Sisäministeriö on antanut aiemmin
ymmärtää , että toimeentulovaatimus jäisi todennäköisesti ainoaksi tiukennukseksi aiempaan linjaan.
EU-direktiivi mahdollistaisi kuitenkin nipun keinoja, joita Suomi ei ole ottanut käyttöön.
Perheenkokoajalta voitaisiin esimerkiksi vaatia jonkinasteista Suomen kielen taitoa, asuntoa, tai Suomessa vietettyä vähimmäisaikaa.
Mikäli lakimuutosta tavoittelevan esityksen sisältö on tässä, muutos ei ole käänteentekevä. Tämä ei miellyttäisi etenkään perussuomalaisia, jotka vaativat turvapaikkapoliittisen linjan tiukennusta hallituksessa kovimpaan ääneen.
– Hallitus sopi perheenyhdistämisehtojen kriteerien tiukentamisesta täysimääräisesti. Itse lähden siitä, että kun näin on ohjelmaan kirjoitettu, niin se myös pitää, kommentoi kansanedustaja Juho Eerola (ps.).
Tavoite on kirkas: tehdä Suomesta vähemmän houkutteleva vaihtoehto Eurooppaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden silmissä.
– Nyt on taas vaarassa käydä niin, että Suomi on jäämässä näistä verrokkimaista jälkeen. Muuallahan on tehty kiristyksiä tiukemman mukaan. Itse ainakin taistelen sen puolesta, että kaikki kiristykset, mitkä ovat mahdollisia, tullaan toteuttamaan, Eerola sanoo.