Pikku-uutisia Suomesta

1753 vuoden almanakkauudistus siirsi Jaakon päivän tulemaan liian aikaisin. Oikeaa Jaakonpäivä pitäisi olla 5.8.

http://ilmatieteenlaitos.fi/jaakonpaiva

Myös ilmaston globaali lämpeneminen siirtää pintavesien lämpötilan taittumista myöhäisemmäksi.. Ilmaston ja kyseisen kansanviisauden kannalta Jaakon päivää tulisi siirtää jo lähemmäksi elokuun puoliväliä.
 
Myös ilmaston globaali lämpeneminen siirtää pintavesien lämpötilan taittumista myöhäisemmäksi.. Ilmaston ja kyseisen kansanviisauden kannalta Jaakon päivää tulisi siirtää jo lähemmäksi elokuun puoliväliä.
Kun päivät tässä lyhenevät ja pimeän aika lisääntyy, riippuu lisääntyvästi yölämpötiloista... jos huidellaan +11/14 akselilla niin vedet eivät ihan lähiaikoina jäähtyne.
Sanoo reserviläinen jolla on vielä (saunatta) talviturkki heittämättä!
 
Tässä voi vetää myös tiettyjä yhtäläisyyksiä siihen, että radikaaliin terrorismiin hurahtaneet ovat usein entisiä (ja nykyisiä)huumeidenkäyttäjiä ja pikkurikollisia. Otollista maaperää kaikenlaiselle hörhöilylle.

Aika jäätävä tilasto tosiaan, että käsittääkseni _jokainen_ viime vuosien iskuihin euroopassa osallistunut muslimiterroristi on ollut istumassa ja radikalisoitunut systeemissä. Tämä on toisen käden tietoa valtiollisen tahon materiaalista.
 
Puolustusvoimat aloittaa räjähderaivaukset Kuopiossa – suuria räjähteitä Neulalahden pohjassa jopa tuhansia


Julkaistu: 31.7. 9:43 http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005308872.html

Puolustusvoimat aloittaa räjähderaivaukset Kuopion Neulalahdessa, Kainuun prikaatista tiedotetaan.

Raivaukset jatkuvat lokakuun ensimmäisen viikon loppuun saakka.

Vesialueilla liikkumista rajoitetaan turvallisuussyistä räjähteiden nostotyön aikana. Vesillä liikkujien tulee pitää 300 metrin etäisyys raivauslauttaan ja sukeltajaan.

Räjähteitä raivataan lautalla, joka etsii pohjassa olevia räjähteitä kauhalla ja magneetilla. Suuria räjähteitä arvellaan Neulalahdessa olevan muutamia tuhansia ja niiden nostotyössä käytetään myös sukeltajia.

Kallavedellä sijaitsevasta Neulalahdesta on 1990-luvulta lähtien nostettu satojatuhansia räjähteitä, muun muassa käsikranaatteja, patruunoita ja sytyttimiä.

– Sotien jälkeen valvontakomissio puuttui siihen, että Kuopiossa oli kolme ampumatarvikevarikkoa, vaikka papereiden mukaan niitä oli yksi. Silloin oli kymmenen päivää aikaa tyhjentää kaksi varikkoa. Silloin vietiin Suuren Neulamäen varikolle niin paljon tavaraa kuin sinne mahtui ja loput hävitettiin upottamalla, Kajaanin joukko-osaston yliluutnantti Janne Aittamaa valaisee suuria räjähdemääriä Neulalahdessa.

Aittamaan mukaan sotien jälkeen räjähteitä hävitettiin pääsääntöisesti upottamalla 1970-luvulle asti.

Yliluutnantti uskoo, että tulevien viikkojen aikana Neulalahdesta nostetaan merkittävä määrä räjähdetarvikkeita.
STT
 
Noinkin sitä voi saada vapautuksen palveluksesta :facepalm:

Alokas uhkasi ampua tupakaverinsa ampumaradalla Vekaranjärvellä
Maanantai 31.7.2017 klo 14.11 (päivitetty klo 14.18)

Tapauksesta on aloitettu esitutkinta, ja alokasta epäillään palvelusrikoksesta.


Ampumisella uhkaillutta alokasta epäillään palvelusrikoksesta. Kuvituskuva. (MINNA JALOVAARA)
Iltalehden saamien tietojen mukaan Karjalan Prikaatin 2. pioneerikomppaniassa on sattunut tapaus, jossa alokas on uhannut ampumarataharjoituksessa ampua muita varusmiehiä.

Iltalehden haastatteleman alokkaan mukaan kyseessä oleva alokas ei tule toimeen muiden varusmiesten kanssa ja käyttäytyy päivittäin uhkaavasti muita varusmiehiä kohtaan.

Karjalan prikaatista vahvistetaan, että kuvatun kaltainen tapaus on tutkinnassa.

- Yksikössä on henkilö, jolla on esitutkinnassa useita eri juttuja ja tämmöinen tapahtuma on olemassa. Alokas on uhannut tupakaveriaan ampumisella, kertoo kapteeni Jari Parviainen Karjalan prikaatista.

Parviaisen mukaan tapaus on sattunut 19. heinäkuuta. Esitutkinta etenee päätökseen sotilaskurinpitomenettelyllä tai tarvittaessa syyttäjälle. Esitutkinnassa olevaa alokasta epäillään palvelusrikoksesta.

Parviainen kertoo, että alokas oli uhannut tupakaveriaan sanallisesti. Tupakaveri ei ollut ottanut asiaa vakavasti, mutta sivulliset olivat ilmoittaneet uhkauksesta eteenpäin.

Karjalan prikaati sijaitsee Vekaranjärvellä Kouvolassa. Prikaati kouluttaa kaikkia maavoimien aselajeja ja siellä palvelee 4 000 varusmiestä vuosittain.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201707312200295955_u0.shtml
 
Eipä ole ensimmäinen.

Itselläkin oli kokelaana hieman erikoinen kokemus ampumaradan näyttösuojassa.

Heppu pyörtyi ja toisen kokelaan kanssa alettiin kantaa ambulanssiin...sitten silmät avautui ja veti perkeleen ison leukun esiin... Selvisi, että oli kokkaillut kaikenlaista "lääkitystä" ittelleen...

Käytiin sitten hieman keskusteluja kantahenkilökunnan kanssa...hauskinta on, että hepusta tuli ihan hyvä kaveri.
 
Eipä ole ensimmäinen.

Itselläkin oli kokelaana hieman erikoinen kokemus ampumaradan näyttösuojassa.

Heppu pyörtyi ja toisen kokelaan kanssa alettiin kantaa ambulanssiin...sitten silmät avautui ja veti perkeleen ison leukun esiin... Selvisi, että oli kokkaillut kaikenlaista "lääkitystä" ittelleen...

Käytiin sitten hieman keskusteluja kantahenkilökunnan kanssa...kauskinta on, että hepusta tuli ihan hyvä kaveri.

Muista myös tapauksen, jossa kouluttajat ihmettelivät kun yksi porukasta ei osunut ammunnoissa tauluun lainkaan. Sanoi vetäneensä kourallisen 600 mg Buranaa ennen ammuntoja.
 
http://eocomm.fi/?p=574
TUHKATKIN PESÄSTÄ


Mikä mahtaa olla seuraava asia, jota Suomessa aletaan ajaa läpi punaviherpiirien, globalistien ja median toimesta? Tätä mietin viime keväänä. Asia selvisi kesän aikana seuraamalla mediaa.

Hesari esitteli pää- ja sisäsivuillaan isosti 23-vuotiaan suomalaisen Janin, joka harjoittaa polyamoriaa eli moniavioisuutta. Hänellä on kaksi tyttöystävää eikä aio palata yksiavioisuuteen, kun on kuulemma niin kivaa. Helsingin Sanomain moniavioisuuden airuena ja asiantuntijana toimii siis 23-vuotias sinkkumies, joka seukkaa parin tytön kanssa yhtaikaa. Voisi odottaa lähinnä Seiska-lehdeltä tätä.

Suurella mielenkiinnolla odotan, millä argumenteilla kaksikko Mäkinen & Askola ajavat aatetoveriensa uusimman idean läpi kirkon piirissä. Luultavasti tähänkin löytyy sopiva raamatunkohta ja psalmi. Vastustajat teilataan vanhoin opein.

Moniavioisuus on Suomen laissa kielletty, mutta artikkelin rivien välissä tarkkaavainen lukija huomaa kaikenlaista. Minun tuskin tarvitsee tämän enempää asiaan pöyhiä, sillä jokainen lukutaitoinen suomalainen ymmärtää, mitä asiaa tällä halutaan maassamme edistää. Artikkelin mukaan rakkaus ei jakamalla vähene vaan lisääntyy. Unohdetaan, että raha kuitenkin vähenee jakamalla eikä suinkaan lisäänny, ellei sitten eletä toisten varoilla.

Saman aviisin kolumnissa häveten kauhistellaan, miksi Suomen perustuslaki edellyttää presidentin olevan syntyperäinen Suomen kansalainen. Pykälä on kirjoituksen mukaan syrjivä ja estää maahan muuttavien asettumista ehdolle sekä viittaa nationalismiin. Demariedustaja Pilvi Torsti lupaa tehdä heti kesän jälkeen aloitteen perustuslain muuttamisesta tältä osin. Voiko enää omituisempaa uudistusehdotusta kukaan keksiä näin Suomen satavuotisjuhlavuonna, mutta tämäkin kuvaa aikaa ja meininkiä todella hyvin.

Talousuutisten puolella jaetaan tuottavia sijoitusvinkkejä. Analyytikot näkevät kovaa nousupotentiaalia kannabisosakkeissa. Jo aiemmin uutisoitiin, että jenkkifirmat perustavat ja vievät Pariisin pörssiin yrityksiä, jotka ovat valmiudessa, kun kannabis aikanaan Euroopassa vapautetaan. Punavihreät piirit liberaaliudessaan ovat jälleen huomaamattaan suurpääoman airueina. Jotkut jaksavat vielä samaan aikaan vastustaa viinien siirtämistä ruokakauppoihin.

Eurooppalaiset arvot ovat nyt todella lujilla. Niiden puolustajat leimataan yksin tein rasisteiksi, natseiksi ja foobikoiksi ja kriittisen varoittavat äänet vaiennetaan vihapuhepoliisien avulla. Orwellit, Falladat ja Huxleyt myyvät Euroopassa ennätyksiä ja kauhistuneet lukijat löytävät niistä nykyisyyden.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen kommunismi kaatui idässä, mutta jäi henkiin lännessä. Pari vuosikymmentä meni hyvin, mutta nyt sama paska uudessa paperissa leviää kaikkialle. Nuoret eivät analogiaan havaitse ja vanhempien suut tukitaan.

Ketään ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa, sillä nyt ollaan jo niin hyvässä vauhdissa, että pysähtyminen tai pysäyttäminen on vaikeaa. Toivottavasti näiden edellä mainittujen asioiden kannattajat ja ajajat tietävät todella mitä ovat kannattamassa ja ajamassa.

Pössytellessä vissiin kestää muutaman vaimon ja lähi-itäläisen presidentin.
 
Maavoimien komentaja vaihtuu
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005309545.html

80333735aad14418b91d21d17a7820ff.jpg


Kenraalimajuri Petri Hulkko aloittaa Maavoimien komentajana tiistaina 1. elokuuta.
...
 
Viimeksi muokattu:
Edelliseen liittyen:

"Maavoimat on hyvässä iskussa"

Ilkka Ahtokivi
Maavoimien uuden komentajan, kenraalimajuri Petri Hulkon mukaan maavoimat on tällä hetkellä hyvässä iskussa.
  • 9eeeeb60951c45f5f7ea29611f8aedaad8cf5295ffa20c2c5bb200f9ad8a69c8

    Maavoimien komentajana aloittava kenraalimajuri Petri Hulkko maanantaina Mikkelissä.

    (Lehtikuva/Anni Reenpää)
Petri Hulkko totesi maavoimien komentajan vaihtokatselmuksessa Mikkelissä maanantaina, että hänen edeltäjänsä kenraaliluutnantti Seppo Toivonen on määrätietoisella otteella kehittänyt maavoimia ja sen valmiutta turvallisuusympäristön nopean muutoksen vaatimusten mukaisesti.

– Johdollasi suunniteltu puolustusvoimauudistus on luonut hyvän pohjan maavoimien rauhan ja sodan toiminnalle ja niiden edelleen kehittämiselle. Maavoimat on tällä hetkellä hyvässä iskussa ja kehityskaaressa, hän arvioi.

Kenraalin mukaan menossa on maavoimien kehittämisen vuosikymmen.

– Seuraavat noin viisi vuotta näyttävät mihin asentoon maavoimat asettuvat muiden puolustushaarojen strategisten hankkeiden alettua. Kaikki keskeiset maavoimien suorituskykyhankkeet ovat jo käynnissä.

Hulkon mukaan käytössä oleva rahoitus määrittää minkä kokoiselle joukolle se voidaan kohdentaa.

Ratkaisevimmaksi valmiuden kannalta näyttää muodostuvan kyky ylläpitää ja huoltaa modernit järjestelmät valmiuden edellyttämässä laajuudessa. Maavoimien valmius verrattuna ympäröivään turvallisuusympäristöön on kehittynyt nopeasti hyvään suuntaan. Henkilöstön käyttöä, koulutusta ja harjoitusjärjestelmää on justeerattu vastaamaan entistä nopeampaan ja yllättävämpään tilannekehitykseen, hän totesi.

– Maavoimat on tässä kehitystyössä aallon harjalla, emmekä jää jatkossakaan suvantoon kellumaan. Vain jokapäiväisellä ja tosiasiasiallisella valmiudella luodaan riittävä maapuolustuksen ennaltaehkäisykyky. Muiden puolustushaarojen ja puolustusvoimallisten toimintojen vastaava kehitys kulkevat käsi kädessä, Hulkko jatkoi.

Komentajan mukaan maavoimien on nyt katsottava myös tulevaisuuteen yli strategisten hankkeiden.

– Minkälainen maailma meillä on kohdattavana 2030-luvulla, johon osuu seuraava maavoimallisten suorituskykyjen vanhenemisaalto. Suorituskyvyn rakentaminen vie keskimäärin kymmenen vuotta. 2020-luvun alussa olisi nähtävä ne ratkaisuvaihtoehdot, joiden suuntaan eteneminen on aloitettava. Muussa tapauksessa maavoimat ovat ajopuuteorian armoilla, Hulkko sanoi.

Hänen mukaansa kehitysratkaisut koskevat erityisesti maavoimien terävintä suorituskykykärkeä, operatiivisia joukkoja.

Hulkon mielestä maapuolustus rakentuu tulevaisuudessakin yleisen asevelvollisuuden pohjalle.

– En henkilökohtaisesti näe muita vaihtoehtoja. Yhdessä meidän on edelleen tehtävä kaikkemme, että mahdollisimman moni suomalainen mies ja vapaaehtoinen nainen aloittaa varusmiespalveluksen ja suorittaa sen kunnialla loppuun. Näen yleisen asevelvollisuuden merkittävä osana demokraattista järjestelmää ja Suomen puolustamisen välttämättömyytenä, hän sanoi.

https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/maavoimat-68363
 
Ja toinenkin:

Maavoimien uusi komentaja on huolissaan nuorten kunnosta – "Asevelvollisen tapaaminen aina huippuhetki"
Puolustusvoimain suurimman puolutushaaran tuleva komentaja Petri Hulkko on yleisen asevelvollisuuden vankka kannattaja.
31.7.2017 klo 15:20
13-3-9749675.jpg

Petri Hulkko.Petri Vironen / Yle

Maavoimat jää julkisuudessa usein kalustohankintojen kalleudella paistattelevien meri- ja erityisesti ilmavoimien varjoon. Maavoimat on kuitenkin selvästi suurin puolustushaara.

Mikkelissä päämajaansa pitävällä puolustushaaralla on 4 300 palkattua henkilöä, koko ajan keskimäärin 14 000 varusmiestä ja viimeisimmän määritelmän mukaan 200 000 hengen sodanajan joukot.

Tiistaina maavoimien komentajana aloittava kenraalimajuri Petri Hulkko sanoo olevansa tyytyväinen maavoimien nykyiseen tilaan.

– Meidän kannalta on tärkeää, että muiden puolustushaarojen kalustohankinnat tehdään erillisrahoituksella. Muuten olisi vaarana, että kärsijäksi joutuisi nimenomaan maavoimat, Hulkko muistuttaa.

Asevelvollisen tapaaminen aina huippuhetki
Hulkko tuntee johtamansa joukot varsin hyvin. Mies on toiminut aiemmin urallaan maavoimissa muun muassa esikuntapäällikkönä ja operaatiopäällikkönä.

– Aina on olemassa toiveiden tynnyri, mutta Suomen resursseihin verrattuna katson luottavaisesti tämän hetken maavoimiin. Oman komentajakauteni tärkein tehtävä on suunnitella, millaiset maavoimat meillä on 2030-luvulla.

Hulkko pitää Suomen ehdottomana vahvuutena yleistä asevelvollisuutta, joka antaa mahdollisuuden puolustaa koko laajaa ja suhteellisen harvaan asuttua maata. Asevelvollisiin liittyy tulevan komentajan suurin huoli ja ilonaihe.

– Suurin haaste on nykyisen ja tulevan ikäluokan palveluskelpoisuuden lasku. Voi sitä heikoksi kunnoksikin kutsua. Sen taustalla on yleinen yhteiskunnan kehitys, johon puolustusvoimat ei yksin pysty vastaamaan. Se lähtee varhaiskasvatuksesta, koulusta ja perheistä tietenkin.

– Joka kerta kun tapaa asevelvollisen, varusmiehen tai reserviläisen, se on huippuhetki komentajalle. Onneksi emme menneet takavuosien muoti-ilmiöön ja luopuneet yleisestä asevelvollisuudesta.

Mieli lepää lenkillä ja mökkipuuhissa
Naisille asevelvollisuus on Suomessa vapaaehtoista. Siihen ei lähivuosina ole tulossa muutosta, arvioi Petri Hulkko.

– Nykyinen rakenne, esimerkiksi varuskunnat, on rakennettu miesten asevelvollisuuden ja naisten vapaaehtoisuuden varaan. Vaatisi isoja resursseja toimia toisin. Nykytilanne on mielestäni riittävä.

55-vuotias maavoimien komentaja pitää omasta kunnostaan huolta pitkillä päivittäisillä lenkeillä koiran kanssa. Mieli puolestaan lepää kesämökillä ja kotona erilaisen puuhastelun parissa.

– Kuten jokainen mökin omistaja tietää, korjattavaa riittää toisesta päässä kun toisen saa kuntoon. Viimeksi sain sunnuntaina maalattua terassit sekä mökillä että kotona. Sattui viimein poutapäivänä kohdalle.

https://yle.fi/uutiset/3-9749686
 
OAJ:n koulutusjohtaja: Satavuotinen oppivelvollisuus ei vastaa nykypäivän vaatimuksiin

Kyllähän tuo oppivelvollisuus hieman liian pitkältä vaikuttaa.

Mutta muuten Misukan haaste on ajattelemisen arvoinen: ”Tutkijoille heitän heti haasteen: onko yhteiskunnallisesti kustannustehokkaampaa toteuttaa oppivelvollisuuden laajentaminen alku- vai loppupäästä vai jopa molemmista päistä? Misukka kysyy.”

Tajunnan laajentaminen kannattaa aloittaa yläpäästä.

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/misukka%20oppivelvollisuus-68335
 
Video kiinalaisaluksista Kustaanmiekassa linkissä https://yle.fi/uutiset/3-9750970

Video: Kiinalainen laivasto-osasto lipui Kustaanmiekan läpi vierailulle Helsinkiin
Helsinkiin saapui hävittäjäalus Hefei, fregatti Yuncheng ja huoltoalus Luomahu. Yleisö pääsee tutustumaan fregatti Yunchengiin keskiviikkona 2. elokuuta.

Kiinan ja Venäjän yhteiseen sotaharjoitukseen osallistuneet kiinalaiset sota-alukset saapuvat tänään vierailulle Helsinkiin. Suomen merivoimien mukaan kyseessä on tavanomainen kohteliaisuuskäynti.

Kiinalaiseen laivasto-osastoon kuuluvat hävittäjä Hefei, fregatti Yuncheng ja huoltoalus Luomahu.

Hefei ja Yuncheng ovat Kiinan laivaston uudenaikaisinta kalustoa, Luomahu taas on niiden tukialus. Hefein aseistuksena on muun muassa kehittynyt pitkän matkan ilmatorjuntaohjusjärjestelmä.

Sota-alukset ovat Helsingissä 1.–4. elokuuta. Yleisö pääsee tutustumaan fregatti Yunchengiin keskiviikkona 2. elokuuta klo 10:00–16:00 Katajanokan risteilyalusten laiturissa, osoitteessa Mastokatu 1.

Helsingistä alukset jatkavat matkaansa Riikaan.
 
Sosiaalityöntekijän mielestä minimipalkalla työskentelevät vammaisavustajat pitäisi kouluttaa samalla rahalla toimiviksi seksityöläisiksi!

HS:n haastattelema sosiaalityön tutkija Minna Strömberg-Jakka esittää, että vammaisten ihmisten seksuaalisissa tarpeissa avustamiseen ei tarvittaisi uusia ammattinimikkeitä, vaan nykyisen henkilökunnan voisi kouluttaa auttamaan seksin harrastamisessa.

http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005310668.html
 
Sosiaalityöntekijän mielestä minimipalkalla työskentelevät vammaisavustajat pitäisi kouluttaa samalla rahalla toimiviksi seksityöläisiksi!

HS:n haastattelema sosiaalityön tutkija Minna Strömberg-Jakka esittää, että vammaisten ihmisten seksuaalisissa tarpeissa avustamiseen ei tarvittaisi uusia ammattinimikkeitä, vaan nykyisen henkilökunnan voisi kouluttaa auttamaan seksin harrastamisessa.

http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005310668.html

Kysäisin vaimolta mielipidettä aiheesta, meinasi että noilla palkoilla ei prkl aleta seksityöläiseksi. Eikä kuulemma muutenkaan.
 
Varusmiesten lavastetusta teloitusvideosta on aloitettu esitutkinta - osa videolla olevista tunnistettu
Puolustusvoimat on aloittanut esitutkinnan palvelusrikoksesta liittyen videoon, jossa varusmiehet näyttelevät joukkoteloitusta, kertoo Karjalan Prikaati.

Karjalan Prikaatin oikeusupseeri, yliluutnantti Jouni Kautonen kertoo, että osa videon varusmiehistä on tunnistettu. Video on Kautosen mukaan otettu Vekaranjärven varuskunnassa Kouvolassa kesäkuussa.


http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708022200300985_u0.shtml
 
Sosiaalityöntekijän mielestä minimipalkalla työskentelevät vammaisavustajat pitäisi kouluttaa samalla rahalla toimiviksi seksityöläisiksi!

HS:n haastattelema sosiaalityön tutkija Minna Strömberg-Jakka esittää, että vammaisten ihmisten seksuaalisissa tarpeissa avustamiseen ei tarvittaisi uusia ammattinimikkeitä, vaan nykyisen henkilökunnan voisi kouluttaa auttamaan seksin harrastamisessa.

http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005310668.html
Vaikea ymmärtää, miten tuntipalkka liittyy tähän asiaan.
 
Back
Top