Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Juu. Näissä Israel-keskusteluissa tietyltä näkökulmalta tuppaa järestäen unohtumaan tuo "kikkeliskokkelis, mitäs läksit"-fakta. Ei kai Israelin puolustussodissa vallattuja alueita takaisin tarvitse antaa? Siis oikeissa puolustussodissa, ei Joose-sedän versioissa.
Joo, hyökkäävät arabiarmeijat kehottivat Israelin alueella asuvia arabeja lähtemään siksi aikaa, kun Israel on tuhottu. No, osa lähti ja elää edelleen maattomana. Osa ei lähtenyt ja elää tyytyväisenä Israelin kansalaisena. Palestiinalaiskysymys on ollut ympäröiville arabimaille pelkkä propaganda-ase jo vuosikymmeniä.
 
Aikanaan ennen 1967 kuuden päivän sotaa eivät yksikään arabimaa ollut valmis mihinkään kompromissiin israelin kanssa.Sionistit mereen oli yhteinen näkemys kaikilla.Länsimaita pidettiin israelin puolustajina jotka toimillaan jarrutteli lopullista ratkaisua.YK oli amerikkalaisten käsikassara.Kuuden päivän sodassa turpiin tuli ja vain suurvaltojen väliintulo esti vielä pahemman arabien tappion.Nyt ääni kellossa muuttui ja YK ssa sosialististen ja Afrikan maiden tuella päätöslauselmalla Israel onkin miehittäjä.Aivan kuin varas joka epäonnistuttuaan alkaa syyttämään toista aloittajaksi ja varkaaksi.Miksi tuossa sodassa hävinnyt voi pitää menetystä laittomana kun euroopan jaossa valtiot menetti itsenäisyytensä nuin vain eikä ole perään huutelemista ollut
 
Nykyinen ns. Palestiina oli 1800-luvulla melko tyhjää aluetta, josta juutalaiset ostivat maata arabeilta ja Turkin sulttaanilta. Juutalaiset saivat alueen kukoistamaan ja arabejakin alkoi ilmestyä tietysti sitten norkoilemaan ympärille. Mitään historiallista kansaa nimeltä palestiinalaiset ei ikinä ole ollut olemassakaan. Mutta tämä ketju on varmaan tälle väittelylle väärä.
Ostaminen on hieman yliampuvaa, kun tehtiin muutama kauppa.
Joo, hyökkäävät arabiarmeijat kehottivat Israelin alueella asuvia arabeja lähtemään siksi aikaa, kun Israel on tuhottu. No, osa lähti ja elää edelleen maattomana. Osa ei lähtenyt ja elää tyytyväisenä Israelin kansalaisena. Palestiinalaiskysymys on ollut ympäröiville arabimaille pelkkä propaganda-ase jo vuosikymmeniä.

Katso nyt mitä sinäkin kirjoitat, nurkkaan häpeämään. Kohta varmaan vedotaan raamattuunkin, niinhän tämä menee yleensä.
Katso ensimmäinen kirjoitukseni ja kommentoi sitä.

Tätä voi jatkaa vaikka kuinka kauan, se ei tee ensimmäistä kirjoitustani epätodeksi.
Lue edes se, että mikä hemmo sen kirjoittaja on ja olisiko ehkä hänellä jotain tietoa asiasta.
 
Ostaminen on hieman yliampuvaa, kun tehtiin muutama kauppa.


Katso nyt mitä sinäkin kirjoitat, nurkkaan häpeämään. Kohta varmaan vedotaan raamattuunkin, niinhän tämä menee yleensä.
Katso ensimmäinen kirjoitukseni ja kommentoi sitä.

Tätä voi jatkaa vaikka kuinka kauan, se ei tee ensimmäistä kirjoitustani epätodeksi.
Lue edes se, että mikä hemmo sen kirjoittaja on ja olisiko ehkä hänellä jotain tietoa asiasta.
Tätä voi nimenomaan jatkaa vaikka kuinka kauan. Minä löydän omaa näkökantaani tukevia asiantuntijoita. Mutta ei Persu-ketjussa.
 
Israel on Lähi-idän paras valtio about kaikilla mittareilla mitattuna. Israelin kohtuuton kritisointi samalla, kun vaietaan muiden Lähi-idän valtioiden vakavista ongelmista herättää kysymyksen, että mikä mahtaa motivoida tätä kritisointia.
 
Viime vuoden joulukuulta oleva juttu Persu-Jugendin touhuista. On kyllä jo sairasta menoa.

Olen itsekin ihmetellyt miten seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa paskanheittoa ja varsinaista rasismia on katsottu läpi sormien noinkin kauan, perussuomalaisissa kun on kuitenkin kaikenlaista suuntautuneisuutta kärkipoliitikkoja myöten osa kaapissa osa ei eikä noista öyhkääjistä todellakaan tykätä. Ja on hieman erivärisiä puolisoita ja lapsiakin.
 
Ostaminen on hieman yliampuvaa, kun tehtiin muutama kauppa.


Katso nyt mitä sinäkin kirjoitat, nurkkaan häpeämään. Kohta varmaan vedotaan raamattuunkin, niinhän tämä menee yleensä.
Katso ensimmäinen kirjoitukseni ja kommentoi sitä.

Tätä voi jatkaa vaikka kuinka kauan, se ei tee ensimmäistä kirjoitustani epätodeksi.
Lue edes se, että mikä hemmo sen kirjoittaja on ja olisiko ehkä hänellä jotain tietoa asiasta.
Kuinka monta arabia on tullut Israelista Suomeen hakemaan turvapaikkaa? 2kpl. Molemmat lähtivät heti kun kuulivat että Härmässäkin on yleinen asevelvollisuus. Eivätkä edes joudu Zahaliin.
Onpa tämäkin taas päivä, kaikki ketjut täynnä ihme myökkäämistä. Ja pelle-hermanni olet ignore-listalla tästä eteenpäin. Good luck.
 
Israel on Lähi-idän paras valtio about kaikilla mittareilla mitattuna. Israelin kohtuuton kritisointi samalla, kun vaietaan muiden Lähi-idän valtioiden vakavista ongelmista herättää kysymyksen, että mikä mahtaa motivoida tätä kritisointia.
Itse ymmärrän Israelin kritisointia siksi että se on länsimainen demokratia jolta voi ja pitää odottaa paljon enemmän kuin kaikilta muilta alueen valtioilta.
Tämä ei millään lailla saa estää näiden muidenkin valtioiden kritisointia! :unsure:
 
Viime vuoden joulukuulta oleva juttu Persu-Jugendin touhuista. On kyllä jo sairasta menoa.

Muroihin kusijoita riittää...saas nähdä mitä Halla-ahon nuorisosiivelle ajamat muutokset toimii..melua ne on ainakin kohteessa nostanut ja se on hyvä merkki.
 
Näkökulma: Il Duce- ja Mestari-nimet kertovat, että perussuomalaisissa on fasistisia piirteitä – vahvaa johtajaa ovat ihailleet niin Halla-ahon kuin Mussolinin kannattajat

Tänään klo 5:59
Lauri Nurmi


Scriptassaan Jussi Halla-aho kirjoittaa itsemurhaa tekevästä valtiosta - aivan kuten Benito Mussolini aikanaan puhui.

Jussi Halla-aho on kerta toisensa jälkeen kertonut perussuomalaisten olevan sitoutuneita parlamentaariseen demokratiaan. Alkuperäisen poliittisen fasismin ja Halla-ahon johtaman perussuomalaisuuden väliltä löytyy silti paljon yhtäläisyyksiä.
Jussi Halla-aho on kerta toisensa jälkeen kertonut perussuomalaisten olevan sitoutuneita parlamentaariseen demokratiaan. Alkuperäisen poliittisen fasismin ja Halla-ahon johtaman perussuomalaisuuden väliltä löytyy silti paljon yhtäläisyyksiä.

Jussi Halla-aho on kerta toisensa jälkeen kertonut perussuomalaisten olevan sitoutuneita parlamentaariseen demokratiaan. Alkuperäisen poliittisen fasismin ja Halla-ahon johtaman perussuomalaisuuden väliltä löytyy silti paljon yhtäläisyyksiä. LAURI NURMI

Jussi Halla-aho aloitti bloginsa kirjoittamisen 2000-luvun alussa. Palstan suosio kasvoi, ja se sai nimekseen Scripta - kirjoituksia uppoavasta lännestä.
Halla-ahon kannattajat alkoivat kirjoittaa blogin vieraskirjassa Mestarista - kulttuurien sekoittumisen vastustajasta ja suomalaisen elämäntavan puolustajasta.

Kahdeksankymmentä vuotta aiemmin italialaiset maakuntien miehet ja naiset olivat ihailleet johtajaansa Il Ducea, Benito Mussolinia.

”Aikakautemme on sangen köyhä suurista persoonallisuuksista, harvassa ovat miehet, jotka ovat kyenneet tahtonsa voimalla lyömään oman persoonallisuutensa leiman kokonaiseen kansaan.”
Näillä sanoilla alkaa Margherita G. Sarfattin auktorisoitu Mussolini-elämäkerta, jonka Gummerus julkaisi suomeksi vuonna 1927.

Fasismin poliittisesta olemuksesta kiinnostuneiden kannattaa etsiä opus käsiinsä, sillä sen lukeminen auttaa ymmärtämään, millainen aatesuuntaus italialaisia ja monia muita eurooppalaisia kansallisuuksia alun perin kiehtoi – siis ennen kuin kansallissosialistit nousivat 1930-luvulla Saksassa valtaan ja alkoivat rakentaa keskitysleirejään.

Mussolini oli nuoruudessaan sosialisti ja vasemmistolaisen Avanti-lehden toimittaja. Hänen vaatimuksensa Italian liittymisestä ensimmäiseen maailmansotaan johti potkuihin.

Katkeroitumisen asemesta Mussolini alkoi halveksua heikkoja – kommunisteille periksi antaneita – hallituksia ja Italian poliittista pirstaleisuutta. Parlamentaarisen demokratian tilalle hän tarjosi vahvaa johtajuutta ja ennen kaikkea vahvaa valtiota.

”Se on syntynyt ilman ja Välimeren ympäröimän heimomme tuntemasta syvästä, kestävästä tarpeesta, heimomme, joka tärkeänä hetkenä tunsi madon kalvavan olemassaolonsa pääjuuria”, Mussolini kuvaili fasismia Sarfattille vuonna 1924, kun liike oli ollut kaksi vuotta vallassa.

”Valtio, joka ei käytä hyväkseen valtiota säilyttäviä aineksia, vaan kohtelee niitä samalla tavoin kuin kielteisiäkin aineksia, noudattaa itsemurhaajan periaatteita”, Mussolini parjasi kulttuurien sekoittumisen aiemmin hyväksynyttä italialaista valtiota.

Scriptassaan Halla-aho kirjoittaa itsemurhaa tekevästä valtiosta – aivan kuten Mussolini aikanaan puhui.

”Ruotsi on ylimielisyyteen, omahyväisyyteen ja suuruudenhulluuteen sairastunut yhteiskunta, joka uskoo voivansa pelastaa maailman ja tekee samalla eurooppalaisessa mittakaavassa ainutlaatuista kansallista itsemurhaa”, Halla-aho analysoi vuonna 2014 Ruotsin valtiopäivävaaleja.

Mussolinin päävastustajia olivat marxilaiset ja näiden ihannoima teoreettinen kansainvälinen sosialismi.

Halla-aho kokee niin ikään käyvänsä kamppailua ”marksilaisia” vastaan. Vastustajistaan hän on kirjoittanut k-kirjaimella, ikään kuin näille piruillen.
”Marksilainen fragmentti on keksinyt, että kunhan Eurooppaan saadaan tarpeeksi tummaihoisia ihmisiä, tuloksena on kukkaisa idylli, jossa mausteet tuoksuvat, rummut soivat ja veljeys vallitsee.” (Scripta 12.5.2005)

Ennen kevään 2019 eduskuntavaaleja Halla-aho kertoi tanskalaiselle Politiken-lehdelle, että häntä kannustaa politiikassa eteenpäin vain yksi asia. ”Teen tätä vain, koska haluan olla mukana muuttamassa suomalaisen maahanmuuttopolitiikan ajattelu- ja toimintatapoja.”

Mussolinin poliittista toimintaa ohjasi vahva ja vakaumuksen kaltainen tarve palauttaa italialaiselle kansallisaatteelle sen alkukantainen ja kuviteltu kunnia.

Alkuperäisen poliittisen fasismin ja Halla-ahon johtaman perussuomalaisuuden väliltä löytyy paljon yhtäläisyyksiä, joita voi kutsua yhteisiksi piirteiksi.

Olennainen ero löytyy suhtautumisesta demokratiaan.
”On epäilemätöntä, että fascismi ja valtio ehkä jo varsin pian ovat yksi ja sama käsite. Fasicismi voi aukaista oven laillisuuden avaimella, mutta se voi myöskin, jos sitä siihen pakotetaan, sen tehdä kapinan miekallakin”, Mussolini painotti valmiuttaan muiden aatteiden elintilan viemiseen.

Halla-aho on kerta toisensa jälkeen kertonut perussuomalaisten olevan sitoutuneita parlamentaariseen demokratiaan. Perussuomalaisten tavoitteena ei ole ollut Suomen perustuslain muuttaminen.

Kun perussuomalaisten ja poliittisen fasismin välisestä suhteesta käydään nyt julkista keskustelua, on aiheellista palauttaa mieliin kansanedustaja Halla-ahon teksti vuodelta 2011.

Syyskuussa 2011 Halla-aho erotettiin eduskuntaryhmästä kahdeksi viikoksi Facebook-kirjoituksensa vuoksi. ”Yksinkertainen tosiasiahan on, että demokratia (=vaalit) estää mitä tahansa poliittista hallitusta ryhtymästä mihinkään sellaisiin toimiin, joilla ’oikeasti’ olisi mitään vaikutusta Kreikan konkurssitalouteen”, Halla-aho kirjoitti ja jatkoi: ”Juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla.”

Tapaus kuvastaa silloisen perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja Halla-ahon välillä vallinnutta konfliktitilaa. Huomionarvoista on, että Halla-aho oli liittynyt puolueen jäseneksi alle vuotta aiemmin.

Oma ironiansa on siinäkin, että Halla-aho puhui kesällä 2015 kansanedustaja Olli Immosta puolustaessaan ”demokratian vihollisista”, vaikka oli itse aiemmin leikitellyt ajatuksella sotilasjuntan hyvästä toimeenpanokyvystä.

Kreikkaa hallitsi kylmän sodan kuumimpina vuosina upseerien juntta, joka oli vallassa 1967–1974. Samalle historialliselle jaksolle ajoittuivat Vietnamin sota (1964–1975) ja Neuvostoliiton tekemä Tšekkoslovakian miehitys (1968). Kreikassa juntta vangitsi tuhansia kommunisteja, ja sotilaat surmasivat mielenosoittajia.

Kirjaimellisesti tulkittuna Halla-ahon Kreikka-kirjoituksesta syntyy vaikutelma, että hänen mielestään väkivallan kohdistaminen ateenalaisiin mielenosoittajiin olisi tietyissä olosuhteissa ollut perusteltua.

Halla-aho itse sanoo, että hänen kirjoituksissaan on usein mukana sarkasmia ja huumoria.

Mielenosoitukset äityivät Ateenassa kesällä 2011 väkivaltaisiksi mellakoiksi, ja demokraattinen yhteiskuntajärjestys oli vaakalaudalla talouskriisin paineessa.
Vaikka Kreikan tilanne näytti pitkään lohduttomalta, kansanedustajan vastaava Facebook-kirjoitus olisi todennäköisesti johtanut vähintään määräaikaiseen erottamiseen myös muiden puolueiden eduskuntaryhmissä.

Jos Halla-aho päättää esittää perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtajan Toni Jalosen erottamista puolueesta tämän fasismia ihannoivien lausuntojen seurauksena, erottamisen argumenttina käytetään todennäköisesti puolueen vahingoittamista.

Kyse ei ole siitä, etteikö Halla-aho olisi tietoinen perussuomalaisuutta ja poliittista fasismia yhdistävistä piirteistä.

Kun Mussolinin fasistit vuonna 1922 marssivat Roomaan ja pakottivat hallituksen eroamaan, he antoivat seuraavan julistuksen: ”Työväenluokkia, peltojen ja tehtaitten kansaa, kuljetustyöläisiä ja siviilivirkamiehiä ei uhkaa vähinkään vaara fascistien taholta. Heidän oikeutettuja vaatimuksiansa tullaan lojaalisti kannattamaan. Me olemme jalomielisiä aseettomille vastustajillemme. Muille olemme säälimättömiä.”

Sata vuotta myöhemmin sinivalkoinen perussuomalaisuus ammentaa voimansa yleisestä tyytymättömyydestä ja on vahvimmillaan vauraimpien kasvukeskusten ulkopuolella.

Myös perussuomalaiset hakevat työväenluokan suosiota.

Fasistien myöhemmästä kohtalosta perussuomalaisten – ja kaikkien muiden puolueiden – kannattajat ovat toivottavasti oppineet sen, että kenenkään tyytymättömyyttä hallitukseen ei milloinkaan pidä kanavoida vihamieliseen toimintaan ketään vastaan.

Siksi on tärkeää, että Halla-aho korostaa perussuomalaisten sitoutumista demokratiaan.

Poliittisen fasismin havaittavien piirteiden voimakkuus vaihtelee eri aikakausien välillä.

Fasismin petollinen lumo perustuu siihen, että fasismissa ei alun perinkään ollut kyse kirjallisesta ohjelmasta vaan ennen kaikkea ihmisten tuntemasta vahvan johtajan tai johdattajan kaipuusta.
Sitä kuvastavat poliitikoille annettavat nimitykset, kuten Il Duce ja Mestari.

”Sillä ei ole minkäänlaista määrättyä ohjelmaa, joka olisi toteutettavissa suunnilleen vuonna 2000. Se jatkaa päivä päivältä tahtonsa ja intonsa rakennuksen rakentamista ja lujittamista.”

Mussolinin 1920-luvulla lausumat sanat paljastavat osaltaan syyn, miksi fasismin lumo ei ole haihtunut, vaikka sen historialliset jäljet ovat pelottavia.

LAURI NURMI


Olen vakuuttunut, että Nostradamuksen kirjoituksista löytyy useita säkeitä jotka ennustavat Perussuomalaisten nousun ja maailman, tahi ainakin pohjoisen Euroopan, ajautumisen perikatoon Halla-ahon johdolla.

Professorit hoi, raha-anomukset sisään ja tutkimaan, hallitus kyllä hyväksyy kaikki.
 
Muroihin kusijoita riittää...saas nähdä mitä Halla-ahon nuorisosiivelle ajamat muutokset toimii..melua ne on ainakin kohteessa nostanut ja se on hyvä merkki.

Jos nuorisossa on persujen tulevaisuus, niin ei kyllä hyvältä näytä :ROFLMAO:

Persut ja provoilu ovat kuin paita ja peppu ja se on tuolle puolueelle hyvinkin toimiva taktiikka, mutta nuorisolla tuppaa menemään hommat vähän yli.

Ja tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun puoluejohto ja nuoriso ovat napit vastakkain...

 
Halla-aho fasismikohun keskelle joutuneesta nuorisojärjestöstä: "On sietämätöntä, että puolueesta erotetut voivat jatkaa toimintaansa"
Perussuomalaisten nuorten toinen varapuheenjohtaja Toni Jalonen sai aikaan kohun kuvailtuaan itseään viikonloppuna pitämässään puheessa fasistiksi. Tänään hän ilmoitti eroavansa.
Perussuomalaiset
25.2.2020 klo 21.58
Jussi Halla-aho

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahoYle
13-3-8714372.jpg

Annette Blencowe

Jaa artikkeli:
Jaa artikkeli Whatsapissa
Jaa artikkeli Facebookissa
1
Jaa artikkeli Twitterissä
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo, että kaikki mahdollisuudet ovat tällä hetkellä pöydällä perussuomalaisten suhtautumisessa sen nuorisojärjestöön.
– Meidän näkökulmastamme on sietämätöntä, että puolueesta erotetut voivat jatkaa toimintaansa perussuomalaisissa nuorissa, Halla-aho sanoi tänään tiistaina Ylen A-studiossa.
Perussuomalaisten nuorten toinen varapuheenjohtaja Toni Jalonen ilmoitti aiemmin illalla eroavansa varapuheenjohtajan tehtävästään. Jalonen sai aikaan kohun kuvailtuaan itseään viikonloppuna pitämässään puheessa fasistiksi.
Perussuomalaiset ilmoitti jo eilen aikovansa erottaa Jalosen puolueesta.
Perussuomalaisten nuorisojärjestöllä on tulossa yleiskokous, jossa tehdään päätöksiä sääntöuudistuksesta. Pöydällä on ehdotus, jonka mukaan nuorisojärjestön jäseneksi otettaisiin jatkossa vain puolueen jäseniä. Tarkoitus olisi näin suitsia ylilyöntejä.

Uutinen päivittyy hetken kuluttua

 
Back
Top