Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Aaa... Toveri Hansai puhuu yksittäistapauksesta.

Jännästi sellainen on löytänyt tiensä tällekin alustalle möyhöttämään. Kumminki suht' pieni ja tuntematon foorumi.

Persujen natseilu on sitä parempaa natseilua.

Entäs tämä erityisisänmaallinen soihtukulkue? Mistä se sai alkunsa? Joko ensi vuonna saadaa punaliput keulille. Mitä veikkaat? Nythän se jo melkein onnistui.
Vedähän nyt räpsä päähäs Toveri..
 
Tämä on Tuukka Kuru & co sulkemisesta syntynyttä..

Vaatimus oikeaoppisuudesta & vaatimus valkoisesta ihonväristä ja heteroseksuaalisuudesta
Foorumille alkoi ilmestymään jatkuvasti uusia päivityksiä, joissa itseään etnonationalisteiksi kutsuvat tahot julistivat, että jos on järjestö, josta löytyy epäpuhtauksia, se ajan kanssa lopulta mädättää järjestön sisältäpäin. Oli siis ongelma, että järjestössä on erilaisia mielipiteitä. Siksi oikeaoppisesta eroaviin näkemyksiin tartuttiin todella kärkkäästi ja siinä joutui aina yksi jäsen puolustamaan näkemystään useaa etnonationalistia vastaan. Lisäksi näissä keskusteluissa mentiin täysin henkilöön kiinni ja keskustelu muuttui enemmän tai vähemmän pilkkaavaksi.

Lopputulema

Jussi Halla-aho kirjoitti toisen kirjeen, että jos järjestö ei saa tilannetta hallintaan, on itse puolueen pakko tulla väliin. Järjestö on kuitenkin aika lamaantunut. Vaikea tehdä yhdessä mitään kampanjoita yms. kun kaikki aika menee keskenään riitelyyn.

Sitten tuli kevätkokous ja alkoi erotukset. Erotukset kohdistuivat vain etnonationalisteihin. Mutta kyse ei ollut siitä, että ihmisiä erotettaisiin aatteen takia, vaan erotukset perustuivat siihen, että järjestön sisälle oltiin luotu eripuraa. Osaksi varmaan vahingossa, osaksi varmasti tarkoituksella, ja osaksi varmaan just for lolz. Jotkut erottamiset yllätti, toiset ei. Jotkut pahimmat riidanhaastajat selvisivät ilman sanktiota, mikä oli kummallista.

Tässä on nyt kesä mennyt, eikä tilanne ole PS-foorumilla sen rauhallisempi kuin mitä se oli talvellakaan. Tappelut jatkuu. Eli etnonationalistit vastaan muut. Ilmapiiri on surkea.

Tästä syystä uskon, että Perussuomalaiset Nuoret tulevat hajoamaan.

https://blogit.kansalainen.fi/miksi-ps-nuoret-hajoavat/

En voi sanoa ettenkö tietäisi tämän Kurun jutuista edes jotain. Sanotaanko näin, että saattaa siellä olla populäärikulttuurin analyysissä jopa ihan osuvaakin seassa. Jos siellä sitten vedetään noin alta riman ja vielä uskotaan omiin puheisiin niin heh heh.

Edelleen:"Ei saa erottua porukasta". Minä käveleskelin yhden kesän kasarin lopulla violetti bandana päässäni pikkukaupungissa. Erotuin varmasti. Mitvit nyt?
 
Tuntuu tosiaan olevan PS:lle vaikeaa sanoa tuolle Lapin nuorisojärjestön tyypille että parempi kun pitäisi suunsa kiinni. Oikein kunnon kiemurtelua tässäkin. Ei siinä sitten ilmeisesti ole mitään pahaa kun sanotaan että kaikki ei-valkoiset suomalaiset eivät voi olla suomalaisia ja että tällaiset joutaisivat maasta ulos. Persuissahan ei ole jäseninä ilmiselviä rasisteja ?

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/26...set-ulos-maasta-jarjesto-kieli-keskella-suuta
 
Persujen nettikirjoittelua seuraamalla huomaa että natsilippuja heiluttevilla on kannatusta puolueen riveissä mikä selittää johtohahmojen haluttomuuden puuttua tuollaisiin asioihin. Edesmennyt valtakunnanjohtaja Siitoin oli hörhö, mutta sentään miehisesti "heilasi ja liputti" julkisesti toisin kuin monet netissä kirjoittelevat persut... halua olisi natslippuja liehutella muttei uskallusta (612 marssin lippuliehutteluja puolustustettiin vimmalla somessa).
 
Tuntuu tosiaan olevan PS:lle vaikeaa sanoa tuolle Lapin nuorisojärjestön tyypille että parempi kun pitäisi suunsa kiinni. Oikein kunnon kiemurtelua tässäkin. Ei siinä sitten ilmeisesti ole mitään pahaa kun sanotaan että kaikki ei-valkoiset suomalaiset eivät voi olla suomalaisia ja että tällaiset joutaisivat maasta ulos. Persuissahan ei ole jäseninä ilmiselviä rasisteja ?

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/26...set-ulos-maasta-jarjesto-kieli-keskella-suuta

Lainauksia jutusta:
PS-Nuorissa vaikuttava Vantaan perussuomalaisten valtuustoryhmän sihteeri Tommi O. Pälve on kirjoittanut, että tämä ryhmittymä on ajanut PS-Nuoret mittaviin sisäisiin riitoihin, joihin emopuolueen puheenjohtaja Jussi Halla-ahokin on joutunut puuttumaan.
Asseri Kinnunen kiistää väitteet PS-Nuorten sisäisestä riitelystä.
”Ihmisillä on mielipide-eroja, ja niistä keskustellaan – linjakeskustelua varmasti käydään jokaisessa poliittisessa liikkeessä.”
Hän jättää kommentoimatta myös Pälveen väitteen, että Halla-aho olisi viime vuonna kahdesti puuttunut PS-Nuorten sisäiseen riitelyyn jäsenkirjeitse.
”Me olemme itsenäinen nuorisojärjestö ja hoidamme itse omat asiamme”, Kinnunen sanoo.
Sipolan väliaikaisen erottamisen PS-Nuorista on vahvistanut Twitterissä muun muassa Laura Huhtasaaren vaalipäällikkö Mikko Taavitsainen.

Tyyppi on erotettu ainakin määräaikaisesti. Välillä nuo nuorten kasvattamot ovat tosiaan emopuolueilleen haitaksi ulostuloillaan, mutta eivätkö puolueet ja niiden nuorisojärjestöt ole erillisiä organisaatioita, eli ne eivät voi toistensa päätöksiin suoraan vaikuttaa?
 
@Kaira No ovat erillisiä organisaatioita toki. Mutta olettaisin, että emopuolueella on sanansa sanottavana, jos porukka ei seuraa tarpeeksi tarkasti pääpuolueen agendaa.

Käsittääkseni perussuomalaiset eivät ainakaan toistaiseksi olisi valitsemassa suomalaisia geenien perusteella. Siihen toki on joillakin jäsenillä kova hinku.
 
Artikkelin perusteella Halla-aho on jotain noottia ilmeisesti antanut. Ehkä se on vaikuttanut tuohon määräaikaiseen erottamiseen, ehkä ei. Pysyvästi pihalle tuo Sipola tietty joutaa, mutta siitä päättää nuorisojärjestö. Ura tuskin urkenee enää itse puolueessa, joten välillistä vaikutusvaltaa tietenkin löytyy emopuolueilta suhteessa nuorisojärjestöihin.
 
Minusta PS:lle ei ole tehnyt huonoa kaikenlaisten parantumattomien junttien, hihhulien ja varttinatsien (James Hirvisaari) pois potkiminen. Vielä kun heivaisitte sen juopon sahurin ja sen gradun plagioitsija / kreationistihihhulin niin voisin jopa alkaa suhtautua myötämielisemmin puolueeseen.
 
Toisaalta sinun edustamassasi puolueessa on varmasti henkilöitä,joiden poistamisen jälkeen voisin suhtautua siihen myötämielisemmin:)
 
Toisaalta sinun edustamassasi puolueessa on varmasti henkilöitä,joiden poistamisen jälkeen voisin suhtautua siihen myötämielisemmin:)

Kerro ihmeessä minullekin mikä tuo puolue on. Minä kun en ole minkään puolueen jäsen. Eduskuntavaaleissa on tullut äänestettyä melkein kaikkea mahdollista kristillisistä demareihin. Tunnustan, kerran jopa kepuakin.
 
Anteeksi,oletin sinun edustavan jotain tiettyä puoluetta (kokoomus nyt lähinnä tuli mieleen). Mutta my bad, onnea etsintään jos meinaat äänestää.
 
Anteeksi,oletin sinun edustavan jotain tiettyä puoluetta (kokoomus nyt lähinnä tuli mieleen). Mutta my bad, onnea etsintään jos meinaat äänestää.

Joo, kovasti tässä yrittänyt pohtia ehdokasta ja puoluetta. Vaikeaa on tällä kertaa. Ihan uteliasuudesta vilkuilin Hommafoorumia ja minusta siellä on havaittavissa ihan tervettäkin itsekritiikkiä PS:n nykymenosta. Esim. ketju jossa puhutaan omien möläytyksistä.

Huhtasaari, Teuvo ja jotkut muut ovat oma lukunsa. Sitten tosiaan on viime aikoina varsinkin siellä nuorisopuolella ollut näitä aika käsittämättömiä ulostuloja. Nämä rotuöyhötykset ja kainalotuuletukset ja niskalaukausfantasiat saisi jättää pois. Epäilemättä kiehtovat sitä radikaaleinta osaa, mutta en usko että noilla ulostuloilla suuren yleisön suosiota saa. Minäkin katson todella kieroon kaikenlaista PVL-fanitusta, uusnatsiflirttiä ja väkivaltatäggäilyä.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, kovasti tässä yrittänyt pohtia ehdokasta ja puoluetta. Vaikeaa on tällä kertaa. Ihan uteliasuudesta vilkuilin Hommafoorumia ja minusta siellä on havaittavissa ihan tervettäkin itsekritiikkiä PS:n nykymenosta. Esim. ketju jossa puhutaan omien möläytyksistä.

Huhtasaari, Teuvo ja jotkut muut ovat oma lukunsa. Sitten tosiaan on viime aikoina varsinkin siellä nuorisopuolella ollut näitä aika käsittämättömiä ulostuloja. Nämä rotuöyhötykset ja kainalotuuletukset ja niskalaukausfantasiat saisi jättää pois. Epäilemättä kiehtovat sitä radikaaleinta osaa, mutta en usko että noilla ulostuloilla suuren yleisön suosiota saa.
No samaa mieltä monesta asiasta,en siedä itsekkään noita nuorisosiiven ym.perseilyjä mutta kokonaiskuva kuitenkin ratkaisee vielä ainakin näissä vaaleissa.
 
Siitä eurovaaleihin asiallista näkemystä:)
 
^ Eli tuo jätkä oli yksi suuren läpilaskun puuhamiehistä? Oli vastuussa tulijoiden rekisteröinnistä, mutta jäi tekemättä.
 
^ Eli tuo jätkä oli yksi suuren läpilaskun puuhamiehistä? Oli vastuussa tulijoiden rekisteröinnistä, mutta jäi tekemättä.

Yleensä käskyjä on tapana noudattaa ja annetut tehtävät hoitaa, jolloin kaaos saatiin edes jotenkin hallitusti hoidettua. Torniossa kyllä rekisteröitiin kaikki sitä kautta tulleet.
 
Yleensä käskyjä on tapana noudattaa ja annetut tehtävät hoitaa, jolloin kaaos saatiin edes jotenkin hallitusti hoidettua. Torniossa kyllä rekisteröitiin kaikki sitä kautta tulleet.

Ei kai yksittäinen poliisimies voi tuollaisessa tehtävässä korjata tai neutraloida Suomen hallituksen ja eurostoliiton väärää poliittista linjausta.:)

No skärdishän on tunnettu siitä, että turvallisuusasioissa omasta ymmärtämättömyydestä syntyneet ongelmat sysätään suorittavan portaan niskaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai yksitäinen poliisimies voi tuollaisessa tehtävässä korjata tai neutraloida Suomen hallituksen ja eurostoliiton väärää poliittista linjausta.:)

No skärdishän on tunnettu siitä, että turvallisuusasioissa omasta ymmärtämättömyydestä syntyneet ongelmat sysätään suorittavan portaan niskaan.
Luulen,että kyseinen poliisimies olisi ollut rajalla kyllä myös torppaamassa tulijat, jos sellainen linjaus olisi annettu.
 
Nämä rotuöyhötykset ja kainalotuuletukset ja niskalaukausfantasiat saisi jättää pois. Epäilemättä kiehtovat sitä radikaaleinta osaa, mutta en usko että noilla ulostuloilla suuren yleisön suosiota saa. Minäkin katson todella kieroon kaikenlaista PVL-fanitusta, uusnatsiflirttiä ja väkivaltatäggäilyä.

Tässä on merkittävä puolueen suuren suosion este. Vaikka öyhötys voi purra radikaaliin (oletettuun) vähemmistöön äänestäjissä, se samalla toimii karkottimena vaihtoehtoa etsivälle maltilliselle kriittisyydelle. Pienen vähemmistön öyhöttäjät antavat vastustajille aseen leimata koko puolue ja samalla sen äänestäjät. On käsittämätöntä, miten Halla-aho ei ole tähän enempää puuttunut. Pelkääkö hän liikaa PS:n uudelleenjakautumista? Ehkä puolueen sisällä on yhä kaksi leiriä. Tosissaan otettavan puolueen pitäisi kuitenkin kyetä vastuulliseeti vaikuttamaan eikä toimia oman porukan selkääntaputtelurinkinä.

Toisaalta kunkin puolueen nuorisosiivistä kuulee ajoittain ylilyöntejä. Eikös vihreiden nuoret joku aika sitten puhuneet aika eksoottisten seksuaalisten vapauksien puolesta liittyen suojaikärajaan, eläimiin sekaantumiseen ja muuta. Samoin kokoomusnuorien sanomisia on puoluejohto joutunut jonkin kerran korjailemaan.
 
Hyvin sanottu. Osapuilleen noin minäkin tilanteen näen. Olisiko sitten ihan rakenteellinen juttu ? PS on ilmeisen "löyhä" puolue. Jo Soinin aikana sisään otettiin väkeä mistä vaan saatiin. Tämän myötä sisällä oli / on väkeä, jolla on toisistaan radikaalistikin poikkeavia näkemyksiä. Ankara maahanmuuton kritiikki on se porukan koossa pitävä liima tai yhteinen tekijä. Olisiko niin että Halla-aho ja muut eivät harjaamisiin ryhdy, koska tämä etäännyttäisi näitä kovan linjan kannattajia ja saisi tätä ydinkannattajaväkeä lähtemään puolueesta ? Toisaalta, uutta äänestäjäkuntaa voi olla vaikea houkutella jos kaiken maailman natsiflirttiin ja PVL-fanituksiin ei puututa.

EDIT: jotain kommenttia puheenjohtajaltakin

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/26...me-aja-mitaan-rotuerottelupolitiikkaa-typeria

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei näe puolueessaan sijaa ihonväriin perustuvalle politiikalle. Hän toivoo puolueen nuorisojärjestön PS-Nuorten pohtivan Lapin piirin puheenjohtajansa asemaa.

”Minun mielestäni nuo Sipolan kommentit ovat typeriä”, Jussi Halla-aho sanoo Uudelle Suomelle.

”Ajatus siitä, että joitakin Suomessa vanhastaan asuvia kansallisuusryhmiä pyrittäisiin verotuksellisin tai muin keinoin saamaan lähtemään täältä, on niin omituinen, etten oikein osaa sitä edes kommentoida.”

Halla-aho vahvistaa kuitenkin lähettäneensä viime vuonna PS-Nuorten jäsenistölle muutamaan otteeseen sähköpostia, joissa hän otti kantaa nuorisojärjestön jäsenten toimintaan.

”Muistutin siitä, mikä on puolueen linja. Me ajamme tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, mutta me emme aja mitään rotuerottelupolitiikkaa, ja tällaisten suhteen pitää olla varovainen, koska ne leimaavat nuorisojärjestöä ja koko puoluetta”, Halla-aho kertoo.

”Ne tavoitteet, joita meillä on maahanmuuton suhteen puolueena ja ymmärtääkseni myös nuorisojärjestönä, eivät edellytä minkäänlaista rotusyrjintää tai ihmisten ihonvärin tuijottelua.”

Halla-aho kertoo yrittäneensä kysellä nuorisojärjestön jäseniltä, mihin nämä riidanhaastamisella ja provosoinnilla pyrkivät.
”Tavoitteet, joita heillä on, eivät – paitsi että ne ovat vääriä – myöskään ole realistisia. Kun taas ne poliittiset tavoitteet, joita meillä on, ovat realistisia, mutta eivät edellytä tällaista ajattelua”, perussuomalaisten puheenjohtaja sanoo.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top