Panssarijoukot – kautta aikain

pstsika

Haukka
Vastavetona mienkovin aloittamalle topikille: tämä keskustelu on pyhitetty suomalaisissa panssarijoukoissa palvelleille kattaen sekä Panssariprikaatin & KymJP:n soturit.
Mikäli foorumilta löytyy PsD:n tai Hyökkäysvaunurykmentin sotilaita niin hekin voivat halutessaan kirjoittaa palvelusaikaisia muistojaan...

Koitetaan aikuiset miehet pitää ketju vain panssarisotilailla ja jätetään ne "Kyllä meilläkin tykistössä/rajalla/epämääräisessä mosuriyksikössä ryynättiin Kovana Sotatalvena 1597..." -kommentit toiseen ketjuun.

Vaunu mars!

veffeade aloitti omalta osaltaan toiseen ketjuun. Lainaan sen tänne keskustelun aloittamiseksi.

veffeade kirjoitti:
Immolan Sissien tråådin innoittamana tänne voisivat tankkimiehet kirjoitella kokemuksiaan varusmiesajalta ja sen jälkeenkin.

Aloitan itse:

"Lisää kuulia miehet !!" allekirjoituksen tarina:

Olimme Niinisalossa leirillä kovilla harjoittelemassa. Yhtenä harjoitustehtävänä on panssaritiedustelujoukkueen rynnäkkö (???; kirjoittajan kommentti; eihän tiedustelujoukkueella rynnitä, varsinkaan jos alla on BTR-50:nen).

Siinä sitten mentiin eteenpäin jonossa ja kun kärki sai kosketuksen vihulaiseen (=onneksi ampuivat singolla ohi:a-grin:), levittäydyttiin ja saatiin käsky edetä ja valloittaa/tuhota vihollisen oletettu viivytysosasto.

No, siinä mentiin eteenpäin ja "kansien ja luukkujen päältä" ammuskeltiin kovilla kohti edessä olevaa mäen rinnettä. Itse olin PKT:n puikkarissa ja ammuskelin sarjaan sen mukaan mitä oli opetettu; lyhyitä sarjoja tarkasti maaliin tähdättynä :blush:. No aikamme etenimme ja tulitimme kunnes kouluttajamme, silloinen vääpeli J.H huusi korvaan ja vaunuradioon "TULI SEIS, VAUNU SEIS, JOUKKUE SEIS".

Siinä aikamme ihmettelimme kun J.H alkoi kouluttaa meitä joukkueradion välityksellä: "... ei pojat ei; ei vaunut tällä lailla hyökkää; näytän esimerkin !".

No, meidän vaunu sitten lähti jatkamaan kohti kohdetta ja vääpeli J.H kaappasi PKT:n antoi laulaa oikein olan takaa; Liipasin oli pohjassa koko ajan ja piippu piiskasi kohti mitäkin männyn reuhkaa.

No, ensimmäinen laatikko oli tyhjä alta aikayksikön; vaihdoin tilalle uuden katseen perusteella mitään sanomatta. Hyökkäys jatkui kohti kukkulan lakea. Siinä meni toinenkin laatikko ja miten ollakaan kolmatta ei enää löytynyt. Tuolloin vääpeli J.H huuteli joukkueradioon legendaariset sanansa

"... perkele; paukut loppu; LISÄÄ KUULIA MIEHET !!" :uzi:

Vääpeli oli mitä asiallisin mies kaikin puolin:a-smiley: .

Tälläistä vuonna -82.
 
baikal kirjoitti:
Saanko minä kommentoida mitään tässä topikissa?

Kommentteja saapi toki kirjoitella; eri asia on vaan se, jotta huomioimmeko ne :sleepy:.
 
Hämeen Jääkäripataljoonassa ja Hämeen Panssaripataljoonassa palvelleista panssarijääkäreistä varmaan suurin osa tietää "panssarijääkärilegenda" yliluutnantti S.A:n joka toimi ilmeisesti koko uransa ajan kouluttajana. Nyt jo eläkkeellä oleva mies "laskee kouluttaneensa arviolta 75 saapumiserää ja asuneensa sotilasteltassa runsaat 2 500 yötä, lähes 7 vuotta." Lähde: Päällystöliiton lehti.

Kyseessä on ehkä ammattitaitoisin ja reiluin kantahenkilökuntaan kuuluva sotilas, jonka kanssa itse olin palvelusaikana tekemisissä.
Omana aikanani henkilökunnan palveluspukuna oli m/05, mutta en muista, että kys. kouluttaja olisi käyttänyt tuota asua kuin paraateissa vaan päällä olis lähes poikkeuksetta sama m/91 mihin varusmiehet pukeutuivat. Muita tunnusmerkkejä oli wanha sotilasreppu, megafoni ja ammunnoissa käytettävä teräskypärä.
Kenttäsänkyä en muista hänen koskaan käyttäneen, vaan mies nukkui telttapatjansa päällä varusmiesten seassa.
A nautti suunnatonta luottamusta ja arvostusta varusmiesten ja muun henkilökunnan osalta ja kuvaavaa onkin, että myös osa henkilökunnasta oli varusmiesaikanaan palvellut tämän Legendan alaisena.

:a-smiley:
 
pstsika kirjoitti:
Hämeen Jääkäripataljoonassa ja Hämeen Panssaripataljoonassa palvelleista panssarijääkäreistä varmaan suurin osa tietää "panssarijääkärilegenda" yliluutnantti S.A:n joka toimi ilmeisesti koko uransa ajan kouluttajana. Nyt jo eläkkeellä oleva mies "laskee kouluttaneensa arviolta 75 saapumiserää ja asuneensa sotilasteltassa runsaat 2 500 yötä, lähes 7 vuotta." Lähde: Päällystöliiton lehti.

Kyseessä on ehkä ammattitaitoisin ja reiluin kantahenkilökuntaan kuuluva sotilas, jonka kanssa itse olin palvelusaikana tekemisissä.
Omana aikanani henkilökunnan palveluspukuna oli m/05, mutta en muista, että kys. kouluttaja olisi käyttänyt tuota asua kuin paraateissa vaan päällä olis lähes poikkeuksetta sama m/91 mihin varusmiehet pukeutuivat. Muita tunnusmerkkejä oli wanha sotilasreppu, megafoni ja ammunnoissa käytettävä teräskypärä.
Kenttäsänkyä en muista hänen koskaan käyttäneen, vaan mies nukkui telttapatjansa päällä varusmiesten seassa.
A nautti suunnatonta luottamusta ja arvostusta varusmiesten ja muun henkilökunnan osalta ja kuvaavaa onkin, että myös osa henkilökunnasta oli varusmiesaikanaan palvellut tämän Legendan alaisena.

:a-smiley:

Tiedän kyllä hyvin kenestä on kyse, ammattitaitoa ja kokemusta ei voi kiistää kukaan.
Pariin asiaan kuitenkin haluan kiinnittää huomiota tässä kohtaa:
Kenttäsängyn käyttö ei ole mikään "KSE" tai luksusjuttu jolla halutaan asettua varusmiesten yläpuolelle. Kenttäsängyn käyttö on puhtaasti terveydellinen asia. Ammattisotilas, joka viettää työurastaan pitkän siivun ulkotöissä, säästää todella paljon terveyttään käyttämällä telttasänkyä. Nopeasti kroonistuvat eturauhasvaivat, mitä erilaisimmat selkävaivat jne ovat asioita, joiden kanssa ei kannata leikkiä, eikä niiden kustannuksella kannata hankkia varusmiesten "kunnioitusta". Olen tähän mennessä nähnyt toistakymmentä ammattisotilasta, jotka ovat toimineen em. tavalla..ja jotka ovat sittemmin päätyneet terveytensä takia pois ulkotöistä ja kärsivän loppuelämänsä jatkuvasti toistuvista eturauhastulehduksista, helvetin hankalista selkävaivoista jne.

Sama koskee varusteita. Mielestäni on hieman hölmö kulkea esim. kumisaappaissa vain sen takia että varusmiehetkin kulkevat kumisaappaissa..kun vaihtoehto on käyttää omia, laadukkaita kalvollisia varsikenkiä. Sama koskee muitakin varusteita..
Pitää koko ajan muistaa, että varusmiehelle jokainen sotaharjoitusvuorokausi on ainutlaatuinen, hän on "ulkotöissä" vain maksimissaan vuoden päivät..ammattisotilas on "ulkotöissä" parhaimmillaan 20-25 vuotta. En näe mitään perusteltua syytä siinä, ettei voisi käyttää parhaita saatavissa olevia varusteita..ILMAN että siitä arvostus tai kunnioitus varusmiesten silmissä laskee tippaakaan.
Kyllä se arvostus saavutetaan ja ansaitaan lopulta ihan muilla avuilla kuin käyttämällä huonoja varusteita ja riskeeraamalla sen vuoksi terveytensä. Kuten sanoin: tiedän kenestä tässä on kyse ja olen 100% varma ettei hänen arvostuksensa varusmiesten silmissä olisi laskenut tippaakaan vaikka hän olisi käyttänyt telttasänkyä ja muita parhaita käytettävissä olevia varusteita..terveys sensijaan olisi saattanyt säilyä parempana.. Ja voihan olla että hän yksittäistapauksena on säilynyt ilman kroonista eturauhastulehdusta..mutta 99% joutuu niistä kärsimään..
Minä luulin nuorena kouluttajana, että varusmiesten arvostus ansaitaan paskoja varusteita käyttämällä ja nukkumalla "alasti vesilätäkössä"...ja voin vannoa että jos sillä arvostuksen ripauksen ehkä saikin, niin krooniset eturauhastulehdukset ym vaivat..joista kärsin noiden hölmöilyjen takia..ovat tuhannesti liian kova hinta mokomasta asiasta..varsinkin kun sen arvostuksen voi kyllä ansaita yhtä tehokkaasti muillakin keinoin kuin oman terveytensa kustannuksella.

Tästä syystä pidän toisaalta hieman arveluttavana tuollaisen esimerkin näyttämistä nuorille ammattisotilaille. Nuoret ammattisotilaat seuraavat karismaattisten vanhempien sotilaiden esimerkkiä..ja siksi heidän pitää myös tuntea vastuunsa nuoremmista kollegoistaan varusmiesten lisäksi. Telttasänky, kunnolliset jalkineet ja muut varusteet eivät ole "KSE" vaan ne ovat terveyteen liittyviä asioita! Nuori mies ei sitä tule ajatelleeksi..ja siksi sen vanhemman ammattisotilaan on pidettävä huoli myös nuoremmista ja näytettävä oikeanlaista esimerkkiä siitä, miten ammattisotilas on terveenä kentällä vielä 15-20v palveluksenkin jälkeen. Se, että yksi mies jotenkin ihmeesti onnistuu terveytensä säilyttämään, ei tarkoita sitä että se 99% pystyisi sen terveytensä säilyttämään.

Voin siis omasta puolestani vakuuttaa että krooniset eturauhasvaivat ovat kaikkea muuta kuin miellyttäviä, kuten myös selkävaivat jotka juontuvat "vesilätäkössä" nukkumiseen.. ja 100% varmuudella ne ovat liian kova hinta varusmiesten arvostuksesta..jonka voi yhtä tehokkaasti ansaita muillakin keinoin.

Todella osaava ja ammattitaitoinen sotilas siis tämä kyseinen kaveri - hyvin monessa asiassa erinomainen esimerkki nuoremmille ammattisotilaille..mutta eräissä asioissa olisi ehkä ollut syytä miettiä uudelleen, millaistan esimerkkiä antaa nuoremmille sotilaille. Muutenkin..tietoisesti valittu kurjuus ei ole kovuutta..se on hölmöyttä.
 
Minä vietin vuosina -92-98 satoja ja satoja öitä teltoissa, laavuissa ja kuusen perseissä. Ja onnistuin hommaamaan itselleni tuon kapiaisen kuvaaman vaivan. Sen kiusallisuus ja haittaavuus ei ole leikkiä ja sen kanssa pitää olla koko ajan varovainen, jottei se aivan ylly hirmuiseksi. Psa-arvo on joka kerta koholla, kun mukiin pissaa ja eikun tutkittavaksi. Luulen muuten, että tuo eturauhaskipu säteilee selkään jotenkin. Pahimmillaan tuo vaiva on sitten, kun jotkut ihmeen rakkularauhasetkin tulehtuvat...voi äiti.

Vanhemman ja kokeneen velvollisuus on neuvoa nuorempia, nuorempien asia on sitten ottaa onkeensa tai olla ottamatta.

Voin muuten kuvitella, että rauta-ajoneuvojen kanssa vuosia telkutessa vääjäämättä kylmettää itsensä tarpeeksi usein saadakseen tuon vaivan. Jos siinä kansilla ym. tulee istuskeltua varsinkin pakkasella, siihen kun kuumissaan istahtaa vartiksi muutaman kerran niin eiköhän se siitä.
 
Vieläköhän Parolassa kerrotaan tätä tarinaa (itse kuulin astuessani morttina
palvelukseen kesäkuussa -82). Tarinan kersantti "Töhnö-T" oli kyllä oikeasti olemassa ja jopa samassa komppaniassa kuin minne itse siviilistä kotiuduin:

Kers T.T oli ollut Siinailla rauhanturvatehtävissä. Oli ollut ajajana kansainvälisessä
UN:n vaunussa joka sitten sai jossakin kapinassa osuman jostakin. Jäi vaunun ainoana henkiin kun oli kuskin pukilla.

Liekö totta vai tornaria?. Kukaan meistä morteista ei uskaltanut kysyä T.T:ltä suoraan, sen verran oli pelko suuri esimiehiä kohtaan.
 
Tuli veffeaden kirjoituksesta mieleen uudempi juttu psj-koulutuksen erikoisuudesta eli Rynnäkkö-zilistä.

Kyseinen laitehan on venäläiskaluston parhaiten pidettyjä sotasalaisuuksia ja muodostaa etenkin AUK:n vaunukaluston selkärangan.

Laite on siis raskaasti modifiotu Zil-kuorma-auto jonka varustukseen kuuluu mm. Ohjaamokopin päältä ampuva, vakauttamaton "konetykki" malli 7.62 KVKK sekä "vaunu KK" malli 7.62 RK. Vaunumiehistöön kuuluu kuski, kersantti ja kokelas jotka operoivat tätä tuomiopäivän tappokonetta seuraavasti: Kers toimii ampujana lavalta joka on panssaroitu raskaalla kumitetulla pressulla. Ampuma-aukot on tehty nostamalla pressua kuljettajan kopin takaa ja sivuilta. Vaununjohtaja kokelas taas kommunikoi kuskin kanssa ja käyttää samalla vaunu-kk:ta. Tiettyjen venäläisten normien takia vaunu-kk:n käyttö vasemmalle on mahdotonta tai ainakin hyvin hidasta. Se ei kuitenkaan ole vika vaan ominaisuus joka kehitetty aikoinaan Vladivostokin rynnäkkö-zil tehtaalla vastaamaan vaunun taistelutapaa. Koppi on raskaasti panssaroitu peltikoppi.

Vaunun omasuojajärjestelmiin kuuluu savunheittimet mallia kers. ja kok. sekä luonnollisesti zilin alkuperäinen savutus. Lisäksi uniikkina osana vaunun viestikalusto koostuu läntisestä lv217 radiosta joka kuitenkin soittaa pääosin Kalinkaa ja muita venäläisiä kansanklassikoita tai on muuten vain hiljaa. Lisäksi raskaita vaunuja vastaan vaunusta löytyy megafoni jolla vihollisen raskaan vaunun toimintaa voidaan kuvata tai se voidaan tehdä toimintakyvyttömäksi.

Vaunu ottaa sisäänsä ryhmän verran panssarijääkäreitä. Jääreiden jalkautuminen tapahtuu vaunulle olennaisesti kuuluvaan tyyliin aina loskalammikkoon (kesälläkin). Lisäksi jalkautus tapahtuu aina niin että se alkaa noin kahden metrin pudotuksella vaikka lavalta maahan korkeutta on noin 1,4m.

Useimmiten toimii yksin, nähty myös vaunupareja.

Vaunulle olennaista on myös se että hyvin nopeasti mystisen, yksinäisen rynnäkkö-zilin iskun jälkeen seuraa kaasuisku tai vihollisen koukku.
 
baikal kirjoitti:
Sen kiusallisuus ja haittaavuus ei ole leikkiä ja sen kanssa pitää olla koko ajan varovainen, jottei se aivan ylly hirmuiseksi. Psa-arvo on joka kerta koholla, kun mukiin pissaa ja eikun tutkittavaksi. Luulen muuten, että tuo eturauhaskipu säteilee selkään jotenkin. Pahimmillaan tuo vaiva on sitten, kun jotkut ihmeen rakkularauhasetkin tulehtuvat...voi äiti.
Minä uskon myös että se säteilee selkään myös..ainakin minulla on aina selkä samaan aikaan kipeä kuin on eturauhastulehduskin.. Eturauhastulehduksesta kärsin 1-3 x vuosi ja useimmiten se vaatii pitkän antibioottikuurin talttuakseen..ja pitkä antibioottikuuri taas aiheuttaa sitten omat vaivansa jo sekin.. Ensimmäisen kerran se vaiva on tullut vaunun tornin päällä istuskelusta..sittemmin se on "jalostettu" nukkumalla milloin missäkin vesilätäkössä koska "kova sotilas ei mitään sänkyjä käytä.."
PSA-arvojen jatkuva koholla oleminen ei sekään ole mukavaa, koska milloinkaan ei tiedä milloin se kertoo kasvaimesta..

No, se siitä..tunnistaako kukaan kenestä tankkimiehestä puhutaan jos mainitaan "Hämeenlinnan..eikun MAAILMAN KUNINGAS.." :a-grin::a-grin: Pieni mies, valtava ego..
 
Kysyn nyt Kapiaiselta tässä kohtaa erästä jo vuosia vähän mietityttäneestä asiasta. Topikki ei ole oikea, mutta tilanne kyllä.

Olet monta kertaa eri yhteyksissä esittänyt kantasi, jonka mukaan suosiota tai kovan jätkän mainetta ei kannata lähteä kaivamaan millään ylimääräisillä tempuilla ja humppauksilla. Kysyn tätä siksi, että itselläni on tapana erään työtehtäväni ohessa säännöllisesti suorittaa tiettyjä maneereita, jotka tähtäävät karaktäärin hankkimiseen. Henkilöt ovat pääosin vuosittain samoja, pieniä muutoksia ryhmissä. Olen viime vuosina pohtinut tarkasti sitä, että ketä varten nuo pikku temput ovat: asiakkaita vai minua itseäni? Jos ne ovat itseäni varten, ne ovat turhia. Jos niillä saavutetaan sitä tarvittavaa "karaktääriä", ne ovat okei....JOS OVAT EDES ONNISTUNEITA.

Meneekö ajattelusi tuota rataa vai onko sinulla jokin muu syy välttää ylim. temppuja ja esityksiä? Olenko mielestäsi väärässä, kun epäilen noiden maneereiden olevan merkitykseltään lähinnä omaa itseään varten? Ja teho on lähinnä siinä, että itse uskoo tekevänsä vaikutuksen. Joka tosiasiassa on saavutettavissa ilman temppujakin tekemällä vain suoraa rehellistä perusduunia niinkuin osaa. Nämä ovat einiinhelppoja - juttuja. Iän myötä sitä yrittää karsia turhat falskiudet pois ja pyrkii olemaan lähinnä oma itsensä, miten kuten siihen sitten pystyykin.
 
baikal kirjoitti:
Kysyn nyt Kapiaiselta tässä kohtaa erästä jo vuosia vähän mietityttäneestä asiasta. Topikki ei ole oikea, mutta tilanne kyllä.

Olet monta kertaa eri yhteyksissä esittänyt kantasi, jonka mukaan suosiota tai kovan jätkän mainetta ei kannata lähteä kaivamaan millään ylimääräisillä tempuilla ja humppauksilla. Kysyn tätä siksi, että itselläni on tapana erään työtehtäväni ohessa säännöllisesti suorittaa tiettyjä maneereita, jotka tähtäävät karaktäärin hankkimiseen. Henkilöt ovat pääosin vuosittain samoja, pieniä muutoksia ryhmissä. Olen viime vuosina pohtinut tarkasti sitä, että ketä varten nuo pikku temput ovat: asiakkaita vai minua itseäni? Jos ne ovat itseäni varten, ne ovat turhia. Jos niillä saavutetaan sitä tarvittavaa "karaktääriä", ne ovat okei....JOS OVAT EDES ONNISTUNEITA.

Meneekö ajattelusi tuota rataa vai onko sinulla jokin muu syy välttää ylim. temppuja ja esityksiä? Olenko mielestäsi väärässä, kun epäilen noiden maneereiden olevan merkitykseltään lähinnä omaa itseään varten? Ja teho on lähinnä siinä, että itse uskoo tekevänsä vaikutuksen. Joka tosiasiassa on saavutettavissa ilman temppujakin tekemällä vain suoraa rehellistä perusduunia niinkuin osaa. Nämä ovat einiinhelppoja - juttuja. Iän myötä sitä yrittää karsia turhat falskiudet pois ja pyrkii olemaan lähinnä oma itsensä, miten kuten siihen sitten pystyykin.

Kysyt Kapiaiselta, tiedän, muttta kuitenkin huutelen viereisestä pöydästä oman kommenttini. Lähtee OT:iin mutta menköön ... seuraava on 100% MUTUa

Nämä tietyt maneerit ovat osa ko tehtävään keskittymistä ja osa sitä vaihdosta kun rooli vaihtuu siviiliminästä/isoisästä/lätkäfanista/hirviporukan suubaltista/tms siihen ko tehtävän vastuulliseen asiantuntijaan. Tässä roolinvaihdoksessa skarppaat itseäsi ja tehtävää varten, ja tuot esille sen, että roolissa on ihan omat, selkeät, keskeiset työtavat ja -menetelmät. Ei siitä haittaa ole työryhmän muille tutuille jäsenille, mutta kuten sanot, uutuus- ja tehoarvo voi olla aika minimaalinen sen jälkeen kun on nähnyt saman maneerin sadannen kerran.

Menikö ihan pieleen? Voisin kuvitella näkeväni päävalmentajan, luotsin, lentokapteenin, sukeltajan, kirurgin, sähkönjakeluyhtiön voimaverkon pääasentajan, jne jne.
 
Kapiainen kirjoitti:
No, se siitä..tunnistaako kukaan kenestä tankkimiehestä puhutaan jos mainitaan "Hämeenlinnan..eikun MAAILMAN KUNINGAS.." :a-grin::a-grin: Pieni mies, valtava ego..

En ole ihan varma, mutta tarkoitatko ylil. W?
Herrasta liikkui jonkin verran legendaa ja oli poikkeuksellisen ylpeä siitä, että oli tankkimies.
 
Jaahas, muistui tässä mieleen menneiltä ajoilta 2 yksittäistä ja yhteen nivoutuvia tapauksia:

Oltiin Niinisalossa, 3 vko:n leiri; mennyt varmaan about 2 vko; porukka alkoi olla aika ryytynyttä. Oppilas E sai paketin kotoa; ennakkoon ei mitään siitä kertonut, mutta hevosmiesten tietotoimiston mukaan se "hölsky". No, tästähän me riemastuttiin, mutta valitettavasti E ei tarjonnut meille mitään :a-embarassed:. Pidimme tätä maanpetturuutena, mutta minkäs teet.

No, oppilas E siinä sitten naukkaili pitkin iltapäivää (pullo oli iso !) ja alkuillasta. Kuis ollakkaan hänelle iski 2-hätä; ounastelin jotain ikävää tapahtuvan kun näin kaverin toikkaroivan tuolla tavalla. Niinhän siinä sitten kävi, että kun riulle piti istua, meni "vähän pitkäksi ja samontein yli". Siellä oli taistelutoverini oppilas E selällään siinä itteessä. Melko kauan siinä meni ennekuin saatiin kaveri pois montusta.

No, mites jatkossa. Onneksi oli saunapäivä; tais vissiin olla keskiviikko. Lähettiin taluttamaan E:tä kohti saunaa; ei ois itte sinne päästy; tosin huutelimme lähinnä ohjeita väistää lähestyvää kasvikkoa malliin "oikealle, perkele OIKEALLE" tjsp.

Sinällään hyvin meni lähestyminen kohti saunaa. Sattui siinä sitten niin, että oppilas V lähestyi vastakkaisesta suunnasta. Hän oli oikein noheva ja jämpti tyyppi, ainut mitä vältteli oli "vesi". Ei käynyt kasarmillakaan suihkussa kuin kerta viikko ja toistaiseksi ei ollut käynyt leirillä peseytymässä kertaakaan.

Kuis ollakkaan nämä kaksi kaveria tapasivat kaposella polulla ja kuinka sattuikaan, oppilas E horjahti ja kuin sattumalta ja otti kiinni oppilas V:n kaulasta kaatuessaan :blush:. Mitäs siinä muuta, mutta kun E oli ihan paskakuopan paskassa, ja halas oikein kahdella kädellä, niin V sai roinat rinnuksilleen etc. :-/.

Siinä aikansa kestäneen väittelyn jälkeen totesimme, että molemmat miehet ja asepuvut on vietävä saunaan pesulle. Varsinaisen toimeksiannon jätimme kyllä uhreille.:a-embarassed:

No, onneksi (=haju oli aika moinen), molemmat lähti saunalla, jopa oppilas V: Tiedossa olisi siis varusteiden ja oman nahkan pesua isän kädestä; sen verran katkera oli haju.

Saattelimme taistelijat saunalle ja ohjasimme pukuhuoneen tapaiseen kopperoon. Oppilas V ei ilmeisesti oikein sulattanut sitä, että joutui väkisin pesulle: Viimeiset kuuluisat sanat olivat "VITTU MÄ MITÄÄN VESIEN KANSSA ALA LUTTAAMAAN !!!:a-angry:".

Pois tuli mies; ei pessyt varusteitaan; yritti tulla takas teltoille, muttemme päästänyt. Meni sitten kapiaisten teltoille päin ja yritti saada rojunsa vaihdettua. Ei onnistunut tietenkään; "varusteauto"oli jo kiinni :(.

Perimätieto ei kerro miten oppilas V asian hoiti, mutta aamulla oli rivissä puhtaine maastopukuineen ja vain lievät silmäpussit näkyvissä. Ei kertonut kenellekkään miten oli asian hoitanut... Sitkeä sissi kuitenkin...:a-grin:
 
Setämies ja meikäläinen olemme toisessa ketjussa viitanneet tähän harjoitukseen eri tavoin, mutta kerron omia muistojani tuolta kenties muistorikkaimmasta ja vittumaisimmasta harjoituksesta eli panssarineekeri-auk:n tiedusteluharjoituksesta sekä sen päättävästä panssarijääkärimarssista. Voi olla, että muistelmissa on joitakin virheitä, koska kirjoitan muistinvaraisesti eikä minulla ole muistiinpanoja tuosta. Pitkä teksti, mutta on paljon muistojakin. :)

Harjoitusta edeltävällä viikolla opeteltiin tiedustelun perusasioita kuten tähystyspaikan valintaa ja rakentamista, partiotiedustelua eri menetelmin, kaluston ja eri joukkojen tunnistamista sekä A2 keltaisen tiedustelun runkoa sekä sitä, miten omia joukkoja todennäköisesti pyrittäisiin tiedustelemaan ja miten tuota vastaan tulee toimia.

Varsinainen tiedusteluharjoitus toteutettiin MekH1:n yhteydessä.
Harjoituksessa käytettiin ”tiedustelu-chestrigiä” eli miehistövyö, lipastasku, takalaukut ja varustepussin hihna yhdistelmää. Ennen maastoon menoa jaettiin taistelumuonat sekä pakattiin tarpeellinen kalusto ja miehet pariin Ziliin ja siirryttiin Ilveskalliolle. Ilveskalliolla nopeasti pystyyn kouluttajien teltta sekä kaksi sissitelttaa reilulle parillekymmenelle oppilaalle ja sen jälkeen aloitettiin koulutus.

Koulutusaiheina oli ihan tavanomaisia juttuja kuten vanginsieppaaminen ja välitön kuulustelu. Näen edelleen mielikuvan siitä, kun kurssinjohtaja demonstroi sieppauksen kurssin pienikokoisimman oppilaan avulla.
Tekniikka tunnetaan nimellä ”ball grab”. Toimii. Lisäksi oli se virallisempi sieppaustapa.
Myös vangin käsittely tuli tutuksi, sillä jokainen oppilas väännettiin kouluttajien toimesta mallisuorituksena sissilukkoon, josta piti yrittää irti.
Tämän jälkeen samaa harjoiteltiin partiokohtaisesti, mutta kouluttajien valvomana ja opastamana.
Sissilukkoa tuntemattomille tarkennuksena: kyseessä on eräänlainen ihmisen lukitseminen sopivan puun tai tolpan ympärille ilman sitomisvälineitä. Ei kuitenkaan sama asia kuin saunasolmu.
Myös erilaiset ”suostuttelukeinot” kerrattiin. Suffelipatukka yhtenä niistä.

Ensimmäinen ilta saapui aika nopeasti ja silloin oli aika meikata naamat ja viimeistellä varustuksen naamiointi, jonka jälkeen partioille annettiin tiedustelutehtävät seuraavalle yölle.
Tiedustelua suoritettaisiin 5 partion voimin ja kohteena olisi A2 mekanisoitu pataljoona, jonka tiedettiin toimivan samalla alueella.
Komentoteltalla santsarikokelas ilmoitti partion tiedustelukohteen tarkemmin, kertoi viestiperusteet sekä antoi partiolle kartan alueesta. Tämän jälkeen partiot yksi kerrallaan ”omille” toimintasektoreilleen Defenderin kuljettamina, siten, että autoon pakkauduttiin naamioverkkojen alle, jotta sotilaspoliisi ei tarkastuspisteillä huomaisi kyydissä olevaa tiedustelupartiota. Kohdealueille saavuttua ensimmäinen tehtävä oli paikantaa oma sijainti ja aloittaa suunnassatiedustelu oletetun vihollisen ryhmityksen löytämiseksi. Ryhmitys löytyi noin vajaan tunnin kuluttua alueelle saapumisesta, jolloin partio aloitti kohteentiedustelun kahdesta suunnasta. Kyseessä oli Autokomppanian ja Huoltokomppanian ryhmitysalue, mutta he eivät olleet vaivautunut järjestämään vartiointia ja tiedustelutulokset olivat riittävät. Mm. eri ajoneuvojen rekisterinumerot kerättiin ja teltta-alue valokuvattiin.
Partiolle oli määrätty paluuajaksi kello 04.00 peitepisteessä 113. Paluukyyti tuli 20 minuuttia myöhässä ja sen jälkeen annettiin komentoteltalla raportti yön tapahtumista.
Vähän viiden jälkeen partio oli tukikohdassa ja yön tulokset oli ilmoitettu tiedustelu-upseerina toimivalle kokelaalle sekä alueesta oli laadittu piirros.
Tämän jälkeen ilmoitettiin partiolla olevan puoli tuntia aikaa lepoon. Minulle tuo puolituntinen tarkoitti suoraa purkista nautittua spagettibologneseä, puuroannosta sekä Nescafen pikakahvia.

Noin kuuden aikaan partio ilmoittautui komentopaikalla seuraavaa tiedustelutehtävää varten, mutta päivä jatkuikin koulutuksella.
Kurssinjohtaja otti kurssin muotoon sopivalla ”plazalle” ja toivotti hyvää huomenta sekä kysyi väsyttääkö ketään. Heti tuon jälkeen muotoon alettiin annostella kyynelkaasua herättelyksi. Jos jollakin oli unihiekkaa silmissä niin tuon yhteydessä ne rapisivat pois. Samalla tupakoitsijat puhdistivat osan tervaisista keuhkoistaan.
Herätyksen jälkeen koulutusaiheena oli tiedustelupartion irtautuminen taistelukosketuksesta sekä partion liikkumistavat mm. tienylittäminen.
Koulutus pidettiin rastikoulutuksena partio per rasti ja siinä meni alkuiltapäivään, jonka jälkeen jatkettiin tähystystiedustelun välineistön kertaamisella eli lämpötähystimien sekä pimeäkiikarien käyttäminen sekä huoltaminen.
Jostain syystä kumpikaan ei kuulunut ”operatiivisten” partioiden varustukseen vaan yleisin tähystin oli Mark I Eyeball. Jokaisella partiolla oli kuitenkin kiikari sekä valonvahvistin 2000.

Illan alkaessa hämärtää oli aika siirtyä taas tiedustelutehtävien suorittamiseen. Samat rutiinit kuin aiempana iltana ja uudelle alueelle. Tällä kertaa kohde löytyi nopeammin ja vartiointi oli kunnossa, olihan kyseessä oman komppanian ryhmitys. ;)
Oma partioni eteni kohti tiedusteltavaa kohdetta kun jostakin edestäpäin vasemmalta kuului huuto ”Suojatkaa kuulonne!” ja heti perään pitkä konekiväärin sarja sekä huuto ”HÄLYTYS!”, jonka jälkeen taivaalle ammuttiin valaisua ja hyvin nopeasti pauketta alkoi kuulua enemmänkin. Jäimme niille sijoilleen maahan makaamaan ja kuulostelemaan. Puolen tunnin kuluttua alkoi vaikuttaa siltä, että voidaan jatkaa eteenpäin. Ilmeisesti samalla alueella oleva toinen partio oli mennyt liian pitkälle.
Myöhemmin kertoivat, että olivat pimeässä kävelleet suoraan ryhmitykseen ja sieltä oli tullut kiire karkuun. Eiku irti. Joku oli melkein jäänyt jopa vangiksi, mutta oli irroittautunut kiinniottajasta ja lähtenyt ihan eri suuntaan kuin muut. Naapuripartiolla menikin sitten pidemmän aikaa, että saivat kaikki kokoontumispisteelle.
No, eipä se meitä paljon tuossa tilanteessa haitannut, koska emme olleet itse paljastuneet. Suunnan vaihto ja eri puolelta sisään. Ryhmitykseen päästyämme tilanne oli jo rauhoittunut ja vartiotkin ilmeisesti vähän väsähtäneet, koska pääsimme vaunukaluston luokse. Vaunuista numerot paperille ja rikkoutuneen käsivalaisimen korvaaminen Zilin hytistä otetulla valaisimella. Homma done ja takaisin noutopaikalle ja tukikohtaan, jossa tietojen luovutus tupsille sekä puolituntinen huoltoon. Olin jo aiemmin ärsyyntynyt tuon aiemmin mainitun ”chestrigin” toimimattomuudesta, mutta syödessä tein lopullisen päätöksen varustuksen keventämisestä, vaikka se olikin käsketty varustus. En ollut ainoa. Ilmeisesti pimeään sekä kantahenkilöstön unen vahvuuteen luottaen muutkin olivat siirtäneet lipastaskun vyölle ja kenttäpullon reisitaskuun ja loput reppuun. Komentopaikalla annettiin uusi tiedustelutehtävä, mutta en enää muista mihin se liittyi. Loppuyö kuitenkin käveltiin välillä Panssarimuseo-Parolan leijona ja mitään ei löytynyt.
Tukikohtaan palaamisen jälkeen saatiin 3 tunnin lepovuoro, mutta vartioinnin sekä viestipäivystyksen tuli pyöriä silti. Toisessa sissiteltassa oli reput sateelta suojassa ja toiseen pakkautui 15 väsynyttä aliupseerioppilasta sikin sokin toistensa alle ja päälle nukkumaan. Jokainen ehti nukkumaan vain noin tunnin, koska lepoajan aikana piti puhdistaa aseet ja ruokailla. Lisäksi oli komentoteltan viestipäivystys sekä parivartio. Parivartioon lähtevillä oli monilla makuupussit mukana ja käytännössä toinen valvoi ja toinen pilkki. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt siitä kiinni, joten sitä ei tapahtunut.

Uusi päivä alkoi joskus ehkä 09 aikaan kyynelkaasuherätyksellä, koska kouluttajien mukaan kurssi näytti liian nuutuneelta ollakseen panssarijalkaväkeä. Voi olla, että näyttikin.
Herätyksen jälkeen kerrattiin tähystystiedustelun keskeiset asiat ja opetettiin kätköjen tekeminen sekä ”maastoon imeytyminen”, joka tarkoitti sitä, että partioille annettiin puoli tuntia aikaa hävitä näkyvistä, mutta olla kuitenkin alueella läsnä. Joillakin se onnistui hyvin, joillakin ei niin kovin hyvin. Paras suoritus oli varmasti eräällä tupakaverillani, joka löytyi vasta kun kouluttaja vahingossa tallasi hänen päälleen.
Iltapäivästä partiot lähtivät suorittamaan tähystystiedustelua eri teiden varsille. Oma partioni suoritti liikenteenlaskentaa varuskunnan ohi menevällä tieosuudella ja saldo oli mm. raskas heitinkomppania, huoltokolonna sekä 8 taistelupanssarivaunua.
Tähystysasemaan ilmaantui jossain vaiheessa kaksi keski-ikäistä sauvakävelijä naista ja vaikka Parolannummella sotilaat eivät ole mitenkään harvinainen näky, niin daamien ilmeet olivat melko yllättyneitä.
Tähystyspaikalta laskettavaa liikennettä oli niin runsaasti, että meille tuli ihan kiire ehtiä noutopisteeseen kun tähystystä ei olisi maltettu keskeyttää. Käytännössä homma toimi siten, että sillä hetkellä partion johtajana toimiva oppilas tähysti ja ilmoitti havainnot toiselle oppilaalle, joka kirjasi ne. Yksi päivysti radiota ja kaksi hoiti suojaamisen. Tehtäviä vaihdettiin niiden muutaman tunnin aikana siten, että kaikki joutuivat/pääsivät suorittamaan kaikkia hommia.
Tukikohtaan palaamisen jälkeen normijutut jo radiolla ilmoitettujen tietojen lisäksi. Tähystysasemasta piti tehdä piirros sekä tähystettävästä alueesta kartta. Tuohon meni varmaan pari tuntia ennen kuin kelpasi tupsille. Lisäksi ilmoitetusta kalustosta tehtiin tarkentavia kysymyksiä, jotta voitaisiin olla varmoja tunnistuksen oikeellisuudesta, koska ilmoitetut havainnot olivat pääosin tyyppitunnistuksia eivätkä yleistunnistuksia. Ei ollut virheitä.

Yllätys: kurssi muotoon ja sniffaamaan itkukaasua. Unihiekat valuivat kyynelten mukana kuivaan kangasmaastoon ja kurssin yleisilme muuttui eloisammaksi.
Päivä jatkui trangioiden parissa ja sen jälkeen uudella tehtävällä. Pimeän tullen partiot siirrettiin taas uusille kohteille, mutta nopeasti partiot alkoivat törmäillä toisiinsa. Kukaan ei ollut löytänyt mitään ja kartan perusteella alueella ei todennäköisesti olisi edes harjoitusjoukkoja. Yhteisestä sopimuksesta paikalla olevat partiot (3 partiota) kokoontuivat isoon suppaan hytisemään kylmissään ja tehtiin pienet kynsitulet kahviveden lämmittämiseksi, kunnes kylmä pakotti liikkeelle.
Kartasta tehtyjen ennakkoaavistusten takia oma partioni eteni röyhkeästi panssariuraa myöten, kunnes hieman kauempaa alkoi kuulu panssarivaunujen ääniä. Siirryimme uran sivuun metsän sisään ehkä 100 metrin syvyyteen. Hetken päästä ohi ajoi nelivaunuinen Leopard joukkue valot päällä. Koneiden mentyä ohi ilmoitusta vasta-asemalle ja Silmä 5 kertoi heti ilmoitettavan havainnon panssarivaunujoukkueesta. Moottorinäänien kadottua paluu takaisin uralle ja eteenpäin. Jossain vaiheessa eteen tuli alueelle x johtava puomi, jota jäätiin kyttäämään mahdollisen vanginsieppauksen takia, vaikkei partiolle ollut määrättykään vanginsieppaustehtävää. Eipä puoleentuntiin kuulunut eikä näkynyt mitään, joten partio jakaantui kahtia siten, että kaksi miestä jäi valvomaan puomia sekä päivystämään radiota ja loput 3 jatkoivat partiotiedustelua puomin toisella puolella. Partiotiedusteluun lähtenyt osa palasi 30 minuutin päästä takaisin ja molemmat puomivahtiin jääneet soturit levyttivät tyytyväisinä radion molemmilla puolin.
Herättely kevyen vittuilun kera ja koko partion voimin valvomaan puomia vielä hetkeksi. Vähän ajan päästä puomille ajoi henkilöauto, josta nousi työhaalariin pukeutunut mies ulos avaamaan puomin lukkoa. Mies ei havainnut partiota, vaikka lähin mies makasi noin 2 metrin päässä.
Sieppausta johtava partionvarajohtaja teki päätöksen miehen sieppaamisesta ja antoi merkin.

En ole varmaan koskaan nähnyt niin säikähtänyttä ilmettä kuin tuolla herrasmiehellä oli siinä kohtaa kun autolle syöksyi kolme paskaista sotilasta rynkyt tanassa käskyttäen miestä autoa vasten. Vangin sieppauksen jälkeen vangille ilmoitettiin, että tätä ei kuljetettaisi mukana, koska hänellä oli työeste. Miekkonen suhtautui säikähdyksestä huolimatta asiaan huumorilla ja naureskeli asialle. Oli Intillä töissä ja siksi ymmärrystä kaiketi riitti. Toisaalta kaikki sotaharjoitusalueella olevat henkilöt ovat vapaata riistaa ellei erikseen ole kielletty. Tai näin me ainakin ajattelimme.
Radiolla ilmoitus vasta-asemalle vanginsieppauksesta ja tämän kuulustelusta. Samalla ilmoitettiin, että vanki oli jouduttu likvidoimaan puuttuvan kuljetusmahdollisuuden takia.

Tukikohtaan palaamisen jälkeen raportit tupsille. Edellinen partio oli juuri teltassa ja me olimme teltan ulkopuolella odottamassa, kun kokelas huusi vittua ja tivasi tiukasti, että oletteko te saatanat istuneet koko yön nuotiolla kun haisette savulle ja ei ole tiedustelutietoa. Kielsivät tietysti.
Meidät tuolta ehkä pelasti se, että olimme saaneet vangin ja edes jotain tietoja. Kyllä mekin tosin haisimme savulle, mutta kysymys oli miedommin ”Kai tekin olitte Silmä 3 kanssa notskilla?”.
Tupsin käsittelyn jälkeen huoltoon ja lepoon.
Taistelumuonista voidaan olla montaa mieltä, mutta se purkkilihakeitto haisee ihan pesemättömälle vehkeelle eikä makukaan ole kovin hyvä. Meni se nälkäisenä silti alas. Siitä sitten viestipäivystykseen ja reiluksi tunniksi täyteen sissitelttaan nukkumaan. Automaattikipinä toimi varsin mallikkaasti, kuten edellisenäkin yönä. Se jota palelee tekee tulet ja lataa täyden pesän, jonka jälkeen takaisin nukkumaan.
Aamusella taas herääminen uuteen päivään aivan helvetin väsyneenä. Pyydettiin kaasuherätystä, ei saatu. Vitutti, väsytti ja oli nälkä.
No eipä tuo ollut kovin herkkua santsareillakaan, ainakaan silmäpussien perusteella.
Tukikohta kasaan ja suorittamaan tähystystiedustelua poistuvista harjoitusjoukoista.
Vasta tässä viimeisessä tiedustelutehtävässä oma partioni oli vähällä paljastua. Mielestäni olimme valinneet hyvän tähystyspaikan, josta valvoimme oman komppaniamme ruokailua, mutta yhtäkkiä 100 metrin päähän ajoi heitinjoukkue ja jäi 15 minuutiksi paikalleen. Eipä tullut tuona aikana tähystämisestä juuri mitään kun piti painaa nenää turpeeseen ja heitinmiesten jatkettua matkaansa oma komppaniamme olikin jo lähdössä jatkamaan.
Puolilta päivin paluu tukikohtaan, josta Zilillä yksikköön. Perusyksikössä jokainen pakkasi panssarijääkärimarssia varten käsketyn varustuksen ja kaappeihin jäi oikeastaan vain lomapuvut, yksi puhdas alusvaatekerta, sisäjalkineet, urheilujalkineet, urheilupuku ja yksi pyyheliina. Tähän aikaa oli 30 minuuttia, jonka jälkeen reput vietiin asekäytävään pois käsien ulottuvilta.
Marssivalmisteluina lisää taistelumuonia reppuun, joka piti olla pakattu varsin pikkutarkan käskyn mukaan. Sitten suihkuun pesemään vanha lika pois, sillä rajoituksella, että jokaiselle oli aikaa minuutti suihkussa. Santsari valvoi.
Lopuksi likainen maastopuku , puhtaat sukat ja alusvaatteet päälle ja tupakkakatokseen ja sen ympäristöön hengailemaan. Nukkuminen oli kielletty ja seuraavat 5-6 tuntia puhuttiin paskaa ja poltettiin tupakkaa sekä katsottiin kun Sotakomppania lähti lomalle. Seuraavana ohjelmassa oli johtamisharjoituksen/johtajatehtäväradan ensimmäinen kirjallinen koe. Kurssi auditorioon ja jokaiselle annettiin lyijykynä sekä A4 paperi. ”Toimit ryhmänjohtajana iskuosastossa. Varajohtajasi haavoittuu päähän tulitukiosaston ampumasta luodista. Miten toimit?” Vastausaikaa 3 minuuttia ja toimenpiteet oikeaan järjestykseen. Samaan aikaan piirtoheittimellä seinälle heijastettiin vitun kuva ja kaiuttimista alkoi soimaan Rammsteinin Feuer Frei. Kouluttajat aloittivat jonkin erikoisen tanssin ja heittelivät pyyhekumeilla oppilaita.
Koe oli nopeasti ohi. Siitä sitten asekäytävään partioittain reppujen luokse varustarkastusta varten.
Kouluttajat ja santsarit söivät pizzaa ja hampurilaisia, sekä rauhalliseen tahtiin ilmoittivat tarkastettavan varusesineen. Yksi kouluttaja per partio. Jos varusesine puuttui tai oli pakattu väärään paikkaan niin siitä merkattiin partiolle yksi sakkokierros marssia varten. Oma partioni ei saanut onneksi rikottua sakkokierrosten ennätystä, joka oli 11, mutta tyhmin virhe oli muistiinpanovälineiden sijoittaminen vasempaan rintataskuun oikean sijasta. Seuraus: sakkokierros. Hampurilaisten syöminen oli joillekkin viimeinen niitti, koska meilläkin oli viimeisestä ruokailusta jo melkein 12 tuntia ja jokaisella enemmän tai vähemmän nälkä. Eräällä oppilastoverilla muistan kyyneleiden kiiltäneen silmissä vitutuksesta ja muusta harmituksesta, mutta hän pysyi lujana eikä keskeyttänyt tai alkanut urputtamaan. Tuota tiedettiin Sotakomppanian alikessujen puheiden perusteella odottaakin. Eräänlaista henkistä psyykkausta.
Kun kamat oli levitetty asehuoneen käytävälle ja tarkastettu saatiin käsky pakata reput uudestaan sekä siirtyä pihalla odottaviin kuorma-autoihin. Autot lähtivät joskus ehkä 19-21 välillä liikkkeelle. En millään muista tarkkaa aikaa. Jokatapauksessa matka kesti ehkä noin puolituntia ja saavuimme koko kurssin voimin jonnekkin pimeään paikkaan ja nostimme reput selkään. Partiot lähtivät porrastetusti liikkeelle ja lähtöhuuto oli ilmoitettu yhdeksi sakkokierroksia kerääväksi virheeksi, jos huudossa ei ole asennetta. Kouluttajat huudattivat ”Jääkäreillä on vain yksi tie!” johon piti vastata ”Eteenpäin!.
Mikään partio ei kerännyt tästä sakkoa.

Ensimmäinen tehtävä oli katsoa karttaa ja paikantaa oma sijainti sekä ottaa suunta ensimmäiselle rastille.
Mieliala oli aika korkealla väsymys huomioon ottaen eikä kevyt tihkusade tainnut ketään siinä kohtaa häiritä. Ensimmäinen rasti löytyi ja siellä ainoastaan ilmoitettiin seuraavaan rastin sijainti.
Mikäs siinä. Vapaasti löntystellen ja paskaa jauhaen avohärdellissä eteenpäin. Toisella rastilla oli jokin johtamisharjoituksen tehtävä, mutta en enää muista sitä enkä muitakaan marssin aikaisia rasteja. Saattaa olla, että kyseessä oli kellokaskarkurin käsittely taistelutilanteessa.
Sama kolmen minuutin vastausaika kuitenkin kuin kasarmilla olleessa rastissa.
Marssi edistyi kilometri kerrallaan ja joskus aamuyöstä ehkä 04 aikaan tihkusateen muututtua oikeaksi vesisateeksi porukalla alkoi pinna kiristyä. Omassa partiossani tuli riitaa siitä miten suunnistetaan ja mikä on oikea suunta jatkaa. Oli ihan siinä ja siinä, ettei tilanne ajautunut nyrkkitappeluksi. Tönimistä ja kovaa suunsoittoa oli. Yhteisymmärrys suunnasta kuitenkin löytyi ja tuo välikohtaus unohtui hetkessä. Erään partion kanssa pysähdyimme yhteiselle ruokatauolle ja tuolloin näin ensimmäisen ja ainoan kerran miten mies nukahtaa kesken syömisen. Tupakaveri istui leveässä haara-asennossa trangia jalkojen välissä ja alkoi lusikoimaan puuroa. Yhtäkkiä lusikka putosi ja mies kellahti selälleen täydessä unessa. Hämmästyttiin vähän ja tuupittiin kaveri hereille. Eikös sama nukahtaminen tapahdu parin minuutin päästä uudestaan…
Ruoka saatiin kuitenkin syötyä ja jatkettiin kahden partion voimin matkaa. Naapuripartio kuitenkaan ei pystynyt samaan vauhtiin joukkona kuin Silmä 5 ja jäi jälkeen. Vesisateen kasteltua päälläolevat vaatteet joillakin alkoi perse hitsaamaan kiinni ja pidettiin yhdistetty rasvaus&tupakkatauko. Tilanteessa ei sinällään ollut mitään hauskaa, mutta kyllähän se vähän hymyilytti kun rivitalon edessä ukko vetäisee maastohousut nilkkoihin ja alkaa voitelemaan hanuriaan valkovaseliinilla. Siitä myös kuittailtiin myöhemmin. :)

Joskus 10 aikaan aamulla saimme tulisen riidan aikaan siitä, kenen vuoro on kantaa venttiseiskaa. Ei ollut kai kenenkään vuoro, koska radio lensi tyylikkäästi ojanpohjalle tulisen lupauksen kanssa. ”Mä en kanna tätä vitun romua enää metriäkään”.
Venttiseiskaa sanotaan tuhoutumattomaksi, mutta meiltä katkesi antenni tuossa. Ei paha hätä, kouluttajien varmistusauto näet ajoi marssilenkin tieosuuksia jatkuvasti ihan vesitäydennystenkin takia ja sen tullessa kohdalle ilmoitimme antennin katkenneen ja saimme uuden. Siitä ei tullut ikinä mitään jälkipuheita.
Joskus alkuiltapäivästä kahlasimme kuraista ja upottavaa vaunu-uraa uudelle rastille joka paljastui sakkorastiksi. Santsari ilmoitti aina puuttuvan varusesineen, joka piti hakea joltain metsästystornilta noin 700 metrin päästä ja kun yksi artikkeli oli ”noudettu” niin sitten seuraava niin kauan kuin sakkoa oli. Olimme hakenee pari sakkoa ja vitutuskäyrä tuonkaltaisen juoksuttamisen takia kaikilla aika korkealla. Oli ruokatauon aika. Sakot saatiin kuitenkin lopulta kaikki haettua ja päästiin jatkamaan. Tässä kohtaa alun perin 5 miehen partio oli sulanut kolmeen henkeen. Toiselta loppui fysiikka ja toisella omien sanojensa mukaan kipeytyi jalka. En ollenkaan epäile tuota jalankipeytymistä. Kaikilla taisi olla sama vaiva, koska jalkineet olivat olleet lähes keskeytyksettä jalassa useamman vuorokauden. Voi tietysti olla myös, ettei enää huvittanut.

Radiota oli jouduttu koko marssin ajan kantamaan rinnan päällä reppujen takia, mutta näillämain jokainen partiosta alkoi olla sen verran väsy, että jaettiin kantovastuu siten, että kaksi kantoi radiota ja yksi sen varusteita. Näihin aikoihin tuo ylimääräinen kymmenen kiloa rinnan päällä alkoi myös vaikeuttaa pahasti hengittämistä ja jos radiota olisi kantanut yksin olisi radistin vauhti ollut paljon hitaampi kuin muilla.
Sakkorastilta siis jatkettiin eteenpäin ja tässä vaiheessa suurta hupia ja extramotivaatiota tuottivat ne alokasaikana moneenkertaan kuullut jutut siitä, miten panssarijääkärit ovat metsän vaarallisimpia eläimiä yms. Matkan varrelle osui kylmiä ja lämpimiä rasteja, jotka eivät olleet niin raskaita tai erikoisia, että enää muistaisin niitä.
Ennen viimeiselle rastille pääsyämme pidimme lepotaukoa yhdellä pientaloalueella postilaatikoiden vieressä. Siinä istuskelimme varmaan aika apaattisen näköisinä ja söimme näkkäriä, kun kouluttajien Defenderi ajoi viereen. Kouluttajat nousivat hymyillen autosta ja toinen tarjosi karkkia. Tuo karkin tarjoaminen siinä tilanteessa tuntui lähes vittuilulta, mutta jokainen otti karkin. Kouluttajat kysyivät miten menee ja sanoivat lopun jo häämöttävän. Tässä vaiheessa Silmä 5 oli ohittanut 3 aiemmin lähtenyttä partiota ja vain ensimmäisenä lähtenyt oli edellä.
Näihin aikohin tapahtui myös se ainoa kerta kun olen nähnyt harhoja. Olimme jonkun uran varressa tauolla ja muut kaksi menivät tarpeilleen. Taisin torkahtaa hetkeksi ja herätessä iski pieni paniikki siitä missä kaverit ovat. Katsoin ympärilleni ja suoraan edessäni oli Leopard taistelupanssarivaunu jonka tykki osoitti suoraan minuun. Näin jopa tornissa olevan äijän sinivalkokokardin kun hän kiikaroi minua.
Ihmettelin miten ihmeessä en ole herännyt, vaikka vierestä on ajanut 55 tonnin panssarivaunu ja menin lähemmäs. Lähempää tarkasteltuna tuo ”Leo” osoittautui sammaloituneeksi siirtolohkareeksi…
Muiden harhanäkyihin kuuluivat mm. pienet ihmiset, joita riippui puista hirtettyinä kymmenkaupalla tai uralla oleva sadat rikkinäiset cd-levyt.

Parolannummella palvelleet tuntevat ”motivaatiomäen”. Viimeinen rasti sijaitsi sen pohjalla ja siellä ainoastaan merkattiin partion rastikortti. Olimme jo lähdössä loivaa kävelypolkua myöten yksikköön, kun santsari ilmoitti, ettei siitä suunnasta pääse pois: ”Ainoa reitti kulkee motivaatiomäen kautta sokeritopan huipulle”.
Ei paljon naurattanut. Motivaatiomäki nousee jyrkässä kulmassa ylöspäin, on matkaltaan joku pari sataa metriä ja koostuu pehmeästä hiekasta. Loppuosa kontattiin ylöspääsemiseksi. Sokeritopan huipulla oli hyvä fiilis kun kasarmit näkyivät ja tajuttiin, että ollaan kohta maalissa.
Panssarikoululta yksikköön mentiin juosten siitä huolimatta, että jokainen askel sattui jalkapohjissa.
Bubin luona oli kurssinjohtaja ja vesitonkka. Siitä kunnon vesitankkaus ja kouluttaja ilmoittaa pommin: Hyvä, mutta ei tämä vielä ole ohi. Tässä on uusi kartta, menkää hakemaan kätköstä esine x”.
Vähän epäuskoisina reput takaisin selkään ja Alibikylää kohti. Palloiltiin siellä joku parikymmentä minuuttia etsien kätköä, kunnes radiosta kuului, että palatkaa yksikköön.
Yksikössä harjoituksen keskeyttäneet ottivat maaliin tulleiden rynnäkkökiväärit puhdistettaviksi ja loppuun asti marssineet pääsivät heti henkilökohtaiseen huoltoon. Suihkun jälkeen ei tarvinnut paljon nukkumattia odotella.
Meidän partiollemme kertyi kilometrejä arviolta karvan yli 60, mutta osansa tuossa on sakkokierroksilla ja suunnistusvirheillä. Jokainen partio saapui maaliin tavoiteajassa eli alle 20 tunnissa, vaikka miestappioita tulikin.
Harjoituksen aikana tuli nukuttua jotain 2-4 tuntia. Väsytti. Ja maaliin asti tulleet saivat kuntoisuuslomaa ja ”henkisen” oikeuden kutsua itseään panssarijääkäreiksi.
 
Hieno kuvaus tiedusteluviikosta.

Nauroin vedet silmissä kolmannen kaasuherätyksen kohdalla. Tuli oma marssi mieleen elävästi (ja kipeästi).

Tuo unen määrä kuulostaa todella tutulle. Oma unen määrä jäi viimeisenä kahtena ja puolena vuorokautena noin puoleen tuntiin. Sen verran oli luppoaikaa jossain välissä. Laskeskelin että kävellessä ei voi nukkua mutta syöminen luultavasti onnistuu.

Miten väärässä olinkaan siitä kävellessä nukkumisesta. Luultavasti inttiaikani hauskimpia näkyjä oli kun Silmän jäsenet horjuvat hiekkatien puolelta toiselle kuin zombiet konsanaan kun reppu vie miestä eikä mies reppua.
 
setämies kirjoitti:
Hieno kuvaus tiedusteluviikosta.

Nauroin vedet silmissä kolmannen kaasuherätyksen kohdalla. Tuli oma marssi mieleen elävästi (ja kipeästi).

Tuo unen määrä kuulostaa todella tutulle. Oma unen määrä jäi viimeisenä kahtena ja puolena vuorokautena noin puoleen tuntiin. Sen verran oli luppoaikaa jossain välissä. Laskeskelin että kävellessä ei voi nukkua mutta syöminen luultavasti onnistuu.

Miten väärässä olinkaan siitä kävellessä nukkumisesta. Luultavasti inttiaikani hauskimpia näkyjä oli kun Silmän jäsenet horjuvat hiekkatien puolelta toiselle kuin zombiet konsanaan kun reppu vie miestä eikä mies reppua.

En osaa tuota unenmäärää tarkasti sanoa, mutta ei se kenelläkään oppilaalla ollut harjoituksen aikana yli tuon 4 tunnin. Vähän ukosta riippuen 2-4 h. Suurimmalla osalla taisi olla lähempänä tuota kahta...

Minäkin olen pitänyt tuota "kävellessä nukkumista" ihan satuna, mutta kyllä se vain onnistuu kun vetää autopilotilla eteenpäin. Mulla on ainakin useampia "pimeitä" hetkiä tuolta marssilta, joiden olemassaolosta en ole tietoinen muuten kuin kellon perusteella.

Näitkö Sinä harhoja? :)
 
pstsika kirjoitti:
setämies kirjoitti:
Hieno kuvaus tiedusteluviikosta.

Nauroin vedet silmissä kolmannen kaasuherätyksen kohdalla. Tuli oma marssi mieleen elävästi (ja kipeästi).

Tuo unen määrä kuulostaa todella tutulle. Oma unen määrä jäi viimeisenä kahtena ja puolena vuorokautena noin puoleen tuntiin. Sen verran oli luppoaikaa jossain välissä. Laskeskelin että kävellessä ei voi nukkua mutta syöminen luultavasti onnistuu.

Miten väärässä olinkaan siitä kävellessä nukkumisesta. Luultavasti inttiaikani hauskimpia näkyjä oli kun Silmän jäsenet horjuvat hiekkatien puolelta toiselle kuin zombiet konsanaan kun reppu vie miestä eikä mies reppua.

En osaa tuota unenmäärää tarkasti sanoa, mutta ei se kenelläkään oppilaalla ollut harjoituksen aikana yli tuon 4 tunnin. Vähän ukosta riippuen 2-4 h. Suurimmalla osalla taisi olla lähempänä tuota kahta...

Minäkin olen pitänyt tuota "kävellessä nukkumista" ihan satuna, mutta kyllä se vain onnistuu kun vetää autopilotilla eteenpäin. Mulla on ainakin useampia "pimeitä" hetkiä tuolta marssilta, joiden olemassaolosta en ole tietoinen muuten kuin kellon perusteella.

Näitkö Sinä harhoja? :)


[/quote

Vahvensin hieman.

Onko näkyjen näkeminen joku pääsyvaatimus tähän aselajiin?

:angel:

Ohjustelija puuttuu vielä tästä niin sitten on oikea ps-trio koossa.

Poistun takavasemmalle.
 
pstsika kirjoitti:
setämies kirjoitti:
Hieno kuvaus tiedusteluviikosta.

Nauroin vedet silmissä kolmannen kaasuherätyksen kohdalla. Tuli oma marssi mieleen elävästi (ja kipeästi).

Tuo unen määrä kuulostaa todella tutulle. Oma unen määrä jäi viimeisenä kahtena ja puolena vuorokautena noin puoleen tuntiin. Sen verran oli luppoaikaa jossain välissä. Laskeskelin että kävellessä ei voi nukkua mutta syöminen luultavasti onnistuu.

Miten väärässä olinkaan siitä kävellessä nukkumisesta. Luultavasti inttiaikani hauskimpia näkyjä oli kun Silmän jäsenet horjuvat hiekkatien puolelta toiselle kuin zombiet konsanaan kun reppu vie miestä eikä mies reppua.

En osaa tuota unenmäärää tarkasti sanoa, mutta ei se kenelläkään oppilaalla ollut harjoituksen aikana yli tuon 4 tunnin. Vähän ukosta riippuen 2-4 h. Suurimmalla osalla taisi olla lähempänä tuota kahta...

Minäkin olen pitänyt tuota "kävellessä nukkumista" ihan satuna, mutta kyllä se vain onnistuu kun vetää autopilotilla eteenpäin. Mulla on ainakin useampia "pimeitä" hetkiä tuolta marssilta, joiden olemassaolosta en ole tietoinen muuten kuin kellon perusteella.

Näitkö Sinä harhoja? :)

Tunnustettakoon, että haastoin katajaa painiin hetken aikaa. Voisin vannoa edelleen että se oli uhkaavin kataja tällä puolen palloa.

Kellon kanssa pelaaminen oli myös oma hauskuutensa. Muistan marssin aikana katseleeni erään maantiesillan yli taivaanrantaan ja miettineeni että ompa komea auringonlasku. Tämän jälkeen katse kelloon, joka paljasti kellon olevan noin viisi aamulla.
 
baikal kirjoitti:
pstsika kirjoitti:
setämies kirjoitti:
Hieno kuvaus tiedusteluviikosta.

Nauroin vedet silmissä kolmannen kaasuherätyksen kohdalla. Tuli oma marssi mieleen elävästi (ja kipeästi).

Tuo unen määrä kuulostaa todella tutulle. Oma unen määrä jäi viimeisenä kahtena ja puolena vuorokautena noin puoleen tuntiin. Sen verran oli luppoaikaa jossain välissä. Laskeskelin että kävellessä ei voi nukkua mutta syöminen luultavasti onnistuu.

Miten väärässä olinkaan siitä kävellessä nukkumisesta. Luultavasti inttiaikani hauskimpia näkyjä oli kun Silmän jäsenet horjuvat hiekkatien puolelta toiselle kuin zombiet konsanaan kun reppu vie miestä eikä mies reppua.

En osaa tuota unenmäärää tarkasti sanoa, mutta ei se kenelläkään oppilaalla ollut harjoituksen aikana yli tuon 4 tunnin. Vähän ukosta riippuen 2-4 h. Suurimmalla osalla taisi olla lähempänä tuota kahta...

Minäkin olen pitänyt tuota "kävellessä nukkumista" ihan satuna, mutta kyllä se vain onnistuu kun vetää autopilotilla eteenpäin. Mulla on ainakin useampia "pimeitä" hetkiä tuolta marssilta, joiden olemassaolosta en ole tietoinen muuten kuin kellon perusteella.

Näitkö Sinä harhoja? :)


[/quote

Vahvensin hieman.

Onko näkyjen näkeminen joku pääsyvaatimus tähän aselajiin?

:angel:

Ohjustelija puuttuu vielä tästä niin sitten on oikea ps-trio koossa.

Poistun takavasemmalle.

Hehehe.. Pitänee olla omanlaisensa luonne että hakee vapaaehtoisesti joukkoon jossa tehtävänkuva on toimia jalkaväkenä panssaritaistelussa. ;)

Eli vastaan vaihtoehdon A) KYLLÄ. Kaikki psj-upseerit ja aliupseerit ovat enemmän tai vähemmän kajahtaneita. Se lukee pääsyvaatimuksissa. Lisävaatimuksena pieni taipumus itsetuhoisuuteen.
 
baikal kirjoitti:
Onko näkyjen näkeminen joku pääsyvaatimus tähän aselajiin?

:angel:

Ei ole, mutta kaikki minun tuntemani panssarijääkärimarssin suorittaneet ovat siellä nähneet jonkinlaisia harhanäkyjä väsymyksen takia.
 
Back
Top