Panssarivaunut

Vaikka olisi rahaa kunnostaa ja modata kaikki A4:set, niin mitä sitten?
Mistä niille saataisiin organisaatio ympärille, tukevista välineistä (vaunut) on nytkin huutava pula, joten vaikka vaunuja olisikin, ei niistä saataisi muodostettua toimivia joukkoja.
 
Paino ja kustannukset eivät toki ole suoraan verrannolliset. Karkea yhteys asioiden välillä kuitenkin lienee lentolaitteiden tapaan myös panssarivaunuissa?

Raskauden merkityksestä työn osuuteen on vaikea sanoa. Voi olla kohtuullista olettaa, että osia on suunnilleen sama määrä saman aikakauden ja suunnittelufilosofian vaunuissa raskaudesta riippumatta, mutta henkilötyövuosien osalta olisin varovaisempi. Jos osan paino kolminkertaistuu esim. 20 kg ---> 60 kg, niin se asettaa omat haasteensa työskentelylle.

Kirjoitat, ettei suurinta osaa massasta tarvitse uusia. Ei toki ole pakko, mutta uusittaessa moottoria, voimansiirtoa, hydrauliikkaa ym. ovat uusittavat komponentit lähtökohtaisesti järeämpiä raskaammassa vaunussa. Se näkyy ihan varmasti myös osien hinnassa. Analogia ei ole kovin läheinen, mutta kun hydrauliikasta oli puhe, niin saman valmistajan (COMPAC) hyvin samanlaiset hallitunkit 2 ja 3 tonnin kuormalle maksavat 359 ja 499 euroa kumpainenkin. Hinta ei nouse lineaarisesti kapasiteettiin nähden, mutta varsin lähelle kuitenkin. Samalla tavalla epäilisin, että henkilöauton ja kuorma-auton moottorin korvaamisen hinnassa on merkittävästi eroa (jos siis verrataan jotakin Volvoa ja Scaniaa eikä Ferraria ja Scaniaa).

Kyllä. Se esim. hävittäjissä kertoo kohtuu hyvin suuntaa. Mutta, niissä kaikki hankitaan uutena. Leo 2A4 sen sijaan kyse on olemassaolevan tankin päivityksestä, jossa iso osa kustannuksista on ei-paino-riippuvaisia, koska pääosa painosta tulee annettuna.

Yritin selittää, että päivityskustannus muodostuu seuraavista elementeistä. Painon näkökulmasta merkittävät on seuraavassa boldattu ja punattu
  • Painavat komponentit (joista suurta osaa ei tarvitse vaihtaa (esim. runko, joka saatetaan esim. hiekkapuhaltaa ja uudelleenmaalata)
    • Komponentit, jotka tarvitsee vaihtaa (moottori, voimansiirto, jousitus, telapyörät, telat, tornin hydrauliikan sähköistys jne)
  • Purku, huolto, kasaus
  • Ei-painavat, mutta kalliit komponentit (sensorit, elektroniikka, tietotekniikka ym. "high-tech")
Voi olla, että vahvasti painoriippuvaisia on päivityskuluista esim. 1/3.

Laskinpa ihan mielenkiinnosta, noissa tunkeissa teräs-raaka-aineen osuus valmistuskustannuksesta on arviolta karkeasti noin 30 %. Leopardissa se on painosta huolimatta vain noin 1% ( 60 kEUR verrattuna 6 MEUR hintaan).
 
Vaikka olisi rahaa kunnostaa ja modata kaikki A4:set, niin mitä sitten?
Mistä niille saataisiin organisaatio ympärille, tukevista välineistä (vaunut) on nytkin huutava pula, joten vaikka vaunuja olisikin, ei niistä saataisi muodostettua toimivia joukkoja.

No niitä käytettäisiin kuten foorumilla kaikkea muutakin kalustoa! ;) A4:t laitettaisiin vahvistamaan moottoroituja taisteluosastoja ja ajelemaan joukkueittain Kainuun korvessa. :rolleyes:

Tai jotain...
 
Ei kai uutta tykkiä, muistaakseni halusivat pitää L44:n. Noita artikkelissa mainittuja uusia ammuksia pystytään ampumaan kaikista 120 millisistä kanuunoista.

Etupää säilyy, takapää kokee ainakin merkittäviä modifikaatioita jos ei mene uusiksi.

The detailed information is yet to be released, however the available data suggests that the tank’s cannon is going to be modified as well. Changes of the recoil mechanism, loading system and the breech mechanism, along with modifications of the targeting-ballistic computer, are all required to be implemented, in order to utilize the DM11 and DM63 ammunition. The new ammo has an increased level of effectiveness, in comparison with the projectiles that were being used earlier. The software of the computer needs to be updated with the data pertaining the newly implemented projectiles.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg

Tykki ja ampumatarvike ovat valmistajan mukaan yhteensopivia ilman noita artikkelissa mainittuja mekaanisia muutoksiakin.
Korkeintaan ammunnanhallintaan pitäisi vaatia muutoksia.

Osaavatko vaunumiehet kertoa enemmän?
 
ajattelin jo siirtyä muihin kohteisiin aiheuttamaan mielipahaa, mutta kun tähän tuli niin monenlaatuista kommenttia - pakko vähän veistellä vielä:

Tarvitaan maaleja radalle.:LOL:
Kyseessä siis T55 vittaukseni. Koska tämä asiayhteys ei nyt oikein näytä pysyvän kasassa, niin väännän vähän rautalankaa: Aivan sama missä tehtävässä se siellä ajelee- miinajyränä näytti olevan Arrow-16:ssa, ja asiana suhteen yhdentekevää onko enää käytössä: 262-2 on, kuten numerosta näkyyy, alkupään vaunuja joita on Suomeen tuotu. Tuli itselle itselle alle perushuollettuna, helvetin kauan sitten. Kyse oli siitä että käytössä olevia vaunuja on ollut tapana huoltaa, purkamalla ne atomeiksi ja laittamlalla kuntoon. Kuvittelin että 2A4:n kohdalla olisi toimittu samoin, mutta nyt minua on sivistetty ja ymmärrän paremmin.
Tämä huolto oli taas relevantti asia sen vuoksi, että argumenttina on käytetty sitä että vaunujen päivittäminen on kallista mm. siksi että ne "laitetaan atomeiksi". Pyrin vain vasta-argumentoimaan tämän kustannustekijän merkittävyyttä .. eli jos on vaunuja, niitä joka tapauksessa huolletaan ja aika-ajoin "laitetaan atomeiksi". (ja ennenkuin joku pääsee laukomaan tästä; niin eihän niitä oikeasti laiteta atomeiksi - kyseessä on kielikuva)

Meillä on niin älyvapaita pellejä PV:n johdossa, tai ehkäpä haluavat tahallaan rapauttaa puolustuskykymme siten että tuliterät A4:t ollaan nyt sulattamassa rauhan auroiksi. Asia kunnossa, lakki päästä, lepo
Saattahan siellä olla - välillä siltä näyttää, myös jos seuraa tätä keskustelua. Vai onko kopterihankinta hyvin, entäs ilmatyynyt, ja DDR:n hankintaakin taisi tuossa joku jossain irvailla ... miten MLRS ja vaikkapa jalkaväkimiinat. Veronmaksajalla on ihan syytä olla hieman huolissaan. Otapa se asento uudelleen, ja pipo päähän.

Ei niitä vielä sulateta, niillä on elinikää vielä tuonne 30-luvulle.
Tätä en nyt ymmärrä; siis 2A4 vaunuja käytetään 30-luvulle, vai mitä tarkoitat? Mun laskuoppi ei nyt täsmää tähän. Jos ne poistuu sitä mukaa kun 2A6:ia tulee käyttöön, niin kai ne poistetaan tässä lähiaikoina(mitä siinä sitten meneekään aikaa). Ja tuolta CV9030FIN kommentista olin lukevinani että Saksa ei tavannut hyväksyä vaunujen myyntiä muualle(en tiedä mikä voima heillä on tämmöistä säätää - mutta mikäs ettei, ihan ymmärrettävää, jos kauppasopimuksessa näin lukee). Jos kukaan viitsi lukea noita hintoja, niin Saksan omista varastoista kuittaavat vaunuja rapiat 320.000 euron hintaan ja ehkä eivät meidän romuja kaipaa.

Raskaudella on suuri merkitys kustannuksiin
Jep - tästä ollaan samaa mieltä, ja ymmärrän linkkauksesi www.vauva.fi -sivustoille nyt paremmin.

Älkääkä nyt edes vahingossakaan kuvitelko niillä T-55ämmillä olevan mitään tosiallista käyttöä tositilanteissa.
Niin ja tämä; siis tämä liittyy tuohon ensimmäiseen kommenttiin. En puhunut mitään siitä mitä tuolla viisivitosella tekee, vaan kyse oli siitä kuinka vaunun ylläpito ja huoltokustannukset otetaan tai ei oteta huomioon budjetoitaessa päivitystä.

Ja lopuksi: yritin ainoastaan hahmottaa sitä mistä päivityskustannus muodostuu, kuten nähdäkseni myös veljet @Einomies1 ja @Mustaruuti pyrkivät tekemään - paloittelemalla tuota päivitystä julkaistuihin kauppahintoihin. Lienee selvää, että Rheinmetallin päivityspaketin hinta on osa Krauss-Maffei Wegmannin tarjousta ja Saksan puolustusmisiteriön tekemää tilausta. KMW:n raha on 760M€ (104 vaunua) ja Rheinmetallin osuus näyttäisi olevan 118M€(104 vaunua: In the process, Rheinmetall specialists will be eliminating obsolescent features in the fire control computers and control consoles as well as installing a new laser rangefinder and thermal imaging device. .. Rheinmetall will be supplying the new L55A1 gun for the 68 Leopard 2A4 MBTs to be modernized.), ja siis tästä voinee tehdä uskaliaan arvauksen, että päivitys 2A4 > 2A7V on kalliimpi kuin 2A5/2A6 > 2A7V. Lisäksi on mahdollista että 22M€ kuluu noiden 68 kpleen 2A4 hankintaan. Eli muuta kuin Rheinmetalin prjektia on tuosta KMW:n hinnasta 620M€.

Tässä vaiheessa unohdan tämän sillä on huomattavissa asiantuntijalausunnoista, että koska se maksaa 5-8 miljoonaa per vaunu, ja meidän ei ole tarkoitus hankkia lisää vaunuja: näin on säädetty, eihän meillä ole joukkojakaan, saati varastotilaa. Koska meidän puolustusbudjetti on mitä on ja ainoastaan jos noi vaunut lentäisi, so. olisi ilmavoimien, rahaa löytyisi puolustusbudjetin ulkopuolelta .. tai toki niitä voi jo löytyä merivoimilta varastosta.
 
ajattelin jo siirtyä muihin kohteisiin aiheuttamaan mielipahaa, mutta kun tähän tuli niin monenlaatuista kommenttia - pakko vähän veistellä vielä:

Kyseessä siis T55 vittaukseni. Koska tämä asiayhteys ei nyt oikein näytä pysyvän kasassa, niin väännän vähän rautalankaa: Aivan sama missä tehtävässä se siellä ajelee- miinajyränä näytti olevan Arrow-16:ssa, ja asiana suhteen yhdentekevää onko enää käytössä: 262-2 on, kuten numerosta näkyyy, alkupään vaunuja joita on Suomeen tuotu. Tuli itselle itselle alle perushuollettuna, helvetin kauan sitten. Kyse oli siitä että käytössä olevia vaunuja on ollut tapana huoltaa, purkamalla ne atomeiksi ja laittamlalla kuntoon. Kuvittelin että 2A4:n kohdalla olisi toimittu samoin, mutta nyt minua on sivistetty ja ymmärrän paremmin.
Tämä huolto oli taas relevantti asia sen vuoksi, että argumenttina on käytetty sitä että vaunujen päivittäminen on kallista mm. siksi että ne "laitetaan atomeiksi". Pyrin vain vasta-argumentoimaan tämän kustannustekijän merkittävyyttä .. eli jos on vaunuja, niitä joka tapauksessa huolletaan ja aika-ajoin "laitetaan atomeiksi". (ja ennenkuin joku pääsee laukomaan tästä; niin eihän niitä oikeasti laiteta atomeiksi - kyseessä on kielikuva)

Saattahan siellä olla - välillä siltä näyttää, myös jos seuraa tätä keskustelua. Vai onko kopterihankinta hyvin, entäs ilmatyynyt, ja DDR:n hankintaakin taisi tuossa joku jossain irvailla ... miten MLRS ja vaikkapa jalkaväkimiinat. Veronmaksajalla on ihan syytä olla hieman huolissaan. Otapa se asento uudelleen, ja pipo päähän.

Tätä en nyt ymmärrä; siis 2A4 vaunuja käytetään 30-luvulle, vai mitä tarkoitat? Mun laskuoppi ei nyt täsmää tähän. Jos ne poistuu sitä mukaa kun 2A6:ia tulee käyttöön, niin kai ne poistetaan tässä lähiaikoina(mitä siinä sitten meneekään aikaa). Ja tuolta CV9030FIN kommentista olin lukevinani että Saksa ei tavannut hyväksyä vaunujen myyntiä muualle(en tiedä mikä voima heillä on tämmöistä säätää - mutta mikäs ettei, ihan ymmärrettävää, jos kauppasopimuksessa näin lukee). Jos kukaan viitsi lukea noita hintoja, niin Saksan omista varastoista kuittaavat vaunuja rapiat 320.000 euron hintaan ja ehkä eivät meidän romuja kaipaa.

Jep - tästä ollaan samaa mieltä, ja ymmärrän linkkauksesi www.vauva.fi -sivustoille nyt paremmin.

Niin ja tämä; siis tämä liittyy tuohon ensimmäiseen kommenttiin. En puhunut mitään siitä mitä tuolla viisivitosella tekee, vaan kyse oli siitä kuinka vaunun ylläpito ja huoltokustannukset otetaan tai ei oteta huomioon budjetoitaessa päivitystä.

Ja lopuksi: yritin ainoastaan hahmottaa sitä mistä päivityskustannus muodostuu, kuten nähdäkseni myös veljet @Einomies1 ja @Mustaruuti pyrkivät tekemään - paloittelemalla tuota päivitystä julkaistuihin kauppahintoihin. Lienee selvää, että Rheinmetallin päivityspaketin hinta on osa Krauss-Maffei Wegmannin tarjousta ja Saksan puolustusmisiteriön tekemää tilausta. KMW:n raha on 760M€ (104 vaunua) ja Rheinmetallin osuus näyttäisi olevan 118M€(104 vaunua: In the process, Rheinmetall specialists will be eliminating obsolescent features in the fire control computers and control consoles as well as installing a new laser rangefinder and thermal imaging device. .. Rheinmetall will be supplying the new L55A1 gun for the 68 Leopard 2A4 MBTs to be modernized.), ja siis tästä voinee tehdä uskaliaan arvauksen, että päivitys 2A4 > 2A7V on kalliimpi kuin 2A5/2A6 > 2A7V. Lisäksi on mahdollista että 22M€ kuluu noiden 68 kpleen 2A4 hankintaan. Eli muuta kuin Rheinmetalin prjektia on tuosta KMW:n hinnasta 620M€.

Tässä vaiheessa unohdan tämän sillä on huomattavissa asiantuntijalausunnoista, että koska se maksaa 5-8 miljoonaa per vaunu, ja meidän ei ole tarkoitus hankkia lisää vaunuja: näin on säädetty, eihän meillä ole joukkojakaan, saati varastotilaa. Koska meidän puolustusbudjetti on mitä on ja ainoastaan jos noi vaunut lentäisi, so. olisi ilmavoimien, rahaa löytyisi puolustusbudjetin ulkopuolelta .. tai toki niitä voi jo löytyä merivoimilta varastosta.

Ennen oli ennen. Silloin oli valtion palkkalistoilla olevia ukkoja tekemässä niitä huoltohommia ja jotain hommia piti tietysti "keksiä". Nyt näistä pitää maksaa erikseen. Toinen asia on varaosat, kuulemanimukaan Leopardien mukana ei niitä juuri tullut. T-55:ten mukana on tullut.
Lisäksi T-55 edustaa tekniikaltaan hyvin krouvia ja yksinkertaista tekniikkaa joka kestää aikaa huomattavan hyvin. Tosin modernisoitu ammunnanhallintajärjestelmä on "pettänyt" jo aikoja sitten ja varaosia ei ole saatavilla.
Vanhassa systeemissä palkka, yms. kulut tulivat kiveenhakatusta budjetista, nyt siihen käytetään rahaa eri momentilta.

Ei se vaunujen "atomeiksi" laittaminen ole huono toimintamalli, mutta kyse on puhtaasti rahasta. korjaamisen sijaan päätettiin hankkia uusi käytetty. Olen tehnyt itse joskus saman auton kohdalla. Siitä mikä olisi todellinen kustannus kunnostuksesta ja modernisoinnista on vaikea sanoa, koska kyse on niin tapauskohtaisesta kysymyksestä.
 
Tärkeä tehtävä mitä vanhat A4-vaunut tulee tekemään on Mekanisoitujen taisteluosastojen liikkeenedistäminen, ne korvaavat vanhat T-55 jyrät. Jospa noille vaunuilla ja muutamalle erilliselle panssarivaunukomppanian vaunulle tehdään kevyttä peruskorjausta.
 
Vanhassa systeemissä palkka, yms. kulut tulivat kiveenhakatusta budjetista, nyt siihen käytetään rahaa eri momentilta.
Ei se vaunujen "atomeiksi" laittaminen ole huono toimintamalli, mutta kyse on puhtaasti rahasta. korjaamisen sijaan päätettiin hankkia uusi käytetty.
Joo, näin ymmärsin, että nyt sitten toimitaan tällä tavalla. Vanha tekniikkaa on kieltämättä simppeliä, ja henkilöstöön kohdistuvat säästöt varmasti näkyvät myös tässä. Kehittynyt teknologia edellyttää erikoisammattitaitoa ja -fasiliteetteja, johonkin kohtaan on pakko tietenkin laittaa raja mitä kykenee itse tekemään ja mitä ei. Hankala yhtälö.

Tätä sivuten:
Tuossa oli jossakin kommentissa myös ansiokasta kritiikin kritiikkiä PV:n osaamisesta tai ajatuksesta että kritisoidaanko tässä PV:n päätöksiä .. ja hmm ammattitaitoa (ei siis pitäisi kun ollaan tomppeleita ammattimiehiin verrattuna).
En näe että PV on niin suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolella, etteikö meidän muiden yhteiskunnan jäsenien tekemiseen ja kokemiseen vaikuttavat asiat koskisi myös PV:n henkilöstöä, koulutusta ja päätöksentekomenetelmiä. PV on siinä mielessä jännä organisaatio, että sen tehtävään kuuluu suuren kansalaisjoukon kouluttaminen osaamaan ja ymmärtämään ainakin tiettyjä periaatteita ja asioita omasta toiminnastaan - ja näin raottamaan näitä asioita myös asiaan vähemmän vihkiytyneille. Ja osa näistä ulkopuolisista(ressuista, kuten täällä sanotaan) saattaa hyvinkin olla pistemäisissä asioissa niin "sisällä", että heidän osaamisensa tai kokemuksensa ylittää pääosan PV:n ammattilaistenkin tasosta. Tämä näkyy mm. täällä käydyssä keskustelussa.

Pienehkö kokoelma upseereita joita tunnen/olen tuntenut, varusmieskouluttajista, rauhanturvatehtävissä palvelleisiin tovereihin, ja muissa merkeissä kenraalikuntaan, aselajitarkastajiin yms lukeutuvia miehiä: Arvostan heitä kaikkia (ainakin lähes kaikkia ;) mutta en suostu nostamaan heitä piipun päälle asemaan, jossa heidän tekemisensä ja päätöksensä olisivat jumalallisia, erehtymättömiä tai jotenkin vapaita aikansa trendeistä. En usko että he itsekään haluaisivat tätä, sillä he ovat kaikki ennenkaikkea kovia ammattilaisia, aivan samalla tavalla kuin myös ammattilaiset siviilipuolella. Mitä enemmän tietää ja ymmärtää, sen paremmin ymmärtää sen kuinka paljon on asioita joista tietää aivan liian vähän.

MIelestäni, veronmaksajana, minulla on oikeus pohtia sitä, onko nyt vaikkapa panssarivaunujen huollon laiminlyönti, tai ulkoistaminen, missä määrin, kaluston hankintakunto ja siitä julkisuudessa annetut tiedot oikein ja perusteltuja. Onko niin että oman huoltokyvyn rapauttaminen ulkoistamalla kokonaisuuden kannalta oikea ratkaisu. Onko näitä asioita ylipäänsä mahdollista keskustella - no; HS :n mielestä ilmeisesti on vaikka olisivat salaisiksi merkittyjä. Ja - niin, kaikessa on tietenkin kyse rahasta ja sen jakamisesta. Mutta myös raha on asia josta me itse teemme päätöksen, Suomi on edustuksellinen demokratia, ja jos raha on mielestämme jaettu budjettiin väärin, pitää miettiä miten moiseen budjettiin ja sen painotuksiin on päädytty. Keskustelu asiasta on ainakin hyvä alku.
 
Tärkeä tehtävä mitä vanhat A4-vaunut tulee tekemään on Mekanisoitujen taisteluosastojen liikkeenedistäminen, ne korvaavat vanhat T-55 jyrät. Jospa noille vaunuilla ja muutamalle erilliselle panssarivaunukomppanian vaunulle tehdään kevyttä peruskorjausta.

Jostain A4-kaluston remontoinnista taidettiin uutisoidakin silloin kun niitä kerrottiin vietävän mm. pohjoisen joukko-osastoihin. Onko kyseessä pesu ja vahaus vai jotain järeämpää jää arvattavaksi.
 
Tuossa näyttäisi olevan vähän taustatietoa.
2A4 panssarointi ei enää riitä moderneja panssarintorjunta-aseita vastaan.
Meidän Leo 2A4 tykkitorni kääntyy hydraulisesti, kun myöhemmissä malleissa se on sähköinen.
Jos tulenohjausjärjestelmä on alkuperäistä A4 tasoa, ei ohjelmoitavia ammuksia voi käyttää.
Vanhat tykin rekyylijarrut eivät anna käyttää joitakin suuripaineisimpia ammustyyppejä.

Tärkein syy, miksi noita ei harkita modernisoida 2A5 tasolle lienee tämä:

"However the Leopard 2A5 upgrade is a deep modernization, which requires cutting and welding of the original turret and hull structures. This makes the upgrade rather cumbersome and probably also expensive."

Tietysti joku kepupoliitikko voisi nähdä tämän modernisoinnin, vaikka olisikin kallis ja työläs, tapana edistää kotiseudun konepajateollisuutta..

https://below-the-turret-ring.blogspot.fi/2016/11/chile-to-upgrade-leopard-2-tanks.html
 
Paino voi kertoa jotain. Mutta pelkästään siihen ei kannata takertua.

Stenan sivuilla teräksen hinnaksi on mainittu 240e tonni. Ja valmiit teräsaihiot näyttävät olevan noin 600e tonni.

Jos käytettäisiin vaikka 1000 e tonni, niin Leolle saadaan se runsas 60 tuhatta euroa.

Tulee muistaa, että suurinta osaa massasta ei tarvitse uusia. Kyse on moottorista, voimansiirrosta, hydrauliikasta ja kaikesta sähköisestä.

Sen lisäksi iso osa päivitystä on purkamista, huoltamista ja kasaamista. Jos IFV:ssä ja tankissa on sama määrä osia, maksaa tämä osuus käsityövaltaisuuden vuoksi joka tapauksessa samaa suuruusluokkaa.

Lisäksi monet elektroniikka, IT ym voivat maksaa tankkiin ja IFV ihan saman verran (tähtäimet, muu optiikka, valonvahvistimet, lämppärit, muut kamerat, laser, lasehälyttimet, ammunnanhallinta, vaunun radiot ja sisäinen kommunikaatio, BMS).

Vertailukohtaa voi hakea laivue 2020, jossa "paino" taisi olla 1/3 hinnasta?

Tämä näin puhtaan teoreettisena tarkasteluna. Ehkä joku löytää netistä tarkkaa tietoa Leon päivityspakettien hinnan jakautumisesta?
Kun nyt kysyit niin:

- Vanhimmasta päästä vuonna 2000 Elbit toimitti Tanskan Leo 2A5 vaunuihin TIM-lämpökamerapäivityksen komentajan tähystimeen. Hinta tuolloin 3 milj.USD ja sillä päivitettiin 50 vaunua. http://www.defense-aerospace.com/ar...el_op-wins-danish-army-contract-(nov.-2).html
- viime vuonna Singapore päivitti oman Leo 2A4SG:n komentajan tähtäimensä COAPS- tähtäimellä, joka on uudempaa tekniikkaa. Siihen on mahdollista integroida lämpökamera, CCD ja/tai laseretäisyymittari ym. Toimittajana oli paikallinen STELOP mutta tekniikka oli Elbitin kehittämää. Hintaa en tiedä. http://www.janes.com/article/71518/singapore-details-ongoing-upgrades-to-leopard-2sg-mbts
ELOP-tähtäimiä on myyty pitkin eurooppaa ja maailmaa n. 1000 kpl http://ir.elbitsystems.com/mobile.v...TUURFU0M9U0VDVElPTl9QQUdFJmV4cD0mc3Vic2lkPTU3
- esimerkkinä eri skaalan päivityksestä Tanska päätyi KMW:n kanssa sopimukseen jossa 2A5DK vaunuja (joista oli jo puhetta), päivitettiin ilmeisesti 2 eri tasoon. 16kpl pistetään Leo 2A7V tasolle ja 22 kpl saa MLU:n (halvempi). Kokonaishinta 112,6 milj. e.
Denmark has contracted Krauss-Maffei Wegmann (KMW) for a midlife update of 38 Leopard 2A5DK main battle tanks. Sixteen of the tanks will receive a full upgrade to a Leopard 2A7V-like configuration, including the new 120 mm L55A1 high-pressure smoothbore gun from Rheinmetall, aswell as a mine protection kit. The other 22 MBTs will receive a basic modification package with reduced scope. The midlife update is claimed to improve firepower, protection and mobility at the same time. It will likely include a better armor package (or interfaces require for mounting such) and a new Danish Army communication and battlefield management system. All tanks will be repaired and obsolete or worn components will be replaced. Denmark has chosen KMW as supplier due to the company having exclusive rights to several components used on the Leopard 2A5DK. A contract was made on the 21th December 2016, which had a value (excluding VAT) of €112.6 million.
-
Jenoptik asentaa APU:t Leo 2A4 PL:n, 128 kpl yhteensä n. 11 milj. e. Lisäksi yhteistyötä on Rheinmetallin kanssa vaunun tornin sähköistyksessä.
- Leopard 2 A4/5 päivityksiä tekee moni valmistaja, ainakin suojan osalta: KMW, Rheimetall, RUAG, Jenoptik (PL), IBD Deisenroth, Elbit.
- Kongsberg tekee kehittää uutta Protector Super Lite- asetornia panssareihin.
Leopard%2B2%2BNorwegen%2B2.jpg

Kilpailuttamalla Leo 2 A4 on mahdollista siis varmasti päivittää kilpailukykyisesti esim. 50 vaunun osalta. On toinen kysymys halutaanko sitä koska tietysti rahaa palaa muuallakin. Kansantaloudellisesti se ei ole mahdotonta koska PV on saanut lisärahaa viime vuodesta lähtien 37 miljoonaa ja vuodelle 2018 tulee esityksen mukaan taas lisää 50 miljoonaa.

Väittäisin että käyttämällä n.1 milj. /vaunu saataisiin koko korotuksella 50 tst-vaunulle peruskunnostus ja sensoriparannus. Jos ei riitä niin puolet pois KRIHA-budjetista(57milj.e) niin määrä nousisi 1,5 milj./vaunu. Näin jokaisella valmiusprikaatilla olisi käytössään jopa 50 kpl Leo-vaunuja ja Kainuun prikaatissakin se 50.
Budjetti 2018:
Hallituksen esitys puolustusministeriön hallinnonalan määrärahoiksi 2018

Puolustusministeriö 19.9.2017 12.12
Tiedote

Puolustusministeriön hallinnonalan menojen yhteismäärä nousee hieman kuluvaan vuoteen verrattuna. Hallituksen esitys puolustusministeriön hallinnonalan määrärahoiksi vuodelle 2018 on 2 872 miljoonaa euroa. Esitys sisältää muun muassa hallitusohjelmassa mainitun puolustuksen määrärahalisäyksen sekä lisämäärärahaa turvallisuusympäristön muutoksen edellyttämään valmiuden parantamiseen (50 miljoonaa euroa). Puolustusministeriön pääluokan menojen osuus vuodelle 2018 ennustetusta bruttokansantuotteen määrästä on 1,24 % (v. 2017: 1,27 %).

Sotilaallisen maanpuolustuksen määrärahoista (ilman arvonlisäveromenoja) on suunniteltu käytettävän noin 941 miljoonaa euroa (39 %) materiaaliseen valmiuteen. Puolustusmateriaalihankintojen osuus on tästä 483 miljoonaa euroa. Puolustusvoimien toimintamenomäärärahoista on suunniteltu käytettävän lisäksi materiaalin kunnossapitoon ja joukkojen varustamiseen noin 458 miljoonaa euroa.

Puolustusmateriaalihankintoihin esitetään enimmäismäärältään 1,6 miljardin euron suuruista Puolustusvoimien materiaalin kehittäminen 2018 -tilausvaltuutta, jonka menot ajoittuvat vuosille 2018-2027. Merivoimien strateginen suorituskykyhanke Laivue 2020 sisältyy pääosin tähän tilausvaltuuteen. Muita suurimpia alkavia hankkeita ovat mm. Merivoimien Laivue 2000 MLU, Pintatorjuntaohjusjärjestelmä 2020, Maapuolustuksen infrastruktuuri, Sotilastiedustelun maalittamistuki ja Ilmavoimien tukikohtien varustaminen. Puolustusvoimien toimintamenoihin ehdotetaan 166 miljoonan euron tilausvaltuutta vuosille 2018-2022, jolla tehdään Puolustusvoimien kehittämisohjelmiin sisältyviä hankintoja sekä hankitaan varaosia ja kunnossapitopalveluja.

Sotilaallisen kriisinhallinnan painopiste vuonna 2018 on Libanonissa, Irakissa ja Afganistanissa. Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenoihin esitetään 57 miljoonaa euroa. Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen suunniteltu yhteisvahvuus eri operaatioissa, pääosin Libanonissa, Irakissa ja Afganistanissa, tulee olemaan tämänhetkisen arvion mukaan noin 520 henkilötyövuotta.

Leo 2A4 parannus voisi olla mahdollista tasolle:
- komentajan ja ampujan lämpökameroiden uusinta ~200-300 000 e.
- APU:n lisääminen polakeilta maksaisi vain rapiat 85 000 esk
- radiot ?
- Galix ?
- peruskunnostus: telat, pyörästöt, jousitus, akselisto ja moottorin sekä vaihteiston overhaul~ n. 1 milj.
Mitä muuta kuluvaa vaunussa on? Hydrauliikka voi olla edelleen ja sitä on helppo korjata ja sen osaa kyllä kotimainen firma.

Kaikki voitaisiin tehdä Millogilla väitän, vaikka se ahne paskafirma riistää asevoimia mutta ainakin työ tehdään lähellä ja kaikki kommunikoivat samalla kielellä (vähemmän ongelmia);)

Onko mahdotonta tai skeidaa?
 
@Einomies1

Listalle kannattaa lisätä ainakin ampumatarvikkeet. Jos vaunujen määrää kasvatetaan, täytyy varastoitujen ampumatarvikkeidenkin määrää kasvattaa.

Kreikkalaiset tilasivat 12 000 laukausta (HEAT ja KE), hintaa 52 miljoonaa euroa. 50 vaunun kesken 12 000 tarkoittaisi 240 laukausta, ja vaikka määrä tiputettaisiin puoleen, olisi hinta silti 26 miljoonaa euroa.

https://www.rheinmetall-defence.com...lic_relations/news/latest_news/index_6144.php
 
Norjalla on rivissä alle 40 Leopard 2 A4:sta ja mm. upseeriliitto on sitä mieltä, että pitäs hankkia 78 uutta Leopard 2 A7 ASAP.

https://www.aldrimer.no/stridsvognene-allerede-i-knestaende/
Google käännetty
the tanks we have today are too few. They are not old and useless. But the problem is that they are getting more time and costly to maintain. It also lacks spare parts, says Brigader Steinar Amundsen, who is also former chief of the Panserbattalion, Brigade Nord and for the Common Staff in the Defense Staff. In the latter capacity, Amundsen also sat in the chief executive team in the time when Sverre Diesen was the chief of defense.

Uudempi artikkeli
https://www.aldrimer.no/sverige-forkaster-norsk-stridsvognlosning/
Today's Leopard 2 A4 tanks are manufactured in 1982-1984, and Pål B. Nygaard, the main supporter of NOF in Hæren, believes that in itself it is problematic with old and few tanks. NOF also believes Norway should, as soon as possible, acquire 78 new Leopard 2 A7.

"We need to acquire at least 78 new tanks as soon as possible, so that there are enough to three fully appointed battalions. Because we have many good people out there just waiting to use newer and better materials. They deserve better. Recruitment and training can also be harmful unless the armor departments get better conditions. And that should happen quickly, says Nygaard.
 
Toihan on mukavan raikas tulokulma tämän Haadeksessa vaeltamiseen juuttuneen 2A4 keskustelun keskelle: Norjalaiset tarvii lisää vaunuja, kun niillä on siellä niin paljon hyviä tyyppejä valmiina, jotka tarttis saada jotain parempaa alle. Siellä ne hyvät tyypit on hangessa venaamassa ("out there" : ) ) jotain uudempaa - eikä noi aaneloset ole edes niiden mielestä vanhoja ja käyttökelvottomia, vaan niiden ylläpito on vaan liian kallista eikä varaosiakaan oikein saa.

Jokin tuossa saa mun aivot laukalle :giggle:
 
Back
Top