Panssarivaunut

No ilmavoimillahan tämä on tapana, mutta niillähän ei tunnetusti ole pikku rahan puutetta. Toivon todella että tälläisen pelleilyyn ei maavoimissa lähdetä. Täysin järjetöntä.
Älä nyt jaksa tilittää siinä. Teillä on firmassa enemmän rahaa aselajista riippumatta kuin siviiliviranomaisilla joiden väestä ja rahoituksesta on leikattu 1990-luvulta saakka. Uutta lelua pukkaa jatkuvasti ja Ukraina avasi hanat.

Teillä on velvollisuus näyttää niitä kaluja joita kansalaisten selkänahasta on revitty. Keikkaa ei ole liiemmin tainnut pukata viime vuosikymmeninä?
 
No ilmavoimillahan tämä on tapana, mutta niillähän ei tunnetusti ole pikku rahan puutetta. Toivon todella että tälläisen pelleilyyn ei maavoimissa lähdetä. Täysin järjetöntä.
Peeärrää, jolla sitä rahoitusta osin pohjustetaan. Varsinkin ilmavoimien ja merivoimien osalta siihen on nyt erityinen tarve.
Esim. ilmavoimilla on koventunut tuntuvasti kilpailu henkilökunnasta. Eihän se tuore väri koneen kyljessä estä lentäjän siirtymistä Finnairille, mutta kokonaisuudessa on monta vaikuttavaa tekijää.
 
Ja nyt odotellaan reservin lynkkausosastoa paikalle :)

Kenen vastuulla se on jos löytyy innokkaita mutta epäpäteviä ja ei kenttäkelpoisia reserviläisiä edustamassa puolustusvoimia mistään tapahtumasta?
Ja se että hyvää ainesta harrastaa muuta kuin maanpuolustusta yhden tai pari kertausta käyneenä ja organisaatiosta pois tippuneena?

Puolustusvoimat kertauttaa liian vähän ja ei se nyt ihan hirveästi tavoittele sopivia ihmisiä reservissä aktivoitumaan omakustanteisesti.
Ja mikä aines kelpaa kaaderille on toinen kysymys, aines kuitenkin on parempaa kuin ammattiarmeijoissa, silloin se poru vasta pääsisikin kun pällikokeita veivattaisiin alas.
 
Olet tavallaan oikeassa. Mutta toinen puoli on maanpuolustustahdon ylläpito valamalla uskoa sen mielekkyyteen, että voimaa on. Siihen yksi keino on marssittaa raskasta kalustoa pitkissä jonoissa mukulakivillä niin että tanner tärisee ja nuorten poikien silmät kiiltää.

Oli mikä oli, mutta PV sinne pitkin toreja raahasi omalla kustannuksellaan kalustoa. Ei maksanut MPK tai nuo "sponsorit" yhtään lavettikuljetusta...ja näemmä PV ei ollut edes "pääyhteistyökumppani". Huoh.

Jos paraatit vaativat noin paljon resursointia ja aikaa joka on pois muusta koulutuksesta ja harjoittelusta kun @CV9030FIN sanoo, niin vaikea nähdä hommassa kovinkaan paljoa järkeä. Toisaalta olen muiden kanssa myös samaa mieltä että on pelkästään PV:n etu näkyä kansalaiselle, pysyä kansaa lähellä, perustellen olemassaoloaan ja rahoituksen tarvetta.

Lisäksi en myöskään aina näe ihan parhaimpana mahdollisena vaihtoehtona demota toimintaa ja näyttää läsnäoloa tämmöisillä Nuku rauhassa tms tempauksilla. Vaikka tarkoitus on hyvä, en näe sitä tehokkaimpana toiminnan muotona. Itse saan aina lisäksi näppylöitä kun näen esimerkiksi näitä MPK aktiiveja tapahtumissa, niissä sinisissä lippalakeissa ja liiveissä, seisokelemassa torin laidalla teltan juuressa. Sellainen toiminta sopii parhaiten poliittiseen vaikuttamiseen ja vaalikarjan jahtaamiseen, mutta ei oikein vapaaehtoisen mp-työn markkinointiin ja näyttämään kansalle pv:n tarvetta ja perustelemaan järjestelmän olemassaoloa.

Itseäni jäi kiinnostamaan tuo CV:n mainitsema ajatus että kutsutaan kansa varuskuntiin katsomaan kalustoa. Mitäs jos asiaa vielä laajentaisi tästä, ja käyttäisi PV:n ja maanpuolustustyön toiminnan esittelyssä ja perustelun alleviivaamisessa sitä vahvinta mainosasetta? Näytetään kansalle sitä, mitä PV osaa parhaiten ja mitä varten reservi harjoittelee. Ei siis sininen lippalakki päässä seisoskelua torin laidalla ja prosyyrien jakamista, vaan kutsutaan kansa katsomaan erilaisia, eri aselajien isompia ja pienempiä kunnollisia varusmiesten taisteluharjoituksia ja ammuntoja. Järjestetään kunnon katsomoalue, jaetaan tulijoille kuulosuojaimia, kuskataan paseilla ja kuorma-autoilla jengiä varuskunnan portilta taisteluampumaradoille ja annetaan harjoituksen päätteeksi kansan tutustua varusmiesten johdolla käytettyyn kalustoon, jos mahdollista.

Kuulaa lentää ilmassa, valojuovat kimpoilevat, sarjat papattavat niin että yksittäisiä laukauksia ei erota. Tulenkuvauskentät paukkuvat, vaunudieselit huutaa ja vaunut syöksyvät asemasta asemaan konetykit ja kanuunat paukkuen. Eikö kuulostakin paremmalta kun perinteinen "tönkkö ja tättärää?" ;)

Lisäksi harjoituksia voisi omasta puolestani siirtää mahdollisuuksien mukaan pois varuskunta-alueilta kansan pariin mahdollisimman paljon ihan pienimmistä jutuista alkaen. Oikeisiin ja aitoihin ympäristöihin. Antaa myös oman pikantin ja positiivisen lisänsä varusmiehille, kun siirrytäänkin ihmisten ilmoille eikä aina treenata tutuilla harjoitusalueilla. Aina säväyttää stadissa, kun kaartinjääkärit harjoittelevat julkisissa tiloissa ja alueilla. Ihmiset seuraavat kiinnostuneina ja vakavina. Tämä kiinnostaa kansaa omasta mielestäni eniten, kerää ehkä eniten uteliaita. Samalla se näyttää sitä toimintaa, jota varten PV, varusmiehet ja reservi konkreettisesti harjoittelevat. Eikä se maksa oleellisesti mitään lisää PV:lle, eikä tuota suurempaa vaivaa. Samalla, käytetty aika ei ole varusmiesten muusta treenistä pois.
 
Itse itseäni lainaten.

Osaan harjoituksistahan voisi ottaa tavallista uteliasta kansaa mukaan. Harrastaa vähän erilaista CIMIC hommaa. Harjoitusta edeltävästi alueen paikallismedioissa some mukaan luettuna annetaan ilmoituksia. Postilaatikoihin tippuisi myös seuraavanlaisia lappuja.

"Morttivaaran jääkäriprikaatin sotilaspoliisikomppania harjoittelee viikolla 28 alueella Hylsylä - Lipasvaara - Sivarila aluevalvontatoimintaa. Harjoiteltavaan aiheeseen liittyen, sotilaspoliisipartiot perustavat alueella kulunvalvontapisteitä joilla tarkastetaan autoja sekä henkilöitä. Harjoituksen maaliosastotoiminta toteutetaan puolustusvoimien toimesta, mutta jos haluatte osallistua harjoitukseen ja omalla panoksellanne tehdä koulutuksesta todenmukaisempaa varusmiehille ja tulla tarkastetuksi, kiinnittäkää laskekaa autonne oikea häikäisysuoja alas ja kiinnittäkää siihen valkoinen A4 paperi merkiksi halukkuudestanne. Näin sotilaspoliisipartio voi poimia teidät kulunvalvontapisteelle tarkastettavaksi. Tarkastuksiin ei liity voimankäyttöä tai muitakaan kovia otteita ei käytetä. Ajoneuvojanne ei vahingoiteta ja niitä käsitellään harjoituksessa yksityisomaisuutta kunnioittaen. Kiitos mielenkiinnostanne - Puolustusvoimat."
 
Jos paraatit vaativat noin paljon resursointia ja aikaa joka on pois muusta koulutuksesta ja harjoittelusta kun @CV9030FIN sanoo, niin vaikea nähdä hommassa kovinkaan paljoa järkeä. Toisaalta olen muiden kanssa myös samaa mieltä että on pelkästään PV:n etu näkyä kansalaiselle, pysyä kansaa lähellä, perustellen olemassaoloaan ja rahoituksen tarvetta.
Kyllä se aika kallista on. Ikävä on todeta että jos 6.12 tai 4.6. sattuu loppusodan päälle niin usein esim vaunumiehistöjen osalta osa varusmiehistä vedetään 2-3vrk:si pois harjoituksesta jotta saadaan ne 3-4 CV:tä tai Leopardia liikkeelle koska käsketty on. Tai sitten aika monta kertaa on näytteillä sellaista kalustoa johon juuri ei ole koulutuksessa varusmiehiä jolloin kaikki vaunumiehistöt on kantahenkilökuntaa. Itsekin olen pari kertaa ajanut tai johtanut vaunua valtakunnallisessa paraatissa jossain toisella puolella Suomea pyhäliksan ja päivärahojen juostessa. Ja kun ollaan virkamatkalla kaupungisa jossa ei ole varuskuntaa koko delegaatio tietysti hotelissa pari yötä. Yhtenä esimerkkinä taannoinen paraati Oulussa jossa kesken lopousodassaan oli vaunuja etelä-Suomesta näytillä.

Itseäni jäi kiinnostamaan tuo CV:n mainitsema ajatus että kutsutaan kansa varuskuntiin katsomaan kalustoa. Mitäs jos asiaa vielä laajentaisi tästä, ja käyttäisi PV:n ja maanpuolustustyön toiminnan esittelyssä ja perustelun alleviivaamisessa sitä vahvinta mainosasetta? Näytetään kansalle sitä, mitä PV osaa parhaiten ja mitä varten reservi harjoittelee. Ei siis sininen lippalakki päässä seisoskelua torin laidalla ja prosyyrien jakamista, vaan kutsutaan kansa katsomaan erilaisia, eri aselajien isompia ja pienempiä kunnollisia varusmiesten taisteluharjoituksia ja ammuntoja. Järjestetään kunnon katsomoalue, jaetaan tulijoille kuulosuojaimia, kuskataan paseilla ja kuorma-autoilla jengiä varuskunnan portilta taisteluampumaradoille ja annetaan harjoituksen päätteeksi kansan tutustua varusmiesten johdolla käytettyyn kalustoon, jos mahdollista.

Kuulaa lentää ilmassa, valojuovat kimpoilevat, sarjat papattavat niin että yksittäisiä laukauksia ei erota. Tulenkuvauskentät paukkuvat, vaunudieselit huutaa ja vaunut syöksyvät asemasta asemaan konetykit ja kanuunat paukkuen. Eikö kuulostakin paremmalta kun perinteinen "tönkkö ja tättärää?" ;)
Tätähän tehdään jo nyt paljon kotimaisille ja ulkomaisille vieraille. Usein myös jos on suhteita pääsee tälläisen spektaakkelin näkemään kilta/vast porukassa kenraaliharjoitusvedossa. En näkisi mahdottomaksi toteuttaa kuten @vastarannankiiski asian toi esille.

Lisäksi harjoituksia voisi omasta puolestani siirtää mahdollisuuksien mukaan pois varuskunta-alueilta kansan pariin mahdollisimman paljon ihan pienimmistä jutuista alkaen. Oikeisiin ja aitoihin ympäristöihin. Antaa myös oman pikantin ja positiivisen lisänsä varusmiehille, kun siirrytäänkin ihmisten ilmoille eikä aina treenata tutuilla harjoitusalueilla. Aina säväyttää stadissa, kun kaartinjääkärit harjoittelevat julkisissa tiloissa ja alueilla. Ihmiset seuraavat kiinnostuneina ja vakavina. Tämä kiinnostaa kansaa omasta mielestäni eniten, kerää ehkä eniten uteliaita. Samalla se näyttää sitä toimintaa, jota varten PV, varusmiehet ja reservi konkreettisesti harjoittelevat. Eikä se maksa oleellisesti mitään lisää PV:lle, eikä tuota suurempaa vaivaa. Samalla, käytetty aika ei ole varusmiesten muusta treenistä pois.
Tässä on parikin puolta. Ensinnäkin on hyvä että toimitaan oikeissa oloissa, mutta toisaalta esim tankkeja ei vaan voi käyttää mitenkään taisteluteknisesti järkevästi siviililiikenteen seassa. Nykyisetkin pääsotaharjoitukset, jotka harvoin järjestetään jossakin muualla kun varuskuntien ympärillä on niitä paskimpia harjoituksia niin varusmiesten kun henkilökunnan mielestä. Syy on se että on niin paljon rajoitteita mitä saa tehdä verrattuna opetettiin taistelutekniikaan. Siksi yleensä edes osa joukosta (telakalusto, tykistö) on aina intin alueella vaikka joku SPOLK olisikin siviilimailla.

Sitten on vielä sekin, että kaikkia kortteja ei ole aina hyvä näyttää, esim jossain 7-tien varressa on alueita joissa on vähän pakko toimia yhdellä tai kahdella tavalla isommalla joukolla... haluammeko ehdointahdoin näyttää kuinka siellä toimisimme jos joudumme torjuntataisteluihin?
 
Viimeksi muokattu:
@CV9030FIN:lla on hyvä idea tuo kansalaisten kutsuminen varuskuntiin katsomaan kalustoa. Kuten sanoit, niihin pääsee jo halutessaan kuitenkin, joten voisi olla mahdollista mahdollistaa sisäänpääsy laajemmallekin porukalle. Se toki vaatisi sotilaspoliiseilta hiukan enemmän valvonnan puolesta, että Tehtaankadun väki ei "eksyisi" minnekään, minne ei ole tarkoitus päästä.

Etenkin lippujuhlapäivän paraati on vähän vähemmän kansaa tavoittava kuin itsenäisyyspäivän paraati, joten jos näistä pitäisi säästää, niin siitä sitten - tosin tänä vuonna Helsingissä oli erittäin paljon kaikenikäistä yleisöä seuraamassa sitä (YLE:n arvioiden mukaan yli 50 000). Jos siitä ei luovuta, voisi sen melkein järjestää joka vuosi Helsingissä PR-näkyvyyden maksimoimiseksi, jolloin siitä saataisiin maksimihyöty käytettyyn rahaan nähden.

Itsenäisyyspäivän paraatilla sen sijaan on aika iso merkitys PR-näkyvyydessä, etenkin kun itsenäisyyspäivä on säiden puolesta sellainen, että se vietetään isolta osin kotioloissa ja sisällä. Paraati on TV-ohjelmistossa hyvässä kontekstissa muun isänmaallisen materiaalin kanssa, ja se kerää aina varsin paljon katsojia. Samaahan ei tapahdu lippujuhlan päivän paraatin kanssa, vaan jos lippujuhlan päivän paraati on jossain pienemmässä paikassa, arkipäivänä ja sää on hyvä, tavoittaa se paljon vähemmän yleisöä. Tosin taas itsenäisyyspäivän paraatin voisi sen TV-seurattavuuden vuoksi järjestää useinkin Hämeenlinnassa tai Kouvolassa sen vuoksi, että enemmän kustannuksia aiheuttava kalusto on siellä halvemmalla.
 
Tässä on parikin puolta. Ensinnäkin on hyvä että toimitaan oikeissa oloissa, mutta toisaalta esim tankkeja ei vaan voi käyttää mitenkään taisteluteknisesti järkevästi siviililiikenteen seassa. Nykyisetkin pääsotaharjoitukset, jotka harvoin järjestetään jossakin muualla kun varuskuntien ympärillä on niitä paskimpia harjoituksia niin varusmiesten kun henkilökunnan mielestä. Syy on se että on niin paljon rajoitteita mitä saa tehdä verrattuna opetettiin taistelutekniikaan. Siksi yleensä edes osa joukosta (telakalusto, tykistö) on aina intin alueella vaikka joku SPOLK olisikin siviilimailla.

Sitten on vielä sekin, että kaikkia kortteja ei ole aina hyvä näyttää, esim jossain 7-tien varressa on alueita joissa on vähän pakko toimia yhdellä tai kahdella tavalla isommalla joukolla... haluammeko ehdointahdoin näyttää kuinka siellä toimisimme jos joudumme torjuntataisteluihin?

Tämä on täysin totta mitä sanot. Kaikissa puitteissa ei ole mahdollista eikä järkevääkään. Ajatuksen ytimenä oli vaan se, että tuodaan PV kansan keskuuteen mahdollisimman usein tekemään omia juttujaan ja harjoitteitaan niin siinä muistutetaan veronmaksajalle samalla organisaation olemassaolosta ja tekemisen meiningistä ja tarkoituksesta. Ja samalla annetaan vähän mahdollisuutta tutustua toimintaan. Luonnollisesti operatiivinen turvallisuus ja salassapito muistaen.

Lisäksi mitä noihin sliipattuihin paraatisotilaisiin tulee. Eieiei... Niitä on turha esitellä kansalle. Kansalle pitää esitellä taistelijoita! Eikä mitään puunattuja janttereita, vaan aina mahdollisuuksien mukaan sellaisia "reissussa rähjääntyneitä" miehiä. Sellaisia, joilta miehet tulevatkin näyttämään kun otetaan kovaa miestä laidassa ja pöyritään samoissa kamoissa viikkotolkulla metsässä ja mannuilla ilman peseytmismahdollisuutta ja pyykinvaihtoa.

Mitä pesemättömämpi mies, sen parempi. Mitä pölyisempi, nokisempi, kuivuneelle virtsalle ja hielle haiseva, sen parempi. Parransänkeä joka puskee vanhan naamiomaalin läpi. Kuraiset ja rapaiset varusteet, naamioitu kypärä. Kädet ja naama verinaarmuilla tetsaamisesta ja risuista. Taisteluvälinettä kannossa niin että heikompia hirvittää. Sitä kansalle pitää esitellä, ei mitään särmättyjä baretteja ja tyhjiä pistoolikoteloita tai sinistä lippalakkia ja huomioliiviä torin laidalla. Tämän näköisiä kavereita kun laitetaan taistelunäytöksen jälkeen esittelemään kansalaisille sotamateriaalia niin vaikutelmassa on munaa hieman enemmän, kun siinä perinteisessä ja jo nähdyssä toimintamallissa, joka sopii paremmin maatalous- tai asuntomessuille.
 
PV:t käyttää nyt jo aivan tolkuttoman määrän resursseja näihin toissijaisiin touhuihin kuten paraateihin. Minusta voitaisiin lakkauttaa koko joutava perinne, varsinkin moottoroitujen joukkojen osalta.

Tähän suuntaan onkin jo ehditty edetä, sillä Panssariprikaatilla ei ole tällä vuosikymmenellä ollut varaa viettää vuosipäiväänsä, kun joka 5:s vuosi. Muinoin niitä pidettiin suurina juhlina.
 
Kyllä se aika kallista on. Ikävä on todeta että jos 6.12 tai 4.6. sattuu loppusodan päälle niin usein esim vaunumiehistöjen osalta osa varusmiehistä vedetään 2-3vrk:si pois harjoituksesta jotta saadaan ne 3-4 CV:tä tai Leopardia liikkeelle koska käsketty on. Tai sitten aika monta kertaa on näytteillä sellaista kalustoa johon juuri ei ole koulutuksessa varusmiehiä jolloin kaikki vaunumiehistöt on kantahenkilökuntaa. Itsekin olen pari kertaa ajanut tai johtanut vaunua valtakunnallisessa paraatissa jossain toisella puolella Suomea pyhäliksan ja päivärahojen juostessa. Ja kun ollaan virkamatkalla kaupungisa jossa ei ole varuskuntaa koko delegaatio tietysti hotelissa pari yötä. Yhtenä esimerkkinä taannoinen paraati Oulussa jossa kesken lopousodassaan oli vaunuja etelä-Suomesta näytillä.
Puhutaanko Wihurista? Tarkennan (eli päden) sen verran, ettei paraati ollut kesken loppusodan, vaan heti alkuun, olisiko ollut ensimmäisenä kahtena päivänä kun puuttui ajaja + johtaja kombo. Toki sen verran huonosti, että kys. kaverit oli "nuorelta kurssilta", joille Wihuri taisi olla ensimmäinen tai ensimmäisiä harjoituksia joissa toimivat jalkaväen kanssa ja olisivat tarvinneet sen pari päivää harjoitteluun. Muuten olen ihan samoilla linjoilla - jos paraatiin halutaan kalustoa, tulisi se edes järjestää lähimmästä varuskunnasta, ja koittaa ajoittaa niin ettei se vaikuta koulutukseen. Tai kuten ehdotettu, kutsua yleisöä seuraamaan ammuntojen kenraaliharjoituksia, tms.

Tässä on parikin puolta. Ensinnäkin on hyvä että toimitaan oikeissa oloissa, mutta toisaalta esim tankkeja ei vaan voi käyttää mitenkään taisteluteknisesti järkevästi siviililiikenteen seassa. Nykyisetkin pääsotaharjoitukset, jotka harvoin järjestetään jossakin muualla kun varuskuntien ympärillä on niitä paskimpia harjoituksia niin varusmiesten kun henkilökunnan mielestä. Syy on se että on niin paljon rajoitteita mitä saa tehdä verrattuna opetettiin taistelutekniikaan. Siksi yleensä edes osa joukosta (telakalusto, tykistö) on aina intin alueella vaikka joku SPOLK olisikin siviilimailla.

Sitten on vielä sekin, että kaikkia kortteja ei ole aina hyvä näyttää, esim jossain 7-tien varressa on alueita joissa on vähän pakko toimia yhdellä tai kahdella tavalla isommalla joukolla... haluammeko ehdointahdoin näyttää kuinka siellä toimisimme jos joudumme torjuntataisteluihin?

Tämä on kanssa ihan hyvä pointti, mitä monet ei mieti. Kun vaunu liikkuu liikenteen seassa, tai yleisillä teillä/alueilla joita ei ole eristetty, ei torni pyöri, ei kaista vaihdu, säädellään syöttöä nopeusrajoituksien eikä tilanteen ja maaston mukaan, eikä voida muutenkaan tehdä mitään taisteluteknisesti oikein ihan varomääräyksien takia. Puhumattakaan siitä, että PV joutuu korvaamaan kaiken tiestölle ja ympäristölle aiheutetun vahingon.
 
Ilmaisin itseäni vähän huonosti, mutta tätä en tarkoittanut. Niin hienoa kun se olisikin niin olisi todella mielenkiintoista nähdä panssarikalustoa tien päällä, ei se tosiaan ole kovin helposti järjestettävissä. Oma ajatukseni oli lähinnä se, että jalkautetaan miehiä ja pyöräajoneuvoja pääosin kansan sekaan julkisille paikoille harjoittelemaan, järkeviä ja julkiselle paikalle sopivia ja suunniteltuja juttuja jotka kuuluvat joukon harjoitusohjelmaan.

Mitä PV:n äänentuottoon tulee kansalaisten edessä toimintaa esitellessä, niin enemmän dieselkoneita, räjähteitä ja ampumatarvikkeita. Vähemmän rumpua, käyrätorvea ja pasuunaa. Ja kakaroille kotiinviemisiksi taskujen täydeltä ammuttuja hylsyjä.

EDIT: Ja harjoitukset valtion maille ja tieverkolle, mahdollisuuksien mukaan. Isäntä maksaa maksaa vahingot. Lisäksi varuskuntakaupungissa jos jotain pientä källiä käy, niin kaupunki voi maksaa. Kaupunki nettoaa muutenkin mukavasti varuskunnasta niin pikku stiplut voivat myös kuitata silloin tällöin.
 
Hehehee....sinähän vitsin murjaisit: harjoitukset on jo nyt tosiaan valtion mailla, mutta kyllä se on niin että jokaisen kolhun puuhun maksaa PV täydestä tukkipuun arvosta. Kuusikossa jos on peruuteltu puiden alle, usein joudutaan korvaamaan koko kuusi johon ei ole edes osuttu kun kuulemma juuret voi olla vaurioituneet. Tiet korjataan PV:n laskuun paikallisten koneyrittäjien toimesta, puhumattakaan maan vaihdoista jos käy pieni öljy-vahinko vaikkapa kuorma-auton mennessä ojaan. Kyllä Metsähallitus rahat ottaa pois. Ja kyllä: näin toimitaan myös niissä metsissä jotka olivat ennen intin maita ja luovutettiin ilmaiseksi Metsähallitukselle. En edes viitsi aloittaa valitusta siitä, mitä tapahtuu esim vakioiduille harjoituksille kun Metsähallitus päättää omalla päätöksellään hakata metsää liiketaloudellisin perustein, usein juuri siitä mihin oli rakennettu vaikkapa ne "mallitukikohdat" ihan rahalla.
 
No ilmavoimillahan tämä on tapana, mutta niillähän ei tunnetusti ole pikku rahan puutetta.

Vai että oikein tapana. Mietitäänpä tämän pitkän tapahistorian tuottama erikoismaalattujen koneiden joukko: Suomi 100 v Hawk x4... ja öö, mitä? Draken, joka maalattiin ilman lupaa ja omalla kustannuksella. Sitten oli Mersujen erikoismaalaukset juhannuksena 1950. Tuolloinhan ilmavoimat suorastaan rypi rahassa ja sen takia hävittäjätorjuntaan oli varattu peräti kourallinen Mersuja.
Jotain on selvästi mennyt ohi kun näitä erikoismaalattuja koneita ei tule äkkiseltään muita mieleen vaikka tämä on kuulemma ihan tapana. Saat oikein mielellään sivistää minua kun tietoa löytyy.

Olemme maa jossa vuosiin ei ollut postia.

Kyllä tuo tuntuu tuossa edelleen olevan.
 
T-72B3mod2016-15-X3.jpg

T72B3Z tai Venäläisittäin T-72B3 mod 2016
T-72B3mod2016-22-X3.jpg

T-72B3mod2016-09-X3.jpg

Linkin alla muita kuvia http://www.vitalykuzmin.net/Military/T-72B3-mod-2016-walkaround/
 
Ymmärränkö oikein? Taskujen takana on helmakumi kiinnitetty kahden panssariteräslevyn väliin. Lisäksi koko kiinnitys joustaa. Ja sittenkin vielä muodostuvaan ilmarakoon (15 cm?) on laitettu jotain, mitä?
 
Back
Top