Pakolaisuus

Turvapaikanhakijoille työtä ja toivoa siivousringistä

KATRI IMMONEN4.8.2019 12.00
KOTIMAA

Pari vuotta sitten perustettiin ensimmäiset siivousringit turvapaikanhakijoille, jotta he voisivat jäädä maahan. Nyt rinkejä on jo neljäkymmentä.
Hakimi, 30, siivoaa työkseen koteja siivousringin työntekijänä Helsingissä. Hän saapui Suomeen turvapaikanhakijana kuusi vuotta sitten. Afganistaniin jäi lapsi ja toista lasta odottava vaimo. Kotimaassaan Hakimi valokuvasi ja teki dokumentteja. Hän esiintyy jutussa sukunimellään yksityisyytensä suojelemiseksi.

– Minua uhkasi karkotus, ellen työllistyisi pian, Hakimi kertoo.

Hakimi tutustui turvapaikanhakijoiden parissa työskenteleviin, ja ajatus siivousringistä heräsi. Ensin piti kuitenkin hoitaa byrokratia ja löytää rinkiin jäsenet. Tänä aikana Hakimi löysi työn toimistosiivoojana. Joitakin kuukausia myöhemmin ringin toiminta käynnistyi syksyllä 2017.

– Olin saanut koulutuksen toiselta työnantajaltani ja tottunut siivoamaan kotini, joten työn aloittaminen oli helppoa. Vaikeinta oli ympäri pääkaupunkiseutua sijaitsevien kotien löytäminen.

Ensimmäinen rinki

Hakimin tarina muistuttaa Kotimajoitusverkoston viestintäasiantuntijana toimivan ihmisoikeusaktivisti Sanna Valtosen kertomusta ensimmäisen siivousringin perustamisesta saman vuoden keväällä. Silloin alaikäisenä maahan tullut, iänmääritysprosessin mukaan täysi-ikäinen afgaanipoika, jonka koko muu perhe asui jo Suomessa, uhattiin karkottaa Afganistaniin.

Maahanmuuttovirasto ei uskonut alaikäisyyteen eikä perheenyhdistäminen siis ollut mahdollista. Turvapaikkapäätöskin oli kielteinen. Ainoa keino jäädä oli löytää töitä.

Valtonen kertoo esiselvitysten jälkeen kasanneensa ringin kolmessa päivässä. Jäsenet hän löysi omista verkostoistaan.

Kaksi vuotta myöhemmin rinkejä on Valtosen tiedossa nelisenkymmentä eri puolilla Suomea. Ringit keskittyvät kaupunkeihin ja alueille, joissa ulkomaalainen voi saada työntekijän oleskeluluvan siivoustyöhön. Yksi rinki työllistää yhden ihmisen täysipäiväisesti.

Työ on kotisiivousta. Yhden päivän aikana siivotaan kaksi kotia ja samassa kodissa käydään 1-4 viikon välein riippuen siitä, minkä verran vuoroja kukin ringin jäsen on varannut. Ringin jäsenet toimivat kaikki työnantajina, käytännössä työnantajan velvoitteista vastaa ringin vapaaehtoinen koordinaattori. Ringin jäsenille siivous on edullista: vuoro maksaa 70-80 euroa.

Hakimi aloitti työn siivoojana pakon edessä. Turvapaikanhakijana hän oli tehnyt oman alansa töitä, mutta työntekijän oleskelulupaa hän ei saanut omalle alalleen työvoiman saatavuusharkinnan vuoksi.

– Siinä tilanteessa ei ollut varaa valikoida, hän sanoo.

Sitten ensimmäisten rinkien byrokratia on lisääntynyt. Jos ennen koordinaattoria pystyi hoitamaan kaiken paperityön, nyt vaaditaan papereita kaikilta ringin jäseniltä ja tämä on myös pidentänyt käsittelyaikoja.

Tarve työperäiselle oleskelulle on korostunut turvapaikkaprosessin ongelmien ja turvapaikkapolitiikan kiristysten myötä.

Sipilä leikkasi oikeusapua

Valtonen luettelee ison tukun ongelmia, mutta sanoo, että monien ongelmien juurisyy on turvapaikanhakijoiden oikeusavun leikkaaminen Sipilän hallituskaudella. Ilman asiantuntevaa ja kyseiseen tapaukseen perehtynyttä avustajaa puhuttelupöytäkirjoista jää puuttumaan oleellisia tietoja.

– Panen toivoni siihen, että uusi hallitus korjaa asian.

EMMA GRÖNQVIST
Hakimi saapui Afganistanista Suomeen turvapaikanhakijana kuusi vuotta sitten.

Hakimi saapui Afganistanista Suomeen turvapaikanhakijana kuusi vuotta sitten.

Huolimatta siivousringistä Hakimi jatkoi myös toimistosiivousta iltaisin. Viikonloppuisin hän työstää dokumentteja.

– Minun täytyy tehdä kahta työtä, jotta voin saada perheeni Suomeen.

Koska Hakimi oleskelee työluvalla, perheenyhdistämisessä arvioidaan hakijan tuloja. Hakimin tapauksessa käteen tulee jäädä verojen jälkeen 2 400 euroa. Rahaa kuluu myös itse prosessiin: koko perheen täytyy matkustaa Suomen lähetystöön Intiaan. Matka tulkkeineen ja virallisine käännöksineen maksaa 6 000 euroa. Perheenyhdistäminen on ollut vireillä viime syyskuusta ja ikävä on kova.

Psyykkisesti kuormittavaa

Hakimi kertoo kestävänsä fyysisesti kahden työn rasituksen, mutta psyykkisesti tilanne on kuormittava. Kun kysyn missä Hakimi näkee itsensä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, hän kertoo tulleensa varovaiseksi toiveiden suhteen.

– Ennen kaikkea tahdon perheeni Suomeen. Toiseksi tahdon, että he saavat mahdollisuuden integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Siivousringissä Hakimi ei itseään enää viiden vuoden päästä näe.

– Haluan tehdä sitä, minkä osaan parhaiten ja johon minulla on koulutus, eli kuvata.

Uudelle hallitukselle Hakimilla on kaksi toivetta: olisi saatava lisää väyliä siihen, että turvapaikanhakijoina tulleet voisivat jäädä ja panostettava integraatioon.

Hakimin tapauksessa käteen tulee jäädä verojen jälkeen 2 400 euroa.
Kova vaatimus. Itse en ole saanut enkä koskaan tule saamaan niin isoa palkkaa, n. 1700 bruttona on suurin suma mitä olen saanut enkä enää tässä elämässä tulee niin paljoa saamaan.
Naisystäväkin joka työskentelee farmaseuttina saa jokunen satanen enenmmän kuin 2400 bruttona
 
Onhan tuo aika hiton kova vaatimus, kun kerran bruttona vaaditaan. Mutta olivathan nämä tulijat vastaus työvoimapulaan ja potentiaalisia AKAVAlaisia joten hyväpalkkaisen työn saannin löytäminen on ihan helppoa. /s
 
Ei kun tuo vaatimus 2400;sta on nettona eli verojen jälkeen pitää tuo summa jäädä Hakimilla käteen. Bruttopalkka siis pitää olla yli 3000.

Se on ihan linjassa jos halutaan että perheenyhdistäjä on kykenevä elättämään perheensä (tässä tapauksessa kaksi lasta ja puoliso). Onneksi hanskat voi huoletta pudottaa viimeistään heti kun luvat on plakkarissa..
 
Toisaalta: tyyppi, joka kykenee tienaamaan veronalaista vaikkapa 3500 €/kk tuskin pudottaa vapaaehtoisesti hanskojaan ekan tilaisuuden tullen. Ainakin toivon niin.
 
Toisaalta: tyyppi, joka kykenee tienaamaan veronalaista vaikkapa 3500 €/kk tuskin pudottaa vapaaehtoisesti hanskojaan ekan tilaisuuden tullen. Ainakin toivon niin.

No tässä tapauksessa:

"Hakimi aloitti työn siivoojana pakon edessä. Turvapaikanhakijana hän oli tehnyt oman alansa töitä, mutta työntekijän oleskelulupaa hän ei saanut omalle alalleen työvoiman saatavuusharkinnan vuoksi." => (luultavasti ei kelvannut asiantuntijaksi, eli liksa olisi ollut allut alle maagisen 3200€ (tai jotain sinne päin))

"Hakimi kertoo kestävänsä fyysisesti kahden työn rasituksen, mutta psyykkisesti tilanne on kuormittava. Kun kysyn missä Hakimi näkee itsensä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, hän kertoo tulleensa varovaiseksi toiveiden suhteen.

– Ennen kaikkea tahdon perheeni Suomeen. Toiseksi tahdon, että he saavat mahdollisuuden integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Siivousringissä Hakimi ei itseään enää viiden vuoden päästä näe.

– Haluan tehdä sitä, minkä osaan parhaiten ja johon minulla on koulutus, eli kuvata.

Uudelle hallitukselle Hakimilla on kaksi toivetta: olisi saatava lisää väyliä siihen, että turvapaikanhakijoina tulleet voisivat jäädä ja panostettava integraatioon."

=> Vaikuttaa aika valmiilta lopettamaan noi hommat heti, kun tai jos luvat tulevat. Jos muija ei saa Suomesta duunia niin jostain kolmen ja puolen tonnin liksasta tuskin saa juuri muuta kuin känsät käteen ja perhe-elämä kärsii....
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa Vuosaareen. Jos tuntuu siltä että haluat pelleillä ja ajaa jotain valkoista ajatusmaailmaan niin... Heck you!
 
Kova vaatimus. Itse en ole saanut enkä koskaan tule saamaan niin isoa palkkaa, n. 1700 bruttona on suurin suma mitä olen saanut enkä enää tässä elämässä tulee niin paljoa saamaan.
Naisystäväkin joka työskentelee farmaseuttina saa jokunen satanen enenmmän kuin 2400 bruttona
Kova vaatimus joo, mutta jotenkin tuntuu että asia ei ole ihan näin yksioikoinen.

Pari poimintaa migrin sivuilta.

Toimeentuloedellytys Suomesta oleskeluluvan saaneen perheenjäsenelle
https://migri.fi/toimeentuloedellytys-suomesta-oleskeluluvan-saaneen-perheenjasenelle

Osa sosiaalietuuksista lasketaan tuloiksi
Tietyt sosiaalietuudet vähentävät vaadittavan toimeentulon määrää. Näitä etuuksia sanotaan kustannuksia korvaaviksi sosiaaliturvaetuuksiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi
  • lapsilisä
  • lapsen hoitotuki
  • elatustuki
  • opintoraha
  • asumistuki.

Suuntaa antavat euromäärät hakijan toimeentulon turvaamiseksi Suomessa
Henkilö€/kk€/vuosi
1. aikuinen1 00012 000
2. samaan talouteen kuuluva aikuinen7008 400
1. alaikäinen perheenjäsen5006 000
2. alaikäinen perheenjäsen4004 800
3. alaikäinen perheenjäsen3003 600
4. alaikäinen perheenjäsen2002 400
5. alaikäinen perheenjäsen1001 200
6. alaikäisestä perheenjäsenestä eteenpäin00

Jos perheessä on esimerkiksi kaksi aikuista ja kaksi alaikäistä lasta, toimeentuloon vaaditaan yhteensä 2 600 euroa kuukaudessa (1 000€+700€+500€+400€).
Jos perheessä on esimerkiksi yksinhuoltaja ja 4 alaikäistä lasta, toimeentuloon vaaditaan yhteensä 2 400 euroa kuukaudessa (1 000€+500€+400€+300€+200€).
 
Hyysärin kiintiönyyhkyjuttu tänään:

”Oman pojan” pakkopalautus kuohuttaa Kemijärven seurakuntaa:
Kristityksi kääntyminen ei tuonut turvapaikkaa iranilaiselle Sardarille

KEMIJÄRVEN seurakunnassa on eletty viime viikot huolen keskellä. Seurakunnan ”oma poika”, iranilainen Sardar, 33,
otettiin heinäkuussa säilöön odottamaan pakkopalautusta kotimaahansa.

Päätös maasta poistamisesta on Kemijärvellä koettu epäoikeudenmukaisena.
Paikkakunnalla moni tuntee Sardarin aktiivisena kristittynä ja huoli hänestä on suuri.

Vaikka laittomia maahantulijoita onkin, niin ehkä hieman erilaiset otteet vois naapuri ottaa.
Kyllä pidätyksen voi tehdä asiallisemmin.

Pidätetyn miehen kasvoilta oikein paistaa kauhu.

No voi jumalauta ?! Etkai sinä ihan tosissasi ole ?! Pitäisikö kenties halata ja tarjoutua kantamaan tavaroita ? TÄYSIN oikeat otteet. Jos olisivat ampuneet ni sit voisi hieman kyseenalaistaa otteita pysäyttää, mutta tuossa en näe MITÄÄN väärää.

Oliko se tulossa "Funland" ? :D Sit rajanmies korjasi et "Finland"
 
Hyysärin kiintiönyyhkyjuttu tänään:

”Oman pojan” pakkopalautus kuohuttaa Kemijärven seurakuntaa:
Kristityksi kääntyminen ei tuonut turvapaikkaa iranilaiselle Sardarille

KEMIJÄRVEN seurakunnassa on eletty viime viikot huolen keskellä. Seurakunnan ”oma poika”, iranilainen Sardar, 33,
otettiin heinäkuussa säilöön odottamaan pakkopalautusta kotimaahansa.

Päätös maasta poistamisesta on Kemijärvellä koettu epäoikeudenmukaisena.
Paikkakunnalla moni tuntee Sardarin aktiivisena kristittynä ja huoli hänestä on suuri.

Näkyy et haalarit on suoraan kaupan hyllystä laitettu kuvauksia varten niskaan ! Kuvaaja selvästi testannut kaveria ja pyytänyt osoittamaan missä on moottori. Tällä tavalla varmistui hän ettei huijjaa vaan, kun eihän mikään lehti halua sentään väärää inffoa kansalaisille jakaa. Ei muuta ku hyvää matkaa Sardarille. Eiköhän toi kristityn elämä unohdu viimeistään kun lentokone saapuu määränpäähän. Nämä ovat kaveriensa kesken muslimeja, mutta sit tarpeen tullen esiintyvät kristittyinä. Ja täällä tämä kaikki menee läpi kuin Pena naapurin Ullasta.
 
Iranissa on yllättävän voimakkaasti kasvava kirkko. En ole perehtynyt mikä siellä ajaa ihmisiä yhtäkkiä kristinuskoon, mutta ei tuo kaveri yksin tulisi olemaan. Ja voihan siellä kohta olla puoli miljoonaa kristittyä lisää, ne rannalta tulleet vain popittavat iltaisin kantria abramseissaan enemmän kuin kirkonkelloja.
 
Iran on toisaalta yllättävän vapaamielinen, siellä siedetään useita eri uskontoja, ainakin zarathustralaisuutta, juutalaisuutta, kristinuskoa ja sunni-islamia.
 
Back
Top