Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Mikä tuo molemmissa kuvissa näkyvä, sormilla muodostettu merkki on?
Eikös tuo ole ok-merkki.

Joku sai älynväläyksen ja kirjoitti pakinassa kyseessä olevankin white power-merkki. Kuvissa oli presidenttejä näyttämässä kyseistä merkkiä.
Siitä alkoi uusi tulkinta leviämään.
 
No joo, kyllähän tuosta voisi senkin päätelmän tehdä. Sormet muodostavat w:n ja p:n.
Taitaa alunperin olla bloodsien, eli ison New Yorkilaisen katujengin tunnus.
 
En ole taloustieteilijä mutta avaisitko vähän.

Virossa palkat nousee vitusti eli n.6% vuodessa viimevuosina. Mutta vastaavasti inflaatio on myös euroalueen suurimpia eli noin 4%.

Keskipalkat on kuitenkin vain kolmanneksen Suomesta ja tähän päästään vain Tallinnan alueella.

Ainakin suomalaisen talous propagandan mukaan tuollaisen palkan kasvun pitäisi pian vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn.
Varsinkin kun Viron BKT.sta 80% on vientiä.

Myöskään Viron aivovuoto ei ole poitunut vaan väestö vähenee 13% vuoteen 2050 mennessä.
Väestö myös vanhenee, niin kuinka käy sen kuuluisan huoltosuhteen?

Viron verotus myös nousee. Kokonaisveroaste on jo nyt 34.5%. Mitenkähän tämän käy kun väestö vanhenee?

Tässä myös mielenkiintoinen näkemys Viron yritysverotuksesta.

https://www.verkkouutiset.fi/verohelvetti-onkin-viro-51040/

”Verohelvetti onkin Viro”

”Peräti 35 prosenttia Virossa kerätyistä veroista koostuu sosiaaliturvamaksuista, joista tärkein on työnantajien palkkasummasta maksama 33 prosentin sosiaalivero. Kun sosiaaliveroon lisätään vielä 0,8 prosentin työttömyysvakuutusmaksu, nousevat Virossa työnantajan sivukulut 33,8 prosenttiin maksetuista palkoista”, Heikkilä kertoo.
Suomessa työnantajan sivukulut ovat hänen mukaansa keskimäärin noin 23 prosenttia palkkasummasta.
Vaikka Virossa yhtiöön jätetyn voiton veroprosentti on nolla, kurittaa sosiaalivero Vesa Heikkilän mielestä yrittäjiä pahemmin kuin Suomen 20 prosentin vuosittainen yritysvero. Sosiaalivero on maksettava, tuli voittoa tai ei.
Heikkilä kertoo esimerkiksi virolaisesta ja suomalaisesta yrityksestä, joissa molemmissa palkkakulut kattavat 30 prosenttia liikevaihdosta ja omistajat odottavat, että yrityksen voitto ennen veroja on 10 prosenttia liikevaihdosta.
”Suomalaisen yrityksen henkilöstökustannus on sivukuluineen noin 37 prosenttia liikevaihdosta ja virolaisen yrityksen 40 prosenttia. Voittomarginaalin ollessa 10 prosenttia, suomalainen yritys maksaa vielä kaksi prosenttia liikevaihdosta yritysveroa”, Heikkilä kertoo.
”Virolainen yritys ei maksa voitosta yritysveroa, mutta jos kulurakenne on muuten sama, ei yritykseen jää 10 prosenttia liikevaihdosta, vaan vain seitsemän. Työvoimaveron kautta laskettuna verorasitus esimerkin virolaisessa yrityksessä olisi 50 prosenttia korkeampi kuin Suomessa!”
Hänen mukaansa voidaan jo puhua ”virolaisesta verohelvetistä”.
Heikkilä toivoisi, ettei Suomessa Viron veromallista käytävässä keskustelussa tartuttaisi yhteen itselle mahdollisimman edulliseen numeroon ja ummistettaisi samalla silmiä kokonaisuudelta.
Jep, muistan tuon jutun kyllä... hätäilevät Nykypäivässä että äänestäjänsä häipyvät Viroon. "Työnantajan" maksamat sivukulut jne. Virossa eivät kiinnosta pätkääkään, jos ainoa työntekijäsi lahden eteläpuolella on vanha leidi joka siivoaa kämppäsi.
 
Ja minä matalapalkkatyöläisenä maksan Suomessa n 3% veroa, Virossa se olisi se 20% tai sinnepäin, mikä se Viron tasavero nyt onkaan.
 
Ja minä matalapalkkatyöläisenä maksan Suomessa n 3% veroa, Virossa se olisi se 20% tai sinnepäin, mikä se Viron tasavero nyt onkaan.
Joo no siksi puhuinkin keskimääräisestä ostovoimasta, joka siis vertautuu OECD-koriin jossa on kaikki... ml. kaikki mihin Suomen kunnianhimoinen ilmastopolitiikka vaikuttaa. Eikä noita koreja ruveta pienen Suomen takia turhaan justeeraamaan... ohuesti käy. Mielenkiintoista kylläkin että kun aloitin taloustieteen opinnot stadin lipastolla 92-94 (Suomen raskas välissä näet!), niin talousviisaat proffat turskivät jotta Virossa olisi 20 vuoden päästä sama elintaso kuin Portugalissa silloin. Ja ei kovin hämmentävästi tämä itse asiassa osui koko Viron kohdalta hyvin pitkälti oikeaan.
Mutta jos joku meistä olisi ehdottanut että 20 vuotta siitä eteenpäin, Tallinna ajaa Suomen ohi keskimääräisen ostokorin hauisvoimamittauksessa, olisi tullut professorillisia liitupöly-tuhahduksia muutama, ja sitten potkut kurssilta tod. näk.
Näin se maailma muuttuu :). Ne ukot on eläkkeellä jo kaikki, ja hyvällä... määräytyi näet loppuvuosien liksasta, missä ei ole mittää järkee. Mut hei, joku ne maksaa.
Maahanmuuttajia lisää Saksasta, ne on ainoita jotka kustantaa, eikä maksa. Tulevat varmasti innosta vinkuen, paitsi että suomalaiset, lähinnä morsiamensa, menevät kiivaasti vastakkaiseen suuntaan, toivottavasti vonkuna on sama sentään!

Voi voittajia, ja voi vittu tätä itsensä, johtajiensa typeryydessä, voittanutta raukkaa Isänmaata Suomea...
 
Viimeksi muokattu:
talousviisaat proffat turskivät jotta Virossa olisi 20 vuoden päästä sama elintaso kuin Portugalissa silloin. Ja ei kovin hämmentävästi tämä itse asiassa osui koko Viron kohdalta hyvin pitkälti oikeaan.
Mutta jos joku meistä olisi ehdottanut että 20 vuotta siitä eteenpäin, Tallinna ajaa Suomen ohi keskimääräisen ostokorin hauisvoimamittauksessa, olisi tullut professorillisia liitupöly-tuhahduksia muutama, ja sitten potkut kurssilta tod. näk

Itseasiassa OECD-mittauksissa Portugali ja Suomi painivat jo monessa kohtaa ihan samalla viivalla.

Tuota Viroa olen monta kertaa pähkäillyt.....onko sen sijainti kuitenkin niin paljon parempi kuin Suomen, että monet tekijät tuottavat hyvää sitä kautta? Kauppa, turismi, hotelli-ravintola-alat, Euroopan markkinat vieressä, osaaminen ent. itä-blokin maiden kanssa pelatessa jne.

Siirtotyöläiset kantavat fyffeä maahan tasaisena virtana, sehän on kuin vientituloa.
 
Noi siirtotyöläisten ns. remittanssit itse asiassa ovat parempaa kuin vientitulo, koska välilliset kustannukset terveydenhoidosta ilman saastumiseen jäävät kaikki lähettäjämaahan.

Lisäksi Suomen KELA maksaa siirtotyöläisten lapsille suomalaisia lapsilisiä heidän kotimaahansa, mikä nyt on jo täyttä idiotismia. Yksikään muu maa ei tee tätä samalla innolla, ei edes rikas Norja.
 
Itseasiassa OECD-mittauksissa Portugali ja Suomi painivat jo monessa kohtaa ihan samalla viivalla.

Tuota Viroa olen monta kertaa pähkäillyt.....onko sen sijainti kuitenkin niin paljon parempi kuin Suomen, että monet tekijät tuottavat hyvää sitä kautta? Kauppa, turismi, hotelli-ravintola-alat, Euroopan markkinat vieressä, osaaminen ent. itä-blokin maiden kanssa pelatessa jne.

Siirtotyöläiset kantavat fyffeä maahan tasaisena virtana, sehän on kuin vientituloa.

Köh. Ja tuosta jäi puuttumaan ne Suomalaiset viinaturistit. Vaiko kantavatko rahat nykyään Latviaan?
 
Köh. Ja tuosta jäi puuttumaan ne Suomalaiset viinaturistit. Vaiko kantavatko rahat nykyään Latviaan?
Suomalaisturismi kaikenkaikkiaan on Virolle suurempi rahavirta kuin koko Viron maatalous. Siitä ovat muutamat sikäläiset talousopoinedt varoitelleet hallitusta, että varovasti sen viinaveron kanssa, ettei suomalaiset katoa.
 
Aikamoista... Suomalainen saa kerrankin tuntea itsensä tärkeäksi.
 
Lisäksi Suomen KELA maksaa siirtotyöläisten lapsille suomalaisia lapsilisiä heidän kotimaahansa, mikä nyt on jo täyttä idiotismia. Yksikään muu maa ei tee tätä samalla innolla, ei edes rikas Norja.

Eli Suomeen -kannattaa- tulla huonommalla palkalla kuin vaikkapa Saksaan, koska tässäkin kohtaa suomalainen veronmaksaja antaa tukea de facto yrityksille.....yritystukihan tuo lapsilisän maksatus on, ei mitään muuta.
 
Soisi sen jäävän Suomeen.:sneaky:
Tätä on tullut ihmeteltyä niin usein, et ei enää jaksa. Eikä tällainen lattea nauttiva meriupseerin kekkuli ja city-oikeistoliberaali todellakaan saa vastakaikua maaseudun konservatiivisilta kepuisänniltä:)
 
Back
Top