Panssari-Sisu GTP

@Rannari
Milloin noita testejä on tehty? Jotenkin yllättävä tieto, että Hummvee on ollut edes tarjolla puolustusvoimien ajoneuvoksi, saatikka että ollut testeissä jossa huomattui huonoksi.
Hitostako minä tiedän.

Noin yleisesti ottaen Pv:n tehtävä on myös tutkia ja testata joten ei tuossa mistään ihmeellisestä ole kyse.
 
hummerin testistä pitäisi ymmärtää:
- onko panssaroitu malli vai ei?
- onko arvoitu uudelleen käytettyä hummeria vai ainostaan uuden hankintaa. Testitulos voi muuttua panos- tuotos arviolla käytetyistä. Erityisesti nykyisessä tilanteessa, US Armyn hankkiessa uutta kalustoa ja meidän ollessa NATOn jäsen.

Kyllä avoimessa ja hiljaisessa myynnissä olevaa materiaalia varmasti arvioidaan jatkuvasti - paljon käytettyä materiaaliahan on hankittu niin, että me kansalaiset olemme saaneet tietää siitä vasta kun hankintapäätös on jo tehty ja lehdistötiedote julkaistu. Paljon amerikkalaiskalustoahan vapautui mm. Irakin ja Afganistanin sotien lopettelun yhteydessä.

MRAP:eja oli tarjolla, HMMWV:stä en muista kuulleeni. Jälkimmäisenhän todettiin sopivan paremmin ANA:n käyttöön, joten ne ehkä jäivät sinne isolta osin? (MRAP olisi kuulemma ollut ANA:lle liian vaikea huollettava.)

Mutta kuljetus olisi jäänyt ostajan hoidettavaksi ja se olisi tullut kalliiksi, käytännössä olisi tarvittu lentokuljetus. Ja tästä oli jossakin Ruotuväessä kuulemma juttua, että tutkittu on, ei toimi Suomessa.

https://maanpuolustus.net/threads/markkinoilla-oleva-k%C3%A4ytetty-kalusto.4173/post-201385 https://maanpuolustus.net/threads/markkinoilla-oleva-k%C3%A4ytetty-kalusto.4173/post-201441

Alla GAO:n raportti lahja-HMMWV:stä viime vuosikymmenen lopulta. Sisältää juttua mm. siitä, ettei haluta kilpailla oman teollisuuden kanssa (lahjoitettu ylijäämä-HMMWV on potentiaalisesti menetetty uuden HMMWV:n myynti). Tuohon aikaan oli myös laki, joka vaati asiakasta kunnostuttamaan ajoneuvot siihen kuntoon kuin ne olisivat USA:n omassa palveluskäytössä, ja se oli joillekin ylijäämäkalustoa pyytäneille maille kustannusmielessä mahdotonta.

Et tiedä mutta kerrot tietäväsi...

Olisi ollut mukava tietää mlloin Humvee on ollut testeissä puolustusvoimien käyttöön ja mitkä olivat ne syyt miksi se hylättiin? Kysymysmerkki?
Väitin tietäväni että testit mainittiin toisen kirjoittajan toimesta muutamaa viestiä ylempänä. Piste.

Se että on testattu ei siis tarkoita että olisi suunniteltu hankintaa. Kaikenlaista testaillaan myös jotta pysytään kartalla maailmalla käytössä olevan kaluston ominaisuuksista.
 
Hienoa perustelua löytyy, kiitos vastaajille. G- mersua ei ole riittävästi tarjolla?
Mites tuo Maxxpro?
hyvä tuo hintaero vertailu 6x6 kanssa.
 
Väitin tietäväni että testit mainittiin toisen kirjoittajan toimesta muutamaa viestiä ylempänä. Piste.
Osaat varmaa laittaa linkin noihin testeihin tai edes linkin viestiin johon viitaat? Kysymysmerkki?

Oikeesti, jos siun perustelu asioihin on pelkkä piste, olet sen pisteen arvoinen.
 
Osaat varmaa laittaa linkin noihin testeihin tai edes linkin viestiin johon viitaat? Kysymysmerkki?

Oikeesti, jos siun perustelu asioihin on pelkkä piste, olet sen pisteen arvoinen.
Mikä aivopieru tämä on? Miten minulla olisi linkki testiin jonka joku muu mainitsee?

Arvostan mielipidettäsi ignore-diplomilla
 
Kuten Mikfin70 jo totesi, niin iso, leveä yms. Muistaakseni testattiin partioajoneuvo hankkeeseen liittyen, tosin tästä on jo aikaa ikuisuus joten muisti voi tehdä tepposet. En muista oliko muita testattavana.
Ei g-mersua voi verrata RG32, Hummeri yms kokoluokan tai GTP joka on jo enemmän kuorma-auto kokoluokkaa.
 
Hienoa perustelua löytyy, kiitos vastaajille. G- mersua ei ole riittävästi tarjolla?
Mites tuo Maxxpro?
hyvä tuo hintaero vertailu 6x6 kanssa.

Eiköhän näitä ajoneuvohankintoja rajoita ennen kaikkea se, ettei haluta (ole varaa) sitoa rahaa ajoneuvoihin enempää kuin mitä tarvitaan rauhan ajan toimintaan plus mahdollisesti jotakin aivan ensimmäisinä perustettavien joukkojen tarpeeseen. Loput joukot motorisoidaan ottoajoneuvoilla ja sillä mitä maailmalta saadaan haalituksi. Näin toimimalla rahaa riittää sitten hankkia mm. enemmän tykkejä ja niiden ammuksia, pst-ohjuksia ja valonvahvistimia.

Ja MRAP:t on todettu huonoiksi ainakin amerikkalaisten MRAP:ien osalta. Raskaita ja painopiste korkealla (=kaatumisaltis), eli liikkuvat huonosti tiestön ulkopuolella. Käyttökulutkaan eivät ilmeisesti ole aivan edulliset. Suoja miinoja vastaan kylläkin erinomainen.
 
Näillä hinnoilla GTP-hankinnat ovat edelleen käytännössä teollisuustuki, jota on Sisulle jo annettu muussakin muodossa. Toivottavasti tämä on vain alkukankeutta ja Sisulla on oikeasti halu ja suunnitelma ajoneuvonsa valmistamiseksi markkinahinnalla... Jos GTP:n hintaa ei saada alas, pitää ostot keskittää Patria 6X6:een sekä mahdollisesti kevyempään ulkomaiseen ajoneuvoon, joka on kustannustehokas.
Ei tämä kieltämättä hyvältä näytä, vaikka GTP tietysti onkin selvästi raskaampi kosla (huimat 14 tonnia, mikä kolkuttelee jo neliakselisten BTR:n ja LAV:n omamassaa; toivon että tämä on kokonaismassa) kuin Humvee (panssaroitu M1114 noin 6 tonnia) ja erityisesti miinasuojaus lienee selvästi parempi kuin näissä ajoneuvoissa. G-Mersu, Defender ja Hilux onat jo pari kertaluokkaa kevyempiä autoja, Humvee jo kevyt kuorma-auto ja Unimog-pohjainen GTP sitten jo keskiraskas. Tästä huolimatta on selvää, ettei kolmen varttimiljoonan kappalehintaan voida GTP:llä korvata kuin se kourallinen RG-32:ia, Masin korvaamisesta voi vain haaveilla.
 
Sisulle "Gross Weight" on 16,5 tonnia. Tosin hyötykuorma on jopa 5 tonnia, eli tyhjänä jotain 11,5 tonnia?

Jos GTP:n vaihtoehtoja pyörittelee tolleen hypoteettisesti, niin raskaammasta päästä löytyy (turkkilaisten ym. eksoottisten ohella) ainakin ranskalainen VBMR-L Serval ja amerikkalainen JLTV. Toki nuo ovat vähän yksipuolisia, ensinmainittu on laatikko ja jälkimmäinen taas on avolava. Mutta JLTV ei kai ole hinnalla pilattu ja eiköhän siinä ole suojaus kunnossa...
 
Viimeksi muokattu:
@Rannari anteeksi, itselläni meni kirjoittajat sekaisin.

Näihin viesteihin kommentoin:
US Armyllä on 125000kpl hummeria ja muut puolusta haarat päälle. Luulisi sieltä sopivaan hintaa suomeen löytyvän meillekin kelpaavia ajoneuvoja (Ambulanssia ja IT alustaa jne).
Luulis PVlle olen tärkeämpiäkin paikkoja kuin puolenmiljoonaa maksavat 4*4 vs kymmenosaiseen maksavat käytetty G-Mersut tai US hummerit.

Ei PV ole mikään Sulo Vilen, että rikollista olla ostamatta kun halvalla saa. Hummeri on jo testattu Suomessa ja ei ole hyvä. Piste.

Kumpikin käsi ylös virheen merkiksi, oma moka ja hölmöys vaatia sinulta perusteluja asiasta jota et ole esittänyt. Olen pahoillani.
 
Ei tämä kieltämättä hyvältä näytä, vaikka GTP tietysti onkin selvästi raskaampi kosla (huimat 14 tonnia, mikä kolkuttelee jo neliakselisten BTR:n ja LAV:n omamassaa; toivon että tämä on kokonaismassa) kuin Humvee (panssaroitu M1114 noin 6 tonnia) ja erityisesti miinasuojaus lienee selvästi parempi kuin näissä ajoneuvoissa. G-Mersu, Defender ja Hilux onat jo pari kertaluokkaa kevyempiä autoja, Humvee jo kevyt kuorma-auto ja Unimog-pohjainen GTP sitten jo keskiraskas. Tästä huolimatta on selvää, ettei kolmen varttimiljoonan kappalehintaan voida GTP:llä korvata kuin se kourallinen RG-32:ia, Masin korvaamisesta voi vain haaveilla.
Onkohan hiukan liioiteltua sanoa GTP:tä Unimog pohjaiseksi? Onhan siinä moottori jota kai on joskus käytetty Unimogissakin, jotain MB ohjaamon osia ja valittu sama pyörien pulttijako kuin Unimogissa. Voimansiirto, akselit, runko jne ovat kuitenkin täysin erilaisia.
 
Rajan voinee kukainenkin vetää mihin haluaa, mutta Unimog/MB -pohjaisuutta on käytetty ainakin markkinointimielessä argumenttina varaosien saatavuudesta, ihan Sisun omin sanoin:

Sisun sotilasajoneuvoliiketoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja Jyri Ahonen kertoo, että ajoneuvot ovat helposti sovellettavissa monenlaisiin operatiivisiin tarkoituksiin. Niiden siis tulisi sopia Puolustusvoimille erinomaisesti.

... Tekniikka hankitaan saksalaiselta Daimlerilta, joka käyttää samoja ratkaisuja muissakin mallistoissaan.

– Daimlerin Unimog-malliston ajoneuvoja on armeijakäytössä jo yli 80 maassa. Tämän ansiosta ajoneuvoja on edullista huoltaa ja käyttää, sillä varaosia on saatavilla missä tahansa päin maailmaa. Elinkaaren aikaiset kustannukset ja käytössäoloaste pysyvät tällöin hyvin suotuisissa lukemissa, Ahonen alleviivaa.

Itse tosin viittasin Unimogiin lähinnä verratakseni ajoneuvojen koko- ja varsinkin massaeroja, erityisesti maastoautoihin nähden.
 
Back
Top