Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Tapahtuiko silloin muutama vuosi takaperin (2014 ?) juuri noin kun muistaakseni Åkessonin porukka äänesti ilmeisesti tarkoituksella opposition budjettiesityksen puolesta ? Tai siis tämä on juuri tuo sama tapaus ?

Kyllä. Eli SD äänesti alliansin budjetin, ei hallituksen budjetin puolesta, vaikka perinne on ollut että kaikki äänestävät vain oman puolesta, mutta ei muita vastaan, jolloin S+MP (demarit ja ympäristöpuolue) olisi ollut isoin ja saanut oman budjettinsa läpi. No sitten hallitusblokki ja allianssi sopivat joulukuun sopimuksen, torpatakseen ruotsidemokraatit, joka oli ilmoittanut haluavansa kaataa hallituksen. Myöhemmin allianssi irtisanoi tämän, mutta on käytännössä kuitenkin antanut vähemmistöhallituksen hallita.

https://sv.wikipedia.org/wiki/Decemberöverenskommelsen
 
Joskus herään ja huomaan saaneni jonkun oivalluksen.

Kultarannassa vieraillut EU ulkoministeri oli huolissaan "systeeminvastaisista" puolueista Euroopassa.

Hän luetteli niitä muistista monista maista, listat taitaa olla jo tehtynä oikeista ja vääristä puolueista.

Simon Elo jo kertoi heidän uuden linjansa olevan sama kuin Ranskan En Marchen, liberaalin liittovaltiota ajavan liikkeen.

Systeeminvastaiset puolueet kuten PS tullaan kieltämään tai eristämään vallasta liittovaltion lainsäädännöllä.

EU:n hyväksymät puolueet tullaan hukuttamaan liittovaltion puoluetukiin ja niiden johtajille leivotaan liittovaltion palkkiovirkoja.

:D

BvuLxh6.png
 
Tämä Mogherini uutisointi on mennyt ohi, mutta tämä Elon silmät kiiluen Macronin hehkutus on melkoista Pahkasikaa..

Kuten hyvin muistamme Junckerin vaivautuneet ilmeet EU:n tulevaisuudesta ennen ranskan vaaleja.

Tuloksen selvittyä alkoi Junckerin Momentum puheet ja käytännön toteutustyö välittömästi, silmät kiiluen kuin Elolla..
 
Henkilökohtaisesti, kokoomusäänestäjänä, ....
Henkilökohtaisesti, ei henkilöön menevänä, ihmettelen että kaiken tämän yli kymmenen vuotta kestäneen poliittisen ja taloudellesen perseilyn jälkeen, vieläkin löytyy sekoomuslimien äänestäjiä?
Ei missään - mutta Halla-aho -persujen katkeruus vaan lähtee lapasesta. Täälläkin.
Katsottuani tuon hansain laittaman areena-linkin, herääkin kysymys että minkä desanttiryhmän tiedotusosasto sinä olet?
 
Ei missään - mutta Halla-aho -persujen katkeruus vaan lähtee lapasesta. Täälläkin.

En ole kummankaan puolella tai kumpaakaan vastaan..Elo ei sano uuvattien linjasta, mutta kyllähän tuosta helposti saa vedettyä sellaisiakin johtopäätöksiä?? Sellainen kuin Macronin liike, olla uusi toivo jne...

Saanenko kysyä, että viittaako nickisi ammattiisi tai koulutukseesi?
 
Ammattiinkin mutta myös varusmiespalvelukseen pääesikunnassa. Ei vakavamielinen titteli. PE&Supo Turvallisuusselvitys kuitenkin tehtynä.

Ja Elo ainakin a-studiossa nimenomaan tähdensi, että linja ei ole Macronin mutta ovat jotakin uutta heidän tapaansa. Elon esintyminen noin muuten ei ollut kaksinen, kokematon ja valmistautumaton että en minä häntä tässä diggaa.
 
Viimeksi muokattu:
Ei, tuossakaan haastiksessa Elo ei sanonut että poliittinen linja on sama kuin En Marchella.
Aina voidaan saivarrella...jos uusi vaihtoehto-ryhmä asemoidaan kuten Elo ryhmänsä asemoi, niin...

Ei tuossa mitään pahaa tai huonoa ole, hyvä kun kertoo heti mikä on esikuvanaan..
 
Aina voidaan saivarrella...jos uusi vaihtoehto-ryhmä asemoidaan kuten Elo ryhmänsä asemoi, niin...

Ei tuossa mitään pahaa tai huonoa ole, hyvä kun kertoo heti mikä on esikuvanaan..

Minusta kyse on joko tahallisesta tai tahattomasta väärinymmärryksestä, tai ehkä enemmänkin siitä ettei edes haluta kuunnella.

Sinänsä En Marche on hyvä esikuva jokaiselle tyhjästä aloittavalle poliittiselle liikkeelle siitä miten nollasta noustaan hallitsevaan asemaan. Tätähän Elokin tarkoitti. UV:n poliittisesta linjasta en ole vielä kuullut muuta kuin että hallitusohjelman takana ovat seuraavat 2 vuotta. Eiköhän tuo seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä selkiydy jos ja kun puolueen perustavat.
 
Vaatii varmaan Sherlock Holmesin paikalle selvittämään :D:D

Mielenosoitus vaatii Sipilän hallituksen eroa Helsingissä – Järjestäjien nimiä ei tiedä kukaan

Sosiaalisessa mediassa herättää ihmetystä ensi lauantaina kello 13 Helsingin Kansalaistorille suunniteltu mielenosoitus, jonka tarkoituksena on vaatia Juha Sipilän (kesk.) hallituksen välitöntä eroa.

Facebookissa mielenilmauksen tarkoitusta luonnehditaan tiukin sanoin.

– Emme hyväksy Sipilän, Orpon ja Soinin ihmisarvoja polkevaa, vähäosaisia kurittavaa valehtelu- ja takinkääntöpolitiikkaa. Vaadimme hallituksen välitöntä eroa ja uusia vaaleja. Kokoonnumme Kansalaistorille ja sanomme ei kiitos Sipilän ja kumppaneiden uudelle vaihtoehdolle, kertovat mielenosoituksen järjestäjät.

Kukaan ei kuitenkaan ole ilmoittautunut mielenosoituksen järjestäjäksi, niinpä henkilöiden nimiä arvuutellaan somekeskusteluissa.

Osa keskustelijoista arvioi, että kyseessä olisi Jussi Halla-ahon kannattajien järjestämä tilaisuus. Toinen keskustelija taas epäilee tapahtumaa hallituksen trolliksi.

Lukuisista kyselyistä huolimatta kukaan ei näytä ilmoittautuvan mielenosoituksen järjestäjäksi.

Hämmennystä aiheuttaa myös se, että samaan aikaan mielenosoituksen kanssa Kansalaistorilla pidetään torstaista sunnuntaihin saakka kestävä Taste of Helsinki -ruokatapahtuma.

Gourmetruokaan keskittyvän tapahtuman aikana Kansalaistorille on pystytetty kymmenkunta ravintolaa. Kävijöitä ruokatapahtumaan on arvioitu saapuvan tuhansia.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/...tuksen-eroa-helsingissa-jarjestajien-nimia-ei
 
Henkilökohtaisesti, ei henkilöön menevänä, ihmettelen että kaiken tämän yli kymmenen vuotta kestäneen poliittisen ja taloudellesen perseilyn jälkeen, vieläkin löytyy sekoomuslimien äänestäjiä?

Vaalit pidetään neljän vuoden välein, ennen viimeisimpiä Stubido puhui vielä kieli keskellä suuta "koti, uskonto, isänmaata" ja tuntui että vaikka on epäilyksiä niin ei se nyt Kataista huonompi ole. Katin kontit, ja vielä sen jälkeen Orpo.

Enää en mene noiden lankaan, joko vaihtuu Orpo tai puolue.
 
Elon esintyminen noin muuten ei ollut kaksinen, kokematon ja valmistautumaton että en minä häntä tässä diggaa.
Samaa mieltä. Valmistautumattomuus ja kokemattomuus paistoi mielestäni läpi, Elovaaran kohdalla vielä pahemmin kuin Elon.
Toki kova ja syvälle tunteisiinkin menevä paikkahan nuo tapahtumat varmasti heille on ollut, joten sinänsä inhimillistä että se myös näkyi. Toisaalta, sitä suuremmalla syyllä huolellisempi valmistautuminen olisi ehkä ollut tarpeen.
 
Minusta kyse on joko tahallisesta tai tahattomasta väärinymmärryksestä, tai ehkä enemmänkin siitä ettei edes haluta kuunnella.
Itse en ole koko asiaan tässä vaiheessa edes kiinnittänyt huomiota ja antanut painoarvoa. Stressitilanteessa tulee kaikenlaista lauottua, enemmän ja vähemmän merkityksellistä.
Antaa nyt loikkareiden vaan kasata itsensä sekä jäsentää ajatuksensa kirjoitettuun muotoon ja katsotaan sitten millainen puolueohjelma sieltä pullahtaa. Syksyllä tiedetään enemmän.

Niin kauan kuin Perussuomalaisten sivuilla olevat arvot säilycät entisellään, on puolue aivan äänestämisen arvoinen. Kokonaan toinen asia on sitten se, että kuka henkilö kenellekin valikoituu äänestämisen kohteeksi tuosta jäljelle jääneestä porukasta. Uusien fiksujen ihmisten on aika astua nyt esiin. Persut ei voi jäädä silleen, että ainoana fiksuna esittäytyy JHA.
 
Back
Top