Pakolaisuus

Tämä edustaa vastaavaa tasoa kuin 7-8 vuotta sitten julkistettu vastaava tutkimus Oslon raiskausluvuista.. Siellä jopa n. 80%:ia raiskauksista oli ulkomaalaisten tai ulkomaalaista alkuperää olevien tekemiä..Siis mainitut ulkomaalista alkuperää olevat olivat Norjan kansalaisuuden saaneita ja/tai maahan muuttaneiden vanhempien jälkikasvua..

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1079c522-d061-4c7c-bdad-6c8420f5550d

Sinällään järkyttäviä lukuja muttei suinkaan yllätyksellisiä, paitsi tietenkin poliittisille päättäjille. Useimmille muille tämä on ollut tiedossa jo pidempään.

Mutta eipä huolta.. Asiaan ei ole tulossa minkäänlaista muutosta päättäjien toimesta. Tämä on juuri sitä Suomeen haluttua monikulttuurisuutta ja mitä ns. vastuulliset tiedotusvälineet haluavat.
- Eduskunnan alaisen YLE:n toimitussääntöihin on nimenomaan määritelty että pitää edistää monikulttuurisuutta.

Elämme jälleen historiallisia aikoja. Suomi on saanut ihanan ja uuden kulttuurilahjan joka tulee todennäköisesti näkymään meillä KELA:n elätettävänä seuraavat 300-400 vuotta.

Tilanne on hieman vastaava kuin aikoinaan jolloin mustalaiset karkoitettiin Ruotsista ns. Itämaahan (=Suomeen).

https://www.romanit.fi/opetus/historia/suomeen-1500-luvulla/

Kiittäkäämme maamme poliittisia päättäjiä..

Äläs ny, Petteri on ponnekas mies..
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9988690b-0c9b-4c3a-955e-ba3bf76c7d0a
 
Liittyy sisäiseen turvallisuuteen. Helsingin yliopiston oikeuden ja globalisaation professori Jaakko Husa kommentoi että Suomi on pyrkinyt puhdasoppisesti noudattamaan kansainvälisiä pakolaissopimuksia. Viittaa Salen muutaman vuoden takaisiin näkemyksiin siitä, että nykyjärjestelmä luotiin pitkälti toisen maailmansodan jälkimainingeissa, eikä se soveltunut vuoden 2015 pakolais- ja turvapaikanhakijavyöryyn. Husan mielestä sopimuksista joihin Suomi on sitoutunut, voisi löytyä tulkinnanvaraa. Viittaa mm. Tanskaan, joka tekee rajauksia kansalaisten ja ei-kansalaisten oikeuksien suhteen. Suomessa taas painotetaan jokaisen yksilön oikeuksia kansalaisen perusoikeuksien kustannuksella.

Iltalehti haastattelee sitten myös Turun yliopiston kv. oikeuden professori Outi Korhosta, joka toteaa ettei Suomi voi joustaa velvoitteistaan. Ja samalla tietysti moittii tasavallan presidenttiä, joka on kehdannut tällaisia ajatuksia edes nostaa julkiseen keskusteluun.

Ei varmaan mene kauaa ennen kuin Martin Scheinin ja muut kumppanit ovat julkisuudessa lyttäämässä Husan kommentit alimpaan helvettiin.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/30cd4ad0-dc16-4e3e-a9a9-cfec5d788395
 
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/e574c4e8-fd30-4c50-86ac-bd54227bceff

Pääkirjoitus: Turvapaikkajärjestelmä petti naiset sekä Suomessa että maailmalla

Kiva huomata, että tämäkin asia on nyt tässä vaiheessa myönnetty myös vihervasemmistolaisen median toimesta. Toki asia voidaan myöhemmin unohtaa ja todeta, että lausunto on tehty tilanteessa, jossa toimittelijoiden oli ihan pakko teeskennellä, että heitä asia oikeasti kiinnostaa eikä kyse ole vain vihervasemmistolaisesta narratiivista.

Mutta joka tapauksessa kun asian on tuonut esille, niin jopa tällä saitilla sain tappouhkauksen kun kehtasin väittää suvakille, että lähes yksinomaan mies tulijat veivät resursseja niiltä erityisen heikossa asemassa olevilta, eli naisilta ja lapsilta.
 
Ylen "neutraali" toimittajatar on odottanut kieli pitkällä meritaksin lähtöä, mutta nyt näyttää poliittiset kelit tosi huonolta ja juttukin taitaa typistyä..


Nyt tuli ensimmäinen "neutraali" uutisjuttu...

"Kukaan ei tiedä montako ihmistä kuolee, kun laivamme seisoo tässä" – Vapaaehtoiset toivovat, että Espanja päästäisi pelastusaluksen matkaan
Espanjan hallituksen mukaan laiva rikkoi säädöksiä, kun se toi Libyan edustalta pelastetut siirtolaiset maahan joulukuussa.
Muuttoliike
16.1.2019 klo 16:56
13-3-10597448.jpg

Open Arms -järjestön perustajan Òscar Campsin mukaan laivalle ei annettu lähtölupaa poliittisista syistä.Sergi Cámara
13-3-10451151.jpg

Maija Salmi


BARCELONA – Olen turhautunut ja raivoissani. Tulin laivalle pelastamaan ihmisiä, eikä meille anneta lupaa lähteä. Samaan aikaan siirtolaiset hukkuvat Välimereen, sanoo galicialainen lääkäri María Jesús Castro Abellá siirtolaisia pelastavan Open Arms -järjestön laivan kannella.

Castro Abellá on yksi 11 vapaaehtoisesta, joiden oli tarkoitus osallistua pelastusoperaatioon. Laivalla on myös kahdeksan hengen palkattu miehistö.

Heidän lisäkseen myös Ylen oli tarkoitus lähteä aluksen matkaan raportoimaan siirtolaisten tilanteesta Välimerellä.

Nyt kaikki ovat odottaneet Open Armsin lähtöä Barcelonan satamassa 1,5 viikkoa. Alun perin aluksen piti lähteä Libyan edustalle heti loppiaisen jälkeisenä maanantaina.

Aluksi vapaaehtoisille kerrottiin, että laiva pysyy satamassa aiottua pidempään huonojen sääolosuhteiden vuoksi. Viikonloppuna selvisi, että lähdön tiellä on muutakin.

Espanjan kehitysministeriön alaiset satamaviranomaiset eivät ole myöntäneet laivalle lähtölupaa. Kielteistä päätöstä perustellaan sillä, että merenkulkusäädösten mukaan Välimereltä pelastetut siirtolaiset tulisi viedä lähimpään turvalliseen satamaan.

Libyasta katsottuna se ei ole Espanja vaan Malta tai Italia.

Niistä kumpikaan ei kuitenkaan ole suostunut viime aikoina ottamaan siirtolaisia vastaan, ja yli 300 siirtolaista kuskattiin Etelä-Espanjaan Algecirasin satamaan joulun alla.

Nyt Espanjakaan ei halua enää siirtolaisia.

13-3-10584831.jpg

Lääkäri Maria Jesus Castro Abella ja sairaanhoitaja Carme Ruiz Ramirez ovat mukana pelastuslaivalla ensimmäistä kertaa.Sergi Cámara

Perustaja syyttää poliitikkoja
Laivan lähtöä odottavat vapaaehtoiset tekivät maanantaina kuntopiiriä laivan kannella.
Yksikään heistä ei ole vielä lähtenyt kotiin.

– Otin lisää palkatonta vapaata töistä ja odotan täällä ainakin helmikuun alkuun asti, lääkäri Castro Abellá sanoo.
Samoilla linjoilla ovat muutkin.

Open Arms -järjestön perustajan Òscar Campsin mukaan lakimiehet tutkivat parhaillaan lupa-asiaa. Espanjan kehitysministeriö ei ole ollut halukas keskustelemaan järjestön edustajien kanssa.

Camps puhuu laivan luo saapuneille toimittajille rauhallisesti, mutta syyttää Espanjan pääministeri Pedro Sánchezia pelkuriksi.

Hänen mukaansa laivan lähtöluvan epääminen on poliittista peliä.

13-3-10597447.jpg

Open Armsin pelastusalus on seisonut Barcelonan satamassa yli viikon. Sergi Cámara

Sánchezin luotsaama sosialistipuolue kärsi viime vuoden lopussa karvaan vaalitappion puolueen perinteisesti vahvimmalla kannatusalueella Andalusiassa. Vaalivoittajaksi nousi äärioikeistolainen Vox-puolue, joka ratsasti siirtolaisvastaisuudella.

Tänä vuonna Espanjassa järjestetään lukuisia paikallisvaaleja ja mahdollisesti ennenaikaiset parlamenttivaalit. Myös eurovaalit odottavat kulman takana.

– On selvää, että Sánchez pelkää puolueen menettävän kannatustaan, jos hän antaa pelastuslaivalle mahdollisuuden tuoda siirtolaiset Espanjaan, Camps sanoo.

13-3-10587571.jpg

Vielä viime viikon tiistaina laivaa lastattiin. Vettä oli varattuna 32 000 litraa ja riisiä 500 kiloa riisiä.Sergi Cámara

Satamaviranomaiset perustelevat kielteistä päätöstä kuitenkin myös sillä, että Open Armsin alusta ei ole tehty kuljettamaan satoja ihmisiä pitkää matkaa. Sitä varten tarvittaisiin lupa toimia matkustajalaivana.

– Open Arms ei ole matkustajalaiva, se on pelastuslaiva. Meripelastussäädösten mukaan merestä pelastetut ihmiset eivät ole matkustajia, he ovat pelastettuja, jotka on velvollisuus ottaa kyytiin, Camps sanoo.

– Myös kalastajat ovat vuosikaudet pelastaneet siirtolaisia merestä laivoilleen, joita ei ole tarkoitettu matkustajaliikenteeseen,
Välimeren ylitse Eurooppaan pyrkivien määrä on laskenut roimasti vuodesta 2015, jolloin Eurooppaan pyrki yli miljoona turvapaikanhakijaa ja siirtolaista. Mutta matka Välimeren yli on yhä hengenvaarallinen.

Viime vuonna ainakin 2200 ihmistä hukkui pyrkiessään Eurooppaan.

13-3-10589997.png

Yle Uutisgrafiikka

Euroopan maat kiistelevät pelastuslaivoista
Pelastuslaivojen määrä Välimerellä on viime vuosina pudonnut. Euroopan maat kiistelevät avoimesti siitä, kenelle vastuu siirtolaisista kuuluu.

Vastikään pelastuslaiva Aquarius lopetti toimintansa kokonaan. Syyksi se ilmoitti Euroopan ja erityisesti Italian toimet pelastuslaivojen työn hankaloittamiseksi.

EU ja Italia rahoittavat Libyan rannikkovartiostoa, jotta se pitäisi siirtolaiset pois mereltä ja Euroopasta.

Reilu vuosi sitten Libyan rannikkovartiosto uhkasi ampua Open Arms -alusta, ellei se toisi Välimereltä pelastettuja pakolaisia takaisin Libyaan.

Libyan kautta siirtolaiset pyrkivät Eurooppaan niin sanottua keskisen Välimeren reittiä. Poliittisessa kaaoksessa oleva Libya toimii samalla kauttakulkumaana muualta Afrikasta tuleville Eurooppaan pyrkijöille.

Lähes 500 000 siirtolaista on saapunut Eurooppaan Libyan kautta vuosina 2015–18.

Pelastuslaivat ovat kohdanneet rannikkovartioston lisäksi muitakin ongelmia. Italia on syyttänyt Open Armsia ihmissalakuljetuksesta.

Siirtolaisia pelastanut saksalainen Sea Watch -alus puolestaan ajelehti vuoden alussa merellä yli kaksi viikkoa, sillä mikään maa ei halunnut päästää sitä satamaansa.

Oscar Campsin mukaan Euroopan politiikka on tappavaa.
–Kukaan ei tiedä montako ihmistä kuolee, kun laivamme seisoo tässä.

https://yle.fi/uutiset/3-10597023?origin=rss
 
Olisikohan niin, että nyt maahanmuutosta ja pakolaisuudesta saa puhua myös kriittiseen sävyyn? Ihan mediassakin? Siis ihan luvan kanssa ilman rasismisyytöksiä. En usko.

Oulun raiskaustapaukset saavat varmasti vielä jälkipuintia ja ikävä kyllä ääripäät ovat vauhdissa, ainakin oman kaveripiirin naamakirjaseinillä ja työpaikan kahvipöydässä. Varmasti saamme lähipäivinä lukea poliitikkojemme järkyttyneitä kommentteja. Poimikaa seuraavat talteen: -Toivottavasti tilanne rauhoittuu. -Tuomitsemme ehdottomasti. -Ei anneta sijaa rasismille. Ym Ym..

Ehkäpä medialle ja suurimmalle osalle poliitikkoja suurin ongelma maahanmuutossa ja pakolaisuudessa on se, että Jussi Halla-Aho on ollut ja on oikeassa. Sitä ei saa myöntää missään, eikä koskaan.
 
Olisikohan niin, että nyt maahanmuutosta ja pakolaisuudesta saa puhua myös kriittiseen sävyyn? Ihan mediassakin? Siis ihan luvan kanssa ilman rasismisyytöksiä. En usko.

Muutama kuukausi ja sama meno jatkuu, polarisoivat leimakirveet heiluvat malliin "Samaa rasistista narratiivia jaat kuin RT, Bäckman ja MV" vaikka toinen olisi vaan eri mieltä viime vuosina harjoitetusta maahantulopolitiikasta.

Aika älytöntä. Useampi vuosi sitten nähtiin että ongelmia on ja ongelmia tulee. Silti jopa jotkut "turpot" luokittelivat kyseisistä asioista havainnoineet ihmiset samaan lokeroon Bäckmanin kanssa! Se meni ryskyen metsään. Niin siinä käy kun aate vie (vai oliko tarkoitus vaan provosoida ja trollata?)

Puhumattakaan tietyistä sisäministeriön virkamiehistä jotka lähtivät politikoimaan ja selittämään että hallitusta vastaan on menossa "älytön #disinformaatio-kampanja" kun melkeinpä kuka tahansa tajusi että valtaapitävät puhuvat paskaa mitä tulee tiettyjen maahantulijoiden taustoihin ja oikeuteen oleskella tässä maassa.
 
Viimeksi muokattu:
Jos somali, irakilainen ja vietnamilainen saavat samat ”kotouttamispalvelut”, mitäpä veikkaat, mikä on tilanne muutaman vuoden kuluttua?

Toisen polven somalitaustainen pääsee valtion tukemana vietnamilaiselle töihin?
 
Muistutettakoon että vielä 90-luvulla suhtautuminen venepakolaisiin oli hyvin nuivaa. Senaikaiset mamukriitikot laajalti pitivät heitä tuilla elävinä loisina.
Samoin oli somalien laita.

Nyt on vietnamilaisnainen kotoutunut ja yrittää, en viitsi kirjoittaa mitä somalinainen tekee koska vihapuhe. Joku tutkija lausui taannoin maahanmuuttoa ylistäessään, että on yllättävää etteivät somalit ole ryhtyneet yrittäjiksi käytännössä lainkaan.

Kaksi ilmaisua, joilla liudennetaan tosiasiasta kärki pois, ovat "on kiinnostavaa" ja "on yllättävää". Newspeak rules.
 
Miten olisi pakkoruotsi.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/26...tosiasian-enemmisto-suomeen-tulijoista-ei-opi
Eero Heinäluoma paljasti ”murheellisen tosiasian”: Enemmistö Suomeen tulijoista ei opi suomea – vastaanottorahan sanktiota ”ei ole käytetty”
Jenni Tamminen
Luotu:
22.1.2019 11:41
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    ”Tässä vähän murheellinen tosiasia on se, että tämän tavoitekielitason kotoutumiskoulutuksen kieliopinnoissa olevista saavuttaa vain joka kolmas. Siis enemmistö ei saavuta tavoitekielitasoa, ja jos kielitaso jää vajaaksi, sen seurauksena tietenkään ei voi tapahtua todellista suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittymistä, tai ainakin se tulee huomattavan rajatuksi ja kestää kauan”, eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma sanoo.

KOTIMAA
|
MAAHANMUUTTAJIEN KOTOUTTAMINEN
Eduskunnan tarkastusvaliokunta on julkaissut yksimielisen mietinnön oleskeluluvan saaneiden kotouttamisesta. Kotouttamistoimet alkavat, kun esimerkiksi Suomeen tullut turvapaikanhakija saa oleskeluluvan.
Valiokunnan mietintö viedään keskusteluun eduskunnan täysistuntoon. Valiokunta esittää toimenpide-ehdotuksia eduskunnalle ja hallitukselle asiasta.
”Iso havainto on, että me tarvitaan tällä alueella selvästi uusia ratkaisuja. Meidän täytyy olla kriittisiä niihin tuloksiin, joita tähän mennessä tällä alueella on saatu aikaan”, tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd) sanoi tänään valiokunnan tiedotustilaisuudessa.

Valiokunnan mielestä kotouttamistoimien tulisi alkaa jo turvapaikanhakuvaiheessa, Heinäluoma kertoi.
”Valiokunta esittää, että kotoutumisjakso lyhennettäisiin pääsääntöisesti yhteen vuoteen, sen jälkeen sitä voidaan jatkaa mutta merkittäviä tuloksia pitäisi saavuttaa jo tämän ensimmäisen vuoden aikana”, Heinäluoma sanoi.
Valiokunnan mielestä velvoittavuutta tulisi lisätä kotoutumisprosessissa.
”Myös tänne tulijoiden tulee ottaa oma vastuunsa siitä, että täällä pärjäävät”, Heinäluoma sanoi.
”Kolmas iso lähtökohta tässä valiokunnan mietinnössä on tämä työelämälähtöisyyden lisääminen, mahdollisimman nopeasti työelämään”, Heinäluoma tiivisti.

LUE MYÖS: OECD: Maahanmuuttajanaiset eivät työllisty Suomessa – kotihoidontukea uudistettava

Heinäluoman mukaan jo nyt on mahdollista alentaa vastaanottorahaa, jos turvapaikanhakija ei osallistu vastaanottokeskuksen koulutukseen suomalaisesta yhteiskunnasta. Heinäluoman mukaan sanktiomahdollisuutta ei kuitenkaan ole käytetty.
”Vastaanottokeskuksissa kerrotaan suomalaisen yhteiskunnan toimintatavat, säännöt ja arvot. Tämä näkökohta meillä korostuu, että nykyistä paremmin pitää jo tässä vastaanottokeskusvaiheessa pystyä kertomaan ne pelisäännöt, joilla Suomessa toimitaan. Tähän täytyy satsata enemmän ja tähän osallistuminen täytyy olla nykyistä enemmän velvoittavaa. Tiedossa on, että vastaanottorahaa voidaan jo nyt tällä hetkellä alentaa, jos henkilö ei osallistu tähän järjestettyyn opintotoimintaan tai koulutukseen, mutta todellisuudessa ei ole käytettävissä tilastoja, kuinka laajasti tähän koulutukseen osallistutaan, ja sitten ei myöskään tätä sanktiota ole käytetty”, Heinäluoma sanoi.
Valiokunta linjaa, että Suomeen tulijan tulee kokeilla osoittaa sekä ymmärryksensä suomalaisen yhteiskunnan säännöistä että kielitaitonsa. Tähän liittyy Heinäluoman mukaan ”murheellinen tosiasia”.
”Pidämme perusteltuna, että kokeiden avulla katsotaan, että tänne tulija on sisäistänyt suomalaisen yhteiskunnan toimintasäännöt ja pystyy sen kokeella näyttämään. Kieliopinnot on kotouttamiskoulutuksessa erittäin iso asia, sitä on valiokunnan tutkimustyön yhteydessä selvitetty. Tässä vähän murheellinen tosiasia on se, että tämän tavoitekielitason kotoutumiskoulutuksen kieliopinnoissa olevista saavuttaa vain joka kolmas. Siis enemmistö ei saavuta tavoitekielitasoa, ja jos kielitaso jää vajaaksi, sen seurauksena tietenkään ei voi tapahtua todellista suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittymistä, tai ainakin se tulee huomattavan rajatuksi ja kestää kauan. Eli kielikoulutuksen puolella tarvitaan uudelleen ajattelua ja työn uudelleen tekemistä. Valiokunta ehdottaa myös, että kielitaito mitattaisiin kokeella, jolloin nähdään, mikä on lopputulos. Lähtökohtana täytyy olla, että kun koulutuksessa ollaan, myös se kielitaito saavutetaan. On selvää, että myös kielikoulutusta tarvitaan lisää ja näitä mahdollisuuksia pitää parantaa”, Heinäluoma sanoi.

LUE MYÖS: ”Se maksaisi 200 €/päivä” – Ministeri Mykkänen ja perussuomalaisten Meri ottivat yhteen maahanmuuttopolitiikasta

Heinäluoman mukaan valiokunnan iso ajatus on se, että Suomessa tarvitaan tähänastista nopeammin etenevää kotouttamista.
”Kun aikaa kuluu ja tänne tulleet oleskeluluvan saaneet eivät pääse työelämään, sen seurauksena on juurettomuutta ja se on myös sosiaalisesti väärin. Se on väärin näitä ihmisiä kohtaan ja se on tietysti myös kustannuskysymys, ja mitä kauemmin tämä vaihe kestää, sitä kalliimmaksi se tulee yhteiskunnalle ja sitä vaikeammaksi käy työpaikan löytäminen, jos vuosia kuluu paljon”, Heinäluoma sanoi.
Valiokunta on sisällyttänyt mietintöönsä 11 kannanottoehdotusta. Valiokunta ehdottaa muun muassa eduskunnan edellyttävän, että hallitus laatii kokonaisvaltaisen toimenpideohjelman kotouttamistoimien uudistamistarpeesta ja toteutettavista uudistuksista vuoden 2020 loppuun mennessä sekä uudistaa kotoutumislain.
 
Vaatimukset kielenoppimisesta koetaan liiallisiksi, joten rimaa alas?
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005974111.html?ref=rss

Kyse on ainakin osin motivaatiosta. Suomesta ollaan vauhdilla tekemässä maata, jonka viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi noin virallisesti mutta englannilla tulee pärjätä vähintään yhtä hyvin jollei paremmin. Miksi hitossa tossa tilanteessa kukaan vaivautuisi opettelemaan suomea jota ei juuri sosiaalisissa tilanteissa käytä eikä halua käyttää ja joka kielenä on täysin marginaalinen.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top