Panssarivaunut

Puhut asiaa, mutta onhan muutamakin hankinta (Kopteri-Kustaan kattokassis-joukkojen haihattelut sivuuttaen) herättänyt hyvää polemiikkia. Siksi on aina hyvä tapa avata asiaa. Jää isompi luottamus johonkin hankintaan tai päätökseen kun näkee edes vilautuksen päätösprosessista, kriteereistä, kenttätesteistä, jne. Silloin vasta tulee hyvä mieli. Vaikka kaikki mitä sanoit on asiaa. (Eikä kenties liittynyt pelkästään HX-hankkeeseen että Dassault testasi Rafalea Suomen talvessa, vaan tiesivät vanhastaan että Ivalon suunnalla tehdään päteviä talvitestejä, ja halusivat korporaattiin datapankkiin lissää ihan muitakin asiakkaita varten ja yleiseksi firman hyödyksi.)

Niinpä. Hägglundin aika jää (toivottavasti) historialliseksi poikkeamaksi, jolloin puolustusvoimien komentaja joka tiesi sotatekniikasta ja sodankäynnistä yhtä paljon kuin sika satelliitista, teki päätöksiä vasten kaikkien asiantuntijoiden neuvoja. Tuloksena oli yksi ylisuuri tukankuivaaja (ilmatyynyalus), jonka laajentaminen laivueeksi keskeytettiin heti kun komentajaksi tuli amiraali joka ymmärsi asiasta jotain, sekä helikopterisekoilu, jonka lopputuloksena on lopulta monen tuskallisen vuoden jälkeen erittäin suorituskykyinen kone, tosin aika tyyriillä hinnalla. Kaskealan aikana tehtiin vielä tyhmiä päätöksiä tietyistä vaunukalustoista luopumisesta, mutta sen jälkeen on menty parempaan suuntaan ja analyyttisempään päätösprosessiin.
 
Minä puolestani olen vieläkin Tuuli-luokasta eri mieltä. Kvartetti noita ja komppania kaislajääkäreitä singahtaa nopeasti milloin vaan mihin saareen vaan. Tuolla olisi ollut ihan oma pelotearvonsa. Protohan sinänsä kai toimi ihan hyvin eikä ihan järjettömän kallis ollut (vaikka melko kallis ja projektin yleisestä poukkoilusta voisi vieläkin esittää monta kysymystä). Mutta siis pelkkinä kuljetusaluksina, ei mitään ohjuslavetti-haihatteluja. Noh, meni jo... Ja myönnetään että voi olla hieman "shiny toy" -ilmiötä mukana tässä mielipitelyssä...
 
LCAC olisi ollut 27 mil $ vuonna 1996. Ei kovin halpaa lystiä. En tiedä mitä Tuuli olisi maksanut.
 
Ehkä et ole sitten ihan kaikkea kuullut....

Luotan enemmän teidän tykkimiesten omakohtaisiin näkemyksiin ja kokemuksiin kuin kuulopuheisiin. Kuulopuhuja on harvoin kontannut vyötäisiään myöten testattavien kapineiden äärellä viikkokaudet tai hankkinut työssä vuosikausien kokemukset aiheesta. :cool:
 
Tuonne miehistönkuljetusvitjaan postasin muutaman kuvan joku aika sitten fiktiivisistä pataljoonamuodostelmista, jotka lauta sitten torppasi aika huonoina.

No tässä olisi tällainen aikamoinen tankkipataljoona, josta löytänee helposti useita virheitä.
 
Liitteet

  • Skaldafen_Mechanized_Armoured_Battalion.png
    Skaldafen_Mechanized_Armoured_Battalion.png
    139.6 KB · Luettu: 44
Tuonne miehistönkuljetusvitjaan postasin muutaman kuvan joku aika sitten fiktiivisistä pataljoonamuodostelmista, jotka lauta sitten torppasi aika huonoina.

No tässä olisi tällainen aikamoinen tankkipataljoona, josta löytänee helposti useita virheitä.
Tämä on selvästi italialaisvaikutteinen pataljoona, spadeporukka on suurehko ja liikkuu neljällä kuorma-autolla. Näillä saa pizzaa kuljetettua pojille!

Plussia:
  • varsin vahva pataljoona, 47 taisteluvaunua
  • vahva tiedusteluosa 15 tykkiajoneuvolla
  • tässä on huomioitu esikunta, viestiosat, pioneeri jne., jotka puuttuivat siitä haalean teen ja lämpimän oluen makuisesta kaaviosta
  • pojille riittää pizzaa
  • lääkintäosat aika vahvat ambulanssivaunujen osalta
  • pioneerijoukkue vahva vaunumäärän osalta
Miinuksia:
  • Ei orgaanista mekanisoitua jalkaväkeä, vaatii alistuksia
  • pataljoona on ihmeellinen sekamelska vaikka minkälaista ajoneuvoa, on telaa, on panssariajoneuvoa tykillä ja ilman jne.
  • miksi kuljetusjoukkueessa on nuo panssaroidut pyöräajoneuvot? Minusta outo ratkaisu...
  • kuljetusporukalta puuttuvat kokonaan polttoaineajoneuvot, muutenkin kuljetuskalustoa varsin vähän. Tämä vaatii ylemmän johtoportaan tukea.
  • varsinainen lääkintäporukka on tosi pieni. Evakuointi onnistuu hyvin, mutta sen jälkeen hoito on vaikeuksissa.
  • mikähän tuon Intelligence-porukan funktio on?
  • sotilaspoliisiryhmä panssaripataljoonassa kuulostaa erikoiselta ja turhalta. Mikä tämän tehtävä on?
  • viestijoukkueen ajoneuvoista yksi on varustettu konetykillä. Miksi? Porukan tehtävä on rakentaa yhteydet, ei taistella vaunuilla.
  • pioneeriporukalta puuttuvat pioneeri-, hinaus-, raivaus- ja siltavaunut. Tässä muodossa se on lähinnä mekanisoitua jalkaväkeä
  • panssari-ilmatorjunta puuttuu
  • huoltoporukalta puutttuvat hinaus-/evakuointivaunut
=> ei jatkoon!
 
Nyt en voi vastustaa houkutusta kysyä tarkennettua näkemystäsi tähän kohtaan.

T-72:sta luovuttiin vaikka kalustolle oli varaosia ja ampumatarvikkeita vuosikymmeniksi. Joukossa käytännössä uusia vaunuja. Ja samaan aikaan jatkettiin raskaiden sinkojen käyttöikää uudella ampumatarvikkeella jonka läpäisy ei juurikaan poikennut T-72:n a-tarvikkeista. Reserviläisenä lähtisin panssarintorjuntaan epäsuoran tulen alla mieluummin vaunulla kuin raahaamalla mustia perässä...
Romutettiin 100 BMP-1 vaunua kun kuulemma ase oli jo niin vanhentunut. Ei kiinnostanut että niiissä oli telat, moottori ja panssarikuori aikana jolloin 80% jalkaväestä kulki pyörätraktoreilla. Ja samalla säilytettiin BMP-1 alustaiset tulenjohtovaunut jolloin huoltojärjestelmä oli kuitenkin säilytettävä. Ei järjen häivää...
Luultavasti silloisen maavoimaesikunnan asiantuntemattomat jv-miehet kuvitteli, että itämainen kalusto voidaan korvata länsimaisella, kuten CV-90 vaunulla massamaisesti. Eivätkä uskoneet kun tankimiehet sanoivat että rahat eivät siihen riitä. Massamainen CV-hankinta kutistui sitten siihen vähän yli sataan vaunuun, samalla kun itävaunuja vietiin sulattoon....
 
4 vuoden päästä voidaan ottaa ryyppy kun T-72 a-tarvikkeet ois vanhentunut.
 
Tästä on lukenut monenlaista kantaa ammattimiehiltä, hyvä nähdä tämäkin. Yleensä perusteltu kunnossapitojärjestelmän ja varastoinnin kalleudella.
Vaan oletan, että nykyisessä turvallisuuspoliittisessa lähialueen ilmapiirissä noita vaunuja ei romutettaisi.
 
T-72M1, vientiin tarkoitettu apinamalli, kyllä oli heikko esitys jo 80-luvulla eikä siitä ainakaan parantunut 2000-luvulla.
BMP-1:n osalta oon samaa mieltä, erityisesti kun BMP-2:kin jäi käyttöön. Olisi siihen uuden a-tarvikkeenkin saanut, jos se oli siitä kiinni.
 
Niinpä. Hägglundin aika jää (toivottavasti) historialliseksi poikkeamaksi, jolloin puolustusvoimien komentaja joka tiesi sotatekniikasta ja sodankäynnistä yhtä paljon kuin sika satelliitista, teki päätöksiä vasten kaikkien asiantuntijoiden neuvoja. Tuloksena oli yksi ylisuuri tukankuivaaja
Tuloksia oli myös hyviä ja kestäviäkin. Toki tst-kopterointi oli täyttä sekoilua.
Wikistä:

"Kenraali Hägglund toimi seitsemän vuotta Suomen puolustusvoimain komentajana. Hänen kaudellaan keskeisintä oli puolustusvoimien länsimaistaminen puolustusvalmiudesta ja -kyvystä tinkimättä. Maavoimiin luotiin kolme valmiusyhtymää. Merivoimat ja rannikkotykistö yhdistettiin ja puolustushaaraan liitettiin rannikkojoukot. Ilmavoimissa siirryttiin yhteen hävittäjätyyppiin, Hornetiin. Lisäksi sotilaallisen tiedustelun ja johtamisjärjestelmien toimivuutta parannettiin.

Hägglundin komentajakaudella otettiin ylimpänä suunnittelu- ja päätöksentekoelimenä käyttöön valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot.

Hägglundin aloitteesta ja johdolla toteutettiin varusmiesten palvelusaikojen ja koulutuksen sisältöjen täydellinen uudistus. Johtajien koulutus muutettiin kestämään 12 ja miehistön kuusi kuukautta. Järjestetyllä poistettiin varusmieskoulutuksesta tietty tyhjäkäynti ja annettiin esimiehille riittävä johtamiskokemus. Varusmiesten maksimivahvuus väheni 6 000:lla, mikä mahdollisti säästötoimena useiden varuskuntien sulkemisen.

Hägglundin voimakkaasti ajama uudistus oli Maanpuolustuskorkeakoulun perustaminen ja siellä annettavan opetuksen kehittäminen. Yliopistotasoiseksi noussut koulutuskokonaisuus vastaa kaikesta puolustusvoimien henkilökunnan sotilaallisesta ja upseerin ammattiin liittyvästä opetuksesta."
 
Leon omasuoja ikävä kyllä jää kuusenhavujen harteille. Syynä HX sekä Laivue 2020. Sääli.
 
350 000 taalaa per trophy systeemi. 70 sellaista olisi 24+ miljoonaa. 35 tankkia, 2 systeemiä per tankki.

Ei hirveän suurelta rahalta vaikuta. Hinta lienee vain pelkän järjestelmän hinta? Vaunujakaan ei kumminkaan ylettömästi ole. Ja varmasti sinkoja ja pst-ohjuksia kohdataan. Miten sitten järjestelmä toimii peitteisessä maastossa, en osaa ottaa kantaa. Sitä varmaan pohtii sitten viisammat ja saavutetaanko tarvittava hyöty suhteutettuna sijoitukseen. Voi olla rahat tiukilla, kun muitakin isoja hankkeita on totetumassa tai päällä näillä näkymin.
 
T-72:sta luovuttiin vaikka kalustolle oli varaosia ja ampumatarvikkeita vuosikymmeniksi.

Mutta ne olisi pitänyt ajaa taivasalle Leopardien tieltä. Kyllä siinä oli suurin syy luopumiselle.

Joukossa käytännössä uusia vaunuja.

Ei nyt sentään, kohtuu vähillä km/laukauksilla kyllä jokunen. Mutta ei ollut itärautakaan immuuni seisottamiselle, edes asiallisissa tiloissa...

Ja samaan aikaan jatkettiin raskaiden sinkojen käyttöikää uudella ampumatarvikkeella jonka läpäisy ei juurikaan poikennut T-72:n a-tarvikkeista.

Kyllä siinä taisi olla sentään melkein 10v käppi Mustin hyväksi, hyvän matkaa 90-luvulla tuli se uusi a-tarvike Mustiin.

Reserviläisenä lähtisin panssarintorjuntaan epäsuoran tulen alla mieluummin vaunulla kuin raahaamalla mustia perässä...

Onhan tästä väännetty jo maailman sivu... ei ne vaunut olisi välttämättä olleet tst-kunnossa ulkosäilytyksen jäljiltä. Panostaa olisi pitänyt vähintään varastotiloihin. Noiden punnertaminen jonkun traktoriprikaatin sekaan ei sekään ole mikään itsestään hoituva automaatio, organisaation raskaus on ihan eri ulottuvuudessa kuin siviili kumipyörillä! Mustit olisi jo maahan kaivettuina sivustan tuliasemissa pelipaikoila kun noita vasta heräteltäisiin henkiin / mahdollisen kuljetuksen (ilmauhan alle) kyytiin varikon takapihalta.

Jälkikäteen ajateltuna ihan viisas päätös ajaa sulattoon. Ehkä eri aikana olisi osa jätetty eril.psv.komp. käyttöön hetkeksi.... Toisaalta pimeätoiminta kykyinen T-55m paremmalla A-tarvikkeella jäi jollain tasolla varastoihin/pioneeri käyttöön pyörimään tässä roolissa.

Täysin ajastaan jäljessä oli apina mallin T-72m1 jo 2000-luvulla, käytössä ollut A-tarvike erityisesti! Ei pimeätoiminta kykyä jne. Moni ei taida ymmärtää kuinka suppeat ominaisuudet tuolla kaikesta paremmasta (jo valmistumis aikanaan) riisutulla vientiversiolla oli, ns. linjakkaampi ulkonäkö laittaa helposti luulemaan jotain muuta T-55m verrattuna, vaikka totuus on ihan toinen!

Romutettiin 100 BMP-1 vaunua kun kuulemma ase oli jo niin vanhentunut. Ei kiinnostanut että niiissä oli telat, moottori ja panssarikuori aikana jolloin 80% jalkaväestä kulki pyörätraktoreilla. Ja samalla säilytettiin BMP-1 alustaiset tulenjohtovaunut jolloin huoltojärjestelmä oli kuitenkin säilytettävä. Ei järjen häivää...

Olen osittain samaa mieltä mutta on muistettava että vaunuja ei voi heitellä traktori prikaateihin ilman että organisaatiota on paisutettava huollon puolella. Tai voidaan mutta touhu on sitten jonkun kaupungin ympärillä tapahtuvaa sekoilua sillä mitä sattuu olemaan käsillä tyyliin isis...

Minulla olisi ollut vaunuille järkevä jatkokäyttö mielessä, mutta on toki muistettava että osa kalustosta oli rullattu jo melkoisesti 80-luvulta asti ja lienee ollut jo täyspoka edessä monella...

Luultavasti silloisen maavoimaesikunnan asiantuntemattomat jv-miehet kuvitteli, että itämainen kalusto voidaan korvata länsimaisella, kuten CV-90 vaunulla massamaisesti. Eivätkä uskoneet kun tankimiehet sanoivat että rahat eivät siihen riitä. Massamainen CV-hankinta kutistui sitten siihen vähän yli sataan vaunuun, samalla kun itävaunuja vietiin sulattoon....

Olisitko sitten täyttänyt BMP-1:llä KarPr vahvuuksia? Melko puhdas kuljetusvaunu BMP-1 oli jo tuolloin, MtLb/Pasi rooliin ok.
 
Tästä on lukenut monenlaista kantaa ammattimiehiltä, hyvä nähdä tämäkin. Yleensä perusteltu kunnossapitojärjestelmän ja varastoinnin kalleudella.
Vaan oletan, että nykyisessä turvallisuuspoliittisessa lähialueen ilmapiirissä noita vaunuja ei romutettaisi.

No mutta mehän pystymme nyt loistavasti vertaamaan tähän päivään, Leopard-2A4 mallithan ei nyt mennyt sulattoon vaikka tilalle tuli uudet vaunut (A6). Hommassa on vaan se ero että A4 malli on tänä päivänä vieläkin helposti samalla viivalla ja jopa osittain parempi kuin itänaapurin viimeisin massarivivaunun modaus, eli T-72B3 tai uudemmatkaan aktiivikäytössä olevat T-sarjalaiset. T-72M1 oli 2000-luvun alussa (vastaavan tason vienti A-tarvikkeellaan) jo pahasti takamatkalla esim. massiivisesti käytössä olleeseen T-72B/M tai T-80 vaunuihin, puhumattakaan T-90:stä. Läpäisy ei edestä riittänyt ja pimeätoiminta käytännössä nolla koska aktiivisen IP käyttö olisi ollut kuin majakan sytyttäminen vaunun torniin passiivisia menetelmiä vastaan.

Huomioidaan silti edelleen että nyt meidän A4 mallia tuleekin toisaalta verrata ennemmin pioneerien/varastoon käyttöön jääneisiin T-55m vaunuihin. Turvallisuustilanteen muutos ehkä selittää nyt vaan sen että niistä ollaan kaiketi muodostettu ihan oikeasti eril.psv.komp. eikä yhtään vaunua ole myynnissä / sulatettu.

EDIT: Miten tämä kaikki liittyy topicciin, no ohuesti lähinnä siten ettei siitä T-72:sta luopumis päätöksestä nyt mitenkään erityisen typerää saa tekemälläkään kun otetaan kaikki faktat huomioon. Räyhäkkään näköinen sotakone, josta aika oli ajanut jo ohi. Ei niin räyhäkäs, mutta suorituskykyisempi/fiksumpi vaihtoehto jäi vielä roikkumaan varalle/tukitehtäviin, eli ihan oikein toimittu (y)
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top