Panssarivaunut

Jos en nyt väärin muista ketjussa kauan sitten käytyjä keskusteluja niin Suomen A4-lautan käyttötunnit ja varaosien saatavuus alkoi tulla enemmän ongelmaksi kuin suorituskyky. Modernisoinnissa olisi muistaakseni pitänyt lähteä liikkeelle koko alustan peruskorjauksesta ennen kuin olisi voitu edes puhua suorituskyvyn lisäämisestä. Lisäksi A4 ja A6 rinnakkainen käyttö olisi pakottanut tukevien aselajien kaluston lisäämiseen (siltavaunut, raivausvaunut, hinaus/evakuointi) jolloin modernisoinnista saatava hyöty jäisi hintaan nähden liian pieneksi.

Mutta jos vaan suorituskykyä arvioi, niin varmaan ihan pätevä peli tuo päivityspaketti on. Tietysti tuo ei kauhean syvällisesti kerro speksejä, mutta pintapuolisella vilkaisulla näyttäisi pääsevän lähelle A6 suorituskyvyssä. Yksi A4:n isohko ongelma on tuo ampujan tähtäin joka muodostaa heikon kohdan panssaroinnissa ja johon tämäkään paketti ei voi vaikuttaa. Ja varmaan osaltaan tuossakin on paljon turhaa, kuten tuo kauko-ohjattava kattokonekivääri, jonka lisäys tulivoimaan on aika minimaalinen verrattuna sen tuomiin haittoihin korkeamman profiilin myötä.
Tuosta kauko-ohjatusta kk:sta.
Mä taas ajattelen, että meidän peitteisessä maastossa tuo olisi hyvä lisä, jos se kykenee ampumaan riittäviin ala- ja yläkulmiin.
 
RUAG:n Leo 2A4 päivityksestä.

qx2C40C.png
 
Suomen ”A6” vaunut ovat päivitettyjä A nelosia. Miksi siis tässä tapauksessa eivät pääsisi samaan A6 standardiin?
Kanuuna edelleen L/44-kaliiperisena. Tornin panssaroinnissa edelleen sama A4:n heikko kohta ampujan tähtäimen kohdalla. Muuten lisäpanssareista on vaikea mennä sanomaan, että miten vertautuu 2A6 kanssa. Ammunnanhallintaan ja ammustarjontaan on vaikeampi sanoa mitään.

Mutta joo, kuten sanoin niin vertaus on aika pintapuolinen kun en tuosta saa oikein kiinni, pääosin perinteisiä mainospuheita.

Tuosta kauko-ohjatusta kk:sta.
Mä taas ajattelen, että meidän peitteisessä maastossa tuo olisi hyvä lisä, jos se kykenee ampumaan riittäviin ala- ja yläkulmiin.
Joo, ei ole ollenkaan musta-valkoinen asia, kummassakin lähestymistavassa on puolensa. Itse taas en koe siitä olevan niin suurta hyötyä, kun taisteluvaunun pahin vihollinen on kuitenkin toinen taisteluvaunu. Jalkaväkeä kerkeää kurittaa koaksiaalilla ja sirpaleellakin, ja toisaalta yleensä toimitaan panssarijääkärien tukemana. Suoja-asemassa vaunu pysyisi huonommin piilossa ja hyvä suoja-asema on vaikeampi löytää vaunun korkeamman profiilin vuoksi. Makuasia, ehkäpä.
 
Jatkan tätä vielä, mutta eikö tuollainen vaunun katolla oleva sensori olisi kuitenkin hyvä olla, kun sillä voi tähystää vaunun ympärille vaikka sitten siellä suoja-asemassa? Enkä usko että tuollaisella tornilla on erityisen suuri IP-heräte.
 
Ei minua IP-heräte huoleta, vaan fyysinen koko. Näkee sen toisen vaunun päiväkanavallakin. RCWS:n sensorit on usein aseen alapuolella jolloin koko ase on paljastettava, että niillä voidaan tähystää. Vaunun tähystyslaitteet (ampujan ja/tai johtajan peili) on taas tornin päällä/katossa kiinni, jolloin tähystysasemassa ollessa vaunusta ei näy kuin pelkkä tähtäin/sensori. Ja kuten sanoinkin, korkeampi profiili tuo omat lisähaasteet suoja/tähystysaseman valintaan, vaunut on jo aika korkeita ilmankin ja Suomessa ei aina älyttömän mäenkorkeita nyppyjä ole. Välillä on ihan riittävän vaikea löytää suojaa ilman, että vaunun profiili kasvaa metrillä. Pääuhkaa, eli toista taisteluvaunua vastaan tuosta ei siis olisi niinkään hyötyä, mutta haittaa kylläkin.

edit: Ja lisäyksenä vielä, että kyllähän se ase paistaa lämppärissä jos sillä on lähiaikoina ammuttu. Eli asemanvaihdonkin jälkeen tähystäminen olisi vaikeampaa tehdä piilossa.
 
Viimeksi muokattu:

Hieman epäilen, että tuollaisen näkisi niin helposti liikkuvasta vaunusta ja merkittävän etäisyyden päästä että itse ei näkisi ennemmin ja kerkeäisi toimia. Ampumisen jälkeen asia on toki toinen, mutta eiköhän tuohon ole vastakeinojakin.
 
Jos en nyt väärin muista ketjussa kauan sitten käytyjä keskusteluja niin Suomen A4-lautan käyttötunnit ja varaosien saatavuus alkoi tulla enemmän ongelmaksi kuin suorituskyky. Modernisoinnissa olisi muistaakseni pitänyt lähteä liikkeelle koko alustan peruskorjauksesta ennen kuin olisi voitu edes puhua suorituskyvyn lisäämisestä. Lisäksi A4 ja A6 rinnakkainen käyttö olisi pakottanut tukevien aselajien kaluston lisäämiseen (siltavaunut, raivausvaunut, hinaus/evakuointi) jolloin modernisoinnista saatava hyöty jäisi hintaan nähden liian pieneksi.

Mutta jos vaan suorituskykyä arvioi, niin varmaan ihan pätevä peli tuo päivityspaketti on. Tietysti tuo ei kauhean syvällisesti kerro speksejä, mutta pintapuolisella vilkaisulla näyttäisi pääsevän lähelle A6 suorituskyvyssä. Yksi A4:n isohko ongelma on tuo ampujan tähtäin joka muodostaa heikon kohdan panssaroinnissa ja johon tämäkään paketti ei voi vaikuttaa. Ja varmaan osaltaan tuossakin on paljon turhaa, kuten tuo kauko-ohjattava kattokonekivääri, jonka lisäys tulivoimaan on aika minimaalinen verrattuna sen tuomiin haittoihin korkeamman profiilin myötä.

Tottkai alustat pitää peruskorjata samalla, ainoa missä voidaan hiukan säästää on vanhan putken säilyttäminen.
 
...taisteluvaunun pahin vihollinen on kuitenkin toinen taisteluvaunu.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta muistelisin tömänneeni sellaisiin Ukrainasta peräisin oleviin näkemyksiin, että drone + tykistö olisi aika ikävä vihollinen. Ja Syyriasta sun muualta on aika paljon videomatskua missä jalkaväki posauttaa matkan päästä ohjuksella tankkeja. Ja Persianlahden- sekä Irakin sodissa ilma-aseet taisivat kurmuuttaa tankkeja urakalla.
 
Hieman epäilen, että tuollaisen näkisi niin helposti liikkuvasta vaunusta ja merkittävän etäisyyden päästä että itse ei näkisi ennemmin ja kerkeäisi toimia. Ampumisen jälkeen asia on toki toinen, mutta eiköhän tuohon ole vastakeinojakin.
Toki se ero on aika pieni. Kun Suomessa ei ole mahdottomat ampumaetäisyydet, niin pienetkin asiat saa uuden mittakaavan. Ja lämpenemiseen en keksi muuta keinoa vaikuttaa kuin laittamalla aseen piipun ympärille ulkokuoren, mutta sekin vain pienentää lämpöjälkeä, samalla kuin suurentaa asetta.

Itse lähestyn tätä siltä kantilta, että mitä lisäarvoa RCWS tuo tähystämiseen tai tulivoimaan ja onko se haittojen arvoista/hintansa väärti. Nähdäkseni se ei tuo sellaista kykyä vaunulle mitä sillä ei ole olemassa, eikä se suoriudu paremmin mistään tehtävästä kuin vaunussa jo olevat asejärjestelmät. Ehkä maksimissaan etu olisi se, että vaunu pystyisi vaikuttamaan samanaikaisesti useampaan maaliin, mutta tällöinkin voi taas kääntää asian niin, että pystyykö johtaja sitä hyödyntämään. Samanaikaisesti tai lyhyen ajan sisään pitäisi hoitaa ajotehtävän anto, ampujalle tulitehtävän anto jotta vaikutettaisiin viholliseen pääaseella/koaksiaalilla, RCWS:llä vaikuttaminen viholliseen ja etumaaston tähystys - mitä ei luonnollisesti voi tehdä jos johtaja käyttää RCWS:ää maaliin vaikuttamiseen.

Tottkai alustat pitää peruskorjata samalla, ainoa missä voidaan hiukan säästää on vanhan putken säilyttäminen.
Jos ei kustannuksia huomioida niin en pistäisi tuollaista ratkaisua vastaan, päinvastoin. Tosin näkisin fiksumpana päivittää vaan suoraan viralliseen 2A6-standardiin varaosahuollon takia.

Jos kuitenkin mietitään resurssien kannalta, niin laittaisin ennemmin panokset kaluston massavanhenemisen uhkaaman tykistön suorituskyvyn turvaamiseen. A4 säilyttäminen ja modernisointi vaatisi kuitenkin tuntuvan lisäyksen evakuointi-, raivaus- ja siltapanssarivaunujen määriin jotta yhtymällä olisi edelleen liikkumiskykyä, mutta siitäkään ei ole iloa jos käytössä ei ole epäsuoraa.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta muistelisin tömänneeni sellaisiin Ukrainasta peräisin oleviin näkemyksiin, että drone + tykistö olisi aika ikävä vihollinen. Ja Syyriasta sun muualta on aika paljon videomatskua missä jalkaväki posauttaa matkan päästä ohjuksella tankkeja. Ja Persianlahden- sekä Irakin sodissa ilma-aseet taisivat kurmuuttaa tankkeja urakalla.
Totta nuo kaikki, tosin ei ihan suoraan siirrettävissä tänne meidän Erityisolosuhteisiin(TM). Tähän asti on ajateltu kuten sanoinkin, ehkä tulevaisuudessa se uhkakuva muuttuu. Sanoisin, että drone + tykistö kombo on varmaan se vaarallisin noista. Aikaisemmin ei ole suuremmin käytännössä pystytty testaamaan, ja Ukrainan kokemuksista onkin moni yllättynyt miten vaarallinen se onkaan. Perinteinen käsitys kun on ollut, että panssarivaunu on suojattu tykistötulelta. Eli vaikka se vaunumiehenä sattuukin sanoa - minusta sitä suuremmalla syyllä olisi kriittistä turvata meidän tykistön ja vastatykistön suorituskyky tulevaisuudessa.

Muista en olisi niin huolissani. Kaikkia yhdistää huono koulutus ja/tai puutteellinen suorituskyky.
 
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta muistelisin tömänneeni sellaisiin Ukrainasta peräisin oleviin näkemyksiin, että drone + tykistö olisi aika ikävä vihollinen. Ja Syyriasta sun muualta on aika paljon videomatskua missä jalkaväki posauttaa matkan päästä ohjuksella tankkeja. Ja Persianlahden- sekä Irakin sodissa ilma-aseet taisivat kurmuuttaa tankkeja urakalla.
Suomessa taas pääsee tankki monessa paikassa metsään suojaan.
 
Olihan siinä T-72 tankki mukana , onko se löytynyt jostain luolista?
Näytöksen "vihollisen" vaunuja ajoivat på svenska personal från pansargille, som underhåller Pansarmuseet. Evp-henkilökuntaa käytännössä olivat. Panssarimuseolla on todella laaja kokoelma erilaisia panssariajoneuvoja Kylmän sodan ajalta. Vain pieni osa mahtuu kerrallaan näytteille. Näille museovaunuille päihin antoivat puolestaan kolme viikkoa aikaisemmin kotiutuneet tuoreet reserviläiset, jotka olivat saapuneet päivän vapaaehtoiseen harjoitukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Onko niillä monta T-72 vaunuja siellä? jos ne voisi perustaa sodan ajan tst-vaunukomppanian?
Se on perustamisjärjestyksessä vasta museon vaunuista perustettavien T-26- ja Sturm-komppanioiden jälkeen. Myös Renault BT-17 -vaunuilla varustettua komppaniaa on suunniteltu.
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa taas pääsee tankki monessa paikassa metsään suojaan.
Metsä antaa tosiaan suojaa ilmatähystykseltä ja rajoittaa PST-ohjusten ampumamatkaa sen verran, että vaunua on vaikeampi väijyttää Syyriasta tutuin menetelmin. Suomessa ei myöskään ole tapana jäädä mihinkään kukkulan päälle ammuttavaksi vaunun kanssa, se on käytännössä sama asia kuin että jääkäri seisoisi asemiensa edessä.

Se on perustamisjärjestyksessä vasta museon vaunuista perustettavien T-26- ja Sturm-komppanioiden jälkeen. Myös Renault BT-17 -vaunuilla varustettua komppaniaa on suunniteltu.
Tulitukea saadaan BT-42-kalustosta. Panssaritiedustelulle löytyy kanssa panssariauto poikineen. Ehkä museot onkin niitä kuuluisia PV:n luolia mihin kaikki kalusto on ängetty pahan päivän varalle? Jalkaväkimuseon pihallakin on PST-tykki ja T-20 vetäjä, sen kun lyö käyntiin ja eikun turvaamaan Päämajan toimintaa.
 
...

Seuraavassa salaista veljes tietoa, jota ei saa paljastaa vihamielisen valloituksia halajavan valtion agenteille ja kätyreille:

Panssarimuseon ulkotilassa 24/7/365 -hyökkäysvalmiuteen varastoiduilla vaunuilla on nykyisin käyttöönottovalmiutta ja kätkemistä parantava suojakatos. Suojakatoksen rakentamista edeltäneessä vaiheessa rinteeseen varastoidut ensilinjan vaunut kunnostettiin ja varustettiin kaikessa hiljaisuudessa uudelleen kotirintaman totaali puollustukseen.

Oheisessa kuvassa näkymä ennen suojarakennetta, mistä käy esille selvästi mm. ISU-152:n hyvä kunto ja täysi taisteluvalmius. 152mm tykki tekee selvää jälkeä kaivaen joka laukauksella valmiit loppusijoituspaikat tuhoamilleen maahan tunkeutuneille maahanlaskujoukoille ja pulverisoi kaupunkien ja taajamien rakennuksiin pureutuneet ilkeyksiä juonivat vihollisen erikois joukkojen vihreät miehet (omituinen ihonväri, olisivatko syöneet liikaa salaattia) sekä viidennen kolonnan luopiot jauhemaiseksi betonin ja biomassan seokseksi.

5E42F4B0-38E3-4C79-BA38-71F936DD1A32.jpeg

Katos suojaa säältä ja helpottaa kätkemään vaunujen todellisen sijainnin, sillä niiden lähtiessä taitellaan pahviset hämäysvaunut tilalle ja laitetaan vaneritehtaalla tukeista sorvatut tykinputket katosta roikkumaan. Näin vaunujen siirtyminen pois paikaltaan saadaan muutamassa minuutissa kätkettyä. Tiedän asiasta, koska olin melkein kunnostamassa ja varustamassa etualalla olevaa metallihirviötä. Hanke uhkasi paljastua, joten hallitus määräsi minut pysymään kotona hämäyksen vuoksi.
———
Niin, ja onhan meillä myös muutama näitäkin sellaisiksi tuli tuki vaunuiksi ihan siinä lähellä. Läheinen moottori tie on muuten parin vaunun tykin alla jatkuvassa valvonnassa.

591F1591-6B26-4883-A48B-3F980DE13822.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top