Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Demarit eivät olisi tuossa asemassa, jos Hjallis olisi pysyttäytynyt kaukalon laidalla. Liike NYT söi juuri sen verran ääniä kokoomukselta, että SDP sai ratkaisevan vaalivoiton.
Mitä mieltä siitä jossittelusta, että kun Halla-Aho oli ehdokkaana Uudellamaalla, niin Helsingissä toisen puolueen ehdokas - jolla oli sama ehdokasnumero kuin H-A:lla - sai noin 10-kertaisen äänisaaliin aikaisempiin vaalimenestyksiinsä verrattuna. On siis luultavaa että henkilö sai runsaasti H-A:lle tarkoitettuja ääniä; ihmiset vaan luulivat että on Helsingissä ehdolla.

Joku on laskenut, että jos Persut olisivat saaneet nämä väärin annetut äänet, niin olisivat saaneet yhden ehdokkaan enemmän läpi Helsingistä, ja olisivat ilmeisesti olleet isoin puolue.

Pressanvaaleissa ehdokkailla on sama numero toisella kierroksella kuin ensimmäisellä; tämä muuttui kun Ahtisaari ja Rehn kisailivat toisella kierroksella. Silloin toisen numero oli ekalla kierroksella 2 mutta se vaihtui toiselle kierrokselle siten, että kilpakumppani sai kakkosen. En muista kumpi oli kumpi, mutta esitettiin spekulaatioita että tästä saattoi saada toiselle ehdokkaalle tarkoitettuja ääniä kun ihmiset saattoivat äänestää vanhasta muistista ensimmäisen kierroksen numeroa.

Pitäisikö eduskuntavaaleissa kaikilla puolueilla olla tietty numeroavaruus joka on sama jokaisessa vaalipiirissä, niin ainakin äänet menisivät oikealle puolueelle vaikka vahingossa äänestäisikin naapurivaalipiirin ehdokasta?
 
Tulee väkisin mieleen, että onko enää edes tarkoitus saada toimivaa hallitusta kasaan? Mahtava Bussikuski on näyttönsä jo antanut ja miten taivahassa -luottamusta rakennetaan siten-, että sama heppu häärii uudestaan hallitusneuvottelijana....kenties aikoo taikoa itsensä vielä pääministeriksi.:cool:
Kyllä minä uskon, että toimiva hallitus on tarkoitus saada aikaan. Uskon, että etenkään demareissa ei nyt tajuta, miltä touhu näyttää, jos Rinne jatkaa hallitusneuvottelijana. Se, miten tästä suosta olisi päästy (ja olisi pitänyt päästä), olisi tietenkin Rinteen siirtyminen SDP:n PJ:ksi, Marinin siirtyminen PM:ksi ja kesän puoluekokouksessa Rinteen korvaaminen Marinilla. Katkeraa Rinteelle ja SAK:lle, mutta näin se menee. Näinhän se meni Keskustan Jäätteenmäenkin kohdalla.

Jos Marin näyttäytyy vain Rinteen sätkynukkena, niin SDP:n kannatus tippuu entisestään. Nyt niillä olisi pelinpaikka, koska Kulmuni kämmäsi oman tilaisuutensa huonolla ulosannillaan ja heikkoutensa osoittamisella.

Jotenkin alkaa tuntua, että politiikka alkaa olla oikeasti rikki, koska puolueet valitsevat heikkoja puheenjohtajia, jotka eivät pääse pois edeltäjiensä varjosta. Poikkeuksena Persut, jotka totisesti tekivät irtioton vanhaan linjaan johtajan vaihdoksen myötä.
 
Mitä mieltä siitä jossittelusta, että kun Halla-Aho oli ehdokkaana Uudellamaalla, niin Helsingissä toisen puolueen ehdokas - jolla oli sama ehdokasnumero kuin H-A:lla - sai noin 10-kertaisen äänisaaliin aikaisempiin vaalimenestyksiinsä verrattuna. On siis luultavaa että henkilö sai runsaasti H-A:lle tarkoitettuja ääniä; ihmiset vaan luulivat että on Helsingissä ehdolla.

Joku on laskenut, että jos Persut olisivat saaneet nämä väärin annetut äänet, niin olisivat saaneet yhden ehdokkaan enemmän läpi Helsingistä, ja olisivat ilmeisesti olleet isoin puolue.

Pressanvaaleissa ehdokkailla on sama numero toisella kierroksella kuin ensimmäisellä; tämä muuttui kun Ahtisaari ja Rehn kisailivat toisella kierroksella. Silloin toisen numero oli ekalla kierroksella 2 mutta se vaihtui toiselle kierrokselle siten, että kilpakumppani sai kakkosen. En muista kumpi oli kumpi, mutta esitettiin spekulaatioita että tästä saattoi saada toiselle ehdokkaalle tarkoitettuja ääniä kun ihmiset saattoivat äänestää vanhasta muistista ensimmäisen kierroksen numeroa.

Pitäisikö eduskuntavaaleissa kaikilla puolueilla olla tietty numeroavaruus joka on sama jokaisessa vaalipiirissä, niin ainakin äänet menisivät oikealle puolueelle vaikka vahingossa äänestäisikin naapurivaalipiirin ehdokasta?

Se oli porvoolainen teleasentaja joka kymmenkertaisti äänisaaliinsa.

Halla-Aho oli siis ehdolla Helsingissä ja tämä kommari Uudellamaalla.
 
Tähän ketjuun piti laittaa vanha totuus. Populistit lupaa yhtä ja päättää toista, siitä syystä eivät ole hallituksissa pitkään. Yhtäälle jos kumartaa, toisaalle pyllistää, summa x:stä ei riitä kaikkiin lupauksiin.
 
Noniin @TomTom oisko aika muuttaa otsikko. Vaikka "Persut nousevat Feeniks-linnun lailla ja vapauttavat Suomen kansan kommunismin ikeestä"

Edit. Tää oli siis läppä.
 
Viimeksi muokattu:
Mikäli kepun kannatus ei tästä kohene, niin Marinin/Lindtmanin kannattaa varautua siihen, että tulevat kohta olemaan keskisuuren puolueen rivikansanedustajia, ja Kulmunin kannattaa hankkia pistosuojaliivi, voi meinaan tulla puukkoa selkään*.

*Tällä siis viittaan siihen, että Sipilä & co syöksevät Kulmunin vallasta. En yllytä väkivaltarikokseen, enkä toivo sellaista tapahtuvan, eikä asteriskillä merkattua kohtaa tule ottaa kirjaimellisesti. Nykyaikana tälläiset disclaimerit lienevät tarpeellisia :rolleyes:
 
Johan tuo kertaalleen hajosi. Hajoamisen yhteydessä tehdyt sekoilut ja selkäänpuukotukset on ainoastaan lisännyt paineita ja kyräilyä hallituksen sisällä ja katoavan kannatuksen myötä epämääräisiä ja harkitsemattomia ulostuloja on odotettavissa.
Hallitus ei muuta kuin tekee nyt 360 asteen pyörähdyksen ja jatkaa niin kuin ennenkin tosin uudella pääministerillä. Vasta jos eduskunnan suurimman puolueen hallitustunnustelut eivät onnistuisi niin Halla-Aho saisi tilaisuutensa. No näin ei käy kun kaikki hallituspuolueet ovat luvanneet jatkaa joten hallitustunnustelut ovat vain muodollisuus.
 
Tulee väkisin mieleen, että onko enää edes tarkoitus saada toimivaa hallitusta kasaan? Mahtava Bussikuski on näyttönsä jo antanut ja miten taivahassa -luottamusta rakennetaan siten-, että sama heppu häärii uudestaan hallitusneuvottelijana....kenties aikoo taikoa itsensä vielä pääministeriksi.:cool:

Ensin tunnustelijasta Paateron paikalle, siitä sitten.. :)
 
Hallitus ei muuta kuin tekee nyt 360 asteen pyörähdyksen ja jatkaa niin kuin ennenkin tosin uudella pääministerillä. Vasta jos eduskunnan suurimman puolueen hallitustunnustelut eivät onnistuisi niin Halla-Aho saisi tilaisuutensa. No näin ei käy kun kaikki hallituspuolueet ovat luvanneet jatkaa joten hallitustunnustelut ovat vain muodollisuus.

Koska persupelko on valtava, niin välttävät uusia vaaleja kuin ruttoa..
 
Koska persupelko on valtava, niin välttävät uusia vaaleja kuin ruttoa..
No ihan kaikkea kunniaa ei kannata persujen kontolle kantaa. Ohdakkeista se voisi olla persujenkin hallitusvastuu kun kaikkeen ei voi vastata maahanmuuttoviittauksin. Sekin on vielä näkemättä, että kun galluppiin vastataan puhelimessa ja kun politiikkaan vastataan protestiksi, että nämä kaikki puhelimessa persuja peukuttavat lähtisivät sateisena sunnuntaina suorittamaan kansalaisvelvollisuuksiaan ja piirtämään numeroita äänestysuurnille.

Sitä paitsi perussuomalaisetkin tarvitsisivat nykyisessä eduskunnassa väkeä vasemmistosta hallitukseensa eli joko esim Ohisalon tai Kulmunin Halla-Ahon kylkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Tulee väkisin mieleen, että onko enää edes tarkoitus saada toimivaa hallitusta kasaan? Mahtava Bussikuski...

Puuolue-eliiteillä on omat agendansa. Niitä on monta:
- Henkilökohtainen urakehitys.
- Henkiilökohtainen poliittis-ideologinen agenda.
- Puolueen kannatuskehitys.
- Puolueen profiloituminen.
- Puolueeseen sidottu poliittis-ideologinen agenda.

Puolueet ovat kollektiiveja. Niillä on omat agendansa. Niitäkin on monta.
- Puolue-eliitin agendojen muodostama kokonaisuus.
- Puoluekoneiston agendojen muodostama kokonaisuus.
- Puolueen ydinkannattajakunnnan muodostama kokonaisuus.
- Puolueen liikkuvien (sekä äänestysaktiivisuus että äänestämisen kohde) kannattajien eli potentiaalisen kannattajakunnan agendat.

Kun kaikki nämä yhdistetään, niin seurauksena on aika kumma ja monimutkainen härdelli. Esimerkkinä voisi ottaa vaikka sen, että SDP:n johtoon näyttäisi nousevan Vihreitä ja Vassareita lähempänä oleva henkilö. Tai sen, että Kulmunin agenda näyttäisi olevan jotain aivan muuta kuin Kepun ydinkannattajakunnan. Tai...

Kepunkin piirissä on tällä hetkellä monta eri agendaa. Joku haluaa pitää kiinni salkusta ja palkasta. Toinen haluaa pelastaa puolueen. Kolmas haluaa uusia edustajanpaikkansa vaikkapa puolueen yhtenäisyyden kustannuksella - tai ehkä johonkin nousevaa tai vakaata kannatusta omaavaan puolueeseen siirtymällä...

Jos Marin tulee pääministeriksi ja Kepu pysyy hallituksessa, niin en hämmästy jos nähdään loikkauksia ja tyhjiä ääniä tai hallitusta vastaan äänestämistä välikysymyksen yhteydessä. Enkä hämmästyisi jos olisi jo menossa neuvotteluja Kepusta sitoutumattomaksi ja/tai toiseen puolueeseen loikkaamisten suhteen.
 
Koska persupelko on valtava, niin välttävät uusia vaaleja kuin ruttoa..

Tässä on nähty aika monta vuotta sitä miten erilaiset pelkopurijat ja utopistit ovat leimanneet peloksi kaiken missä joku ei suostu menemään heidän harhoihinsa mukaan.

Islamofobia, transfobia, sitäfobia, tätäfobia, tuotafobia...

Tosta persupelko sanasta mulle tuli ensin mieleen sana persufobia, mutta sen jälkeen laajempi joka kuvaa hyvin näitä foobikoksileimaajia:

Todellisuusfobia, realityfobia.
 
Antti Rinteestä eroon pääseminen voi vielä olla parasta mitä demareille on aikoihin tapahtunut. Siis JOS hänestä tosiaan päästään eroon. Uudelle puheenjohtajalle voi vielä käydä niin kuin Kulmunille kun joutuu huomaamaan ettei tässä ihan oikeata vetovastuuta saatukaan vaan sedät vetelevät edelleen naruista takahuoneessa.
Sedät vetelevät takahuoneessa
 
Kuinka paljon opposition kannatuslukemien pitää vielä nousta, että hallitus huomaa linjassaan olevan jotain vikaa? Vihreät ja vassarit eivät linjaansa muuta, mutta demulien ja varsinkin keskustan olettaisi ottavan lusikan kauniiseen käteen.
Meinaat että tekee putin medvejev vaihtokaupat marinin kanssa :rolleyes:
 
Joo, oli siis näin päin. Mutta asia on kuitenkin sama. Eikä koske pelkästään Helsinki-Uusimaa vaalipiirien rajaa, vaan oletan että tilanne voi olla saman kaltainen myös jossain muualla. Etelässä ehkä toki tämä korostuu enemmän.

Ihan todellinen ongelma joka tapauksessa. Ei varmaan olisi ongelma arpoa joka vaaliliitolle omaa numeroavaruutta jota noudatettaisiin kaikissa vaalipiireissä. Tämä ongelmahan voi nousta esiin myös paikallisissa tv-mainoksissa. Esimerkiksi täällä Pirkanmaan ja Pohjanmaan rajaseudulla ei mainoksesta läheskään aina käy selville missä vaalipiirissä kyseinen herra tai rouva onkaan ehdolla.
 
Ehkä ehdokkaat ja puolueet voisivat lisätä sen yhden tärkeän sanan omaan mainontaansa. "Pena 007 Pirkanmaalta." "Äänestä Uudellamaalla Unelma Höttöä numerolla 69"
 
Back
Top