Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Samassa kyselyssä:
Sanallisista vastauksista käy ilmi, että suuri osa kokoomuseliitistä suhtautuu Jussi Halla-ahon johtamaan puolueeseen hyvin kielteisesti.
– Etnonationalistejaan suvaitseva puolue ei kuulu päättämään koko kansan asioista. Nykyiset kansanedustajat vääristelevät totuutta ja lietsovat kansan kahtiajakautumista, joka on vaarallista kehitystä kansalliselle turvallisuudelle. Perussuomalaiset ratsastaa maahanmuuttajien rikoksilla ja vaikenee kantasuomalaisten tekemistä vastaavista rikoksista, joita puolueelta löytyy omastakin takaa, esimerkiksi Matti Putkosen tuomio raiskauksesta ja Teuvo Hakkaraisen tuomio pahoinpitelystä, kokoomusvaikuttaja kirjoittaa IL-kyselyssä.
Monet vastaajat arvioivat, että kokoomuslaisilla ja perussuomalaisilla olisi hallituksessa keskenään vaikeuksia.
Eli tuota kyselyä pitäää ilmeisesti tulkita niin että Kokkarit voivat kuvitella olevansa samassa hallituksessa Persujen kanssa kunhan Persut muuttavat politiikkansa.
 
RKP nyt ei ikinä lähde Persujen kanssa hallitukseen. Ovat kuin koira ja kissa koska Persut vastustavat pakkoruotsia ja se on yksi perusperiaate RKP;lle että sitä ei lakkauteta.
Voivathan he tehdä kompromissin ja todeta hallituaneuvotteluissa, että pakkoruotsin lakkautus ei ole hallitusohjelmassa. Jos vielä hallitusohjelmassa saadaan järkeä ilmastohihhuloinnille ja maahanmuuttopolitiikkaan, niin eiköhän PerSujen kannattajat hyväksy pakkoruotsin kompromissina.
 
Perussuomalaiset ratsastaa maahanmuuttajien rikoksilla ja vaikenee kantasuomalaisten tekemistä vastaavista rikoksista, joita puolueelta löytyy omastakin takaa, esimerkiksi Matti Putkosen tuomio raiskauksesta ja Teuvo Hakkaraisen tuomio pahoinpitelystä, kokoomusvaikuttaja kirjoittaa IL-kyselyssä.
Onko Putkonen vaiennut demarina olleessaan tapahtuneesta raiskauksesta?
Oikein Hakkaraisen pahoinpitely..hellan lestas sentään...tainnut unohtua tältä "kokoomusvaikuttajalta" oman puolueen väen tekoset...
 
Poliittiset eläimet menevät ihan mihin tahansa, jos siitä on enemmän hyötyä kun haittaa :ROFLMAO:

Jos Persut voittavat seuraavat vaalit kuten hyvin todennäköisesti tekevät, niin on kyllä mielenkiintoista nähdä miten ja mihin kulmaan muiden puolueiden takit kääntyvät. Kokoomus, Kepu ja KD lähtevät Halla-ahon matkaan, jos saavat riittävästi myönnytyksiä...siinä ei ole mitään epäselvää. Muista puolueista on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta voi hyvinkin olla että Halla-aho ja kumppanit eivät niitä mihinkään tarvitse.

3049374.jpg



Vaalit ja erityisesti hallituksen muodostaminen vaalien jälkeen ovat olleet jo jonkin aikaa hyvin mielenkiintoista seurattavaa ja seuraavissa eduskuntavaaleissa tunnelma vain tiivistyy. Tuo on iso muutos entiseen verrattuna ja siitä saamme pitkälti kiittää Persuja...ollaan niistä nyt sitten noin muuten ihan mitä mieltä tahansa.
 
On se perkele että pitää trollata ja tahallaan väärinymmärtää rajat kiinni. En ole missään kuullut että Persut vastustaa työnperäistä maahanmuuttoa. Hiekkalandian pakolaiset eivät ole työperäinen maahanmuutto vaan elintasopakolaisia.
Tuo on tarkoituksellista väärinymmärrystä. Vaihtoehtoisesti kokkareet ovat ainoastaan HELVETIN IDIOOTTEJA!
 
Vaikka tämänkin sankarpoliisin twittertunnukset on otettu pois, tuskin ajattelutapaansa on muuttanut. Kun ei oikeilla perusteilla voi päteä, pitää keksiä olkiukkoja.

1571814583043.png
 
On se oikeasti hölmö, valitettavasti..

Orpo harrastaa vuodesta toiseen tahallista väärinkäsittämistä. Se on hänen tapansa olkiukkoilla.

Kyse on huonosti naamioidusta systemaattisesta epärehellisyydestä. Jos Orpolla olisi Jan Vapaavuoren tai Antti Rinteen naama, niin jokainen huomaisi sen heti. Toi mummonhurmauspärstä sen sijaan piilottaa epärehellisyyden huomaamiselta paljon tehokkaammin kuin noiden muiden sankareiden.
 
RKP nyt ei ikinä lähde Persujen kanssa hallitukseen.

Höpöhöpö, ihan heittämällä ovat samassa hallituksessa kun takit kääntyvät suhisten, jos reaalipolitiikka sitä vaatii.

RKP tietää, että vain hallituksessa voidaan vaikuttaa ja he ovat valmiita lähes mihin tahansa sinne päästäkseen.

Ovat kuin koira ja kissa koska Persut vastustavat pakkoruotsia ja se on yksi perusperiaate RKP;lle että sitä ei lakkauteta.

Persuille riittää hallitusohjelmaan kirjaus, että ruotsittomuutta kokeillaan jossakin takahikiän yläkoulussa.
 
Höpöhöpö, ihan heittämällä ovat samassa hallituksessa kun takit kääntyvät suhisten, jos reaalipolitiikka sitä vaatii.

RKP tietää, että vain hallituksessa voidaan vaikuttaa ja he ovat valmiita lähes mihin tahansa sinne päästäkseen.
Varsinkin kun hallituspaikka on perinteisesti ollut RKP:lle jonkinlainen ikimuistoinen nautintaoikeus, aivan vaalituloksesta riippumatta, ja ovat kertoneet tuntevansa olonsa oppositiossa kovin oudoksi. Vaikka arvo-pohjallinen kuinka hiertäisi kengässä, niin tuskinpa RKP hallitustunnusteluista ulos marssisi, jos se vain heistä riippuisi. Soinin ensi jytkyn jälkeenhän RKP:n pj Wallin ilmoitti heti, että nyt on erittäin tärkeää olla mukana hallituksessa, vastapainona Persuille. No, Persut jäivät tuolloin ulos, mutta seuraavan jytkyn jälkeen tilanne oli Soinin mukaan tämä:
Carl Haglund (rkp.) olisi hyväksynyt perussuomalaisten maahanmuutto-, EU- ja kielilinjaukset, jos olisi päässyt mukaan hallitukseen, Timo Soini (ps.) paljasti tänään puolueväelle.
Haglund on viime päivinä sättinyt useassa eri haastattelussa hallitusneuvottelijoiden ja erityisesti perussuomalaisten maahanmuutto-, EU- ja kielikantoja. Soini mitta täyttyi hänen lukiessaan Haglundin kantoja päivän Helsingin Sanomista. Haglund tyrmäsi alueelliset kielikokeilut, vastusti maahanmuuton kustannusten selvittämistä ja maahanmuuton rajoittamista sekä moitti perussuomalaisia takinkääntäjiksi tukipakettiasioissa. EU-linjakin sai keppiä.

– Ottaa hieman pattiin, ettei virkaatekevä puolustusministeri puhuu tälläisia tämän päivän lehdessä, Soini sanoi.

Perussuomalaisia toistuvasti takinkääntäjiksi syyttänyt Haglund olisi ollut kuitenkin valmis nielemään itse kaikki nyt moittimansa asiat, jos vain hallituspaikkaa olisi tarjottu.

– He olisivat hyväksyneet kaikki nämä perussuomalaisten kirjaukset. Haglund siis mateli täysin, muttei silti päässyt, Soini kertoi.
 
Jussi Halla-ahoa ei kannata aliarvioida. Hän on älykäs ja taitava tyyppi, mutta mielipiteiltään sairas. Halla-aho ajaa kovaa talouspolitiikkaa, hän vähättelee väestön ikääntymiseen liittyviä ongelmia ja sanoo, että pärjäämme, vaikka tänne ei kukaan tulisi.


Soini oli hillotolppansa saavuttaakseen valmis myymään melkein kaikki periaatteet suhteessa omaan arvopohjaansa. Soini ei ole rasistinen ihminen, mutta sen näimme, että hän antoi tuulensuojan halla-aholaiselle porukalle.
 
Back
Top