Pikku-uutisia Suomesta

PV annettiin 200milj euroa niiden korvaamiseen mm kuorma aseisen hankintaan (se tosin muistettiin sanoa että rypäle aseet ovat nyt ns bannassa) "

Eikä Pv:lle oikeasti annettu latiakaan vaan isolla kädellä leikatun budjetin sisältä jyvitettiin rahaa miinoja korvaaviin järjestelmiin. Tuo oli siis lisäleikkaus muiden leikkausten päälle eikä mikään lisäraha.
 
tiedän mutta näin se luki uutisesa.
 
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082020209999_uu.shtml
Sipilä: Yhteiskuntasopimus kaatui

Torstai 20.8.2015 klo 19.58 (päivitetty klo 20.34)

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoo juuri yhteiskuntasopimuksen kohtalosta.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk).
Pääministeri Juha Sipilä (kesk). (JUHA RAHKONEN)

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) pitää tällä hetkellä tiedotustilaisuutta yhteiskuntasopimusneuvottelujen kohtalosta pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.

Sipilä kertoi juuri, että yhteiskuntasopimus kaatui.

Hän on erittäin pettynyt ja kertoo, että kaikki kivet käännettiin, eikä pystytty tekemään tilanteen edellyttäviä päätöksiä. Hallitus käynnistää huomenna suunnitelman hallitusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoite on, ettei hallituksen tarvitse turvautua veronkorotuksiin ja leikkauksiin. Sipilän mukaan ongelmt eivät Suomesta ole kadonneet.

Timo Soini sanoo, että on pettynyt, ettei ratkaisua syntynyt. Hänen mukaansa maailman ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ainakaan helpommaksi muutu. Hän olisi uskonut, että Suomen kokoinen valtio pystyy sisällään järjestämään tällaisen sopimuksen.

- Olen huolissani, Soini sanoo.

Alexander Stubbin mukaan hallituksen on aika ottaa vastuu.

- Huomisesta lähtien hallituksessa käärimme hihat ja ryhdymme töihin, Stubb sanoo.

Neuvottelut keskeytyivät

Neuvottelut Sipilän yhteiskuntasopimuksen tavoitteista ja aihelistasta keskeytyivät aiemmin tänään, kun palkansaajajärjestöjen puheenjohtajat marssivat ulos Etelärannasta, jossa sopimuksesta neuvoteltiin. Osapuolet olivat aamulla kuvailleet neuvottelutilannetta erittäin haastavaksi.

Sipilä kommentoi eilen illalla neuvottelujen jälkeen, että sopimuksen synty näyttää epätodennäköiseltä, eikä hän itse usko sovun syntyvän perjantain takarajaan mennessä.

Hallitus on aiemmin edellyttänyt, että neuvotteluissa pitää saada sovittua tavoitteeksi viiden prosentin kilpailukykyloikka. Käytännössä tämä tarkoittaa työn yksikkökustannusten laskemista viidellä prosentilla, joka voisi tapahtua esimerkiksi pidentämällä viikkotyöaikaa.

Isoin palkansaajajärjestö SAK on koko ajan vastustanut prosenttitavoitteen kirjaamista sopimukseen.

Prosessi voitti prosentin

Keskiviikkona illalla Sipilä ei enää sanonut hallituksen olevan ehdoton tavoiteprosentista, vaan korosti prosenttia tärkeämmän olevan prosessi.

- Hallitukselle olennaista on se, että uskomme, että hallitusohjelman mukainen prosessi ja lopputulos saadaan aikaiseksi. Mitä yksityiskohtia siihen kirjataan, siitä neuvotellaan huomenna, Sipilä sanoi keskiviikkona illalla Kesärannassa.

Lisäleikkauksia?

Hallitus on uhannut, että mikäli yhteiskuntasopimusta ei saada aikaiseksi, joutuu se tekemään 1,5 miljardin euron lisäleikkaukset sekä perumaan suunnitellut veronkevennykset.

Hallitusohjelman mukaan lisäleikkauskohteina ovat muun muassa seuraavat:

- Eläkesidonnaisten etuuksien ja työeläkkeiden indeksikorotusten puolittaminen, 272 miljoonaa euroa

- Lapsilisät, 120 miljoonaa

- Työttömyysturva, 120 miljoonaa

- Asuntolainojen korkovähennysoikeuden poistaminen, 100 miljoonaa

- Korvaukset yksityisistä lääkäri- ja hammaslääkärikäynneistä, 60 miljoonaisesti lisäleikkaukset olisivat seuraavat:

- Alkoholi-, tupakka- ja makeisverotuksen lisäkiristys, 60 miljoonaa

- Sähköveron korotus, 60 miljoonaa

- Vanhempainvapaan lomakarttuman poistaminen kokonaan, 42 miljoonaa

- Vuorotteluvapaasta luopuminen, 40 miljoonaa

- Opintotuki, 25 miljoonaa

- Maatalouden kansallinen tuki, 30 miljoonaa

Sillä lailla. Opintotuista 25 miljoonaa. Samaan aikaan ulkomaanapuko jää koskematta? Tai joku YLE:n budjetti? Mitä jos leikattaisiin ulkomaanavusta 50 miljoonaa, ja korotetaankin opintotukea 25:llä. Noin niinku aluksi.
 
Varmasti hyvin pikku-uutinen Suomesta, mutta kavin just ostamassa muutaman oluen ja savukkeita yhdelta ostarilta P-Helsingissa, paasin ulos ja huomasin ettei ollu stendaria... kysyin oven edessa notkuvilta ihan kanta-suomalaisilta nuorilta/ skloddeilta oisko heilla antaa tulta/ stikkaa eldista - vastaus oli:

"ai flekkii vai"?

Asiaa! Suomen kieli elaa ja voi hyvin! Tollanen lammittaa aina mielta, vaarini suomalaiselta puolelta kerasi Stadin slangia 40-70 -luvulla lahinna Sorkassa, pappa olisi kylla yhta tyytyvainen tahan etta kielessa elinvoimaa riittaa!

Jep nain se on.
 
Sormenjäljet talteen rajalla:
"Venäjällä viisumia Suomeen hakevilta otetaan syyskuun puolesta välistä alkaen sormenjäljet. Sormenjälkitunnisteet tallennetaan valokuvien ohella Schengen-maiden yhteiseen viisumitietojärjestelmään.
- Venäjällä saatetaan nähdä helposti jotkut toimenpiteet tarkoitushakuisesti, vaikka EU:lla olisi jalona tavoitteenaan oman turvallisuuden nostaminen esimerkiksi sormenjälkien keräämisellä. On odotettavissa, että samanlainen järjestelmä otetaan Venäjällä käyttöön vastavuoroisesti. Se on valtioiden välillä aivan normaalia, sanoo lähetystöneuvos Christian Heikkinen Suomen Moskovan suurlähetystöstä.
Heikkisen vastuullaan lähetystössä on Venäjän ulkopolitiikan ja EU-maiden yleisten viisumikäytäntöjen eli maahantulolupakäytäntöjen seuraaminen.
Samanlaisen järjestelmän käyttöön ottaminen tarkoittaisi sitä, että tulevaisuudessa Venäjälle viisumia hakevat suomalaisetkin joutuisivat antamaan sormenjälkensä venäläiseen rekisteriin.
Presidentti Vladimir Putinin viime vuonna allekirjoittaman lain perusteella sormenjälkiä voidaan vaatia kaikilta ulkomaalaisilta Venäjän viisumia hakevilta.
- En osaa sanoa aikatauluista, mutta en yllättyisi yhtään, että vastavuoroinen järjestelmä pantaisiin Venäjällä pystyyn. Kysymys on varmaankin vain siitä, milloin he saavat omat systeeminsä riittävään kuntoon, että sormenjäljet voidaan kerätä, Heikkinen kommentoi.
Hän muistuttaa, että kyse on Venäjän sisäisestä asiasta eikä kenelläkään ole mitään sitä vastaan.
Venäjä kokeilee sormenjälkitunnisteiden keräämistä eli niin sanottua biometristä viisumihakemusta jo esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Tanskassa.
Suomi kuuluu 25 muun Euroopan maan tavoin Schengen-alueeseen, jonka sisällä ei ole matkustusrajoituksia tai rajatarkastuksia.
Schengen-maiden yhteisen viisumitietojärjestelmän VIS:n käyttö laajenee tänä vuonna Venäjän ohella loppuihinkin maailman maihin. Samoin sormenjälkien kerääminen viisumia hakiessa.
Biometrisiin viisumihakemuksiin siirtymistä perustellaan oman alueen turvallisuuden ja laittoman maahanmuuton torjunnan parantamisessa."
http://www.karjalainen.fi/uutiset/u...ta-rekisteriin-venajalta-odotetaan-vastavetoa
 
Vaikea uskoa etta tama nainen huusi "EI":

495b36e9e27a075d2b4ad9e4583b8870d45f4f4e21b105b8afc4961cc6356e16

Eli "JYRKKA EI kauppojen vapaalle aukiololle koska se on ihan paskaa ja suomalaiset aikuiset ihmiset ja koulutetut lapset eivat muutenkaan (o)saa paattaa milloin menevat kauppaan muka itselleen sopivasti. Ja tyontekijat tietavat itselleen sopivista tyovuoroista viela vahemman."

Siis vahemman kuin tama humoristi. Jonka 95 000 EUR vuosipalkan tyontekijat ja kaupat, eli viime kadessa me asiakkaat maksamme.

Nama ihmiset kaikilla viranomaistasoilla, kaikissa erityisryhmien omanasian-mobbausjarjestoissa, kaikissa ns. "edunvalvontatehtavissa"... nama tekevat Suomessa asumisesta valilla yhta saatanaa. Jos naista tyypeista 50% pantaisiin varhaiselakkeelle tai Portugaliin niin olisin taas optimisti. Nyt nakyy toivoa yhta paskan kanssa.

Paitsi jos kaantaa lapparin vaarinpain... silloin toi naama hymyilee lempeasti. Mutta joudutte peittamaan handuilla yla- ja alaosan parstavarkista. :D
 
Aivan, miksi ihmeessä kauppias ei saa itse päättää koska pitää kauppansa auki?
Ongelma tässä järjettömän säätelyn purkamisessa on siitä olemassa olonsa oikeutuksen saavat virkamiehet. Heiltä katoaisi sen myötä valta, ei olisi ketään ketä pompottaa ja määräillä. Osa lienee ymmärtää pelätä työpaikkansa puolesta. Siiksi he tulevat vastustamaan tätä säätelyn purkamista viimeiseen asti.
 
Vaikea uskoa etta tama nainen huusi "EI":

495b36e9e27a075d2b4ad9e4583b8870d45f4f4e21b105b8afc4961cc6356e16

Eli "JYRKKA EI kauppojen vapaalle aukiololle koska se on ihan paskaa ja suomalaiset aikuiset ihmiset ja koulutetut lapset eivat muutenkaan (o)saa paattaa milloin menevat kauppaan muka itselleen sopivasti. Ja tyontekijat tietavat itselleen sopivista tyovuoroista viela vahemman."

Siis vahemman kuin tama humoristi. Jonka 95 000 EUR vuosipalkan tyontekijat ja kaupat, eli viime kadessa me asiakkaat maksamme.

Nama ihmiset kaikilla viranomaistasoilla, kaikissa erityisryhmien omanasian-mobbausjarjestoissa, kaikissa ns. "edunvalvontatehtavissa"... nama tekevat Suomessa asumisesta valilla yhta saatanaa. Jos naista tyypeista 50% pantaisiin varhaiselakkeelle tai Portugaliin niin olisin taas optimisti. Nyt nakyy toivoa yhta paskan kanssa.

Paitsi jos kaantaa lapparin vaarinpain... silloin toi naama hymyilee lempeasti. Mutta joudutte peittamaan handuilla yla- ja alaosan parstavarkista. :D

Laita toki nimi näkyviin, niin tietää pitää silmällä jatkossa.

Mielestäni tuo kauppojen avoinnaolon vapauttaminen olisi yksi ensimmäisiä juttuja mitä pitäisi tehdä tämän taloustilanteen vakauttamiseksi. Ihan varmana työpaikat lisääntyisivät sitä mukaa kuin kaupat olisivat auki pitempään.
 
Ihan varmana työpaikat lisääntyisivät sitä mukaa kuin kaupat olisivat auki pitempään.
Ei kauppoja varmaankaan kaikkialla pidetä sen enempää auki kuin nytkään mutta jossain varmaan liikkeet olisi avoinna pidempään, mietin kuinkahan paljon ennemmän kauppa työllistää jos se olisikin auki 24/7, ilmeiseti enemmän kuin nykyään noin maalaijärjellä ajatellen kun voisi olettaa ettei mikään kauppa olisi lyhentänyt aukioloaikaansa.
 
En tiedä miten tuolla työvuorot pyörii, mutta käsittääkseni tavallista 8 tuntia päivässä ja 5 päivää viikossa ei työntekijälle ole luvassa. Enkä usko tilanteen juurikaan muuttuvan sen osalta nytkään. Mutta jos kauppa on aiki enemmän tunteja, niin kai se tarkoittaa myös enemmän työtuntejakin?

Enkä oleta 24/7 aukioloaikojen yleistyvän, ainakaan paljoa. Mutta pääasiahan olisi se, että se olisi mahdollista, jos joku sellaista haluaisi. Siis joku festari kaupungilla, niin voisi pitää kaupan auki sen mitä lystyää ja työntekijöitä saa houkuteltua töihin. Eikä tähän tarvitsisi anoa lupaa hylsyn pelossa tai maksaa palvelumaksua sen lupahakemuksen käsittelystä. Eli aukiolon lisäämiseen kannustetaan. Ja samalla toivottavasti voidaan luopua myös siitä byrokraattikoneistosta mitä noiden lakien takia ollaan pidetty yllä.
 
Vaikea uskoa etta tama nainen huusi "EI":

495b36e9e27a075d2b4ad9e4583b8870d45f4f4e21b105b8afc4961cc6356e16

Eli "JYRKKA EI kauppojen vapaalle aukiololle koska se on ihan paskaa ja suomalaiset aikuiset ihmiset ja koulutetut lapset eivat muutenkaan (o)saa paattaa milloin menevat kauppaan muka itselleen sopivasti. Ja tyontekijat tietavat itselleen sopivista tyovuoroista viela vahemman."

Siis vahemman kuin tama humoristi. Jonka 95 000 EUR vuosipalkan tyontekijat ja kaupat, eli viime kadessa me asiakkaat maksamme.

Nama ihmiset kaikilla viranomaistasoilla, kaikissa erityisryhmien omanasian-mobbausjarjestoissa, kaikissa ns. "edunvalvontatehtavissa"... nama tekevat Suomessa asumisesta valilla yhta saatanaa. Jos naista tyypeista 50% pantaisiin varhaiselakkeelle tai Portugaliin niin olisin taas optimisti. Nyt nakyy toivoa yhta paskan kanssa.

Paitsi jos kaantaa lapparin vaarinpain... silloin toi naama hymyilee lempeasti. Mutta joudutte peittamaan handuilla yla- ja alaosan parstavarkista. :D

Laitatko Fremen myös seuraavalla kerralla linkin? Nyt oli epäselvää, mitä oikein tarkoitat.

Kaupan aukiolot lienevät vapautumassa.

http://www.talouselama.fi/uutiset/n...esta+keskeisen+kilpailukykyrasitteen/a2320523

Kokoomuksen eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä kertoo tiedotteessaan, että hallituksen esitys kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta on juuri lähtenyt lausuntokierrokselle.

Esityksen mukaan liikeaikalaki kumotaan kokonaan. Kauppakeskusten pienyrittäjille taataan yksi vapaapäivä viikossa säätämällä asiasta laissa, joka koskee sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa.

"Hallituksen esityksessä toteutetaan lupaus aukiolojen vapauttamisesta ja huolehditaan samalla pienyrittäjien jaksamisesta. Esitys on tasapainoinen ja reilu, ja poistaa Suomesta yhden keskeisen kilpailukykyrasitteen.

Esitys poistaa tarpeen myöntää poikkeuslupia kauppaliikkeiden aukioloille esimerkiksi sellaisina kirkollisina juhlapyhinä, jotka ajoittuvat merkittävien turistisesonkien yhteyteen. Poikkeuslupien myöntämisessä eri puolille maata on koettu eriarvoisuutta, ja maksulliset luvat ovat olleet erityisesti pienille yrityksille kohtuuttoman kalliita. Jatkossa aukioloja ei säännellä mitenkään, eikä näin ollen myöskään mitään lupia poikkeusaukioloille tarvita.
 
Mielestäni tärkeintä kauppojen aukiolon sääntelyn purussa on se, että tuolloin kauppias saa itse päättää sen pitääkö kauppaa auki 24/7 vaiko ei. Se ei välttämättä kauheasti työllisyyttä lisäisi mutta varmasti se toisi jonkin verran työpaikkoja niin myyjien kuin myös oheistoimijoiden (vartijat tms.) taholle ja mikä merkittävintä, monen kohdalla tehtyjen työtuntien määrä saattaisi kasvaa sen verran paljon, että työn tekeminen itsessään muuttuu olennaisesti kannattavammaksi.

Samalla kun kauppojen aukioloa vapautetaan pitäisi miettiä muutamien muidenkin rajoitteiden poistoa (esim. alkoholin myyntiin liittyvät rajoitteet) ja ehkäpä samalla tapaa rajoitteiden purku tulisi ulottaa myös ravintoloihin ja pohtia, että onko mahdollista laajentaa aukioloja ja jos niin kuinka? Ja samalla alkojen kohdalla olisi syytä siirtyä nykyaikaan ainakin siten, että edes osa alkoista olisi auki myös sunnuntaisin - ainakin niillä paikkakunnilla joilla vierailee paljon ulkomaalaisia alkojen kiinniolo sunnuntaisin on aiheuttanut ihmetystä (ja samalla vienyt myyntituloja).

Ja samaan syssyyn tietty pienpanimoille tms. paikoille mahdollisuus tuotteidensa myyntiin panimoravintolan kautta ulos tjsp. Tämänkin sääntely on mielestäni silkkaa sääntö-Suomen idiotismia vrt. ulkomaat, jossa monissa maissa on mahdollista maistella (ilmaiseksi) tuotteita ja tutustua niihin hyvinkin perusteellisesti. Ah! Megèven reissua ja mahdollisuutta maistella myynnissä olevia tuotteita.

vlad.
 
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082520236568_uu.shtml
USA:n rynnäkkökoneet harjoittelevat ensi kertaa Suomen ilmatilassa

Tiistai 25.8.2015 klo 12.32

>
Yhdysvaltojen armeijan A-10 Thunderbolt II -maataistelukone tunnetaan lempinimellä Warthog, Pahkasika. (EPA / AOP)
Yhdysvaltojen armeijan "lentävä panssarivaunu", A-10 Thunderbolt -maataistelukone, lempinimeltään Warthog, Pahkasika, testaa tällä ja tulevina viikkoina suomalaisten Hornet-lentäjien taidot. Kyseessä on Suomen ja Yhdysvaltojen välinen lentokoulutustapahtuma. Se on jatkoa alkuvuodesta Suomessa kohun nostattaneelle harjoitukselle, jossa suomalaiset harjoittelivat yhdessä amerikkalaisten F-16-hävittäjien kanssa.

Suomesta tämänkertaiseen harjoitukseen osallistuu yhdelle lentokierrokselle kerrallaan kaksi Hornet-hävittäjää. Virosta Ämarin lentotukikohdasta tänne saapuu puolestaan kaksi amerikkalaista Thunderbolt-rynnäkkökonetta. Harjoittelu tapahtuu pääasiassa Suomen ilmatilassa, Porin ja Turun välisellä alueella Selkämerellä. Tämä on ensimmäinen kerta historiassa, kun Yhdysvaltojen Thunderbolt-rynnäkkökoneita nähdään harjoittelemassa Suomen ilmatilassa.

- Harjoitellaan perustaistelumenetelmiä. Koska A-10:ssä ei ole tutkaa, niin enemmän harjoitellaan näkötunnistukseen päättyviä tilanteita ja osittain kaartotaistelua. Toiset koneet toimivat maalina ja toiset torjujina, sitten vaihdetaan osia ja tehdään sama toisinpäin, kuvailee everstiluutnanttiSaku Joukas Satakunnan lennostosta.

Hyvin käynnistynyt

Harjoitus alkoi eilen maanantaina ja jatkuu tämän viikon Satakunnan lennoston johdolla. Kolmeviikkoisen harjoituksen kaksi viimeistä viikkoa pidetään Karjalan lennoston johdolla.

- Hyvin on lähtenyt liikkeelle. Eilen meni yksi kierros mainiosti. Molemmat pääsivät haluamiinsa lopputuloksiin. Pyrimme tekemään niin, että maalipuoli palvelee torjuvaa osapuolta. Ei lähdetä kokeilemaan, kumpi on kovempi, Joukas kertoo.

Pahkasika

Lentokoulutustapahtuma tarjoaa hyvää harjoitusta ilmavoimien lentäjille, jotka eivät tavallisesti pääse harjoittelemaan Thunderboltin kaltaisia rynnäkkökoneita vastaan. Niitä ei ole esimerkiksi Suomella tai muilla Pohjoismailla.

A-10 Thunderbolt eroaa Suomen Hornet-hävittäjistä monella tapaa.

- Isoin ero on siinä, että A-10 on suunniteltu maavoimien lähitulitukeen. Pääaseet ovat tykki sekä lyhyen kantaman pommit, raketit ja ohjukset, Joukas luonnehtii.

Thunderbolt on myös hidas, noin puolet Hornet-hävittäjää hitaampi. Tyypillisesti matalalla lentävä kone on lisäksi vahvasti panssaroitu, minkä takia sitä on kutsuttu lentäväksi panssarivaunuksi.

Yhdysvallat on käyttänyt "Pahkasikaa" niin ensimmäisessä Persianlahden sodassa kuin myöhemmin Afganistanin ja Irakin sodissakin.

>
Suomen Hornet-monitoimihävittäjät harjoittelevat tällä viikolla Selkämerellä amerikkalaisia raskaita maataistelukoneita vastaan. (JARNO JUUTI)
MIKKO VIRTA
[email protected]

Olisi kiva kuulla, onko ne niin helppoja alas ammuttavia kuin kaikki väittää...
 
Laitatko Fremen myös seuraavalla kerralla linkin? Nyt oli epäselvää, mitä oikein tarkoitat.

Kaupan aukiolot lienevät vapautumassa.

http://www.talouselama.fi/uutiset/n...esta+keskeisen+kilpailukykyrasitteen/a2320523

Kokoomuksen eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä kertoo tiedotteessaan, että hallituksen esitys kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta on juuri lähtenyt lausuntokierrokselle.

Esityksen mukaan liikeaikalaki kumotaan kokonaan. Kauppakeskusten pienyrittäjille taataan yksi vapaapäivä viikossa säätämällä asiasta laissa, joka koskee sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa.

"Hallituksen esityksessä toteutetaan lupaus aukiolojen vapauttamisesta ja huolehditaan samalla pienyrittäjien jaksamisesta. Esitys on tasapainoinen ja reilu, ja poistaa Suomesta yhden keskeisen kilpailukykyrasitteen.

Esitys poistaa tarpeen myöntää poikkeuslupia kauppaliikkeiden aukioloille esimerkiksi sellaisina kirkollisina juhlapyhinä, jotka ajoittuvat merkittävien turistisesonkien yhteyteen. Poikkeuslupien myöntämisessä eri puolille maata on koettu eriarvoisuutta, ja maksulliset luvat ovat olleet erityisesti pienille yrityksille kohtuuttoman kalliita. Jatkossa aukioloja ei säännellä mitenkään, eikä näin ollen myöskään mitään lupia poikkeusaukioloille tarvita.

Pakko hurrata tämän artikkelin takia.
Toivottavasti samalla tajutaan poistaa x-määrä henkilöstöresursseja hallinnosta.
 
Suomi-Venäjä-Seuran toimipisteissä myynnissä olevien Venäjän Matkat esitteen kartan (kuva) perusteella näyttää näemmä siltä, että Krim on osa Venäjää. Olipa esitteen painopaikka mikä tahansa (esim. Venäjä) tai tulipa vaatimus kartan ulkoasusta mistä tahansa niin onhan tämä jo melkoista suomettuneisuuden ajan nöyristelyä Suomi-Venäjä-Seuralta markkinoida matkoja kartalla, jossa laittomasti anneksoitu Krim on osana Venäjää:

sv1.png

Todellakin: Россия! Россия! Россия!

***

Laitoin palautetta sähköpostilla VenäjänMatkat-puulaakiin:

Hei!

VenäjänMatkat esitteenne kartta on mielestäni kohtalaisen ala-arvoinen suoritus lähinnä sen tähden, koska kartan värimaailman perusteella Krim on liitetty osaksi Venäjää.

Krim on tällä hetkellä Venäjän miehittämä ja niemimaa laittomasti anneksoitu osaksi Venäjää kansanäänestyksen seurauksena, jota ei ole tunnustettu lailliseksi juuri muualla kuin Venäjällä. Krim ei juridisesti ole osa Venäjää sanotaanpa Venäjän hallinnossa mitä tahansa. On siis melkoisen halveksuttavaa toimintaa Suomi-Venäjä-Seuralta käyttää matkaesitteen karttana karttaa, jossa Venäjään on liitetty laittomin miehitystoimin liitettyjä alueita, etenkin tilanteessa, jossa mitään pysyvää ja pitävää rauhansopimusta ei ole olemassa eikä Ukraina ole luopunut vaateistaan Krimin niemimaahan.

Minä en voi suositella muuta kuin välttämään matkatoimistoa, joka tällä tapaa osoittaa piittaamattomuutensa ja oikeudentunnottomuutensa!

Ystävällisin terveisin,
xx xx

vlad.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top