Panssarijoukot – kautta aikain

pstsika

Haukka
Lahjoittaja
Olen aistivinani baikalilta tietynlaista pilkantekoa panssarijoukkoja kohtaan.
Faktahan on kuitenki se, että kaikenmaailman havuilla ja muilla risuilla ja varvuilla lähinnä puhdistaan ruokailuvälineitä ja niitä kerätään telttaan eristeeksi. :angel:

Jo alokasaikana olen oppinut, että on olemassa vain yhdenlaisia koulutushaaratunnuksia. Nimittäin viisikulmaisia.
 
uddis

Korpraali
Noh panssariprikaatissaki on monenmoisia koulutushaaroi :p. Nimimerkillä panssaritykistössä palvelleena. Ketjun alku kovasti virnistytti kun luki että panssariprikaatissa palvelleille mutta silti ei saa todeta että siellä tykistössä silloin. :lanssi: Jääkärei tarvitaan mutta kannattaa muistaa että ikävää siellä edes on olla jos epäreilua ei ole ku naapurilla :a-grin:
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
Kyllä panssaritykistössä palvelleet saavat kirjoittaa. Kyseessähän on silloinkin panssarijoukot eikös? :)

Samoin PANSSARIpioneriit ja PANSSARI-ilmatorjunta saavat kirjoittaa. Ja toki PANSSARIviesti.
 
uddis

Korpraali
pstsika kirjoitti:
Kyllä panssaritykistössä palvelleet saavat kirjoittaa. Kyseessähän on silloinkin panssarijoukot eikös? :)

Samoin PANSSARIpioneriit ja PANSSARI-ilmatorjunta saavat kirjoittaa. Ja toki PANSSARIviesti.
On oli vaan pakko :a-grin:

Itsellä jo aikaa jonkin verran kotiutumiseta kun erä on II/96 niin ei ihan yhtä hienoa tarinaa enään saa kun tässä oli aikaisemmin. Mutta onhan niitä yksittäisiä kommelluksia mitkä muistaa hyvin. Oltiin ilveskalliolla leirillä ja allekirjoittanut oli sit vastuussa safka kuljetuksista ruokalasta. Oli ihan hyvin ne reissut mennyt vaan sitten yhdessä siirtymässä sain eri auton ja kuskin käyttööni. No aamulla aikasin sitten lähdettiin hakemaan safkaa ja siellähä niitä teitä riittää sinne ja tänne otin ja nukahdin lämpimään hyttiin = Iso virhe :lanssi:, olisi pitänyt muistaa että tämä kuski oli meidän legendamme oli onnistunut kuski opiskeluiden aikaan eksymään kuorma-autonsa kanssa prikaatin alueellakin. Joten me sit päädyttiin ties mihin piruun tien päähän. Siinä sit sai harjotella auto suunnistusta että päästiin sieltä ruokalaan ja safkat kyytiin ja perille 1,5 h myöhässä no siitä sitten otti ja tuli "vähän" sanomista.
Enpä nukahtanut enään sen jälkeen kuorkin hyttiin.
 
baikal

Supreme Leader
Lahjoittaja
En pilkkaa, en vähääkään. Lähinnä panssarijoukkoja ja -aseistusta koskevien kirjoitusteni terävin ydin on osoitettu Ohjustajalle, jonka yksisilmäisyys on lajissaan hirmuista, etten sanoisi ennennäkemätöntä. Siirryn taka-alalle, tyydyn lukemaan kirjoituksia tässä topikissa ilman välihuomautuksia. Sikäli kuin kykenen siihen. D.

Mutta ihan ilman pelleilyn häivää: en pilkkaa enkä dissaa kenenkään aselajia vaan arvostan kaikkia aselajista riippumatta, jotka ovat suorittaneet asepalveluksensa kunnialla.
 
jokiranta

Alokas
BAN
SF-paraati

Kapiainen kirjoitti:
Todella osaava ja ammattitaitoinen sotilas siis tämä kyseinen kaveri - hyvin monessa asiassa erinomainen esimerkki nuoremmille ammattisotilaille..mutta eräissä asioissa olisi ehkä ollut syytä miettiä uudelleen, millaistan esimerkkiä antaa nuoremmille sotilaille. Muutenkin..tietoisesti valittu kurjuus ei ole kovuutta..se on hölmöyttä.
No ehkä tulevaisuudessa näemme paraatin, jossa joukon johtajalla, joka ilmoittaa joukon tarkastusta varten, on aivan eri vuosituhannen varusteissa kuin joukkonsa, koska hänelle sotilaselämä on liian vaarallista. Olisi ehkä parempi käydä teknillinen koulu ja mennä kunnan varikolle vaikka varastomieheksi.

Olen aina tiennyt, että virkamiehet ovat sosialidemokratisoituneita, mutta että he olisivat niin sosialidemokratisoituneita kuin nykyään, on yllätys.

Ehdotan, että varusmisesten terveyden takaamiseksi hankitaan jokaiselle telttavuoteet. Turvavyöthän kuorma-auton lavalla jo ovatkin.

Työsuojelu ennen kaikkea!
 
jokiranta

Alokas
BAN
Eturauhasvaiva

baikal kirjoitti:
Psa-arvo on joka kerta koholla, kun mukiin pissaa ja eikun tutkittavaksi. Luulen muuten, että tuo eturauhaskipu säteilee selkään jotenkin. Pahimmillaan tuo vaiva on sitten, kun jotkut ihmeen rakkularauhasetkin tulehtuvat...voi äiti.

Vanhemman ja kokeneen velvollisuus on neuvoa nuorempia, nuorempien asia on sitten ottaa onkeensa tai olla ottamatta.
Minusta jokaisen reserviläisen velvollisuus on tehdä tuota koskeva aloite. Eturauhassuoja pitäisi kehittää univormuun, mutta sitä ei ilmeisesti tule ennen kuin joku teleketjufeministi-majuri-evp sosiaali- ja terveysministeriöstä ottaa sen asiaksi.
 
veffeade

Eversti
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Siirretty muistelo ketjusta "PV:n virka-apu 80-luvulla"...

Jaahas, tästä tuli mieleeni vuoden -82 heinäkuu; olisko ollut ihan alkuviikot. Panssariprikaati oli leirillä Niinisalossa; itte oltiin mortteina 1 PsVk:ssa ja kesäkuisen lumisateen jalkeen taivastelimme melkoisessa helteessä; yöt tosin olivat viileitä.

No, Niinisalossa oleva vanhempi vaunuporukka porukka oli "jotenkin sählännyt ja ampunut kankaan kanervikon tuleen". Mitä teki silloinen komentaja Tankki-Masa: Hän perusti meistä morteista sammutusyksikön "Erillisosasto Savu".

Eihän siinä mitään; illalla kuultiin jotta aamusta lähdetään; varoiksi vielä tietenkin siten, että tehdään kapiot valmiiksi yöllä ja siirrytään kasarmin ulkopuolelle odottamaan autokyytiä Niinisaloon about 1 yöllä. Autojen oli määrä tulla heti aamusella.

Kylmähän siinä tuli ja nälkäkin aamusella; ei voinut lähteän minnekkään kun piti odottaa tuota erilliskuljetusta Sad.

Perkele; koko aamupäivä odotettiin kyytiä ja lopulta saapui kommandon päällikkö ilmoittamaan, että operaatio "Erillisosasto Savu" on peruuutettu; kuulema Niinisalon omat jägsterit yhdessä vaunumiesten kanssa saivat kankaat sammutettua.

Tässä osallistumiseni virka-apuun; tosin kerran morttina huusin itseni valmiusosastoon 2 viikon ajaksi soittamalla hälytyksen ja kajauttamalla käytävällä reippaan hälykommandon "VALMIUSOSASTO HÄLYTYS"; oli muuten hubaa; en ole sen jälkeen nähnyt nuin liukkaita lasseja alikkien keskuudessa... Big Grin
 
Tvälups

Ylipäällikkö
ja onhan toki näitä ps-joukkoja koulutettu muuallakin kuin vain PSPR:ssa ja KARPR:ssa.
Esim. Asekoulun T-55M ja sillä suoritettu tvälläreiden koulutus, SavPr BTR-60:t, Nylpyrän PT-76:t ja PKARPR T-54/T-55M osasto.
 
veffeade

Eversti
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Tvälups kirjoitti:

Juuh, nuinhan on ollut. Sen vuoksi vähän ihmettelen että tässä topiikissa on näin hiljaista...
 
Tvälups

Ylipäällikkö
Sotakalut on sulatettu ja vitutus estää kertomasta wanhoista kunnian päivistä.
 
veffeade

Eversti
Lahjoittaja
ELSO 2.0
uddis kirjoitti:
pstsika kirjoitti:
Kyllä panssaritykistössä palvelleet saavat kirjoittaa. Kyseessähän on silloinkin panssarijoukot eikös? :)

Samoin PANSSARIpioneriit ja PANSSARI-ilmatorjunta saavat kirjoittaa. Ja toki PANSSARIviesti.
On oli vaan pakko :a-grin:

Itsellä jo aikaa jonkin verran kotiutumiseta kun erä on II/96 niin ei ihan yhtä hienoa tarinaa enään saa kun tässä oli aikaisemmin. Mutta onhan niitä yksittäisiä kommelluksia mitkä muistaa hyvin. Oltiin ilveskalliolla leirillä ja allekirjoittanut oli sit vastuussa safka kuljetuksista ruokalasta. Oli ihan hyvin ne reissut mennyt vaan sitten yhdessä siirtymässä sain eri auton ja kuskin käyttööni. No aamulla aikasin sitten lähdettiin hakemaan safkaa ja siellähä niitä teitä riittää sinne ja tänne otin ja nukahdin lämpimään hyttiin = Iso virhe :lanssi:, olisi pitänyt muistaa että tämä kuski oli meidän legendamme oli onnistunut kuski opiskeluiden aikaan eksymään kuorma-autonsa kanssa prikaatin alueellakin. Joten me sit päädyttiin ties mihin piruun tien päähän. Siinä sit sai harjotella auto suunnistusta että päästiin sieltä ruokalaan ja safkat kyytiin ja perille 1,5 h myöhässä no siitä sitten otti ja tuli "vähän" sanomista.
Enpä nukahtanut enään sen jälkeen kuorkin hyttiin.
Mulle kävi samalla tavalla kun autosotamies Mäkinen hukkasi itsensä kartalta Niinisalon aukeilla :a-grin:. Olin kuulema vastuussa kun istuin hytissä vieressä ja sotilasarvokin oli korkeampi; koin varmaan messevimmän heiton koko sotilasurallani; olin nimittäin oppilas :a-grin:.
 
jokiranta

Alokas
BAN
10!

Täytyy sanoa, että pojat ovat saaneet liikuntaa koko päivärahan edestä. Harva saa nauttia noin monipuolisia liikunta- ja luontopalveluita. Minusta tuo kyynelkaasuherätys on hyvä. Sillä voisi herättää monen yrityksen konsultaatiotilaisuuksissa nukkuvan yleisön.
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
Tvälups kirjoitti:
ja onhan toki näitä ps-joukkoja koulutettu muuallakin kuin vain PSPR:ssa ja KARPR:ssa.
Esim. Asekoulun T-55M ja sillä suoritettu tvälläreiden koulutus, SavPr BTR-60:t, Nylpyrän PT-76:t ja PKARPR T-54/T-55M osasto.
Näissäkin palvelleet saavat kertoa. :)

Milloin Suomessa on lopetettu tuo PT-76 vaunun käyttö ja miksi?
Olen nähnyt kaksi kappaletta noita. Toisen oli ps-museossa ja toisen Pohjankankaalla.
 
Panssarirukisa oli vielä 2 kpl ajossa vuonna -82. Koulutus panssaritiedustelussa oli lopetettu edellisenä vuonna. Syynä vissiin se että Bemari-1 korvasi nuo vehkeet...
 
PJ85

Eversti
Lahjoittaja
Tvälups kirjoitti:
ja onhan toki näitä ps-joukkoja koulutettu muuallakin kuin vain PSPR:ssa ja KARPR:ssa.
Esim. Asekoulun T-55M ja sillä suoritettu tvälläreiden koulutus, SavPr BTR-60:t, Nylpyrän PT-76:t ja PKARPR T-54/T-55M osasto.
Sitten varmaan otetaan mukaan myös PORPR jolla on ollut valovuodet pääkalustona XA-kalusto niinkun tiedämme. Porin Prikaatin jääkärikomppanioiden(pl. SKVJ) ja panssaritiedustelujoukkueiden joukkueenjohtajat ym. ovat PSRUKista käyneet oppinsa hakemassa.
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
PJ85 kirjoitti:
Sitten varmaan otetaan mukaan myös PORPR jolla on ollut valovuodet pääkalustona XA-kalusto niinkun tiedämme. Porin Prikaatin jääkärikomppanioiden(pl. SKVJ) ja panssaritiedustelujoukkueiden joukkueenjohtajat ym. ovat PSRUKista käyneet oppinsa hakemassa.
PSRUKin aikaiset muistot kelpaa, mutta pasi-kalustolla olevat jääkärikomppaniat eivät ole panssarijoukkoja.
 
Tvälups

Ylipäällikkö
Juuh, kyl määkii näkisin jotta telavehkeet tai ainakin asetorni tekee panssarin...
 
Leppis

Luutnantti
Lahjoittaja
Tvälups kirjoitti:
Juuh, kyl määkii näkisin jotta telavehkeet tai ainakin asetorni tekee panssarin...
Voisko ajatella tässä tapauksessa, että mekanisoitu on panssarit ja motorisoitu on pasit?
Vai miltä kuulostaisi termi panssaroitutiedustelu :a-cool:
 
Tvälups

Ylipäällikkö
Nooh, laitetaan yön kunniaksi sellainen muistelo kun kuljetus- ja taisteluvälinepuoli (nuoremmat, suomenkieliset tvällärit) sai yhteistehtävän kunnostaa ja määräaikaishuoltaa nylpyrän PT-76. Kväl-ukot hinasivat tankin autohallille jossa montteerasivat koneen käymään (suurin ongelma oli lipeäakkujen henkiinherätys) ja seuraavana päivänä meidän tvälläreiden piti huoltaa aseistus.
Aivan uppo-outo vehjes joka ukolle, mutta otimme alkuperäiskieliset ohjekirjat tarkasteluun illan kulungiksi (venäjänkieliset pumaagat vaativat sisäistä voitelua itäiseen malliin). Niin sitä sitten aamusella, silmät punaisina ja henki höyryten, ahtauduttiin mokoman Plavajuštši tankletin sisuksiin ja purettiin moinen kanuuna. Moottorimiehet kävi punomassa päätään välillä kun koko komeus oli kappaleina ja epäilivät ettei me sitä saada enää kasaan. Mutta niin vain iltapäivän aluksi ase tuli huolletuksi, kootuksi sekä tarkistetuksi ja kvällärit totesivat tvälläreiden osaavan hommansa vaikka aamun tst-kunnossa saattoi ollakin hieman huomauttamista.
 
Top