Patria 6X6 multipurpose transport vehicle

Tekeekö oikein mikään maa enää tela-alusteisia "takseja", jotka eivät siis olisi täysverisiä ifv-vaunuja, israelilla on jotain, mutta tuntuisi painotus olevan vahvasti pyöräarjoneuvoihin nykyään.
Tällä siis haen vain sitä, että skenaariohan voisi olla esim. että osa (pieni osa?) MT-LB vaunuista modernisoitaisiin, loput sitten sulattamoon ja pyörillä kulkevaa tilalle.

Tela-alusteiset taksit ovat käytännössä historiaa kaikkilla, ja teloilla kulkevien rynnäkkövaunujenkin määrät ovat vähenemiin päin, mutta MRAPit ovat pitäneet pintansa vaikka niiden katoamista ennustettiin vielä pari vuotta sitten. Onko tuollaiselle Patria 6x6 kaltaiselle 70-80 luvun tyyliselle (ohuehko panssari) taksille markkinoita? Jos katsellaan klippejä sotatantereilta, niin yleensä sotilaat likkuvat eri kokoisten mrappien suojissa, jopa Afrikan kehitysmaissa ovat mrapit yleistyneet.

Sisu GTP vaikuttaa minusta paremmalta hankinnalta kuin Patria 6x6... hinnassa tuskin on suurta eroa Patrian taksin hyväksi (jos ollenkaan).

Esimerkiksi Turkkilaisetkin liikkuvat Syyriassa mrapeilla ja tela-ajoneuvot on annettu heidän tukemille kapinalliselle, eikä Patrian tyylisiä takseja ole näkynyt vaikka Turkkilaisilla on sellaisiakin.
DJwpu5eXoAEkvJD.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Sisu GTP vaikuttaa aiankin minusta paremmalta hankinnalta kuin Patria 6x6... hinnassa tuskin on suurta eroa Patrian taksin hyväksi (jos ollenkaan).

Esimerkiksi Turkkilaisetkin liikkuvat Syyriassa mrapeilla ja tela-ajoneuvot on annettu heidän tukemille kapinalliselle, eikä Patrian tyylisiä takseja ole näkynyt vaikka Turkkilaisilla on sellaisiakin.
DJwpu5eXoAEkvJD.jpg

Näin juuri mitään asiasta ymmärtävänä, tuli mieleen, että onkohan Syyrian luonto ja maasto samankaltaista, kuin Suomessa?:rolleyes:
 
Näin juuri mitään asiasta ymmärtävänä, tuli mieleen, että onkohan Syyrian luonto ja maasto samankaltaista, kuin Suomessa?:rolleyes:

Kyllä mrappeja ostetaan ja käytetään muuallakin kuin aavikoilla (suojauksen takia). Venäjällä on etulinjan joukoilla käytössä Kamazin Typhoon sekä muita vastaavia ajoneuvoja vaikka kyseessä ei olekaan aavikkovaltio, ja varmasti niitä olisi myös tänne tunkeutuvilla joukoilla.
 
...Ihmiset myös tunnistavat Pasin ja 6x6:n yhdennäköisyyden.

Huh no tosiaankin, raikas tuulahdus 80-luvulta, sisältä ja ulkoa. Okei, sotilasvehkeitä ei myydä ulkonäön perusteella, mutta voisi nyt vähän yrittää edes näyttää ajantasaiselta painokselta, niin voisi jossain messuilla erottuakin. Tässä ei ole kyllä paljoa muotoilijan työpanosta käytetty.

Mietin tuota hintaa että "puolet halvempi kuin AMV" - karvalakkiversio varmaankin, mutta onkohan se sitä vielä kun kaikki uudet hienot varusteet kuten AMV-tyylinen hydropneumaattinen/mikälie jousitus on lyöty alle?

Samaan aikaan Ranskassa: sikäläinen uusi Griffon VBMR 6x6.

1507029651_vbmr_800.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä mrappeja ostetaan ja käytetään muuallakin kuin aavikoilla (suojauksen takia). Venäjällä on etulinjan joukoilla käytössä Kamazin Typhoon sekä muita vastaavia ajoneuvoja vaikka kyseessä ei olekaan aavikkovaltio, ja varmasti niitä olisi myös tänne tunkeutuvilla joukoilla.

Ja lähde väitteelle, jopa perättömälle sellaiselle, on?
 
Kiistätkö että itänaapuri ei käytä mrappeja vai mitä tässä pitäisi todistaa? Tuskinpa duunnittelevat ajelevansa ladoilla Helsinkiä kohti. Kyllä ne käyttäisivät parasta mitä on tarjolla suojauksen suhteen.

Nuo Kamazin Typhoonit jne on mm. sisäministeriön ja muille terrorisminvastaisille joukoille, ns. voimaministeriöille. Siellä "etulinjassa" näkee varmaan enemmän tuota T-15 ja mikä sen pyöräpanssarin nimi nyt taas olikaan tuosta uudemmasta kalustosta jahka ne tulee laajaan käyttöön. Todettakoon, että mutuilu faktoina ei johda mihinkään.
 
Tela-alusteiset taksit ovat käytännössä historiaa kaikkilla, ja teloilla kulkevien rynnäkkövaunujenkin määrät ovat vähenemiin päin, mutta MRAPit ovat pitäneet pintansa vaikka niiden katoamista ennustettiin vielä pari vuotta sitten. Onko tuollaiselle Patria 6x6 kaltaiselle 70-80 luvun tyyliselle (ohuehko panssari) taksille markkinoita? Jos katsellaan klippejä sotatantereilta, niin yleensä sotilaat likkuvat eri kokoisten mrappien suojissa, jopa Afrikan kehitysmaissa ovat mrapit yleistyneet.

Sisu GTP vaikuttaa minusta paremmalta hankinnalta kuin Patria 6x6... hinnassa tuskin on suurta eroa Patrian taksin hyväksi (jos ollenkaan).

Esimerkiksi Turkkilaisetkin liikkuvat Syyriassa mrapeilla ja tela-ajoneuvot on annettu heidän tukemille kapinalliselle, eikä Patrian tyylisiä takseja ole näkynyt vaikka Turkkilaisilla on sellaisiakin.
DJwpu5eXoAEkvJD.jpg

Hetkinen, ethän sä nyt ihan tosissasi voi väittää, että Patria 6x6:ssa olisi "ohuehko panssarointi"? Nyt siis jotain rotia! Ei tuollaisia asioita katsota ulkonäöstä... :ROFLMAO:

Patrian tiedotteesta:

Patria 6X6 on Pasi-kuljetuspanssariajoneuvon seuraaja ja täydentää legendaarisen Patria AMV 8X8:n valinneiden asiakkaiden ajoneuvokantaa. Patria 6x6 on suunniteltu monikäyttöiseksi kuljetusajoneuvoksi. Teknisesti 6X6 pohjautuu alustarakenteeltaan samoihin komponentteihin kuin AMV - akseleita on vain yksi vähemmän. Kaikki kolme akselia vetävät, ja varustelusta riippuen kaksi etummaista tai kaikki kolme akselia ohjaavat. Optioilla 6X6:n varustelua voidaan kasvattaa lähemmäs AMV:tä. Saatavana on esimerkiksi erilaisia ballistisia- ja miinasuojatasoja, asejärjestelmiä, omasuojajärjestelmiä ja muuta sisätilanvarustelua.

Patria 6X6 voidaan varustaa erilaisilla asejärjestelmillä, ja ajoneuvoon saa tarvittaessa vaikka Patria Nemo 120 mm:n kranaatinheitinjärjestelmän. 6X6:n kantokyky on maksimissaan 8,5 tonnia. Panssaroidun 6X6:n suojaus yltää STANAG-luokittelun tasoon 4 asti, mikä tarkoittaa suojausta jopa raskasta konekivääritulta vastaan. 6x6:n hyvän kuormankantokyvyn vuoksi suojaus saadaan paremmaksi kuin aiemmissa Pasi-miehistönkuljetusajoneuvoissa. Miinasuojaustaso on huippuluokkaa jo perustasossaan, mutta optiona päästään jopa 10 kilon miinasuojaukseen.

https://en.wikipedia.org/wiki/STANAG_4569#Level_4

Sanotaanko niin, että jos pitää valita huippuunsa panssaroidun Patria 6x6:n ja turkkilaisen MRAP:n väliltä, niin ajan ennemmin miinaan Patrian ajoneuvolla... oli se sitten miten ruman tai huonosti panssaroidun näköinen hyvänsä.
 
Huh no tosiaankin, raikas tuulahdus 80-luvulta, sisältä ja ulkoa. Okei, sotilasvehkeitä ei myydä ulkonäön perusteella, mutta voisi nyt vähän yrittää edes näyttää ajantasaiselta painokselta, niin voisi jossain messuilla erottuakin. Tässä ei ole kyllä paljoa muotoilijan työpanosta käytetty.

Mietin tuota hintaa että "puolet halvempi kuin AMV" - karvalakkiversio varmaankin, mutta onkohan se sitä vielä kun kaikki uudet hienot varusteet kuten AMV-tyylinen hydropneumaattinen/mikälie jousitus on lyöty alle?

Samaan aikaan Ranskassa: sikäläinen uusi Griffon VBMR 6x6.

1507029651_vbmr_800.jpg

Eiköhän se ole ollutkin tässä tapauksessa tarkoituksena, että vaunu näyttää Pasilta ja voidaan helposti markkinoida Pasien korvaajana? Eikä tuo muutenkaan ruma ole, päihittää helposti venäläisten ja ukrainalaisten BTR:t. Myös saksalaisten Fuchs 2 on varsin samannäköinen sekä Fuchsin että Patria 6x6:n kanssa, mutta Patria 6X6:sta rumempi. Ranskalaisia emme ole emmekä ranskalaisiksi halua tulla, älköömme siis myöskään muotoilko ajoneuvojamme ranskalaisittain.

fuchs2-lead.jpg

https://www.army-technology.com/projects/fuchs2/
 
Takerrut nyt tuohon lisäpanssarointiin, sitä laitetaan mitä voi järkevästi tai sitten ei mitään, norjalaiset ovat laittaneet spall linerin sisälle, se varmaan onnistunee.
Tärkeintä olisi selvittää voiko siihen iskeä uuden moottorin ja voimansiirron sekä uusia sähköt sekä hydrauliikat.

Eiköhän monenlaista peruskunnostusta voida tehdä, etenkin jos ollaan valmiita tilaamaan osia/työtä Venäjältä.

Päästäisiinköhän me tuohon kimppaan?

JSC Remdiesel will upgrade 400 MT-LB multipurpose tracked armoured for Russian army TASS 10308161
Posted On Wednesday, 03 August 2016 07:45

Defence & Security Industry News - JSC Remdiesel
JSC Remdiesel will upgrade 400 MT-LB multipurpose tracked armoured for Russian army.
The Russian Company JSC Remdiesel (a subsidiary of the KAMAZ Company) will upgrade over 400 MT-LB armoured tractors of the Russian Armed Forces, according to a source in the local defense industry.

"Remdiesel will overhaul and upgrade over 400 MT-LB armoured tractors of the Russian Ministry of Defense (MoD). The first batch of 126 tractors to be repaired and upgraded has already been delivered to the company. The MoD will receive 140 enhanced MT-LB vehicles in late 2016," the source said. According to him, the upgraded tractors have received new diesel engines, advanced lighting facilities, and new tracks. "Remdiesel is producing about 650 types of spare parts for MT-LBs," the source pointed out.

He said that the company is developing the new variant of MT-LB. "The renewed vehicle has received a hydrostatic transmission and anti-blast seats. We are planning to equip the venerable tractor with electric transmission," the source said.

The MT-LB is a Soviet-made multipurpose tracked armoured vehicle was designed at the Kharkov Tractor Plant in the Ukraine under the direction of Anatoliy Belousov in the early 1960s.

The MT-LB is mainly used as artillery tractor vehicle in the Russian army, but it can be also used as command post and armoured personnel carrier.

http://www.armyrecognition.com/augu..._armoured_for_russian_army_tass_10308161.html

Kun nyt on prideviikko en kiusaa sinua fantasioistasi :eek:

Kiitän. :salut:
 
Wikipedian vahvuus on selkeästi väärä, sillä MT-LB:n eri varianteilla on huomattava merkitys moottoroitujen ja mekanisoitujen taisteluosastojen tukirooleissa. Lisäksi ko. vaunuilla on varustettu moottoroitujen taisteluosastojen panssarijääkärikomppaniat. (Organisaatiokaaviot voi kaivaa Googlen kuvahaulla, löytyy eri-ikäisiä ja hieman toisistaan poikkeavia.)

Pyöräajoneuvo on jonkin verran edullisempi hankkia ja huomattavasti edullisempi käyttää, nopeampi tiestöllä, huollollisesti kevyempi ja miinauhkaa vastaan paremmin suojattavissa. En kuitenkaan väheksyisi telojen merkitystä. Teloilla voi operoida missä hyvänsä. MT-LB kulkee karkeasti ihan yhtä hyvin niin Kouvolassa, Kajaanissa kuin Sodankylässäkin. Pasin käyttökelpoisuus Kajaanissa saati Sodankylässä on kyseenalainen alueiden heikosta tieverkostosta johtuen.

Moottoroitujen taisteluosastojen panssarijäärit käyttävät Mt-Lb:tä? Miksiköhän BMP-1:t stenattiin, jos sitten kuitenkin hyökätään bemareilla. Ojasta allikkoon?
 
Moottoroitujen taisteluosastojen panssarijäärit käyttävät Mt-Lb:tä? Miksiköhän BMP-1:t stenattiin, jos sitten kuitenkin hyökätään bemareilla. Ojasta allikkoon?

Rakastan tätä. Jos MPKK hakee joskus puolustusvoimien lähihistorian opettajaa, niin lähetän hakemuksen. :D

Yksi tekijä oli varmastikin alustojen kunto: jos kaikki nyt ei ollut romua niin tuskin priimaakaan. Myös valmistuksen laatu itä-blokissa oli mitä oli, lisenssitehdas ei välttämättä noudattanut neuvostoliittolaisia piirrustuksia ihan millilleen. Nämä tuottivat huoltopuolella harmaita hiuksia. (Varastointikustannuksia toki unohtamatta.)

Kolmantena tekijänä voi mainita aseistuksen vanhanaikaisuuden. 73 mm matalapainekanuuna ei ole kovin ihmeellinen ase missään mielessä. Tulinopeus on alhainen (ei voi ampua joka puskaan muutamaa kranaattia varmuuden vuoksi), tehokas ampumaetäisyys on lyhyt (tosin usein riittävä Suomen maastoa ajatellen) ja vakaajan puute haittaa ampumista liikkeestä. Puhumattakaan toimintakyvystä pimeällä, se oli nykystandardeilla luokattoman heikko.

Neljäntenä, muttei vähäisimpänä, kannattaa muistaa myös eletty aikakausi. Vanhan romun hilloaminen, etenkään uudet hankinnat samalla vaarantaen, ei tuolloin ehkä ollut monenkaan silmissä se juttu? Ties milloin Suomessakin olisi siirrytty valikoivaan asevelvollisuuteen tai ammattiarmeijaan.

Viidentenä, osa vaunuista muunnettiin erikoisvaunuiksi ja hävitetyistäkin otettiin talteen varaosia. Eli kaikki ei mennyt tärviölle, vaan soveltuvin osin materiaalia jatkokäytetään yhä edelleen.

Pari vanhaa viestiä aiheesta:

https://maanpuolustus.net/threads/miehistön-kuljetus.762/post-476002
https://maanpuolustus.net/threads/miehistön-kuljetus.762/post-476010
 
Eiköhän se ole ollutkin tässä tapauksessa tarkoituksena, että vaunu näyttää Pasilta ja voidaan helposti markkinoida Pasien korvaajana? Eikä tuo muutenkaan ruma ole, päihittää helposti venäläisten ja ukrainalaisten BTR:t. Myös saksalaisten Fuchs 2 on varsin samannäköinen sekä Fuchsin että Patria 6x6:n kanssa, mutta Patria 6X6:sta rumempi. Ranskalaisia emme ole emmekä ranskalaisiksi halua tulla, älköömme siis myöskään muotoilko ajoneuvojamme ranskalaisittain.

fuchs2-lead.jpg

Täytyy tosin muistaa, että saksalaisilla on vähän isommat sekä sisämarkkinat, että poliittinen ja taloudellinen vääntövoima ulkomarkkinoilla. Ei ole Rheinmetallilla niin suurta insentiiviä tuunata sellaista versiota joka päräyttää messuilla, kun ainakin kohtuullinen määrä tilauksia saadaan muutenkin.

Eikä morkata sammakonreisisuisia patonginpurijoita siellä! ;) Ranska on ollut sotilasteknologisesti edelläkävijä moneen otteeseen jo viimeistään Napoleonin ajoista lähtien. Siellä on tehty mm. sellaisia projekteja aikoinaan kuin säilyketölkin kehitys armeijan muonitusta varten, varhaisten kenttätykkien standardointi valmistusta ja logistiikkaa silmälläpitäen, massiivinen panssarivoima korkealaatuisista tankeista toisen maailmansodan kynnyksellä (vain pieniä puutteita taktiikassa, huppista) jne.
 
Sanotaan nyt tästä Patria 6x6:sta, että virheen tekivät, kun eivät muotoilleet sitä modernimman näköiseksi. Näyttää ihan joltain vuoden 1984 tuotteelta, vaikka tumma ”stealth”-väri vähän yrittääkin sitä mielikuvaa muuttaa. Näissä asioissa mielikuvat vaikuttavat yllättävän paljon. Pidetäänkin Gripen E:täkin jonain säälittävänä ”tuunattu F-16” -tyyppisenä laitteena, koska se näyttää ulospäin niin vanhanaikaiselta.
 
Jos vertaa #44;ssa olevaan kuvaan Griffonista niin mielestäni Pasissa on huomattavsti järkevämpi muotoilu. Griffonissa liian paljon erilaisia pintoja sotilasajoneuvoksi. Miksi tehdä asiat monimutkaiseksi jos ei ole pakko. Skandinaavinen minimalistinen muotoilu, you see.
 
Osaako joku viisampi sanoa mikä on se paksunnos uuden Pasin nokassa? Joku lisäpanssarointi suojaamaan kuljettajaa/ johtajaa eteenpäin tulevalta tulelta? Ja minkähän takia ei ole nähty tarpeelliseksi alaslaskettavaa panssarilevyä tuulilasille? Entäs kuljettajan nokan edessä oleva möhkäle, pimeänäkölaite?
13-3-10277032.jpg
 
Veikkaisin, että se paksunnos on levy, joka nostetaan vedessä ajettaessa. Joku sille osaa varmaan sanoa sen oikean nimenkin. ;)

Videolla ajellaan vanhemmalla Pasilla vedessä.
 
Back
Top