitkään patoutunut vitutus, katkeruus, näköalattomuus jne. ovat nyt syynä siihen, mitä tapahtuu. Pakolaisaalto katkaisi kamelin selän. Se oli se hippunen rikkiä, joka sytytti ruutinassakan. Vallanpitäjän kannalta on kirotun hienoa, että tuo paine purkautuu......? Johonkin. Kunhan ei omille kintuille.

Olen ymmärtävinäni syitä, jotka tähän VASTA nähtyyn ovat johtaneet. Tekoja en silti hyväksy vähääkään. Enkä hyväksy sitäkään, että polttopullofantasiointi osuisi vallanpitäjiin. Ne ovat keinoja, jotka eivät vaan kuulu oikeusvaltioon.
 
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/onko-hyvinvointivaltion-taru-lopussa-1.130134

Onko hyvinvointivaltion taru lopussa?
MIELIPITEET
7.10.2015, 00:00

Jotta hyviä työpaikkoja syntyisi, pitäisi pääomakannan kasvaa – eli tarvittaisiin investointeja. Mutta ainakaan vielä mitään loppua ei näy jo viisi vuotta jatkuneeseen investointilamaan.

Suomi ei vain kerta kaikkiaan tunnu houkuttelevan investointikohteena. On vaikea sanoa, mistä kaikesta tämä johtuu, mutta varmaan taustalla on se, että Suomi on liian kallis ja liian kaukana markkinoista.

taloustieteen professori
Turun yliopisto
MATTI VIREN

Lueskelin jo päivällä samaisen Viren'in artikkelia..toki hieman enemmän toivoisi yksityiskohtaisempia analyysejä sekä ratkaisuehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Tottahan nuo yllä olevat päätelmät sinällään ovat..

Osa syistä on sellaisia joille emme voi mitään.
Geopolitiikka.
- Suomi on pieni, harvaan asuttu maa, käytännössä kaukana meren takana sijaitseva, pohjoinen maa. Logistiikka on suurimmaksi osaksi meri-/ilmakuljetusten varassa. Lisäksi eristimme itseämme aivan turhaan meriliikenteen päästörajoitussopimuksessa. Mikään näistä ei juuri houkuttele investoimaan.
- sijainnin ja rajallisten liikenneyhteyksien vuoksi emme kykene palvelemaan kunnolla Skandinaviaa joten käytännössä yksikään suuryritys ei sijoita Suomeen Skandinavian aluetoimistoa jne..
- juuri tällä hetkellä Venäjän läheisyys on paljon suurempi rasite kuin mahdollisuus. Ukrainan ja Georgian esimerkki nähdään varmasti riskitekijänä. Suomelle olisi erittäin tärkeää olla myös NATO:n jäsenmaa, jotta suuret yritykset uskaltaisivat investoida tänne. Kaikki ulkomaalaiset suuryritysten päättäjät eivät suinkaan ole yhtä vakuuttuneita kuin suomalaiset poliitikot Venäjän ystävällisistä suhteista/aikeista Suomen osalta.

Mutta juuri tuo NATO-jäsenyys olisi meidän mahdollista toteuttaa. Jossain vaiheessa myös Venäjän politiikka muuttuu (Putinin ja diktatuurin kadottua) ja silloin Pietarin alue voisi olla kansainvälisesti kiinnostava liiketoimintaalue..
Myös talouspolitiikkamme on omissa käsissämme.

Talouspolitiikka/Suomen muita maita korkeampi sisäinen kustannustaso:
- Meidän tulee saattaa sisäinen kustannustasomme vertailukelpoiseksi muun Euroopan kanssa. Se on ensimmäinen lähtökohta sille että Suomen kilpailukykyä saadaan parannettua - palkan alennukset ei välttämättä ole ensisijainen keino vaikka hallitus näin väittääkin.
- Suhteellisesti korkea kustannustaso (ja osin siitä johtuva kilpailukyvyn puute) on merkittävä este ulkomaisille investoinneille.
- Yhtenä merkittävänä syynä kustannuksiin on likimain maailman korkein kokonaisveroaste.. ja korkeaan verotukseen on syynä byrokraattinen ja mittava julkishallinto, matala työllisyysaste, väestön eläköityminen, sosiaaliturvan taso jne..
- nyt vielä otetaan kymmeniä tuhansia "pakolaisia" yhteiskunnan elätettäväksi, vuosikymmenien ajaksi.

Mutta, en nyt jaksa enempää vääntää...toivoisin että Matti Viren jatkaisi analyysiään pidemmälle. Luulisi taloustieteen professorin löytävät monin verroin enemmän kaikenlaista syytä ja seurausta hyvinvointivaltion rakenteista..
 
Honcho: eli katkeruutta ja pohjaa levottomuuksille ja huliganismille oli jo ennen VOKa? Ei sada puolueiden laariin ei, mutta ei sada myöskään polttopullot puoluetoimistoihin, eikä eduskuntatalon rappusille.....paine purkautuu objektiin, joka on itse vähiten syyllinen siihen, että osaa suomalaisia on vituttanut jo pitkään, eikä meno kotimaassa ole ollut mielekästä. Ei ole pakolaisten vika, että Suomen taloutta on hoidettu kuin suurimmat tahmojokiset, mitä maailmasta voi löytyä. Ei ole pakolaisten vika, että jumalatonta työttömien armeijaa on pidetty reservissä vaikka väkisin.....

Olen varma siitä, että pitkään patoutunut vitutus, katkeruus, näköalattomuus jne. ovat nyt syynä siihen, mitä tapahtuu. Pakolaisaalto katkaisi kamelin selän. Se oli se hippunen rikkiä, joka sytytti ruutinassakan. Vallanpitäjän kannalta on kirotun hienoa, että tuo paine purkautuu......? Johonkin. Kunhan ei omille kintuille.

Olen ymmärtävinäni syitä, jotka tähän VASTA nähtyyn ovat johtaneet. Tekoja en silti hyväksy vähääkään. Enkä hyväksy sitäkään, että polttopullofantasiointi osuisi vallanpitäjiin. Ne ovat keinoja, jotka eivät vaan kuulu oikeusvaltioon.

En sanoisi että tuo on HIPPUNEN, vaikka kamelin selkää onkin koeteltu jo aiemmin. Tässä puhutaan jokseenkin joka vuosi maksuun tulevasta "Kreikan tukipaketista". Ilman tätä turvapaikanhakijatulvaa Suomella oli vielä ns. "fighting chance" mutta noita avuttomia, kuin litran mittaa Brysselissä vietäviä poliitikkoja nyt katsellessa alkaa tuntua että ei ole. Oppositiossa on vielä hirveämpiä ihmisiä.

Ei ole turvapaikanhakijoiden syy suoraan, eikä edes yksittäisten poliitikkojen, pirullista kun Suomi tuhotaan ilman että on edes selkeää vihollista jota vastaan taistella. Kaippa tässä vaan sitten hoidetaan itsekkäästi omia asioita ja katsotaan mitä tapahtuu.
 
Mutta, en nyt jaksa enempää vääntää...toivoisin että Matti Viren jatkaisi analyysiään pidemmälle. Luulisi taloustieteen professorin löytävät monin verroin enemmän kaikenlaista syytä ja seurausta hyvinvointivaltion rakenteista..
Juu, mutta nähdäkseni missaat pointin: Viren käsitteli teemaa lähinnä maahanmuuton kannalta. Viren viittaa tuossa Milton Friedmanin kommenttiin hyvinvointivaltion ja maahanmuuton yhteensopivisuudesta, sitä aihetta käsittelevä video löytynee tästä aiheesta. Viren on ennenkin kirjoittanut maahanmuutosta: http://www.libera.fi/blogi/eva-maajanmuuttajien-asialla/

Pauli Vahtera Vantaalla

Karmeaa jälkeä. Kuka tämän jälkeen vielä sanoo, että työllistyminen on paras lääke kotouttamiseen.

Tämä tilasto luetaan siten, että 2003-2011 Suomeen tulleista somaleista on vuonna 2011 ollut työllistyneenä 9 % ja irakilaisista 14 %. Tuon hirmuisen invaasion takia luvut tulevat edelleen huononemaan ja työttömien määrä tekee loikan.

Ja kuinka moni somali on oikeissa töissä yksityissektorilla. Tai muussa kuin puuhastelutyössä julkisella sektorilla tai 3. sektorilla

https://www.facebook.com/photo.php?...88161122.46982.100001941450158&type=3&theater
 
Lueskelin jo päivällä samaisen Viren'in artikkelia..toki hieman enemmän toivoisi yksityiskohtaisempia analyysejä sekä ratkaisuehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Tottahan nuo yllä olevat päätelmät sinällään ovat..

Osa syistä on sellaisia joille emme voi mitään.
Geopolitiikka.
- Suomi on pieni, harvaan asuttu maa, käytännössä kaukana meren takana sijaitseva, pohjoinen maa. Logistiikka on suurimmaksi osaksi meri-/ilmakuljetusten varassa. Lisäksi eristimme itseämme aivan turhaan meriliikenteen päästörajoitussopimuksessa. Mikään näistä ei juuri houkuttele investoimaan.
- sijainnin ja rajallisten liikenneyhteyksien vuoksi emme kykene palvelemaan kunnolla Skandinaviaa joten käytännössä yksikään suuryritys ei sijoita Suomeen Skandinavian aluetoimistoa jne..
- juuri tällä hetkellä Venäjän läheisyys on paljon suurempi rasite kuin mahdollisuus. Ukrainan ja Georgian esimerkki nähdään varmasti riskitekijänä. Suomelle olisi erittäin tärkeää olla myös NATO:n jäsenmaa, jotta suuret yritykset uskaltaisivat investoida tänne. Kaikki ulkomaalaiset suuryritysten päättäjät eivät suinkaan ole yhtä vakuuttuneita kuin suomalaiset poliitikot Venäjän ystävällisistä suhteista/aikeista Suomen osalta.

Mutta juuri tuo NATO-jäsenyys olisi meidän mahdollista toteuttaa. Jossain vaiheessa myös Venäjän politiikka muuttuu (Putinin ja diktatuurin kadottua) ja silloin Pietarin alue voisi olla kansainvälisesti kiinnostava liiketoimintaalue..
Myös talouspolitiikkamme on omissa käsissämme.

Talouspolitiikka/Suomen muita maita korkeampi sisäinen kustannustaso:
- Meidän tulee saattaa sisäinen kustannustasomme vertailukelpoiseksi muun Euroopan kanssa. Se on ensimmäinen lähtökohta sille että Suomen kilpailukykyä saadaan parannettua - palkan alennukset ei välttämättä ole ensisijainen keino vaikka hallitus näin väittääkin.
- Suhteellisesti korkea kustannustaso (ja osin siitä johtuva kilpailukyvyn puute) on merkittävä este ulkomaisille investoinneille.
- Yhtenä merkittävänä syynä kustannuksiin on likimain maailman korkein kokonaisveroaste.. ja korkeaan verotukseen on syynä byrokraattinen ja mittava julkishallinto, matala työllisyysaste, väestön eläköityminen, sosiaaliturvan taso jne..
- nyt vielä otetaan kymmeniä tuhansia "pakolaisia" yhteiskunnan elätettäväksi, vuosikymmenien ajaksi.

Mutta, en nyt jaksa enempää vääntää...toivoisin että Matti Viren jatkaisi analyysiään pidemmälle. Luulisi taloustieteen professorin löytävät monin verroin enemmän kaikenlaista syytä ja seurausta hyvinvointivaltion rakenteista..

Ei Suomi ole kaukana markkinoista, alkakaa myymään Venäjälle ja lopettakaa kuurupiilon leikkiminen EU:n kanssa Venäjää vastaan. Mikään Nato ei kuulu tänne eikä tähän kuvioon tietenkään! EU hajoaa joka tapauksessa, Venäjä ei hajoa koskaan!
 
VOK:ten polttopullottelu on tuomittavaa mutta sanoisin että kyllä se kielii muustakin kuin että pakolaisasia lisäsi Pentti Polttopullottelijan kamelinselkään sen viimeisen gramman hippusen joka sen taittoi. Leikkauksia, lamaa, suhteellista kurjuutta on ollut ennenkin mutten muista polttopulloiskuja 90luvun alusta. Jos P.P. sieltä ääripäästä on niin #&ttuuntunut pakolaisasiaan että tarttuu polttopulloon niin arvelen että ei se suuri muu kansanosa jolla järki säilyy olla tarttumatta p-pulloon ole pakolaistilanteesta mitenkään kovin innoissaan sekään. P.P. käytti äärimmäistä ja väärää ulostulon keinoa, hiljaisella suurella kansan osalla ei tällä hetkellä ole kovin kummoisia metodeja tuoda mielipidettään ilmi. Vaalit käytiin justiinsa, se muka nuivinkin puolue ei ole kummoisia saanut aikaan pakolaistulvan tulppaamiseksi ja muut puolueet nyt ovat mitä ovat. Jos YLEn toimittelija työntää mikkiä nenäsi eteen ja kysyy kantaa pakolaisasiaan ja vastaat "väärin" sinut leimataan trolliksi, peräkammarin persuksi, tietämättömäksi rasistiksi jne. Uutiset ovat jatkuvaa syöttöä paskaa tuulettimeen kantikselle, leikkauksia, supistuksia, potkuja samalla kun tp-hakijoille piikki vaikuttaa olevan täysin auki. Jos ihmettelet miksi se on auki niin kansainväliset sopimukset, sinulla on vastuu, ethän halua impivaaraa ja päläpälä.

Vähempikin pistää #&tuttamaan rauhallisempaakin ihmistä. Itse en enää tarkoituksella katsonut A2 pakolaisiltaa kun etukäteen tietää "käsikirjoituksen" ja miten hedelmätöntä jaskanpankkaamista ne todellisuudessa ovat. Ohjelman anti ei ole kasvaneet television ikkunasta heittämisen riskin arvoinen.

PS Koska yksi pp-isku on jo alla niin tietysti epäilys kohdistuu loogisesti ensimmäiseksi kantiksiin mutta pidetään mielessä että osaa ne turvikset heittäytyä väkivaltaisiksi toisilleenkin.
 
Suomen esivalta puuttuu vielä tähän toimintaan varsin jykevillä otteilla. Niinkuin pitääkin.
Suomen esivalta saisi pikkuhiljaa puuttua myös syihin. Hyvä että ehdit kirjoittamaan viestin

Honcho: eli katkeruutta ja pohjaa levottomuuksille ja huliganismille oli jo ennen VOKa? Ei sada puolueiden laariin ei, mutta ei sada myöskään polttopullot puoluetoimistoihin, eikä eduskuntatalon rappusille.....paine purkautuu objektiin, joka on itse vähiten syyllinen siihen, että osaa suomalaisia on vituttanut jo pitkään, eikä meno kotimaassa ole ollut mielekästä. Ei ole pakolaisten vika, että Suomen taloutta on hoidettu kuin suurimmat tahmojokiset, mitä maailmasta voi löytyä. Ei ole pakolaisten vika, että jumalatonta työttömien armeijaa on pidetty reservissä vaikka väkisin.....

Olen varma siitä, että pitkään patoutunut vitutus, katkeruus, näköalattomuus jne. ovat nyt syynä siihen, mitä tapahtuu. Pakolaisaalto katkaisi kamelin selän. Se oli se hippunen rikkiä, joka sytytti ruutinassakan. Vallanpitäjän kannalta on kirotun hienoa, että tuo paine purkautuu......? Johonkin. Kunhan ei omille kintuille.

Olen ymmärtävinäni syitä, jotka tähän VASTA nähtyyn ovat johtaneet. Tekoja en silti hyväksy vähääkään. Enkä hyväksy sitäkään, että polttopullofantasiointi osuisi vallanpitäjiin. Ne ovat keinoja, jotka eivät vaan kuulu oikeusvaltioon.

muuten olisin todennut että liki tervomaista jeesustelua. Ääripää on kirjaimellisesti päästään ääri, mutta nykymeno alkaa jo potuttamaan tavallistakin tällääjää. Ja jos tuollaista puppua ja valhetta vielä työnnetään ulos ja yritetään ihmisille syöttää, niin käy kuin Siirakki sanoi: Kun keli kylmenee niin kyyti kovenee. Eikä se ollut edes Siirakki!

Jos vuosia, vuosia työttömälle olleena ryhdytään työntämään radiosta ja televisiosta ja kaikkien lehtien kautta, että kolme kuukautta on liian pitkä aika pitää iRakin poikaa työttömänä, aivan liian pitkä kun se voi vaikka laiskistua niin pitäisikö odottaa neljä vuotta kiltisti että pääsisi äänestämään. Vai onko tehokkaampaa lähettää suora viesti Facebookin kautta että mikä täällä odottaa.

Hyvä että on saatu muutama nainen ja lapsikin mannekiineksi. Ja etelleen, tuomitsen tuollaiset mutta en ihmettele muuta kuin että enempää ei vielä ole tapahtunut.
 
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...ijoita-voisi-tyollistaa-pikaisestikin/5348968

Posti, maatalous, ravintolat – näille aloille turvapaikanhakijoita voisi työllistää pikaisestikin
Kotimaa Julkaistu 07.10.2015 17:47
42
Jakoa
FacebookTwitterWhatsApp

Maahanmuuttopäällikkö Jaana Suokonautio painottaa, että koko yhteiskunta pitäisi saada mukaan kotouttamistyöhön, joko palkkatyön tai vapaaehtoistyön tarjoajina.

Hallitus suunnittelee turvapaikanhakijoiden työhön pääsyn nopeuttamista. MTV Uutiset selvitti, mille aloille he voisivat työllistyä ja mitä työhönpääsyn nopeuttamiseen vaaditaan.

Nykylainsäädännön mukaan maahanmuuttaja voi tehdä työtä saatuaan oleskeluluvan eli aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun hän on saapunut maahan. Jos hänen paperinsa eivät ole kunnossa, oleskeluluvan saannissa voi vierähtää kuusikin kuukautta.

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa kovaa vauhtia on kuitenkin alettu ajatella, että työtä pitäisi voida tehdä jo ennen oleskeluluvan saantia.

Monen maahanmuuttajan työllistymisen esteenä on suomen kielen heikko taito. Miten ihmeessä turvapaikanhakija työllistyy nykyistä nopeammin, kun kielikin on hakusessa? Entä mille alalle? Ja tässä työllisyystilanteessa?

Maahanmuuttopäällikkö Jaana Suokonautio Uudenmaan ELY-keskuksesta myöntää, että edessä on uusi haasteellinen tilanne.

– Joudumme käyttämään aikamoista luovuutta siinä, mitä turvapaikanhakijoille tarjottavat työt voisivat olla. Turvapaikanhakijoita on tullut Suomeen niin valtava määrä. Luulen kuitenkin, että mahdollisuuksia voi löytyä moniakin, Suokonautio sanoo.

Tilapäis- ja kausitöitä tarjolla
Suokonautio listaa aloja, joilta töitä voisi löytyä. Niitä ovat esimerkiksi maa- ja metsätalous, maanviljely, posti, siivousala, ravintola-ala, yrittäjyys ja niin edelleen.

Listaan yhtyy myös hallitusneuvos Olli Sorainen työ- ja elinkeinoministeriöstä. Hänen mielestään alat voisivat olla tilapäis- tai kausitöitä, joita vastaanottokeskuspaikkakunnat voisivat helposti tarjota.

Esimerkiksi marjojen, hedelmien tai vihannesten poimintaa, puutöitä ja kiinteistönhoitoa – aloja, joilla kielitaidolla ei ole niin merkitystä. Samalla ne olisivat aloja, joihin on vaikea saada suomalaista kantaväestöä.

– Työnantajina voisivat olla maatilat, kunnat, kuntayhtymät ja vaikkapa yksityiset kiinteistönomistajat. He voisivat esimerkiksi tilata turvapaikanhakijoilta nurmikon leikkuuta tai metsänhoitohommia, Sorainen heittää.

Mitä he jo osaavat?

– On paljon palveluita kouluissa, päiväkodeissa ja niin edespäin, joissa on runsaasti maahanmuuttajia asiakkaina. Siellä voisi olla töitä turvapaikanhakijoille. Myös esimerkiksi vastaanottokeskuksissa on tehtäviä, joihin heitä voisi työllistää.

Yleisesti pitäisi miettiä sitä, mitä osaamista turvapaikanhakijoilla jo Suomeen tullessaan on.

– Viimeistään siinä vaiheessa kun turvapaikanhakija on saanut oleskeluluvan, mietittäisiin tarkemmin mille alalle hänet ohjataan. Ja sitä, miten pystytään hyödyntämään juuri sitä hänen osaamistaan, koulutustaan ja työkokemustaan, Suokonautio pohtii.

Soraisen mielestä työpaikkoja on lähdettävä etsimään urakalla esimerkiksi työnantajajärjestöjen kanssa.

– Työnantajapuolella pitäisi ymmärtää katsoa asiaa vastuunkannon näkökulmasta eli että työllistämällä turvapaikanhakija työntekijöitä ei tarvitse lähteä palkkaamaan ulkomailta.

Hallituksen päätös puuttuu
Sorainen uskoo, että yhteen hiileen puhaltamalla turvapaikanhakijoita voitaisiin työllistää yllättävänkin hyvin.

– Tällaista avausta ei ole tehty viime vuosikymmeninä. Mahtoiko olla mitään vastaavaa silloin, kun karjalaisia evakoita asutettiin Suomeen? Nyt asialle on järkevä tilaus ja on mielenkiintoista nähdä, miten kaikki lähtee toimimaan, jos hallitus ryhtyy tätä ajamaan. Vielä ei meille ole tullut määräystä siitä, miten hommaa lähdetään viemään eteenpäin, hallitusneuvos Sorainen sanoo.

___

Yhtäkkiä kaikki ammatit ovatkin sellaisia että niitä kielitaidoton jostain käenpepusta oppii tuosta vaan vartin vartalonkieliopastuksella. Hello Firas, teörs ö träktör, massikka ju nou, määseyföögysön, brmm brmm juu gou nau kyntämään vit it, plauvin u nou, plau, pull plau ees taas ... plauing ... jees gou draiv vit massikka put plau daun in tö päiste ju nou päiste, hedländ, draiv tu ti atör said ohv tö fiild, lift plau, törn öraund, drop plau daun, draiv päk, rinse änt ripiit. Wot? Play. Massika. Draiv. Rimempö tö juus tö hydraalik to törn tö plau in tö hedländ pikoos its ö rivöösipl plau. Hydraalik. Tis vipu hiör, pull tis levör in tö hedländ. Juu andörständ nau vot juu tuu? Comprendre? Capiche? .. Nou ... no kele halo noita puita.

Varmaan haluan tphakijan myös postin ketjuun katsomaan olenko tilannut Verkkokaupasta jotain kivaa tphakijalle.

ttu mistä näitä "hyviä" ideoita oikein sikiää.
 
iRakilaismiehet sianpaskaa lapioimaan. Hieno idea.
 
Varovasti, saat banaanin uskonrauhan rikkomisesta, tai jotain.

Mutta vakavammin, miksi uudet irakilaiset, somalit ja afgaanit työllistyisivät listattuille aloille yhtään sen paremmin kuin tähänkin asti, eli ei juuri mitenkään. Aasian ja itäblokin tytöt ne marjapuskissa kykkii. Heitän ilmaan rasistisen ajatuksen että siellä kykkivät juuri nämä tytöt koska heidät on todettu ahkerimmiksi kuin vaihtoehto.

Muslimi ravintola-alalle? Meillä on jo se pakollinen kebabmesta joka niemessä, notkossa ja saarelmassa. Epäilen muslimin haluja kantaa kaljaa kantiksille muissa ravintoloissa.
 
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...ijoita-voisi-tyollistaa-pikaisestikin/5348968
Nykylainsäädännön mukaan maahanmuuttaja voi tehdä työtä saatuaan oleskeluluvan eli aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun hän on saapunut maahan. Jos hänen paperinsa eivät ole kunnossa, oleskeluluvan saannissa voi vierähtää kuusikin kuukautta.

<klipsis>

Suokonautio listaa aloja, joilta töitä voisi löytyä. Niitä ovat esimerkiksi maa- ja metsätalous, maanviljely, posti, siivousala, ravintola-ala, yrittäjyys ja niin edelleen.

Listaan yhtyy myös hallitusneuvos Olli Sorainen työ- ja elinkeinoministeriöstä. Hänen mielestään alat voisivat olla tilapäis- tai kausitöitä, joita vastaanottokeskuspaikkakunnat voisivat helposti tarjota.

Esimerkiksi marjojen, hedelmien tai vihannesten poimintaa, puutöitä ja kiinteistönhoitoa – aloja, joilla kielitaidolla ei ole niin merkitystä. Samalla ne olisivat aloja, joihin on vaikea saada suomalaista kantaväestöä.

– Työnantajina voisivat olla maatilat, kunnat, kuntayhtymät ja vaikkapa yksityiset kiinteistönomistajat. He voisivat esimerkiksi tilata turvapaikanhakijoilta nurmikon leikkuuta tai metsänhoitohommia, Sorainen heittää.

Kylkyl. Jampat tulevat syys-lokakuun vaihteessa Suomeen ja kolmen kuukauden vastaanottokeskuksessa odottelun jälkeen on tarjolla duuniksi marjanpoimintaa ja nurmikonleikkuuta. Tai metsänhoitohommiin Suomeen heittämällä kuuman maan kaupunkiasukki. Siitä se lähtee. Eikös näissä ehdotuksissa voisi olla edes jotain realismia?

Soraisen mielestä työpaikkoja on lähdettävä etsimään urakalla esimerkiksi työnantajajärjestöjen kanssa.

– Työnantajapuolella pitäisi ymmärtää katsoa asiaa vastuunkannon näkökulmasta eli että työllistämällä turvapaikanhakija työntekijöitä ei tarvitse lähteä palkkaamaan ulkomailta.

Ei tähän muuta kuin että voi hyvä tavaton sentään. Tai oikeastaan: mitkä ovat ne hommat, joita tekemään voit ottaa turvapaikanhakijan tuosta noin vain ja joihin sitten muuten haettaisiin tekijöitä ulkomailta?
 
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...ijoita-voisi-tyollistaa-pikaisestikin/5348968

Yhtäkkiä kaikki ammatit ovatkin sellaisia että niitä kielitaidoton jostain käenpepusta oppii tuosta vaan vartin vartalonkieliopastuksella.

Varmaan haluan tphakijan myös postin ketjuun katsomaan olenko tilannut Verkkokaupasta jotain kivaa tphakijalle.

ttu mistä näitä "hyviä" ideoita oikein sikiää.

Mjoo, ei vaikuta oikein toteuttamiskelpoiselta mikään näistä ideoista. Yleisesti ottaen, meinaavat ilmeisesti että juuri rajan yli pamahtaneet ummikot työllistyisivät heti alkumetreillä paremmin kuin 10 vuotta Suomessa olleet maanmiehensä.

Jos jättää tilastot huomiotta ja miettii pelkällä maalaisjärjellä: Nykyisillä työttömyysluvuilla - 10% yleinen ja yli 20% nuorisotyöttömyys - eiköhän ns. paskaduuniinkin joku kohtuullinen suomalainen tekijä aina löydy, jos vain toimenkuva on jotenkin siedettävä, eli varsinaista palkkatyötä ei varmaan kauheana heru kielitaidottomalle ja kouluttamattomalle irakilaiselle. Toisaalta taas, jos pitäisi ilmaiseksi tehdä töitä, niin eiköhän tämä "vapaaehtoistyö" ole nähty jo mm. pitkäaikaistyöttömien kanssa. Ei kukaan halua kovin kauaa tehdä töitä ilmaiseksi, varsinkaan jos toimenkuvaksi tarjotaan jotain metsässä kykkimistä tai sonnan talikointia. Eikä myöskään varmaan kovin moni työnantajakaan ole kiinnostunut ottamaan ketään ilmaista hengailijaa, jonka pääasiallinen toimenkuva on kaivaa nokkaa ja päivittää facebookkia.

Kaikki siis enteilee suurta menestystä hankkeelle.
 
Maahanmuuttopäällikkö Suokonautio kirjoitti:
On paljon palveluita kouluissa, päiväkodeissa

Ei ole nyt yhtään perillä asiasta tuo immigraatiochieffi. Erityisesti päiväkodissa on NIIN tiukkaa ketkä aikuiset voivat tavata lapsia, että esim. pojan toimintaterapeutti joutuu joka kerta erikseen kysymään minulta luvan saako mennä päivänä x päiväkodille poikaa tapaamaan. Luuleeko tuo mimmi että sinne koko kiinteistöön päästetään joku kielitaidoton häiskä jonka osalta ei voida aukottomasti laskea pois sitä mahdollisuutta että hän on 6kk aiemmin irrottanut Pohjois-Irakissa päitä ihmisiltä?

Äly hoi. Tämä "turvapaikanhakijat töihin" on viimeisin haistap**ka-lällätys, jolla esim. Yle peittää alleen kaikki järkevät aiheet. Epäilen että vaikka jotain hahmotelmaa saataisiin tehtyä niin korkeintaan muutama hassu turvapaikanhakija ikinä menee töihin mihinkään mitä tuossakin kaavailtiin...
 
Vai oikein kiinteistönhoitoa. Eletäänkö nyt 1960-lukua? Olisi melko mielenkiintoista nähdä kuinka joku irakilainen noin 100 sanaa englantia osaava osaisi esim. ottaa tietojärjestelmästä vaikka asiakkaan tai asukkaan tekemän vikailmoituksen? Miten ajetaan kohteeseen, kun ei ole ajokorttia? Miten pystyy noudattamaan turvallisuusohjeita kun ei kielitaitoa? Millä hoidetaan teknisten järjestelmien vikoja kun ei ole ammattitaitoa jne.? Kiireellinen keikka kännykkään - no mutta kyllähän osaava suomalainen asiakas käännättää viestin googlella, mites löytää perille kun ei osaa kirjoittaa katuosoitetta oikein navigaattoriin?

Ilmeisesti kiinteistöhoitoon sitten riittää se, että osaa hakata pihan lapsia harjalla ja tökkiä paskan liikkeelle tukkeutuneesta viemäristä?
 
Ehkäpä turvapaikanhakijat voisi työllistää ELY-keskuksiin maahanmuuttopäälliköiksi.

Vaikuttaa hommalta missä kuka tahansa kielitaidoton tulija pärjäisi vähintään yhtä hyvin kuin nykyiset viranhaltijat...
 
Joku kusipää taas vauhdissa...useampaan potenssiin vakavampaa kuin mikään lakanapelleily. Tosin ei Suomi taida tässä olla ainoa maa, onhan näitä uutisoitu muualtakin. Joka maassa on mulkkunsa.

Onko tuosta olevassa varmaa tietoa, ettei polttopullon heittäjä ollut toinen ählämi? Onhan ne tapelleet keskenään ennenkin.

Lahden lakanamiehelle riittää lakanan käytöstä rangaistukseksi kun hänen äitinsä moittii hyvän lakanan pilaamisesta. Lammin polttopullon heittäjälle pitää saada rangaistukseksi vuosia istumista murhapolton yrityksestä. Siis sillä oletuksella, että kyseessä tosiaan oli polttopullo eikä vain joku limsapullo. Mistä näistä uutisista tietää mikä on totuus. Uutisissa mainittiin kerrostalosta, mutta jossakin kuvassa oli 1-kerroksinen talo.
 
Tilapäis- ja kausitöitä tarjolla
Suokonautio listaa aloja, joilta töitä voisi löytyä. Niitä ovat esimerkiksi maa- ja metsätalous, maanviljely, posti, siivousala, ravintola-ala, yrittäjyys ja niin edelleen.

Listaan yhtyy myös hallitusneuvos Olli Sorainen työ- ja elinkeinoministeriöstä. Hänen mielestään alat voisivat olla tilapäis- tai kausitöitä, joita vastaanottokeskuspaikkakunnat voisivat helposti tarjota.

Esimerkiksi marjojen, hedelmien tai vihannesten poimintaa, puutöitä ja kiinteistönhoitoa – aloja, joilla kielitaidolla ei ole niin merkitystä. Samalla ne olisivat aloja, joihin on vaikea saada suomalaista kantaväestöä.

– Työnantajina voisivat olla maatilat, kunnat, kuntayhtymät ja vaikkapa yksityiset kiinteistönomistajat. He voisivat esimerkiksi tilata turvapaikanhakijoilta nurmikon leikkuuta tai metsänhoitohommia, Sorainen heittää.

Odotan medialta, kolumnisteilta ja kaiken maailman blogijulkuilta vähintään samantasoista pöyristymistä kuin mitä oli Hakkaraisen ehdottaessa metsähommia pakolaisille. Silloin sitä pidettiin kylähullun rasismiälämölönä. Maailma muuttunut vai tuplastandardit Soraiselle?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011052313769874_uu.shtml

JS: Kohuedustaja Hakkarainen laukoo jälleen
"Neekeriukot räntäsateeseen metsiä raivaamaan"
Maanantai 23.5.2011 klo 18.42

- Kassara käteen ja metsiä raivaamaan, perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ilmoittaa Jämsän Seudun haastattelussa ratkaisuksi siihen miten pakolaiset saadaan tekemään töitä.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kertoi pakolaisnäkemyksiään maanantaina Jämsässä. (JÄMSÄN SEUTU)
LUE MYÖS
Soini Hakkaraisesta: "Hän aiheuttaa vahinkoa puolueelle"

Suomenmaalta rajua kritiikkiä Hakkaraiselle: Pettänyt äänestäjänsä

IS: Soini raivostui Hakkaraiselle

"Neekeriukko" -kommenteistaan kovaa kritiikkiä saanut kansanedustaja Hakkarainen kertoo jälleen näkemyksiään pakolaisista Jämsän Seudussa. Suomeen haluavien pakolaisten määrä rajoittuu Hakkaraisen mukaan luonnostaan, jos heidät pannaan "töihin räntäsateeseen sinne, missä mekin on oltu".

- Helsingissä on neekeriukkoja torien kulmat täynnä tyhjän panttina. Töihin ne pitää panna, Hakkarainen sanoo lehdessä.

- Kasvatushakkuut on tekemättä, ja maaseutu täynnä tyhjilleen jääneitä pika-asutustiloja. Niihin mahtuu asumaan pakolaisperheitä, hän jatkaa.

"Kantaväestö joutuu lähtemään karkuun"

Hakkarainen mielestä työtä vieroksuvien pakolaisten mukana Suomeen tulee muitakin ongelmia.

- Ennen pitkää suomalaisten kantaväestö joutuu lähtemään täältä karkuun, kun ne tuo ne omat islamin lait tänne. Ne tulee Afrikan sarvesta ja tuo ne karkeat tapansa tänne, kansanedustaja laukoo.

Hakkarainen kertoi näkemyksiään vieraillessaan maanantaina Jämsässä kaupunginjohtaja Ilkka Salmisen vieraana, toisen perussuomalaisten kansanedustajan Kauko Tuupaisen kanssa.
 
Back
Top