Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Onko tämä haave sitä vihreää siirtymää?
En oikein usko.

Se olisi melko tarkkaan sama asia kuin poliittinen itsemurha :ROFLMAO:

Persut haluavat profiloitua yleispuolueeksi ja yrittivät sitä myös Halla-ahon johdolla mutta olen jokseenkin varma että vihreästä siirtymästä ne eivät haaveile. Korkeintaan näkevät painajaisia kunnes heräävät kirkuen ja hiestä märkinä.

Toki on hyvä kysymys että voiko nykyisessä poliittisessa ilmastossa olla ihan tavallinen ja vakavasti otettava yleispuolue ilman vihreää siirtymää. Vaikeaa se ainakin on.
 
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Persujen tuleva puheenjohtaja on Riikka Purra ja puoluesihteeri Arto Luukkanen.

Vähän taemmaksi jäävät monet kohtalaisen tunnetut nimet. Halla-aho, Tynkkynen, Turkkila ja Puisto kuuluvat niihin.

Väitän jo etukäteen, että tulossa oleva kokoonpano on julkisuudenhallinnan ja puolueiden välisen yhteistoiminnan näkökulmasta tehokkaampi kuin nykyinen.

En usko väitteisiin Persujen kannatuksen laskusta. Päinvastoin oletan että vaaliruljanssit ja someosaaminen tulevat toimimaan Persujen eduksi.

Kaipaisin vaaliliittoa KD:n ja Persujen välille. Herra D'Hontin avustuksella se hyödyttäisi molempia.

Lisäksi ilahtuisin paljon jos muutama Sinisten puolelle jäänyt henkilö joko palaisi politiikkaan tai antaisi jollain muulla tavalla osaamistaan yhteisten asioiden hoitamiseen. (Tiedän, että tämä näkemys on epäsuosittu, mutta suosion kalastelu ei ole minun heiniäni.)
 
Minä näen asian niin että kannatuksen lasku kertoo siitä millaista nuorallatanssia populistipuolueen elämä on. Huomattava osa äänestäjistä on nopeasti liikkuvaa porukkaa joka äänestää vain vaalilupauksia...ei ideologiaa eikä edes puoluetta.

Populismin luu alkaa olla kaluttu jo aikaa sitten puhtaaksi. Se on kliseetä koko termi.
Se on ensimmäisenä vaaaleissä hävinneiden halventava termi vaalien voittajista.
Kansalaiselle on aivan se sama mikä puolue on vallassa kunhan ajetaan oikeaa politiikkaa.
Myönnetään että on Jabba-juudaksia, mutta onneksi hänen uransa on ohitse.

Tanskassa Sossarit vetää äärimmäisen tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Se on vienyt hapen kokonaan Kansanpuolueelta.

Persut ovat puolueena erinomaisessa ja vakaassa kunnossa. Mikään ei uhkaa heitä, ei edes ”populismin” paha henki.
Persujen tämän hetkiset kärkipolitikot ovat hyvin puhtaita. Poliittiselta ideologialtaan Persut ovat niin yhtenäinen kuin vain voivat olla.
Ei Persuja tarvitse sen enempää johtaa paitsi ehkä muutama lammas joskus vaati paimenen ohjausta.
Jo nyt on hyvin selvät sävelet siitä miten seuraavissa hallitusneuvotteluissa ehdot ja taktiikka asetetaan.

Jos täällä Demarit ja Kokoomus muuttaisivat poliikkaansa kuten Tanskassa niin Persut kuihtuisivat pienpuolueeksi.
Enkä laittaisi yhtään vastaan, mutta tämä muutos ei ole todennäköistä.

Se on totta jos lukee valtamediaa niin se populismin piru leijaa joka puolella estäen perinteisten puolueiden toimintaa.
Jos sitten alkaa ajatellakin omilla aivoillaan niin tilanne näyttääkin erilaiselta.
Sanaa populismi käytetään hämärtäämään ja kiertämään asioita. Vähän niinkuin Putinkin käyttää hämäriä ilmaisuja.
On paljon kiusallisia asioita, joista on hyvin vaikea puhua etteivät ne vaan muuttuisi itselleen kiusalliksi.
Niihin käytetään kaikenlaisia kiertoilmaisuja.

Niin, ja voi kauheeta sentään! Kirjoittiko se Jussi siellä kellarissa ”Täkyjä Ilmannille Mikalle”?
Oli ne niin hyviä täkyjä että Mika Ilmann nielaisi ne koukkuineen päivineen syvälle kurkkuunsa,
Siinä käynnistyi koko haloslainen inkvisitiokoneisto.
Kun tuollaisen tulen läpi menee niin ei voi muuta kuin kumartaa syvää.
Ei sille pystynyt mitään edes kiukku-Halonen.
Koko episodi oli vain sulka Jussin hattuun. Daavid voitti pimeyden voimat.

PS
Nyt sai Kokoomuskin populismin pilkkakirveestä!
Onko Kokoomuksenkin johtaminen nuorallatanssia?
 
Viimeksi muokattu:

Persut ovat populistinen puolue vaikka voissa paistaisi. Populismi itsessään ei ole hyvä eikä paha. Sitä voi toki käyttää ja myös käytetään pilkkakirveenä mutta se on ihan toinen tarina se. Suomessa voi kasvaa isoksi vain populismilla sillä muut isot puolueet ovat käytännössä erilaisten eturyhmien lypsykoneita. Lypsäjillä on isot kourat mutta niitä on rajallisesti ja ne viihtyvät vain siellä mistä maitoa runsaimmin tippuu. Ei niitä persujen kuivat utareet kiinnosta paskan vertaa :ROFLMAO:

Siitä olen samaa mieltä että persuille on nykyajassa tilausta ja sen tilauksen mahdollistavat juurikin ne muut puolueet jotka antavat persuille tilaa.

Kokoomus on ottanut ainakin puoli askelta persujen suuntaan kun ymmärtävät että persut on tällä hetkellä se todennäköisin hallituskumppani. Jotkut kokoomuslaiset haaveilevat vieläkin sinipunasta mutta ne ovat eilisen ääniä ja se joukko supistuu ihan silmissä. Kepusta on tullut maalaisten RKP eikä sen varaan voi kovin paljon laskea vaikka siitä saa kyllä aina tarvittaessa näpsäkän apupuolueen joka suostuu lähes mihin tahansa oikealla, vasemmalla ja keskellä. Siihen riittää kun hallitusohjelmassa lukee jossain kohtaa edes pienellä präntillä SOTE.
 
Populismin luu alkaa olla kaluttu jo aikaa sitten puhtaaksi. Se on kliseetä koko termi.
Se on ensimmäisenä vaaaleissä hävinneiden halventava termi vaalien voittajista.
Kansalaiselle on aivan se sama mikä puolue on vallassa kunhan ajetaan oikeaa politiikkaa.
Myönnetään että on Jabba-juudaksia, mutta onneksi hänen uransa on ohitse.

Tanskassa Sossarit vetää äärimmäisen tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Se on vienyt hapen kokonaan Kansanpuolueelta.

Persut ovat puolueena erinomaisessa ja vakaassa kunnossa. Mikään ei uhkaa heitä, ei edes ”populismin” paha henki.
Persujen tämän hetkiset kärkipolitikot ovat hyvin puhtaita. Poliittiselta ideologialtaan Persut ovat niin yhtenäinen kuin vain voivat olla.
Ei Persuja tarvitse sen enempää johtaa paitsi ehkä muutama lammas joskus vaati paimenen ohjausta.
Jo nyt on hyvin selvät sävelet siitä miten seuraavissa hallitusneuvotteluissa ehdot ja taktiikka asetetaan.

Jos täällä Demarit ja Kokoomus muuttaisivat poliikkaansa kuten Tanskassa niin Persut kuihtuisivat pienpuolueeksi.
Enkä laittaisi yhtään vastaan, mutta tämä muutos ei ole todennäköistä.

Se on totta jos lukee valtamediaa niin se populismin piru leijaa joka puolella estäen perinteisten puolueiden toimintaa.
Jos sitten alkaa ajatellakin omilla aivoillaan niin tilanne näyttääkin erilaiselta.
Sanaa populismi käytetään hämärtäämään ja kiertämään asioita. Vähän niinkuin Putinkin käyttää hämäriä ilmaisuja.
On paljon kiusallisia asioita, joista on hyvin vaikea puhua etteivät ne vaan muuttuisi itselleen kiusalliksi.
Niihin käytetään kaikenlaisia kiertoilmaisuja.

Niin, ja voi kauheeta sentään! Kirjoittiko se Jussi siellä kellarissa ”Täkyjä Ilmannille Mikalle”?
Oli ne niin hyviä täkyjä että Mika Ilmann nielaisi ne koukkuineen päivineen syvälle kurkkuunsa,
Siinä käynnistyi koko haloslainen inkvisitiokoneisto.
Kun tuollaisen tulen läpi menee niin ei voi muuta kuin kumartaa syvää.
Ei sille pystynyt mitään edes kiukku-Halonen.
Koko episodi oli vain sulka Jussin hattuun. Daavid voitti pimeyden voimat.

PS
Nyt sai Kokoomuskin populismin pilkkakirveestä!
Onko Kokoomuksenkin johtaminen nuorallatanssia?
Juu, on yhteiskunnan vika jossei ulkolainen osaa suomea
 
PS suurin ongelma on siinä että Suomessa on käytännössä yksipuoluevalta, toki demokraattinen sellainen. JOS täälläkin olisi kaksi blokkia, vasemmisto ja vähän vähemmän vasemmisto kuten useimmissa muissakin länsimaissa, niin silloin PS saattaisi vaa'ankielenä päästä hallitukseen ja saada siellä läpi tavoitteitaan kuten mahdollisesti jopa mokusekoilun äärimaa Ruotsissa on tapahtumassa. Jos PS saa jättivoiton ja esim 20-23% kannatuksen ensi vaaleissa niin vaikka Räsäsen porukan laskisi mukaan niin silti vastuullisten ja ihmisarvoa kunnioittavien puolueiden yhteiskannatus on reilusti yli 70%. Siinä on varaa jättää jo pari porukkaa "oppositioonkin", arvostelemaan tulevia velkapaketteja ja hävinneitä vappusatasia.

Suomalainen on vaan niin onnellinen ettei ihmettele lainkaan sitä että paskaa hierotaan hallitus toisensa jälkeen naamaan. Esimerkkeinä vaikkapa yrittäjien asia: edellisessä hallituksen muodostivat kaikki Porvarilliset Yrittäjäpuolueet kok, kepu ja leimasimena "siniset". No tuliko ne asiat kuntoon? Nyt äärivasemmisto nauttii jättisuosiota kun lupasivat vappusatasen seniileille ja juopoille, itsekustannettavat vaipat tuplaleukanaamoille sekä vielä ilmaiset voikat itse samariinille. Paras PM tuhanteen vuoteen kun HSYLE meille eilen uutisoi..
 
Esimerkkeinä vaikkapa yrittäjien asia: edellisessä hallituksen muodostivat kaikki Porvarilliset Yrittäjäpuolueet kok, kepu ja leimasimena "siniset". No tuliko ne asiat kuntoon?
Kyllähän nuo sai kasvun alulle, työllisyyden paranemaan ja kestävyysvajeen oikaistua mutta nykyinen meno käänsi nämä kaikki käppyrät negatiiviselle.
 
Eikö Grönroosilla ole mielestäsi mahdollisuuksia jatkokaudelle?

Mä en tunne Persujen kenttää niin hyvin että mun arvioihin kannattaisi tässä luottaa. Kuvittelisin että Arto Luukkanen olisi niin tunnettu ja arvostettu, että ottaa rökälevoiton äänestyksessä.

Mun piti googlettaa toi Grönroos. On jäänyt sen verran näkymättömäksi puoluesihteerinä. Se sinänsä vihjaa hänen tappionsa todennäköisyyteen. Luukkasta kenenkään ei tarvitse googlettaa tietääkseen kenestä on kyse.
 
Esimerkkeinä vaikkapa yrittäjien asia: edellisessä hallituksen muodostivat kaikki Porvarilliset Yrittäjäpuolueet kok, kepu ja leimasimena "siniset". No tuliko ne asiat kuntoon?

Jos luulet Kokoomuksen ajavan yrittäjien asemaa, niin mulla on sulle ikäviä uutisia... ne ajavat isojen monikansallisien yrityksien etuja ensin, sitten vasta tulee yrittäjät ja sekin sillä että lasketaan palkkoja ja tehdään sosiaaliturvasta mahdollisimman kitsas ja kuvitellaan että se jotenkin parantaisi työllisyyttä ja mahdollistaisi verojen laskemisen. Ostovoima on joku neverhööd juttu vissiin, vai meinaavatko että b2b:llä pelkästään yritykset pyörii...
Sipilän hallituksessa oli Suomen Yrittäjillä suora linja pääministerille ja jälki sen mukaista... eikä se persuja haitannut.

Mutta eivätpä tuntuneet oppivan...
 
Yllättävän moni ei tosiaan ymmärrä että jokikinen sosiaaliturvasta leikattu sentti on suoraan pois vaikkapa palveluyrittäjien tai vähittäiskaupan kassasta. Siinä saa paikallisesti sopimalla leikata työntekijöidensä palkkoja edestä ja takaa ennen kuin ollaan edes takaisin lähtötilanteessa.

Eikä em. pienyrittäjien tilanne parane yhtään sillä että toisessa vaakakupissa ennestään rikkaat voivat siirtää yhä enemmän varoja Cayman-saarille. Isotuloisten verohelpotukset voivat auttaa vähän mutta nekin rahat lipsahtavat lähinnä säästöihin ja sijoituksiin.
 
On kanssa ihmetyttänyt, että jotkin kotimarkkinoilla toimivat yritykset on usein halukkaita laskemaan palkkoja myös sellaisilta aloilta joidenka tuotoksia tavalliset pulliaiset ostelee, kuka mitään ostaa jos ostovoima viedään
 
Yllättävän moni ei tosiaan ymmärrä että jokikinen sosiaaliturvasta leikattu sentti on suoraan pois vaikkapa palveluyrittäjien tai vähittäiskaupan kassasta. Siinä saa paikallisesti sopimalla leikata työntekijöidensä palkkoja edestä ja takaa ennen kuin ollaan edes takaisin lähtötilanteessa.

Eikä em. pienyrittäjien tilanne parane yhtään sillä että toisessa vaakakupissa ennestään rikkaat voivat siirtää yhä enemmän varoja Cayman-saarille. Isotuloisten verohelpotukset voivat auttaa vähän mutta nekin rahat lipsahtavat lähinnä säästöihin ja sijoituksiin.
Tuo on kyllä ihan totta että joillakin aloilla yrittäjien ja varsinkin pienyrittäjien kannattaisi ajaa mahdollisimman hyviä palkkoja ja mahdollisimman kattavaa sosiaaliturvaa kun kaikki muu on omille punteille kuseskelua :ROFLMAO:
 
Lisäksi ilahtuisin paljon jos muutama Sinisten puolelle jäänyt henkilö joko palaisi politiikkaan tai antaisi jollain muulla tavalla osaamistaan yhteisten asioiden hoitamiseen. (Tiedän, että tämä näkemys on epäsuosittu, mutta suosion kalastelu ei ole minun heiniäni.)
Vihreiden Mätä-Niinistön vastapainoksi kaipaisin toista jämäkkää Niinistöä.
 
Tuo on kyllä ihan totta että joillakin aloilla yrittäjien ja varsinkin pienyrittäjien kannattaisi ajaa mahdollisimman hyviä palkkoja ja mahdollisimman kattavaa sosiaaliturvaa kun kaikki muu on omille punteille kuseskelua :ROFLMAO:
Kohtuus kaikessa on hyvä ohjenuora monessakin asiassa. Ja saa omaa oksaansa sahata jos sille tuntuu mutta ei kannataisi sokaistua omasta ideologiastaan.
 
Vihreiden Mätä-Niinistön vastapainoksi kaipaisin toista jämäkkää Niinistöä.
Eikö kaikkien etu ole se, että yrittäjä pitää huolen duunarista ja duunari yrittäjästä ja firman tulevaisuudesta mahdollisimman hyvin.
 
Back
Top