Parhaimmat hetket, jännitykset, mokat, hassut sattumukset, vitutukset etc

tulikomento

Greatest Leader
Hahaa, enpäs muistanutkaan, tuo tseh tseh -kohta olisi voinut ihan tästä päivästä. Ne ketkä eivät käy armeijaa, niin menettävät suuresti tällaisia sukupolvia yhdistäviä huumorilenkkejä
Itsekin repeän aina tuolle jampalle, joka vittuilee noille sotapoliiseille: "Pankaa toisianne sotakoirat ! Onko mielenne hyvä nyt ? Tseh, tseh, tseh." Tietenkin Manillaköysi on fiktiota, mutta aina kun näen tämän pätkän, niin tekisi mieleni vetää turpaan tuota Asko Sarkolan esittämää tärkeilevää lutia.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Itsekin repeän aina tuolle jampalle, joka vittuilee noille sotapoliiseille: "Pankaa toisianne sotakoirat ! Onko mielenne hyvä nyt ? Tseh, tseh, tseh." Tietenkin Manillaköysi on fiktiota, mutta aina kun näen tämän pätkän, niin tekisi mieleni vetää turpaan tuota Asko Sarkolan esittämää tärkeilevää lutia.
Helppo on kyllä kuvitella, että konfliktia on ollut, kun nykyäänkin sitä tuntuu tulevan helposti spollien kanssa. Olen jutellut vanhojen poliisin kanssa, ja sodan käyneet miehet olivat kuulemma täysin pelkäämättömiä, varsinkin viinapäissään ja varsinkin nuoren poliisin edessä. Puhejudolla oli mieluummin koetettava, tai sitten vedettävä kunnolla turpiin heti, armotta, pampulla. Välimuodot eivät auttaneet. Jos uhkas aseella, nauroivat ja sanoivat, että on meitä ennenkin aseella osoitettu.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Nyt juodaan alkomahoolia. Tämä soveltuu keveän luonteensa vuoksi parhaiten tänne, vaikka onkin tapahtunut sota-aikana papalleni. Jutun kertoi kotikyläni viimeinen sotaveteraani, Sulo, Laguksen koopeemies. Mies poistui ajasta ikuisuuteen vuosi sitten.
Kouvolan asema jatkosodassa asemasodan aikoihin. Niilo-pappani ja mainittu Sulo, kohtaavat asemalla, toinen on tulossa lomalta ja toinen menossa lomalla. Vanhat kaverit, tuolloin parikymppisiä, päättävät juhlistaa tapaamista ostamalla lestinheittäjältä viinapullon.
Viinapullossa onkin oikean sisällön sijaan vettä. Pojat varjostavat kosto mielessä petollista myyjää, ja näkevät, kuinka kaveri touhuaa talonsa kivijalassa. Viinakätkö on paljastunut. Niilo ja Sulo evakuoivat koko joukon pulloja kätköstä, tällä kertaa täynnä sitä ihteään, ja palaavat aseman tienoille korkkaamaan.
Pojat on kunnon moiveessa, ja joutuvat jossain vaiheessa sotapoliisien kanssa kahinaan. Kaverit viedään putkaan.
Jutun koukku on siinä, että herrat onnistuivat lahjomaan vartiomiehen tuomaan reput putkaan. Repuissa oli pullot, joista yksi meni vartiomiehelle ja loput jäivät Niilolle ja Sulolle. Näen vieläkin Sulon myhäilevän ilmeen mielessäni, kun hän kertoi, kuinka raivoissaan sotapoliisien upseeri oli ollut aamulla.
- Miten on perkele mahdollista, että pidätetyt ovat aamulla enemmän humalassa kuin illalla putkaan mennessään. Vartiomies, mitä...!!!!

Jokainen päivähän saattoi olle viimeinen, joten elämä risaiseksi. Pappakin oli pst-tykillä.
 

tulikomento

Greatest Leader
Nyt juodaan alkomahoolia. Tämä soveltuu keveän luonteensa vuoksi parhaiten tänne, vaikka onkin tapahtunut sota-aikana papalleni. Jutun kertoi kotikyläni viimeinen sotaveteraani, Sulo, Laguksen koopeemies. Mies poistui ajasta ikuisuuteen vuosi sitten.
Kouvolan asema jatkosodassa asemasodan aikoihin. Niilo-pappani ja mainittu Sulo, kohtaavat asemalla, toinen on tulossa lomalta ja toinen menossa lomalla. Vanhat kaverit, tuolloin parikymppisiä, päättävät juhlistaa tapaamista ostamalla lestinheittäjältä viinapullon.
Viinapullossa onkin oikean sisällön sijaan vettä. Pojat varjostavat kosto mielessä petollista myyjää, ja näkevät, kuinka kaveri touhuaa talonsa kivijalassa. Viinakätkö on paljastunut. Niilo ja Sulo evakuoivat koko joukon pulloja kätköstä, tällä kertaa täynnä sitä ihteään, ja palaavat aseman tienoille korkkaamaan.
Pojat on kunnon moiveessa, ja joutuvat jossain vaiheessa sotapoliisien kanssa kahinaan. Kaverit viedään putkaan.
Jutun koukku on siinä, että herrat onnistuivat lahjomaan vartiomiehen tuomaan reput putkaan. Repuissa oli pullot, joista yksi meni vartiomiehelle ja loput jäivät Niilolle ja Sulolle. Näen vieläkin Sulon myhäilevän ilmeen mielessäni, kun hän kertoi, kuinka raivoissaan sotapoliisien upseeri oli ollut aamulla.
- Miten on perkele mahdollista, että pidätetyt ovat aamulla enemmän humalassa kuin illalla putkaan mennessään. Vartiomies, mitä...!!!!

Jokainen päivähän saattoi olle viimeinen, joten elämä risaiseksi. Pappakin oli pst-tykillä.
Itsekin tässä vähän lauantai-illan kunniaksi menovettä nauttineena voin kertoa tarinan oman isoisäni sotareissulta. Ukko lähti 1924 syntyneenä varusmiehenä Laguksen Panssaridivisioonan riveihin vuonna 1943. Eka komennus paukahti Äänislinnaan loppuvuodesta 43, jonne PsD oli tuolloin sijoitettu. Isoisä-vainaa kertoili, että vaikka kuri oli joukossa kova, teki nuorilla miehillä usein mieli puntikselle Äänislinnan kaupunkia ja sen nähtävyyksiä (= tytöt ja viina) katsomaan. No, eräs punttaamisreissu päättyi sitten kärähtämiseen kasarmeilla ja edessä oli PU:n puhuttelu. Kaverinsa kanssa isoisäni seisoi tai paremminkin vaappui päissään päivystävän upseerin edessä ja kuunteli tämän suoraa huutoa.

Hieman tavallisesta puhuttelusta ja haukkumisesta poiketen kyseinen upseeri vielä sanojensa merkitystä korostaakseen vetäisi Lahti-pistoolinsa kotelostaan ja ampui kattoon pari laukausta. Samalla huutaen jotain tyyliin: "Antaa jumalauta olla viimeinen kerta ! Tai...". Eli kova oli kuri Laguksen joukossa.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Enpä malta olla jatkamatta, kun kerran Lagukseen päästiin. Tämä mainittu Sulo oli JP 2:ssa koko sodan ajan. Siis hyökkäysvaiheen ensi metreiltä aina heinäkuuhun -44 asti. Silloin Il-2 ampui kaveria reiteen. Pieni ja kuiva ukko minun lapsuusmuistoissani. Kova ottamaan konjakkia.
Kun haastattelin Suloa, kävi ilmi kova sotatie. Minulle hän kertoi olleensa määrätty siihen jääkäriosastoon, joka hyökkäsi kärjessä vaunukomppania kanssa Kontupohjaan. Eli Leiväslaihon legendaarisessa kirjassa Panssarisotaa, on juurikin tuo kuvaus. Siinä jääkärit polkee pyörällä helvetinmoisessa pakkasessa läpi tulen ja helvetin. Ei ollut Sulo enää pikkuinen kärttyinen äijä minun kirjoissa sen jälkeen, kun tämä selvisi.
Näytti valokuvaa jostain Äänisen pohjoisrannalta. Siellä oli ollut kovat taistelut, ja Suloa oli osunut mahaan. Onneksi käsikranaatti oli torjunut iskun. Valokuva on otettu hieman tapahtuneen jälkeen. Vihaisen näköinen mies tuijottaa katsojaa koopee tanassa.
Tuo Lehväslaihon kuvaus juuri siitä hyökkäyksestä on muutenkin ehkä yksi munakkaimista kirjoituksista siitä, mitä tapahtuu silloin, kun jääkärijoukot pistävät ison pykälän silmään.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Itsekin tässä vähän lauantai-illan kunniaksi menovettä nauttineena voin kertoa tarinan oman isoisäni sotareissulta. Ukko lähti 1924 syntyneenä varusmiehenä Laguksen Panssaridivisioonan riveihin vuonna 1943. Eka komennus paukahti Äänislinnaan loppuvuodesta 43, jonne PsD oli tuolloin sijoitettu. Isoisä-vainaa kertoili, että vaikka kuri oli joukossa kova, teki nuorilla miehillä usein mieli puntikselle Äänislinnan kaupunkia ja sen nähtävyyksiä (= tytöt ja viina) katsomaan. No, eräs punttaamisreissu päättyi sitten kärähtämiseen kasarmeilla ja edessä oli PU:n puhuttelu. Kaverinsa kanssa isoisäni seisoi tai paremminkin vaappui päissään päivystävän upseerin edessä ja kuunteli tämän suoraa huutoa.

Hieman tavallisesta puhuttelusta ja haukkumisesta poiketen kyseinen upseeri vielä sanojensa merkitystä korostaakseen vetäisi Lahti-pistoolinsa kotelostaan ja ampui kattoon pari laukausta. Samalla huutaen jotain tyyliin: "Antaa jumalauta olla viimeinen kerta ! Tai...". Eli kova oli kuri Laguksen joukossa.
Menovettä? Eihän tekstissä ole edes kirotusvirheitä! ;)
 

tulikomento

Greatest Leader
Enpä malta olla jatkamatta, kun kerran Lagukseen päästiin. Tämä mainittu Sulo oli JP 2:ssa koko sodan ajan. Siis hyökkäysvaiheen ensi metreiltä aina heinäkuuhun -44 asti. Silloin Il-2 ampui kaveria reiteen. Pieni ja kuiva ukko minun lapsuusmuistoissani. Kova ottamaan konjakkia.
Kun haastattelin Suloa, kävi ilmi kova sotatie. Minulle hän kertoi olleensa määrätty siihen jääkäriosastoon, joka hyökkäsi kärjessä vaunukomppania kanssa Kontupohjaan. Eli Leiväslaihon legendaarisessa kirjassa Panssarisotaa, on juurikin tuo kuvaus. Siinä jääkärit polkee pyörällä helvetinmoisessa pakkasessa läpi tulen ja helvetin. Ei ollut Sulo enää pikkuinen kärttyinen äijä minun kirjoissa sen jälkeen, kun tämä selvisi.
Näytti valokuvaa jostain Äänisen pohjoisrannalta. Siellä oli ollut kovat taistelut, ja Suloa oli osunut mahaan. Onneksi käsikranaatti oli torjunut iskun. Valokuva on otettu hieman tapahtuneen jälkeen. Vihaisen näköinen mies tuijottaa katsojaa koopee tanassa.
Tuo Lehväslaihon kuvaus juuri siitä hyökkäyksestä on muutenkin ehkä yksi munakkaimista kirjoituksista siitä, mitä tapahtuu silloin, kun jääkärijoukot pistävät ison pykälän silmään.
Perkeleen kovaa sakkia ! Laguksen jääkäreihin valikoitiin ihan tarkoituksella nuorta ja kovakuntoista ainesta. Isoisäni palveli puolestaan ryssältä vallatun T-34 panssarin ampujana. Kehui aina jääkäreitä koviksi jannuiksi.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Perkeleen kovaa sakkia ! Laguksen jääkäreihin valikoitiin ihan tarkoituksella nuorta ja kovakuntoista ainesta. Isoisäni palveli puolestaan ryssältä vallatun T-34 panssarin ampujana. Kehui aina jääkäreitä koviksi jannuiksi.
Isoisälläsikin on sitten ollut varmaan paljon kerrottavaa ja kova sotatie.
Suvun ja muun lähipiirin kokemukset muuten aikanaan vaikuttivat paljon siihen, mihin aselajiin hakeuduin varusmieheksi. Meiltä on oltu jalkaväessä kivääripuolella Vapaussodasta lähtien.
 

YliKoo

Respected Leader
Lahjoittaja
Perkeleen kovaa sakkia ! Laguksen jääkäreihin valikoitiin ihan tarkoituksella nuorta ja kovakuntoista ainesta. Isoisäni palveli puolestaan ryssältä vallatun T-34 panssarin ampujana. Kehui aina jääkäreitä koviksi jannuiksi.
Luin joskus Lehväslaihon "Sotkalla sodassa." En muista kirjaa tarkemmin, mutta liippaako liki isoisäsi tarinaa?
 

tulikomento

Greatest Leader
Luin joskus Lehväslaihon "Sotkalla sodassa." En muista kirjaa tarkemmin, mutta liippaako liki isoisäsi tarinaa?
Tunsi kyllä Lehväslaihon hyvin. Mutta eivät tietääkseni olleet mitään sydänystäviä. Palvelivat eri vaunuissa. Varsinaisiin panssaritaisteluihin ei koskaan joutunut ihan tuurilla. Toisin kuin Lehväslaiho, joka teki kovaa jälkeä näissä. Kovin paikka missä kertoi olleensa oli Ihantalassa Pyöräkankaalla. Olivat tukemassa omien jääkärien vastahyökkäystä. Kertoili aina että pst-tulta tuli silmille niin perkeleesti, mutta sirpalekranuja ampumalla selvisivät aina ehjinä.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Tuolla toisessa topikissa puhuttiin telttanaruun kompastumisesta. Siitä tuli mieleen, kun kerran olin yöllä vartiossa. Oman joukkueen partio palasi tukikohtaan vartiopaikkani kautta, ja kovin poikia nauratti. Kun kysyin syytä, kertoivat juuri pätkineensä metrin siivuiksi erittäin pitkältä matkalta jotain maastosta löytämäänsä vihollisen viestipiuhaa.
Pari päivää harjoituksen jälkeen, kun olimme muuten koossa koko komppania, päällikkö piti ison posmituksen siitä, että joku on harjoituksen aikana rikkonut pätkiksi hyvin arvokasta kaapelia. Kaapelin korvaushinta oli kuulemma kymmeniä tuhansia markkoja. Meitä kiellettiin ehdottomasti koskemasta maastossa oleviin viestimiesten vetoihin. Syyllisiä kaivattiin, mutta sankarit jäivät pimentoon. Olis siinä muuten ollut päivärahoilla uutta käyttöä muutamaksi vuodeksi....
Tämä liittyi siihen, kun jääkärijoukkuehan pitää koko ajan tiedustelupartiota etumaastossa. Tapana oli, että kaikki eteen tullut oli vapaata riistaa, siis muiden aselajien tukikohdissa. Mitäs eivät vartioineet huolellisesti. Niinpä meidänkin porukka on kietonut pitkälanka-antennin puun ympäri oikein kunnon solmuille, päästänyt ilmat pihalle pp:n renkaista jne. Kohokohta oli, kun löysivät tiedustelijan repun maastosta. Sissimuonat katosivat parempiin suihin, muu jätettiin luonnollisesti koskematta. Minäkin taisin saaliinjaossa jonkun nödepurkin saada.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Onko teitä koskaan punkteerattu? Alokasaikana menin veksiin sitä varten. Sieraimiin tungettiin metalliset puudutuspiikit. Meitä oli kolme odottamassa vuoroaan. Ekana meni sisään vanha gona-mies, jolle punkteeraus oli ties mones. Kaveri tietysti kertoi seikkaperäisesti inhottavia yksityiskohtia punkteerauksesta. Minä jäin viimeiseksi, kun toinen kaveri meni sisään. Sitä selvästi jännitti tosi paljon, mutta sitä oli kyllä ilmassa itsellänikin.
Kymmenen minuutin päästä kaveri avaa hitaasti oven, palttinanvalkoisena, tuijottava katse silmissään, ja pyörtyy kynnykselle.
Vannon, että tämä on tositapahtuma. Sisältä huoneesta kuuluu: -Taas meni yks.
Lääkäri tulee ovelle, näkee minut, ja alkaa nauraa kippurassa minua osoitellen: - Hahahahaaa, heehee, näkisitpä naamasi, hohoo!! Samalla lämäri virvoittaa kaatuneen.
Tämän lääkärin nimi jäi tulikirjaimin mieleeni. Myöhemmin hän oli EK:n hommissa jonain terveysalan asiantuntijana. Toivottavasti herrat ovat saaneet saman kohtelun kuin varusmiehet.

Nykyäänhän sitä antaisi vaikka mitä palautetta, harkitsisi nyrkillä lyömistä. Silloin, 19-vee varusmies oli vain hiljaa lyhyen elonsa kovimman paikan edessä. Ehkä siinä oli jotain samaa, kuin jos sodassa pitäisi syöksyä päin vihollisen tulitusta. Joka tapauksessa pystyin nousemaan ja menemään punkteerattavaksi. Mieleen on jäänyt, kun kyselin kovasti että mitä nyt tapahtuu, ja lääkäri sanoi, että sinä et tule pyörtymään, koska olet noin skarppina kaikesta. Edellinen oli jännittänyt itsensä jouselle tuolissa, eikä ollut puhunut yhtään mitään. Jos kuulemma puhuu, ei pyörry. Joku oli pyörtynyt puudutuspiikit sieraimissa, mutta onneksi oli olkapää osunut johonkin kaatuessa ja kääntänyt miehen vähän sivuun. Läpihän ne piikit olis muuten tullut.
En pyörtynyt. Mutta muistan vieläkin sen rusauksen, mikä kuuluu piikin työntyessä sieraimesta posken ruston läpi. Ja olihan siinä verta ja räkää ihan riittävästi sen jälkeen. Sitten vaan kasarmille, joku lääkekuuri päälle, nenätippoja, ja parin päivän päästä riviin. Tehokasta.

Nyt olen nimittäin sairauslomalla poskiontelotulehduksen vuoksi. Niin tuli tämä kokemus mieleen.
 

Mustaruuti

Ylipäällikkö
BAN
RÖLLIKKÄ
Onko teitä koskaan punkteerattu? Alokasaikana menin veksiin sitä varten. Sieraimiin tungettiin metalliset puudutuspiikit. Meitä oli kolme odottamassa vuoroaan. Ekana meni sisään vanha gona-mies, jolle punkteeraus oli ties mones. Kaveri tietysti kertoi seikkaperäisesti inhottavia yksityiskohtia punkteerauksesta. Minä jäin viimeiseksi, kun toinen kaveri meni sisään. Sitä selvästi jännitti tosi paljon, mutta sitä oli kyllä ilmassa itsellänikin.
Kymmenen minuutin päästä kaveri avaa hitaasti oven, palttinanvalkoisena, tuijottava katse silmissään, ja pyörtyy kynnykselle.
Vannon, että tämä on tositapahtuma. Sisältä huoneesta kuuluu: -Taas meni yks.
Lääkäri tulee ovelle, näkee minut, ja alkaa nauraa kippurassa minua osoitellen: - Hahahahaaa, heehee, näkisitpä naamasi, hohoo!! Samalla lämäri virvoittaa kaatuneen.
Tämän lääkärin nimi jäi tulikirjaimin mieleeni. Myöhemmin hän oli EK:n hommissa jonain terveysalan asiantuntijana. Toivottavasti herrat ovat saaneet saman kohtelun kuin varusmiehet.

Nykyäänhän sitä antaisi vaikka mitä palautetta, harkitsisi nyrkillä lyömistä. Silloin, 19-vee varusmies oli vain hiljaa lyhyen elonsa kovimman paikan edessä. Ehkä siinä oli jotain samaa, kuin jos sodassa pitäisi syöksyä päin vihollisen tulitusta. Joka tapauksessa pystyin nousemaan ja menemään punkteerattavaksi. Mieleen on jäänyt, kun kyselin kovasti että mitä nyt tapahtuu, ja lääkäri sanoi, että sinä et tule pyörtymään, koska olet noin skarppina kaikesta. Edellinen oli jännittänyt itsensä jouselle tuolissa, eikä ollut puhunut yhtään mitään. Jos kuulemma puhuu, ei pyörry. Joku oli pyörtynyt puudutuspiikit sieraimissa, mutta onneksi oli olkapää osunut johonkin kaatuessa ja kääntänyt miehen vähän sivuun. Läpihän ne piikit olis muuten tullut.
En pyörtynyt. Mutta muistan vieläkin sen rusauksen, mikä kuuluu piikin työntyessä sieraimesta posken ruston läpi. Ja olihan siinä verta ja räkää ihan riittävästi sen jälkeen. Sitten vaan kasarmille, joku lääkekuuri päälle, nenätippoja, ja parin päivän päästä riviin. Tehokasta.

Nyt olen nimittäin sairauslomalla poskiontelotulehduksen vuoksi. Niin tuli tämä kokemus mieleen.
Heh, on tehty. Ei se toki kivaa ollut. Muistelen myös että lämmintä suolaliuosta tuli sitten ulos vähän joka puolelta - vähän aikaa tuntui että tukehtuu siihen.

Mutta hyvin kirjoitit, tilanteeseen saattoi todella eläytyä :)
 
Muistan vielä yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen, kuinka joku noheva varusmiespäivystäjä kolkon "Rannikkojääkärikoulussa herätys!" sijasta laittoi soimaan tuon:


Aamutoimet sujuivat hymyssä suin...
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Tämä liittyy kotiutumisen jälkeisiin tapahtumiin. Muissa ketjuissa on ainakin yritetty puhua itsetehdyistä räjähteistä, niin tuli mieleen, mitä kaikkea porukka toi kotiin palveluksesta. Hyvä kaverini palveli pioneerina , yleni kessuksi ja suoritti räjäyttäjän paperit. Ottiko hän sitten isoja riskejä vai oliko valvonta löysää, joka tapauksessa hän salakuljetti kotiinsa useita satoja grammoja TNT:tä, vetosytyttimiä, tulilankaa ja nalleja. Niistä sitten värkkäsi itse tehtyjä käsikranaatteja pistämällä valopistoolin patruunahylsyyn tai itkon sahattuun hylsyyn värkit. Hänellä oli siihen aikaan kirjahyllyssään 6-8 räjähdettä esillä koko ajan. Luottomiehenä pääsin sitten mukaan räjäyttelemään kantoja ja romuautoja.
Silloin tästä puhuttiin jonkinlaisena kulttuurina kotopuolessa. Kun lähikaupunkiin lähdettiin ryyppäämään kotiuttamisen jälkeen, niin kuulemma varsinkin LJK:n pojilla oli tapana räjäyttää eräskin postilaatikko automatkan varrelta. Ja uutena vuotena ainakin savuja nykäistiin raitille useamminkin.

Varsinainen tarina liittyy siihen, kun lähdettiin porukalla lähikaupunkiin bilettämään samana talvena, kun kotiuduttiin. Tämä kaverini pioneerikessu harrasti videokuvaamista, ja sai päähänsä, että räjäytetään matkan varrella yksi itse tehty räjähde. No, kaikki paitsi kuski olivat tuhannen päissään, ja ideaa juhlittiin. Sitä en muista, missä valopistoolin hylsystä tehty räjähde pyöri sen puoli tuntia, mutta auton sisällä se joka tapauksessa oli. Hetkeä ennen erästä p-paikkaa se kuitenkin annettiin minun syliin muutamaksi minuutiksi. Kylmäävää ajatella näin jälkikäteen...
Siitä järven jäälle ja kaveri kuvaamaan. Opit saaneena, niin sokka pois ja sinkosin kranun kauas jäälle, ja siellä jysähti. Kauhea juhlinta ja lisää ryyppyjä.
On jäänyt mieleen se valtava luottamus kaverin kykyihin. Kun niitä nimittäin räjäyteltiin selvinpäinkin, niin koskaan ei tullut mieleen kyseenalaistaa, oliko tulilanka varmasti sitä lajia, mikä paloi sen luvatun 5 sekuntia. Ja kaveri ei koskaan varoitellut, että älä nyt kämmää ja pudota sitä jalkoihisi tms.
Myöhemmin katsottiin sitä videota. Pimeänä talviyönä kuvattu, 90-luvun alun tekniikalla, niin rainalta näkyy pelkkää mustaa kuvaa, kuuluu humalaisten mökellystä, jonka katkaisee keskittynyt hiljaisuus ja pienenä näkyvä valonvälähdys. Toivottavasti omat pojat ei kokeile vastaavaa...
 

Römppäinen

Kapteeni
Lahjoittaja
Palveluspaikka tuntematon ja se tvälläri mikä pihtasi koko harjoituksen ajan A-tarvikkeita meinasi töhäyttää itsensä maatakiertävälle radalle.
Näppäränä kaverina evakuoi itselleen niitä roippeita kuplavolsun takapaksiin turnauksen aikana tuuletuskoteloon tulevia uusiavuosia varten.
Väsyneenä sitten lomille ja jo melkein kolmenkymmenen mailin verran siirtyneenä omaa nadjaansa kohden syttyi tälle alladinin lamppu"että jumalauta".
Mitä tästä opimme?
Tyhmä saa olla,mutta tyyli pitää säilyttää ;)
 

Victor Charlie

Kapteeni
Lahjoittaja
Niitä onnistumisia.

Tämä sattui Rovalla kh:ssa parikymmentä vuotta sitten. Ohjusjoukkue oli suorittanut harjoituksen tst-osan ja siirryttiin ammuntoihin. Meidän ryhmä ynnä kaksi kapiaista lähti pystyttämään vaunun kuvatusta maalialueelle toisen ryhmän jäädessä valmistelemaan asemia. (Alun perin puljaan kuului myös raskas kertasinko -ryhmä, mutta tämä oli telakuorma-auton sijasta varustettu kardaanivikaisella protolla, jolla ei luonnolisestikaan ollut mitään asiaa maastoon. Komentaja sitten omi ryhmän itselleen reserviksi, emmekä nähneet lähitorjuntamiehistämme vilaustakaan koko harjoituksen aikana. SA-ajoneuvojen kunto ja isoisän aikaiset puuvillatetsarit hieman söivät motivaatiota...) Lapissa oli maaliskuussa lunta tietysti toista metriä. Pyöräajoneuvoja varten oli aurattu reipas uraverkosto (johon luonnollisesti yhtenä yönä eksyimme ja ajelimme ympäriinsä aina välillä työntäen eteemme kiinni juuttuuneen, niin ikään eksyneen luutnantin volkkareineen tien päälle...) ja sinne tänne pari metrisiin penkkoihin oli muotoiltu rampin tapaisia helpottamaan tekojen hangelle pääsyä. Meidän reitille sellaista ei kuitenkaan osunut ja hetken ajeltuaan kuski päätti yrittää yli hieman loivemmasta kohdasta. Sopivasti vauhtia ja keula kohti penkkaa, nätisti kiipesi teka ylös mäkeä, kunnes moottori sammua tupsahti juuri korkeimmalla kohdalla. Siinä kiikutiin nokka kohti taivasta. Kuljettaja yritti starttailla, vaan ei käynnistynyt.
Mentiin ulos. Kuski hämmästeli vikaa. Kapiukot vilkuilivat kellojaan ja näpräsivät kännyjään. Katselin vaunua hetken ja kysyin kuskilta:"Paljonkos on polttoainetta?" "Melkein puoli tankkia, ei se siitä voi..." "Siellä on pillit ilmassa" sanoin. "No niin v***u onkin. Mä paan jerrykannuista lisää" tuumi kuski. Loroteltiin kannut tankkiin. Kuski starttaamaan. Vaan ei lähde.
"Mitäs sitten?" kyselivät kapiukot. Kello tikitti ja ammuntojen alku lähestyi. Me käkimme maalialueella. "Kaivetaan", totesin hetken tuumittuani. "Meillä on kaksi lumilapiota. Kaivetaan tuolta mahan alta niin kauan, että etupää painuu vaateriin. Kaks kaivaa, kaks minuuttia kerrallaan. Sitten vaihto." Jääkärit näyttivät kaikkea muuta, kuin innokkailta kaivamaan. Kolme päivää oli rymytty pitkin tundraa huonoilla yöunilla, pari teltan paikkaa ja muutama ohjuspotero jo kaivettu. Arvasin että pitää mennä itse malliksi. Otin lapion ja tuuppasin toisen sille, jonka tiesin varmasti kaivavan. Kellomieheksi käskin huonokuntoisimman ja epätoivoisimmalta näyttävän jääkärin. Sitten töihin. Minä kaivoin toiselta puolelta ja kaveri toiselta. Hiukan jännitti, tuleeko kukaan tilalleni. Vaan kun kellomies ilmoitti vaihdon, oli montun reunalla mies valmiina. Eivät kehdanneet raavaat miehet katsella tumput suorina hintelän ryhmänjohtajansa rehkimistä. Kaikki kaivoivat vuorollaan, lopuksi kellomieskin, vaikka hitaasti ja huonoa kuntoaan manaten. Reippaassa kymmenessä minuutissa oli ajopeli vaakatasossa, kuski meni paikalleen ja moottori startista käyntiin. Kapiukot näyttivät silmin nähden helpottuneilta ja maalialueella vaunun kuvat pantiin pystyyn reippaalla vauhdilla. Maalialueelta poistuttiin juuri ennen ammuntojen alkua.

Minulle jäi tämä tapaus mieleen, kun sain melko väsyneestä ryhmästä vielä irti sen tuossa tilantessa tarvitun viimeisen rutistuksen. Vähän piti olla pelisilmää ja esimerkkiä oli näytettävä.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Lisää näitä varastamisia. 70-luvun lopulla Lahden Hennalassa palvelleista on parikin sanonut, että siellä lukittiin lomille lähtiessä aseet sisälle kaappiin. Siis lomatarkastuksen yhteydessä. Ihan tarkkaan en muista kerrottua, että oliko jokaisella pääsy omalla avaimella kaappiin vai oliko ne jotenkin päivystäjän takana. Joka tapauksessa tyypit aukoi kaappeja ja purkivat rynkkyjä kasseihinsa hieman ennen lomille loms -komentoa. Tarkastuksethan oli näet jo pidetty.
Ammunnoista pöllityillä patruunoilla pitivät sitten lomilla hiekkakuopilla päissään omia ammuntojaan.
Väittivät, etteivät jääneet koskaan kiinni. Pakko olla vain lyhyen aikaa ollut tuo systeemi käytössä, ja ehkä yksittäisessä yksikössä. Erikoiselta kuulostaa.
 

pstsika

Haukka
Lahjoittaja
Kaikenlaisia sotamuistoja jäi haltuun, mutta ei mitään kovia a-tarvikkeita tai muuta kuumaa sentään. Missään kohtaa ei kuumottanut, sillä en jäänyt hilloamaan kamoja kassulle odottamaan kotiuttamista, vaan siirsin ne hyvissä ajoin turvalliseen ympäristöön.

Edit. Mietin tarkemmin ja melkoinen "saalis" jäikin. Pyykinvaihdosta jäi ylimääräisiä varusteita ja lenkkipolulta löytyi muiden hukkaamia yms.
 
Viimeksi muokattu:
Top