Pakolaisuus

Vierailu herran facebook-profiiliin paljastaa monta asiaa, mitä jo etukäteen epäilikin.

Koulutus tietty "Tampereen Yliopisto", ei siitä sen enempää mutta hymyilytti

...

Muistakaahan kuitenkin, että kuten meitä jossain vaiheessa mm. Ylen nuorten 'trolliasiantuntijoiden' ja joidenkin kirjoittelijoiden toimesta täälläkin koulutettiin, niin olemalla liian kriittinen tätä turvapaikkaturismia kohtaan ruokkii rasismia ja on Venäjän asialla, koska Venäjä on rasistien puolella. Anteeksi kitkeryyteni ja karkea ilmaisuni, mutta tämähän on tietty täyttä hevonpaskaa - Venäjä-trolleja on aivan yhtä monta näiden "äärisuvaitsevien" puolella ja ehkäpä jopa näkyvämmissä rooleissa.

Venäjän poliittisesta ja NGO-vaikutuksesta keskusteltaessa tämä puoli on jäänyt liian vähälle huomiolle eli yhtälailla Venäjä vaikuttaa ja pyrkii vaikuttamaan vasemmistolaisiin puolueisiin sekä vihreään aatteeseen kuin myös ns. vasemmistolaisen aatemaailman omaaviin kansalaisryhmiin. Kreikasta nyt löytyy selkeimmät esimerkit siitä kuinka Venäjä on vaikuttanut myös vasemmistolaisiin (tai käytännössä äärivasemmistolaisiin) ryhmiin ja puolueisiin mutta kokolailla EU:n alueella aihetta on käsitelty aivan liian vähän, kuten sitä on käsitelty Suomessakin. Oikeastaan tämä käsittely tavallaan sivuaa myös suomettumis-keskustelua ja suomettuneisuuden aikakauden perkaamista, koska sitä kautta paljastuisi satoja (tai jopa tuhansia) eriasteisia vaikuttajia, joista osa on hyvin lähellä poliittisen vallan huippua.

Tässä pakolaiskeskustelussa tämän huomaa myös monella tapaa, osa Venäjä-myönteisistä on pakolaisvastaisten joukossa kun vastaavasti sitten osa on vastakkaisessa leirissä - osa olettaen löytyy anarkisteista. Näin uutisointia ja näennäin uutisointia on mahdollista levittää kumpaankin joukkoon, joskin osa Venäjän yhteiskunnallisista teoista on sellaisia, että ne eivät suvaitsevaisiin uppoa - mutta suuresta maasta löytyy kyllä jotain ammennettavaa tällekin joukolle. Jollei muuta niin juuri NATO-vastaisuutta sekä sitä, että Suomen on karsittava puolustusta ja oltava puolueeton (liittoutumaton) jotta Suomi ei muodostaisi uhkaa Venäjälle.

Suomessa asetelmaa muuttaa oikeastaan vielä se, että Bäckman pyörii kuvioissa ja koska moni pitää häntä pellenä (ymmärtämättä Bäckmanin toiminnan tarkoitusperiä) moni on valmis samalla ohittamaan Venäjän propagandavaikuttamisen tyystin - Bäckman hämärtää ajattelukyvyn ja sen myötä ei mielletä, että omassa roolissaan hän on hyvin epämiellyttävä ja inhottava informaatiotaistelija. Kuitenkin kun tarkastellaan kuviota niin jotain kiilaa venäläispropaganda MV:n sun muiden toimijoiden sekä Suomessa valtamedian myötävaikutuksella on onnistunut iskemään suomalaisyhteiskuntaan, koska tapahtumien seurauksena epävarmuus lisääntyy ja eri "intressiryhmät" pääsevät huomattavalla tapaa ääneen.

vlad
 
Tämä artikkeli olisi kohtalaisen hyvä, jos asetelmat vaihdettaisiin eli rasistin tilalla olisi suvakki.

Erityismaininta noille kauniin vaalenanpunaisille, koukerofonttisille nostoille, vinkkinä @baikal :ille jos satut linkin avaamaan :rolleyes: Eivät valitettavasti erotu tuosta kopioidusta tekstistä.

http://www.menaiset.fi/artikkeli/aj...i_on_pikkuporvarillinen_yritys_olla_aatelinen

Psykiatri Hannu Lauerma: "Rasismi on pikkuporvarillinen yritys olla aatelinen"
INKA SIMOLA
16:37 | 25.9.2015
hannu_lauerma.jpg

"On ongelmallista, jos tietyt kansalaisuudet nähdään ryhmänä, ei yksilöinä. Se, että tulee jostain tietystä maasta tai ihonväri on tietty, ei tarkoita sitä, että häntä pitäisi vastustaa henkilönä tai että hän olisi vastuussa siitä, mitä samaan ryhmään kuuluva on tehnyt", Hannu Lauerma sanoo. Kuva: Sanoma-arkisto / Pentti Nissinen

Uhkailua, perättömien huhujen levittämistä ja väkivaltaisia mielenosoituksia. Kuinka pitkälle rasistisia tekoja pitää ymmärtää? Ihmismielen pimeitä puolia tutkinut Hannu Lauerma kertoo.

Turvapaikanhakijoiden bussia heitettiin ilotulitteilla, SPR:n työntekijää kivillä (Yle 24.9.2015)

Kouvolan polttopulloiskun epäiltyä esitetään vangittavaksi – hätämajoitustilan asukkaat olivat todella peloissaan (HS 25.9.2015)

Hallitus tuomitsee jyrkästi Lahden mielenosoituksen – Ilotulitteita kohti turvapaikanhakijoiden bussia, mukana Ku Klux Klan -asuinen mies (HS. 25.9.2015)

Nämä ovat torstaina ja perjantain otsikoita. Pakolaisiin liittyvän vihan ja pelon lietsonnan yleistyminen ei näy enää ainoastaan sosiaalisessa mediassa. Turvapaikanhakijoita ja myös heitä avustavia ihmisiä on uhkailtu ja heitä vastaan on hyökätty väkivaltaisesti.

Mitä väkivaltaan sortuvien ihmisten päässä oikein liikkuu? Entä miten pitkälle rasistisiin tekoihin alentuvia ihmisiä pitää ymmärtää? Kysyimme Psykiatrisen vankisairaalan vastaavalta ylilääkäriltä, psykiatri Hannu Lauermalta.

1. Miksi monet ihmiset käyttäytyvät rasistisesti eli uhkaavat ja myös käyttävät väkivaltaa turvapaikanhakijoita kohtaan?

– Yleisesti rasismin ja maahanmuuttovastaisuuden taustat ovat tiedossa. Yksi on epäilemättä heikko taloustilanne.

Niinpä pakolaiset koetaan nyt paljon suuremmaksi ongelmaksi kuin 1980-luvulla, jolloin Suomeen saapui venepakolaisia Vietnamista. Heitä ei pidetty Suomessa samanlaisena uhkana. Taustalla oli muun muassa se, että vietnamilaiset pakenivat kommunistista järjestelmää ja sen takia äärioikeistolaiset kokivat heitä kohtaan myötätuntoa. Nyt tilanne on toisenlainen, ja taloustilanne vaikeampi. Voi myös olla, että Lähi-idän kulttuureista tulevat henkilöt saattavat olemuksellaan ärsyttää tiettyä osaa suomalaisista enemmän kuin esimerkiksi vietnamilaiset.

Tämän tyyppistä väkivaltaa täytyisi tutkia enemmän siitä lähtökohdasta, että kuunneltaisiin tekijöiden motiiveja – selvitettäisiin, miksi he itse pitävät toimintansa oikeutettuna. Tyypillistä Lahden ja Kouvolan tapaisille rikoksille on se, että tekijät pitävät niitä itse oikeutettuina.

"Huono itsetunto voi selittää joitakin tekoja."

2. Entä mitä rasistisen käytöksen taustalla voi olla?

– Luultavasti tämä joukko on aika heterogeeninen, mutta osaa näistä teoista siivittää epäilemättä kokemus, että ihminen ei ole tullut kuulluksi. He saattavat kokea tiettyä osattomuutta ja kateutta. Mutta yleistyksiä ei voida tehdä, vaan taustalla olevat asiat ovat yksilöllisiä. Sen sijaan, että ulkopuolelta tehdään oletuksia esimerkiksi huonosta itsetunnosta, kannattaisi nimenomaan pyrkiä kuuntelemaan näihin tekoihin osallistuvien henkilöiden omia käsityksiä motiiveista.

Toki huono itsetunto voi selittää joitakin tekoja. Rasismi ylipäätänsä on pikkuporvarillinen yritys olla aatelinen – eli halutaan kuulua joukkoon, jota pidetään ”parempana joukkona”.

3. Onko maakuntien ja pääkaupunkiseudun välillä eroja siinä, miten etnisiin vähemmistöihin suhtaudutaan?

– On selvää, että etnisiin vähemmistöihin totutaan. Esimerkiksi päiväkodeissa, joissa on kaiken värisiä ihmisiä, asia lakkaa olemasta lapsille minkäänlainen ”erikoinen”.

4. Voisiko rasistiseen käytökseen jotenkin vaikuttaa – tai voiko sitä ennaltaehkäistä?

– Yksi mahdollinen selittävä tekijä tällaiselle liikehdinnälle on se, että sosiaalisessa mediassa tietyt asiat paisuvat täysin kontrolloimattomasti ja huhut saattavat muuttua ”tosiasioiksi”. Silloin meidän on hyvin vaikea ennakoida tämmöisen pienen ryhmän kehkeytymistä ja siihen liittyvää toimintaa. He ovat usein myös hyvin linnoittautuneina omaan todellisuuteensa, jolloin keskusteluyhteyden saaminen on vaikeaa.

5. Onko vaarana, että suuri enemmistö lähtee rasistiseen toimintaan mukaan ja sitä aletaan pitää ”normaalina” käytöksenä?

– On mahdollista, että tällainen käyttäytyminen tarttuu: ”että kun Lahdessa, miksei myös meilläkin”. Mutta suuri yleisö voi reagoida myös päinvastaisesti. Näinhän kävi esimerkiksi 1930-luvulla, kun Lapuan liikkeen harjoittama väkivalta oli yleistä ja hyväksyttyä suhteellisen laajoissa piireissä. Hyvin suuri osa porvarillisistakin piireistä sanoutui siitä lopulta irti sen jälkeen, kun tämä kärjistyi, ja presidentti K.J. Ståhlberg kyydittiin. Joskus riittävän räikeä tapahtuma voi aiheuttaa sen, että se saattaa kääntää yleisen mielipiteen aivan toiseen suuntaan.

"Ymmärtämistä ja hyväksymistä ei saa sekoittaa toisiinsa. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa."

6. Miten rasismin vastustajat saisivat säilytettyä hermonsa – etteivät he vastaisi pahaan pahalla tai sortuisi tunteisiin perustuvaan meuhaamiseen?

– Minusta pitää pyrkiä vetoamaan ihmisen käyttäytymisen järkiperäisyyteen silloinkin, kun jokin asia ei tuo välitöntä tulosta. Kannattaa keskittyä viileisiin tosiasioihin, koska silloin väkivaltaiset liikehdinnät eivät todennäköisesti saa minkään joukkoliikkeen luonnetta. On suotavaa tuoda avoimesti esiin myös tekojen nolo luonne, kuten lasten pelotteleminen tai suojattomien avustustyöntekijöiden kivittäminen.

7. Miten pitkälle rasisteja ja rasistisia tekoja pitäisi ymmärtää?

– Aina pitää pyrkiä ymmärtämään. Mutta ymmärtämistä ja hyväksymistä ei saa sekoittaa toisiinsa. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Rikoksenteon motiiveja on hyvä yrittää ymmärtää siksi, että se saattaa avata mahdollisuuksia vähentää rikoksia.
 
Meillä Suomessa on sentään pitkät perinteet tuollaisen munkkilatinan tulkitsemiseen, kun kremlologia oli vuosikymmeniä vallitsevana tieteenhaarana.

OT mutta liippaa Kremlin retoriikkaa josta saanut lukea miten Putin selittää Krimistä http://yle.fi/uutiset/putin_krimista_rajat_eivat_ole_tarkeita_ihmiset_ovat/8584223

– Minulle rajat ja valtakuntien alueet eivät ole tärkeitä, vaan ihmisten kohtalot.

- Sotilaamme vain estivät Ukrainan Krimillä olevia joukkoja tukahduttamasta ihmisten vapaita tahdonilmauksia.

Samankaltaista todellisuutta vääristävää/kieltävää/syyllistävää jne satuilua saadaan lukea ja kuulla vihervasemmistolta matu, pakolais, rasismi jne jutuissa sekä ohjelmissa
 
Venäjän poliittisesta ja NGO-vaikutuksesta keskusteltaessa tämä puoli on jäänyt liian vähälle huomiolle eli yhtälailla Venäjä vaikuttaa ja pyrkii vaikuttamaan vasemmistolaisiin puolueisiin sekä vihreään aatteeseen kuin myös ns. vasemmistolaisen aatemaailman omaaviin kansalaisryhmiin. Kreikasta nyt löytyy selkeimmät esimerkit siitä kuinka Venäjä on vaikuttanut myös vasemmistolaisiin (tai käytännössä äärivasemmistolaisiin) ryhmiin ja puolueisiin mutta kokolailla EU:n alueella aihetta on käsitelty aivan liian vähän, kuten sitä on käsitelty Suomessakin. Oikeastaan tämä käsittely tavallaan sivuaa myös suomettumis-keskustelua ja suomettuneisuuden aikakauden perkaamista, koska sitä kautta paljastuisi satoja (tai jopa tuhansia) eriasteisia vaikuttajia, joista osa on hyvin lähellä poliittisen vallan huippua.

Ymmärrän hyvin miksi Venäjä pyrkii vaikuttamaan vihervasemmistolaisiin liikkeisiin ja siinä vaikuttaviin henkilöihin, mutta en mitenkään voi ymmärtää miksi vihervasemmisto antaa itseensä vaikuttaa kun väittävät olevansa köyhän asialla ja Venäjä on nykyään aivan ultrakapitalistinen maa josssa köyhää todella kyykytetään ja rikkailla on kaikki mahdollista ja taivas rajana.

Venäjän pyrkimys ostaa länsimaisia vaikuttajia kaikenkarvaisila konsulttisopimuksilla ja johtokuntapaikoilla sekä kaikenlaisilla asiantuntiapalkkioilla on ollut tehokasta mutta moni myy sielunsa halvalla jotkut jopa antavat ilmaiseksi kun suvaitsevaisuus vaatii uhrauksia.
 
Tämä artikkeli olisi kohtalaisen hyvä, jos asetelmat vaihdettaisiin eli rasistin tilalla olisi suvakki.

Erityismaininta noille kauniin vaalenanpunaisille, koukerofonttisille nostoille, vinkkinä @baikal :ille jos satut linkin avaamaan :rolleyes: Eivät valitettavasti erotu tuosta kopioidusta tekstistä.

http://www.menaiset.fi/artikkeli/aj...i_on_pikkuporvarillinen_yritys_olla_aatelinen

Psykiatri Hannu Lauerma: "Rasismi on pikkuporvarillinen yritys olla aatelinen"
INKA SIMOLA
16:37 | 25.9.2015
hannu_lauerma.jpg

"On ongelmallista, jos tietyt kansalaisuudet nähdään ryhmänä, ei yksilöinä. Se, että tulee jostain tietystä maasta tai ihonväri on tietty, ei tarkoita sitä, että häntä pitäisi vastustaa henkilönä tai että hän olisi vastuussa siitä, mitä samaan ryhmään kuuluva on tehnyt", Hannu Lauerma sanoo. Kuva: Sanoma-arkisto / Pentti Nissinen

Uhkailua, perättömien huhujen levittämistä ja väkivaltaisia mielenosoituksia. Kuinka pitkälle rasistisia tekoja pitää ymmärtää? Ihmismielen pimeitä puolia tutkinut Hannu Lauerma kertoo.

Turvapaikanhakijoiden bussia heitettiin ilotulitteilla, SPR:n työntekijää kivillä (Yle 24.9.2015)

Kouvolan polttopulloiskun epäiltyä esitetään vangittavaksi – hätämajoitustilan asukkaat olivat todella peloissaan (HS 25.9.2015)

Hallitus tuomitsee jyrkästi Lahden mielenosoituksen – Ilotulitteita kohti turvapaikanhakijoiden bussia, mukana Ku Klux Klan -asuinen mies (HS. 25.9.2015)

Nämä ovat torstaina ja perjantain otsikoita. Pakolaisiin liittyvän vihan ja pelon lietsonnan yleistyminen ei näy enää ainoastaan sosiaalisessa mediassa. Turvapaikanhakijoita ja myös heitä avustavia ihmisiä on uhkailtu ja heitä vastaan on hyökätty väkivaltaisesti.

Mitä väkivaltaan sortuvien ihmisten päässä oikein liikkuu? Entä miten pitkälle rasistisiin tekoihin alentuvia ihmisiä pitää ymmärtää? Kysyimme Psykiatrisen vankisairaalan vastaavalta ylilääkäriltä, psykiatri Hannu Lauermalta.

1. Miksi monet ihmiset käyttäytyvät rasistisesti eli uhkaavat ja myös käyttävät väkivaltaa turvapaikanhakijoita kohtaan?

– Yleisesti rasismin ja maahanmuuttovastaisuuden taustat ovat tiedossa. Yksi on epäilemättä heikko taloustilanne.

Niinpä pakolaiset koetaan nyt paljon suuremmaksi ongelmaksi kuin 1980-luvulla, jolloin Suomeen saapui venepakolaisia Vietnamista. Heitä ei pidetty Suomessa samanlaisena uhkana. Taustalla oli muun muassa se, että vietnamilaiset pakenivat kommunistista järjestelmää ja sen takia äärioikeistolaiset kokivat heitä kohtaan myötätuntoa. Nyt tilanne on toisenlainen, ja taloustilanne vaikeampi. Voi myös olla, että Lähi-idän kulttuureista tulevat henkilöt saattavat olemuksellaan ärsyttää tiettyä osaa suomalaisista enemmän kuin esimerkiksi vietnamilaiset.

Tämän tyyppistä väkivaltaa täytyisi tutkia enemmän siitä lähtökohdasta, että kuunneltaisiin tekijöiden motiiveja – selvitettäisiin, miksi he itse pitävät toimintansa oikeutettuna. Tyypillistä Lahden ja Kouvolan tapaisille rikoksille on se, että tekijät pitävät niitä itse oikeutettuina.

"Huono itsetunto voi selittää joitakin tekoja."

2. Entä mitä rasistisen käytöksen taustalla voi olla?

– Luultavasti tämä joukko on aika heterogeeninen, mutta osaa näistä teoista siivittää epäilemättä kokemus, että ihminen ei ole tullut kuulluksi. He saattavat kokea tiettyä osattomuutta ja kateutta. Mutta yleistyksiä ei voida tehdä, vaan taustalla olevat asiat ovat yksilöllisiä. Sen sijaan, että ulkopuolelta tehdään oletuksia esimerkiksi huonosta itsetunnosta, kannattaisi nimenomaan pyrkiä kuuntelemaan näihin tekoihin osallistuvien henkilöiden omia käsityksiä motiiveista.

Toki huono itsetunto voi selittää joitakin tekoja. Rasismi ylipäätänsä on pikkuporvarillinen yritys olla aatelinen – eli halutaan kuulua joukkoon, jota pidetään ”parempana joukkona”.

3. Onko maakuntien ja pääkaupunkiseudun välillä eroja siinä, miten etnisiin vähemmistöihin suhtaudutaan?

– On selvää, että etnisiin vähemmistöihin totutaan. Esimerkiksi päiväkodeissa, joissa on kaiken värisiä ihmisiä, asia lakkaa olemasta lapsille minkäänlainen ”erikoinen”.

4. Voisiko rasistiseen käytökseen jotenkin vaikuttaa – tai voiko sitä ennaltaehkäistä?

– Yksi mahdollinen selittävä tekijä tällaiselle liikehdinnälle on se, että sosiaalisessa mediassa tietyt asiat paisuvat täysin kontrolloimattomasti ja huhut saattavat muuttua ”tosiasioiksi”. Silloin meidän on hyvin vaikea ennakoida tämmöisen pienen ryhmän kehkeytymistä ja siihen liittyvää toimintaa. He ovat usein myös hyvin linnoittautuneina omaan todellisuuteensa, jolloin keskusteluyhteyden saaminen on vaikeaa.

5. Onko vaarana, että suuri enemmistö lähtee rasistiseen toimintaan mukaan ja sitä aletaan pitää ”normaalina” käytöksenä?

– On mahdollista, että tällainen käyttäytyminen tarttuu: ”että kun Lahdessa, miksei myös meilläkin”. Mutta suuri yleisö voi reagoida myös päinvastaisesti. Näinhän kävi esimerkiksi 1930-luvulla, kun Lapuan liikkeen harjoittama väkivalta oli yleistä ja hyväksyttyä suhteellisen laajoissa piireissä. Hyvin suuri osa porvarillisistakin piireistä sanoutui siitä lopulta irti sen jälkeen, kun tämä kärjistyi, ja presidentti K.J. Ståhlberg kyydittiin. Joskus riittävän räikeä tapahtuma voi aiheuttaa sen, että se saattaa kääntää yleisen mielipiteen aivan toiseen suuntaan.

"Ymmärtämistä ja hyväksymistä ei saa sekoittaa toisiinsa. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa."

6. Miten rasismin vastustajat saisivat säilytettyä hermonsa – etteivät he vastaisi pahaan pahalla tai sortuisi tunteisiin perustuvaan meuhaamiseen?

– Minusta pitää pyrkiä vetoamaan ihmisen käyttäytymisen järkiperäisyyteen silloinkin, kun jokin asia ei tuo välitöntä tulosta. Kannattaa keskittyä viileisiin tosiasioihin, koska silloin väkivaltaiset liikehdinnät eivät todennäköisesti saa minkään joukkoliikkeen luonnetta. On suotavaa tuoda avoimesti esiin myös tekojen nolo luonne, kuten lasten pelotteleminen tai suojattomien avustustyöntekijöiden kivittäminen.

7. Miten pitkälle rasisteja ja rasistisia tekoja pitäisi ymmärtää?

– Aina pitää pyrkiä ymmärtämään. Mutta ymmärtämistä ja hyväksymistä ei saa sekoittaa toisiinsa. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Rikoksenteon motiiveja on hyvä yrittää ymmärtää siksi, että se saattaa avata mahdollisuuksia vähentää rikoksia.

Nyt kyllä odotan suuresti arvostamaltani Hannu Lauermalta analyysia suvakeista ja RASMUSlaisista. Mikä tarve heillä on ottaa lemmikiksi ulkomaalainen pakolainen, eikä esimerkiksi vaikka pieni koira tai kissa, kuten normaalit ihmiset tekevät, kun haluavat sellaista rapsuttaa, silittää, ruokkia, kylvettää ja puolustaa verisesti ulkomaailman vaaroilta.
 
Vatuloidaankohan siellä taas vai mitä? Vyöryn alkamista Venäjältä on osattu pelätä mutta silti ei ole oikein tehty mitään asian eteen. Norjahan sai hommaan topin varsin pikaisesti. Odotetaanko seuraavat 20 000 ja tehdään sitten vasta päätöksiä vai heti? Päätöksenteko tuntuu olevan täysin hukassa. :(

Turvapaikanhakijoiden määrä selvässä kasvussa itärajalla
Vuoden ensimmäisen viikon aikana turvapaikanhakijoita tuli pohjoisella itärajalla neljäsosa koko viime vuoden määrästä. Venäjältä tulevien pääreitti on siirtynyt Inarin Raja-Joosepista Sallaan.
Pohjoisen itärajan kautta Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on selvässä kasvussa. Viime viikolla turvapaikkaa haki Sallassa ja Raja-Joosepissa 142 ihmistä, kun edellisellä viikolla tulijoita oli 98.

Venäjältä Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden pääreitti on samalla siirtynyt Inarin Raja-Joosepista Sallaan. Sunnuntaina Sallan raja-aseman kautta tuli 22 ja Raja-Joosepin kautta 5 turvapaikanhakijaa.

Viime vuonna pohjoisella itärajalla haki turvapaikkaa kaikkiaan 694 henkilöä. Tämän vuoden alun aikana tulijoita on ollut jo 188. Turvapaikanhakijat ovat pääosin afganistanilaisia, nepalilaisia, irakilaisia ja syyrialaisia.
http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoiden_maara_selvassa_kasvussa_itarajalla/8584711
 
Eikös ulkoministeri erikseen kehunut tuon itärajan pitävyyttä? Siihen suuntaan pieni huomautus: Se on EU:n ulkoraja ja Venäjä turvallinen valtio.

Ei ensimmäistäkään ilman viisumia, kiitos.
 
Mikä tarve heillä on ottaa lemmikiksi ulkomaalainen pakolainen, eikä esimerkiksi vaikka pieni koira tai kissa, kuten normaalit ihmiset tekevät, kun haluavat sellaista rapsuttaa, silittää, ruokkia, kylvettää ja puolustaa verisesti ulkomaailman vaaroilta.

Eivät he itse ota näitä elätettäväksi vaan muiden on rahoitettava sekä hoivattava nämä suvaitsevat vain paistattelevat julkisuudessa hyväntekijöinä ja naureskelevat tyhmille ja höynäytettäville joita taas vedätettiin.
 
Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi maanantaina Irakin armeijan entisen sotilaan epäiltynä sotarikoksesta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452480502207.html

Ihanaa kun meidän verorahoilla autetaan näitä "pakolaisia" ja sitten kun totuus paljastuu niin edes sotarikollisia/terroristeja ei voi karkottaa ja koko oikeudenkäynti -sirkus menee myös meidän veronmaksajien piikkiin..

Olisko poliisin/oikeusviranomaisen työllistäminen ainoa "työllistävä" vaikutus joita matut suomeen tuovat...?
 
Viimeksi muokattu:
Mutta jotta varmasti saadaan säpinää aikaseksi niin tällöinhän vassari toimittelijat voivat osallistua vielä kemuihin niin saadaan leimattua varmasti muut roskasakiksi.
upload_2016-1-11_13-20-32.png
 
1. Miksi monet ihmiset käyttäytyvät rasistisesti eli uhkaavat ja myös käyttävät väkivaltaa turvapaikanhakijoita kohtaan?
2. Entä mitä rasistisen käytöksen taustalla voi olla?–
3. Onko maakuntien ja pääkaupunkiseudun välillä eroja siinä, miten etnisiin vähemmistöihin suhtaudutaan?
4. Voisiko rasistiseen käytökseen jotenkin vaikuttaa – tai voiko sitä ennaltaehkäistä?
5. Onko vaarana, että suuri enemmistö lähtee rasistiseen toimintaan mukaan ja sitä aletaan pitää ”normaalina” käytöksenä?
6. Miten rasismin vastustajat saisivat säilytettyä hermonsa – etteivät he vastaisi pahaan pahalla tai sortuisi tunteisiin perustuvaan meuhaamiseen?
7. Miten pitkälle rasisteja ja rasistisia tekoja pitäisi ymmärtää?.

Me Naiset lehden toimittaja kysyy Hannu Lauermalta maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvista. Kuitenkin hän käyttää kriittisistä rasisti-sanaa joka taas tässäkin kysymysten sarjassa voittaa 6-1.
Koen itseni leimatuksi. En ole rasisti, ihminen ei voi mitään ihonvärilleen.
Jo toimittajan ensimmäinen kysymys osoittaa että toimittaja on asenteellinen: rasistista, eli uhkaavaa ja väkivaltaista käytöstä. Ei löydy rasismille tuollaista merkitystä mistään.

RASISMI ON RODULLISTA SYRJINTÄÄ, eikä mitään muuta. Siitä taasen Suomessa ei edes ole kyse.

.
 
Tämä artikkeli olisi kohtalaisen hyvä, jos asetelmat vaihdettaisiin eli rasistin tilalla olisi suvakki.

Erityismaininta noille kauniin vaalenanpunaisille, koukerofonttisille nostoille, vinkkinä @baikal :ille jos satut linkin avaamaan :rolleyes: Eivät valitettavasti erotu tuosta kopioidusta tekstistä.

http://www.menaiset.fi/artikkeli/aj...i_on_pikkuporvarillinen_yritys_olla_aatelinen

Psykiatri Hannu Lauerma: "Rasismi on pikkuporvarillinen yritys olla aatelinen"
INKA SIMOLA
16:37 | 25.9.2015
hannu_lauerma.jpg

"On ongelmallista, jos tietyt kansalaisuudet nähdään ryhmänä, ei yksilöinä. Se, että tulee jostain tietystä maasta tai ihonväri on tietty, ei tarkoita sitä, että häntä pitäisi vastustaa henkilönä tai että hän olisi vastuussa siitä, mitä samaan ryhmään kuuluva on tehnyt", Hannu Lauerma sanoo. Kuva: Sanoma-arkisto / Pentti Nissinen

Uhkailua, perättömien huhujen levittämistä ja väkivaltaisia mielenosoituksia. Kuinka pitkälle rasistisia tekoja pitää ymmärtää? Ihmismielen pimeitä puolia tutkinut Hannu Lauerma kertoo.

Turvapaikanhakijoiden bussia heitettiin ilotulitteilla, SPR:n työntekijää kivillä (Yle 24.9.2015)

Kouvolan polttopulloiskun epäiltyä esitetään vangittavaksi – hätämajoitustilan asukkaat olivat todella peloissaan (HS 25.9.2015)

Hallitus tuomitsee jyrkästi Lahden mielenosoituksen – Ilotulitteita kohti turvapaikanhakijoiden bussia, mukana Ku Klux Klan -asuinen mies (HS. 25.9.2015)

Nämä ovat torstaina ja perjantain otsikoita. Pakolaisiin liittyvän vihan ja pelon lietsonnan yleistyminen ei näy enää ainoastaan sosiaalisessa mediassa. Turvapaikanhakijoita ja myös heitä avustavia ihmisiä on uhkailtu ja heitä vastaan on hyökätty väkivaltaisesti.

Mitä väkivaltaan sortuvien ihmisten päässä oikein liikkuu? Entä miten pitkälle rasistisiin tekoihin alentuvia ihmisiä pitää ymmärtää? Kysyimme Psykiatrisen vankisairaalan vastaavalta ylilääkäriltä, psykiatri Hannu Lauermalta.

1. Miksi monet ihmiset käyttäytyvät rasistisesti eli uhkaavat ja myös käyttävät väkivaltaa turvapaikanhakijoita kohtaan?

– Yleisesti rasismin ja maahanmuuttovastaisuuden taustat ovat tiedossa. Yksi on epäilemättä heikko taloustilanne.

Niinpä pakolaiset koetaan nyt paljon suuremmaksi ongelmaksi kuin 1980-luvulla, jolloin Suomeen saapui venepakolaisia Vietnamista. Heitä ei pidetty Suomessa samanlaisena uhkana. Taustalla oli muun muassa se, että vietnamilaiset pakenivat kommunistista järjestelmää ja sen takia äärioikeistolaiset kokivat heitä kohtaan myötätuntoa. Nyt tilanne on toisenlainen, ja taloustilanne vaikeampi. Voi myös olla, että Lähi-idän kulttuureista tulevat henkilöt saattavat olemuksellaan ärsyttää tiettyä osaa suomalaisista enemmän kuin esimerkiksi vietnamilaiset.

Tämän tyyppistä väkivaltaa täytyisi tutkia enemmän siitä lähtökohdasta, että kuunneltaisiin tekijöiden motiiveja – selvitettäisiin, miksi he itse pitävät toimintansa oikeutettuna. Tyypillistä Lahden ja Kouvolan tapaisille rikoksille on se, että tekijät pitävät niitä itse oikeutettuina.

"Huono itsetunto voi selittää joitakin tekoja."

2. Entä mitä rasistisen käytöksen taustalla voi olla?

– Luultavasti tämä joukko on aika heterogeeninen, mutta osaa näistä teoista siivittää epäilemättä kokemus, että ihminen ei ole tullut kuulluksi. He saattavat kokea tiettyä osattomuutta ja kateutta. Mutta yleistyksiä ei voida tehdä, vaan taustalla olevat asiat ovat yksilöllisiä. Sen sijaan, että ulkopuolelta tehdään oletuksia esimerkiksi huonosta itsetunnosta, kannattaisi nimenomaan pyrkiä kuuntelemaan näihin tekoihin osallistuvien henkilöiden omia käsityksiä motiiveista.

Toki huono itsetunto voi selittää joitakin tekoja. Rasismi ylipäätänsä on pikkuporvarillinen yritys olla aatelinen – eli halutaan kuulua joukkoon, jota pidetään ”parempana joukkona”.

3. Onko maakuntien ja pääkaupunkiseudun välillä eroja siinä, miten etnisiin vähemmistöihin suhtaudutaan?

– On selvää, että etnisiin vähemmistöihin totutaan. Esimerkiksi päiväkodeissa, joissa on kaiken värisiä ihmisiä, asia lakkaa olemasta lapsille minkäänlainen ”erikoinen”.

4. Voisiko rasistiseen käytökseen jotenkin vaikuttaa – tai voiko sitä ennaltaehkäistä?

– Yksi mahdollinen selittävä tekijä tällaiselle liikehdinnälle on se, että sosiaalisessa mediassa tietyt asiat paisuvat täysin kontrolloimattomasti ja huhut saattavat muuttua ”tosiasioiksi”. Silloin meidän on hyvin vaikea ennakoida tämmöisen pienen ryhmän kehkeytymistä ja siihen liittyvää toimintaa. He ovat usein myös hyvin linnoittautuneina omaan todellisuuteensa, jolloin keskusteluyhteyden saaminen on vaikeaa.

5. Onko vaarana, että suuri enemmistö lähtee rasistiseen toimintaan mukaan ja sitä aletaan pitää ”normaalina” käytöksenä?

– On mahdollista, että tällainen käyttäytyminen tarttuu: ”että kun Lahdessa, miksei myös meilläkin”. Mutta suuri yleisö voi reagoida myös päinvastaisesti. Näinhän kävi esimerkiksi 1930-luvulla, kun Lapuan liikkeen harjoittama väkivalta oli yleistä ja hyväksyttyä suhteellisen laajoissa piireissä. Hyvin suuri osa porvarillisistakin piireistä sanoutui siitä lopulta irti sen jälkeen, kun tämä kärjistyi, ja presidentti K.J. Ståhlberg kyydittiin. Joskus riittävän räikeä tapahtuma voi aiheuttaa sen, että se saattaa kääntää yleisen mielipiteen aivan toiseen suuntaan.

"Ymmärtämistä ja hyväksymistä ei saa sekoittaa toisiinsa. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa."

6. Miten rasismin vastustajat saisivat säilytettyä hermonsa – etteivät he vastaisi pahaan pahalla tai sortuisi tunteisiin perustuvaan meuhaamiseen?

– Minusta pitää pyrkiä vetoamaan ihmisen käyttäytymisen järkiperäisyyteen silloinkin, kun jokin asia ei tuo välitöntä tulosta. Kannattaa keskittyä viileisiin tosiasioihin, koska silloin väkivaltaiset liikehdinnät eivät todennäköisesti saa minkään joukkoliikkeen luonnetta. On suotavaa tuoda avoimesti esiin myös tekojen nolo luonne, kuten lasten pelotteleminen tai suojattomien avustustyöntekijöiden kivittäminen.

7. Miten pitkälle rasisteja ja rasistisia tekoja pitäisi ymmärtää?

– Aina pitää pyrkiä ymmärtämään. Mutta ymmärtämistä ja hyväksymistä ei saa sekoittaa toisiinsa. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Rikoksenteon motiiveja on hyvä yrittää ymmärtää siksi, että se saattaa avata mahdollisuuksia vähentää rikoksia.

Periaatteessa voin allekirjoittaa Lauerman tekstin, siltä osin kuin puhutaan todellisesta rasismista. Siis nimenomaan ja ainoastaan rodun, ihonvärin tms perusteella syrjimisestä tai vielä pahemmista teoista. Toisaalta Lauermalle sanoisin, että vaikka ihmiset pitää kohdata aina yksilöinä, niin poliittinen päätöksenteko on pakko perustaa niihin "yleistyksiin", kun tulijoita on niin hiton suuret määrät, oikeastaan loputtomasti. Aiemmat kommentoijat ovat 100% oikeassa, että aivan samat kommentit pätevät myös kaikkiin hyvin suvaitseviin "parempiin ihmisiin" jne. Sen verran mitä Lauermaa aiemmin olen seurannut, ihmettelisin jos hän kuuluisi niihin jotka vaikenevat hengiltä kaikenlaisten "vastamielenosoittajien" ja anarkistien häiriköinnin tai myöskään sen että monet turvapaikanhakijat ovat syyllistyneet vakaviinkin rikoksiin. Painotus (ja hieman hassusti se, että vankimielisairaalan psykiatri halutaan kommentoimaan "rasisteja") on, ehkä, Me Naiset -toimittajan käsialaa.

Kuitenkin pari kohtaa on hieman vinksallaan tai tarkennusta vailla:
"Yleisesti rasismin ja maahanmuuttovastaisuuden (1) taustat ovat tiedossa. Yksi on epäilemättä heikko taloustilanne. Niinpä pakolaiset koetaan nyt paljon suuremmaksi ongelmaksi kuin 1980-luvulla, jolloin Suomeen saapui venepakolaisia Vietnamista. Heitä ei pidetty Suomessa samanlaisena uhkana. Taustalla oli muun muassa se, että vietnamilaiset pakenivat kommunistista järjestelmää ja sen takia äärioikeistolaiset kokivat heitä kohtaan myötätuntoa. Nyt tilanne on toisenlainen, ja taloustilanne vaikeampi. Voi myös olla, että Lähi-idän kulttuureista tulevat henkilöt saattavat olemuksellaan ärsyttää tiettyä osaa suomalaisista enemmän kuin esimerkiksi vietnamilaiset. (2)"

1) Ei tule sekoittaa rasismia, maahanmuuttovastaisuutta, maahanmuuttokriittisyyttä tai (kuten oma kantani) väärinkäytöksille alttiisiin ja vanhentuneisiin turvapaikkakäytäntöihin kohdistuvaa hyvin kriittistä ajattelua keskenään. Kuten monesti olen todennut, kannatan useimpia maahanmuuton muotoja ja kohtaan kyllä ihmiset parhaani mukaan yksilöinä riippumatta siitä millainen ennakkokuva koko ryhmästä on, olkoonkin sitten ihan todellisuuteen perustuva hyvä tai huono kuva. On aika villiä väittää turvapaikkakäytäntöihin kohdistuvan kritiikin olevan rasismia, mitä Lauerma ei kyllä tuossa suoraan teekään, mutta juttu ei edes tuo esille asiallista kritiikkiä.

2) Kyllä tässä menee Lauerma kujalle. Mistään "äärioikeiston myötätunnosta kommunisteja pakenevia kohtaan" ei Vietnamilaisten "suvaitsemisessa" ole kyse, vaan siitä että he ovat sopeutuvaisia ja hyvätapaisia sekä ahkeria ihmisiä. Näin ollen ainoastaan todellisilla emärasisteilla voi olla mitään isompaa heitä vastaan ryhmänä. Uskon että suhtautuminen olisi suuressa kuvassa sama vaikka olisivat olleet kommaritaustaisia, jos sopeutuminen ja käytös on niin hyvää kuin se on ollut. Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleiden kanssa sen sijaan on ollut hankaluuksia sopeutumisongelmien ym. muodossa, mikä vaikuttaa yleisellä tasolla suhtautumiseen sieltä tapahtuvaan massamaiseen maahanmuuttoon turvapaikkakäytäntöjä hyväksikäyttäen vaikkei kohdistuisi mitenkään yksilötasolla keneenkään ihmiseen. Lisäksi ainakin oma tuntuma on, että viime vuonna maahantulleissa turvapaikanhakijoissa on hämäräperäistä ja huonotapaista väkeä paljon enemmän kuin aiemmissa turvapaikanhakijoissa, puhumattakaan kiintiöpakolaisista joihin kohdistuu jo ihan oikeaa harkintaa.
 
Puinti saksassa vaan jatkuu. Ja lisää asioita paljastuu.

Yhä uusia tietoja naisten ahdistelusta Saksassa: 500 miestä tunkeutui diskoon
Sanomalehti Westfalen Blattin mukaan Pohjois-Saksan Bielefeldissä jopa 500 ulkomaalaista miestä tunkeutui uuden vuoden yönä diskoon ja ahdisteli lukuisia naisia.

Bielefeldin poliisin mukaan virkavalta joutui ”käyttämään voimakeinoja miesten hillitsemiseen, kun nämä koskettelivat naisten intiimialueita”.

Poliisi sai viime viikonlopun aikana ensimmäiset rikosilmoitukset kähminnän uhreiksi joutuneilta naisilta.

Seksuaalista ahdistelua nähtiin myös viime viikonlopun aikanabielefeldiläisessä diskossa.

Kölnissä puolestaan "huligaaneiksi ja rokkareiksi" luonnehditut nuoret miehet jahtasivat sunnuntai-iltana maahanmuuttajia aikeissa kostaa uuden vuoden tapahtumia, kertoo Kölner Express. Kölnin päärautatieasemalla hyökkäysten kohteeksi joutui syyrialaisia ja pakistanilaisia turvapaikanhakijoita.
 
Hah, aika 50-lukulaista haukkua ROKKAREIKSI. Samaan henkeen olisi voinut puhua lättähatuista.

Mikähän haukkumatermi seuraavaksi keksitään pahoinpitelijöille, grynderi?
 
Voiko suvakkia pahemmin loukata, kuin vertaamalla heitä MV lehteen. Hyvä Fobba :) :) :)
http://www.helsinginuutiset.fi/arti...-kyse-saattaa-olla-rajusta-taharrush-gameasta
Poliisi teinityttöjen ahdistelusta: Kyse voi olla rajusta Taharrush-pelistä
welt.jpg

Saksalaislehti Welt am Sonntag kertoi rajusta ahdistelupelistä viikonloppuna.

Kuvakaappaus

Nettipoliisi ja poliitikko Marko "Fobba" Forss kritisoi poliisin toiminnasta tehtyjä virheellisiä some-tulkintoja. Hän nostaa esimerkiksi Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäen kommentit tyttöjen ahdistelusta uudenvuodenyönä, minkä vuoksi Koskimäki on joutunut syytösryöpytyksen kohteeksi.

– Tulkinnoille on yhteistä, että pääasia ei ole sanojan tarkoitus, vaan omat tarkoitusperät tulkintaa tehdessä, kirjoittaa Forss.

Forssin mukaan uudenvuodenyönä Saksan Kölnissä nähdyissä nuorten naisten ja tyttöjen rajuissa ahdistelutapauksissa voi olla kyse rajun muslimimaissa tunnetun Taharrush-pelin rantautumisesta Eurooppaan. Siinä suuri joukko miehiä käy uhrin kimppuun ja ahdistelee tätä seksuaalisesti.

Saksalaisissa tiedotusvälineissä esimerkkinä Taharrushista pidetään amerikkalaisen naistoimittajan joukkoraistausta Kairossa 2011.

Helsingissäkin uutenavuotena koetut tapahtumat voivat olla osa tätä laajempaa ilmiötä, Forss uumoilee.

Helsingin poliisi on tarkentanut, että suuret ahdisteluryhmät ovat joka tapauksessa Helsingissäkin osa ilmiötä.

– Myöhemmin samaa ilmiötä oli havaittu myös esimerkiksi nuorisotyön parissa. Ahdistelu tapahtuu ryhmissä ja voi mennä julkisilla paikoilla pidemmälle kuin yksittäinen lääppäisy. Toiminnalla Koskimäki viittaa mitä todennäköisimmin ns. Taharrush game -toimintaan, jossa suuri joukkio ahdistelee naisia. Termi on itsellenikin täysin uusi. Sama termi on noussut kuitenkin esille esim. Kölnin tapauksen yhteydessä, Forss kirjoittaa Facebook-sivuillaan.

Samaan ilmiöön on viitannut myös puolustusministeri Jussi Niinistö, joka sanoi blogissaan, että "Suomen toreista ei saa tulla uusia Kairon Tahririn aukioita".

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Toni Alaranta piti Niinistön lausuntoa osin yliampuvana Ylen haastattelussa viime viikolla, muttei aivan täysin tyrmännytkään sitä.

"Some-kommentointi MV-lehden tasoa"
Markko Forss ihmettelee FacebookissaIlkka Koskimäen saamaan syytösryöppyä Helsingin uudenvuodenyön tapahtumien kommentoinnista.

Koskimäen antamien haastatteluiden perusteella tehtiin Fobban mukaan pikainen johtopäätös, ettei poliisin mukaan Helsingissä ole ennen turvapaikanhakijoita ahdisteltu naisia.

– Olisi melko epä-älyllistä väittää, ettei vuosikausia poliisin töitä tehnyt Koskimäki ymmärtäisi, että naisia on ahdisteltu seksuaalisesti jo iät ja ajat. Kuitenkin moni taho tarttui tähän kiinni ja irvaili asian suhteen pitkin somea. Mielestäni se oli MV-lehden tasoista väärinymmärtämistä, napauttaa Forss.

Forss sanoo, että poliisin tietojen kritisointi kuuluu asiaan, mutta kritiikki ja virhepäätelmien teko pitäisi pitää erillään.
 
Periaatteessa voin allekirjoittaa Lauerman tekstin, siltä osin kuin puhutaan todellisesta rasismista.
Tämä on koko ongelman ytimessä. Rasisti-leimakirves heilahtaa heti, kun on hiukankaan kriittinen. Minusta Unelmajengiä kokonaisuudessaan voisi nimittää anarkisteiksi paljon paremmin perustein, kuin mitä turvapaikkamenettelyn tahallista väärinkäyttäjiä vastustavia henkilöitä nimitetään rasisteiksi.

Väittäisin, että olkiukko selkeimmillään.
 
Back
Top