Pikku-uutisia Suomesta

Sotaharjoituksen keskeltä napatut siviilit kuulusteluun – poliisi on pyytänyt Puolustusvoimilta virka-apua

Poliisi on pyytänyt myös Puolustusvoimilta virka-apua koskien asiaan liittyvien sotamiesten kuulusteluja. Kuulustelut on tarkoitus suorittaa mahdollisimman pikaisesti, koska sotamiehet ovat kotiutumassa piakkoin.
Aiemmin kerrottiin, että poliisi ryhtyy tutkimaan asiaa todennäköisesti vapaudenriistona, mutta rikosnimike tarkentuu tutkinnan edettyä.
Selvityksessä on yhä, tiesivätkö siviilit siitä, ettei alueella saisi olla tai pyrkivätkö he alueelle mahdollisista kielloista huolimatta.

https://yle.fi/uutiset/3-10254136
 
On se kumma kun varusmiehiä syyllistetään kun niputtaa hiippareita, kyseessä on pian kotiutuvat suojausmiehet ja/tai spollet joten itse oletan että he tietävät mitä tekevät.
Ketä nämä hiipparit olivat? Rupeaa jo epäilyttämään.

Aikanaan suojatkaa varuskunta harjoitus oli usein aika rajua painia kun toimimme maaliosastona mutta silloin ei siviilejä eksynyt sinne onneksi sekaan.
Kerran miehet kesken tiedusteluharjoituksen aikanaan nappasivat yksin haahuilevan upseerin karttalaukkunsa kanssa, niputtivat, huputtivat ja antoivat vielä opetetun iskun kalloon lopuksi.
Tästä ei seurannut muuta kuin kiitoksia hyvästä toiminnasta.
 
Jos siviilit oli Tehtaankadulta, niin eivät ole kauaa. PNG ja korvat punottaen ulos. Toisaalta epäilen vahvasti että kyseessä ei ole diplomaattista suojaa nauttivat henkilöt. Sellaisessa asemassa olevien hölmöilyt yritetään yleensä lakaista maton alle.
 
Ei lakaista vaan diplomaatille sopimaton toiminta aiheuttaa kehotuksen poistua maasta. Ei toki niska perse tyyliin vaan jonkin verran aikaakin annetaan muuton suorittamiseen. Normaalimenettely on ettei
asiaa julkaista mutte ei siis mistään maton alle lakaisusta ole kyse.

Ilman muuta IS:n lähteenä on ollut varusmies! Jutun yksityiskohdatkin julkaistiin, kuinka sattuikaan, juuri johtajien kotiutumispäivänä. Näyttäisi siltä, ettei kaikkea ole vielä kerrottu; ehkä lisätietoja tulee myöhemmin.
 
Niin no, iltahömpässä Patrian viestintäjohtaja Selonen vahvistaa heidän olleen Patrian alihankkijan väkeä. Tokkopa olivat Volotja ja Vladimir nimiltään.
 
Varusmiehet ilmoittivat asiasta Puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluville esimiehilleen ja saivat suureksi yllätyksekseen käskyn ottaa miehet kiinni.
-> pojathan toimivat hienosti. Koulutus oli mennyt perille

Kiinni otetut heittivät puolitosissaan kiinniottajille, että ”jos olemme tässä vartin pidempään, pistämme teidät nippuun”.
-> tää oli hauska kommentti :ROFLMAO:
 
Ei lakaista vaan diplomaatille sopimaton toiminta aiheuttaa kehotuksen poistua maasta. Ei toki niska perse tyyliin vaan jonkin verran aikaakin annetaan muuton suorittamiseen. Normaalimenettely on ettei
asiaa julkaista mutte ei siis mistään maton alle lakaisusta ole kyse.

Ilman muuta IS:n lähteenä on ollut varusmies! Jutun yksityiskohdatkin julkaistiin, kuinka sattuikaan, juuri johtajien kotiutumispäivänä. Näyttäisi siltä, ettei kaikkea ole vielä kerrottu; ehkä lisätietoja tulee myöhemmin.
No joo, my bad. Olisi pitänyt kirjoittaa paremmin, eli tarkoitin nimenomaan että tämän tyylisiä diplomaattisia loukkauksia ei yleensä päädy medioihin. ”Lakaistaan medialta piiloon”. On näitä pv:n vakoilujuttuja muuten ollut, mut ei niistä puhuta. Annetaan vain tilasto että näin ja näin monta on karkoitettu, mutta ei syytä. Ainakaan sellaista syytä minkä voi varmuudella todistaa.

Vuosia sitten on ainakin käytetty ansaa vakoojan kiinni saamiseksi siten, että on laitettu jotain isoja uuden tyyppisiä feikki-ohjuksia keskelle erästä pv:n tärkeää aidattua aluetta ja jääty odottelemaan ulkomaisia ”diplomaatteja/ sotilasasiamiehiä” paikalle. Ja tulihan niitä nopeasti kaksin kappalein varmistamaan satelliittihavaintoa uudesta suorituskyvystä. PNG:nä lähti molemmat pika vauhtia kotiin.

Tätä casea en ole seurannut tarkemmin, mutta onhan tämä hauska näytös ulkomaisille tiedustelupalveluille. Oli se sitten totta eli näyteltyä. ”Hups”
 
Ei ole mitään feikkiohjuksia, pari kertaa on jääty kiinni esimerkiksi Patriot varastojen täydentämisestä ja ballististen ulkosäilytyksestä.

Oven takana odotti 69 Patriot-ohjusta – näin pelastuspäällikkö paljasti vahingossa kielletyn ohjuslastin, joka sekoitti Suomen

Salainen varasto
Ohjukset takavarikoitiin ja kuljetettiin puolustusvoimien alueelle salaiseen paikkaan, joka on tarkoitettu räjähdemateriaalin varastointiin. Puolustusvoimat, tulli ja poliisi olivat vaitonaisia kaikista yksityiskohdista liittyen ohjusten kuljetukseen ja säilytyspaikkaan.

Viranomaiset yhä vaitonaisia
Ohjusten tarkkaa varastointipaikkaa Suomessa tai niiden mallia ei kerrottu julkisuuteen – eikä kerrota vieläkään. Vielä viisi vuotta tapauksen jälkeen Puolustusvoimat ja tulli ovat tapauksesta vaitonaisia. Puolustusvoimat kehottaa kääntymään asiassa tullin puoleen. Tulli puolestaan vetoaa siihen, että sen tiedotusvastuu on päättynyt.

https://yle.fi/uutiset/3-9958026
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole mitään feikkiohjuksia, pari kertaa on jääty kiinni esimerkiksi Patriot varastojen täydentämisestä ja ballististen ulkosäilytyksestä.
Ja se on varma kans, kun ei ole lehdessä mitään lukenut? ;) Mun pointi, kun se nyt ohi näköjään meni, oli se että näistä nimenomaan EI huudella medioissa. Tämäkin juttu on vuosia vanha ja nyt vasta kerrottu.
 
On varma, samoinhan on meinannut käydä ydinaseohjelman kanssa, joku utelias palomestari oli onkalossa ruvennut kyselemään papereihin merkaamattomien tilojen perään.
 
Poliisi aloitti tutkinnan varusmiesten toiminnasta Ilmasota 2018 -harjoituksessa – ottivat kiinni ulkopuolisia siviilejä
Toukokuussa Jämsässä tapahtuneesta välikohtauksesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Puolustusvoimat teki tapauksesta itse tutkintapyynnön poliisille, mutta tarkemmista yksityiskohdista ollaan vaitonaisia.

Anu-Elina Ervasti HS
Julkaistu: 14.6. 16:26

SISÄ-SUOMEN poliisi on aloittanut tutkinnan erikoisesta tapauksesta, jossa sotaharjoitukseen osallistuneet Karjalan lennoston varusmiehet ottivat kiinni kaksi harjoitusalueella ollutta siviiliä. Puolustusvoimat teki tapauksesta itse tutkintapyynnön poliisille.

Välikohtaus tapahtui 24. toukokuuta Jämsän Hallissa Ilmasotakoulun johtamassa Ilmasota 2018 -harjoituksessa. Siitä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari Sisä-Suomen poliisista vahvistaa asian HS:lle. Poliisi sai Puolustusvoimien tutkintapyynnön maanantaina 11. kesäkuuta.

”Asiassa tullaan kuulemaan paikalla olleita sotamiehiä ja sotamiesten esimiehiä. Tutkinnassa selvitetään johtosuhteet ja harjoitukseen liittyvät ohjeistukset ja määräykset”, Välisaari kertoo HS:lle lähettämässään viestissä.

ILTA-SANOMIEN mukaan tapahtumat saivat alkunsa, kun varusmiehet pysäyttivät harjoitusalueella ajaneen auton, jossa istui kaksi siviilipukuista miestä.

IS:n lähteiden mukaan varusmiehet olisivat saaneet esimiehiltään käskyn ottaa miehet kiinni, minkä jälkeen näitä olisi pidetty kiinniotettuina useita tunteja.

Se, miksi siviilit olivat harjoitusalueella, ei ole tiedossa. Asevalmistaja Patrialta kerrotaan Ilta-Sanomien mukaan, että kiinni otetut miehet olivat Patrialle työskentelevän, kiinteistöhuoltoon liittyvän alihankkijan henkilöstöä. Patria valmistaa Jämsän Hallissa muun muassa lentokoneiden osia.

ILTA-SANOMIEN mukaan asiaa on alustavasti tutkittu vapaudenriistona, mutta rikoskomisario Välisaaren mukaan rikosnimikkeet tarkentuvat vasta myöhemmin.

Myös Karjalan lennoston komentaja, eversti Timo Herranen on vaitonainen tapauksen yksityiskohdista.

”Meillä on omien selvitystemme perusteella käsitys tapahtumista. Tutkinta on poliisin käsissä, enkä tiedä sen yksityiskohdista”, Herranen kommentoi HS:lle.

”[Siviilit] pysäytettiin ja otettiin kiinni kulunvalvontapisteellä, joka sijaitsi harjoitusalueella.”

Herranen kertoo kuulleensa asiasta harjoituksen jälkeen ja tehneensä siitä tutkintapyynnön Ilmavoimien esikuntaan. Esikunta puolestaan otti yhteyttä poliisiin, koska tapaus kohdistui siviileihin.

HERRASEN mukaan mahdollisista seuraamuksista päätetään, kun tutkinta on valmis. Hän ei kommentoi sitä, onko esimerkiksi sisäisiä ohjeistuksia muutettu tapauksen johdosta.

”Olemme tarkastaneet omat menettelymme asiaan liittyen”, Herranen muotoilee.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005719794.html?ref=rss
 
On varma, samoinhan on meinannut käydä ydinaseohjelman kanssa, joku utelias palomestari oli onkalossa ruvennut kyselemään papereihin merkaamattomien tilojen perään.

Sehän se oliskin jos Suomen ydinaseohjelma paljastuisi.

Totta puhuen, tää mun juttu on kyllä ihan kaupallisten kansien väliin painettu ja kirjoittajana evp. upseeri. Eli en nyt kovin pahasti sivu suuni saata puhua sellaisa mitä ei jo aiemmin ole kerrottu. Piruuttani taidan luitenkin jättää lähteen kertomatta. Jää uteliaille enemmän iltalukemista.
 
Sharia-laki ymmärretään usein väärin – Vastakkainasettelu islamin normien ja Suomen lain välillä perustuu yksinkertaistuksiin

https://www.hs.fi/mielipide/art-200...-other&share=fe94e2aaa7aa672cf3aed24b8ea89aff

latest
 
Esitutkinta Karjalan lennoston entisen komentajan toimista valmistui – epäillään käyttäytyneen sopimattomasti vapaaehtoisessa harjoituksessa Lapissa

Eversti Markus Päiviön epäillään syyllistyneen esimiesaseman väärinkäyttämiseen ja palvelusrikokseen.

https://yle.fi/uutiset/3-10255819
 
Back
Top