Pakolaisuus

Tilanne Suomessa eskaloituu nyt nopeasti. Vääryysministeri Henriksson vaatii pakolaiskiintiön nostamista 1050 ankkurista. Oletan ettei Henrik sonni tunne tarvetta ylärajalle.
Mitehän Henrik Sonni (tai hänen edustamansa poliittinen liike ja äänestäjät) meinaavat sijoittaa näitä kuoriutumistaan odottavia kultamunia omille kannatusalueilleen?
 
Marinhan se oli juuri höpöttänyt puolueelleen, ettei yhteistyö persujen kanssa voi onnistua, koska Suomi tarvitsee maahanmuuttoa ja työvoimaa. Niin, eihän persutkaan pääosin tuota vastaan ole, mutta Marin haluaa juuri näitä afgaaneja, joilla ei välttämättä ole edes lukutaitoa.
Haitallisen maahanmuuton suhteen Suomessa toimittajat ovat nöyrempiä kuin lampaat Afganistanissa. Marinilta pitäisi kysyä miksi mediat tuuttaavat lähes päivittäin pääkaupunkiseudulla vallitsevasta työvoimapulasta, vaikka Pk-seudulla asuu 120.000 ulkomaalaistaustaista. Miksi ravintolat eivät saa kaipaamaansa halpatyövoimaa? Voisiko selitys olla siinä, että se työ jota kantasuomalaisten ei kannata tehdä kehnojen työehtojensa ja matalan, tuet syrjäyttävän palkkansa vuoksi, ei kannata myöskään ulkomaalaistaustaista. Ehkä senkään vertaa kuin kantasuomalaisia. On tunnustettu tosiasia että ulkomaalaistaustaisille tulonsiirtojen saaminen on kertaluokkia herkemmässä. Oikein lakiin on kirjattu syrjimispykäläksi positiivinen erityiskohtelu. Kehitysmaasta muuttavalle maahanmuuttajalle lankeaa 3-vuotinen elatus automaattisesti. Voidaan kyseenalaista miten innokkaasti muslimi haluaa työhön, jossa käsitellään sianlihaa tarjottavaksi vääräuskoisille. Maahanmuutto ei ole ratkaisu työvoimapulan taklaamiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ohisalo ehdottaa pakolaiskiintiön tuplaamista. Tuskin jää ehdotukseksi. Ehkäpä joku vielä keksii että laitetaan 500 lisää siihenkin, jotta ollaan vielä parempia ihmisiä. Tätä vauhtia kun nostetaan pakolaiskiintiötä, niin 2030 mennessä puhutaan jo 10 000 ylittävästä kiintiöstä. Maailmasta kun ei ongelmat lopu pakolaiskiintiöillä. Sitten on toki vielä perheenyhdistämiset kaiken päälle, ja kaikkihan jo varmaan tuntevat tulijoiden laajemmat perhekäsitykset ja kuinka viranomaiset tulkitsee sitä suhteellisen kritiikittömästi. Tätä vauhtia alkaa mennä kansalaisten hyväksyntä pakolaiskiintiöllekin. Turvapaikkajärjestelmä on jo menettänyt sen.
 
Ohisalo ehdottaa pakolaiskiintiön tuplaamista.
No se on vain Ohisalo. Mitäs mieltä muuut suomalaiset ovat?
Jännä kuinka media pöllyttää ihmisille tällaista yhden henkilön showta mutta samalla syrjii muuta suomalaisenemmistöä jotka eivät saa ääntään kuuluville vastustavilla mielipiteillä.
Ohisalolle tai muille siirtolaismeuhkaajille Suomen kansa EI OLE ANTANUT valtakirjaa tehdä päätöksiä vieraiden rahtaamisesta suomalaisten elätettäväksi.
Onko median vaikeaa ymmärtää tätä? Tuputtavat tuollaista yhden henkilön showta meille.

Asia alkaa olla jo mittasuhteessa, josta on pakko saada kansanäänestys tai siirtää ratkaisuesitykset vaalien yli. Sekin on ok, että uusi kansanedustuslaitos tekee päätökset, kunhan vaan seuraavat edustajavaalit on pidetty siirtolaisuus -teemalla.

Siirtolaisuus on globaali haitta eikä sen haitan ratkaisuesitykset ole yksin Ohisalon.
Media vois vähän rajoittaa kansan repimistä erimieliseksi noilla julkaisuillaan.
.
 
Onko tämä meidän sisäministerimme ministerikaudellaan saanut aikaan, ajanut tai ehdottanut MITÄÄN Suomen ja suomalaisten hyvinvointia tai turvallisuutta edistävää?
Otti ainakin kantaa siihen, että budjettikehyksen määrärahat poliisille, pelastuslaitokselle ja rajavartijoille eivät riitä.
 
Haaviston-Neperin luku on tällä hetkellä 240 islamistia.

Näin se etenee…


klo 12:44: Ministeri Haavisto: 170 hengen joukko koostuu Suomen palkkalistoilla olleista, EU:n tai kriisinhallinnan tehtävissä olleista. Lisäksi alueella on 60 pysyvän oleskeluluvan haltijaa tai Suomen kansalaista.

Koko joukko on Haaviston mukaan lähempänä tuhatta kuin 500 henkeä.
 
Haaviston-Neperin luku on tällä hetkellä 240 islamistia.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008201493.html

Lähtötilanne oli puolet pienempi 130. Todellisuus on vähintään tuhannen paikkeilla nyt ensi aluksi. Myöhemmässä vaiheessa sitten kymmeniä tuhansia "työperäisiä" islamisteja lisää. On se kumma ettei EK:n hillitön työvoimapula koskaan vähene, vaikka maassa on jo 400.000 tullista tullutta. Voisiko olla että kaikista suurimmasta osasta ei olekaan EK:lle työntekijöiksi?
Toisaalta EK:n kokema paha työvoimapula on meikäläisille draiveri vaatia lisää palkkaa.
Kehitysmaalaisten määrän lisäämisen tarkoitus on velkaannuttaa Suomea pankeille ja luoda Suomesta sekarotuinen valvontayhteiskunta ilman käteistä ja aseita.
 
Näin se etenee…

Siis miksi hitossa Suomesta oleskeluluvan saanut Afganistanissa oleskeleva Afganistanin kansalainen pitaisi evakuoida Suomeen, jollei ole virkatehtavan takia sinne lahetetty? Oleskeluluvan voimassaolo pitaisi oikeasti sitoa oleskeluun, ei se mikaan kaksoiskansalaisuus ole eika pidakaan olla.

Kylla Suomen valtion priorisointi taas nakyy, jos oot arska joka sairastuu maailmalla ja et sattunut vakuttaamaan itseas tarpeekisi kattavasti, suomen valtiota ei vois vahempaa kiinnostaa, vaikka sut heitattas katuojaan kuolemaan. Mutta auta armias, jos olet saanut Suomesta oleskeluluvan humanitaarisin perustein ja heti musteen kuivuttua palaat maahan, jonka epainhmillisten olosuhteiden perusteella oleskelulupa myonnettin sua lahetaan tarvittaessa hakemaan takaisin 'Saving Private Ryan' tyyliin, koska ketaan niin arvokasta ei voi menettaa.. VMP.....

No taa on ihan linjassa orjia pitaneiden islamisti terroristi Isis-Sannojen hakemisen kanssa, joillain on ihmiarvo ja toisilla sitten on ihmisarvo....
 
Viimeksi muokattu:
Siis miksi hitossa Suomesta olesekeluluvan saanut Afganistanissa oleskeleva Afganistanin kansalainen pitaisi evakuoida Suomeen, jollei ole virkatehtavan takia sinne lahetetty? Oleskeluluvan voimmassaolo pitaisi oikeasti sitoa oleskeluun, ei se mikaan kaksoiskansalaisuus ole eika pidakaan olla.

Kylla Suomen valtion priorisointi taas nakyy, jos oot arska joka sairastuu maailmalla ja et sattunut vakuttaamaan itseas tarpeekisi kattavasti, suomen valtiota ei vois vahempaa kiinostaa, vaikka sut heitattas katuojaan kuolemaan. Mutta auta armias, jos olet saanut Suomesta oleskeluluvan humanitaarisin perustein ja heti musteen kuivuttua palaat maahan, jonka epainhmillisten olosuhteiden perusteella oleskelulupa myonnettin sua lahetaan tarvittaessa hakemaan takaisin 'Saving Private Ryan' tyyliin, koska ketaan niin arvokasta ei voi menettaa.. VMP.....

No taa on ihan linjassa orjia pitaneiden islamisti terroristi Isis-Sannojen hakemisen kanssa, joillain on ihmiarvo ja toisilla siten on ihmisarvo....

Onhan tämä outo ”ilmiö” kyllä..


klo 13:24: Halla-aho (ps) on huolissaan siitä, että työskentely Suomen hyväksi määritellään hyvin laveasti. Halla-aho ihmettelee, mitä Suomesta turvapaikkaa hakenut ja oleskeluluvan saanut ihminen tekee tällä hetkellä Kabulissa. Sama tapahtui Halla-ahon mukaan aiemmin Somaliassa. Halla-ahon mukaan on kysyttävä, onko turvapaikkajärjestelmää väärin käyttäneiden henkilöiden pelastamisesta tullut uusi käytäntö. Hän muistutti, että heidät haetaan nyt Suomeen veronmaksajien rahoilla ja suomalaisten sotilaiden riskillä.
 
Hiljattain luin jostain afganistanilaisesta joka oli talibaanien tappolistalla ja oli joutunut läpäisemään tienvarrella sijainneen talibaanien tarkastuspisteeseen. Tappolistalla ollut oli (ilmeisesti antanut väärät henkilötiedot) ja pelastunut sillä että oli onnistunut piilottamaan henkkarinsa niin ettei talibaanit olleet löytäneet henkkareita perusteellisista etsimisestä huolimatta. Lehtijutun mukaan talibaanit olivat epäilleet että koska henkilöllä ei ollut mukanaan henkkareita, hän todennäköisesti olisi kiinniotto-listalla.

Huomionarvoista lehtijutussa oli se, että Afganistanissakin populat pääsääntöisesti aina kantavat mukanaan henkkareita ja ymmärsin niin että henkkareita pitää kantaa mukanaan. Omana ajatuksena epäilen että Irakissa olisi sama tilanne. Henkkarit siis katoavat vasta Suomen rajalla. Väite siitä jonka mukaan lähtö olisi ollut niin äkillinen että henkkarit ja todistukset jäivät kotitantereelle Irakiin/Somaliaan/Syyriaan/.../ lienee totuusarvoltaan alle ykkösen. Suomeksi sanottuna ilman henkkareita Suomesta turvapaikkaa, tai muuta paikkaa hakeva todennäköisesti valehtelee ja oman etunsa maksimoimiseksi haluaa pitää salassa todellisen henkilöllisyytensä. Minun kanta asiayhteyteen on se, että ei hyysäystä, turvapaikkaa eikä muutakaan, ellei henkilöllisyyttä ole mahdollisuus selvittää edes jossain määrin luotettavasti. Ilman henkkareita saapuvan turvapaikanhakijan hakemukset voisi jättää käsittelemättä.
 
Hiljattain luin jostain afganistanilaisesta joka oli talibaanien tappolistalla ja oli joutunut läpäisemään tienvarrella sijainneen talibaanien tarkastuspisteeseen. Tappolistalla ollut oli (ilmeisesti antanut väärät henkilötiedot) ja pelastunut sillä että oli onnistunut piilottamaan henkkarinsa niin ettei talibaanit olleet löytäneet henkkareita perusteellisista etsimisestä huolimatta. Lehtijutun mukaan talibaanit olivat epäilleet että koska henkilöllä ei ollut mukanaan henkkareita, hän todennäköisesti olisi kiinniotto-listalla.

Huomionarvoista lehtijutussa oli se, että Afganistanissakin populat pääsääntöisesti aina kantavat mukanaan henkkareita ja ymmärsin niin että henkkareita pitää kantaa mukanaan. Omana ajatuksena epäilen että Irakissa olisi sama tilanne. Henkkarit siis katoavat vasta Suomen rajalla. Väite siitä jonka mukaan lähtö olisi ollut niin äkillinen että henkkarit ja todistukset jäivät kotitantereelle Irakiin/Somaliaan/Syyriaan/.../ lienee totuusarvoltaan alle ykkösen. Suomeksi sanottuna ilman henkkareita Suomesta turvapaikkaa, tai muuta paikkaa hakeva todennäköisesti valehtelee ja oman etunsa maksimoimiseksi haluaa pitää salassa todellisen henkilöllisyytensä. Minun kanta asiayhteyteen on se, että ei hyysäystä, turvapaikkaa eikä muutakaan, ellei henkilöllisyyttä ole mahdollisuus selvittää edes jossain määrin luotettavasti. Ilman henkkareita saapuvan turvapaikanhakijan hakemukset voisi jättää käsittelemättä.
Salakuljettajat, muut pakolaiset ja SoMe on aika usein "neuvonut" heittämään paperit pois. Osa on voinut heittää ne pois ettei tule turhaa selvitystä miksi sama heppu on hakenut jo turvapaikkaa muusta maasta ennen Suomea. Osalla on sitten jotain salattavaa menneisyydessä...

Jos paperit alkavat kadota pakolaisleiriltä Suomeen matkatessa niin alan epäillä että henkilön historiassa on jotain minkä takia haluaisi alkuperäisen nimensä häviävän...
 
Edellisen 2015 pakolais aallon aikana matkojen järjestäjät jakoivat oppaita mitä kannattaa kertoa turvapaikka haastattelussa . Ohje kuului matkan hintaan . Neuvottiin kertomaan olleensa uhattu henkilökohtaisten poliittisten mielipiteiden takia ja asuneensa juuri niissä paikoissa mitkä Suomi oli luokitellut korkean riskin alueiksi . Henkilö paperit harmittavasti katosivat henkensä kaupalla tehdyllä pakomatkalla kun ei tietty että sen voisi pistää vedenpitävään pussiin ja kaulasta roikkumaan . . Kännykkä pysyi ihme kyllä ehjänä mukana taskussa.
 
Edellisen 2015 pakolais aallon aikana matkojen järjestäjät jakoivat oppaita mitä kannattaa kertoa turvapaikka haastattelussa . Ohje kuului matkan hintaan . Neuvottiin kertomaan olleensa uhattu henkilökohtaisten poliittisten mielipiteiden takia ja asuneensa juuri niissä paikoissa mitkä Suomi oli luokitellut korkean riskin alueiksi . Henkilö paperit harmittavasti katosivat henkensä kaupalla tehdyllä pakomatkalla kun ei tietty että sen voisi pistää vedenpitävään pussiin ja kaulasta roikkumaan . . Kännykkä pysyi ihme kyllä ehjänä mukana taskussa.
– Toivottavasti tästä tulee jonkinlainen kansanliike, joka vapaaehtoisesti kantaa taakan turvapaikanhakijoiden sijoituksissa, pääministeri Sipilä jatkaa Ylen Ykkösaamun haastattelussa.

Hän haluaa omalla toimellaan osoittaa vastuunkantoa ja sitä, että Suomi on monikulttuurinen maa.

Keskustahan oli tosiaan avainasemassa tässä kansanvaelluksessa. Tervetuloa Suomeen, pääministeri antaa teille asuntonsa! Kutsu kuultiin kyllä koko islamilaisessa maailmassa, ja sisäministeri Orpo oli rajalla pitämässä huolta siitä että kaikki pääsevät varmasti sisään.
 
Toivottavasti keskutalaisten kutsuhuudot ei tällä kertaa mene afgaanien korville asti .
Keskustalaiset tiettävästi eivät tuominneet messiastaan alimpaan helvettiin, vaikka olisi ollut täysi syy. Keskustalaiset ovat lampaita, jotka menevät laumanvartijan kehoituksesta vaikka teuraalle. Ei ole omaa pesään kusemista jos kritisoi mieleltään seonnutta, mutta vallassa olevaa paimenta. Keskusta on puolue, joka on läpimätä. Ideologia samaa tasoa talibanien kanssa. Puolueiden joukossa Keskusta on hyvin edustettuna miljoonaluokan kepposissa. Niin montaa kymmentä miljoonaa ei voi olla olemassakaan, etteikö kepulainen järjestö saisi vaivihkaa hävitettyä. Nuorisosäätiön kymppimiljoonien hävitys on suurusluokassaan aivan ainutlaatuista.
 
Tässä on nyt taas kerran hyvä seurata miten Afganista tulee rikollista ja raiskuria kun vankilat avattiin ja laskettiin paskasakki vapaaksi. Menkää pois ja täyttäkää länsi. Se on fakta eikä mitään vihapuhetta tai pakolaisten panettelua, vankiloiden ovet avattiin ja kaikenlaisia rikollisia armahdettiin laskemalla ulos. Naiset ja lapset tallotaan. Hyvin surullista. Näytetään uutiskuvia naisista ja lapsista, rajojen yli tulee aivan muuta. Ei niitä Syyriastakaan tullut paljoa, oliko edes prosenttia kokonaismäärästä. Syyrialaisiahan oli jossain vaiheessa 2015 lopulla noin 3% maahantulleista. Niistä sitten naisia, olematon määrä!!

95% Eurooppaan tulevista afgaaneista tulee olemaan miehiä. Miksi tämä feministinen hallitus ei määrää tulijoille positiivista sukupuolisyrjintää? Missä on meetoo? SPR:n ämmät ovat varmaan jo taas valmiina tanssittamaan ja kuvittelevat saavansa hyviäkin panoja. VOK-bisnestä valmistellaan.

Niin paskaa, niin paskaa. Naisethan ovat feministien mielestä syrjittyjä ainoastaan länsimaissa. Eivät milloinkaan näissä "paremmissa kulttuureissa". Ainoastaan läntinen valkoihoinen mies alistaa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top