Kauhee älämölö kun yksi puolue heivataan hallituksesta. Nyt sinne valitaan tilalle uudet jäsenet ja elämä jatkuu.
Pois potkitut persut polkee jalkaa, että haluavat hallitukseen. Kuitenkin vaihtoivat kaikki henkilöt jotka olivat hallitusluottamusta aiemmin rakentaneet ja heittävät mm EU-vastaisia kummajaisia tilalle. Sitten ihmettelevät kun uusi jengi ei kelpaa mukaan isojen leikkiin.
Tuo EU on varsin keskeinen työkalu niin talouteemme, sidosryhmänämme, puolustuspoliittisena tukenamme sekä arvomaailmanamme. Varsinkin maamme puolustuksen suhteen on suhteellisen varomatonta lähteä keikuttamaan näinä aikoina venettä ja ymmärrän hyvin, ettei asioista vastuuta kantavat näe Hallo-ahon porukkaa luotettavana yhteistyökumppanina.
Aika paljon saa leirittää ihmisiä jotka eivät jaa EU:n arvoja ja tavoitteita vaan vihaavat sitä ja niitä sydämestään.
Kymmenien miljoonien ihmisten leiritys olisikin hyvä bisnes muuten, kymmeniä tuhansia psykologeja ja sosiaalivirkailijoita uudelleenkouluttamassa.