Pakolaisuus

Ruotsin rajatarkastusta rikkova liikennöijä voi saada 50 000 kruunua sakkoa / kuljetustapahtuma.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/samhalle/article21961198.ab

Tanskan vastaavassa laissa tuo on 12 000 kruunua per tuotu naama.

Suomessa ei tarvitse tehdä mitään, paitsi odottaa, seurata, sipilöidä, stubistella, soinia ja vatuloida.
 
Oliskohan niin että Haaviston toiminta ja työskentely konfliktialueilla on tuonut ajatteluun annoksen realismia ja tätä on lintukodossamme elävän suvaitsevaiston vaikea sulattaa.

Mikäli Haavistolla ei olisi eräänlaista institutionaalista asemaa puolueessa (aivan kuten Soininvaaralla on) hänen ajatukset olisivat varmasti herättäneet jo aiemmin pahennusta Vihreissä mutta kun ne lausui Haavisto niin he olivat "oikeita mielipiteitä".

Haavisto on uskaltanut kritisoida kehitysapua ja sen toteutusta (vaikka ei kannatakaan sen pienentämistä), samoin hän on jo aiemmin puhunut sen puolesta, että pitäisi pyrkiä luomaan konfliktialueiden lähelle paremmat olosuhteet ja avustamaan pakolaisia kohdealueilla jotta ei kasvaisi painetta lähteä vaaralliselle matkalle länteen.

Olen lukenut pari Haaviston kirjaa ja niistä välittyy kuva miehestä, jolla on puoluetaustasta huolimatta monissa asioissa jalat maassa ja realiteetit hallussa aivan toisella tapaa mitä puolueen ideologisesti voimakkaimmilla persoonilla. Ja ennenkaikkea ymmärrys sille, että syiden sijaan niitä ongelmia on pyrittävä ratkaisemaan.

vlad
 
Näin lapsienne mieliä muokataan.

CWikRH1WIAEa3Ih.png

No huh. On ajat muuttuneet siitä kun itse olin vastaavassa tilanteessa väsäämässä ruotsin läksyjä ja ainekirjoituksia 90-lvun jälkipuoliskolla. Minä kirjoittelin talvisodan ankarista torjuntataisteluista ja Neuvostoliiton häikäilemättömästä aggressiosta pientä Suomea kohtaan.
 
Koulu ei koskaan ole ollut objektiivinen.
 
Mikäli Haavistolla ei olisi eräänlaista institutionaalista asemaa puolueessa (aivan kuten Soininvaaralla on) hänen ajatukset olisivat varmasti herättäneet jo aiemmin pahennusta Vihreissä mutta kun ne lausui Haavisto niin he olivat "oikeita mielipiteitä".

Haavisto on uskaltanut kritisoida kehitysapua ja sen toteutusta (vaikka ei kannatakaan sen pienentämistä), samoin hän on jo aiemmin puhunut sen puolesta, että pitäisi pyrkiä luomaan konfliktialueiden lähelle paremmat olosuhteet ja avustamaan pakolaisia kohdealueilla jotta ei kasvaisi painetta lähteä vaaralliselle matkalle länteen.

Olen lukenut pari Haaviston kirjaa ja niistä välittyy kuva miehestä, jolla on puoluetaustasta huolimatta monissa asioissa jalat maassa ja realiteetit hallussa aivan toisella tapaa mitä puolueen ideologisesti voimakkaimmilla persoonilla. Ja ennenkaikkea ymmärrys sille, että syiden sijaan niitä ongelmia on pyrittävä ratkaisemaan.

vlad

Haavisto ei olekkaan entinen stallari tai heidän mukuloita kuten useimmat Vihreistä ovat ja Haavisto on myös hyvin varakas eikä halua omaisuuttaan menettää aatteen alttarille.
 
Yle:
Kotimaa19.12.2015 klo 21:18| päivitetty 19.12.2015 klo 21:39
Vastaanottokeskuksessa nujakoitiin joukolla Heinolassa – lentopallo-ottelu kuumensi tunteita
Ilmoituksen mukaan osallisena oli kymmeniä ihmisiä. Kun poliisi saapui paikalle lauantai-iltana, tappelu oli jo laantunut ja aktiivisia osapuolia oli enää muutama.
Heinolassa Lampikadun vastaanottokeskuksessa on nujakoitu lauantai-iltana. Poliisi sai illalla ilmoituksen, jonka mukaan käynnissä oli joukkotappelu, ja osallisena kerrottiin olevan kymmeniä ihmisiä.
Kun poliisi meni paikalle useiden partioiden voimin, tappelu oli jo laantunut ja aktiivisia osapuolia oli enää muutamia.
– Tappelu oli tapahtunut liikuntasalissa, jossa lentopallo-ottelu oli kuumentanut tunteita, poliisi kertoo tiedotteessaan.
Tapahtuneesta tehtiin rikosilmoitus nimikkeellä pahoinpitely, mutta ketään ei otettu kiinni.
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua.
http://yle.fi/uutiset/vastaanottoke...__lentopallo-ottelu_kuumensi_tunteita/8542629
 
Kyllä suomalaisetkin tappelee lentopallosta! Eiku
 
Kun poliisi meni paikalle useiden partioiden voimin, tappelu oli jo laantunut ja aktiivisia osapuolia oli enää muutamia

Jos paikalla olisi ollut JV mies/nainen olisi tapelulta vältytty kun niillä on poliisiakin paremmat valmiudet hoitaa väkivaltatilanteet jopa ilman kantaväestön hallintaan tarkoitettuja vermeitä, näin ainakin Sisäasiainministeriö uskoo:p
 
Yle:
Kotimaa19.12.2015 klo 21:18| päivitetty 19.12.2015 klo 21:39
Vastaanottokeskuksessa nujakoitiin joukolla Heinolassa – lentopallo-ottelu kuumensi tunteita
Ilmoituksen mukaan osallisena oli kymmeniä ihmisiä. Kun poliisi saapui paikalle lauantai-iltana, tappelu oli jo laantunut ja aktiivisia osapuolia oli enää muutama.
Heinolassa Lampikadun vastaanottokeskuksessa on nujakoitu lauantai-iltana. Poliisi sai illalla ilmoituksen, jonka mukaan käynnissä oli joukkotappelu, ja osallisena kerrottiin olevan kymmeniä ihmisiä.
Kun poliisi meni paikalle useiden partioiden voimin, tappelu oli jo laantunut ja aktiivisia osapuolia oli enää muutamia.
– Tappelu oli tapahtunut liikuntasalissa, jossa lentopallo-ottelu oli kuumentanut tunteita, poliisi kertoo tiedotteessaan.
Tapahtuneesta tehtiin rikosilmoitus nimikkeellä pahoinpitely, mutta ketään ei otettu kiinni.
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua.
http://yle.fi/uutiset/vastaanottoke...__lentopallo-ottelu_kuumensi_tunteita/8542629
Ilmeisesti riehahtelu jatkui, koska vielä kello kymmenen maissa paikalle lappoi lisää poliiseja. Kuulemma yhdeksän partiota oli tuolloin paikalla.
 
Tietääkseni vuorokaudessa on 24 tuntia tosin ihmisen pitää nukkua ja syödä, tietenkin tässä matu mailmassa kaikki on toisin, uusi aikakausi pidensi jopa vuorokautta.
Unohdat, hyvä Veli, että pitkään päivään mahtuu monta kahvi- ja ruokatuntia. Myös niiden aikana voi solkata tai tulkata ja siitä tietysti laskuttaa. 30 laskutettua tuntia vuorokaudessa vaatii lisää kotouttamista, maan tapa vaatii.
 
http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/...edustaja-epailtyna-terrorilakien-rikkomisesta

no eipa olla Suomessa yksi taman p...kan kanssa... milloin riittaa? Mielestani about just nyt. Ulos. Menkaa pois, eihan tasta tule yhtaan mitaan... joulupyhat tulossa, ja kyllahan suomalaisetkin hakkaa. Just niin, on poliisilla vuoden paskimman pitkan pyhan ylitse muutakin tekemista kuin 'lahi-idan vierasjoukkueiden valiset lentopallo-ottelut' monta kertaa illassa. Kuulemma 9 partiota Lahdesta jalkimmaisessa "ryopsahdyksessa"... VMP. Alkaa kohta loppua poliisiltakin vieteri varmaan naihin paskahommiin...

Muuten ei varmaan ollut lauantai-iltana montaa poliisia jaljella Suomen Chikagossa...!!
 
Voin sanoa ihan rehellisesti että tuon kokoisessa kaupungissa ei todellakaan ole 9 partiota pyörimässä normaalisti koska ei lähellekään tuota määrää ole edes suomen kolmen suurinpien kaupunkien vahvuus normaalisti..
 
Ok... Hommasta luin... lahikunnista ehka? Onko siella enaa laitoksia, ei vissiin enaa. Mutta jos siella on "kymmenia" rahjaamassa niin ei sinne nyt ihan kahden partion voimin varmaan menna? Mutta hyva pointti...
 
On muuten Helsingissa koska vastaan tuli kaksi maijaa ja yksi koirapartio 5 minuutissa kun kavelin McDonaldsille puolen yona maissa tanaan Mannerheimintieta... oli kyllakin sen Heleniuksen ottelun (Hyva Robert!) jalkeen just, en tieda vaikuttiko... tuskin siella nyt koiraa tarvittiin sentaan vaikka suomalainen vahan saksalaista 'ryopyttikin'..??
 
Ok... Hommasta luin... lahikunnista ehka? Onko siella enaa laitoksia, ei vissiin enaa. Mutta jos siella on "kymmenia" rahjaamassa niin ei sinne nyt ihan kahden partion voimin varmaan menna? Mutta hyva pointti...

Ihan sillä perusteella osaan sanoa että erään näistä 3 suurimman kaupugin k.poliisi sanoi aikanaan.. sehän on kuitenki selvä että pkaupunki seudulla on väkeä varsin paljon jo pelkästäön sen takia että pienellä pläntillö on jengiä paljo..
 
Voin sanoa ihan rehellisesti että tuon kokoisessa kaupungissa ei todellakaan ole 9 partiota pyörimässä normaalisti koska ei lähellekään tuota määrää ole edes suomen kolmen suurinpien kaupunkien vahvuus normaalisti..
Tarkastelin hieman Poliisien tilannetta , tuohon Heinolan tilanteeseen on imetty koko maakunnan poliisit joten aika tyhjää on muualla jos 9 partiota on keskitetty johonkin osaa Hämettä, vaikka kaikki olisi kerätty Lahdesta silloin olis ollut pakko siirtää muualta poliiseja lahteen, kun rosvot tämän huomaavat ollaan pulassa ja kun kunniarosvot joita tilastollisesti joukossa on alkaa tositoimiin niin vauhti senkun kiihtyy.

Hämeen poliisilaitos
Hämeen poliisilaitos toimii Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa. Alueeseen kuuluu 22 kuntaa: Asikkala, Forssa, Hartola, Hattula, Hausjärvi, Heinola, Hollola, Humppila, Hämeenkoski, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Kärkölä, Lahti, Loppi, Nastola, Orimattila, Padasjoki, Riihimäki, Sysmä, Tammela ja Ypäjä.

Hämeen poliisilaitoksen pääpoliisiasema sijaitsee Lahdessa. Poliisiasemia on Hämeenlinnassa, Riihimäellä, Heinolassa, Forssassa ja Orimattilassa. Poliisilaitosta johtaa poliisipäällikkö Tapio Saarni.

Ulkomaalaisasiat keskitetty Lahteen ja Hämeenlinnaan

Ulkomaalaisasioissa palvelevat Lahden ja Hämeenlinnan poliisiasemat ajanvarauksella. Samoin asetarkastuksia tehdään ainoastaan Lahdessa ja Hämeenlinnassa varattuina aikoina.
 
Back
Top