Pakolaisuus

Arvoitus?

Helsinkiläisellä uimahallilla erikoinen ongelma: Suuri osa kävijöistä ei osaa uida

Uimavalvojat joutuvat puuttumaan asiakkaiden käytökseen Itäkeskuksen uimahallissa päivittäin. Tapaukset liittyvät tavallisesti uimahallin sääntöihin ja johtuvat usein kulttuurieroista.

Helsingin kaupungin ylläpitämissä uimahalleissa ei ole käytössä vedenalaisia valvontakameroita.

Itäkeskuksen uimahallissa kameroita on enemmän kuin missään muussa hallissa ja kamerat ovat niin hyvälaatuisia, että uima-altaiden yläpuolelle sijoitetuilla valvontalaitteilla pystytään tarvittaessa zoomaamaan myös veden alle.

Tämä selittyy sillä, että Itäkeskuksessa häiriötilanteita on enemmän kuin muualla. Siellä kameroita on tarvittu, toteaa Itäkeskuksen uimahallin laitospäällikkö Teemu Raatikainen.

Uimahallien vedenalaiset kamerat virisivät yleiseen keskusteluun viime viikolla, kun Ilta-Sanomat uutisoi, että poliisi on saanut kesän aikana neljä eri ilmoitusta Jyväskylän vesiliikuntakeskus AaltoAlvarista, jossa epäillään tapahtuneen epäsiveellistä käytöstä.

Epäiltynä on viisi uimahallin miesasiakasta. Tapahtumat kävivät ilmi vedenalaisista valvontakameroista. Uimavalvojat puuttuivat tekoihin välittömästi havaittuaan ne.

Itäkeskuksessa on Raatikaisen mukaan vuosittain enimmillään neljä sellaista tapausta, joissa videomateriaali on päätynyt poliisin haltuun. Tapaukset ovat poikkeuksetta ahdisteluepäilyitä, joissa toisena osapuolena on lapsi. Viimeisin vastaavanlainen tapaus Itäkeskuksessa tapahtui alkuvuodesta.

Tällaisia tapauksia emme ryhdy edes selvittämään, vaan ne menevät suoraan poliisille. Sitten on pienempiä juttuja, jotka eivät mene poliisille eivätkä johda mihinkään, Raatikainen kertoo.

Vedenalaisten valvontakameroiden kuvia saa Raatikaisen mukaan jälkikäteen katsoa ainoastaan hallipäällikkö ja poliisi.

Uimavalvojat joutuvat puuttumaan asiakkaiden käytökseen Itäkeskuksen uimahallissa päivittäin. Tapaukset liittyvät tavallisesti uimahallin sääntöihin ja johtuvat usein kulttuurieroista.

Meidän kävijäkunnastamme 50 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Suurin osa heistä ei osaa uida. Tällaiset tapaukset lisäävät tapaturmariskiä.

Sanomista tulee myös muun muassa pikkulasten päästämisestä isoon altaaseen sekä asianmukaisten uimahousujen käyttämisestä.

Muut uimarit tulevat puolestaan valvojien juttusille lähes päivittäin, mikäli havaitsevat muiden uimareiden menevän saunaan uimapuvussa.

Itäkeskus nousee omiin lukuihinsa häiriökäyttäytymisen lisäksi niin kameroiden kuin kävijämääriensäkin saralla. Itäkeskuksessa käy vuosittain 360 000 kävijää ja hallin allas-, kuntosali ja ulkotiloja vartioi ennätykselliset 14 kameraa. Viimeisimmät kamerat asennettiin hallin parkkipaikalle vuosi sitten kesällä kitkemään kasvanutta ilkivaltaa.

Kaupungin muista uimahalleista ilmoituksia häiriökäyttäytymisestä ei tule juuri koskaan. Itäkeskuksen lisäksi kaupungin hallinnassa ovat Jakomäki, Pirkkola ja Yrjönkatu. Helsingissä on lisäksi yhdeksän yhtiöpohjaista uimahallia, joiden toimintaa kaupunki avustaa.
http://www.helsinginuutiset.fi/arti...nen-ongelma-suuri-osa-kavijoista-ei-osaa-uida

Olipas rasistinen uutinen :rolleyes:
 
Moniääninen juttu Forssasta. Tässä tulee esille myös se, että Forssassa oli jonkin verran selvittämättömiä ongelmia jo ennen turvapaikanhakijoita. Kriittisille, pakolaisten auttajille ja pakolaisille annnetaan tilaa puhua. Näin saadaan niitä näkökulmia. Tämä on mielestäni hyvä suunta. Itse asiassa juuri tällaisia juttuja trollien pitäisi pelätä kuin ruttoa, sillä tämä vie yksisilmäisyydestä holistisuuteen.

http://yle.fi/uutiset/joukkotappelu...lainen_mohammed_haluan_pois_forssasta/9164928
 
Moniääninen juttu Forssasta. Tässä tulee esille myös se, että Forssassa oli jonkin verran selvittämättömiä ongelmia jo ennen turvapaikanhakijoita. Kriittisille, pakolaisten auttajille ja pakolaisille annnetaan tilaa puhua. Näin saadaan niitä näkökulmia. Tämä on mielestäni hyvä suunta. Itse asiassa juuri tällaisia juttuja trollien pitäisi pelätä kuin ruttoa, sillä tämä vie yksisilmäisyydestä holistisuuteen.

http://yle.fi/uutiset/joukkotappelu...lainen_mohammed_haluan_pois_forssasta/9164928

Mutta ei se ollut joukkotappelu joka murskasi pikkukaupungin vaan eräs ministeri.. Miksi piti kävellä kaupungin päätösten yli? Eipä muista YLE sitä.
 
Mutta ei se ollut joukkotappelu joka murskasi pikkukaupungin vaan eräs ministeri.. Miksi piti kävellä kaupungin päätösten yli? Eipä muista YLE sitä.

Ei tiedä kaikkea. Me muuten tiedämme paljon enemmän oikeastikin välillä täällä. Minä taisin itse kirjoittaa niistä. Mutta en nyt halua saivarrella enää. Jutun moniäänisyys on juuri sitä, jota kohti journalismin tulisikin mennä. Onhan tämä aika huvittavaa, että yksi porukka pelkää yhdessä talossa ja toiset toisissa lukien MV-lehteä. Olen aikaisemminkin sanonut, että Forssa on mikrokosmos, josta voisi oppia paljon.
 
Moniääninen juttu Forssasta. Tässä tulee esille myös se, että Forssassa oli jonkin verran selvittämättömiä ongelmia jo ennen turvapaikanhakijoita. Kriittisille, pakolaisten auttajille ja pakolaisille annnetaan tilaa puhua. Näin saadaan niitä näkökulmia. Tämä on mielestäni hyvä suunta. Itse asiassa juuri tällaisia juttuja trollien pitäisi pelätä kuin ruttoa, sillä tämä vie yksisilmäisyydestä holistisuuteen.

http://yle.fi/uutiset/joukkotappelu...lainen_mohammed_haluan_pois_forssasta/9164928

Liittyy ilmeisesti äsken A-studion juttuun. Kovasti toimittaja Heikel yritti vedättää Supon miestä onnistumatta.
Mohammedilla hieman tuhannen ja yhden yön versio tapahtumasta. Ikävä kyllä Yle ei laittanut klippiä, jossa "puolustajat" tulee vokista kuin muurahaiset tikut ojossa..
Positiivista jutussa oli, että kaikki sai sanoa jotain.
 
Liittyy ilmeisesti äsken A-studion juttuun. Kovasti toimittaja Heikel yritti vedättää Supon miestä onnistumatta.
Mohammedilla hieman tuhannen ja yhden yön versio tapahtumasta. Ikävä kyllä Yle ei laittanut klippiä, jossa "puolustajat" tulee vokista kuin muurahaiset tikut ojossa..
Positiivista jutussa oli, että kaikki sai sanoa jotain.

No tämä on aika proosallisesti todettu sama asia.

Aika selvä tämä historia. Forssalaiset olivat melko ok aina uuteenvuoteen, kunnes tuli juttua hyökkäyksistä paikallisten nuorten kimppuun. Koska ne vaiettiin aika tehokkaasti, ainoa "totuus" löytyi sitten vaihtoehtopuolelta. Näin ollen forssalaiset vihittiin Janitskinin lukijakuntaan. Tämä on luonnonlaki. He halusivat luonnollisesti tietää, mitä nurkilla tapahtui.

Outoa, että Penttilä ei huomannut mitään. Ainakaan minulle mikään ei tullut yllätyksenä, ja Forssassa kävin viimeksi 1980-luvulla.

Mahdollisesti siellä alettiin kiihottua pikkuhiljaa, lukea MV-lehteä ja kapakoitten sulkemisaikaan sattui jo perinteistä kähinää. Tuo paikkakunnalle muuttanut nuorimies tykkäsi äksönistä... Sitten päätti Suomi ensin -liike vähän käydä kylässä... Vokkilaiset myös kepit tanassa, pelkäävät siellä.

Tässä ne, jotka haluavat vastakkainasettelua, onnistuivat hyvin. Eivätkä varmaan lopeta, läpimurron kynnyksellä.

Luottamuksen palauttamiseen media saa tehdä enemmän, mutta on tämä hyvä alku. Muistuttaa etäisesti jo journalismia.
 
Etäisesti :D

YLE on käynnistänyt oikeamielisyyskoneen taas iltavuorossa, Puna-Eero etunenässä oikein parilla jutulla
http://yle.fi/uutiset/poliisi_ei_voi_valita_mita_mielenosoitusta_turvaa/9161418
http://yle.fi/uutiset/rikkooko_suomi_ensin_-liike_rikoslakia_asiantuntija_vastaa/9162661

ja kuin kirsikkana kakun päällä, oppiminen osiossa monipuolinen testi

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/09/13/testaa-sananvapauden-rajoja-mita-netissa-saa-sanoa

Nähtävästi YLE:n kuplassa vain maahanmuuttokriittinen voi hyvän maun lisäksi rikkoa puheillaan myös rikoslakia... No ei yllätä.
 
Yle tuli viimeinkin ulos lähes totuuden kanssa Forssan suhteen ja eri osapuolet saivat kertoa näkemyksensä. Vaikka edelleen spinnattiin matujen suuntaan (suurin osa kahakan rikosilmoituksista koskee - ja syystä - heidän tekemisiään).
Kenties tämä oli Ylen tapa pyytää anteeksi forssalaisilta, siitä täydellisestä skeidasta, millä Forssan tapahtumat alunperin uutisoivat.

Jos ihmisen ulkoisesta olemuksesta jotain voi päätellä, niin kuvassa näkyvän apean ja rauhallisen näköisiä perheenisiä tänne olisi kaivattu. Eikä röyhkeitä kukkopoikia ja rikollisen habituksen omaavia kiilusilmiä, joilta valtaosa minun silmään näyttää.
 
Mythbusters :rolleyes:

Turvapaikanhakijoiden peltotyöt päättyivät kiistelyyn: "Hyviä ja huonoja kokemuksia"

Satakunnassa Kokemäellä toimiva Hernerengas otti kesällä herneenpoimintaan turvapaikanhakijoita, joista osa pettyi pahasti palkkoihinsa.


Turvapaikanhakijoita töissä pellolla Kokemäellä heinäkuussa 2016. Kuva: Carolus Manninen / Yle

Turvapaikanhakijoiden työllistämisestä saadut kokemukset eivät ole olleet yksinomaan positiivisia.

Kokemäellä Satakunnassa toimiva Hernerengas palkkasi turvapaikanhakijoita kesällä herneenpoimintaan. Tehtäviin lähti useita kymmeniä turvapaikanhakijoita, mutta osalla ansiot jäivät vähäisiksi, mistä seurasi parranpärinää.

Meillä kaikki poimijat saavat samaa palkkaa, joka riippuu poimittujen herneiden määrästä. Oli poimija sitten Venäjältä tai Irakista, hän saa ihan samaa palkkaa, Hernerenkaan toimitusjohtaja Tommi Mäkitalo sanoo.

Epäselvyyttä palkoista
Pienimmillään yhdelle turvapaikanhakijalle maksettu palkka oli 17 euroa. Syynä oli se, että poimittu hernemäärä jäi vähäiseksi.


Palvelualojen Ammattiliiton valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja, tilanteeseen perehtynyt Berhan Ahmadi katsoo, että taustalla oli epäselvyyttä työehdoista.

– Osa turvapaikanhakijoista koki, että pelisäännöt muuttuivat olennaisesti kesken kesän työnantajan eduksi, Ahmadi sanoo.

Toimitusjohtaja Mäkitalon mukaan herneiden hinta laskee aina kesän edetessä, kun herneiden määrä pellolla ja hernepalkojen koko kasvavat. Hän korostaa, että tällöin saman määrän herneitä pystyy poimimaan pienemmällä vaivalla kuin kesän alussa. Pelisäännöt oli hänen mukaansa kerrottu myös työntekijöille.


Vastaanottoraha pieneni

Kieliongelmien ja kulttuurimuurin aiheuttamista epäselvyyksistä puhuu myös turvapaikanhakijoiden sijoituspaikan eli Harjavallan vastaanottokeskuksen johtaja Ellinoora Söderman. Hänen mukaansa ongelmia on syntynyt lähinnä siitä, että osa turvapaikanhakijoista ei tajunnut vastaanottorahan pienenevän työtulojen takia.

– Tästä opimme, että asiat täytyy käydä erittäin huolellisesti läpi ja perusteiden on oltava selvät jokaiselle. Työnteko on kuitenkin aina hyväksi, Söderman sanoo.


Kiitosta yrittäjälle

Vastaanottokeskuksen johtaja Söderman sanoo arvostavansa Hernerengasta ja yrittäjä Mäkitaloa, joka otti turvapaikanhakijoita töihin pellolleen. Mäkitalo itse sanoo, että kokemukset kokeilusta olivat yrityksen kannalta hyviä ja huonoja.

Jokaisessa kansassa on hyviä työmiehiä, mutta ei välttämättä kovin paljon. Osa meille vastaanottokeskuksesta tulleista keskittyi työntekoon, mutta osalle kyse oli ajanvietteestä. Kulttuurierot näkyivät, Mäkitalo sanoo.

Mäkitalolla on paljon kokemusta ulkomaisista työntekijöistä. Hänen yrityksessään on käynyt kausityöntekijöitä erityisesti Itä-Euroopasta.

Venäläiset ja ukrainalaiset tulevat ihan eri asenteella. Heille raha on niin merkityksellistä, että he eivät halua olla jouten, Mäkitalo sanoo.


http://yle.fi/uutiset/turvapaikanha...yvia_ja_huonoja_kokemuksia/9164199?origin=rss
 
Viranomaiset ovat täysin hampaattomia näiden velikultien kanssa. Kerran kun on läpsytin maan kamaralle laskettu niin se on siinä. Eipä tuohon juuri muuta voi kommentoida.


Supo: Poliisin resurssit eivät tahdo riittää vastaanottokeskusten valvontaan
http://yle.fi/uutiset/supo_poliisin...anottokeskusten_valvontaan/9165098?origin=rss
Ei tuohon riitä kenenkään resurssit. Jahta myönteisiä päätöksiä alkaa tulemaan ja henkilöitä aletaan siirtämään vastaanottokeskuksista laajemmalle alueelle kuntapaikoihin. Homma repeää kirjaimellisesti käsistä. Poliitikoilla tuntuu olevan jonkinlaisena johtoajatuksena se, että Suomeen ei muodostuisi maahanmuuttajien asuttamia lähiöitä mutta tosiasiassa sitä on vaikea ellei mahdotonta välttää. Kulttuuri ja samat tavat kun vetävät puoleensa.
 
Sadoissa Euroopan kaupungeissa on Unkarin mukaan no-go -alueita siirtolaisten takia

Unkarin hallituksen kustantamassa oppaassa väitetään, että useissa Euroopan kaupungeissa on niin kutsuttuja no-go -alueita.

”Pakkoasutus vaarantaa kulttuurimme ja perinteemme”, todetaan Unkarin hallituksen julkaisemassa 18-sivuisessa oppaassa.

4,1 miljoonaan kotitalouteen lähetetyssä kirjasessa vastustetaan ankarasti EU:n turvapaikanhakijakiintiöitä. Järjestelmän nojalla Unkarin olisi otettava vastaan 1 294 turvapaikanhakijaa.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoo oppaasta tässä. Järjestö on julkaissut kuvan eräästä oppaan aukeamasta. Siinä kerrotaan turvapaikanhakijoiden siirtojen vaarantavan paikallisen kulttuurin.

Oppaassa väitetään myös, että ”Euroopan suurissa kaupungeissa on useita satoja no-go -alueita”. Käsitteellä viitataan tavallisesti alueeseen, joka on käytännössä normaalin yhteiskuntajärjestyksen ulkopuolella ja jonne viranomaisten vaikutusvalta ei ulotu.

Unkarin hallituksen kirjasessa tällaiset alueet on merkitty oranssilla kartalle. Oransseja merkkejä löytyy esimerkiksi Ruotsista Tukholman ja Malmön alueilta ja Saksasta Berliinin tienoilta. Alueita on merkitty myös Ranskaan, Belgiaan ja Iso-Britanniaan.

No-go -alueiden lisäksi oppaassa kerrotaan, että naisten ahdistelun määrä on kasvanut merkittävästi Euroopassa pakolaiskriisin alettua.

Human Rights Watch tuomitsee oppaan voimakkaasti.

”Kirjanen sisältää vääristeltyjä väittämiä Euroopan pakolaiskriisistä. Turvapaikanhakijat ja siirtolaiset kuvataan vaarallisina Euroopan tulevaisuudelle. Siirtolaisuus liitetään lisääntyneeseen terrorismiin ja (Vihkosessa) viitataan keksittyihin ’no-go-alueisiin’, niissä Euroopan kaupungeissa, joissa on suuri siirtolaisväestö – mukaan lukien Lontoo, Pariisi ja Berliini”, ihmisoikeusjärjestö sanoo.[/b]

Järjestön mukaan kampanja on maksanut unkarilaisille veronmaksajille 16 miljoonaa euroa.


http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/unkari_varoitusvihko_siirtolaiset-55107
 
Painostiko ministeri Petteri Orpo maahanmuuttolinjauksissa?

Petteri Orpon sisäministerikaudella valtion keskusvirastot tekivät kovia maahanmuuttolinjauksia. Käyttikö ministeri poliittista ohjausta?

Viime vuonna 84 prosenttia sotaa pakenevista irakilaisista sai turvapaikan Suomesta. Sittemmin luku on pudonnut dramaattisesti 15 prosenttiin. Syynä on Maahanmuuttoviraston (Migri) toukokuinen linjaus, jonka mukaan turvallisuustilanne Irakissa, Somaliassa ja Afganistanissa on parantunut.

Migrin ylijohtaja Jaana Vuorio ei ole osannut perustella, mihin tietoon linjanmuutos perustuu. Vuorio tunnusti HS:ssa (4.9.2106), että linjauksen kiristämissä on kyse nimenomaan siitä, että Suomi seuraa muiden maiden käytäntöjä ja yrittää pysyä niiden kanssa samalla linjalla. ”Suomi ei halua poliittisesti luoda vetovaikutuksia”, Vuorio sanoi.

Oppositio on vaatinut vihreiden johdolla hallitusta selvittämään, onko Migrin koventuneen linjan takana poliittinen ohjaus. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) vastasi eduskunnan kyselytunnilla: ”Poliittista ohjausta ei ole tapahtunut.” Ex-sisäministeri Petteri Orpo (kok) on sanonut samaa. Migrin tekemät päätökset perustuvat puhtaasti virkamiesten omaan harkintaan.

Paimenkirje varustamoille
Viime syksynä Saksan Travemundesta suuntautui Suomeen turvapaikanhakijoiden säännöllinen virta.

Reitti haluttiin tulpata. Joulukuun 18. päivä Rajavartiolaitos ja poliisi lähettivät Suomen Varustamot ry:lle paimenkirjeen. Siinä laivayhtiöitä kehotettiin tarkastamaan Saksasta saapuvien matkustajien matkustusasiakirjat jo lähtösatamassa. Muussa tapauksessa yhtiöitä voitaisiin epäillä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Useat oikeusoppineet kritisoivat Rajavartiolaitoksen linjausta. Ulkomaalaislaki velvoittaa selvittämään matkustusasiakirjat ainoastaan Schengen-alueen ulkorajalla.

”Rajavartiolaitos yrittää ehkä paikata lainsäätäjän työtä, mikä ei sille kuulu”, jyrähti Euroopan yliopistoinstituutin kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin.

”Laittoman maahantulon järjestämisestä ei ketään voida tuomita, jos toiminnalle on humanitaariset perusteet. Kuljetusyhtiösanktiot eivät lainkaan koske EU:n sisäistä liikennettä”, Scheinin sanoi HS:n haastattelussa (4.1.).

Paimenkirjeen allekirjoittaja on Rajavartiolaitoksen oikeudellisen osaston päällikkö, monissa liemissä keitetty Ari-Pekka Koivisto, joka on työskennellyt aiemmin valtionsyyttäjänä.

”Linjaus tehtiin kansallisista lähtökohdista. Me muistutimme varustamoita siitä, että rikoslain mukaan laitonta maahantulon järjestämistä voi tapahtua myös Schengen-alueen sisällä. Mitään poliittista ohjausta ei tullut. Mutta valtionjohto oli tietoinen tämän kaltaisen kirjeen lähettämisestä”, Koivisto sanoo.

Kantelu ja hiljaisuus
Rajavartiolaitoksen kirjeestä tehtiin kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Viime kesäkuussa valmistuneessa ratkaisussa apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin katsoi, ettei Rajavartiolaitoksen toiminnassa ollut moitittavaa. Viranomainen saa toki muistuttaa toimijoita lain olemassaolosta.

Samaan aikaan Sakslin tulkitsi rikoslakia edullisesti laivanvarustamoiden kannalta – kuten Martin Schehinin aiemmin.

”…laittoman maahantulon järjestämisenä ei pidetä tekoa, jota erityisesti huomioon ottaen tekijän humanitaariset tai läheisiin perhesuhteisiin liittyvät vaikuttimet sekä ulkomaalaisen turvallisuuteen vaikuttavat olot hänen kotimaassaan tai vakinaisessa asuinmaassaan on pidettävä kokonaisuutena ottaen hyväksyttävistä syistä tehtynä. Maahantulon järjestäminen, joka on tehty humanitäärisistä syistä tai läheisten perhesuhteiden vuoksi ei siis ole säännöksen mukaan rangaistavaa”, päätöksessä sanotaan.

Varustamo ei siis syyllisty välttämättä rikokseen, vaikka toisi turvapaikanhakijoita Suomeen.

Joka tapauksessa varustamot muuttivat linjaustaan Rajavartiolaitoksen haluamaan suuntaan. Matkustusasiakirjat alettiin tarkistaa jo lähtösatamassa. Pakolaisten tulo Travemundesta tyrehtyi jouluna 2015.

Miksi varustamoiden linja muuttui? Painostettiinko niitä ehkä kirjeen lisäksi jollain muulla tavalla muuttamaan käytäntöjään?

Suomessa ministeri ei saa ohjailla poliittisesti keskusvirastoja eikä valtionyhtiöitä. Vihreiden Heidi Hautala joutui eroamaan ohjailtuaan Arctia Shipping -yhtiötä. Vielä oudompi ajatus olisi, jos ministeri kohdistaisi poliittista ohjausta yksityisiin yrityksiin.

Seura kysyi ministeri Petteri Orpolta, painostiko hän sisäministerinä laivavarustamoita muuttamaan käytäntöjään. Orpo kieltäytyi kommentoimasta.
http://seura.fi/puheenaihe/ajankoht...uuttolinjauksissa/?shared=330474-f71ec31b-500
 
Yllätys...

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanha...iistelyyn_hyvia_ja_huonoja_kokemuksia/9164199

– Jokaisessa kansassa on hyviä työmiehiä, mutta ei välttämättä kovin paljon. Osa meille vastaanottokeskuksesta tulleista keskittyi työntekoon, mutta osalle kyse oli ajanvietteestä. Kulttuurierot näkyivät, Mäkitalo sanoo.

Mäkitalolla on paljon kokemusta ulkomaisista työntekijöistä. Hänen yrityksessään on käynyt kausityöntekijöitä erityisesti Itä-Euroopasta.

– Venäläiset ja ukrainalaiset tulevat ihan eri asenteella. Heille raha on niin merkityksellistä, että he eivät halua olla jouten, Mäkitalo sanoo.

Sinänsä kertoo paljon turvapaikanhakijasta jos työ ja raha ei kelpaa...siis muu kuin taikaseinästä tuleva.
 
Kyllä niille raha kelpaa, sehän siinä ongelma olikin että hernepoimimisesta saatava palkka vähensi vastaanottorahan määrää.

Pienimmillään yhdelle turvapaikanhakijalle maksettu palkka oli 17 euroa. Syynä oli se, että poimittu hernemäärä jäi vähäiseksi.

Mäkitalon mukaan herneiden hinta laskee aina kesän edetessä, kun herneiden määrä pellolla ja hernepalkojen koko kasvavat. Hän korostaa, että tällöin saman määrän herneitä pystyy poimimaan pienemmällä vaivalla kuin kesän alussa. Pelisäännöt oli hänen mukaansa kerrottu myös työntekijöille.

Hänen mukaansa ongelmia on syntynyt lähinnä siitä, että osa turvapaikanhakijoista ei tajunnut vastaanottorahan pienenevän työtulojen takia.
 
Kaijjaanin läpsyttelijät: Kohta hoo hetki.
Sitten vaan etsimään naamakirjasta ali ahmed huisseinia kaajanin seudulta. Saattaa olla että löytyy "muutama" ehdokas....

14370197_708167092667732_7922738950615209902_n.jpg

14232982_708172979333810_6640960525919017653_n.jpg
 
Back
Top