Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Dani

Kersantti
Mä tiedän yhden ihmisen joka tuolla ansiosidonnaisella kikkailee. Puoli vuotta töissä, puoli vuotta työttömänä. Mutta hän onkin muurari, ja ihan helkatin hyvä sellainen. Yleensä kysytään töihin...
Ei hänenkään liitonraha ole kuin 1,6k€... mutta oma talo niin kulutkin pienet
Ei tos mitään.
Oli noin pari vuotta sitte lehdes juttu joka tienaa varmaan vielä vähemmän liittorahaa kuin tuo, mutta silti teki aina puolet töitä lihanleikkaajana ja puolet vuodesta oleskeli Thaimaassa.

Ymmärrän hyvin. Ei kai kukaan tätä Suomen talvea jaksa paskoilla palkoilla. Yritän päästä samoihin suoritteisiin, eli se reilu puol vuotta töissä Suomessa ja sit se talviaika Aasiassa.Seon mielestäni optimaalisin, jos et pidä kylmästä Suomesta, et omista autoa, etkä asu liian pitkällä vuokralla, tai sulla on se omistusasunto mihin majottaa serkku, kaveri tai luotettava tuttu.
 
skärdis

Respected Leader
Kepu taistelee olemassaolostaan. Se voi jäädä tähän hallitukseen ja kuolla pois. Se voi hajoittaa hallituksen, saada vaaleissa alle 10% tuloksen, uusiutua palaamalla juurilleen ja nousta Vihreiden kokoiseksi, selvästi profiloituvaksi arvokonservatiiviseksi ja pienporvarilliseksi puolueeksi. Nämä kaksi vaihtoehtoa sillä on ja sitä se ei tunnu ymmärtävän.

Kepun sitoutuneiden ja varmojen äänestäjien määrä on nykyään luultavasti pienempi kuin KooDeellä.
Kepun pitäisi tehdä selväksi, että se on porvaripuolue. Vasemmistolaista unelmahöttöä tarjoamalla sillä ei ole tulevaisuutta.

Peruskepulainen pitää omistusoikeutta ja sitä kautta isännän ääntä arvossaan. Alkiolaisuutta on se, että tarjotaan työpaikkoja ja pidetään yllä jonkinlaista sosiaaliturvaa.

Sosialistien kelkkaan lähteminen ei kepua pelasta.
 
tiedotusosasto

Ylipäällikkö
Näistä gallupeista. Näillä ei vaan tee yhtään mitään sen jälkeen kun niin persut kuin kokoomuskin sössivät SDP hallituksen muodostajaksi ja itsensä siitä ulos. Mitään bonuksia ei ole tulossa. Kokoomuksen tulisi löytää kulmahampaat ja persujen tullaksen vaikuttajaksi politiikassa tulisi hyväksyä politiikka.
 
Bwana

Kapteeni
Ja lisäyksenä: Edellisistä vaaleistahan tehtiin ilmasto ja ympäristöteemat. En tiedä mistä tämä aloite kumpusi.
Hesarista ja Yleisratiosta. Puolisen vuotta ennen vaaleja oli niitä gallupeja Euroopasta, joissa melkolailla jokaisessa maassa ihmiset pitivät suurimpina huolenaiheinaan mm. maidensa turvallisuutta ja Eurooppaan suuntautuvaa huilipaikanhakija-ryntäystä.
 
Raakku

Ja nämä lähtivät siihen innolla mukaan. Saattaa olla puolueiden "omat" toimittajat olleet asialla. Ja hyvin menee.
 
Viimeksi muokattu:

skärdis

Respected Leader
Näistä gallupeista. Näillä ei vaan tee yhtään mitään sen jälkeen kun niin persut kuin kokoomuskin sössivät SDP hallituksen muodostajaksi ja itsensä siitä ulos. Mitään bonuksia ei ole tulossa. Kokoomuksen tulisi löytää kulmahampaat ja persujen tullaksen vaikuttajaksi politiikassa tulisi hyväksyä politiikka.
Demarit eivät olisi tuossa asemassa, jos Hjallis olisi pysyttäytynyt kaukalon laidalla. Liike NYT söi juuri sen verran ääniä kokoomukselta, että SDP sai ratkaisevan vaalivoiton.

Persujen kohdalla lienee enemmän nukkuvia äänestäjiä kuin kokoomuksen äänestäjiksi ilmoittautuvilla. Siellä moni vastaa gallupissa "äänestäisin persuja - jos äänestäisin".
 
Bwana

Kapteeni
Ja nämä lähtivät siihen innolla mukaan. Saattaa olla puolueiden "omat" tomittajat olleet asialla. Ja hyvin menee.
Joo, en usko että toimittajat ominpäin tuota showta aloittivat. Sen vaan muistan että ensimmäisenä ilmastovaaleja julisti hesari ja vasta sen jälkeen, nopeassa tahdissa tosin, poliitikot alkoivat kaakattaa samassa tahdissa. Tämähän ei toki kerro todellisesta marssijärjestyksestä mitään vrt. 2015 mediamyrsky.
 
EK

Kenraali
Nyt jos nämä tontut vielä laittavat Rinteen uudestaan hallitusneuvottelijaksi, olen vilpittömästi sitä mieltä, että vanhat puolueet ovat ansainneet perussuomalaisensa. Silloin ollaan kyllä norsunluutornissa ja vieläpä hyvin korkeassa sellaisessa.
 
Pihatonttu

Yllättävän iso osa poliitikoista tuntuu yhä edelleen kuvittelevan että Pravda määrää maan asenneilmapiirin ja agendan.

Hyysäri on kuitenkin nykyisin kooltaan ja vaikutusvallaltaan murto-osa siitä, mitä se oli parhaina päivinään ennen Karin potkuja.

Nykyisin siinä ei ole mainostajia, sivuja, uutisia eikä journalismia juuri ollenkaan.

Levikki pohjautuu lähinnä siihen, että opiskelijoille jaetaan sähköistä versiota lähes ilmaiseksi - esim. nyt digitilaus opiskelijoille alle 11€ kuussa. Vaihtoehtona digi jossa lukuoikeus neljälle alle 13€ kuussa.

Lukijakunnan muuttuessa opiskelijapainotteisempaan suuntaan HS-agendat ovat samalla heiluneet siellä opiskelijapolitiikalle tunnusomaisissa utopioiden ja unelmien ristisiitoksissa, joista ei ole edes näköetäisyyttä reaalitodellisuuteen.

Samaan aikaan iltapäivälehdet ovat menneet ohi, kaupunki-, maakunta- ja aluelehdet ja jopa puoluelehdet kolkuttelevat kantapäillä ja netti jyrää kaikkien päällä.
 
baikal

Supreme Leader
Lahjoittaja
Demarit eivät olisi tuossa asemassa, jos Hjallis olisi pysyttäytynyt kaukalon laidalla. Liike NYT söi juuri sen verran ääniä kokoomukselta, että SDP sai ratkaisevan vaalivoiton.
Demarit olisivat voittaneet silti.....kunhan Antti olisi pysynyt happilaitteessa ja antanut Marinin johtaa. Antin mukaantulo vaalitouhuun laski demarin kannatusta tasaisella tappavalla vauhdilla. Demarin suosiokäyrä on yks yhteen viime keväältä siihen vastaava kumpi oli puikoissa.

Mutta eipä mitään. Korvaamaton bussikuski häärää edelleen hallituksen taustalla. Ja voi hyvin olla, että vi---xi menee. Mutta menköön, eihän uudet vaalit mikään paha asia ole, jotta maahan saataisiin kenties vielä toimiva hallitus. Mutta siihenkin on parasta laittaa se -kenties-, mitään takeita sillekään ei enää ole.
 
baikal

Supreme Leader
Lahjoittaja
Nyt jos nämä tontut vielä laittavat Rinteen uudestaan hallitusneuvottelijaksi, olen vilpittömästi sitä mieltä, että vanhat puolueet ovat ansainneet perussuomalaisensa. Silloin ollaan kyllä norsunluutornissa ja vieläpä hyvin korkeassa sellaisessa.
Tulee väkisin mieleen, että onko enää edes tarkoitus saada toimivaa hallitusta kasaan? Mahtava Bussikuski on näyttönsä jo antanut ja miten taivahassa -luottamusta rakennetaan siten-, että sama heppu häärii uudestaan hallitusneuvottelijana....kenties aikoo taikoa itsensä vielä pääministeriksi.:cool:
 
Raakku

Kapteeni
Näistä gallupeista. Näillä ei vaan tee yhtään mitään sen jälkeen kun niin persut kuin kokoomuskin sössivät SDP hallituksen muodostajaksi ja itsensä siitä ulos. Mitään bonuksia ei ole tulossa. Kokoomuksen tulisi löytää kulmahampaat ja persujen tullaksen vaikuttajaksi politiikassa tulisi hyväksyä politiikka.
Kuinka paljon opposition kannatuslukemien pitää vielä nousta, että hallitus huomaa linjassaan olevan jotain vikaa? Vihreät ja vassarit eivät linjaansa muuta, mutta demulien ja varsinkin keskustan olettaisi ottavan lusikan kauniiseen käteen.
Hätäähän ei ole niin kauan kun hallitus pysyy koossa. Seuraavissa vaaleissa sitten onkin tilanne eri.
 
Rannari

Greatest Leader
Demarit olisivat voittaneet silti.....kunhan Antti olisi pysynyt happilaitteessa ja antanut Marinin johtaa. Antin mukaantulo vaalitouhuun laski demarin kannatusta tasaisella tappavalla vauhdilla. Demarin suosiokäyrä on yks yhteen viime keväältä siihen vastaava kumpi oli puikoissa.

Mutta eipä mitään. Korvaamaton bussikuski häärää edelleen hallituksen taustalla. Ja voi hyvin olla, että vi---xi menee. Mutta menköön, eihän uudet vaalit mikään paha asia ole, jotta maahan saataisiin kenties vielä toimiva hallitus. Mutta siihenkin on parasta laittaa se -kenties-, mitään takeita sillekään ei enää ole.
Antti Rinteestä eroon pääseminen voi vielä olla parasta mitä demareille on aikoihin tapahtunut. Siis JOS hänestä tosiaan päästään eroon. Uudelle puheenjohtajalle voi vielä käydä niin kuin Kulmunille kun joutuu huomaamaan ettei tässä ihan oikeata vetovastuuta saatukaan vaan sedät vetelevät edelleen naruista takahuoneessa.
 
Raakku

Kapteeni
Johan tuo kertaalleen hajosi. Hajoamisen yhteydessä tehdyt sekoilut ja selkäänpuukotukset on ainoastaan lisännyt paineita ja kyräilyä hallituksen sisällä ja katoavan kannatuksen myötä epämääräisiä ja harkitsemattomia ulostuloja on odotettavissa.
Ilmaisin asiani huonosti. Tarkoitan hallituksen hajoamista niin pahoin, että mennään tai joudutaan uusiin vaaleihin.
 
Top