Persujen nousu valtakunnan vaikuttajaksi

Vaikka Kiviniemi kerkesi jo julistamaan kepun korpitaivalta, niin luulenpa kepun kentän olevan toista mieltä. Jos kepu päätyy oppositioon, on hallituksella vapaat kädet kuntakentän hallinnon tehostamiseen ja samalla maatalouden suuntaamiseen eurooppalaiselle uralle. Kumpainenkin iskisi rajusti juuri kepun jäseniin. Tämä asia varmasti kepussa tiedostetaan, joten en vielä maalaisi heille ehdotonta sijaa oppositiossa. Pikemminkin edessä voi olla RKP:n kaltainen hallitustyöskentely, jossa kaikki käy, mutta oman porukan kapeasta edusta pidetään tiukasti kiinni.

Tulee kaikkiaan mielenkiintoinen kevät hallitusneuvotteluiden myötä. Vaalitulos mahdollistaa useamman erilaisen kokoonpanon. Putoaisiko RKP viimeinkin oppositioon? Vihreiden korpitaival näyttää varmalta lähes kaikilla kokoonpanoilla. Kolmen suuren kimppa ei tarvitse kumpaistakaan riesakseen. Kaksi suurta ja apupuolueet tuntuu epätodennäköiseltä paketilta. Siihen pakettiin olisi pakko ottaa kolme rääpälettä riesaksi, joten vaikeata tulisi.
 
Vanhaa hyvää punamultaa lykkää paitsi että sisä, ulko, puolustus ja maahanmuuttoministeriksi nimitetään punaniska.:a-cool::a-cool:
 
baikal kirjoitti:
Eli on IHAILEMALLESI Sarasvuolle tilausta keskustan kentällä.
::
Kokoomuksen vuorikiipeilijä, varmaan chigeenan ihailema

Mä tosiaan ihailen kaikkia mainitsemiasi ihmisiä ja hiukan helpotan vielä kirjoitteluasi listaamalla lisää ihailemiani merkkihenkilöitä, jotta kanssa-foorumilaiset pääsisivät paremmin nauttimaan soljuvasta sanansäilästäsi ilman näitä ihailemieni ihmisten luettelointeja. Eli jo edellä mainitsemiesi lisäksi mm. Lasse Lehtinen, Ilkka Kanerva, Arja Saijonmaa, Elisabeth Rehn, Juha Föhr, Irwin Goodman, Riitta Uosukainen, Loka Laitinen, Simo Frangen, Anne Pohtamo, Tapani Kansa, Hilary Clinton, Äiti Amma ja voi voi, onhan näitä vaikka kuinka paljon. Yhteistä heille kaikille kuitenkin on se, että he kaikki ovat fanaattisen isänmaallisia ja kepu vihassaan tinkimättömiä. IHAILEN SITÄ HEISSÄ SUURESTI.

Tämä sun vastustamattoman nerokas tyyli on hyvä ruohonjuuritason esimerkki siitä todellisesta SYYSTÄ miksi persut voittivat. Tätä lajia alkoivat viljellä kaikki muut siinä vaiheessa kun persuiksi itsensä ilmoittaneet henkilöt ottivat keskusteluun aivan arkiset, mutta vaietut asiat. Sössötys syyllistäminen, kömpelöt joko naurettavaksi tai pelottavaksi yleistäminen ja lopulta yritys julkisesti vaieta kuoliaaksi, joka sittemmin epäonnistui nykyisenä internet aikana totaalisesti, on vedonnut ihmisten oikeus tajuun.
Maanpuolustus.net on omalta osaltaan toiminut mini koossa juuri kuten muu yhteiskunta tämän asian tiimoilta. Kun eväät loppuu alkavat itsensä avarakatseisiksi ihmisiksi ylentäneet äänessä olijat vetämään esim. keskustelua maahanmuuttopolitiikkaan käytetystä verovaroista ja sen kehityksen tulevaisuuden näkymistä yksilötasolle ja kuin pelastuksena on dialogi käännetty tykkäätkö mustasta miehestä sen sijaan että olisi pitäydytty ihan vaan keskustelemaan siitä miten verovaroja kohdennetaan. Jos ei vieläkään aukea niin otetaan vielä noita aamun uutisia. Tutkijoitten ja toimittajien pähkäillessä syitä erehtyy joku tekemään katuhaastatteluja suorana. Yks jos toinen persuja äänestänyt ilmoittaa mamu asiat tärkeiksi. Tätä tuskin enää nähdään ilta uutisissa vaan taas ollaan Kepun takataskusta napatun EU kriittisyyttä tutkimassa.

baikal kirjoitti:
Chigeena viittaa OIKEAAN SYYHYN, miksi persut voittivat jytkysti. Kun osaat viisastella toisten kirjoituksien sisältöä niin jytkäytäppäs esille ilman estoja, miksi Persu voitti vaalit?
SYITÄ:

Puolueellinen oikeuslaitos, sananvapauden halveksiminen, ilmasto uskovaisuus, snobismi, tasapäistäminen, Suomen perustuslain rikkomukset jne. jne. Ovatko nämä sitä EU-kriittisyyttä . TV:n tutkijoiden mukaan ihan selvästi se tässä nyt purkautui . Mätä tuli ulos paiseesta ja sillä oli Soinin rasvainen kärsä.
 
Koska tämän foorumin tiukkaakin tiukempi tavoite on välttää poliittista keskustelua, mistä myös osoituksena äskettäin vahvistettu objektiivinen ja ei -poliittinen moderointi kokoonpano, ja vain poikkeus tapaukissa hyväksyä politikointi mikäli se suoranaisesti maanpuolustukseen liittyy, niin sallittakoon vielä tämä yksi. Ja onhan tässä takana vähän sitä napakkaa maanpuolustusmeininkiäkin. Männä vuosilta tosin.

Eli, aamun kaottisissa paniikki tunnelmissa yksi kukkanen, varsinainen neilikka, on Portugalin sosialisti hallitusta lähellä olevan Diario de Noticias - lehden vetoomus,..tai pikemminkin muistutus, suomalaisille meidän Portugalille antamastamme lupauksesta:
- Suomen kansa ei ikinä unohda jaloa asennettanne, Suomi oli ylistänyt Portugalia viestin mukaan vuonna 1940. :a-smiley: :uzi: :a-smiley:

http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/Portugalilaislehti%20muistutti%20maan%20avusta%20Suomelle%20talvisodassa/art-1288383346785.html

Tässä nyt sitten mitataan onko suomalaisella lupauksella mitään painoarvoa vai onko Soini nazcionalisti joukkoineen heti kättelyssä valmiit tuhoamaan Suomen maineen sanansa pitävänä kansakuntana.
Sillä pikku seikalla nyt ei tietysti tässä yhteydessä ole mitään väliä, että Suomen lupaus vuonna 1940 oli annettu Salazarin fasisti hallinnolle jonka neilikka kommunistit syöksivät vallasta ja ilmoittivat että Salazarin kanssa tehdyt kansainväliset sitoumukset eivät sido uutta vasemmistolais-sosialistista Portugalia. Pääperiaate ratkaisee ja suuret linjat.

Täytyy muistaa myös Italian fasistien ja aivan erityisesti Saksan sosialistien antama apu Suomelle heti tuon Portugalin avun jälkeen. Joten eiköhän makseta vaan kiltisti korkoineen kaikille ja myös huolehditaan Englannin ja Ranskan ohella vastuustamme kolonialismin aiheuttamasta riistosta. Ei Soini-Suomi voi olla mikään vapaamatkustaja jolle aina vaan annetaan. Populismi/ Vaalit meni jo ja nyt vähän sitä yhteisvastuuta ja realismia peliin. No hallitusvastuu kyllä opettaa ja sitten nähdään...ootellaan... rukoillaan....(ja Keskustan vetimet seisottava vaalivoitto odottaa jälleen alkion aamun koitossa)

PS:
Ihan päivänpolitiikkaa olisi keskustella EU-komission hankkeesta, jossa Eu:n lakeja voitaisiin muuttaa siten ettei Suomen eduskunnan mielipidettä, mikäli se on väärä, tarvitsisi ottaa huomioon esim. Portugalin apurahapaketista päätettäessä. Muuutta se on sitä politiikkaa ilman maanpuolustus kytköstä joten .......:salut:
 
noska kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Ei pelkoa, eiköhän Jutta U pistä hallituksessa kuriin niin Kokoomuksen kuin Persutkin.

Jutta sai ainakin pohjalaisilta luottamuslauseen. Henkilökohtainen äänimäärä kasvoi yli 50 prosentttia.

Kieltämättä aika kova sana.
 
chigeen kirjoitti:
Koska tämän foorumin tiukkaakin tiukempi tavoite on välttää poliittista keskustelua, mistä myös osoituksena äskettäin vahvistettu objektiivinen ja ei -poliittinen moderointi kokoonpano, ja vain poikkeus tapaukissa hyväksyä politikointi mikäli se suoranaisesti maanpuolustukseen liittyy, niin sallittakoon vielä tämä yksi. Ja onhan tässä takana vähän sitä napakkaa maanpuolustusmeininkiäkin. Männä vuosilta tosin.

Kyllä täällä politiikasta saa puhua ilman yhteyttä maanpuolustukseen. Tais olla kyse siitä kun tämä lirpake oli turvallisuuspolitiikassa ja yhteyttä ei teksteissä löytynyt maanpuolustukseen. Lirpake on nyt iltavapaissa ja politiikasta saa puhua.

Ja modejen poliittisella kannalla ei ole ollut mitään tekemistä niiden valintaan.
 
chigeen kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Eli on IHAILEMALLESI Sarasvuolle tilausta keskustan kentällä.
::
Kokoomuksen vuorikiipeilijä, varmaan chigeenan ihailema

Mä tosiaan ihailen kaikkia mainitsemiasi ihmisiä ja hiukan helpotan vielä kirjoitteluasi listaamalla lisää ihailemiani merkkihenkilöitä, jotta kanssa-foorumilaiset pääsisivät paremmin nauttimaan soljuvasta sanansäilästäsi ilman näitä ihailemieni ihmisten luettelointeja. Eli jo edellä mainitsemiesi lisäksi mm. Lasse Lehtinen, Ilkka Kanerva, Arja Saijonmaa, Elisabeth Rehn, Juha Föhr, Irwin Goodman, Riitta Uosukainen, Loka Laitinen, Simo Frangen, Anne Pohtamo, Tapani Kansa, Hilary Clinton, Äiti Amma ja voi voi, onhan näitä vaikka kuinka paljon. Yhteistä heille kaikille kuitenkin on se, että he kaikki ovat fanaattisen isänmaallisia ja kepu vihassaan tinkimättömiä. IHAILEN SITÄ HEISSÄ SUURESTI.

Tämä sun vastustamattoman nerokas tyyli on hyvä ruohonjuuritason esimerkki siitä todellisesta SYYSTÄ miksi persut voittivat. Tätä lajia alkoivat viljellä kaikki muut siinä vaiheessa kun persuiksi itsensä ilmoittaneet henkilöt ottivat keskusteluun aivan arkiset, mutta vaietut asiat. Sössötys syyllistäminen, kömpelöt joko naurettavaksi tai pelottavaksi yleistäminen ja lopulta yritys julkisesti vaieta kuoliaaksi, joka sittemmin epäonnistui nykyisenä internet aikana totaalisesti, on vedonnut ihmisten oikeus tajuun.
Maanpuolustus.net on omalta osaltaan toiminut mini koossa juuri kuten muu yhteiskunta tämän asian tiimoilta. Kun eväät loppuu alkavat itsensä avarakatseisiksi ihmisiksi ylentäneet äänessä olijat vetämään esim. keskustelua maahanmuuttopolitiikkaan käytetystä verovaroista ja sen kehityksen tulevaisuuden näkymistä yksilötasolle ja kuin pelastuksena on dialogi käännetty tykkäätkö mustasta miehestä sen sijaan että olisi pitäydytty ihan vaan keskustelemaan siitä miten verovaroja kohdennetaan. Jos ei vieläkään aukea niin otetaan vielä noita aamun uutisia. Tutkijoitten ja toimittajien pähkäillessä syitä erehtyy joku tekemään katuhaastatteluja suorana. Yks jos toinen persuja äänestänyt ilmoittaa mamu asiat tärkeiksi. Tätä tuskin enää nähdään ilta uutisissa vaan taas ollaan Kepun takataskusta napatun EU kriittisyyttä tutkimassa.

baikal kirjoitti:
Chigeena viittaa OIKEAAN SYYHYN, miksi persut voittivat jytkysti. Kun osaat viisastella toisten kirjoituksien sisältöä niin jytkäytäppäs esille ilman estoja, miksi Persu voitti vaalit?
SYITÄ:

Puolueellinen oikeuslaitos, sananvapauden halveksiminen, ilmasto uskovaisuus, snobismi, tasapäistäminen, Suomen perustuslain rikkomukset jne. jne. Ovatko nämä sitä EU-kriittisyyttä . TV:n tutkijoiden mukaan ihan selvästi se tässä nyt purkautui . Mätä tuli ulos paiseesta ja sillä oli Soinin rasvainen kärsä.

Jotain masokistisia piirteitä sitä löytää itsestään, kun oikein saa chigeenan heräämään politikoimaan. Ei mitään, hyvin samaa mieltä olen itsekin noista syistä. Asioilla ja tapahtumilla on yleensä pitkät jäljet ja jossain kohtaa ne purkautuvat, näin se on.
 
Sisäinen poliitikkoni keskustelee harvoin sisäisen sotilaani kanssa, mutta hiukan kohosivat molempien kulmakarvat kun EU:ssa ruvettiin puuhaamaan mekanismia ohittaa väärät mielipiteet kun Suomesta sellainen saattaa tulla. Muistaakseni muiden valtioiden kohdalla neuvoteltiin ja annettiin hyvitystä jos joutuivat omasta kannastaan lipeämään, vai lienenkö uneksinut näissä aiemmissa "EU-kriiseissä".

Eipä tässä mitään uutta ole. Suomi on aina haluttu moniin pöytiin, koska käyttäytyy sisäsiististi, uskoo vanhempia, maksaa oman laskunsa ja joskus muidenkin. Nyt mitataan tilanne uudelleen kun ollaankin eri mieltä kuin pöydän herrasväki.

Syytä ehkä vielä mainita että olen erityisen kansainvälismyönteinen eikä EU:kaan ole minulle mörkönä näyttäytynyt. Kummallisia aikoja eletään.
 
koponen kirjoitti:
Kummallisia aikoja eletään.

Tämä kyllä kiteyttää hyvin koko vaalit. Onhan se vähän kummallista, että tämä naispappeutta ja esiaviollista seksiä vastustava veijari valitaan juuri nyt kun tuntui että Suomessakin ollaan pikkuhiljaa siirrytty eriarvoistamisesta kohti liberaalia yhteiskuntaa. Lieneekö ollut pulkanvedot vähissä teini-ikäisenä Soinilla... Muutama ihan fiksu PerSu kyllä tosin löytyy, vaikken heidän mielipiteitä pääasiassa jaakaan. Toivottavasti tyytyvät puolustusministeriöön ja johonkin pikkusalkkuun.
 
Kiitospuhe, jonka Timo Soini olisi voinut pitää,

löytyy täältä.

http://hampaankolosta.blogspot.com/2011/04/kiitospuhe-jonka-timo-soini-olisi.html
 
Noniin nyt se tulos tuli!!!! Kiitos Herra Jeesus tästä!!
 
miheikki kirjoitti:
Kiitospuhe, jonka Timo Soini olisi voinut pitää, löytyy täältä.

http://hampaankolosta.blogspot.com/2011/04/kiitospuhe-jonka-timo-soini-olisi.html

:a-laugh: :a-laugh: :p
 
Hejsan kirjoitti:
Noniin nyt se tulos tuli!!!! Kiitos Herra Jeesus tästä!!

Missä vaalipiirissä hän äänesti? :a-laugh:
 
Odotellaan nyt.

Mikä mahtaa olla persujen linjaus korpivaruskuntien suhteen? Kalustohankintojen osalta uskoisin heidän olevan maanpuolustukseen sopivan raudan perään. Jäisi paraativehkeet vähemmälle. Jussi Niinistö olisi persuilta sopiva ehdokas puolustusministerin pallille. Saas nähdä millaisia salkkuja on sitten tarjolla.
 
Toivon että ne saa puolustus ja maahanmuuto salkut ainakin.
 
juhapar kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Noniin nyt se tulos tuli!!!! Kiitos Herra Jeesus tästä!!

Missä vaalipiirissä hän äänesti? :a-laugh:

Muistakaa, että Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla!

Opetusministeriö polttaa tuonkin faktan laserilla tuoppien pohjaan. Kyseinen teksti myös kirjaillaan hologrammina sekä sätkäpapereihin että turbo hiivan pakkauksiin.
 
juhapar kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Noniin nyt se tulos tuli!!!! Kiitos Herra Jeesus tästä!!

Missä vaalipiirissä hän äänesti? :a-laugh:

Jumala on jo päätänyt etukäteen kaikki johatajat, kuningat maailmassa.

Kaikki mitä tapahtuu pitää mennä näin sttä Raamatun profetsior menee sisään.

Jeesus tiesi etukäteen että hän pitää kuola ja otta kaikki ihmisen syntit päälle.
Kun Hän kuoli niin olu surua ja syntiä kun Hän tulle takaisn niin se on I makt och Ära.
 
Korpivaruskunnista puheen ollen, Kainuun Prikaatia tuskin lakkautetaan.
Kainuulaiset järjestivät Rökäle Jytkyn: LINKKI ..Oulun alueen kustannuksella, usean puolueen voimin ja tilastomatematiikkaa uhmaten. Noh.. Voihan sitä maataan nuinkin puolustaa, Tuossahan soppii eppäellä jo alueellista salaliittoa muuta maata vastaan, vae mitä sannoo Juhapar?
 
hallituskokoonpano tulee olemaan

Sini-Puna-Niska
 
Back
Top