Panssarivaunut

Tuo se varmaan toimisi myös TOW-laukaisimellakin. Tosin ohjuksia ei taida mahtua montaa mukaan.

Eli näkisin, että laukaisin olisi pystyssä tuossa lavalla ja ohjukset olisi tuon kuvan tapaan laatikoissa laukaisimen ympärillä (joskin pyrkisin pitämään nuo telineet matalampina). Ampuminen tapahtuisi ajoneuvon keulan yli tai sitten sivuille. Ajoneuvon keula ei varmaankaan siedä sitä, että siihen osuisi ohjuksen takalieska?

Itse fanitan noita tekoja, aivan huippu konsepti, tosin joku sanoi että siinä olisi ongelmia mutta itse en ole kuullut.
 
Itse fanitan noita tekoja, aivan huippu konsepti, tosin joku sanoi että siinä olisi ongelmia mutta itse en ole kuullut.

Ei kai mikään järjestelmä ole ilman ongelmia ja onhan se tekan alempi puolikas kohtuullisen iso järkäle, joten aseman löytämisessä on epäilemättä omat ongelmansa.

Tulikin mieleen, että mahtaisikohan siihen ohjustekan peräkärriin mahtua mönkkäri, jolla sitten voisi ajaa parempaan asemaan?
 
Korkeutta ei kannata lisätä paljon sen vuoksi joten sitten uhrattaisiin ohjuslaukauksia.
Mutta kyllä, siihen voi rakentaa päälle mitä haluaa, Suomessakin ainakin yksi firma joka erikoistunut modauksiin.
 
Itse ajattelin, että korkeus ei olisi "niin iso ongelma", kun sitä ei olisi tarkoitus ajaa mönkkäri päällä vihollisen näkyviin. Mutta toisaalta, siinä olisi mönkkärin PA säiliö kohtuullisen korkealla ja ohjusvaraston päällä, mikä ei kuullosta kovin hyvältä idealta.
 
Minusta tälle löytyy hyviä tuliasemia kyllä ihan riittävästi, profiili on kuitenkin aika matala ja mukana kulkee koko ryhmä sekä paljon ohjuksia.

Hagglunds_BV-206_with_missile_EuroSpike_Finnish_army_Finland_001.jpg

bvsoft.jpg
 
Tuli tänään nähtyä kymmenkunta Leo 2 A6. Olivat Parolan liittymässä kiertämässä A4 liittymän vartijaa. Vaunuissa oli tornit taakse ja isot oranssit suojat putken päässä. Tilanne meni nopeasti ohi, mutta vahva vaikutelma, että viimeiset olivat vielä nousemassa moottoritieltä liittymään.

Hypoteesi: lasti Hollannista ja ajettu loppiaisena rautatieasemalta moottorimarssina Parolaan. Eihän Tiiriöstä tule kuin pari km moottoritietä.

Komea näky. Vaimo kommentoi että "ovatpa ne pieniä" :)

PSVK:n ampumaleiriltä tulossa hyvin todennäköisesti kuten todettiin. Eikä Parolaan rautateitse tulevat tankit käyttäisi moottoritietä. T:Rautatieharrastaja PJ85
 
NORINCO launches new tank destroyer
China North Industries Corporation (NORINCO) has expanded its armoured vehicle portfolio with the development of the ST2 tracked 105 mm Tank Destroying Vehicle (TDV), which is understood to have been developed specifically for the export market rather than the People's Liberation Army (PLA).
1682526_-_main.jpg

Tilasiko joku kiinalaista? Haisee vanhentuneelta.

http://www.janes.com/article/66778/norinco-launches-new-tank-destroyer
 
Ei mitään sieltäpäin... edes kuuluisaa toyotan tunkkia, mieluummin originaali japanilainen, vaikka olisi puolet kalliimpi.

Osuma ja upposi. Minä olen nimittäin niitä, jotka ovat ottaneet talteen toyotan tunkin ja laittaneet sen omaan autoon. Se kaksi polvinen tunkki nyt vaan on niin paljon parempi, kuin ne ihme räpellykset mitä VW:n takakontista löytyy.
 
Tymiä kysymyksiä, kun olen aloittelija. Mitä eroa on eri sukupolvien lämpökameroilla ja miten ne määritellään? Ketju voi olla väärää, mutta ajattelin tässä panssaroitua kalustoa.
 
Arvoisa kollega foorumilta.
Älä ikinä tilaa mitään kiinasta, sieltä tulee vain paskaa tai aivan paskaa.... pätee sotatarvikkeista alkaen, päättyen puutarhalapioihin.
Ei mitään sieltäpäin... edes kuuluisaa toyotan tunkkia, mieluummin originaali japanilainen, vaikka olisi puolet kalliimpi.

Ja silti esim. kiinassa valmistettuja Iphoneja pidetään huipputeknologiana. Kyllä kiinassakin osataan tehdä laatua, ja monet huippubrändit valmistuttaa tuotteensa kiinassa.
Tietysti homma on eri kun massatuotetaan produktia mahdollisimman halvalla, ja ilman laadunvalvontaa. Sitä saa mitä tilaa.
En minäkään usko että Kiina on sotateknologisen kehityksen huipulla, mutta yritys on sielläkin kova.
 
Joo, todellakin porukka pitää kinuskeja hyvänä siksi, että siellä "osataan" tehdä huipputeknologian tuotteita.
Aivan, mutta ajatelkaappa jos samoilla asseteilla tehtäisiin suomessa niitä tuotteita, niin niihin vehkeisiin olisi keksitty vaikka mitä lisää!

Pitää muistaa aina, että kiinassa vain valmistetaan huipputuotteita kovemmassa valvonnassa, kuin kakolanmäen vankilassa aikanaan porukka istui määrättyä aikaa.
Mikä on huipputeknologian tuote joka oikeasti tulee kiinasta?

Kiina on otettu valmistukselliiseksi paikaksi vvain kahdesta syystä.
1. Tuotannon kulut
2. Markkinalokaatio
1. Kohta on ollut aikanaan vain 1/20 osa ns.vanhanmaailman kuluista ja jos kvarttaalitalous olisi ymmärtänyt kinuskien mentaliteettiä kopioinnin suhteen, ei siellä tehtäisi ed3lleenkäån tuoitikkuja kummempaa...
2. Globaalit kuljetusliikkeet ovat muuttaneet markkinoiden lokaalisuuden määritelmän täysin.

Muistakaa aina, että kiinasta tulee vain paskaa tai aivan paskaa.
 
Tymiä kysymyksiä, kun olen aloittelija. Mitä eroa on eri sukupolvien lämpökameroilla ja miten ne määritellään? Ketju voi olla väärää, mutta ajattelin tässä panssaroitua kalustoa.

Tarkoitatko nimenomaan lämpökameroita vai myös muuntyyppisiä pimeänäkö/valonvahvistinratkaisuja?

Lämpökameroissa kehitys mitattiin aluksi kuvan oton kestossa ja nykyisin lähinnä lämpövaihtelun tarkkuudella. Suunnitellaanhan noiden käyttöä jopa sairauksien tunnistamiseen tulevaisuudessa, mutta sen suurempaa kehitystä ei tietääkseni ole vaunuihin sovellettavissa ainakaan tulossa.

Noin etäisyyden osaltahan lämpökameraa rajoittaa lähinnä perinteinen kameratekniikka ja Johnsonin kriteeristön täyttyminen ihmisen kokoisen kohteen tunnistamiseksi horisontin etäisyydellä sekä se itse kuvien tulkinnan nopeus. Suomen etäisyyksillä tulevaisuuden FLIR-teknologia ei tuo käytännössä mitään etuja nykyiseen teknologiaan verrattuna, kun välimatkat ovat pääasiallisesti suhteellisen lyhyitä.

Ainoa missä vaunumiehet nykyistä paremmasta FLIR-teknologiasta voisivat hyötyä olisi tien pinnalla olevien sulutteiden yms. havaitseminen kauempaa, minkä hyöty-hintasuhde on aikalailla minimi.
 
Osuma ja upposi. Minä olen nimittäin niitä, jotka ovat ottaneet talteen toyotan tunkin ja laittaneet sen omaan autoon. Se kaksi polvinen tunkki nyt vaan on niin paljon parempi, kuin ne ihme räpellykset mitä VW:n takakontista löytyy.

Aivan ja Toyotan tunkilla kestää jopa nostaa autoa ilmaan, renkaanvaihdon vuoksi... Errrrrhhhh, siis tosiaan, miksikähän jotkut tekevät tunkkeja sitävarten, että se on vain olemassa, eikä sitä sitten suositella käytettäväksi, kuin äärimmäisessä pakossa...
Näin kerran (viime kesänä) sellaisen suoritteen, jossa erään eurovalmistajan auton tunkilla yritti kaveri vaihtaa farkkuautoonsa takasta, peräkärry perässä ja auto kattoon asti lastattuna tavaraa ja "tunkki" painui kokoon sievästi, hitaasti, mutta vääjäämättömästi.
Mentiin sitten muksujen kanssa auttamaan sitten kaveria ja poika otti meidän laviksesta tunkin valmisteli tunkkia sinne auton ripustuksen alle, muttei mahtunut ja mä nostin koko paskaa sen verran ylös peräkärryn aisasta, että tunkki sitten mahtui auton alle ja saatiin ratas vaihdettua.
Se raskattaren "tunkki" oli kyllä kaunista levytyötä, mutta kun se pelti siinä "tunkinvarressa" oli hädintuskin 1,5 mm.n paksua, niin se vaan ei kestänyt sitä painoa ja taipui mutkalle..
Hauska yksityiskohta oli, että automies oli vahannut tämän "tunkin" ja se oli kyllä timankissa iskussa :D
 
Muistakaa aina, että kiinasta tulee vain paskaa tai aivan paskaa.

Samaa mieltä foorumitoveri TBmanin kanssa ja samalla hivenen eri mieltä.

Uskon että kiinalaisilla on kompetenssia valmistaa hyvinkin laadukkaita tuotteita eri tuoteryhmissä. "Paskaa" sieltä kyllä tulee, mutta yhtenä syynä pidän sitä että armottomina bisnesihmisinä ja vanhana kauppiaskansana he eivät anna mitään ilmaiseksi, ei laatua, ei mitään. He tekevät vain ja tasan tarkkaan niin hyvää laatua kun tilaaja suostuu heille maksamaan eikä yhtään sen parempaa. Yhtenä syynä kiinassa tehtyjen alihankintatuotteiden tai epämääräisten brändituotteiden välillä onnettomaan ja heittelehtivään laatuun pidän sitä, että (länsimainen tilaaja) ei ole halunnut alunperinkään maksaa kunnollisesta tuotteesta eikä kunnon QC:stä kiinalaiselle tuottajalle. "Markalla saa markan tavaran".

Mitä sotaväen kamppeisiin tulee, Kiinasta voisin tarvittaessa hankkia LKP varastojen täytteeksi perinteistä "tyhmää" ja yksinkertaista, sodissa jo testattua materiaalia kuten kiväärikaliperien ampumatarvikkeita, käsikranaatteja, heitinten sirpalekranaatteja, ja ehkä kertasinkojakin. Luonnollisesti hankittavat mallit kaikki pitää valita tarkasti ja speksata kunnolla mitä haluttaisiin, millä ominaisuuksilla ja miettiä tarkkaan olisiko hinta lopulta järkevä laatuun nähden. Jos itse saisin valita, mieluiten venäläisistä malleista jo varhaisimmillaan 50-60 -luvulla kopioitua tai "lisensoitua" tavaraa jonka ominaisuudet ja mallit ovat meille lähtökohtaisesti tuttuja, tai sellaista materiaalia jonka käyttökoulutuksen tarve kriisitilanteissa jäisi mahdollisimman vähäiseksi (vrt RK56TP).

Tuo on sitä sotamateriaalia, jota on ollut ja on edelleenkin todella paljon maailmalla liikenteessä eri konflikteissa ja käsittäkseni ihan toimivaksi on todettu käytännössä esimerkiksi Vietnamin sodasta lähtien, Venäjän Afghanistanin kautta Balkanille ja tämän päivän konflikteihin lähi-idässä.

Hävittäjiä, laivoja tai muita huipputeknologian tuotteita en sieltä kyllä ostaisi.
 
Totta kyllä turiset.
On hullua tuottaa liian korkeaa laatua, jos tilaaja tilaa ladan, ei kannata toimitta RollsRoyceä, tai siis edes toyotaa, vaan lada!

Hauskin ever tuote kiinasta tuli meidän osastolle (oli muuten viimeiset sieltäpäin) sorkkaraudat.
Oikein jämäkkiä ja oikeaoppisesti 6 kanttisesta tangosta tehtyjä, että ei "nuljua" väännettäessä, kun kantti puree alustaan.
Pituutta 4 jalkaa joten olettaa sopi, että ne ovat oikein HD vehkeitä.
Minä menin sitten tällaisen käteen ottamaan ja "malliksi" muotinpurussa otin sitten isän otteella kiinni ja aloin vetämään 6" pystypiirua irti, niin todellakin, kuin lakritsilla olisi yrittänyt vääntää ja sorkkis taipui, siis tarkoitan, oikesi vaikken ehtinyt vielä edes kunnolla alkaa vetämään. Ne oli aivan "räkärautaa" kaikki.
alkoi niin vituttamaan, että laitoin sitten sorkkiksen puolivälistään sinne piirunväliin ja väänsin täysillä sen piirun ympäri, kuin jonkun 12 mm.n harjateräksen konsanaan, sahattiin piirusta pala irti ja sorkkis siinä sitten kuin "rusetti" konsanaan, vein hankintaosaston pöydälle sen "kirjanpainoksi", jotta muistavat hetken mistä työkalujen pitää meille tulla... :D
 
Tymiä kysymyksiä, kun olen aloittelija. Mitä eroa on eri sukupolvien lämpökameroilla ja miten ne määritellään? Ketju voi olla väärää, mutta ajattelin tässä panssaroitua kalustoa.

"Four distinct generations of thermal imagers have been designed based
on IR detector technologies developed during the last 30 years, and
classified according to the number of elements contained in each group.

1st generation thermal imagers contain single element detectors, or detectors
with only a few elements. A two-dimensional mechanical scanner was usually
used in order to generate a two-dimensional image.

2nd generation thermal imagers are vector detectors, usually containing 64 or
more elements.

3rd generation thermal imagers contain two-dimensional arrays with several
columns of elements. These thermal imagers still scan in one direction and
perform a Time Delay Integration (TDI) of the signal in the scanning direction in order to improve the signal-to-noise ratio.

4th generation thermal imagers contain two-dimensional array detectors that
do not require any scanning mechanism for acquiring the two-dimensional picture."

http://instrumentation.com/PDFS/EvolutionThermalImagingCameras.pdf
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Back
Top