Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Sitähän minä jo aikaisemmin ihmettelin että suostuvat natsin kanssa samaan kuvaan.
No eihän nuo tiedä natseista kuin nimen. Eikä Halla-aho natsiksi muutu vaikka on sellaista leikkinyt. Lähinnä lapsellista touhua se on ollut ja on - kakaroitten ja mieslasten kasvukipuja.
 
Jaa’a. Jos nyt on ihaillut kansallissosialismia (natseja), toiminut sen hyväksymän järjestön puheenjohtajana ja saanut uralleen heiltä tukea, kirjoitellut jopa antisemitistisiä ajatuksia tai pohtii päiväunena mustaihoisen surmaamista niin minusta tämä ei ole vanhaa läppää vaan leima josta ei ole syytäkään päästä ihan kevyesti irti.
Näin sitä samalla (oletettavissa) olevalla määrällä olevissa olevaa tietoa, hyvinkin erilaisia näkemyksiä muodostuu.

Scriptan H-A:lta aikanaan muistaakseni kokonaan läpi kahlasin. Kansallissosialistista eetosta, en tuosta muista löytäneeni. Sitäkin enemmän poleemista ja tarkoituksellista ajattelun koherenssin kyseenalaistavaa sarkasmisävytteistä tapaa itseilmaisuun. Yllätys ei ollut, että tuo tapa rinnakkaisuuksilla verraten leikittelyyn tai muuten ilmaisuun, poliittinen ilmapiiri huomioonottaen, "järkyttymisiä on aiheuttanut".

Se, kuinka onnistunutta tai ei tuo oli eteenpäinvievän keskustelun kannalta, voidaan toki pohtia. On myös pohdittu.

Hieman ihmetyttää sisäisen ajattelun logiikan kannalta, mikäli tuon näkee jonkinlaisena manifestina pro-fasismi -mielessä mutta samaan aikaan ummistaa silmänsä vaikkapa käynnissä olevan vihapuhelain mahdollisista vaikutuksista tavan kansalaiseen. Tai kykenee hyväksymään (tällä hetkellä) vallassa olevat trendit ja niiden toteutuksen tavat, vaikkapa luovuttamattomiin ihmisoikeuksiin nähden. Sisältöä kyseenalaistamatta.

Edellämainitussa oikeudelliset perusteet toimintaan löytyvät toisen maailmansodan ajoilta.

Ehkä osa tätä haastekenttää muiden ihmisten ajattelun ymmärryksessä on myös merkitysten olemuksen muuttuminen. Fasismi tai muu osoitettu merkityssisältö, voi nyt olla melkeinpä ihan mitä vain.
 
Näin sitä samalla (oletettavissa) olevalla määrällä olevissa olevaa tietoa, hyvinkin erilaisia näkemyksiä muodostuu.

Scriptan H-A:lta aikanaan muistaakseni kokonaan läpi kahlasin. Kansallissosialistista eetosta, en tuosta muista löytäneeni. Sitäkin enemmän poleemista ja tarkoituksellista ajattelun koherenssin kyseenalaistavaa sarkasmisävytteistä tapaa itseilmaisuun. Yllätys ei ollut, että tuo tapa rinnakkaisuuksilla verraten leikittelyyn tai muuten ilmaisuun, poliittinen ilmapiiri huomioonottaen, "järkyttymisiä on aiheuttanut".

Se, kuinka onnistunutta tai ei tuo oli eteenpäinvievän keskustelun kannalta, voidaan toki pohtia. On myös pohdittu.
Halla-ahon tekstit olivat tuohon aikaan vihapuhetta olematta vihapuhetta. Halla-aho tiesi tasan tarkkaan missä se raja kulkee. Korkein oikeus ei sitä tiennyt ja se on tässä koko episodissa se huolestuttavin asia.

KKO kovensi Halla-ahon alemmissa oikeusasteissa saaman sakkotuomion 30 päiväsakosta 50 päiväsakkoon ja lisäsi Halla-ahon syyksi myös kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Halla-aho määrättiin myös poistamaan osia vuonna 2008 julkaisemastaan blogikirjoituksesta.

Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat hylänneet Halla-ahoa vastaan nostetut syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja tuominneet hänet vain uskonrauhan rikkomisesta.

Tasapuolisen ja järkevän keskustelun kannalta tuollainen ei ole hedelmällistä touhua ollenkaan mutta eihän se ole ikinä ollut Halla-ahon ja kumppaneiden tarkoituskaan. Tarkoitus on ollut siirtää niitä keskustelun rajoja ja juuri siinä ne ovat onnistuneet todella hyvin.
 
Odotan kovasti hetkeä, jolloin muuan Päivi Räsänen määrätään poistamaan raamatustaan tietyt kohdat...
 
Puolueen pj toimittaa virkaansa 24/7 ja kaikki mitä hän tekee on poliittisesti pitkälle harkittua. Vähintään siellä on jonkun milttonin "käsky" tehdä niin. Persuilla ehkä tm Putkosen pyyntö riittää siihen, että pj singahtaa poseeraamaan.
Halla-aho jos kukaan harkitsee siirtonsa tarkkaan mutta tuskin se tyttöjen kanssa poseerasi harkitusti ja vakaalla aikomuksella :ROFLMAO: Eiköhän tuo ollut ihan sattuman kauppaa koko homma ja helvetinmoinen meteli ja mekkala siitäkin sitten syntyi.

Tuosta tulikin mieleen että työmies Putkonen on suorastaan mystinen hahmo.

Olisi mukava tietää miten paljon työmiehellä on puolueessa todellista valtaa nyt kun Soini on pois pelistä.

Halla-aho jos kukaan harkitsee siirtonsa tarkkaan mutta tuskin se tyttöjen kanssa poseerasi harkitusti ja vakaalla aikomuksella :ROFLMAO: Eiköhän tuo ollut ihan sattuman kauppaa koko homma ja helvetinmoinen meteli ja mekkala siitäkin sitten syntyi.
Varmasti poseeraus oli sattumaa, koska milläs mestarikaan pystyisi ennakoimaan, että suostuuko kukaan siihen. Tai sitten he olivat kaksoisagentteja..

Tuosta tulikin mieleen että työmies Putkonen on suorastaan mystinen hahmo.
Putkonen oli mystinen hahmo jo Hakaniemessä ay-demarina toimiessaan, eikä maine ainakaan vähentynyt persuihin loikkaamalla.

Nykyajan Rasputin.
 
Halla-ahon tekstit olivat tuohon aikaan vihapuhetta olematta vihapuhetta. Halla-aho tiesi tasan tarkkaan missä se raja kulkee. Korkein oikeus ei sitä tiennyt ja se on tässä koko episodissa se huolestuttavin asia.

Virkamiehet olivat täsmälleen niin hölmöjä, kuin Halla-aho etukäteen laski. Kansalaisetkaan sitä vastoin eivät ole niin tyhmiä, etteikö selvää ajojahtia ja asiattomia poliittisia tuomioita huomattaisi. Suuri yleisö asettui tässä Halla-ahon puolelle, ja syyttäjä kärsi Halla-aholle antamastaan tuomiosta huolimatta suuren arvovaltatappion. Tämä oli perussuomalaisille parasta mahdollista markkinointia - ja täysin ilmaiseksi.
 
Iloiset nuoret tervehtivät halla-ahoa. Se oli kesän kohokohta kun pääsi samaan selfiehin.

Elokapinan johto kuitenkin aloittaa sisäiset puhdistukset
Nyt heidät tuomitaan soluttautujina ja "kansanvihollisina".

Toivotaan että liikeen jäsenet alkavat ymmärtää että kapinassa ei ole kyse mistään ympäristön suojelusta.

Minkä tahansa tuollaisen liikkeen johto toimii aivan kuin ennen toimivat pienet hurmokselliset uskontoliikkeet. Vetäjinä ihan oikein kunnon narsistit tai psykopaatit, valtaa käytetään sumeilematta niinkuin itse halutaan. -oikean- määrittely todella ahdasta ja rivistä ei saa poiketa. Noin ahtaisiin -liikkeisiin- kuuluu melkein aina osana kaikenlainen töhnä.....osallistujille voi jäädä suuhun todellinen hiekan maku. Pieni elonapina on tyyppiesimerkki.

Jussi viesti jotain myös omilleen, mutta eipä sitä näköjään hevin oteta kuuleviin korviin tai näkeviin silmiin. Kontrasti Tynkkyskän toimintaan on niin räikeä, että pitää olla todella laput silmillä, jos ei sitä hoksaa.
 
Jospa -loikkarit- ovat hyvinkin eimystisiä? Jospa loikkareihin voi sitoa aina määritelmän opportunismista, kun unohdetaan liirumlaarumit?
Ehkä Putkoseen sopii paremmin termi presidentintekijä tai tässä tapauksessa ehkä vielä paremmin pääministerintekijä :ROFLMAO:

Työmies vaikuttaa vahvasti mieheltä joka on rooliaan isompi. Putkonen voi hyvinkin olla se henkilö jolla on eniten valtaa perussuomalaisissa ja tarkoitan nyt myös Halla-ahoa ja kumppaneita. Eikä Putkonen ollut mitenkään välttämättä Soinin syrjäyttämisessäkään mikään sivustaseuraaja vaikka sellaista kuvaa vähän luotiin.

En väitä että asia on niin tai näin mutta Putkonen jos kukaan on mystinen työmies ja ehkä vielä mystisempi pelimies.

Jos olen oikein ymmärtänyt niin loikkaukset eivät olleet vapaaehtoisia. Työmiehellä oli niihin aikoihin lievästi ilmaistuna lieviä elämänhallintaongelmia.

Vuonna 1990 hänet tuomittiin raiskauksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 10 000 markan korvauksiin.

– Elin kuin sika, olin täydellinen porsas. Minulla oli neljä riippuvuutta, seksi, porno – ja se oli mitä pahinta pornoa – ja alkoholi- sekä peliriippuvuus. Nämä kaikki olivat hyvin voimakkaita tekijöitä elämässäni, ryvin siinä parikymmentä vuotta.
 
Jospa -loikkarit- ovat hyvinkin eimystisiä? Jospa loikkareihin voi sitoa aina määritelmän opportunismista, kun unohdetaan liirumlaarumit?
Jos loikkaus oli opportunismia, niin Putkonen osasi lukea ajan henkeä melkoisen hyvin, persut kun olivat vielä tuolloin viiden kansanedustajan puolue. Putkonen oli sitten tekemässä sitä ensimmäistä jytkyä.
 
Aika hyvä opportunisti. Kun hyppää ajoissa mukaan niin pääsee nopeasti pelipaikoille...
 
Back
Top