Parhaimmat hetket, jännitykset, mokat, hassut sattumukset, vitutukset etc

Sardaukar kirjoitti:
3. ErVK/SavPr v.1992. Olin kokelaana tuomassa osastoa kasarmille ampumaradalta ja kuten tapana oli, tahtimarssin aikana hoilotettiin mitä nyt mieleen juolahti (ns. "cadence").. Siihen aikaan ei oltu vielä niin "politically correct" joten laulatin n. 60 hepun voimalla "Tahdon naista oikeaa, panna reikään soikeaan..." Juuri silloin muutaman kymmenen metrin päästä mutkan takaa tuli vastaan sotilaskotisisarten kulkue... :camo: :solthum:

Olisi ehken parempi jos olisin kokeillut toista hittiä eli "Tiedä en mutta kuullut oon, anteeni kuuluu radioon.." :D
Klikkaa laajentaaksesi...

Joo, sama prikaati, mutta vuotta myöhemmin eri yksikössä, meillä oli "Irma, anna pillua. No, en minä anna pillua. Mikset sä anna pillua? Kun pilluni on niin kipeä. Miksi sun pillu on niin kipeä. No, kun XX koon mies oli ripeä... Nuotin saatat muistaa.
 
Mä sain ampua meidän joukkueen ekan kovan 82 ohjuksen (normi 82 - ei M). Kaikki toimi kuten piti, maali noin 1500 metrissä paikallaan, eli helppo. Huojentava tunne, kun se hävisi kokonaan tähtäimestä räjähdyksen seurauksena. Sen jälkeen siirryin lataajaksi, että mahdollisimman moni saa ampua. No VAHI jäi tietty TEKA:an heti aluksi, kun en lataajan hommiin ollut tottunut. Se piti kipaista hakemassa, vaikka valohäirintää ei ollut odotettavissa. Jääkäri M. suoritti ampumisen vastaavan maaliin kuin itse aiemmin. Maali jäi ehjäksi ja räjähdys näytti takaa katsoen tapahtuvan sivussa. M ihan ihmeissään, että kohdalla oli varmasti. Selvisi, että osuma oli oppikirjan mukainen, mutta ei räjäyttänyt ohjusta. Se räjähti vasta takapenkkaan osuessaan ja näytti kuin olisi mennyt ohi.
 
agentorange kirjoitti:
Mustilla ampumista peloteltiin, olin vara-ampuja joka saa pahimman tällin.
Ei ollut yhtään hiivaa jutuissa, talvella ammuttiin.
Tunne että lyödään lapiolla rintaan ja sen jälkeen sataa niskaan loskaa ja vettä kun lumi sulaa takaliekistä.
Vähän tööt mutta sain nopeasti lukon auki ja kun uusi kuti putkessa+lukkokiinni
Klikkaa laajentaaksesi...
Hmm.. Muistaakseeni siinä lyhyessä poteronpätkässä oikealla tuo paineaalto osui pahimmin. En muista kuka siellä oli, mutta paskoin paikka se oli. Useimmiten nuo olivat hiekkamaastoissa ja kun oikealla ajopanoksella oli ammuttu, hiekkaa löytyi kalsareistakin.

Tosin sellaisten oikeiden poteroiden rakentaminen tositilanteessa olisi hieman niin ja näin. Koiulutusvaiheessa mustin ajopanos laittoi niin pahan vaalean savun, että toista laukausta siitä ei laittaisi, jollei kohteita olisi ollut tasan kaksi. Se tuhottu ja se 2 sekunnin jälkeen tuhottava.

Mustihan liikkui mihin tahansa. Koskaan ei jouduttu ottamaan 6 kaveria peliin vetoliinoilla. Aina meni 4:llä mistä tahansa. Tässä oli se iso ero Ruotsin vastaavaan joka oli 50 kg painavampi ja ei mennyt orjavetopelinä, vaan oli ajoneuvossa kiinni tai ajoneuvon vedettävänä. Ruotsin vastaavat on luovutettu Baltiaan.
 
Minulla on tarkka episodimuisti, joten näitähän piisaa. Saatan muistaa keskustelujakin vuosikymmenten takaa...

Tämä kertoo siitä, kuinka kukkoilija oppi paikkansa, ja pääsi sotilasjohtajana kehittymisen alkuun.
Harjoitus oli Elo-93. Savon Prikaati hyökkäsi inhaa vihulaista vastaan Varkauden länsipuolen kautta kohti Leppävirtaa, ja sieltä Kangaslammelle. Kalustona BTR, nuo legendaariset purkit, joista aina vähintään neljännes kuskattiin laveteilla takaisin, kun tekniikka hajosi.
Jääkäripataljoona leiriytyi jonnekin Leppävirran alueelle. Olin sijoitettuna kokelaana pataljoonaan esikuntaan lähettiupseeriksi. Olimme juuri saapuneet Haminasta, ja ehtineet olla kaksi päivää komppaniassa. Minä muiden mukana, vaikkei se selitykseksi kelpaakaan, olin kovin polleaa poikaa salmiakeista, ja käytös oli kovin vaativaa. Kolmas päivä kokelaana oli siis meneillään sotaharjoituksen alkaessa maanantaina. Pataljoonaupseeri alkoi jossain vaiheessa kiroilla, kun kaikki viestiyhteydet oli menetetty. Silloin oli juuri tullut käyttöön YVI1, ja näytti, ettei sitä osata vielä käyttää. Pataljoona ei saanut yhteyttä prikaatin esikuntaan.
Mikä neuvoksi? Pups keksi, että pannaan maastoon P-78, josta piuha pataljoonaan, ja sen viereen toinen P-78, josta piuha prikaatiin. Puhelimia käyttämään käskettiin meikäläinen.
Myöhään ip viestivääpeli vie minut Uazilla keskelle metsää. Jäi mieleen, kuinka Uaz kulki hyvin melkein tietöntä taipaletta olemattomalla uralla. Sinne sitten kokelas, eväspussin ja tst-varustuksen kanssa.

Pidin hommaani täysin turhana, johon olisi pystynyt viimeinenkin hylsynlaskija. Vahtia nyt kahta kenttäpuhelinta. Minä, joka sentään osasin Prikaatin 90:n organisaation ulkoa, tiesin montako naamioverkkoa on Nasuilla varustetussa jääkärijoukkueessa, minä joka olin koulutettu raivaamaan tulisin ruoskin isänmaani viholliset syrjään kuin lumiaura johdettavieni rajattoman palvonnan kärjessä.
En ollut (ole) koskaan kunnioittanut arvomerkkejä, titteleitä, asemaa tms. Että paska ei muutu kullaksi, vaikka pinta kiiltäisikin. Siinä pimentyvässä yössä, täydellisen hiljaisuuden vallitessa, yksin keskellä korpea, minulle valkeni kerralla, että samaa sääntöä on sovellettava myös omaan itseensä. Kokelas ei ole mitään, piste. Keskity osoittamaan teoillasi, että olet jotain.
Näin tiivistetysti en olisi silloin, siinä tilanteessa, osannut asiaa esittää. Mutta muistan ajatelleeni tämän suuntaisesti, ja usein myöhemmin pitäneeni hetkeä käännekohtana.

Yö sakeni, ja alkoi sataa. Olen maalaispoika, ja valoton ympäristö oli toinen kotini, joten se ei haitannut. Mutta olo oli hieman kostea ja siksi kurja. Käyrä vaan nousi, kun pups viimeinkin soitti, ja alkoi antaa raporttia. Taskulamppu välillä sammahteli, ja kosteaan paperiin ei lyijykynä kunnolla jättänyt jälkeä, mutta jonkinlaista tarinaa sain ylös. Pataljoona oli kovasti hyökännyt, oli sen ja sen puron tasalla, ja odotti, mitä prikaatin komentaja loihe lausumahan seuraavaksi.
Soitin prikaatiin toisesta puhelimesta. Siitä alkoi ketju, mikä entisestään alleviivasi kaiken turhuutta.
- Täällä kokelas Z, yhdistäkää prikaatin esikuntaan.
- Täällä viestimies N, yhdistän.
- Ööö, hetkinen, tehän soitatte jo prikaatin esikunnasta, sanoo N.
- En soita. Olen keskellä metsää kahden puhelimen kanssa, ja selitin tarkemmin tilannettani.

Viestikeskuksen laitteiden mukaan olin kuitenkin prikaatin esikunnassa, eikä minua koskaan voitu yhdistää esikuntaan, koska olin jo siellä... Toiseen päähän tuli kapiainen, jolle selitin samat asiat. Yritin esittää, että olisin kertonut raportin heille, ja he olisivat vieneet eteenpäin ylöskirjaamisensa. Sekään ei sopinut.
Soitin sitten pupsille toisesta puhelimesta, ja vähän aikaa kuuntelin toisella korvalla toista luuria ja välitin kysymyksiä ja vastauksia. En tunne viestitekniikkaa, mutta olin melko varma, että ensimmäisessä maailmansodassakin saattoi olla parempia viestiyhteyksiä kuin silloin Savon Jääkäripataljoonalla.
Sain käskyn olla edelleen paikoillani, kun ongelmaa yritettiin ratkoa. Aamu jo valkeni, kun kapparit totesivat, ettei onnistu.
Sama viestivääpeli haki minut pois, synkkänä kuin ukkospilvi. Yritin tiedustella, että mitä yhteyksille oli tapahtunut, mutta jäin vastausta vaille.
Valvoin viikon eka puoliskon aikana 56 tuntia putkeen, ja merkittävin saavutukseni oli, kun pystyin kartalta osoittamaan lähi-iiteeohjusjoukkueen johtajalle pataljoonan ryhmityksen komppanian tarkkuudella.
Jälkeen päin olen sitä mieltä, että jokaisen nuoren miehen pitäisi käydä näin kasvattava kokemus läpi. Olen varma, että itse olin parempi nuoren (ja hyvin pienen) sotilasjohtajan alku sen jälkeen.
 
Itselleni tulee mieleen tapaus loppusodan ja 6/12-miesten kotiutumisen välissä olleelta rahantuhlausleiriltä, joka tunnettiin virallisesti Valmiusleirinä. Ko viikon aikana kävimme kerran ampumaradalla ja loppuaika heitettiin kapiaisten kanssa kumisaapasta kilpailumielessä.

Varsinainen juttu on kuitenkin mäntymetsikössä, jonne alikersantti X oli peruuttamassa Masia. Itse olin vänkärin penkillä, ja pidin pöpelikköä sangen ahtaana. Käytiin seuraava keskustelu:

-Hra alik, menenkö ulos ajattamaan?
-Ei tarvitse, menen peileillä.
KLONK! Krrrrääääää....sh. Masin vasen takakulma kopautti männyn nurin.
-Oho!
-Menenkö ajattamaan, hra alikersantti?
-Ei, tuskin noita enempää sattuu.
KLONK! Krrrrääääää....sh. Masin oikea takakulma kopautti männyn nurin.
-Pioneeri Samovarius.
-Herra alikersantti.
-Menkää ulos näyttämään merkkiä.

Se minulle jäi kyllä epäselväksi, että miksi kyseiset männyt antoivat noin helpolla periksi. Pisti merkille, että juuria ei juurikaan maasta noussut, olisiko ne ajettu aikaisemmin metsäkoneella vahingossa poikki?
 
Lisää SavPr: ajalta 1992:

Koska tykkäsin kaikenlaisesta väijymisestä, tuli kiinnioloviikonloppuna homma prikaatin putkan päivystämiseen muutaman muun kanssa. Keskellä yötä (la-su) prikaatin SPOL-ylivääpeli tuo poliisin ja SPOL-heppujen kanssa tyypin säilöön. Tehtävä on säilyttää ko. heppua ma-aamuun asti, jolloin poliisi tulee noutamaan. Evästyksenä ko. ylivääpeli sanoo: "Tämä ei ole arestilainen, vaan kiinniotettu..jos se koittaa karkuun, niin ampukaa se!" :eek: Ja lyö paperit kouraan luovutettavaksi poliisille tyypin mukana, siis ihan nippuna A4-liuskoja.

Kun ei erikseen kielletty eikä paperit olleet missään kirjekuoressa, ilman punaleimoja ja muuta semmoista, niin pakkohan ne oli jo "velvollisuudentunnosta" lukea, että tiesi millaisen hepun kanssa nyt ollaan tekemisissä. Oli aika kova reissu ollut kaverilla...

Lyhennettynä: 2x sotilaskarkuruus, oli varastanut äitinsä auton, isänsä lompakon, rahat ja luottokortin joita käytetty petokseen, ajanut äitinsä auton rusinaksi alkomahoolin vaikutuksen alaisena, lyönyt toista paikalle tulleen poliisipartion jäsentä turpaan murtaen nenän...

Ihmettelinkin, miksi hepulla oli tuotaessa sellainen vinkeä mustelma naamassa..joka tulee kun on huitaistu pampulla päin näköä...(tämän sitten tajusin tuosta poliisipartion jutusta) :D
 
Tuostapa tulikin mieleen kaksi spol-tarinaa Savon Prikaatista -93.
Varustuksen piti olla siihen aikaan täydellinen, kun astui ulos iltalomilla ollessa vaikkapa ravintolasta. Eräs spollin ylivääpeli oli erikoistunut siihen, että väijyi katujyrän kanssa Stopparin (paikallinen yökerho) ja jos kaveri veti esim. hanskoja käsiinsä tai vetoketjua kiinni kynnyksen ulkopuolella, niin häkki heilahti. Samaten ei saanut syödä liikkuessaan. Aukin kurssilta joutui yksi kaveri putkaan syödessään hampurilaista ja kävellessään samaan aikaan.
Samainen kaveri suivaantui tästä, ja huuteli myöhemmin kännissä iiveellä spollin partiolle että SPOL MY DOG. Tietäähän sen, miten kävi. Tämä tarina on kurssilehdessäkin, laitettu tyypin motoksi.

Kaverini oli 3 JK:ssa eli spol-komppaniassa koksuna, ja seurasi, kuinka toinen kokelas ryhmitti vahingossa spol-joukkueensa hevosenkengän muotoon. Tarkoitus oli juuri korjata tilanne, kun va-kessu tulee paikalle. Koksuun iskee piru, ja kaveri heittää kessulle pokalla seuraavaa:
- Mikäs se tämmöinen ryhmitys on?
- Herra kersantti, ettekö tiedä? Tämä on hevosenkenkämuodostelma. Uusinta uutta, mikä meille opetettiin rukissa.
- Jaa, no jos se on rukissa opetettu... Enpä ole kuullut, mutta täytyy opiskella.

Va-kessu oli sitten mennyt ylemmiltään kysymään hevosenkenkämuodostelman taktista ulottuvuutta, ja oli ollut jonkun verran karheena, kun totuus oli paljastunut.
 
Viimeksi muokattu:
JR49 kirjoitti:
Tuostapa tulikin mieleen kaksi spol-tarinaa Savon Prikaatista -93.
Varustuksen piti olla siihen aikaan täydellinen, kun astui ulos iltalomilla ollessa vaikkapa ravintolasta. Eräs spollin ylivääpeli oli erikoistunut siihen, että väijyi katujyrän kanssa Stopparin (paikallinen yökerho) ja jos kaveri veti esim. hanskoja käsiinsä tai vetoketjua kiinni kynnyksen ulkopuolella, niin häkki heilahti. Samaten ei saanut syödä liikkuessaan. Aukin kurssilta joutui yksi kaveri putkaan syödessään hampurilaista ja kävellessään samaan aikaan.
Samainen kaveri suivaantui tästä, ja huuteli myöhemmin kännissä iiveellä spollin partiolle että SPOL MY DOG. Tietäähän sen, miten kävi. Tämä tarina on kurssilehdessäkin, laitettu tyypin motoksi.

Kaverini oli 3 JK:ssa eli spol-komppaniassa koksuna, ja seurasi, kuinka toinen kokelas ryhmitti vahingossa spol-joukkueensa hevosenkengän muotoon. Tarkoitus oli juuri korjata tilanne, kun va-kessu tulee paikalle. Koksuun iskee piru, ja kaveri heittää kessulle pokalla seuraavaa:
- Mikäs se tämmöinen ryhmitys on?
- Herra kersantti, ettekö tiedä? Tämä on hevosenkenkämuodostelma. Uusinta uutta, mikä meille opetettiin rukissa.
- Jaa, no jos se on rukissa opetettu... Enpä ole kuullut, mutta täytyy opiskella.

Va-kessu oli sitten mennyt ylemmiltään kysymään hevosenkenkämuodostelman taktista ulottuvuutta, ja oli ollut jonkun verran karheena, kun totuus oli paljastunut.
Klikkaa laajentaaksesi...

Olikohan "kenties" sama ylivääpeli.. :D

Toimiva kommentointi iltavapaalla oli ollut kanssa: "hau hau hau ja vou vou vou, se on meidän työmme!" Ja silloin tuli lähtö.. :D

Stoppari oli kyllä aika tuttu paikka :)
 
Stopparin muistolle :(
http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lä...tola-stoppari-sulkee-ovensa-mikkelissä-143884
Sen siitä saa, kun SavPr lakkautettiin, juojat katosivat. Kyllä tuosta näkee, ettei esikuntaherroista ole mihinkään, kun eivät yhtä ravintolaa saaneet pidettyä pystyssä...
Tämähän aihe liittyy mitä kiinteimmin tällaiseen ketjuun, legendaariset iivee-ravintolat, tosin muistikuvat itse paikasta ovat hämäriä :).

Tuo spollit vastaan muu maailma -asetelma oli kans aika hauska, ainakin näin jälkikäteen muisteltuna. Vahvasti esillä Karkialammella, ehkä varmaan muissakin varuskunnissa. Missäköhän vaiheessa koulutushaaraan on isketty tuo koira- ja puruluu -leima, liekö jo sota-ajalta?
 
tulikomento kirjoitti:
Tässä yksi näkemys SPOL-koirista sota-ajalta.

Klikkaa laajentaaksesi...
Hahaa, enpäs muistanutkaan, tuo tseh tseh -kohta olisi voinut ihan tästä päivästä. Ne ketkä eivät käy armeijaa, niin menettävät suuresti tällaisia sukupolvia yhdistäviä huumorilenkkejä. :).

Mutta osaa ne omat koiratkin purra. Minä kun taidan olla tällainen inttimuistojen kansatieteilijä, niin tässä taas. Jos kyllästytte näihin pätkiin, niin kertokaa vaan, sillä näitä riittää.
Edellä mainitut kaksi hevosenkenkäpuolustuskokekelasta olivat aikanaan Hämeenlinnassa spol-kurssilla. Toinen johti joukkuetta, toinen huoltoa. Huollon kaveri oli kuljetuttamassa spade-pönttöjä linjaan, kun tuli sen toisen koksun joukkueen miesten ylläpitämä valvontapuomi.
Miehityksenä viimeisen päälle tosissaan olevia aloittelevia spol-miehiä. Huollon kaverilla ei nyt ollut sitä kulkulupaa, (kenelläkäs meillä nyt sellaisia olisi ollut missään tehtävässä, kun kerran firman hommissa oltiin kokopäivätoimisesti), ja spol-oppien mukaan tämä kokelas oli siten varsin epäilyttävä tyyppi, ellei jopa vihollisen agentti.
Jätkät löi kaverin rautoihin ojan pohjalle, vaikka tämä huutaa ja kiroaa, että minä olen tuomassa teille ruokaa, ettekö te nyt tajua perkele, että te jäätte ilman ruokaa, jos minä en tästä pääse.
Varsinainen jjoht pääsi vasta pitkän ajan jälkeen paikalle selvittämään tilannetta, ja toinen kaveri raudoissa koko tämän ajan ojassa. Ruokailu tosiaan myöhästyi reippaasti. Jjoht on vanha luokkakaverini, ja kertoi minulle, että puomin tyypit olivat yhteyttä ottaessaan olleet taivaan tosissaan vakavina, että nyt tosiaan saatiin aivan oikeaasti joku pahantekijä kiinni.
Omat koirat purivat.
 
JR49 kirjoitti:
Minulla on tarkka episodimuisti, joten näitähän piisaa. Saatan muistaa keskustelujakin vuosikymmenten takaa...

Tämä kertoo siitä, kuinka kukkoilija oppi paikkansa, ja pääsi sotilasjohtajana kehittymisen alkuun.
Harjoitus oli Elo-93. Savon Prikaati hyökkäsi inhaa vihulaista vastaan Varkauden länsipuolen kautta kohti Leppävirtaa, ja sieltä Kangaslammelle. Kalustona BTR, nuo legendaariset purkit, joista aina vähintään neljännes kuskattiin laveteilla takaisin, kun tekniikka hajosi.
Jääkäripataljoona leiriytyi jonnekin Leppävirran alueelle. Olin sijoitettuna kokelaana pataljoonaan esikuntaan lähettiupseeriksi. Olimme juuri saapuneet Haminasta, ja ehtineet olla kaksi päivää komppaniassa. Minä muiden mukana, vaikkei se selitykseksi kelpaakaan, olin kovin polleaa poikaa salmiakeista, ja käytös oli kovin vaativaa. Kolmas päivä kokelaana oli siis meneillään sotaharjoituksen alkaessa maanantaina. Pataljoonaupseeri alkoi jossain vaiheessa kiroilla, kun kaikki viestiyhteydet oli menetetty. Silloin oli juuri tullut käyttöön YVI1, ja näytti, ettei sitä osata vielä käyttää. Pataljoona ei saanut yhteyttä prikaatin esikuntaan.
Mikä neuvoksi? Pups keksi, että pannaan maastoon P-78, josta piuha pataljoonaan, ja sen viereen toinen P-78, josta piuha prikaatiin. Puhelimia käyttämään käskettiin meikäläinen.
[SNIP]
Klikkaa laajentaaksesi...

Jännä tarina, mutta tätä alkua en ymmärtänyt lainkaan. Jos siinä sinun paikassasi oli vain kaksi puhelinta, joista toinen johti pataljoonaan ja toinen prikaatin esikuntaan (tai siis olisi pitänyt johtaa), ja näiden välistä kommunikaatiota piti sitä kautta hoitaa, niin mihin sinua siinä oikein tarvittiin? Miksei sitä pataljoonan piuhaa yhdistetty suoraan prikaatin esikuntaan vievään piuhaan? Vai oliko niin, ettei koskaan missään vaiheessa selvinnyt, missä se prikaatiin vievän piuhan toinen pää loppujen lopuksi oikein oli?
 
s91 kirjoitti:
Jännä tarina, mutta tätä alkua en ymmärtänyt lainkaan. Jos siinä sinun paikassasi oli vain kaksi puhelinta, joista toinen johti pataljoonaan ja toinen prikaatin esikuntaan (tai siis olisi pitänyt johtaa), ja näiden välistä kommunikaatiota piti sitä kautta hoitaa, niin mihin sinua siinä oikein tarvittiin? Miksei sitä pataljoonan piuhaa yhdistetty suoraan prikaatin esikuntaan vievään piuhaan? Vai oliko niin, ettei koskaan missään vaiheessa selvinnyt, missä se prikaatiin vievän piuhan toinen pää loppujen lopuksi oikein oli?
Klikkaa laajentaaksesi...
Joo, hyvä kysymys. Enpäs ole asiaa miettinytkään tuolta kantilta. Kuten sanottu, pahaisena kivääri-spedenä en viestitekniikasta mitään ymmärrä.
Sen vain tiedän, että toisessa päässä oli pataljoonan komentopaikka ja kun siihen toiseen soitti, jostain viestikeskuksesta vastattiin. Ilmeisesti viestikeskus ei ollut prikaatin esikunnan yhteydessä. Tähän viittaa sekin, ettei esittämäni ajatus, että olisin sanellut oman viestini niille viestityypeille, jotka olisivat kirjoittaneet ylös ja puolestaan kiikuttaneet esikuntaherroille, ottanut mitään tulta.
Timantintarkka muistini pettää tässä vaiheessa, mutta mikäli syy olisi ollut kauhean epälooginen, niin epäilemättä se olisi kovalevylle tallentunut.
Muistelen, että viestiverkon rakentaminen oli krh-komppanian vastuulla pataljoonatasolla, ja koko yhteyskämmi olisi johtunut siitä, että kranaatinheitinporukka purki jotain piuhoja pois maastosta liian aikaisin. Tämä oli vain sivukorvalla kuultua kapiaisten välisistä keskusteluista myöhemmältä ajalta harjoituksessa. Onko joukossa YVI1-asiantuntijoita, muistelen tosiaan, että sen käyttöä silloin kokeiltiin.
Hei, jospa ne purki sen prikaatin johdon pois, ja minulle vastasi krh:n viestipuolelta joku, joka oli kilometrien päässä esikunnasta? o_O
Sekin painui mieleen, että vanhemmat kapparit huokailivat "kiitokenkien" perään. Lähettiyhteys ei kuulemma koskaan pettänyt.

Joka tapauksessa, hiton hyvä pointti. Jäin oikein itsekin miettimään, keskellä työpäivää.
Heh, onneksi en muuten silloin aikanaan tullut tätä miettineeksi, olisi voinut hieman hajottaa...
 
JR49 kirjoitti:
Joo, hyvä kysymys. Enpäs ole asiaa miettinytkään tuolta kantilta. Kuten sanottu, pahaisena kivääri-spedenä en viestitekniikasta mitään ymmärrä.
Sen vain tiedän, että toisessa päässä oli pataljoonan komentopaikka ja kun siihen toiseen soitti, jostain viestikeskuksesta vastattiin. Ilmeisesti viestikeskus ei ollut prikaatin esikunnan yhteydessä. Tähän viittaa sekin, ettei esittämäni ajatus, että olisin sanellut oman viestini niille viestityypeille, jotka olisivat kirjoittaneet ylös ja puolestaan kiikuttaneet esikuntaherroille, ottanut mitään tulta.
Timantintarkka muistini pettää tässä vaiheessa, mutta mikäli syy olisi ollut kauhean epälooginen, niin epäilemättä se olisi kovalevylle tallentunut.
Muistelen, että viestiverkon rakentaminen oli krh-komppanian vastuulla pataljoonatasolla, ja koko yhteyskämmi olisi johtunut siitä, että kranaatinheitinporukka purki jotain piuhoja pois maastosta liian aikaisin. Tämä oli vain sivukorvalla kuultua kapiaisten välisistä keskusteluista myöhemmältä ajalta harjoituksessa. Onko joukossa YVI1-asiantuntijoita, muistelen tosiaan, että sen käyttöä silloin kokeiltiin.
Hei, jospa ne purki sen prikaatin johdon pois, ja minulle vastasi krh:n viestipuolelta joku, joka oli kilometrien päässä esikunnasta? o_O
Sekin painui mieleen, että vanhemmat kapparit huokailivat "kiitokenkien" perään. Lähettiyhteys ei kuulemma koskaan pettänyt.

Joka tapauksessa, hiton hyvä pointti. Jäin oikein itsekin miettimään, keskellä työpäivää.
Heh, onneksi en muuten silloin aikanaan tullut tätä miettineeksi, olisi voinut hieman hajottaa...
Klikkaa laajentaaksesi...
YVI:ssä oli automaattinen puhelinkeskus, joten homman olisi pitänyt toimia niin, että pataljoonan viestijoukkue olisi rakentanut viestiyhteyden yhteen prikaatin viestikeskuksista, jossa se olisi liitetty automaattiseen keskukseen. Prikaatin komentajaan yhteydenotto olisi sitten tapahtunut niin, että pataljoonan komentaja ottaa puhelimen käteensä, katsoo puhelinluettelosta prikaatin komentajan numeron ja veivaa sen. Siinä välillä olevien viestijoukkojen rakentamien systeemien pitäisi sitten pitää huolta siitä, että oikea puhelin pärähtää prikaatin esikunnassa. Kenenkään viestimiehen äänen ei pitäisi missään vaiheessa tulla vastaan.

Koska kuitenkin mainitsit, että YVI ei toiminut, niin siellä oli sitten todennäköisesti heitetty YVI-kamat sivuun ja siirrytty vanhanaikaiseen käsivälitteiseen puhelinkeskukseen, jossa sitten se viestimies yhdistää oikeaan numeroon. Vaikuttaisi siltä, että sitten oli lisäksi kämmätty niin, ettei kyseistä keskusta oltu yhdistetty prikaatin esikuntaan (eikä sieltä mennyt edes piuhaa sellaiseen keskukseen, joka olisi oltu yhdistetty). Vaikea sanoa. Niin tai näin, siltikään on vaikea keksiä sille sinun hommallesi juuri mitään tolkkua. Meni se tuntemattomaan osoitteeseen mennyt piuha mihin tahansa, niin sinua ei siihen minusta tarvittu mihinkään. Sieltä pataljoonan esikunnasta käsin asian selvittely olisi ollut ihan yhtä helppoa kuin siellä puun alla sateessa (tai siis helpompaa, kun ei olisi tarvinnut olla sateessa).
 
s91 kirjoitti:
Jännä tarina, mutta tätä alkua en ymmärtänyt lainkaan. Jos siinä sinun paikassasi oli vain kaksi puhelinta, joista toinen johti pataljoonaan ja toinen prikaatin esikuntaan (tai siis olisi pitänyt johtaa), ja näiden välistä kommunikaatiota piti sitä kautta hoitaa, niin mihin sinua siinä oikein tarvittiin? Miksei sitä pataljoonan piuhaa yhdistetty suoraan prikaatin esikuntaan vievään piuhaan? Vai oliko niin, ettei koskaan missään vaiheessa selvinnyt, missä se prikaatiin vievän piuhan toinen pää loppujen lopuksi oikein oli?
Klikkaa laajentaaksesi...


Kysyittekö että missä on viestimies N? Toisinsanoen mihin se puhelu oikeasti meni?

Eikös tämä ollut melko olennaista tarinan sekä itse viestiyhteyksien toiminnalle?
 
s91 kirjoitti:
YVI:ssä oli automaattinen puhelinkeskus, joten homman olisi pitänyt toimia niin, että pataljoonan viestijoukkue olisi rakentanut viestiyhteyden yhteen prikaatin viestikeskuksista, jossa se olisi liitetty automaattiseen keskukseen. Prikaatin komentajaan yhteydenotto olisi sitten tapahtunut niin, että pataljoonan komentaja ottaa puhelimen käteensä, katsoo puhelinluettelosta prikaatin komentajan numeron ja veivaa sen. Siinä välillä olevien viestijoukkojen rakentamien systeemien pitäisi sitten pitää huolta siitä, että oikea puhelin pärähtää prikaatin esikunnassa. Kenenkään viestimiehen äänen ei pitäisi missään vaiheessa tulla vastaan.

Koska kuitenkin mainitsit, että YVI ei toiminut, niin siellä oli sitten todennäköisesti heitetty YVI-kamat sivuun ja siirrytty vanhanaikaiseen käsivälitteiseen puhelinkeskukseen, jossa sitten se viestimies yhdistää oikeaan numeroon. Vaikuttaisi siltä, että sitten oli lisäksi kämmätty niin, ettei kyseistä keskusta oltu yhdistetty prikaatin esikuntaan (eikä sieltä mennyt edes piuhaa sellaiseen keskukseen, joka olisi oltu yhdistetty). Vaikea sanoa. Niin tai näin, siltikään on vaikea keksiä sille sinun hommallesi juuri mitään tolkkua. Meni se tuntemattomaan osoitteeseen mennyt piuha mihin tahansa, niin sinua ei siihen minusta tarvittu mihinkään. Sieltä pataljoonan esikunnasta käsin asian selvittely olisi ollut ihan yhtä helppoa kuin siellä puun alla sateessa (tai siis helpompaa, kun ei olisi tarvinnut olla sateessa).
Klikkaa laajentaaksesi...

totta
 
s91 kirjoitti:
YVI:ssä oli automaattinen puhelinkeskus, joten homman olisi pitänyt toimia niin, että pataljoonan viestijoukkue olisi rakentanut viestiyhteyden yhteen prikaatin viestikeskuksista, jossa se olisi liitetty automaattiseen keskukseen. Prikaatin komentajaan yhteydenotto olisi sitten tapahtunut niin, että pataljoonan komentaja ottaa puhelimen käteensä, katsoo puhelinluettelosta prikaatin komentajan numeron ja veivaa sen. Siinä välillä olevien viestijoukkojen rakentamien systeemien pitäisi sitten pitää huolta siitä, että oikea puhelin pärähtää prikaatin esikunnassa. Kenenkään viestimiehen äänen ei pitäisi missään vaiheessa tulla vastaan.

Koska kuitenkin mainitsit, että YVI ei toiminut, niin siellä oli sitten todennäköisesti heitetty YVI-kamat sivuun ja siirrytty vanhanaikaiseen käsivälitteiseen puhelinkeskukseen, jossa sitten se viestimies yhdistää oikeaan numeroon. Vaikuttaisi siltä, että sitten oli lisäksi kämmätty niin, ettei kyseistä keskusta oltu yhdistetty prikaatin esikuntaan (eikä sieltä mennyt edes piuhaa sellaiseen keskukseen, joka olisi oltu yhdistetty). Vaikea sanoa. Niin tai näin, siltikään on vaikea keksiä sille sinun hommallesi juuri mitään tolkkua. Meni se tuntemattomaan osoitteeseen mennyt piuha mihin tahansa, niin sinua ei siihen minusta tarvittu mihinkään. Sieltä pataljoonan esikunnasta käsin asian selvittely olisi ollut ihan yhtä helppoa kuin siellä puun alla sateessa (tai siis helpompaa, kun ei olisi tarvinnut olla sateessa).
Klikkaa laajentaaksesi...
No hitto, melkein alkaa masentaa jälkikäteen :D.
Onneksi ei silloin tosiaan tullut tämä ilmi. Jospa niillä oli piuha loppunut, ja tarvittiin korvat ja kaksi kättä väliin? Puhelimien välillä oli kymmenen metriä eroa...
Edit: Niin taas tyhmää jalkaväkimiestä kusetettiin. Ilmankos mut koulutettiinkin rynnäkkötehtäviin.
Tästähän on muodostumassa jo maailmanluokan inttitarina, ei kyllä tullut pieneen mieleenkään silloin, ettei kapiaisten touhussa ollut vähäisintäkään järkeä. Harjoituksen jälkeen olin mukana palautepalaverissa. Everstiluutnantti Risto Muurman haukkui perusteellisesti viestijärjestelyt, yhden komppanian päällikön käskyt sekä pataljoonankomentajan väsymyksestä sekaisin menon.
 
Viimeksi muokattu:
late347 kirjoitti:
Kysyittekö että missä on viestimies N? Toisinsanoen mihin se puhelu oikeasti meni?

Eikös tämä ollut melko olennaista tarinan sekä itse viestiyhteyksien toiminnalle?
Klikkaa laajentaaksesi...
Jaaha, nyt kun kuitenkin eletään Herran vuotta 2015, ja silloin oli 1993 elokuu, niin annan itselleni anteeksi, etten enää muista. Sitä selviteltiin niin viestimiehen kuin jonkun kapiaisenkin kanssa pitkään, mutta siihen se jäi.
 
Seuraava episodi tapahtui -76 kevättalvella kun oltiin rakentamassa kovaa jäämiinoitusta eräällä harjoitusalueen lammella.
Rakentamassa oli yksi pionJ, yksi ryhmä kairasi reiät ja poistui rannalle, toinen ryhmä asettui reiille ukko/reikä asentaakseen miinan reikään,
Kolmas ryhmä tuli jonossa rantajäälle jossa oli harjoitukseen varatut miinat ja sytyttimet.
Komppanian päällikkö Kapt. H oli jakamassa miinoja vieressäni, seisoin hänen vieressään ja annoin painesytyttimen miinaa noutamaan tulevalle pioneerille ja hänen piti asettaa se komppaukon käsissä olevaan miinassa olevaan sytytintilaan varovasti koskematta painekalvoon ja kiertää korkki kiinni.
Tämän tehtyään ko.pioneerin piti viedä valmis miina seuraavalle reiälle jossa odottava pion asensi miinan jään alle tämän jälkeen molemmat poistuivat rannalle ennalta määrättyä reittiä.
No homma eteni noin puoliväliin ihan oppikirjan mukaisesti kunnes kohdalle sattui vähän "rempseempi" sytyttimen asettaja, nimittäin oliko sytyttimen tilassa jotain vai oliko tila ahdas ja tästä johtuen sytytin ei mennyt kunnolla paikalleen, siitä jäi n. kolmannes näkyviin.
No kaveri ei ollu moksiskaan vaan survaisi peukalolla painekalvosta painaen sytyttimen pohjaan.
Vieressä laskin vaan sekunteja koska lähetään ylöspäin, komppaukko vain puristi miinaa kädessään naama punaisena.(istui muuten täyden miinalaatikon päällä, oisko ollu 9 miinaa a, 3kg).
No onneksi sytytin ei lähteny, mutta asentaja lähti juosten kohti komppaniaa ilmoittautumaan vääpelille komppanian vaihtoa varten.
Tässä oli isommankin mäjähdyksen ainekset koossa sillä panostettuja miinoja oli jo jään alla toistakymmentä ja samanverran siinä komppaukon alla ja minun vieressäni...
No loput miinat meni asiallisesti paikoilleen ja hetken päästä painekranaatti rannalta avantoon sähkönallilla ja lampeen syntyi komia railo.
Empä oo kuullu kenenkään huutavan niin kovaa kun Kapt. H ko. sankarille huusi.
Silloin ennenvanhaan oli niin että jos kerrankin töppäs kovien kanssa niin EK kutsui...
Juohtuipa vaan mieleeni....
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top