Palaute

Ylläpito on sekaisin ja väärät mielipiteet ovat heti trolleja! Onneksi meillä on Suomessa demokratia, tällä palstalla vallitsee äärioikeistolainen yksipuoluejärjestelmä.
Ei mulla muuta palautetta.

Palautteesta ja viesteistä nähden en ole ainut, kuka tästä on ollut huolissaan. Herätys.
 
@TomTom
Mielestäni markkinoit huonosti palvelinmaksu 2019 keräyksen. Ainakin minulta asia meni täysin ohi, vaikka olen keräystä odottanut ja parina vuonna pienellä summalla osallistunut. En nyt joka päivä foorumia lurkkaa, mutta viikottain kumminkin.
Ilmeisesti foorumi tuottaa niin massiiviset mainostulot, että olet muutenkin rahojen kanssa kusessa ja tilille ei enää mahdu.:)
Helposti olisit saanut kasaan uuden huvijahdin hinnan, kun olisit käyttänyt mielikuvitusta ja Suomalaista luonteenlaatua hyväksi.
Esimerkiksi. Eniten lahjoittanut saisi kultaisen merkin, toiseksi eniten hopeisen, kolmanneksi eniten pronssisen ja muille osallistuneille samanlainen tinanappi.

Tähän lopuksi tosi tapaus Nurmosta joitakin vuosia sitten. Seurakunta oli saanut huomattavan lahjoituksen. Pappi kiitti ja kertoi sunnuntai jumalanpalveluksen lopuksi tästä lahjoituksesta ja siitä että lahjoittaja halusi ehdottomasti pysyä nimettömänä. Keskipenkin vaiheilta nousi isäntä ylös ja totesi "ajattelin että näin olis paree". :)
 
[QUOTE="Torni,
Tähän lopuksi tosi tapaus Nurmosta joitakin vuosia sitten. Seurakunta oli saanut huomattavan lahjoituksen. Pappi kiitti ja kertoi sunnuntai jumalanpalveluksen lopuksi tästä lahjoituksesta ja siitä että lahjoittaja halusi ehdottomasti pysyä nimettömänä. Keskipenkin vaiheilta nousi isäntä ylös ja totesi "ajattelin että näin olis paree". :)[/QUOTE]

:LOL:
 
Ainakin minulta asia meni täysin ohi, vaikka olen keräystä odottanut ja parina vuonna pienellä summalla osallistunut. En nyt joka päivä foorumia lurkkaa, mutta viikottain kumminkin.

Niin meni.:cry:

Mutta tili näyttää toimivan edelleen ( ainakin äsken).:p

Voihan rahan käyttää vaikka.:unsure:

mayrakoira_lk_25.jpg
 
@TomTom
Mielestäni markkinoit huonosti palvelinmaksu 2019 keräyksen. Ainakin minulta asia meni täysin ohi, vaikka olen keräystä odottanut ja parina vuonna pienellä summalla osallistunut. En nyt joka päivä foorumia lurkkaa, mutta viikottain kumminkin.
Ilmeisesti foorumi tuottaa niin massiiviset mainostulot, että olet muutenkin rahojen kanssa kusessa ja tilille ei enää mahdu.:)
Helposti olisit saanut kasaan uuden huvijahdin hinnan, kun olisit käyttänyt mielikuvitusta ja Suomalaista luonteenlaatua hyväksi.
Esimerkiksi. Eniten lahjoittanut saisi kultaisen merkin, toiseksi eniten hopeisen, kolmanneksi eniten pronssisen ja muille osallistuneille samanlainen tinanappi.

Tähän lopuksi tosi tapaus Nurmosta joitakin vuosia sitten. Seurakunta oli saanut huomattavan lahjoituksen. Pappi kiitti ja kertoi sunnuntai jumalanpalveluksen lopuksi tästä lahjoituksesta ja siitä että lahjoittaja halusi ehdottomasti pysyä nimettömänä. Keskipenkin vaiheilta nousi isäntä ylös ja totesi "ajattelin että näin olis paree". :)
Kyllä kai palvelinmaksukeräykseen voi edelleen osallistua. Vain keskusteluketju aiheesta on suljettu.
Eli ei voi ilmoittaa, että haluan lahjoitukseni pysyvän salassa.
 
Itseltä inhimillisesti unohtui täysin tällä kertaa koko asia. Mutta jos kerta tili toimii yhä, niin täytyy muistaa huomenna laittaa. Laittakeehan kaikki muutkin, niin ei jouduta mihinkään vauva foorumille. Saataisiin natsileima aika nopeasti :cool:
 
Mennyt myös minulta ohi. Kuun viimeinen tulee hämärärahat T towerista.
 
Ylläpito on sekaisin ja väärät mielipiteet ovat heti trolleja! Onneksi meillä on Suomessa demokratia, tällä palstalla vallitsee äärioikeistolainen yksipuoluejärjestelmä.
Ei mulla muuta palautetta.

Palautteesta ja viesteistä nähden en ole ainut, kuka tästä on ollut huolissaan. Herätys.

Äärioikeistolainenpa hyvinkin. Minäkin vedän niin vasemmistolaista settiä välillä, että jos Li A. sattuisi vahingossa lukemaan niitä viestejä, niin hänen täytyisi punastua häpeästä ja en ihmettelisi, vaikka liraus pissiä sujahtaisi kalsariin. Hän miettisi, miten helvetissä äärioikeistosaitilla jotkut voivat vetää tuollaista.....

Eli voisi olla ihan paikallaan tägätä hänet lukemaan.:cool:
 
Tuleeko mieleen ehdotuksia toisesta suomalaista maanpuolustusta koskevasta foorumista. Saa laittaa vinkkiä yksityisviestillä!

Olisiko sellainen Natoa ei tarvita -palsta hyvä? Tai sellainen, jossa fokus olisi siinä, että mitään puolustettavaa ei ole suomalaiselle nuorelle. Ehkäpä palstan nimi voisi olla sotaisan jargonin vastustajat?

Terveisiä Tehtaankadulle ja hyvää joulua.
 
Niin kuin kerran sanoit ”jäsenellä on jäsenen oikeudet ja jäsenen velvollisuudet”.

Mikä laisia ne ovat, riippuvat vain jäsenestä.:facepalm::facepalm::facepalm:

@Ottoville Olisit joskus ihan lievästi (ansaitusti) ylpeä mitä tuotat foorumille. Tyhjiä tynnyriä täällä ei tunnetusti kuunnella?. Historia osio itselle tärkein ja sieltä oon taatusti kaikki sinun kuvat katsonut.
Itse luen täältä iltavapaat, historia ja yleisestä maatalous. Ja ne sen Afrikan suomalaisen päivitykset.
Eniten jännittää @Baltriber lehmän poikiminen tällä hetkellä. En edes viitsi siihen kommentoida. :)
@Ottoville älä luovuta, et ole sitä tyyppiä. Jaksa kestää meitä erilaisia ihmisiä.
 
Minäkin vedän niin vasemmistolaista settiä välillä, että jos Li A. sattuisi vahingossa lukemaan niitä viestejä, niin hänen täytyisi punastua häpeästä ja en ihmettelisi, vaikka liraus pissiä sujahtaisi kalsariin. Hän miettisi, miten helvetissä äärioikeistosaitilla jotkut voivat vetää tuollaista.....
Ououou!! Rautahousuiselta ikätoverilta lipeää jo hc-fantasioinnin puolelle. Mistäs sen tietää vaikka Li näitä juttuja jo imppaa ja etsii elämäänsä lisää baikalia, vaikka vain ulkoiseen käyttöön.
 
Back
Top