Panssarivaunut

yobKFxb.jpg

Miksi naapuri ole jatkanut tuon lämpöhupun levittämistä muille kuin t72b2 malleille?
 
Viimeksi muokattu:
Perustuu luuloon, mutta pari mahdollista syytä tulee mieleen.
- Heikko kesto käytössä
- Kallis
- Vaikutus vähäinen
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Käsittääkseni vika on siinä, että toimintakulttuurissa ei oikeastaan katsota olevan mitään vikaa. Tuolla päin armeija ei ole pääasiallisesti ulkoista uhkaa varten, vaan sisäistä uhkaa varten. Se on vallanpitäjän vallan ja voiman symboli, jolla pidetään kansalaiset kurissa. Tuolla ei yletä pätevyyden mukaan, vaan enemmänkin uskollisuuden ja sen mukaan, että paljonko maksoit ylennyksestäsi tai mitä sinun sukusi lupasi/ansaitsi vastineeksi. Voi myös olla että eri johtajat valitaan siten, että nämä olisivat kilpailevista heimoista/suvuista ja siten pitää nämä aisoissa, kun nämä juonivat toisiaan vastaan, eivätkä vahingossakaan liittoudu keskenään.

Joten jos se isoin herra siellä voi olla varma vallastaan, niin armeijan toimintakulttuuri on toiminut hyvin, joten miksi muuttaa sitä?

Hiukan samaan viittasin omassa viestissäni "ilkikurisella" viittauksella "paraatiarmeijasta". Siinä olet oikeassa, että voimakkaalla armeijalla on hyvin suuri symbolinen arvo ja toisaalta, kuten viittasit, sen on oltava ehdottoman lojaali maan johdolle, joten eteneminen hierarkiassa ei läheskään aina perustu osaamiseen ja ammattitaitoon vaan siihen, että on oikeasta perheestä/suvusta/heimosta ja että suhteet maan johtoon (tai oikeisiin henkilöihin) ovat kunnossa ja ettei ole epäilystäkään kapinahengestä tai lojaaliuden puutteesta. Usein vieläpä suositaan tiettyjä heimoja tai tietyiltä alueilta tulevia henkilöitä, jotta taataan uskollisuus maan johdolle - mikä nyt osaltaan on valmis romuttamaan kyvykkyyttä ja halua kehittää toimintoja.

Vaikka asevoimat on usein osa vallankäyttöä ja tämä rooli on merkittävä useammassa maassa, sen ohella monissa maissa on vielä erilaisia turvallisuusorganisaatioita ja/tai salaisia poliiseja valvomassa tämän lojaaliuden toteutumista (tähän @Sardaukar oikeastaan myös viestissään viittasi). Tämä johtaa sitten tavattoman usein sisäiseen kamppailuun ja valtataisteluun, mikä on omiaan rapauttamaan toimintaa ja voi johtaa (ja johtaakin) siihen, että henkilökohtaiset suhteet vaikuttavat paljonkin siihen kuinka tiettyjä henkilöitä kohdellaan, ja erinäisiin ilmiantoihin ja selkään puukottamisen syynä voi olla silkka henkilökohtainen kauna tai riita todellisen valtioon kohdistuvan uhan sijaan. Ja jokainen ymmärtää millainen vaikutus tällä on eri organisaatioiden toimintaan jos energiaa kuluu huomattavia määriä sisäiseen valtataisteluun ja kamppailuun ja kuinka vaikeaa tällaisessa tilanteessa on muokata toimintakulttuuria (ja organisaatiota), koska se tuo muassaan uhan oman aseman menettämiseen.

Toisaalta Israelin kannalta on tämä on vain hyvä asia, koska se omalta osaltaan heikentää Israeliin kohdistuvaa uhkaa ja sen naapurit ovat enemmän paperitiikereitä todellisten tiikereiden sijaan. Mutta on johtaahan tämä alueellisiin ongelmiinkin, mikä on nähtävissä Irakissa ja nyt Jemenissä kun varustukseltaan heikommat (mutta motivaatioltaan paremmat) joukot kykenevät jopa selkeän alivoimaisina voittamaan taisteluita strategisesti tärkeistä paikoista/kaupungeista.

vlad.
 
Perustuu luuloon, mutta pari mahdollista syytä tulee mieleen.
- Heikko kesto käytössä
- Kallis
- Vaikutus vähäinen

Arvaan hinnan olevan lähinnä asiaa. Kyseinen kitti kulkee nimellä Nakidka.

"Nakidka" kit for protection against surveillance and precision-guided systems. Standard firing field fortifications protect only from small arms and
HE ammunition fragments

Specific features: Undetectable and does disclose the protected object; Can be mounted by the weapon crew; no special tools required; Labour consumption for mounting: max. 0.4-1.0 man-hours per sq.m; Safe for operation and combat use (e.g. under small arms and napalm attacks);

Features long service life; no maintenance required; Can be used for existing fortifications and those under construction.

Fields of application: firing field fortifications; command posts; permanent air- and vehicle sheds;
ammunition and fuel depots.
http://warfare.be/db/linkid/2392/catid/274/

According to NII Stali (Scientific Research Institute of Steel), which designed Nakidka, it reduces the chances of detection by day/night viewers and TV systems and seekers by thirty percent, infrared seekers by two to three fold, radar by six fold, and reduces the thermal-radar signature to near-background levels.[1] Nakidka is efficient in the optical, IR and radar wavelength bands up to 12 cm,[2] and also reduces the Radar cross section by 10 db
https://en.wikipedia.org/wiki/Nakidka

«Naknameka» radar-absorbing material is used to reduce detection and acquisition range by factor 10 to 20; the probability of detection by IR and radiometric devices is also significantly reduced.
http://www.niistali.ru/en/products-and-services/#SIGNATURE MANAGEMENT SYSTEMS
 
Viimeksi muokattu:
.... Tämä tietysti siksi että tavallinen perusmallin Abrams ei oikeasti ole se Persianlahden sodan ylivoimainen ja tuhoutumaton supervaunu, jota jenkkien propaganda monta vuotta siitä teki - ja tosi hyvällä menestyksellä suuren yleisön silmissä. .

Kyseiseen aikaan, ja kyseistä vastustajaa vastaan se kuitenkin oli "supervaunu". Pitkillä ampumaetäisyyksillä abrams oli huomattavasti kehittyneemmällä ammunnanhallinnallaan ja pimeätoimintakyvyllään täysin ylivoimainen irakin armeijan T-72 kopioihin/variantteihin verrattuna. Myös irakin käyttämän BM-17 alikaliiperiammuksen neuvostoliitto oli hylännyt jo -70 luvulla käytöstään, ja irakilaiset käyttivät vaunujaan kiinteistä asemista, jolloin irakilaisten vaunut eivät luoneet mitään todellista uhkaa jenkkien kipoille. Toki, propagandalla oli vaikutuksensa asiaan, mutta myös suuren maailman silmissä T-72 tyyppi sai myös todellista suorituskykyään huonomman maineen mm. Edellä mainituista syistä.
 
Käsittääkseni vika on siinä, että toimintakulttuurissa ei oikeastaan katsota olevan mitään vikaa. Tuolla päin armeija ei ole pääasiallisesti ulkoista uhkaa varten, vaan sisäistä uhkaa varten. Se on vallanpitäjän vallan ja voiman symboli, jolla pidetään kansalaiset kurissa. Tuolla ei yletä pätevyyden mukaan, vaan enemmänkin uskollisuuden ja sen mukaan, että paljonko maksoit ylennyksestäsi tai mitä sinun sukusi lupasi/ansaitsi vastineeksi. Voi myös olla että eri johtajat valitaan siten, että nämä olisivat kilpailevista heimoista/suvuista ja siten pitää nämä aisoissa, kun nämä juonivat toisiaan vastaan, eivätkä vahingossakaan liittoudu keskenään.

Joten jos se isoin herra siellä voi olla varma vallastaan, niin armeijan toimintakulttuuri on toiminut hyvin, joten miksi muuttaa sitä?

Niin no, jos nuo arabit nyt ovat keskimäärin muutenkin täysiä idiootteja, niin miten tilanteen voisi olettaa olennaisesti muuttuvan siinä vaiheessa kun näille samoille jampoille laitetaan maastopuku päälle ja muutamat olkalaatat siihen kaupanpäälle?
 
Kuulemani mukaan irakilaisilla oli tärkeää ampua paljon, tarkkuudella ei ollut niin väliä. Tuloksena oli vaikuttava pauke mutta hyvin vähän osumia, tykkien putketkin olivat aika kuluneita. Amerikkalaisiin tankkeihin tuli koko sodan aikana vain aivan muutama osuma tankkien päätykeistä.
 
Tuosta en tiedä, mutta luulisi että irakilaisillakin olisi ollut tiedossa psv ampujan kultainen sääntö; "vain osuma ratkaisee". Toisaalta, eivät he kovinkaan hyvin olleet sisäistäneet periaatetta "tuli tappaa, ei liike", joten voi olla mahdollista tuokin. Itse uskon kyseessä olevan ampujien/koko vaunumiehistön heikko koulutustaso, sekä 2A46M psv kanuunoiden sen aikaisten mallien huomattavasti heikompi tarkkuus ylipitkillä (+2000m) ampumaetäisyyksillä, jota täysin vanhentunut ampumatarvike yhdessä mahdollisesti kuluneiden kanuunoiden (elinikä n.250ls) kanssa tuskin paransi.
 
Tuosta en tiedä, mutta luulisi että irakilaisillakin olisi ollut tiedossa psv ampujan kultainen sääntö; "vain osuma ratkaisee". Toisaalta, eivät he kovinkaan hyvin olleet sisäistäneet periaatetta "tuli tappaa, ei liike", joten voi olla mahdollista tuokin.

Tarinat kertovat saudien taktiikoiden olleen tuossa sodassa osin hyvin samantapaisia. Paukkeen tuottaminen tarkkuuden kustannuksella on aika yleinen ilmiö huonosti koulutetuilla joukoilla.

Irakilaisten tankeissa oli jo Persianlahden sodassa käytössä jonkinlaisia "vilkuttimia" (ilmeisesti Shtoran tapaisia systeemejä, mutta primitiivisempiä) mutta ei niistä tainnut olla paljoa apua.
 
Tuosta en tiedä, mutta luulisi että irakilaisillakin olisi ollut tiedossa psv ampujan kultainen sääntö; "vain osuma ratkaisee". Toisaalta, eivät he kovinkaan hyvin olleet sisäistäneet periaatetta "tuli tappaa, ei liike", joten voi olla mahdollista tuokin. Itse uskon kyseessä olevan ampujien/koko vaunumiehistön heikko koulutustaso, sekä 2A46M psv kanuunoiden sen aikaisten mallien huomattavasti heikompi tarkkuus ylipitkillä (+2000m) ampumaetäisyyksillä, jota täysin vanhentunut ampumatarvike yhdessä mahdollisesti kuluneiden kanuunoiden (elinikä n.250ls) kanssa tuskin paransi.

Voisin olettaa, että vaunukanuunat olivat kuluneita jos niiden huoltoon ja vaihtoon suhtauduttiin samalla "tarmokkuudella" mitä vaunujen huoltoon yleisesti huomattavassa osassa arabimaita tuolloin (ja osin nykyäänkin) suhtaudutaan. Kalustoa hankittiin kyllä tuhottoman paljon mutta sen ohella, että koulutus oli puutteellista, yhtälailla huolto ja logistiikka piti sisällään suuren suuria puutteita, josta sitten johtui se ettei kaluston toimintavarmuus ollut läheskään samalla tasolla mitä se keskimäärin on länsimaissa. Osa kalustosta oli käytännössä siinä kunnossa, että ne ajettiin asemiin ja siihen ne sitten jäivät. Joten tavallaan ei ihme, että kaluston ollessa tässä kunnossa (osin puutteellisesti koulutetun) miehistön motivaatio ei kovinkaan korkealla ollut - seuraukset ovat sitten kaikkien tiedossa.

Totta tuokin, erään aasiassa sijaitsevan banaanivaltion huoltoon hieman tutustuneena voi sanoa, että määrä korvaa usein sen laadun; kun esim. Vaunulle tulee matkaan stoppi vian takia, useinkaan vikaa ei haluttaisi edes korjata; helpompaa on ottaa uusi ritsa alle ja työntää vaurioitunut kippo kentälle odottamaan ruostumista. Tämä ajatusmalli periytyy vahvasti neuvostoliiton ajoista, jolloin NL tuki avokätisesti juuri tällä "huoltologiikalla" ystävällismielisiä valtioita. Kun laite hajoaa, se hylätään, ja otetaan uusi käyttöön. Siinä vaiheessa viimeistään, kun "ilmainen" tuki ympäriltä katosi, käytiin ihmettelemään kun ei ollutkaan enään toimivia ajoneuvoja armeijalle. Tämän ajatusmallin muuttaminen tuntuu olevan hankalaa vielä nykyäänkin, ja omalta osalta koskettanee lähes kaikkia "kehitysmaita".
 
Kuten olen pari kertaa sanonutkin, niin tuota on ilmennyt sekä Libyassa, että Syyriassa. Kapinalliset saavat jonkun tankkien hautausmaan haltuunsa ja suorittavat jollekin tankille huollon ja sitten ei muuta kuin sotaan.
 
Kyseiseen aikaan, ja kyseistä vastustajaa vastaan se kuitenkin oli "supervaunu". Pitkillä ampumaetäisyyksillä abrams oli huomattavasti kehittyneemmällä ammunnanhallinnallaan ja pimeätoimintakyvyllään täysin ylivoimainen irakin armeijan T-72 kopioihin/variantteihin verrattuna. Myös irakin käyttämän BM-17 alikaliiperiammuksen neuvostoliitto oli hylännyt jo -70 luvulla käytöstään, ja irakilaiset käyttivät vaunujaan kiinteistä asemista, jolloin irakilaisten vaunut eivät luoneet mitään todellista uhkaa jenkkien kipoille. Toki, propagandalla oli vaikutuksensa asiaan, mutta myös suuren maailman silmissä T-72 tyyppi sai myös todellista suorituskykyään huonomman maineen mm. Edellä mainituista syistä.

Ei se Abrams silloinkaan tuhoutumaton supervaunu ollut, kuten kirjoitin. Irakilaisten tappio johtui vain osaksi kaluston vanhanaikaisuudesta ja isommaksi osaksi käyttäjien puutteista. Joku amerikkalaiskenraali sanoi jälkeenpäin että jos vaunut olisi vaihdettu päittäin niin he olisivat voittaneet silti. Sivumennen sanoen tuo Jemenin video toimii todisteena myös siitä, että T-72:n käyttämät ontelokranaatit olisivat samassa tilanteessa tuhonneet Abramsin. Se 125mm OKR kun on teholtaan aika samaa tasoa kuin tuon videon pst-ohjus.

Minun kannaltani koko jutun pointti on siinä, että vähän vanhemmatkin pst-aseet pystyvät uusiin tankkeihin sopivissa olosuhteissa. Toki tekninen etumatka on etumatkaa, mutta on tilanteita joissa sen merkitys on loppujen lopuksi pieni.
 
Siirretty kiinnostavaa pst-ohjuksia koskevaa keskustelua pst-ketjuun
 
Meillä tuntuu vallitsevan liikuttava yhteisymmärrys asiasta.
Hienoa asiassa on, että tämä totuus on siirettävissä monesti muuhunkin kuin panssaritaisteluihin. Se taas antaa toivoa suuren ja mahtavan Venjän suhteen. Eli vaikka olemmekin ehkä alakynnessä määrissä, joissain kohdissa laadussa, on tuo "ali-voima" kompensatoitavissa motivaatiolla ja koulutuksella.
 
Olisiko ihan suoja mekaanista rasitusta vastaan.
Mutta onko tuo kuitenkin ontelokranaatti, eikä sabot?
 
Olisiko ihan suoja mekaanista rasitusta vastaan.
Mutta onko tuo kuitenkin ontelokranaatti, eikä sabot?

Kuten yllä. Veikkaisin, että kuvassa ei näy se muoviputki jossa tuo toimitettiin ja se esine on jonkinlainen sovite sitä varten, että ammus ei heilu putken sisällä. Ja minustakin tuo on ontelo, koska siinä on sytytin kärjessä.
 
Ontelo toki. Suojan tarkoitus tuntematon, mutta voisi olla ihan vain laatikossa kuljetusta varten. Pysyvät sitten siistissä nipussa..
 
Back
Top