Pakolaisuus

·
Poliisin päätös keskeyttää ei-rikosperusteiset palautukset Irakiin on hyvin kyseenalainen.
Viranomaisella ei ole harkintavaltaa siihen, noudattaako lakia ja toteuttaako oikeuden lainvoimaisia päätöksiä. Oikeusvaltiossa päätös toimeenpanon keskeyttämiseen pitää tehdä oikeuslaitoksen.
Sisäministeri Ohisalon osuus tapahtumiin tullaan selvittämään; on vakava asia, jos osoittautuu että ministeri on käskenyt tai painostanut viranomaisia olemaan noudattamatta lakia. Siitä voi seurata jopa juridinen prosessi, poliittisesta vastuusta puhumattakaan.
 
Pelastajasta tehtiin rikollinen
Välimeren yli Eurooppaan yrittävien ihmisten määrä on vuonna 2019 noussut jälleen rajusti. Tanskalainen Salam Aldeen matkusti Kreikkaan, ettei kenenkään tarvitsisi hukkua kolmevuotiaan Aylan Kurdin tavoin, sitten Kreikka yritti tehdä hänestä rikollisen.
...
VÄLIMEREN yli saapuvista siirtolaisista puhuttaessa asiaa kommentoidaan etenkin oikeistopopulistien poliittisissa puheissa niin, etteivät siirtolaisten ja pakolaisten ongelmat ratkea Euroopassa. Välimerellä partioivia järjestöjen pelastusaluksia ja Aldeenin kaltaisia vapaaehtoisia taas arvostellaan siitä, että ilman heitä harvempi ottaisi riskin ja hukkumiskuolemat vähenisivät.

Hevonpaskaa”, Aldeen sanoo.

”Ei lastensa kanssa sotaa pakeneva äiti tai isä mieti, että ’tuleeko joku pelastamaan, jos hyppään tähän veneeseen’. Ei heillä ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. He yrittävät vaikka mahdollisuudet selviytyä olisivat minimaaliset ja heillä on oikeus yrittää selviytyä hengissä.”

Aldeen vetoaa myös lakiin. Merihädässä olevaa on autettava, tuli hän mistä tahansa. EU ja osa sen valtioista ovat vuoden 2015 jälkeen yrittäneet väistellä auttamisvelvollisuuttaan ja sulkea rajojaan.

Mitä tapahtuu, kun meille Euroopassa tulee joskus taas tarve paeta kuten pakenimme 1900-luvulla? Otetaanko meitä enää avosylin vastaan”, Aldeen sanoo.

No ei tuo juttu nyt ihan täyttä huttuakaan ole minusta, tuo "Hevonpaskaa" pitää kyllä paikkaansa..
 
Jani Mäkelä Iwitterissä:

"Sisäministeri Ohisalon osuus tapahtumiin tullaan selvittämään; on vakava asia, jos osoittautuu että ministeri on käskenyt tai painostanut viranomaisia olemaan noudattamatta lakia. Siitä voi seurata jopa juridinen prosessi, poliittisesta vastuusta puhumattakaan."

Tässä yhteydessä tuo poliittinen vastuu hieman hymyilyttää. Tällaisilla vedoilla Ohisalon sädekehä ja kannatus omiensa keskuudessa vain kasvaa.
 
Mitä tapahtuu, kun meille Euroopassa tulee joskus taas tarve paeta kuten pakenimme 1900-luvulla? Otetaanko meitä enää avosylin vastaan”, Aldeen sanoo.

Niin mutta kun ei me paeta. Me jäädään tänne tappelemaan ja puolustamaan omaa ja omia.
 
Keskustalaiset "vapauttivat" Ohisalon...

”Poliisille työrauha selvittää palautusprosessit”

ILKKA AHTOKIVI | 16.11.2019 | 21:18- päivitetty 16.11.2019 | 21:27

Keskustaedustajien mukaan poliisille on annettava työrauha selvittää palautusprosessit EIT:n päätöksen jälkeen.

Keskustan hallintovaliokuntaryhmän jäsenet, kansanedustajat Juha Pylväs, Mikko Kärnä, Hanna Huttunen ja Joonas Könttä toteavat, että poliisille on annettava työrauha selvittää palautusprosessit Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT:n langettavan päätöksen jälkeen.
Poliisi on tehnyt päätöksen itsenäisesti, eikä kenelläkään edes ole toimivaltaa käyttää poliisiin poliittista ohjausta tällaisissa asioissa. Olemme perustuslakimme ja kansainvälisten sopimusten nojalla velvollisia noudattamaan palautuskieltoa, jonka mukaisesti emme voi palauttaa ketään hengenvaaraan, he sanovat.
– Poliisin nyt ottama aikalisä selvityksille ei ole vapaa kutsu irakilaisille eikä kenellekään muulle tulla oleskelemaan Suomeen. Tämä aikalisä koskee muutamaa, ei-rikosperusteella palautettavaa irakilaista. Kun selvitykset on tehty, myös heidän palautuksesta jatkuvat normaalisti.

Keskustalaiset korostavat, että turvapaikkapolitiikkaan kuuluu myös kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden ulkomaalaisten käännyttäminen.
– Jokainen, joka ei ole oikeutettu turvapaikkaan, ei tule sellaista myöskään saamaan. Se kuuluu olennaisena osana uskottavaan, inhimilliseen ja realistiseen turvapaikkapolitiikkaan.
– Suomen turvapaikkapoliittinen linja ei tule muuttumaan. Suomi tulee jatkamaan, kuten tähänkin asti, palautuksia normaalisti tämän selvityksen valmistumisen jälkeen ottaen huomioon tapauskohtaisesti mahdollinen ehdoton palautuskielto, toteavat Pylväs, Kärnä, Huttunen ja Könttä.

Keskustalaisilla täytyy olla joku sadomasokistinen itsetuhoisuus nyt päällä, kun kerta toisensa jälkeen takaavat hallituskumppaneittensa hulluimmatkin tempaukset. Vaaleihin on vielä liian monta vuotta aikaa, kyllä se vaalikauhu alkaa manifestoitua tuossa parin vuoden päästä. Vaalien pelko on politiikassa (teko)viisauden alku.
 
Kun kerran Kärnäkin on turpa rullalla, kertoo se karulla tavalla että Ohisalo määrää koko hallituksen tekemiset.

Ainoa hallituspuolue, joka voi oikeasti hajoittaa hallituksen ja mennä uusiin vaaleihin nostamaan kannatustaan.

Tilanne on pelottava, niinku oikeesti.

Se karkuun lähtöä suunnitteleva oli nimeltään Salam Aldeen. Tarina ei kertonut, aikooko paeta Afganistaniin, Syyriaan vai peräti Somaliaan. Pikainen googlaus ei paljastanut niitä äitejä lapsineen, joita Aldeen lähti pelastamaan. Olivat kuvissa ehkä taka-alalla :rolleyes:

:
 
Tämä nyt ei varmastikaan yllättänyt täällä ketään.

Iranilaisia ohjattiin Suomen rajan yli kännykkäsovelluksella – epäily: Tarkoituksena raivata laittoman maahantulon reitti

Kaakkois-Suomen rajavartiosto pääsi toiminnan jäljille kesäkuun alussa 2019 Venäjän rajavartiopalvelun avustamana. Suomen partio otti kiinni Lappeenrannan Ylämaan alueelta kaksi iranilaista henkilöä, joiden epäiltiin tulleen rajan yli maaston kautta.

Rajavartiolaitos selvitti kaksikon liikkeitä ja sai kiinni vielä kaksi pääkaupunkiseudulla asuvaa henkilöä, jotka liikkuivat autoilla. Rajavartiolaitos epäilee, että heidän tarkoituksenaan oli noutaa Suomeen tulleet iranilaiset.

Epäillyssä laittomassa maahantulossa on poikkeuksellista sen järjestelmällisyys. Rajavartiolaitos selittää tapausta tiedotteessa. Tarkoituksena oli ilmeisesti avata jatkuva laittoman maahantulon reitti viranomaisten ohi.

– Esitutkinnassa on selvinnyt, että ulkomailla vaikuttavat henkilöt ovat matkustaneet Suomeen talven ja kevään 2019 aikana kahdesti sekä ainakin toisella kertaa käyneet tiedustelemassa paikkoja Vaalimaan ja Ylämaan alueella Venäjän läheisyydessä, Rajavartiolaitos kertoo.

Esitutkintaviranomainen epäilee, että kyse on järjestäytyneestä rikollisryhmästä. Laittomia maahantulijoita ohjailtiin rajan yli kännykkäsovelluksella.

Mitä tapahtuu, kun meille Euroopassa tulee joskus taas tarve paeta kuten pakenimme 1900-luvulla? Otetaanko meitä enää avosylin vastaan”, Aldeen sanoo.
.

Samaahan kysyy esim Refugees Welcome poppoo. Minä olen yrittänyt miettiä, että mihinkä eurooppalaiset pakenivat samoissa määrin... Titanicilla jenkkeihin?
 
No kun eihän noilla hiekkaneekereillä ole samallalailla valtioita kuin meillä niin eivät he tajua isänmaallisuuden käsitettä. Heille klaani on se tärkeä yhteisö.
 
Mutta kohta ne kotoutuu kaikki lopullisesti ja kaikki loppuu kuin seinään. Meil on parin vuoden päästä hirmuisesti uusia insinöörejä ihan Suomessa valmistuneita ja millään alalla ei oo pulaa työntekijöistäkään enää. Mahtaa siitä hetkestä tulla outo kun se tapahtuu. Toivotaan et Ruotsissa kans koht ihmiset kotoutuvat ni sieläkii päästään viel ilon kautta voittoon. Pommit ja muut pikku ammuskelut loppuu seinään ja poliisikin päättää et kaikki tutkimukset lopetetaan kun on selvää että osalla oli vain sotatraumoja ja se purkautui sit sotimalla uudessa kotimaassa. Saamme vielä kiitellä jossain vaiheessa näitä ihmisiä jotka olivat kyltteineen kertomassa et meil on tilaa ja tervetuloa vaan tänne !
 
Olisiko "meillä on munaa" parempi?
Niin kuin versio 2.0 tästä..
meilla%CC%88-on-tilaa-Li.jpeg

Voi tosin käydä, että SPR ja Refugee Welcome-ryhmät on vaatimassa Rajat Kiinni :love:
 
Back
Top