Palaute

Kannattaa muistaa, että Hesarin jutut menee tietyn ajan jälkeen maksumuurin taakse, vaikka ne tuoreltaan olisi vapaasti luettavissa.

Foorumin luettavuutta edistää se, että vaivasta huolimatta kopioi koko artikkelin viestiin. Varsinkin jos on kyse jostain kokonaisen ketjun aloitusviestistä. Kuollut linkki tappaa kiinnostuksen aika tehokkaasti.

Lisäksi toivon hartaasti, että kyseinen lehti lakkautetaan ja tulevaisuudessa juttuja voi lukea vain arkistosta.
 
Minä en toivo lakkauttamista. Lakkauttaminen jättää tyhjän tilan ja kuka takaa, että mitä tulee tilalle, täh.

Veikko Huovinen kirjoitti 70-luvulla siitä tilanteesta, että Urho Kekkonen kannatti Johannes Virolaisen pysyvää poistamista poliittisesta elämästä. Johannes Virolainen taas kannatti sitä, että Kekkonen on Suomen presidentti. Huovinen piti asetelmaa sairaana.

Helsingin sanomat taas pitää minua ja kaltaisiani ihmisiä lähinnä ihmishahmoisina saivareina. Tai kuten neuvostoliitossa sanottiin olen perspektiivitön ihminen, jonka kuva kuuluu korkeintaan historiankirjan konnagalleriaan.

Psyykkisesti terve ihminen ei halua tukea organisaatiota, jonka tehtävä on syrjäyttää hänet ja siirtää hänet yhteiskunnan marginaaliin. Hesari oli aikoinaan hyvä lehti joka tarjosi monipuolisia aineksia maailmankuvan rakentamiseen. Nyt sillä tekee ihan yhtä paljon kuin rikkinäisellä kellolla.
 
Helsingin sanomat taas pitää minua ja kaltaisiani ihmisiä lähinnä ihmishahmoisina saivareina. Tai kuten neuvostoliitossa sanottiin olen perspektiivitön ihminen, jonka kuva kuuluu korkeintaan historiankirjan konnagalleriaan.

Jospa HS onkin oikeassa ja uusi uljas Suomi pas..t nakkaa meidän kaltaisilla tympeillä vänkylöillä? Kuka kaipaa....puuttuu vain neuvostotermein: perspektiivittömien henkilöiden likvidointi.:devilish: Ja eiköhän se tällä uudella tulevalla sotevirityksellä luontune ihan ilmojaan, kunhan olemme vuorollamme rukoilemassa avosydänleikkausta tai sytostaattihoitoa. Kone ilmoittaa: tuut tuut ja se siitä.
 
Minä en toivo lakkauttamista. Lakkauttaminen jättää tyhjän tilan ja kuka takaa, että mitä tulee tilalle, täh.

Tässä kun on vuosikymmeniä tottunut sen aamukahvin seuraksi lukemaan Hesarin, niin mitäs sitten jos sitä ei enää ole. Ei osaa enää sitä kahviakaan juoda. Vaikka lehden taso on laskenut kuin lehmän häntä, niin joka aamu mä sen luen. Tosin tänä päivänä se lukeminen on paljon kriittisempää kuin aikanaan. Aikoinaan, vielä kun Hesari oli oikean kokoinenkin, se oli mielestäni paras uutislähde meillä. Valitettavasti kun lehden koko supistui, niin samalla supistui sen uskottavuuskin.
 
Kyllä, Rammsteinia siteeraten: "Too big, too small; size does matter after all..."
 
Hesarin, esarin ym. ennen laatuläpysköjen pienentyminen tabloidikokoon sopii oikein hyvin siihen keltaisen lehdistön toimitustasoon, johon ne ovat vajonneet.
Eiköhän kohta mene turskakin, koska mitä muutaman lehden ole parina menneenä vuotena Turun Sanomia lukenut, on sielläkin toimittelulinjalle taivuttu.

On muuten hiton ikävää, että paikallislehdetkin ovat lähes kautta maan näivettyneet, julkaisujen määrä laskenut minimiin tai sitten seurailevat näitä kahta suurinta sisältönsä puolesta. Ei taida muu auttaa kun ruveta tulostelemaan sadan vuoden takaisia lehtiä, eihän se tiedon tuoreus ole niin justiinsa.

Idän Suomessa eli Japanissa on sanomalehtineekerien tuotokset vielä erittäin runsaita ja jokaiselle katsantokannalle tuntuu löytyvän lehtensä. Ja on muuten painolaatu jotain ihan muuta kuin meikäläisissä lehdissä, jossa kahta väriä ei aina saada osumaan kohdilleen (pätee varsinkin esalaisen painamiin lehtiin).

Aiheen vierestä, sori siitä.
 
Onko tämä palsta Erkon, kun kaikki hyysäripalaute tulee tänne, foorumin palautelaatikkoon? TomTom onkin salaa Sanoma Oy:n remmissä?

Eipä silti, kyllä Sanomalla liikaa valtaa on. Muistan, kun Tom Sjöberg pistettiin linnaan ns. suuressa pornotakavarikossa vuonna 1982, ja häneltä takavarikoitiin parin miljoonan edestä samaa tavaraa, jonka suurin jakelija Suomessa oli Rautakirja Oy. jolla oli pornolehtien levittämiseen läpi maan toimipisteitä eli R-kioskeja. Heille ei kuitenkaan käynyt kuinkaan.
 
Pelkkää asiaa ja pelkästään asiasta.:)

Alkuperäinen viesti käsitteli lainausten tekemistä maksumuurien taakse siirtyvästä materiaalista ja nyt ollaan jo aikuisen väestön käsityökirjallisuudessa.

Onko tämä palsta Erkon, kun kaikki hyysäripalaute tulee tänne, foorumin palautelaatikkoon? TomTom onkin salaa Sanoma Oy:n remmissä?

Eipä silti, kyllä Sanomalla liikaa valtaa on. Muistan, kun Tom Sjöberg pistettiin linnaan ns. suuressa pornotakavarikossa vuonna 1982, ja häneltä takavarikoitiin parin miljoonan edestä samaa tavaraa, jonka suurin jakelija Suomessa oli Rautakirja Oy. jolla oli pornolehtien levittämiseen läpi maan toimipisteitä eli R-kioskeja. Heille ei kuitenkaan käynyt kuinkaan.

Minä kun lapsuudessani 60-luvulla Rööperissä asuin, niin Sjöbergin Tompan muistan hyvin. Vaikka ei vielä silloin "pornokeisari" ollutkaan... Ettei tule väärinkäsitystä, niin minä olin tuolloin snadi skloddi, mutta kaikki siellä silloin Tompan tunnisti...
 
Tomppa ei ollut tuolloin pornokauppias vaan gangsteri. Tomppa ryhtyi ruotsissa 70-luvulla pornoalalle. Tarina on yksi vanhimmista - morsmaikku vaati, että mies jättää gangsterihommat taakseen. Porno kävi naiselle hyvin koska sitä pidettiin 70-luvun ruotsissa hyväksyttävänä, esimerkiksi ravintoloissa saattoi olla ohjelmana lavalla nussimista.

Jos Tompan ja muiden old gangstojen tarinat kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti lukea Nykäsen Rööperi: Rikoksen vuodet 1955-2005. Elokuvasta ei voi edes puhua samana päivänä.
 
Olin 1980-luvulla tsilarina talossa, jossa hänellä oli piilokonttori.
 
Tomppa ei ollut tuolloin pornokauppias vaan gangsteri. Tomppa ryhtyi ruotsissa 70-luvulla pornoalalle. Tarina on yksi vanhimmista - morsmaikku vaati, että mies jättää gangsterihommat taakseen. Porno kävi naiselle hyvin koska sitä pidettiin 70-luvun ruotsissa hyväksyttävänä, esimerkiksi ravintoloissa saattoi olla ohjelmana lavalla nussimista.

Jos Tompan ja muiden old gangstojen tarinat kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti lukea Nykäsen Rööperi: Rikoksen vuodet 1955-2005. Elokuvasta ei voi edes puhua samana päivänä.

Joo, kuten sanoin ei ollut vielä pornokeisari. Oli osa niitä, vähän pelottavia, isoja kundeja. Rööperissä oli tuolloin monenlaista gangsteriporukkaa. Näkyvintä oli pimeän viinan myynti, joka joskus oli tosi avointakin...
 
Ok, så du städade trappuppgången.
Viipurin slangissa oli venäjää enemmän, sieltä tullut nykysuomeenkin mm. porukka, ja muutakin... mutta hienoa että herrat vielä harrastavat stadin slangia hiukan... stadi on snadi mut buli, ja aina snyygi, vai miten se nyt menikään... kehätie-espoolaisena alunperin, mulla menee ihan harrastus/ viha/ rakkaus -pohjalta nää :)
 
Huom. lähempänä kolmosta kuin ykköstä... Viheri!

Kakkonen päättyy sinne, loppu rahat tai uskallus kesken näet... rupes Lemminkäisen pojilla susirajaa pukkaa :cool:.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top